Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?

Mun ei ollut ihan pakko tehdä mitään, mutta monia vastenmielisiä asioita joita lapsuudessani silti tein, niin teen myös nyt ihan vaapaaehtoisesti melkein 40 vuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Tuli niin surullinen mieli teidän puolesta, jotka lapsina yrititte auttaa ja yllättää äidin iloisesti siivoamalla :( Täytyy halata omaa äitiä, joka riemastui kaikesta pienestä mitä keksin tehdä, jos vaikka tiskasin tai olin pyyhkinyt pölyt. Hän ihasteli, taputti käsiään ja oli kuin olisin tehnyt jotain valtavan hienoa ja upeaa. Samoin isä kehui vaikkapa sitä, miten taitavasti "pyyhin pölyjä". Oikeasti olen kaikkea muuta kuin kodinhengetär ja kotitöiden mestari. Mutta kyllä ne kehut tuntuivat hyvältä ja tuli ihana olo kun onnistui "yllättämään".

Sama meillä, ja itse sain aina luututa pirtin lattian, kun olin kuulemma paras luutuamaan ison huoneen :). Nuorena morsiamena mentiin miehen mummolaan, ja siellä vanha mummu siivosi. Pyysin miestäni sanomaan mummulle, että saisinko jatkaa siivousta. Tästä sain kuulla positiivista palautetta myöhemmin koko suvulta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ollut kotona ihmeempiä pakkoja. Äidin oma siivousangsti jätti silti jälkensä: imuroin ja pesen lattioita aniharvoin, en petaa sänkyä, tiskit odottelevat pöydillä, tavarat siellä täällä. Ei tulisi mieleenkään vaihtaa verhoja, vetää lakanoita tai silittää yhtään mitään. Matoista luovuimme vuosia sitten (laitettiin kiva parketti sitä varten, kerrostalossa oli karmea muovimatto joka oli pakko peittää jollain). Eihän meillä aina kovin siistiä ole, mutta en halua käyttää elämääni siivoamiseen.

En myöskään käy välttämättä joka päivä suihkussa; pesen vain kasvot yms. muuten.

Jos olisi lapsia, tilanne olisi varmaan eri. Mutta en silti siivoaisi niin paljoa, ettei olisi aikaa lapsille. Äiti oli kai tyypillinen sukupolvensa edustaja: elämäntehtävä talouskoulun oppien toteuttaminen käytännössä, lapset meni siinä sivussa.

Kommenttini näkyy kirvoittaneen muutamia alapeukkuja, joten kerron vielä vähän lisää.

Äidilläni oli joku pakkomielle peseytymisestä. Suihkussa oli pakko käydä joka ilta ja jos siellä oli liian pitkään, tuli sanomista, mikä tapahtui melkein joka ilta. Ovea ei saanut laittaa kiinni kun kävi vessassa sen vuoksi, että joku muu ehkä halusi lavuaarille tai suihkuun samaan aikaan kun istuit pöntöllä. Jossain vaiheessa äidillä karkasi mopo käsistä ja nykyisin hän käy suihkussa ja vaihtaa vaatteet jopa kolmasti päivässä.

Äitini oli kotiäiti, mikä ehkä selittää sen että hän koki kodinhoidon elämäntehtäväkseen, eikä muiden apu kelvannut. Kukaan muu ei osannut tehdä mitään oikein, jonka vuoksi hänen täytyi. Opin esim. keittämään vettä vasta, kun muutin kotoa pois. Samaan aikaan minulle puhkesi OCD, josta jäi muistoksi tuo etten käy välttämättä joka päivä suihkussa, jatkuva peseytyminen kun ei ole minulle iloinen asia. Pakko-oireet palaavat helposti edelleenin aina, kun elämässäni on stressiä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä ei ole mainittu pakkoautoilua. Meillä joka sunnuntai- aamu lähdettiin autoajelulle isän autolla. Aamulla sitten keksi, minne, ettei matka olisi aivan päämäärätöntä, niinkuin usein oli.

Mentiin isän vanhan opiskelukaverin luo yllätysvierailulle katsomaan, kun äijä nousi 10 minuutin ovikellon rinkuttelun jälkeen oudon (= eilisviinan) hajuisena avaamaan ja tarjoili sitten eltaanuneita suolapähkinöitä, joita oli pakko ottaa ja niiata.

Ajettiin viisi peninkulmaa pikkuserkunkaimalle, joka ei ollut kotona.

Mentiin katsomaan jotain siltatyömaata.

Isä ajoi, äiti istui vieressä ja me lapset poukkoilimme takapenkillä, minä pienimpänä varsinkin. Kun tiet olivat kuoppaisia ja mutkikkaita ponnahtelin holtittomasti tekonahkaiselta penkiltä hattuhyllyn ja äkkijarrutuksissa äidin jalkatilan väliä.

Ilmastointina (?) toimi kesällä etuovien ikkunat. Talvella tuuletusta ei tarvinnut, koska oli kylmä. Punainen Nortti paloi isän suunpielessä, mutta onneksi oli Wunderbaum. Heh!!

Huonossa hapessa minua alkoi oksettaa. Aina. Lopulta isä iski jarrut pohjaan ja äiti nappasi minut ulos oksentamaan. Äiti voivotteli, pyyhki vaatteitani ja sääli minua.

Kerran äiti empien kysyi isältä: "Onko se autoilu nyt mikään nautinto,kun tyttö aina oksentaa." (Äitikin olisi välillä halunnut jättää sunnuntaisen päämäärättömän autoilun väliin.)

ON SE, isä vastasi. Asiasta ei enää keskusteltu, "koska isä on perheen pää."

Kai se oli isälle jonkinlaista pakoa todellisuudesta, yritystä jotenkin hallita elämänsuuntaa ratilla. Ja paeta omia sotamuistoja.

Äiti opetti, että isä päättää, koska on mies. Yritti myöhemmin ohjeistaa minuakin tottelevaiseksi omaa miestäni kohtaan.

Itse en edelleenkään erityisemmin nauti autoilusta. Ja jotain random ylläripyllärivierailuja ei tulisi mieleenkään harrastaa.[/

Kuulostaa tosi kurjalta. Isäsi on olut todella itsekeskeinen ja asettanut oman viihtymisensä sinun hyvinvointisi edelle. Paljon on ollut silloin tuota, että ei ole ajateltu lapsia yhtään. On tehty vain sitä, mikä vanhemmista on tuntunut tärkeältä ja kivalta ja lapset on tulleet siinä sivussa.

Minullakin oli lapsena autopahoinvointia. Vanhempani tiesivät sen ja silti joka kerta, kun ajettiin maaseudulle sukulaisiin, oksensin autoon. Kaikki sen kokeneet tietävät miten hirveää se on.

Yhä edelleen kuulen siitä, miten mun ”oli pakko oksentaa autoon vaikka oltiin melkein jo perillä”. No miten olisi ollut, jos oisitte vaikka pysähtyneet välillä vartiksi ja antaneet lapsen olon tasaantua ulkoilmassa?!

Itse olen tarkka siitä, että kaikilla on autossa matkustaessa tilaa ja mukava olla. Lapsilta kyselen, onko vessahätä, nälkä tai jano. Pitkillä matkoilla pysähdytään usein haukkaamaan jotain ja katsomaan maisemia.

Pidä kelloja väärässä ajassa.  Talon kaikki kellot olivat kaiken lisäksi eri ajassa, osa oli muutaman minuutin edellä, jotta ei myöhästy  menoista. Osa taas puoli tuntia edellä tai 10 minuutti jäljessä tai mitä tahansa.  Piti aina muistaa miten kellonaika heitti ja mielessä korjata oikeaan

En enää pakasta marjoja kilokaupalla talvea varten. Lapsuudenkodissa oli ihan älyttömät marjaviljelmät mutta yhtään mansikkaa tai vadelmaa ei saanut tuoreena syödä vaan kaikki piti pakastaa talvea varten. Nykyisin sesonkiaikana syön marjoja tuoreena niin paljon kuin mieli tekee ja talvella ostan kaupan pakastealtaasta.

Vierailija kirjoitti:

Pidä kelloja väärässä ajassa.  Talon kaikki kellot olivat kaiken lisäksi eri ajassa, osa oli muutaman minuutin edellä, jotta ei myöhästy  menoista. Osa taas puoli tuntia edellä tai 10 minuutti jäljessä tai mitä tahansa.  Piti aina muistaa miten kellonaika heitti ja mielessä korjata oikeaan

Tämä! Keittiön kello oli 10 min etuajassa, jotta ei myöhästyttäisi mistään. Olohuoneen kello oli pari minuuttia etuajassa, jotta osaisi olla vähän ennen ohjelman alkua valmiiksi telkkarin äärellä odottamassa. Oma herätyskelloni ja rannekelloni olivat vain 5 min etuajassa, mutta etuajassa kuitenkin, jotta ehtisin paremmin kouluun. Ihan järjetöntä touhua! Onneksi on nykyään kännykät, missä kello on aina oikein.

Itse olen varmaan yksi nuorimmista ketjuun vastaajista (-96), mutta vanhempani syntyneet -58 ja -59. Tunnistan juurikin tuon saman pakkosiivouksen aina lauantaisin, kun olisi halunnut nukkua pitkään ja marttyyriasenteen äidillä kaikkeen. Myös ruoanlaitossa tuli kestää aina monta tuntia, mistä sai sitten marista, vaikka ruoka ei mitään erikoista ollutkaan ja nyt jälkeenpäin mietin miten siinä edes pystyi menemään niin pakon aikaa. Sen muistan, että liha oli niin kuivaa, että siihen meinasi tukehtua. Lisänä tietenkin perunaa, joita keitettiin todella pitkään. Itsehän keitän perunat nykyisin helposti 20 minuutissa, levy täysillä ja ilman kantta. Perunaa piti myös olla joka ruuan kanssa mm. Lasagnen. Riisiä ei saatu koskaan ja olin niin kateellinen kaverille, joka satunnaisesti sai riisiä ja kanaa.

Ylipäätään jälkeenpäin ihmetyttävät noi pikkutarkat säännöt esim saunomisen ja peseytymiseen suhteen eli aina samaan aikaan pari kertaa viikossa. Mielestäni äiti teki kaikesta vaan hankalampaa näin jälkikäteen mietittynä. Ei kaiken olisi tarvinnut olla niin tiptop ja paljon nopeamminkin olisi selvinnyt ns. Pakollisista kotitöistä, sillä hänkin kävi vielä samalla päivätöissä, joten ymmärrän, että välillä oli varmasti raskasta. Muutenkin kotona olisi ollut rennompi ilmapiiri, hän myös saattoi antaa meille lapsille usein selkäsaunan mitä erikoisimmista syistä, jos oli esimerkiksi vieraita kylässä ja nauroimme veljemme kanssa ruokapöydässä eikä pystytty lopettaan nauramista. Miksei vain poistanut meitä pöydästä.

Lapsuudenkodissa äidin piti napsauttaa sauna päälle joka lauantai klo 17.13. Siisi ihan tarkkaan minuutilleen. Monesti äiti tuskaili, kun oli myöhästynyt pari minuuttia. Meillä lapsilla ei ollut mitään asiaa edes pukuhuoneeseen saati kauemmaksi, että me oltaisiin laitettu kiuas päälle. Oletan, että kytkin piti laittaa tismalleen oikeaan kohtaan minuutilleen.

Saunan lämmitys oli minuutilleen, sillä isä meni saunaan minuuttilleen, että pääsi suoraan saunasta katsomaan jotain telkkariohjelmaa. Me saatiin saunoa erikseen, mutta toisen ollessa saunassa piti seuraavan seisoa eteisessä kylpytakki päällä vuoronvaihdon vuoksi. Kerran minulla oli vielä vaatteet päällä, kun veli tuli saunasta. Äiti tuli minun huoneeseen huutamaan miksen ole valmis. Myöhästyin lähes puoli minuuttia.

Jestas, että meillä on paljon sääntöjä ja pakkoja. Ihana, kun tuosta ajasta on päässyt eroon vaikka vaikeaa se oli tajuta, että mitään pahaa ei tapahdu vaikkei noin täsmällinen olisikaan.

Häh? Olen ihan ymmälläni. Saman argumentinhan voisi vetää mihin tahansa: Pakkoko hankkia niin paljon lapsia että sotkevat talon eikä sitten vanhemmat jatka yksin siivota? On se kumma että lasten pitää tehdä kotitöitä, eivätkö muka aikuiset ihmiset jaksa itse sitä tiskikonetta tyhjentää yms. Onko tullut mieleen että pikkusisarusten hoito lähentää sisaruksia toisiinsa ja opettaa vastuuta? Ihan siinä missä muutkin työt. Eri asia sitten, jos jätetään huutava vauva ja pari taaperoa 12-vuotiaan hoiviin joka lauautai-ilta ja lähdetään moneksi tunniksi viihteelle. Mutta kyllä se murrosikää lähentelevä isosisarus (siis sisko tai veli) voi viedä vauvan pikku lenkille niin että vanhemmat saavat vaikka rauhassa siivota. Tai juoda sen kahvikupposen, jos sitä tarvitsevat. Voisiko joku selittä, mikä tässä on niin kamalaa?

Meillä kans tota pakkoautoilua. Juuri aamulla sunnuntaisin piti lähteä ihan pirun aikaisin liikkeelle, eikä tosiaan ihme jos jotkut sinkut tai lapsettomat pariskunnat eivät vielä olleet hereillä tai halunneet heti aamusta jotain lapsiperhettä heille. Mutta niin sinne vaan piti lähteä, kauheella kiireellä ja kauheata vauhtia ajaa ja kauheata vauhtia kotiin. Mulla kans tulee edelleen herkästi autossa pahoinvointia, tuli myös lapsena ja äidin ratkaisu oli aina näiden "ajoaamujen" kanssa läträtä hajuvettä päällensä. Ihan hirveä istua jossain vanhassa autossa, mutkaisella tiellä ja hyvä kun oli jotain ehtinyt aamulla suuhunsa napata. Pitkään meni että tuntui kun sunnuntaisin olisi tehnyt jotain väärin, jos ensinnäkin nukkui myöhempään kuin aamuseiskaan (hui kauhea) ja oli koko päivän kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En myöskään ripusta pyykkejä tiettyyn järjestykseen narulle..

Tästä muistin yhden asian minkä opin kotona ja mitä toisin vuosia itsekin, kunnes valaistuin. Puhtaat astiat piti aina laittaa tiettyyn järjestykseen astiankuivauskaappiin. Samanlaiset lautaset vierekkäin, lasit omaan ryhmään, kupit toiseen, jne. Järkytyin kun mieheni mätti kamat kaappiin IHAN MITEN SATTUU. Siis matala lautanen, sitten syvä, sitten kattila, ja lautanen. Kupit ja lasit ja kaikki iloisesti sekaisin. Muistan motkottaneeni tästä ja .. hävettää.. järjestelleeni niitä sitten "oikeaan" järjestykseen.

Kunnes yhden kerran koin jonkin valaistuksen hetken ja ajattelin, et mitä ihmettä teen? MITÄ VÄLIÄ? Ja sen jälkeen olen laittanut astiat miten haluan, ja kun mies laittaa niin laittaa miten haluaa enkä minä välitä. En vaikka joku kauha ja kippo sieltä sekamelskasta joskus vierähtäisi alas. Siinäpä vierähtää.

Olet isompi ihminen kuin minä, sillä tuohon en pystyisi! Järjestän astiankuivauskaapin äitiniäkin siistimmin ja se on mielestäni ihanaa :D

Järjestyksessä olevaan kaappiin mahtuu enemmän tavaraa.

Olin tulossa kommentoimaan samaa. Minulla on asuntoni keittiössä niin vähän kaappitilaa, että jos laittaisin astiat sikinsokin, joutuisin säilyttämään astioita keittiön tasoilla ja ruokapöydällä. Sellaiset tavarat mitkä eivät mene sylikkäin, nakkelen yhteen kaappiin sikin sokin, koska mitä väliä missä järjestyksessä ne siellä ovat. Olisivat sekaisin myös järjestyksessä, eikä tilaa säästyisi yhtään sen enempää.

sisaruksiaan mielellään hoitanut kirjoitti:

Häh? Olen ihan ymmälläni. Saman argumentinhan voisi vetää mihin tahansa: Pakkoko hankkia niin paljon lapsia että sotkevat talon eikä sitten vanhemmat jatka yksin siivota? On se kumma että lasten pitää tehdä kotitöitä, eivätkö muka aikuiset ihmiset jaksa itse sitä tiskikonetta tyhjentää yms. Onko tullut mieleen että pikkusisarusten hoito lähentää sisaruksia toisiinsa ja opettaa vastuuta? Ihan siinä missä muutkin työt. Eri asia sitten, jos jätetään huutava vauva ja pari taaperoa 12-vuotiaan hoiviin joka lauautai-ilta ja lähdetään moneksi tunniksi viihteelle. Mutta kyllä se murrosikää lähentelevä isosisarus (siis sisko tai veli) voi viedä vauvan pikku lenkille niin että vanhemmat saavat vaikka rauhassa siivota. Tai juoda sen kahvikupposen, jos sitä tarvitsevat. Voisiko joku selittä, mikä tässä on niin kamalaa?

- Lastenvahtiminen on ikävää hommaa kenelle tahansa, ja luultavasti tuplaten ikävää nuorelle lapselle, jolla ei mitään hoivaviettiä välttämättä vielä ole

- Pikkusisarusten hoito ei välttämättä lähennä lapsia, vaan itse asiassa saa jopa isosisarukset karsastamaan heitä. Olet ehkä joskus kuullut, että isosisarus voi olla pikkusisarukselle katkera jo siksikin, että pikkusisaruksen syntyessä isosisarus saa vähemmän huomiota. No miten luulet vaikuttavan, jos myös lapsen oma aika vähenee, ja joutuu jakamaan kaikki karkit, lelut, ja kaveritkin jonkun pikkukakaran kanssa, kun itse on olevinaan niin isoa lasta jo? (Oma isosiskoni, 7v vanhempi kuin minä ja äärimmäisen lapsirakas, ainakin on sanonut että lapsena otti niin paljon päähän kun hän yritti kavereiden kanssa olla, ja me pikkusisarukset roikuimme lahkeessa koko ajan kiinni ja seurasimme joka paikkaan.)

- Tykkäisitkö itse, jos äitisi vaikka soittaisi sulle tänään ja ilmoittaisi hankkineensa koiran, ja päättäneensä että sinä otat sen hoitoon joka lauantai kahdeksi tunniksi? Hah, olisit vauvapalstalla itkemässä miten itsekäs ja törkeä äitisi on, kun kehtaa edes ehdottaa moista! Sinuahan ei voi pakotata toisten koiria hoitamaan! Mutta alaikäiset lapset voi pakottaa hoitamaan sisaruksiaan ja ne ei saisi edes olla ärsyyntyneitä siitä?

Ketjun innoittamana kokkasin tänään ruskeaa jauhelihakastiketta ja spagettia, maustoin annokseni ketsupilla. Onnistunut nostalgiatrippi, vaikka lisänä ei ollutkaan kuivaa porkkanaraastetta rusinoilla. :D

Lapsuudessani oli joitain ruokia - esim. vedellä jatkettuun maitoon keitetty kalasoppa, jossa uiskenteli mauttomia pakasteseikuutioita ja liian isoja perunamöhkäleitä - joista edes vanhemmat eivät tykänneet. Aikuisena ihmettelin tätä, niin kummastelivat itsekin, että sillon oli tuntunut siltä, että sellaisia ruokia vain kuuluu syödä. Nykyään hekin laittavat monipuolista ja maittavaa ruokaa ja kokeilevat uutta. Toki lapsiperheessä aika on rajallinen resurssi, mutta kalakeitostakin saa nopeasti maukasta, kun valitsee hyvät raaka-aineet. Itse olen aikuisena rakastunut mausteisiin, kun lapsuudessa käytössä olivat lähinnä mustapippuri, maustepippuri, lihaliemikuutio, aromisuola ja paprikajauhe. Ja ei tehdä ruokia, joista ei tykätä!

Aloittaja lienee ollut lastenkodissa kun on ollut pakko tehdä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Aion antaa lapsieni nauttia lapsuudestaan ja etenkin teini-iässä saavat sitten mennä limudiskoon tai kavereille yöksi. Minä en päässyt koskaan ja jos pääsin niin äitini pilasi ne aina. 

Olin teini kun kännykät juuri yleistyivät ja jokaisella alkoi olemaan Nokian joku kännykkä. Jos sain itkien äitiltä luvan mennä vaikka koulun diskoon tai kaverille yöksi niin äiti osasi kyllä pilata koko illan. Hän vei minut autolla sinne ja koko automatkan sain kuunnella kuinka kamalia tällaiset diskot ovat ja osaako se "Marin" äiti pitää teistä huolta koko viikonloppua. Kello 20 viimeistään alkoi tulemaan tekstiviestejä äitiltä:

- "minä kuolen sitten häpeään, jos sinä ryyppäät tai löydyt ohjanpohjasta sammuneena"

- "mulla on niin huono olo. Pitäiskö soittaa ambulanssi? Tule nyt jo kotiin, jos haluat mut vielä nähdä elossa. Sanonko isälle että tulee jo hakemaan?"

- "muista nyt että olet kunnolla. Ei olisi pitänyt päästää sinua sinne."

- "missä olen epäonnistunut niin, että sinun täytyy mennä diskoon?"

jne. koko illan tuli kaikkea ja lopulta minulla oli huono omatunto enkä lopuksi enää montaa kertaa mennytkään minnekään vaan jäin kotiin ja minusta tuli lukiossa todella sulkeutunut oman tien kulkija, joka ei saanut mennä edes penkkareihin, koska äitini mielestä siellä vain ryypättäisiin ja joutuisin r**skatuksi.

Sama pakkokokemus itselläni koulun diskoista, 80 luvulla ei ollut vielä kännyköitä, mutta pakko oli lähteä hyvissä ajoin pois ettei tule huutoa kotona. Kerran luokkakaveri järjesti kotibileet ja mielenosoituksellisesti ajattelin poistua vasta kun muutkin kaverit sillä seurauksella että isä porhalsi suuttuneena hakemaan kesken kemujen - ei tosiaan tehnyt mieli osallistua mihinkään kun sai hävetä milloin tullaan hakemaan, no penkkarijuhlat oli sitten eri kaupungissa niin sieltä eivät tulleet hakemaan.

Oli pakko totella vanhempiani, jos jotain muuta ehdotti, niin ei ottaneet kuuleviin korviinsakaan. Nyt kun on omia lapsia, on ihana kun he uskaltavat sanoa myös vastaan jos jokin asia heidän mielestä kaipaa parannusta perheessä. Jotenkin omat vanhemmat lyttäsivät ja mitätöivät mielipiteet ja vastavuoroisen keskustelun. Ehkä se kuului heidän kasvatusmetodeihin - lapsien on toteltava mitä aikuinen sanoo ja piste.

Ja tämä ikävä piirre oli vielä eläkeikäisissä vanhemmissa, jos jotain ikäihmisten palvelua ehdotti niin vastaan piti olla, ja silloin tunsi melkein taas olevansa se sama pikkulapsi jota vanhemmat ei vaan kuuntele.

Sun äiti ja isä varmaan ajattelivat ihan samalla tavalla kun raivosiivosivat perheen jälkiä.

Vierailija kirjoitti:

Siivoa/tiskaa/tee ruokaa helvetillisen raivon ja tuskailun ja tiuskimisen kanssa. Mun mielestä etenkin siivoaminen on ihan kivaa ja jopa rentouttavaa, kun saa rauhassa siivota vaan omia jälkiään eikä päälle vielä muidenkin rajattomasti tahallaan sikailevien sottapyttyjen jotka eivät siivoa ikinä omia sotkujaan.

Äidin oli "pakko" ostaa vaatteet alennuskoreista, joissa oli enää jäljellä ne kaikkein halvimmat ja ei -kenellekään -muille kelvanneet vaatteet. Oli tuskaa olla vaateostoksilla äidin kanssa. Kun ostan omille lapsille, on kyllä oltava ennenkaikkea lapselle mieleinen vaate, kyllä niitäkin saa ihan edullisesti.