Lue keskustelun säännöt.
Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?
- Ruoka-aikojen täsmällisyys arkena ja lomalla. Päivällinen oli aina viideltä ja ruokana todennäköisesti perunaa jossain muodossa.
- Oli pakko saunoa keskiviikkoisin ja lauantaisin, illalla. Nykyään saunon, kun siltä tuntuu, vaikka sunnuntaiaamuna ja kolmen viikon välein.
- Oli pakko pestä ikkunat 2 kertaa vuodessa, jolloin vaihdettiin toiset verhot. Minä pesen ikkunat 1-2 v välein ja verhot vaihdan muutaman vuoden välein, jos haluan muutosta sisustukseen.
Ylipäätään siivoukseen liittyi kaikenlaisia pakkoja. Suursiivous kerran vuodessa, jolloin pestiin myös sauna, sisäkatot, seinät ja kaapitkin. Lattioiden pesu joka toinen viikko, viikkosiivous lauantaisin. En sano, etteikö näin olisi järkevää toimia, mutta se pakonmaisuus ahdisti ja ahdistaa vieläkin. Omassa elämässäni haluaisin säilyttää joustavuuden ja inspiroituneen toiminnan ja välttää ehdottomia pakkoja.
Kommentit (1175)
Vierailija kirjoitti:
Heti, kun suvivirsi oli veisattu ja kevättodistus kiikutettu kiireellä kotiin, äiti survoi meihin perunaa ja kastiketta. Kireälle vedetyt letit vaakasuorassa lennettiin siskon kanssa äidin käsipuolessa Rautatieasemalle. Kapsäkit oli pakattu jo edellisenä iltana. Ja jääkaapista työnnettiin voipaperiin liiskaantuneet lauantaimakkaravoileivät ja maitopullot evääksi. Junasta ei ostella.
Ei puhettakaan, että edes yhtä ainoaa päivää kesälomasta olisi voinut käyttää kavereiden kanssa olemiseen vaan piti lähteä maalle. Viimeisenä lomapäivänä tultiin takaisin stadiin pohjoiskarjalaa puhuvina.
Mutta teillä oli varmasti ihanaa siellä maalla. Tuo on jotenkin niin mustavalkoisesta vanhasta elokuvasta, romanttista, yksinkertaista hyvää elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhan ja kuivan leivän syöminen. En ymmärrä, tuoretta kyllä ostettiin mutta aina vanhat piti syödä ensin. Joten leipä oli valmiiksi kuivaa. Ruisleipää meillä vain sai ja olis ihana ollu saada sitä tuoretta tuoksuvaa limppua mutta ei.
Omassa kotonani otan surutta tuoretta leipää ja vieläpä vaaleaa, eilistä on syöty ihan tarpeeksi. Teen kuivista lämppäreitä tai heitän pois.
Aah alapeukuista päätellen vanhan leivän syöjiä on edelleen olemassa! Kyse oli siitä, että tuoreeseen ei saanut ikinä koskea, ennen kuin se oli jo vanhaa. Pitikö sitä ostaa sitten varastoon? Näköjään piti.
Mun mies on siivousnatsin kasvattama. Hetkeäkään kotona ei saanut olla tekemättä mitään, ja (mun silmin katsottuna) anoppi on kehittänyt taiteen lajin siitä, miten voi laiskotella ja silti olla olevinaan ahkera. Hänellä menee esimerkiksi yhden nakkikeiton tekemiseen 4-5 tuntia ja siitä onkin hyvä marttyroida: Koko päivä teillekin on ruokaa keitetty ja silti ei kelpaa...
Mun kotona oli siivouspäivä, joulusiivous oli ainoa jossa äiti stressaantui. Mut miehelle on jäänyt äidin siivous/keittämisskitsoilusta joku trauma, ja tosi herkästi hermostuu jos minä siivoan. Musta on kiva esimerkiksi vapaapäivänä siivota ja järjestellä kaikessa rauhassa itsekseni, kuuntelen äänikirjaa tai podcastia ja pyyhin pölyjä ja lauleskelen itsekseni. Ja miehen tulkinta on ollut, että "vittuilen ja marttyroin". ONNEKSI hän on kehityskelpoinen yksilö ja alkaa pikkuhiljaa ymmärtää sen, että ihan oikeasti mä mielellään siivoan ihan kaikessa rauhassa. Suurempiin siivouksiin esim joulun ja perhejuhlien alla kyllä nakitan perheenkin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Piti haravoida keväällä isoa pihaa niin, ettei lehteäkään jäänyt. Jos syksyllä jäi aikaa marjashow'n, perunoiden ja kasvimaan lisäksi, myös silloin haravoitiin. Kesällä nurmikonleikkuu oli minun vastuulla ja siihenkin meni työnnettävällä leikkurilla melkoisesti aikaa. Kun muutin pois kotoa, vanhempani ostivat päältäajettavan leikkurin, kun minä en ollut enää leikkaamassa!
Minullakin on iso piha, mutta enimmät lehdet kerätään ajettavan ruohonleikkurin perässä kulkevalla lehtien kerääjällä. Miehellä on haravoinnista samat traumat kuin minulla, joten meillä ei juurikaan haravoida. Minua ei myöskään kauhistuta ylipitkäksi venähtänyt ruoho tai pihalla kasvava sammal ja rikkaruohot, vaan saavat kasvaa ihan rauhassa.
Täällä oli puhetta vastaajien iästä. Olen syntynyt 80-luvun alussa ja vanhempani 40- luvun alkupuolella.
Omakotitalo ei ole ainoa oikea asumisen vaihtoehto, varsinkin, jos pihasta huolehtiminen vituttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhan ja kuivan leivän syöminen. En ymmärrä, tuoretta kyllä ostettiin mutta aina vanhat piti syödä ensin. Joten leipä oli valmiiksi kuivaa. Ruisleipää meillä vain sai ja olis ihana ollu saada sitä tuoretta tuoksuvaa limppua mutta ei.
Omassa kotonani otan surutta tuoretta leipää ja vieläpä vaaleaa, eilistä on syöty ihan tarpeeksi. Teen kuivista lämppäreitä tai heitän pois.Aah alapeukuista päätellen vanhan leivän syöjiä on edelleen olemassa! Kyse oli siitä, että tuoreeseen ei saanut ikinä koskea, ennen kuin se oli jo vanhaa. Pitikö sitä ostaa sitten varastoon? Näköjään piti.
Näköjään sinäkin ostat kuivumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lauantaiaamun raivosiivous seiskalta. Kiva herätä kolisteluun, imurin hurinaan ja kärttyisään äitiin. :(
sama. kärsivä kiukkuinen äiti "kun kukaan ei auta". ei se koskaan pyytänyt tai opettanut, huusi vaan jälkikäteen. eikä ollut tyytyväinen siivousjälkeen, teki tai teetätti uudestaan. kerran 9v olin omatoiminen ja siivosin itse kirjahyllyn, kato äiti on ny ylpee. hah, tuli huutamaan että oot siivonnu päin helvettiä.
joskus tuntui (tuntuu vieläkin) että se nautti kärsimisestä.
Meillä oli raivosiivouspäivä aina perjantaisin äidin päästyä töistä. Joka kerta alkoi se huutaminen ja ovien paiskominen ”kun kukaan ei auta”. Ja kun auttoi, niin se oli tietenkin väärin autettu.
Yritin usein auttaa, ja koulun jälkeen vein matot ulos, imuroin, moppasin, pyyhin pölyt ja pesin vessan. Kun äiti tuli töistä kotiin, ei kiitosta kuulunut, vaan päin vastoin, alkoi hirveä huuto että ”jos kerran siivotaan, niin siivotaan sitten ihan kaikki”. Tämän jälkeen tuli huutoa kaikesta mitä en ole tehnyt (esim. lakanoiden vaihtaminen ja pyykkääminen, kuivumassa olevien lakanoiden silittäminen, roiskeiden pesu roskakaapista, rikkaruohojen kitkeminen pihakivetykseltä jne.). Noilla tekemilläni asioilla ei siis ollut mitään väliä, vaikka ne helpottivatkin äidin taakkaa. Olin myös sen ikäinen, että osasin oikeasti jo siivota, eli kyse ei ollut siitä että olisin tehnyt kaiken vähän sinne päin, ja äidin olisi pitänyt tehdä asiat toiseen kertaan.
Tuli niin paha mieli tästä.
Meillä oli ihan sama meininki. Muistan joskus ihan eka- tai tokaluokkalaisena kun olin tullut koulusta kotiin, päätin ilahduttaa äitiä auttamalla tätä siivoamaan. Lapsen logiikalla kaadoin paljon pesuvettä lattialle (mitä enemmän pesuvettä, sitä parempi lopputulos) ja konttasin pikkupyyhkeen kanssa pitkin lattioita, petasin kaikkien sängyt jne.
Äiti sai ihan kunnon raivarit kun tuli kotiin. Pesuvettä oli liikaa, pyyhe oli väärä, ennen lattianpesua olisi pitänyt imuroida eikä hänen sänkyynsä olisi saanut koskea. Kiva siinä itku silmässä selittää että yritin vaan auttaa kun se aina valitti miten on raskasta eikä kukaan auta.Onko teidän äidit jotain mielisairaita? Uskomattomia juttuja, en tiedä kenenkään olevan/olleen tuollainen vaan ihan normaaleja rentoja ihmisiä.
Mä sanoisin, että loppuunpalaneita. Sukupolvi, jonka naiset sekä kävivät päivätöissä että yrittivät suorittaa elämää kotona niin kuin "kunnon työihmiset" (...koska mitä naapuritkin ajattelisivat)?
Mun (-79) vanhemmat (-40-luvulla syntyneet) olivat myös ensimmäisen sukupolven kaupunkilaisia, ei heiltä onnistunut tasapuolinen työnjako kerrostalossa. Äiti hoiti....kokolailla kaiken. Ikävä kyllä sorruin liian pitkään samaan omassa liitossani ja perhe-elämässäni. Ne mallit, ne mallit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti haravoida keväällä isoa pihaa niin, ettei lehteäkään jäänyt. Jos syksyllä jäi aikaa marjashow'n, perunoiden ja kasvimaan lisäksi, myös silloin haravoitiin. Kesällä nurmikonleikkuu oli minun vastuulla ja siihenkin meni työnnettävällä leikkurilla melkoisesti aikaa. Kun muutin pois kotoa, vanhempani ostivat päältäajettavan leikkurin, kun minä en ollut enää leikkaamassa!
Minullakin on iso piha, mutta enimmät lehdet kerätään ajettavan ruohonleikkurin perässä kulkevalla lehtien kerääjällä. Miehellä on haravoinnista samat traumat kuin minulla, joten meillä ei juurikaan haravoida. Minua ei myöskään kauhistuta ylipitkäksi venähtänyt ruoho tai pihalla kasvava sammal ja rikkaruohot, vaan saavat kasvaa ihan rauhassa.
Täällä oli puhetta vastaajien iästä. Olen syntynyt 80-luvun alussa ja vanhempani 40- luvun alkupuolella.
Omakotitalo ei ole ainoa oikea asumisen vaihtoehto, varsinkin, jos pihasta huolehtiminen vituttaa.
Ei ole, mutta kuitenkin meille se oikea, kun haluamme viljellä maata ja asua luonnon keskellä, kaukana naapureista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sekaista ja meillä saa nukkua kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1980 ja vanhempieni sukupolvelle tuntui olevan yleistä tuo pitkään nukkumisen halveksunta, raivosiivoaminen, raivoleipominen, perunan puputus ja mitä naapuritkin ajattelee-asenne. Tunnistin lapsuuteni monista tämän ketjun vastauksista!
- Viikonloppuisin ja lomilla piti nousta viimeistään klo 9 tai ainakin silloin avattiin verhot
- Siivoaminen oli itkuista ja raivopäistä konttaamista lattialla rätin kanssa
- Aamupalaksi oli kaurapuuroa ja päivälliseksi perunaa ruskean kastikkeen kanssa
- Aina piti mietti sitä että "naapurit näkee".
- Vaatimattomuus kaunisti ja kärsimällä sai kirkkaimman kruunun
TÄMÄ. Allekirjoitan tämän.
Meillä herättiin jo klo 7 siivoamaan.
Mitä pahaa olisi tapahtunut, jos vaikka oltaisiin nukuttu klo 10 asti?
Kyllähän mopit oli keksitty aikoja sitten, jo mun mummalla oli sinipiika 70-luvulla. Ei mun isoäiti tai äiti koskaan ole pessyt lattioita rätillä lattialla konttaamalla, sehän on sulaa hulluutta.
Mun äiti 80 -luvulla siivosi rätillä lattiat (100 m2 talo) eikä meillä ollut mitään pitkävartista siivousvälinettä. Yksi mun lapsuusmuisto on, että se lattianpesuvesi oli punaisessa neliön muotoisessa vadissa. Lattia oli tummaa parkettia ja ne pestiin Fairy-vedellä. Muistan myös sen tuoksun, kun lattiat toi fairytuoksun läpivedolla tuuletettuun kotiimme.
Ketjun aiheeseen liittyen: ”kiva” kuulla, että jossain muissakin kodeissa on raivosiivottu juuri samalla tavalla kuin meillä: marttyyriasemalle, lapsen osallistumisen vähättely ja viikonloppuaamuisin. Luulin vielä pari päivää sitten, et meillä vain oli näin.
Itse olen kotoa saanut opin, että koti siivotaan säännöllisesti ja pidetään puhtaana ja järjestyksessä, eikä ole koskaan tarvinnut raivosiivota. Puolisoni on elänyt kodissa, jossa ei pahemmin siivottu, ja kaaos vallitsi, ja tästä huolimatta hänestä kuitenkin kasvoi siisteyttä ja järjestystä arvostava, ellei jopa hieman pikkutarkka. Siivotaan usein yhdessä perusteellisemmin, ja päivittäiset perussiivoukset yleensä minä hoidan, koska minulla on enemmän aikaa. Meille siisti koti on luonnollinen ja itsestään selvä asia, eikä siivouksen kanssa tarvitse mitään hulabaloota kenenkään järjestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli niin surullinen mieli teidän puolesta, jotka lapsina yrititte auttaa ja yllättää äidin iloisesti siivoamalla :( Täytyy halata omaa äitiä, joka riemastui kaikesta pienestä mitä keksin tehdä, jos vaikka tiskasin tai olin pyyhkinyt pölyt. Hän ihasteli, taputti käsiään ja oli kuin olisin tehnyt jotain valtavan hienoa ja upeaa. Samoin isä kehui vaikkapa sitä, miten taitavasti "pyyhin pölyjä". Oikeasti olen kaikkea muuta kuin kodinhengetär ja kotitöiden mestari. Mutta kyllä ne kehut tuntuivat hyvältä ja tuli ihana olo kun onnistui "yllättämään".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lauantaiaamun raivosiivous seiskalta. Kiva herätä kolisteluun, imurin hurinaan ja kärttyisään äitiin. :(
sama. kärsivä kiukkuinen äiti "kun kukaan ei auta". ei se koskaan pyytänyt tai opettanut, huusi vaan jälkikäteen. eikä ollut tyytyväinen siivousjälkeen, teki tai teetätti uudestaan. kerran 9v olin omatoiminen ja siivosin itse kirjahyllyn, kato äiti on ny ylpee. hah, tuli huutamaan että oot siivonnu päin helvettiä.
joskus tuntui (tuntuu vieläkin) että se nautti kärsimisestä.
Meillä oli raivosiivouspäivä aina perjantaisin äidin päästyä töistä. Joka kerta alkoi se huutaminen ja ovien paiskominen ”kun kukaan ei auta”. Ja kun auttoi, niin se oli tietenkin väärin autettu.
Yritin usein auttaa, ja koulun jälkeen vein matot ulos, imuroin, moppasin, pyyhin pölyt ja pesin vessan. Kun äiti tuli töistä kotiin, ei kiitosta kuulunut, vaan päin vastoin, alkoi hirveä huuto että ”jos kerran siivotaan, niin siivotaan sitten ihan kaikki”. Tämän jälkeen tuli huutoa kaikesta mitä en ole tehnyt (esim. lakanoiden vaihtaminen ja pyykkääminen, kuivumassa olevien lakanoiden silittäminen, roiskeiden pesu roskakaapista, rikkaruohojen kitkeminen pihakivetykseltä jne.). Noilla tekemilläni asioilla ei siis ollut mitään väliä, vaikka ne helpottivatkin äidin taakkaa. Olin myös sen ikäinen, että osasin oikeasti jo siivota, eli kyse ei ollut siitä että olisin tehnyt kaiken vähän sinne päin, ja äidin olisi pitänyt tehdä asiat toiseen kertaan.
Tuli niin paha mieli tästä.
Meillä oli ihan sama meininki. Muistan joskus ihan eka- tai tokaluokkalaisena kun olin tullut koulusta kotiin, päätin ilahduttaa äitiä auttamalla tätä siivoamaan. Lapsen logiikalla kaadoin paljon pesuvettä lattialle (mitä enemmän pesuvettä, sitä parempi lopputulos) ja konttasin pikkupyyhkeen kanssa pitkin lattioita, petasin kaikkien sängyt jne.
Äiti sai ihan kunnon raivarit kun tuli kotiin. Pesuvettä oli liikaa, pyyhe oli väärä, ennen lattianpesua olisi pitänyt imuroida eikä hänen sänkyynsä olisi saanut koskea. Kiva siinä itku silmässä selittää että yritin vaan auttaa kun se aina valitti miten on raskasta eikä kukaan auta.Onko teidän äidit jotain mielisairaita? Uskomattomia juttuja, en tiedä kenenkään olevan/olleen tuollainen vaan ihan normaaleja rentoja ihmisiä.
Mä sanoisin, että loppuunpalaneita. Sukupolvi, jonka naiset sekä kävivät päivätöissä että yrittivät suorittaa elämää kotona niin kuin "kunnon työihmiset" (...koska mitä naapuritkin ajattelisivat)?
Mun (-79) vanhemmat (-40-luvulla syntyneet) olivat myös ensimmäisen sukupolven kaupunkilaisia, ei heiltä onnistunut tasapuolinen työnjako kerrostalossa. Äiti hoiti....kokolailla kaiken. Ikävä kyllä sorruin liian pitkään samaan omassa liitossani ja perhe-elämässäni. Ne mallit, ne mallit.
Minä olen sinua 5 vuotta vanhempi ja mun vanhemmat on syntyneet lähempänä 50-luvun puoltaväliä joten se on vaikuttanut että sulla oli eri ajan vanhemmat kuin mulla. Silti vaikka mun vanhemmatkin oli maalta kotoisin. Kerrostalossa kun asuttiin kun olin pieni, niin eihän siellä paljon tekemistä ollut, ei ollut sitä tavarapaljoutta kuin nykyään, aina oli siistiä, ainoa ikävä juttu oli että meillä ei ollut kunnollista pyykinpesukonetta kun pikkusisko syntyi ja aluksi käytettiin kangasvaippoja joita piti pyykätä sellaisella muovisella pyykkikoneella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sekaista ja meillä saa nukkua kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1980 ja vanhempieni sukupolvelle tuntui olevan yleistä tuo pitkään nukkumisen halveksunta, raivosiivoaminen, raivoleipominen, perunan puputus ja mitä naapuritkin ajattelee-asenne. Tunnistin lapsuuteni monista tämän ketjun vastauksista!
- Viikonloppuisin ja lomilla piti nousta viimeistään klo 9 tai ainakin silloin avattiin verhot
- Siivoaminen oli itkuista ja raivopäistä konttaamista lattialla rätin kanssa
- Aamupalaksi oli kaurapuuroa ja päivälliseksi perunaa ruskean kastikkeen kanssa
- Aina piti mietti sitä että "naapurit näkee".
- Vaatimattomuus kaunisti ja kärsimällä sai kirkkaimman kruunun
TÄMÄ. Allekirjoitan tämän.
Meillä herättiin jo klo 7 siivoamaan.
Mitä pahaa olisi tapahtunut, jos vaikka oltaisiin nukuttu klo 10 asti?
Kyllähän mopit oli keksitty aikoja sitten, jo mun mummalla oli sinipiika 70-luvulla. Ei mun isoäiti tai äiti koskaan ole pessyt lattioita rätillä lattialla konttaamalla, sehän on sulaa hulluutta.
Mun äiti 80 -luvulla siivosi rätillä lattiat (100 m2 talo) eikä meillä ollut mitään pitkävartista siivousvälinettä. Yksi mun lapsuusmuisto on, että se lattianpesuvesi oli punaisessa neliön muotoisessa vadissa. Lattia oli tummaa parkettia ja ne pestiin Fairy-vedellä. Muistan myös sen tuoksun, kun lattiat toi fairytuoksun läpivedolla tuuletettuun kotiimme.
Ketjun aiheeseen liittyen: ”kiva” kuulla, että jossain muissakin kodeissa on raivosiivottu juuri samalla tavalla kuin meillä: marttyyriasemalle, lapsen osallistumisen vähättely ja viikonloppuaamuisin. Luulin vielä pari päivää sitten, et meillä vain oli näin.
Miksi ihmeessä se piti tehdä rätillä eikä mopilla? Ja miksi ihmeessä fairylla, sehän on tiskiaine?
Vierailija kirjoitti:
”Ihan vähän vaan”..... olen kasvanut mummon ja äidin ”yhteistaloudessa”, äitini kävi maatilan ulkopuolella töissä ja jos oli vaikkapa minun vuoroni tehdä ruokaa niin mummoni totesi liki kaikkeen: laita ihan vähän vaan sokeria/voita/lihaa yms. Ja äitini puolestaan ihmetteli miksi on hapanta (no kun ihan vähän vaan sokeria), miksi on käytetty margariinia eikä voita (esim.pullissa)... piti taiteilla kahden sukupolven välissä... tosin mummoni piti esim.kiisselistä, johon salaa kunnolla laitoin sokeria tai jos leivoin pullaa ja margariinipaketti oli pöydällä, mutta voita oli käytetty: ”kyllä osaat leipoa vähästä hyvää”....niinpä
Liikuttavaa. Mummo oli elänyt pula-ajat :( Kiva kun mummo sai syödä sun tekemiä herkkuja hyvällä omallatunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En myöskään ripusta pyykkejä tiettyyn järjestykseen narulle..
Tästä muistin yhden asian minkä opin kotona ja mitä toisin vuosia itsekin, kunnes valaistuin. Puhtaat astiat piti aina laittaa tiettyyn järjestykseen astiankuivauskaappiin. Samanlaiset lautaset vierekkäin, lasit omaan ryhmään, kupit toiseen, jne. Järkytyin kun mieheni mätti kamat kaappiin IHAN MITEN SATTUU. Siis matala lautanen, sitten syvä, sitten kattila, ja lautanen. Kupit ja lasit ja kaikki iloisesti sekaisin. Muistan motkottaneeni tästä ja .. hävettää.. järjestelleeni niitä sitten "oikeaan" järjestykseen.
Kunnes yhden kerran koin jonkin valaistuksen hetken ja ajattelin, et mitä ihmettä teen? MITÄ VÄLIÄ? Ja sen jälkeen olen laittanut astiat miten haluan, ja kun mies laittaa niin laittaa miten haluaa enkä minä välitä. En vaikka joku kauha ja kippo sieltä sekamelskasta joskus vierähtäisi alas. Siinäpä vierähtää.
Vierailija kirjoitti:
Aion antaa lapsieni nauttia lapsuudestaan ja etenkin teini-iässä saavat sitten mennä limudiskoon tai kavereille yöksi. Minä en päässyt koskaan ja jos pääsin niin äitini pilasi ne aina.
Olin teini kun kännykät juuri yleistyivät ja jokaisella alkoi olemaan Nokian joku kännykkä. Jos sain itkien äitiltä luvan mennä vaikka koulun diskoon tai kaverille yöksi niin äiti osasi kyllä pilata koko illan. Hän vei minut autolla sinne ja koko automatkan sain kuunnella kuinka kamalia tällaiset diskot ovat ja osaako se "Marin" äiti pitää teistä huolta koko viikonloppua. Kello 20 viimeistään alkoi tulemaan tekstiviestejä äitiltä:
- "minä kuolen sitten häpeään, jos sinä ryyppäät tai löydyt ohjanpohjasta sammuneena"
- "mulla on niin huono olo. Pitäiskö soittaa ambulanssi? Tule nyt jo kotiin, jos haluat mut vielä nähdä elossa. Sanonko isälle että tulee jo hakemaan?"
- "muista nyt että olet kunnolla. Ei olisi pitänyt päästää sinua sinne."
- "missä olen epäonnistunut niin, että sinun täytyy mennä diskoon?"
jne. koko illan tuli kaikkea ja lopulta minulla oli huono omatunto enkä lopuksi enää montaa kertaa mennytkään minnekään vaan jäin kotiin ja minusta tuli lukiossa todella sulkeutunut oman tien kulkija, joka ei saanut mennä edes penkkareihin, koska äitini mielestä siellä vain ryypättäisiin ja joutuisin r**skatuksi.
Miten äitisi on voinut olla noin vanhanaikainen? Missä tynnyrissä hänet on kasvatettu? Olet luultaasti lähellä mun esikoisen ikää, ja mun äitikin on ollut jo ihan moderni ihminen, eikä kyllä isoäitikään tuollainen ollut. Äitisi on kuin Emilia Vilen :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lauantaiaamun raivosiivous seiskalta. Kiva herätä kolisteluun, imurin hurinaan ja kärttyisään äitiin. :(
sama. kärsivä kiukkuinen äiti "kun kukaan ei auta". ei se koskaan pyytänyt tai opettanut, huusi vaan jälkikäteen. eikä ollut tyytyväinen siivousjälkeen, teki tai teetätti uudestaan. kerran 9v olin omatoiminen ja siivosin itse kirjahyllyn, kato äiti on ny ylpee. hah, tuli huutamaan että oot siivonnu päin helvettiä.
joskus tuntui (tuntuu vieläkin) että se nautti kärsimisestä.
Meillä oli raivosiivouspäivä aina perjantaisin äidin päästyä töistä. Joka kerta alkoi se huutaminen ja ovien paiskominen ”kun kukaan ei auta”. Ja kun auttoi, niin se oli tietenkin väärin autettu.
Yritin usein auttaa, ja koulun jälkeen vein matot ulos, imuroin, moppasin, pyyhin pölyt ja pesin vessan. Kun äiti tuli töistä kotiin, ei kiitosta kuulunut, vaan päin vastoin, alkoi hirveä huuto että ”jos kerran siivotaan, niin siivotaan sitten ihan kaikki”. Tämän jälkeen tuli huutoa kaikesta mitä en ole tehnyt (esim. lakanoiden vaihtaminen ja pyykkääminen, kuivumassa olevien lakanoiden silittäminen, roiskeiden pesu roskakaapista, rikkaruohojen kitkeminen pihakivetykseltä jne.). Noilla tekemilläni asioilla ei siis ollut mitään väliä, vaikka ne helpottivatkin äidin taakkaa. Olin myös sen ikäinen, että osasin oikeasti jo siivota, eli kyse ei ollut siitä että olisin tehnyt kaiken vähän sinne päin, ja äidin olisi pitänyt tehdä asiat toiseen kertaan.
Tuli niin paha mieli tästä.
Meillä oli ihan sama meininki. Muistan joskus ihan eka- tai tokaluokkalaisena kun olin tullut koulusta kotiin, päätin ilahduttaa äitiä auttamalla tätä siivoamaan. Lapsen logiikalla kaadoin paljon pesuvettä lattialle (mitä enemmän pesuvettä, sitä parempi lopputulos) ja konttasin pikkupyyhkeen kanssa pitkin lattioita, petasin kaikkien sängyt jne.
Äiti sai ihan kunnon raivarit kun tuli kotiin. Pesuvettä oli liikaa, pyyhe oli väärä, ennen lattianpesua olisi pitänyt imuroida eikä hänen sänkyynsä olisi saanut koskea. Kiva siinä itku silmässä selittää että yritin vaan auttaa kun se aina valitti miten on raskasta eikä kukaan auta.Onko teidän äidit jotain mielisairaita? Uskomattomia juttuja, en tiedä kenenkään olevan/olleen tuollainen vaan ihan normaaleja rentoja ihmisiä.
Mä sanoisin, että loppuunpalaneita. Sukupolvi, jonka naiset sekä kävivät päivätöissä että yrittivät suorittaa elämää kotona niin kuin "kunnon työihmiset" (...koska mitä naapuritkin ajattelisivat)?
Mun (-79) vanhemmat (-40-luvulla syntyneet) olivat myös ensimmäisen sukupolven kaupunkilaisia, ei heiltä onnistunut tasapuolinen työnjako kerrostalossa. Äiti hoiti....kokolailla kaiken. Ikävä kyllä sorruin liian pitkään samaan omassa liitossani ja perhe-elämässäni. Ne mallit, ne mallit.
Minä olen sinua 5 vuotta vanhempi ja mun vanhemmat on syntyneet lähempänä 50-luvun puoltaväliä joten se on vaikuttanut että sulla oli eri ajan vanhemmat kuin mulla. Silti vaikka mun vanhemmatkin oli maalta kotoisin. Kerrostalossa kun asuttiin kun olin pieni, niin eihän siellä paljon tekemistä ollut, ei ollut sitä tavarapaljoutta kuin nykyään, aina oli siistiä, ainoa ikävä juttu oli että meillä ei ollut kunnollista pyykinpesukonetta kun pikkusisko syntyi ja aluksi käytettiin kangasvaippoja joita piti pyykätä sellaisella muovisella pyykkikoneella.
Pulsaattorilla! Muistan senkin. Joo, totta, ajat ovat varmasti muuttuneet tuollonkin muutamassa vuodessa paljonkin, ja uskon paikankin vaikuttaneen asiaan. Vaikken nyt ihan mistään peräkorvesta olekaan, niin eivät muutoksen tuulet etelän pikkukaupunkeihinkaan ihan äkkiä tulleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään ripusta pyykkejä tiettyyn järjestykseen narulle..
Tästä muistin yhden asian minkä opin kotona ja mitä toisin vuosia itsekin, kunnes valaistuin. Puhtaat astiat piti aina laittaa tiettyyn järjestykseen astiankuivauskaappiin. Samanlaiset lautaset vierekkäin, lasit omaan ryhmään, kupit toiseen, jne. Järkytyin kun mieheni mätti kamat kaappiin IHAN MITEN SATTUU. Siis matala lautanen, sitten syvä, sitten kattila, ja lautanen. Kupit ja lasit ja kaikki iloisesti sekaisin. Muistan motkottaneeni tästä ja .. hävettää.. järjestelleeni niitä sitten "oikeaan" järjestykseen.
Kunnes yhden kerran koin jonkin valaistuksen hetken ja ajattelin, et mitä ihmettä teen? MITÄ VÄLIÄ? Ja sen jälkeen olen laittanut astiat miten haluan, ja kun mies laittaa niin laittaa miten haluaa enkä minä välitä. En vaikka joku kauha ja kippo sieltä sekamelskasta joskus vierähtäisi alas. Siinäpä vierähtää.
Olet isompi ihminen kuin minä, sillä tuohon en pystyisi! Järjestän astiankuivauskaapin äitiniäkin siistimmin ja se on mielestäni ihanaa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään ripusta pyykkejä tiettyyn järjestykseen narulle..
Tästä muistin yhden asian minkä opin kotona ja mitä toisin vuosia itsekin, kunnes valaistuin. Puhtaat astiat piti aina laittaa tiettyyn järjestykseen astiankuivauskaappiin. Samanlaiset lautaset vierekkäin, lasit omaan ryhmään, kupit toiseen, jne. Järkytyin kun mieheni mätti kamat kaappiin IHAN MITEN SATTUU. Siis matala lautanen, sitten syvä, sitten kattila, ja lautanen. Kupit ja lasit ja kaikki iloisesti sekaisin. Muistan motkottaneeni tästä ja .. hävettää.. järjestelleeni niitä sitten "oikeaan" järjestykseen.
Kunnes yhden kerran koin jonkin valaistuksen hetken ja ajattelin, et mitä ihmettä teen? MITÄ VÄLIÄ? Ja sen jälkeen olen laittanut astiat miten haluan, ja kun mies laittaa niin laittaa miten haluaa enkä minä välitä. En vaikka joku kauha ja kippo sieltä sekamelskasta joskus vierähtäisi alas. Siinäpä vierähtää.
Mä saisin paniikkikohtauksen, jos joutuisin asumaan teillä :D meillä kukaan muu ei voi tyhjentää astianpesukonetta, koska ne laitta mukit kahvat eri suuntaan kaapissa!! Tämän olen perinyt isältäni. Meille voit tulla koska vaan kuvaamaan kaapin sisällöt sisustuslehteen, kaikki on tasan paikallaan. Mutta en pakota perhettä samaan ja jos joku muu vahingossa laittaa tavaroita väärin, en sano mitään, korjaan sen oikein vaan myöhemmin, kun eivät ole kotona. Onneksi tunnistan, että minä olen se hullu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En myöskään ripusta pyykkejä tiettyyn järjestykseen narulle..
Tästä muistin yhden asian minkä opin kotona ja mitä toisin vuosia itsekin, kunnes valaistuin. Puhtaat astiat piti aina laittaa tiettyyn järjestykseen astiankuivauskaappiin. Samanlaiset lautaset vierekkäin, lasit omaan ryhmään, kupit toiseen, jne. Järkytyin kun mieheni mätti kamat kaappiin IHAN MITEN SATTUU. Siis matala lautanen, sitten syvä, sitten kattila, ja lautanen. Kupit ja lasit ja kaikki iloisesti sekaisin. Muistan motkottaneeni tästä ja .. hävettää.. järjestelleeni niitä sitten "oikeaan" järjestykseen.
Kunnes yhden kerran koin jonkin valaistuksen hetken ja ajattelin, et mitä ihmettä teen? MITÄ VÄLIÄ? Ja sen jälkeen olen laittanut astiat miten haluan, ja kun mies laittaa niin laittaa miten haluaa enkä minä välitä. En vaikka joku kauha ja kippo sieltä sekamelskasta joskus vierähtäisi alas. Siinäpä vierähtää.
Olet isompi ihminen kuin minä, sillä tuohon en pystyisi! Järjestän astiankuivauskaapin äitiniäkin siistimmin ja se on mielestäni ihanaa :D
Järjestyksessä olevaan kaappiin mahtuu enemmän tavaraa.
Kyllähän mopit oli keksitty aikoja sitten, jo mun mummalla oli sinipiika 70-luvulla. Ei mun isoäiti tai äiti koskaan ole pessyt lattioita rätillä lattialla konttaamalla, sehän on sulaa hulluutta.