Lue keskustelun säännöt.
Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?
- Ruoka-aikojen täsmällisyys arkena ja lomalla. Päivällinen oli aina viideltä ja ruokana todennäköisesti perunaa jossain muodossa.
- Oli pakko saunoa keskiviikkoisin ja lauantaisin, illalla. Nykyään saunon, kun siltä tuntuu, vaikka sunnuntaiaamuna ja kolmen viikon välein.
- Oli pakko pestä ikkunat 2 kertaa vuodessa, jolloin vaihdettiin toiset verhot. Minä pesen ikkunat 1-2 v välein ja verhot vaihdan muutaman vuoden välein, jos haluan muutosta sisustukseen.
Ylipäätään siivoukseen liittyi kaikenlaisia pakkoja. Suursiivous kerran vuodessa, jolloin pestiin myös sauna, sisäkatot, seinät ja kaapitkin. Lattioiden pesu joka toinen viikko, viikkosiivous lauantaisin. En sano, etteikö näin olisi järkevää toimia, mutta se pakonmaisuus ahdisti ja ahdistaa vieläkin. Omassa elämässäni haluaisin säilyttää joustavuuden ja inspiroituneen toiminnan ja välttää ehdottomia pakkoja.
Kommentit (1175)
Vuonna 82 syntynyt, äiti ja isä vuonna 30, uudellamaalla kasvanut äidin ja siskon kanssa.
Meillä oli monet näistä ketjun rutiineista; mankeloinnit, verhojen vaihdot vuodenaikojen mukaan, sängyn petaus, valtava joulusiivous ym. Mutta äiti ei kyllä pakottanut mua tekemään näitä asioita eikä kiukutellut. Se oli isosisko joka pakotti ja kiukutteli, kun yritti laittaa mua ojennukseen. Sisko oli just tollanen pirttihirmu, mitä muut on kuvailleet ketjussa.
Olen aika boheemi ihminen nyt aikuisena, en tykkää rutiineista, en intoile siivouksesta, en stressaa oikein mistään. En kuitenkaan ole uusavuton.
Lapseni olen kasvattanut olemaan ystävällinen muille ja on kyllä hyväkäytöksinen tapaus. Saas nähdä mitä hän ajattelee myöhemmin lapsuusajastaan, tuntuuko joku traumaattiselta. Sisko sitten taas on aivan älytön stressaaja ja rutiini-ihminen.
Onkohan suurin osa ketjun kirjoittajista muuten samasta osasta Suomea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perunan syönti on ollut yhdenaikakauden juttu, ei silloin niin paljon ollut valinnanvaraa kaupoissa. Varmasti parinkymmenen vuoden päästä nauretaan jollekin tämän päivän ruoka-asialle. Ravintoloita oli vähemmän eikä niissä syöminen ollut tavallisten perheiden juttu.
20 vuotta sitten (vuonna 2000!) oli jo vaikka mitkä couscousit ihan kaikkien saatavilla. 30 vuotta sitten joka kaupasta sai makaronia ja riisiä, niin varmaan myös 40 vuotta sitten vaikkei siitä olekaan omia muistikuvia.
80-luvun alussa meidän koti oli siitä erikoinen, että meillä oli tosi usein riisiä eikä perunaa. Mutsi oli ollut nuoruudessaan 60-luvulla kiinalaisessa ravintolassa töissä (jep, jo silloin oli pääkaupunkiseudulla pari kiinalaista ravintolaa) ja oli siellä oppinut keittämään riisiä ns. oikeaoppisesti. Oli pieni järkytys aina koulussa, kun siellä oli sitä kuivaa ja kovaa "irtoriisiä" pehmeän, hyvin kypsennetyn riisin (ei kuitenkaan liikaa vettä, lopussa kypsennys höyryllä) sijasta.
Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että läheskään kaikissa kodeissa ei syöty riisiä joka viikko, eikä edes joka kuukausi vaan nimenomaan perunaa. Kavereiden kodeissa riisiä tarjottiin lähinnä joulupuuron muodossa.
Riisin kanssa oli melkein aina kanaa - pakastebroileria, joka oli ihan eri asia kuin vakuumipakatut valmissuikaleet...
Syödä lihaa ja juoda rasvatonta maitoa. Ottaa "eväät" mukaan kahvilaan, laivalle, minne vaan sen sijaan että käyttäydyttäisi normaalisti ja ostettaisi syötävä paikanpäältä. Käyttää samoja vaatteita monta päivää pesemättä niitä välillä. Käyttää pyyhe ensin kasvopyyhkeenä jonka jälkeen käsipyyhkeenä ennen pesua.
Keskiviikko ja lauantai sauna: Siihen liittyen kylpytakkien piti olla vietynä alakertaan valmiiksi. Sauna oli siis talomme alakerrassa. Vitutti viedä niitä omalla vuorolla, mutta vielä enemmän vitutti huutis, jota sai, jos ei ollu ajallaan vieny. Myöhemmin en koskaan pakottanut omia lapsiani viemään kylpytakkeja pukuhuoneeseen (nyk. kodinhoitohuone) valmiiksi. Ja nyt vielä myöhemmin olen tajunnut, että olisi kannattanut pakottaa, koska vielä enemmän ku vituttaa takkien viemättömyydestä tullu huuto, vituttaa huutaa nyt aikuisena siellä suihkuhuoneessa, että "tuokaa kylpytakki" :)
Vierailija kirjoitti:
Kauas puusta pudonnut omena kirjoitti:
Telkkari ei huuda meillä koko päivää, lapset saavat media-aikaa puolituntia päivässä.
Meillä ei silitetä kuin paitapuserot ja verhot.
Ei raivosiivouksia. Siivouksen hoitaa siivooja.
Ei syödä epäterveellistä yhdistettyä lounasta/päivällistä (makaroonivelliä, makkarakstiketta mm.) kello kolme. Syödään terveellistä ruokaa säännöllisesti. Vähän tyhjiä hiilihydraatteja, paljon kasviksia, hyviä rasvoja ja proteiinia.
Ei käytetä aikaa urheilun katsomiseen telkkarista. Käytetään aikaa urheiluun, mm. laskettelu, pyöräily, rullaluistelu.
Ei olla työnorjia. Osataan rentoutua, käydään kylpylöissä, lomilla ym.
Suoraan sanottuna teidän elämä kuulostaa paljon tiukkapipoisemmalta ja tylsemmältä kuin monien lapsuus täällä. Puoli tuntia päivässä media-aikaa, voi elämä. Teidän lapset jää syrjään siitä kulttuurista, jota toiset saman ikäiset elävät.
Parinkymmenen vuoden kuluttua nuo lapset kertovat omista lapsuustraumoistaan täällä :
"Kotona ei koskaan saanut syödä mitään herkkuja, kuten kakkua vaan äiti syötti meille vain hänen mielestään 'terveellistä' ruokaa - nykyään mässäilen kekseillä ja karkilla lähes joka päivä."
"Lomilla äiti ja isä raahasivat meidät johonkin kylpylään, ja siellä sitten oli pakko nyhjöttää koko viikko 'kun kerran on maksettu tästä, nyt rentoudutaan!' Olisin halunnut edes joskus johonkin huvipuistoon, mutta se ei kai ollut heistä tarpeeksi sivistävää."
"En ole vuosikymmeniin koskenutkaan polkupyörään tai suksiin. Sitä lajia riitti ihan tarpeeksi lapsuudessa. Katson kaiken urheilun mielummin netistä tai telkkarista."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Peruna. En ole omassa kotonani perunoita kovin monesti keittänyt. Lähinnä uusia perunoita. Mieluummin laitan vaikka perunanpuolikkaat uuniin kypsymään hieman maustettuina. Kotonani näitä syötiin jokaisella aterialla, joskus vain pelkän voin kanssa. Äitini on jo päässyt perunahulluudesta irti, mutta isäni mielestä ateria ei edes ole ateria, jos sillä ei ole perunaa tarjolla.
Leipä. Leipää oli jokaisella aterialla. Vieläkin vanhempieni vierailun aikana en oikein osaa varautua siihen, kuinka paljon leipää menee, kun isä syö sitä jokaisella aterialla. Meillä leipää syödään aamupalalla ja lapset ehkä iltapalalla.
Yksityisyys. Lapsena tätä ei ollut lainkaan. Asuttiin omakotitalossa, jossa mummolla oli oma asunto (käytännössä yksi huone ja wc). Äidilläni on kaksi sisarusta, joilla kummallakin on paljon lapsia. Nämä serkkuni olivat mummolla hoidossa jatkuvasti (alle kouluikäiset päivisin, kouluikäiset iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla). Mummoni asuntoon serkkuni eivät tietenkään mahtuneet, joten kaikki olivat aina meillä. Jokaisessa huoneessa oli useampi nukkuja ja olohuoneen lattiallakin nukkui aina pari. Yksityisyyttä ei ollut siis koskaan ja emme koskaan saaneet olla oman perheen kesken. Jos joskus sattuikin harvinainen tilanne, että olisimme olleet oman perheen kesken ja halusin vetäytyä omaan huoneeseeni, niin aina tuli joku katsomaan, että mitä oikein siellä teen. Mitähän pahaa olisin voinut tehdä? Omat lapset ovat kyllä saaneet yksityisyytenstä ja voivat pitää huoneidensa ovia kiinni aina kun haluttaa.
"Myöhään" nukkumimen. Lapsetkin herätettiin aina (myös viikonloppuisin ja lomilla) aikaisin ylös, vaikka ei olisi ollut menoa mihinkään. Kuten yllä kerroin, oli kotitalomme jatkuvasti varsinainen hyllynmylly. Porukkaa tuli ja meni, ruokailtiin kahdesassa vuorossa, kun kaikki eivät kerralla mahtuneet, oli jatkuvaa meteliä. Yhtensä kesänä (olin noin 10 vuotias) oli harvinainen päivä, eikä kukaan serkuistani ollut mumolla (lue meillä) ja sisaruksenikin olivat jossain. Mummo nosti minut ylös varmasti jo ennen kahdeksaa ja söin aamupalan. Talo oli todella hiljainen ja minusta se oli aivan ihanaa. Menin aamupalan jälkeen omaan huoneeseeni, kun nauttia tästä harvinaisesta rauhasta ja hiljaisuudesta. Otin kirjaston kirjan ja menin sängylleni lukemaan. Mummo sai tästä aivan kauhean raivokohtaukset ja kävi nostamassa minut ylös sängystä ja piiskasi jalkani mattopiiskalla aivan punaisiksi :( .
Varmasti tämän lapsuuteni takia minusta on tullut todella introvertti. Aviomieheni oli ensimmäinen, jonka kanssa suostuin muuttamaan saman katon alle. Aikaisempia poikaystäviäni en halunnut saman katon alle asumaan, vaan halusin säilyttää yksityisyyteni. En kestä sitä, jos meillä käy yövieraita (ehkä oikein tavallisiakaan vieraita :) ). Järjestän mielelläni usein juhlia. Kiva kun ihmisiä tulee käymään, mutta vielä kivempi on kun he lähtevät.
Vierailija kirjoitti:
- ulkomaanmatkoilla ei saanut missään nimessä löhöillä vaikka matkat oli tyyliin Aurinkomatkojen pakettimatkoja Rodokselle. Joka päivä piti käydä museoissa ja näyttelyissä ja tehdä jotain opettavaista. Viikon pituisessa lomassa kerran sai käydä rannalla uimassa ja sekin ikään kuin palkintona, jos käyttäytyy kunnolla museoissa.
Tästä lähtee kyllä vuosituhannen ultimaattisen vittuilun -palkinto. Hyi hemmetti, millaisia vanhempia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pakota lapsia syömään ruokaansa. Itse muistan eräänkin kerran kun istuin varmana 3 tuntia ruokapöydässä, kaverit pyyteli ulos leikkimään ja äiti ei päästänyt koska mulla oli ruoka kesken. Ruoka oli kesäkeittoa jota vihasin enkä syö muuten vieläkään. Meillä pitää maistaa mutta ei tarvitse syödä lautasta tyhjäksi jos ei maistu.
En sauno kahta kertaa viikossa (ke ja la meilläkin) vain koska niin pitää tehdä. Saunon kun tekee mieli saunoa. Vaikka torstaina klo 14 jos siltä tuntuu.
En lajittele pyykkejä neuroottisesti värien mukaan vaan lähinnä tummat ja valkoiset. En vain jaksa olla keräämässä pyykkiä, varsinkaan lasten vaatteita kaikissa sateenkaaren sävyissä pyykkiin vaan ne pyörähtää nopeasti käyttöön. Eikä muuten yksikään vaate ole mennyt pilalle.
Ei syödä eineksiä juuri lainkaan, kotona niitä syötiin hirveästi.
En tee eväitä kaikille reissuille eikä kaahata ohimosuoni pullottaen liikenteen seassa. Pysähdellään ja nautitaan myös matkasta.
En ota nurkkiini pyörimään mitä ihmeellisintä rojua koska joku sen on lahjaksi ajatellut antaa. Otan kyllä vastaan mutta pistän eteenpäin jos ei miellytä. En ymmärrä missä kaikki tavara pitäisi säilöä muka? Ei kerrostalossa ainakaan mahdu säilyttämään ties mitä.
Pesen tiskikoneessa myös paistinpannut. Eivät ole menneet pilalle.
En silitä kuin välttämättömimmät vaatteet. Muut kelvatkoon suoraan narulta viikattuina.
En shoppaile kaiken maailman halpatavaraliikkeissä ostelemassa jotain halpaa tavaraa jota kukaan ei tarvitse. Tässä sama tuo säilytysasia, miksi ihmeessä ostaa jos ei mahdu edes säilöön ja miksi tuhlata rahojansa sellaiseen?
En arvostele muiden ihmisten kehoja kovaan ääneen, enkä varsinkaan omien lasten kuullen. Häpeän näin ylipainoisena yhä itseäni vanhempieni luona koska muistan kuinka he on puhuneet pahasti lihavista ihmisistä. Itse lihoin sairauden myötä. Tuntuu että he näkee vaan tän mun lihavuuden vaikkei varmasti näin ei ole. Tätä taakka en omilleni halua siirtää.
Itse miespuolisena tein vähän sisätöitä, mutta tiedä sitten oliko se kuinka paljon mahtavempaa olla pihalla hieman fyysisemmässä työssä ja kuuntelemassa isän huutoa, haukkuja ja kommentteja opettelemassa tilan töitä. Kotona "sisähommissa" ei siskojen sentään tarvinnut kestää henkistä taakkaa mutta tämä nyt on varmaan vain minun oma kokemus ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa! Olivatko nämä vanhukset jotenkin neuroottisia siivouksen suhteen? Ei kuulosta ihan normaalilta! Miksi isoäiti ei siivonnut itse, vaan lapset joutuivat siivoamaan? En siivoa appivanhempien kotona. Ja minun lapset eivät siivoa siellä myöskään. Isovanhemmat siivotkoot itse sotkunsa, kun ovat sotkunsa itse tehneetkin! Ja eläkeläisillähän on 24/7 aikaa siivota!
Vierailija kirjoitti:
Mummon luona piti siivota ja hän tarkisti sormella että yläpölyt on pyyhitty. Myös seinät piti aina jynssätä joka viikko. Kaikista kamalinta oli pestä ikkunoiden välissä olevat sälekaihimet kostealla niin, ettei niihin jää rantuja.
Tänne kirjoittavien isovanhemmat ovat pääosin varmaan syntyneet 20- tai 30-luvulla ja käyneet läpi sota-ajan. Silloin se kuri ja elämä oli aivan erilaista.
Juuri näin, tuon ajan ihmiset on pääasiassa kasvatettu tiukkaan, luterilaiseen tyyliin, jossa työ on hyve ja määrittää Pietarin portilla päähän asetettavan kruunun kirkkauden. Tästä syystä kaikenlainen joutenolo (ja kyllä, lukeminen on joutenoloa) on itsestään perkeleestä ja semmoista harrastavan ihmisen täytyy olla belsebuubin seuraaja.
Pakkosyöttäminen oli tuttua meille ysärikakaroillekin. Hyi hemmetti millaiset flash backit tuli kuin luin noita kommentteja. Täälläkin itkettiin pöydän ääressä vaikka kuinka monta tuntia ruokailun jälkeen, kun se ruoka vaan ei uponnut. Äiti kutsui tätä "temppuiluksi" eikä tajunnut, ettei kukaan meistä lapsista PYSTY syömään aikuisten annoksia. Jokaisella aterialla joko itkettiin tai oltiin lopulta ähkyssä, normaalia ruokailunjälkeistä oloa ei ollut kuin koulussa syömisen jälkeen. Nuoremmalla siskollani puhkesi yläasteella paha bulimia (ahmi ja oksensi salaa) ja minä ja veljeni ollaan saatu paha ylipaino kuriin vasta 18-20v tienoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kamalia ja surullisia kokemuksia perhepäivähoidosta! Onneksi en ole ollut päivääkään päivähoidossa, vaan kotihoidossa ja maalaistalossa! 1970-ja 1980-luvuilla perhepäivähoitajat olivat täysin kouluttamattomia naisia. Perhepäivähoitajaksi pääsi, jos ei löytynyt muuta työtä kuin naapurin lasten hoitaminen omien lasten ohella. Hoitolapsia on pakotettu syömään ja kuri on ollut kova. Ilmeisesti hoitolapsia on myös pidetty nälässä, jotta hoitajalle jää enemmän palkkaa, kun lapset syövät vähemmän ruokaa. Hoitolapsille on sattunut tapaturmia ja lapsia on loukkaantunut ja karannut hoitopaikasta. Hoitolapsia on jopa kuollut, kun hoitaja ei ole valvonut lapsia kunnolla vaan puuhannut ihan muuta.
Vasta 2000-luvulla perhepäivähoitajan ammattiin on saatu jonkunlaiset pätevyysvaatimukset. Aikaisemmin perhepäivähoito on ollut täysin villiä touhua ja lapsia on hoidettu ihan miten sattuu.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vanhempien puolelta aika lepsua. En muista mitään muuta pakkoa, kuin nukkumaanmenoajat. Äitini pelkäsi hysteerisesti kaikkea ja me lapset emme saaneet käyttää liettä tai uunia. Ainoa sallittu oli mikro vielä yläasteellakin. Söimme sitten koulun jälkeen mikropizzoja, lihapiirakoita yms. Meillä ei koskaan käytetty leipälautasta, vaan leipä syötiin keittiönpöydän päältä. Hankin ensimmäiseen omaan kotiini heti lautasen, jolta söin leivät. Meillä myös voiveitsi laitettiin margariinipaketin päällä jääkaappiin. Tätä en ole aikuisena harrastanut itse.
Molemmat vanhempani menivät töihin, kun olimme pieniä, ja näitä pakkosääntöjä oli sitten eri perhepäivähoitajilla erilaisia. Ensimmäisessä paikassa aamupalaksi oli aina suklaamuroja, joita sai, kun oli syönyt paahtoleivän, jonka päälle laitettiin voita ja juustosiivu. Inhosin tuota juustoa, mutta se oli syötävä, ”että kasvaa vahva luusto”. Aamupalan ravintoarvot olivat ihan päin prinkkalaa, mutta juusto oli ehdoton terveellisyytensä vuoksi.
Toisessa paikassa aamupalaksi oli aina puuroa. Söin sitä mielelläni, lukuunottamatta ruispuuroa tai ruispuolukkapuuroa. Täällä oli sääntönä, että lautanen syödään tyhjäksi ja kiitetään ruuasta. Muistan, että minua on itketetty pöydän ääressä kun en joko ole saanut syötyä kaikkea tai sitten en suostunut sanomaan kiitos. Kaikkea piti maistaa. Minä söin aika ennakkoluulottomasti kaikkea, mutta siskoni oksensi pakkomaistatetut banaanit, keitetyt kananmunat jne.
Mä olen niin iloinen siitä, että mun päivähoitopaikkani oli ihan oikea kaupungin päiväkoti (tai lastentarha, kuten silloin sanottiin), ja siellä oli normaalia ruokaa, kuten myöhemmin eskarissa ja peruskoulussa. Vaikuttaisi siltä, että perhepäivähoidossa on samat ongelmat kuin kotihoidossakin: hoitaja (tai äiti, tai isoäiti) saa tyrannisoida pikkulapsia mielensä mukaan, koska mitään valvontaa ei ole.
Tuota pakkomarjastamista en koskaan ymmärtänyt, pihakin piti täyteen saada viinimarjapensaita. Sitten niitä ei edes syöty ja keväällä juuri se "marjojen tuhoamispakko". Edelleen noita lehdissä näkee että annetaan reseptejä keväällä miten tuhota marjat pakkasesta. Miksi niitä sinne kerätään niin paljon, jos niitä ei sitten edes syödä? En ole koskaan itse kauheita määriä mansikoita, mustikoita tai muutakaan marjaa pakastanut, mutta kyllä ne reippaasti ennen joulua on jo syöty. Sitten haetaan kaupasta valmiina pusseissa lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuota pakkomarjastamista en koskaan ymmärtänyt, pihakin piti täyteen saada viinimarjapensaita. Sitten niitä ei edes syöty ja keväällä juuri se "marjojen tuhoamispakko". Edelleen noita lehdissä näkee että annetaan reseptejä keväällä miten tuhota marjat pakkasesta. Miksi niitä sinne kerätään niin paljon, jos niitä ei sitten edes syödä? En ole koskaan itse kauheita määriä mansikoita, mustikoita tai muutakaan marjaa pakastanut, mutta kyllä ne reippaasti ennen joulua on jo syöty. Sitten haetaan kaupasta valmiina pusseissa lisää.
Nimenomaan viinimarjapensaat (ja karviaiset). Varsinkaan punaherukkaa ei kukaan syö irvistelemättä, se on pahaa ja hapanta niin tuoreeltaan, hillona kuin mehunakin. Miksi sitä on pakko kylvää kaikkialla ja säilöä niitä marjoja, joista ei tykkää kukaan?
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 82 syntynyt, äiti ja isä vuonna 30, uudellamaalla kasvanut äidin ja siskon kanssa.
Meillä oli monet näistä ketjun rutiineista; mankeloinnit, verhojen vaihdot vuodenaikojen mukaan, sängyn petaus, valtava joulusiivous ym. Mutta äiti ei kyllä pakottanut mua tekemään näitä asioita eikä kiukutellut. Se oli isosisko joka pakotti ja kiukutteli, kun yritti laittaa mua ojennukseen. Sisko oli just tollanen pirttihirmu, mitä muut on kuvailleet ketjussa.
Olen aika boheemi ihminen nyt aikuisena, en tykkää rutiineista, en intoile siivouksesta, en stressaa oikein mistään. En kuitenkaan ole uusavuton.
Lapseni olen kasvattanut olemaan ystävällinen muille ja on kyllä hyväkäytöksinen tapaus. Saas nähdä mitä hän ajattelee myöhemmin lapsuusajastaan, tuntuuko joku traumaattiselta. Sisko sitten taas on aivan älytön stressaaja ja rutiini-ihminen.
Onkohan suurin osa ketjun kirjoittajista muuten samasta osasta Suomea?
Sinun äitisi oli siis 52 v., kun synnyit? Jestas sentään, vanhempi kuin mummini, joka oli 45, kun minä synnyin. Äitisi taitaa olla Suomen vanhimpia synnyttäjiä.
Olen syntynyt 90-luvun alussa, ja meilläkin oli lapsena (ja teini-ikäisenäkin) aamupalaksi AINA sitä hemmetin kaurapuuroa. Inhosin sitä, mutta pakkohan se oli syödä. Olen keittänyt kaurapuuroa varmaan yhteensä 10 kertaa sen jälkeen kun muutin omilleni. Enää kaurapuuro ei inhota, vaan se on jopa ihan hyvää kunnolla valmistettuna ja kivojen lisäkkeiden kanssa (lapsena siihen sai yleensä vain voinokareen), mutta hyvin harvoin sitä tekee mieli eikä koskaan ainakaan aamuisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 82 syntynyt, äiti ja isä vuonna 30, uudellamaalla kasvanut äidin ja siskon kanssa.
Meillä oli monet näistä ketjun rutiineista; mankeloinnit, verhojen vaihdot vuodenaikojen mukaan, sängyn petaus, valtava joulusiivous ym. Mutta äiti ei kyllä pakottanut mua tekemään näitä asioita eikä kiukutellut. Se oli isosisko joka pakotti ja kiukutteli, kun yritti laittaa mua ojennukseen. Sisko oli just tollanen pirttihirmu, mitä muut on kuvailleet ketjussa.
Olen aika boheemi ihminen nyt aikuisena, en tykkää rutiineista, en intoile siivouksesta, en stressaa oikein mistään. En kuitenkaan ole uusavuton.
Lapseni olen kasvattanut olemaan ystävällinen muille ja on kyllä hyväkäytöksinen tapaus. Saas nähdä mitä hän ajattelee myöhemmin lapsuusajastaan, tuntuuko joku traumaattiselta. Sisko sitten taas on aivan älytön stressaaja ja rutiini-ihminen.
Onkohan suurin osa ketjun kirjoittajista muuten samasta osasta Suomea?
Sinun äitisi oli siis 52 v., kun synnyit? Jestas sentään, vanhempi kuin mummini, joka oli 45, kun minä synnyin. Äitisi taitaa olla Suomen vanhimpia synnyttäjiä.
😂😂 Kiitos nauruista, vuonna 40 äiti on syntynyt. Mistä tulikin mieleeni että äitini ei jaksanut/ehtinyt järjestää tukiopetusta minulle matikassa, kun ala-asteella ope sellaista suositteli. Yliopiston käyneenä humanistina hävettää kun menee aina numerot sekaisin oli kyse kuinka yksinkertaisesta asiasta tahansa.
[/quote] Nimenomaan viinimarjapensaat (ja karviaiset). Varsinkaan punaherukkaa ei kukaan syö irvistelemättä, se on pahaa ja hapanta niin tuoreeltaan, hillona kuin mehunakin. Miksi sitä on pakko kylvää kaikkialla ja säilöä niitä marjoja, joista ei tykkää kukaan?[/quote]
Punaherukka on muuten taivaallisen hyvää itsetehdyn kinuskikastikkeen kanssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- ulkomaanmatkoilla ei saanut missään nimessä löhöillä vaikka matkat oli tyyliin Aurinkomatkojen pakettimatkoja Rodokselle. Joka päivä piti käydä museoissa ja näyttelyissä ja tehdä jotain opettavaista. Viikon pituisessa lomassa kerran sai käydä rannalla uimassa ja sekin ikään kuin palkintona, jos käyttäytyy kunnolla museoissa.
Tästä lähtee kyllä vuosituhannen ultimaattisen vittuilun -palkinto. Hyi hemmetti, millaisia vanhempia...
Sehän on, mitä arvostaa. Eräs kaveri kertoi, että on vieläkin tyytyväinen, kun vanhemmat ulkomaanmatkoilla raahasivat museoihin ja kirkkoihin eikä loma ollut pelkkää uima-altaalla tai rannalla löhöämistä.
Itsehän me emme edes käyneet ulkomailla, korkeintaan Haaparannassa rasvareissulla ja joskus päiväseltään Norjassa muun Lapin matkan yhteydessä , kun se on kuulemma turhinta, mihin rahaa voi haaskata. Televisiosta kuulemma näkee tarpeeksi. Tosin omien sukulaisten Ja työkavereiden matkoilla kehuttiin, milloin oli se ja se käynyt kaukana. Ensimmäiset varsinaiset ulkomaanmatkat tein vasta täysi-ikäisenä.
Meillä raivoava siivoushullu oli isäni. Perjantaina pyyhittiin pölyt, imuroitiin ja pestiin lattiat. Lakanat ja pyyhkeet pestiin. Samaan aikaan karjuttiin tietenkin kuinka p@skaista kaikkialla on. Matot tampattiin. Huonekalujen pohjatkin pyyhittiin usein, isäni nimittäin tykkäsi muuttaa huonekalujen järjestystä usein.
Olen luonnostani aamuvirkku, siskot eivät. Heitä kävi sääliksi kun väkisin kiskottiin hereille aikaisin aamulla kaikki lomat ja viikonloput.
Siivoan ihan mielelläni kerran viikossa, en kuitenkaan raivon vallassa. Mattoja olen tampannut 3 kertaa viimeisen 10 vuoden aikana. Huonekalujen pohjia en pese, enkä raahaile niitä viikottain ympäri asuntoa...