Lue keskustelun säännöt.
Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?
- Ruoka-aikojen täsmällisyys arkena ja lomalla. Päivällinen oli aina viideltä ja ruokana todennäköisesti perunaa jossain muodossa.
- Oli pakko saunoa keskiviikkoisin ja lauantaisin, illalla. Nykyään saunon, kun siltä tuntuu, vaikka sunnuntaiaamuna ja kolmen viikon välein.
- Oli pakko pestä ikkunat 2 kertaa vuodessa, jolloin vaihdettiin toiset verhot. Minä pesen ikkunat 1-2 v välein ja verhot vaihdan muutaman vuoden välein, jos haluan muutosta sisustukseen.
Ylipäätään siivoukseen liittyi kaikenlaisia pakkoja. Suursiivous kerran vuodessa, jolloin pestiin myös sauna, sisäkatot, seinät ja kaapitkin. Lattioiden pesu joka toinen viikko, viikkosiivous lauantaisin. En sano, etteikö näin olisi järkevää toimia, mutta se pakonmaisuus ahdisti ja ahdistaa vieläkin. Omassa elämässäni haluaisin säilyttää joustavuuden ja inspiroituneen toiminnan ja välttää ehdottomia pakkoja.
Kommentit (1175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä tullut parisuhteessa koskaan ongelmia lapsuuden käytösmallien vuoksi? Muistan suhteemme alkuaikoina, kun kyseenalaistimme puolin ja toisin toisen tapoja. Mies patisti minua pesemään ikkunoita, mattoja, leikkaamaan nurmikkoa, vei mustikkametsään. Minä käskytin häntä pesemään lattioita, pyyhkimään pölyjä, siivoamaan kaappeja, hoitamaan pyykkejä ja pesemään astiat tietyllä tapaa. Tästä saatiin jonkun kerran riidat aikaiseksi. Aika paljon tekemistä on tässä vuosien varrella karsiutunut pois ja jäljelle on jäänyt meidän yhteinen tapa toimia.
Ei varsinaisesti eroa aiheuttanut, mutta varmasti nuo mallit molempien lapsuudesta ja nuoruudesta toivat oman kuormituksensa parisuhteeseen. Olen jälkikäteen miettinyt miten paljon helpompaa meillä olisi ex-puolison kanssa ollut kun oltaisi tajuttu ajoissa että voidaan elää yhdessä ihan niin kuin me halutaan, eikä siihen ole kummankaan vanhemmilla sanomista, tai heidän esimerkeillään vaikutusta. Aika montaa riitaa saatiin aikaiseksi ihan turhista asioista, kun toinen oli sitä mieltä että just esim. viikonloppuaamuisin ei voi nukkua pitkään kun pitää herätä aikaisin puuhastelemaan jotain järkevää, tai että siivota pitää just tietyllä tavalla ja tiettyyn aikaan. Oma elämä on nykyään huomattavasti rennompaa, toivottavasti exälläkin.
Meille on ollut iso ristiriitojen aihe se, että lapsuudenkodeissamme oli kodinhoidon suhteen melkeinpä päinvastainen kulttuuri. Meillä oli aina niin siistiä, että itsekin aikuisena ja pienten lasten äitinä ihmettelen, miten se oli edes mahdollista. Miehen lapsuudenkoti oli puolestaan minun mittapuullani karmeassa kunnossa, suorastaan laiminlyöty, eläinten jätöksiä lattioilla jne. Mies ei ole tottunut siihen, että kotona siivotaan tai varsinkaan siihen, että hän itse joutuisi sen tekemään. Nykyään hän arvostaa siisteyttä ja siivoaa paljonkin, olemme löytäneet hyvän tasapainon. Itse viihdyn siistissä kodissa kun olen siihen tottunut mutta olen rentoutunut asian suhteen paljon. Huomaan edelleen usein miettiväni, että mitähän äitini tästä sotkusta ajattelisi.
Jos ja kun jossakin on aina tosi siistiä niin se tarkoittaa että joku siivoaa siellä ihan koko ajan jotain paikkaa. Ei ne paikat muuten ole koko ajan siistinä. Lapsiperheessä ei siis keskitytä silloin lapsiin vaan siivoamiseen
Oltiin kerran joulunvietossa sukulaisperheessä jossa on todella siistiä aina ja perheessä pieniä lapsia. Perheen äiti ei ehtinyt juuri muiden aikuisten kanssa viettää aikaa kun hän kulki koko ajan lasten perässä luutu kourassa kyttäämässä että jos joku koskee seinään tai ovenpieleen niin hän pyyhkii sen heti äkäisenä.
Hysteerinen siisteyshulluus on merkki jostain asiasta joka vaivaa mieltä ja jonka vuoksi joku asia esim siisteys antaa hallinnan tunteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuin lapsena kerrostalossa, mutta eräs ystävä ok-talossa ja syksyisin sinne ei uskaltanut kylään kun joutui poimimaan omenoita kaverin uhkaavan oloisen isän vahtiessa kalja kädessä, eikä yhtään omenaa saanut syödä. Nyt omassa pihassani on omenapuu, edellisten asukkaiden istuttama enkä todellakaan harrasta mitään pakkopoimintaa! Lapset poimii jos tahtoo ja saa syödä suoraan puusta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, te joiden vanhemmilla oli siivoushulluus, minkä ikäluokan vanhemmat?
Omani ovat syntyneet -57, eli mietin oliko joku heidän juttu, sillä aika yleistä näkyy olevan.😂
Mulla oli -57 syntynyt työkaveri joskus ja sen siivoaminen oli aivan hullua. Roskiin lensi kaikki mahdollinen irtonainen, kollegoiden pöydälle unohtuneet huulirasvat ja silmälasipyyhkeet, kaikki. Siivosi aina töissäkin vaikka olis omia töitä pitänyt tehdä.
Näissä on luokkaeroja, työväenluokkainen ihanne oli, että vaikka koti olisikin vaatimaton, sen on kuitenkin oltava tahraton, siivo, raitis ja kunnollinen. Kodin puhtaus määritti naisen kunnollisuuden. Minulle on kotoa jäänyt joitain outoja siivousrutiineja ja ajatuskulkuja, mutta en määrittele itseäni työnteon kautta. Vanhemmilla oli työleiri päällä kotona ja mökillä, mutta sain olla riippumatossa haaveileva lukutoukka.
Pöyristyin keskiluokkaisten appivanhempieni kotia, varakkaalla porvariperheellä oli minun silmissäni järkyttävän boheemi ote kodinhoitoon. Olen opettanut miehelle siivousta ja hän minulle rentoutta.
Täällä ei ole mainittu pakkoautoilua. Meillä joka sunnuntai- aamu lähdettiin autoajelulle isän autolla. Aamulla sitten keksi, minne, ettei matka olisi aivan päämäärätöntä, niinkuin usein oli.
Mentiin isän vanhan opiskelukaverin luo yllätysvierailulle katsomaan, kun äijä nousi 10 minuutin ovikellon rinkuttelun jälkeen oudon (= eilisviinan) hajuisena avaamaan ja tarjoili sitten eltaanuneita suolapähkinöitä, joita oli pakko ottaa ja niiata.
Ajettiin viisi peninkulmaa pikkuserkunkaimalle, joka ei ollut kotona.
Mentiin katsomaan jotain siltatyömaata.
Isä ajoi, äiti istui vieressä ja me lapset poukkoilimme takapenkillä, minä pienimpänä varsinkin. Kun tiet olivat kuoppaisia ja mutkikkaita ponnahtelin holtittomasti tekonahkaiselta penkiltä hattuhyllyn ja äkkijarrutuksissa äidin jalkatilan väliä.
Ilmastointina (?) toimi kesällä etuovien ikkunat. Talvella tuuletusta ei tarvinnut, koska oli kylmä. Punainen Nortti paloi isän suunpielessä, mutta onneksi oli Wunderbaum. Heh!!
Huonossa hapessa minua alkoi oksettaa. Aina. Lopulta isä iski jarrut pohjaan ja äiti nappasi minut ulos oksentamaan. Äiti voivotteli, pyyhki vaatteitani ja sääli minua.
Kerran äiti empien kysyi isältä: "Onko se autoilu nyt mikään nautinto,kun tyttö aina oksentaa." (Äitikin olisi välillä halunnut jättää sunnuntaisen päämäärättömän autoilun väliin.)
ON SE, isä vastasi. Asiasta ei enää keskusteltu, "koska isä on perheen pää."
Kai se oli isälle jonkinlaista pakoa todellisuudesta, yritystä jotenkin hallita elämänsuuntaa ratilla. Ja paeta omia sotamuistoja.
Äiti opetti, että isä päättää, koska on mies. Yritti myöhemmin ohjeistaa minuakin tottelevaiseksi omaa miestäni kohtaan.
Itse en edelleenkään erityisemmin nauti autoilusta. Ja jotain random ylläripyllärivierailuja ei tulisi mieleenkään harrastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Petivaatteiden silittäminen ja kirjahyllystä pölyjen pyyhkiminen ja kukkien kastelu. Ei ole kukkia eikä kirjahyllyä pikkiriikkisine koriste-esineineen.
Meillä arki tehtiin tahallaan vaikeaksi ja sitten kovaan ääneen passiivis-aggressiivisesti purettiin se ärsyyntyneisyys muuhun perheeseen, pääosin meihin lapsiin.
(Isä oli töissä normaalisti 8-16, välillä sai perjantain vapaaksi ja äiti kävi töissä pari kertaa 10v aikana, muutoin oli kotona. Meitä lapsia oli kolme.)
Viikkosiivous oli lauantaina heti aamusta ja herätys oli se, että äiti tempaisi huoneen oven auki, mitään sanomatta viskaisi imurin sisään ja paiskasi oven kiinni. Sitä elettä ei ollut vaikea tulkita, mutta siihen se neuvominen sitten jäikin. Muu siivous oli meidän lasten osalta seuraavan tehtävän arvailua, esim. jos äidiltä kävi kysymässä mitä seuraavaksi pitää tehdä, hän totesi "Ota silmä käteen ja katso! Koko huusholli on niin pskainen ettei luulis olevan vaikeaa tajuta!" ja sitten kun tehtiin jotain mitä lapsiaivoillamme (4, 6 ja 7v) keksittiin, äiti ilmestyi taakse huutamaan "Onko tämä teidän käsitys siivoamisesta?" tai "Onks tää sun mielestä nyt siisti vai?". Jos tähän vastasi myöntävästi, hän alkoi syyttelemään miten meidän mielestä on ok elää kuin pellossa pskan keskellä ym. Jos vastasi kieltävästi, piti selittää, mikä olisi parempaa siivousta ja miksei ole tekemässä sitä. H1tto miten ahdistavaa.
Kauppareissut äiti hoiti bussilla, joskus raahaten meitä kolmea lasta mukanaan, _vaikka meillä oli TOIMIVA AUTO_. Jos hän oli mennyt kauppaan yksin, hän samantien kotiin tultuaan rupesi keittiöstä kiljumaan miten "kaikki muut vaan makaa kun hän raataa" ja jos me lapset oltiin mukana, hän kiukutteli miten raskasta meidän kanssa kulkeminen oli. Isä tarjoutui monta kertaa käymään kaupassa töiden jälkeen, mutta vastaus oli tyytymätön "Ei tarvitse, kyllä minä hoidan" tai sitten hän aloitti mykkäkoulun jos isä oli käynyt kaupassa ns. väkisin.
Päivittäisestä ruuanlaitosta piti valittaa meille lapsille, me kuulemma söimme kuin porsaat eikä hänen tarvitsisi tehdä ruokaa iitselleen, koska pärjää hyvin leivällä ja kahvilla.
Naapureita äiti kyttäsi kaiken marttyroinnin ohessa, muistan joskus 10v ikäisenä kuunnelleeni hänen teorioitaan siitä mihin yläkerran teinityttö menee "tuon näköisenä" ja miten se ja se on ostanut lapsilleen uudet polkupyörät. Voi elämä.
Alkaa todella ottamaan päähän kun muistelee näitä. Muutettuani pois kotoa, äiti marisi kerran kylässä käydessäni miten kovasti pyykkiä kotona asuva kuopus aiheuttaa. Kysyin siltä miksei 17v pese omia pyykkejään. Äiti meni sekunniksi hiljaiseksi ja alkoi sitten selittää, miten kuopus ei oppisi uuden pesukoneen käyttöä ja rikkoisi sen. Totesin, että kai nyt 17v osaa yhden koneellisen pyykkiä pestä kun sillä on tietokone, älypuhelin ja normaali ÄO ja osaa tiskikonettakin käyttää. Äiti rupesi huutamaan, ettei ole minun asia puuttua hänen kodinhoitoonsa. Jooh...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lauantaiaamun raivosiivous seiskalta. Kiva herätä kolisteluun, imurin hurinaan ja kärttyisään äitiin. :(
sama. kärsivä kiukkuinen äiti "kun kukaan ei auta". ei se koskaan pyytänyt tai opettanut, huusi vaan jälkikäteen. eikä ollut tyytyväinen siivousjälkeen, teki tai teetätti uudestaan. kerran 9v olin omatoiminen ja siivosin itse kirjahyllyn, kato äiti on ny ylpee. hah, tuli huutamaan että oot siivonnu päin helvettiä.
joskus tuntui (tuntuu vieläkin) että se nautti kärsimisestä.
Meillä oli raivosiivouspäivä aina perjantaisin äidin päästyä töistä. Joka kerta alkoi se huutaminen ja ovien paiskominen ”kun kukaan ei auta”. Ja kun auttoi, niin se oli tietenkin väärin autettu.
Yritin usein auttaa, ja koulun jälkeen vein matot ulos, imuroin, moppasin, pyyhin pölyt ja pesin vessan. Kun äiti tuli töistä kotiin, ei kiitosta kuulunut, vaan päin vastoin, alkoi hirveä huuto että ”jos kerran siivotaan, niin siivotaan sitten ihan kaikki”. Tämän jälkeen tuli huutoa kaikesta mitä en ole tehnyt (esim. lakanoiden vaihtaminen ja pyykkääminen, kuivumassa olevien lakanoiden silittäminen, roiskeiden pesu roskakaapista, rikkaruohojen kitkeminen pihakivetykseltä jne.). Noilla tekemilläni asioilla ei siis ollut mitään väliä, vaikka ne helpottivatkin äidin taakkaa. Olin myös sen ikäinen, että osasin oikeasti jo siivota, eli kyse ei ollut siitä että olisin tehnyt kaiken vähän sinne päin, ja äidin olisi pitänyt tehdä asiat toiseen kertaan.
Tämä on pieni ja mitätön asia verrattuna raivosiivouksiin ym ketjussa mainittuihin tapoihin, mutta loputon porkkanoiden syönti kyllästytti itseäni lapsena todella paljon.
Olin äitini mielestä aina liian kalpea ja siksi porkkanaa piti syödä joka aterialla ja myös raakana välipalaksi. Porkkanaraastetta laitettiin jokaiseen leipä- ja sämpylätaikinaan, jauhelihakastikkeeseen, lihapulliin jne.
On ihanaa kun nyt aikuisena saa laittaa raasteetonta ruokaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju on todella vapauttava :-) 25 vuotta olen kärsinyt siitä, että meillä ei ole sitä helv.. tin siivouspäivää joka lauantai. Jotenkin työviikon jälkeen olen ihan puhki ja haluan nauttia elämästäkin. Koirankarvoja pyörii sohvan alla ja kodinhoitohuoneessa on pyykkivuori.
ap voisi kertoa myös mitä hänen lapsistaan tuli tai odotukset heidän menestyksestään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä tullut parisuhteessa koskaan ongelmia lapsuuden käytösmallien vuoksi? Muistan suhteemme alkuaikoina, kun kyseenalaistimme puolin ja toisin toisen tapoja. Mies patisti minua pesemään ikkunoita, mattoja, leikkaamaan nurmikkoa, vei mustikkametsään. Minä käskytin häntä pesemään lattioita, pyyhkimään pölyjä, siivoamaan kaappeja, hoitamaan pyykkejä ja pesemään astiat tietyllä tapaa. Tästä saatiin jonkun kerran riidat aikaiseksi. Aika paljon tekemistä on tässä vuosien varrella karsiutunut pois ja jäljelle on jäänyt meidän yhteinen tapa toimia.
Ei varsinaisesti eroa aiheuttanut, mutta varmasti nuo mallit molempien lapsuudesta ja nuoruudesta toivat oman kuormituksensa parisuhteeseen. Olen jälkikäteen miettinyt miten paljon helpompaa meillä olisi ex-puolison kanssa ollut kun oltaisi tajuttu ajoissa että voidaan elää yhdessä ihan niin kuin me halutaan, eikä siihen ole kummankaan vanhemmilla sanomista, tai heidän esimerkeillään vaikutusta. Aika montaa riitaa saatiin aikaiseksi ihan turhista asioista, kun toinen oli sitä mieltä että just esim. viikonloppuaamuisin ei voi nukkua pitkään kun pitää herätä aikaisin puuhastelemaan jotain järkevää, tai että siivota pitää just tietyllä tavalla ja tiettyyn aikaan. Oma elämä on nykyään huomattavasti rennompaa, toivottavasti exälläkin.
Meille on ollut iso ristiriitojen aihe se, että lapsuudenkodeissamme oli kodinhoidon suhteen melkeinpä päinvastainen kulttuuri. Meillä oli aina niin siistiä, että itsekin aikuisena ja pienten lasten äitinä ihmettelen, miten se oli edes mahdollista. Miehen lapsuudenkoti oli puolestaan minun mittapuullani karmeassa kunnossa, suorastaan laiminlyöty, eläinten jätöksiä lattioilla jne. Mies ei ole tottunut siihen, että kotona siivotaan tai varsinkaan siihen, että hän itse joutuisi sen tekemään. Nykyään hän arvostaa siisteyttä ja siivoaa paljonkin, olemme löytäneet hyvän tasapainon. Itse viihdyn siistissä kodissa kun olen siihen tottunut mutta olen rentoutunut asian suhteen paljon. Huomaan edelleen usein miettiväni, että mitähän äitini tästä sotkusta ajattelisi.
Mun mies on kasvanut leskiäidin ja kahden sisaren kanssa. Ollaan 40+, perinteiset mallit monella vielä kotoa saatuja, niin hänelläkin. Naiset siivosivat ja perheen poikalapsi potkittiin pois jaloista. Mies oli alkuun arka tarttumaan kotitöihin, ja vakuuttelin hänelle vuosia, etten ole niistä mustasukkainen ja teen ne mieluusti hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lauantaiaamun raivosiivous seiskalta. Kiva herätä kolisteluun, imurin hurinaan ja kärttyisään äitiin. :(
sama. kärsivä kiukkuinen äiti "kun kukaan ei auta". ei se koskaan pyytänyt tai opettanut, huusi vaan jälkikäteen. eikä ollut tyytyväinen siivousjälkeen, teki tai teetätti uudestaan. kerran 9v olin omatoiminen ja siivosin itse kirjahyllyn, kato äiti on ny ylpee. hah, tuli huutamaan että oot siivonnu päin helvettiä.
joskus tuntui (tuntuu vieläkin) että se nautti kärsimisestä.
Meillä oli raivosiivouspäivä aina perjantaisin äidin päästyä töistä. Joka kerta alkoi se huutaminen ja ovien paiskominen ”kun kukaan ei auta”. Ja kun auttoi, niin se oli tietenkin väärin autettu.
Yritin usein auttaa, ja koulun jälkeen vein matot ulos, imuroin, moppasin, pyyhin pölyt ja pesin vessan. Kun äiti tuli töistä kotiin, ei kiitosta kuulunut, vaan päin vastoin, alkoi hirveä huuto että ”jos kerran siivotaan, niin siivotaan sitten ihan kaikki”. Tämän jälkeen tuli huutoa kaikesta mitä en ole tehnyt (esim. lakanoiden vaihtaminen ja pyykkääminen, kuivumassa olevien lakanoiden silittäminen, roiskeiden pesu roskakaapista, rikkaruohojen kitkeminen pihakivetykseltä jne.). Noilla tekemilläni asioilla ei siis ollut mitään väliä, vaikka ne helpottivatkin äidin taakkaa. Olin myös sen ikäinen, että osasin oikeasti jo siivota, eli kyse ei ollut siitä että olisin tehnyt kaiken vähän sinne päin, ja äidin olisi pitänyt tehdä asiat toiseen kertaan.
Tuli niin paha mieli tästä.
Meillä oli ihan sama meininki. Muistan joskus ihan eka- tai tokaluokkalaisena kun olin tullut koulusta kotiin, päätin ilahduttaa äitiä auttamalla tätä siivoamaan. Lapsen logiikalla kaadoin paljon pesuvettä lattialle (mitä enemmän pesuvettä, sitä parempi lopputulos) ja konttasin pikkupyyhkeen kanssa pitkin lattioita, petasin kaikkien sängyt jne.
Äiti sai ihan kunnon raivarit kun tuli kotiin. Pesuvettä oli liikaa, pyyhe oli väärä, ennen lattianpesua olisi pitänyt imuroida eikä hänen sänkyynsä olisi saanut koskea. Kiva siinä itku silmässä selittää että yritin vaan auttaa kun se aina valitti miten on raskasta eikä kukaan auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lauantaiaamun raivosiivous seiskalta. Kiva herätä kolisteluun, imurin hurinaan ja kärttyisään äitiin. :(
sama. kärsivä kiukkuinen äiti "kun kukaan ei auta". ei se koskaan pyytänyt tai opettanut, huusi vaan jälkikäteen. eikä ollut tyytyväinen siivousjälkeen, teki tai teetätti uudestaan. kerran 9v olin omatoiminen ja siivosin itse kirjahyllyn, kato äiti on ny ylpee. hah, tuli huutamaan että oot siivonnu päin helvettiä.
joskus tuntui (tuntuu vieläkin) että se nautti kärsimisestä.
NIIIN tuttua! Mutta olen tullut siihen tulokseen että minun äitini ei nauttinut kärsimisestä vaan siitä että sai sitten hyvän syyn huutaa ja raivota muille perheenjäsenille ja purkaa omaa ketutustaan. Ja auta armias tosiaan jos menit lapsena omatoimisesti tekemään jonkun kotiaskareen kuvitellen että saat vihdoin extrapisteitä, siitä vasta huuto nousi kun oli tehty päin honkia hänen mielestään. Karjui naama punaisena 10-vuotiaalle, hyvä ettei selkäsaunaa antanut siitä hyvästä.
Onko ihmekään että näin aikuisena monet kotityöt ahdistavat ja usein kun esim pesen lattian tai pyyhin pölyt, jossain takaraivossa on edelleenkin tunne ettei ne hommat ole kuitenkaan kunnolla tehty, eli työn jälki on varmaan surkeaa (äidin mittapuulla). Olen yrittänyt opetella olemaan välittämättä.
Vanhan ja kuivan leivän syöminen. En ymmärrä, tuoretta kyllä ostettiin mutta aina vanhat piti syödä ensin. Joten leipä oli valmiiksi kuivaa. Ruisleipää meillä vain sai ja olis ihana ollu saada sitä tuoretta tuoksuvaa limppua mutta ei.
Omassa kotonani otan surutta tuoretta leipää ja vieläpä vaaleaa, eilistä on syöty ihan tarpeeksi. Teen kuivista lämppäreitä tai heitän pois.
Ei tule kyllä mitään mieleen. Kai minä olen saanut elää kuin pellossa. Ruoka oli yleensä silloin kun vanhemmat tuli töistä, ja perunaa oli lähes joka päivä, oltiin suht köyhiä ja perunaa kasvatettiin itse eli se oli käytännössä lähes ilmaista. Joinakin päivinä ei tehty ruokaa kun vanhemmat eivät jaksaneet alkaa tekemään, kaikki söi jääkaapista jotain mitä halusi.
Ja myös omassa perheessäni syödään perunaa monta kertaa viikossa, mies haluaa joka päivä lämpimän ruuan, minä en sitä tarvitsisi, lapset kyllä alkaa iltapäivän puolella kysellä että mitä tänään on ruokana. Ja varsinkin toinen poika ei tykkää perunasta, tykkää makaroonista/pastasta ja riisistä, mutta niistä ei taas niin me muut tykätä, mutta tehdään toki niitäkin vaihtelun vuoksi.
En silitä koskaan mitään vaikka äitini silittää, ei se liittynyt minuun.
Mies petaa joka päivä meidän sängyn, minä en yleensä petaisi koska useimmiten se on turhaa.
Ei viikkosiivouksia. Äitini inhoaa kaikkia kotitöitä yhtä paljon kuin minäkin. Vanhemmat tekee molemmat kotitöitä, samoin minä ja mieheni. Äitini on kertonut että myös hänen äitinsä inhosi kotitöitä, joten ei ole geeneissä mitään erityistä "ehtoisa emäntä" geeniä, vaikka toki pakolliset asiat tehdään.
Oli pakko siivota et mahtu kävelemään kotona ja pöydillä oli tilaa, meillä oli usein sotkua, johtui alistavasta ja narsistisesta isästä, äiti oli usein väsynyt, lapsena sitä yritti parhaansa, haukut vaan tuli
Samoin pakko ulkoilu ja kerran viikossa karkki päivä, jos sitä nyt oli ollenkaan, harvoin sai mitään herkkuja kotona, rahaakaan ei juuri annettu, isä törsäs kaikkeen turhaan ja joutavaan, mutta ruokaan ei ollut kunnolla varaa... Sitten huuti ja raivos kun ei ollut mitään muuta syötävää kuin perunoita ja jauheliha kastiketta, puuroa yms "halppis ruokaa"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lauantaiaamun raivosiivous seiskalta. Kiva herätä kolisteluun, imurin hurinaan ja kärttyisään äitiin. :(
sama. kärsivä kiukkuinen äiti "kun kukaan ei auta". ei se koskaan pyytänyt tai opettanut, huusi vaan jälkikäteen. eikä ollut tyytyväinen siivousjälkeen, teki tai teetätti uudestaan. kerran 9v olin omatoiminen ja siivosin itse kirjahyllyn, kato äiti on ny ylpee. hah, tuli huutamaan että oot siivonnu päin helvettiä.
joskus tuntui (tuntuu vieläkin) että se nautti kärsimisestä.
Meillä oli raivosiivouspäivä aina perjantaisin äidin päästyä töistä. Joka kerta alkoi se huutaminen ja ovien paiskominen ”kun kukaan ei auta”. Ja kun auttoi, niin se oli tietenkin väärin autettu.
Yritin usein auttaa, ja koulun jälkeen vein matot ulos, imuroin, moppasin, pyyhin pölyt ja pesin vessan. Kun äiti tuli töistä kotiin, ei kiitosta kuulunut, vaan päin vastoin, alkoi hirveä huuto että ”jos kerran siivotaan, niin siivotaan sitten ihan kaikki”. Tämän jälkeen tuli huutoa kaikesta mitä en ole tehnyt (esim. lakanoiden vaihtaminen ja pyykkääminen, kuivumassa olevien lakanoiden silittäminen, roiskeiden pesu roskakaapista, rikkaruohojen kitkeminen pihakivetykseltä jne.). Noilla tekemilläni asioilla ei siis ollut mitään väliä, vaikka ne helpottivatkin äidin taakkaa. Olin myös sen ikäinen, että osasin oikeasti jo siivota, eli kyse ei ollut siitä että olisin tehnyt kaiken vähän sinne päin, ja äidin olisi pitänyt tehdä asiat toiseen kertaan.
Tuli niin paha mieli tästä.
Meillä oli ihan sama meininki. Muistan joskus ihan eka- tai tokaluokkalaisena kun olin tullut koulusta kotiin, päätin ilahduttaa äitiä auttamalla tätä siivoamaan. Lapsen logiikalla kaadoin paljon pesuvettä lattialle (mitä enemmän pesuvettä, sitä parempi lopputulos) ja konttasin pikkupyyhkeen kanssa pitkin lattioita, petasin kaikkien sängyt jne.
Äiti sai ihan kunnon raivarit kun tuli kotiin. Pesuvettä oli liikaa, pyyhe oli väärä, ennen lattianpesua olisi pitänyt imuroida eikä hänen sänkyynsä olisi saanut koskea. Kiva siinä itku silmässä selittää että yritin vaan auttaa kun se aina valitti miten on raskasta eikä kukaan auta.
Onko teidän äidit jotain mielisairaita? Uskomattomia juttuja, en tiedä kenenkään olevan/olleen tuollainen vaan ihan normaaleja rentoja ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on pieni ja mitätön asia verrattuna raivosiivouksiin ym ketjussa mainittuihin tapoihin, mutta loputon porkkanoiden syönti kyllästytti itseäni lapsena todella paljon.
Olin äitini mielestä aina liian kalpea ja siksi porkkanaa piti syödä joka aterialla ja myös raakana välipalaksi. Porkkanaraastetta laitettiin jokaiseen leipä- ja sämpylätaikinaan, jauhelihakastikkeeseen, lihapulliin jne.
On ihanaa kun nyt aikuisena saa laittaa raasteetonta ruokaa!
Voi, ihana äiti! Hän tiesi että porkkanasta saa vitamiinia joka auttaa ihoa ruskettumaan joten hän teki kaikkensa auttaakseen lastaan saamaan vähän terveemmän värisen ihon. (ja d-vitamiinia jota varmaan tarvitsitkin)
Pakkoulkoilu on jäänyt pahiten mieleen. Aina piti olla ulkona se pakollinen tunti.
Nykyään on kivaa kun saa istua kotona eikä tarvitse ulkoilla, vaikka olisi mikä kaunis ilma. Ei ole väliä, silloin kun tuntuu siltä olen sisätiloissa ja vasta kun tuntuu siltä ulkoilen. Useimiten en ulkoile.
Sitten myös nämä "mitä naapurit ajattelee"-jutut. Ei voinut tehdä sitä tai tätä koska mitäköhän naapurit ajattelee.
Olen onneksi omassa elämässä päässyt tätstä eroon, ei ole mitään väliä mitä naapurit ajattelee, en tunne heitä.