Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?
- Ruoka-aikojen täsmällisyys arkena ja lomalla. Päivällinen oli aina viideltä ja ruokana todennäköisesti perunaa jossain muodossa.
- Oli pakko saunoa keskiviikkoisin ja lauantaisin, illalla. Nykyään saunon, kun siltä tuntuu, vaikka sunnuntaiaamuna ja kolmen viikon välein.
- Oli pakko pestä ikkunat 2 kertaa vuodessa, jolloin vaihdettiin toiset verhot. Minä pesen ikkunat 1-2 v välein ja verhot vaihdan muutaman vuoden välein, jos haluan muutosta sisustukseen.
Ylipäätään siivoukseen liittyi kaikenlaisia pakkoja. Suursiivous kerran vuodessa, jolloin pestiin myös sauna, sisäkatot, seinät ja kaapitkin. Lattioiden pesu joka toinen viikko, viikkosiivous lauantaisin. En sano, etteikö näin olisi järkevää toimia, mutta se pakonmaisuus ahdisti ja ahdistaa vieläkin. Omassa elämässäni haluaisin säilyttää joustavuuden ja inspiroituneen toiminnan ja välttää ehdottomia pakkoja.
Kommentit (1175)
Olin aika hoikka kun monet ruoat (käytännössä sipuliruoat) eivät kunnolla uponneet. Äiti painosti syömään: "Katso nyt kun serkku-Matti on noin pulska!"
No, on vielä nykyäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa! Olivatko nämä vanhukset jotenkin neuroottisia siivouksen suhteen? Ei kuulosta ihan normaalilta! Miksi isoäiti ei siivonnut itse, vaan lapset joutuivat siivoamaan? En siivoa appivanhempien kotona. Ja minun lapset eivät siivoa siellä myöskään. Isovanhemmat siivotkoot itse sotkunsa, kun ovat sotkunsa itse tehneetkin! Ja eläkeläisillähän on 24/7 aikaa siivota!
Vierailija kirjoitti:
Mummon luona piti siivota ja hän tarkisti sormella että yläpölyt on pyyhitty. Myös seinät piti aina jynssätä joka viikko. Kaikista kamalinta oli pestä ikkunoiden välissä olevat sälekaihimet kostealla niin, ettei niihin jää rantuja.
Tänne kirjoittavien isovanhemmat ovat pääosin varmaan syntyneet 20- tai 30-luvulla ja käyneet läpi sota-ajan. Silloin se kuri ja elämä oli aivan erilaista.
OT, lehdessä oli katugallup, jossa kysyttiin, miten ihmiset laiskottelevat kesälomalla. Useimmat mainitsivat lukemisen laiskotteluksi, ja kyseessä oli siis 1970-2000-luvuilla syntyneet ihmiset. Ilmeisesti kesälomankin ansiokasta käyttöä on jonkun puskan nyppiminen tai mattojen pesu, en tiedä, mitä tekevät silloin kun eivät ”laiskottele”.
Juuri näin, tuon ajan ihmiset on pääasiassa kasvatettu tiukkaan, luterilaiseen tyyliin, jossa työ on hyve ja määrittää Pietarin portilla päähän asetettavan kruunun kirkkauden. Tästä syystä kaikenlainen joutenolo (ja kyllä, lukeminen on joutenoloa) on itsestään perkeleestä ja semmoista harrastavan ihmisen täytyy olla belsebuubin seuraaja.
Keittiön pöydän ääressä syöminen. Syön aina olohuoneessa.
Voihan viinimarjapensaat ja aamu-imuroinnit :D Monet meistä vosivat olla sisaruksia, niin samanlaisia kokemuksia löytyy :D
"Mieti nyt vähän - mitä naapuritkin ajattelee!"
Ja tämä lause kuului äitini suusta melkein joka päivä. Ja syy kommenttiin saattoi olla vaikka kuinka mitätön.
Ei mua kiinnosta mitä naapurit ajattelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pese mattoja. Lapsuudessani pestiin kaikki matot järvessä joka kesä. Niitä hinkattiin ja käänneltiin laiturilla. Ne haisivat märkinä kauhealta, ja vesi valui pitkin käsiä kainaloihin, napaan ja pitkin reisiä, kun niitä nostettiin märkinä kuivumaan. Se märkä tunne inhotti silloin ja inhottavista vieläkin. Ostin tekstiilipesurin, jolla pesaisen matot lattialla. Kun pinttyvät enemmän, heitän roskikseen ja ostan uuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- ulkomaanmatkoilla ei saanut missään nimessä löhöillä vaikka matkat oli tyyliin Aurinkomatkojen pakettimatkoja Rodokselle. Joka päivä piti käydä museoissa ja näyttelyissä ja tehdä jotain opettavaista. Viikon pituisessa lomassa kerran sai käydä rannalla uimassa ja sekin ikään kuin palkintona, jos käyttäytyy kunnolla museoissa.
Tästä lähtee kyllä vuosituhannen ultimaattisen vittuilun -palkinto. Hyi hemmetti, millaisia vanhempia...
Sehän on, mitä arvostaa. Eräs kaveri kertoi, että on vieläkin tyytyväinen, kun vanhemmat ulkomaanmatkoilla raahasivat museoihin ja kirkkoihin eikä loma ollut pelkkää uima-altaalla tai rannalla löhöämistä.
Itsehän me emme edes käyneet ulkomailla, korkeintaan Haaparannassa rasvareissulla ja joskus päiväseltään Norjassa muun Lapin matkan yhteydessä , kun se on kuulemma turhinta, mihin rahaa voi haaskata. Televisiosta kuulemma näkee tarpeeksi. Tosin omien sukulaisten Ja työkavereiden matkoilla kehuttiin, milloin oli se ja se käynyt kaukana. Ensimmäiset varsinaiset ulkomaanmatkat tein vasta täysi-ikäisenä.
Kaveri kertoi, että loma ei ollut pelkkää löhöämistä. Ehkä siihen kuitenkin mahtui sellaistakin ihan riittävästi, toisin kuin tuolla, jota raahattiin nähtävyyksiin eikä saanut paljoa edes uida.
Minäkin olen kateellinen niille, jotka kävivät perheensä kanssa ulkomailla. Me emme käyneet, tosin kaveripiiristäni eivät muutkaan, joten silloin se ei niin harmittanut. Nyt kuitenkin olisi kiva, jos olisi muistoja yhteisistä lomamatkoista perheen kanssa.
Meidän perhe kävi joka vuosi ulkomailla v. 1985-1993. Sen jälkeen en suostunut enää mukaan. Pari juttua: ensinnäkin kaljan kittaaminen rannalla, rantabaarissa, hotellin altaalla. Sen jälkeen etsittiin vessaa, aina. Vanhempani eivät Suomessa oikeastaan koskaan juoneet alkoholia, mutta ulkomailla oli niiiiiin halpaa kaljaa, että sitä oli ilmeisesti pakko kitata 2-3 litraa päivässä. Toinen ärsyttävä asia: otettiin aina huoneistohotelli, ja siellä huoneessa minikeittiöissä keitettiin kananmunia joka aamu, syötiin valkoisia sämpylöitä joka aamu ja ilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Mieti nyt vähän - mitä naapuritkin ajattelee!"
Ja tämä lause kuului äitini suusta melkein joka päivä. Ja syy kommenttiin saattoi olla vaikka kuinka mitätön.
Ei mua kiinnosta mitä naapurit ajattelee.
"Mitä naapuritkin ajattelee" oli yksi äitini lempilauseista. Aamulla piti verhot aukaista aikaisin, ettei naapurit kuvittele meidän olevan laiskoja. Meitä vastapäätä asui perhe, jossa nukuttiin paheksuttavan myöhään. Muistan, miten yhtenä aamuna äiti kyttäsi ikkunasta ja paheksui, että "nyt vasta herätään kun kello on kohta yhdeksän". Kello oli silloin pari minuuttia yli kahdeksan. Minun huoneeseen äiti rynni heti seitsemän jälkeen aukomaan verhoja.
Aikuisiälläni äiti aina muistutti, että verhot pitää avata heti herättyä, että naapurit näkee meidän heränneen ajoissa. Sanoin, että ketään ei oikeasti kiinnosta koko asia. Pidän joskus verhoja kiinni pitkään ihan siitä syystä, että voin.
Vierailija kirjoitti:
"Mieti nyt vähän - mitä naapuritkin ajattelee!"
Ja tämä lause kuului äitini suusta melkein joka päivä. Ja syy kommenttiin saattoi olla vaikka kuinka mitätön.
Ei mua kiinnosta mitä naapurit ajattelee.
Ja todennäköisesti se naapuri ei ajattele yhtään mitään. On oikeastaan aika itsekästä kuvitella olevansa niin mielenkiintoinen henkilö, että naapuri miettii koko ajan juuri minun tekemisiä tai tekemättä jättämisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mieti nyt vähän - mitä naapuritkin ajattelee!"
Ja tämä lause kuului äitini suusta melkein joka päivä. Ja syy kommenttiin saattoi olla vaikka kuinka mitätön.
Ei mua kiinnosta mitä naapurit ajattelee.
"Mitä naapuritkin ajattelee" oli yksi äitini lempilauseista. Aamulla piti verhot aukaista aikaisin, ettei naapurit kuvittele meidän olevan laiskoja. Meitä vastapäätä asui perhe, jossa nukuttiin paheksuttavan myöhään. Muistan, miten yhtenä aamuna äiti kyttäsi ikkunasta ja paheksui, että "nyt vasta herätään kun kello on kohta yhdeksän". Kello oli silloin pari minuuttia yli kahdeksan. Minun huoneeseen äiti rynni heti seitsemän jälkeen aukomaan verhoja.
Aikuisiälläni äiti aina muistutti, että verhot pitää avata heti herättyä, että naapurit näkee meidän heränneen ajoissa. Sanoin, että ketään ei oikeasti kiinnosta koko asia. Pidän joskus verhoja kiinni pitkään ihan siitä syystä, että voin.
Missä ihmeessä sinä olet asunut? Kiinnostaa paikkakunta, koska en ole koskaan moista kuullut. Asuin lapsuuteni aikana sekä Lahdessa että Pohjois-Helsingissä, eikä kummassakaan kukaan edes vilkaissut naapureiden ikkunoihin. Väitän jopa, että tuollaista toisten ihmisten vahtimista olisi pidetty yksityisyyden loukkaamisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tuuleta petivaatteita joka viikko, en syö kalkkipillereitä, kalanmaksaöljyä tms., kun uutiset alkaa, ei ole pakko olla hiljaa.
Vihaan uutisten ja varsinkin pyhien urheilu-uutisten aikaista SHHHHHH-hyssyttelyä. Meillä ei saanut tyyliin hengittääkään äänekkäästi, kun telkkarista tuli jotain NHL-tuloksia. Sunnuntaisin telkkari huusi tuntikaupalla formuloita. Lätkäotteluidenkaan aikana ei saanut puhua, koska ilmeisesti peliä ei voi seurata ilman selostusta. Vihaan urheilu-uutisia ja Jari Porttilan ääntä (sori, Jari Porttila. Ei mitään henkilökohtaista.)
Nautin niin suuresti, kun vanhempani olivat kerran meillä kylässä ja lapsi mekasti urheilu-uutisten aikana. Isäni istui sohvalla sihisemässä ja minä totesin, ettei lapsi ymmärrä tuollaista suhistelua eikä meillä tarvitse olla hiljaa tv-ohjelman takia. Meni sitten marttyyriina toiseen huoneeseen katsomaan samaa ohjelmaa kännykästään.
Meilläkin hyssyteltiin ja hyssytellään edelleen. Isä on ihan hiilenä, jos joku puhuu tv-ohjelman aikana. Olin ihan pöyristynyt, kun aloin seurustella ja mies kertoi ohimennen, että piti pitää telkkarissa ääniä kovalla kun lapset mekasti niin paljon. :D kuulosti ihan utopistiselta, että jossain lapset saa huutaa kun telkkari on päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mieti nyt vähän - mitä naapuritkin ajattelee!"
Ja tämä lause kuului äitini suusta melkein joka päivä. Ja syy kommenttiin saattoi olla vaikka kuinka mitätön.
Ei mua kiinnosta mitä naapurit ajattelee.
"Mitä naapuritkin ajattelee" oli yksi äitini lempilauseista. Aamulla piti verhot aukaista aikaisin, ettei naapurit kuvittele meidän olevan laiskoja. Meitä vastapäätä asui perhe, jossa nukuttiin paheksuttavan myöhään. Muistan, miten yhtenä aamuna äiti kyttäsi ikkunasta ja paheksui, että "nyt vasta herätään kun kello on kohta yhdeksän". Kello oli silloin pari minuuttia yli kahdeksan. Minun huoneeseen äiti rynni heti seitsemän jälkeen aukomaan verhoja.
Aikuisiälläni äiti aina muistutti, että verhot pitää avata heti herättyä, että naapurit näkee meidän heränneen ajoissa. Sanoin, että ketään ei oikeasti kiinnosta koko asia. Pidän joskus verhoja kiinni pitkään ihan siitä syystä, että voin.
Missä ihmeessä sinä olet asunut? Kiinnostaa paikkakunta, koska en ole koskaan moista kuullut. Asuin lapsuuteni aikana sekä Lahdessa että Pohjois-Helsingissä, eikä kummassakaan kukaan edes vilkaissut naapureiden ikkunoihin. Väitän jopa, että tuollaista toisten ihmisten vahtimista olisi pidetty yksityisyyden loukkaamisena.
Pohjois-Suomessa pikkukaupungissa. Muistanpa jopa senkin, miten tuon laiskan naapurin teinityttö veti keskellä päivää verhot kiinni, kun oli kahdestaan poikaystävän kanssa kotona. Meiltä ei nähnyt sinne, mutta toinen naapuri oli sattunut sen näkemään. Naapuruston naiset paheksuivat sitä kovasti ja äitikin huoritteli tyttöä minulle.
En kerää minkäänlaisia marjoja, en mansikoita, mustikoita, vattuja, lakkoja enkä edes marjapensaiden marjoja. Linnut saa syödä ne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei liity kodinhoitoon vaan enemmänkin kasvatukseen. Olen syntynyt -93.
Meillä oli pakko jakaa kaikki lelut ja tavarat, myös ne synttäri- tai joululahjaksi saadut eikä tästä tingitty ikinä missään olosuhteissa. Olen itse esikoistytär ja minulla oli kolme nuorempaa sisarpuolta, kaikki poikia. Monet lelut ja tavarat hajosi veljien käsissä heti saamispäivänä, mutta yksi on erityisesti jäänyt mieleen. Olin silloin edesmenneeltä biologiselta isoäidiltäni saanut Suuri Satuaarteeni -kirjan, paksun ja punaisen, jota hänellä oli tapana lukea minulle iltaisin. Vaalin sitä kirjaa kuin aarretta, kunnes yksi sisaruksista keksi haluta "lainata" sitä. Kieltäydyin hanakasti, mutta kovan huudon ja tukkapöllyjen avulla pakotettiin, ja myöhemmin sain kirjan takaisin revittynä ja kuulakärkikynällä tuhrittuna.
Pahinta oli, etten saanut olla vihainen enkä pahoillani, koska vahingosta ei saa olla vihainen, itsekäs ei saa olla ja oma vikani oli kun en pitänyt tavaroistani huolta. Muistan vieläkin miten lohduttomasti itkin salaa vielä päiviä tapahtuneen jälkeen ja lopulta piilotin kirjan ja muut rakkaimmat aarteeni lippaaseen, jonka hautasin lähimetsään.Toinen älytön pakko koski syömistä. Lautanen, johon ei itse saanut annostella, oli syötävä tyhjäksi vaikkei ollut nälkä tai vaikka oksennus nousi suuhun. Pöydästä ei saanut lähteä ennen kuin lautanen oli tyhjä. Kerran meillä oli ruokana jotain, joita en vaan saanut alas pahan maun ja hajun takia. Istuttuani yksin pöydän ääressä muutaman tunnin, äiti tuli kotiin ja sai kuunnella valitusta miten nirso "Nimeni" on. Hän haistoi annostani ja ruuan olevan pilaantunutta.
Siis tämä väkisin syöttäminen. Miettikää kun aikuinen ihminen olisi ihan täynnä ja hänet pakotettaisiin syömään lisää? Ihan kidutusta!! Mutta lapsille tuo oli jostain syystä ihan ok ja ”kasvatti.”
50-luvulla syntyneet vanhempani ovat muistelleet usein kansakoulun pakkosyömistä. Jos ei syönyt, joutui silti istumaan opettajan vahdittavana lautasen vieressä ja lopulta sai itse kantaa kylmän ruuan keittolaan, kaikkien muiden oppilaiden nähdenettä häpeä olisi mahdollisimman paha. Siihen päälle vielä sekä opettajan että keittäjän syyllistäminen. Pakkosyöttäminen saattaa olla joillakin seuraavalle sukupolvelle siirretty trauma, onhan niitä muitakin vastaavia.
Minä olen syntynyt 1964 ja ihan samaa pakkosyöttämistä oli kyläkoulussa. Paitsi että oli tosiaan pakko syödä, lopulta vieressä vahtivat sekä opettaja että keittäjä. Olen kala-allergikko, mutta ei sitä silloin koulussa tunnustettu, kunhan yritin kranttuilla.
Olen syntynyt 67 ja kävin ala-asteen 70-luvulla. Ruoka oli pakko syödä. Minua istutettiin ruokalassa ja kerran pääsin pälkähästä, koska oksensin lautaselle. Kiitos keittäjätäti.
Arki- ja ”pyhä”astiat. Itse käytän kauniita / kalliita astioita kun siltä tuntuu. Vieläkin 70 v äitini kauhistelee kun grilliruokailussa voi olla Willeroy- astiat pöydässä. .... muistatteko Myrna-kupit, joita mummot kantoi pöytää VAIN erityistilanteissa ja tuota Myrnaa sitten varjeltiin kolhuilta yms. No nyt on myrnakirppistelijöillä tarjontaa mistä valita
Vierailija kirjoitti:
Kamalia ja surullisia kokemuksia perhepäivähoidosta! Onneksi en ole ollut päivääkään päivähoidossa, vaan kotihoidossa ja maalaistalossa! 1970-ja 1980-luvuilla perhepäivähoitajat olivat täysin kouluttamattomia naisia. Perhepäivähoitajaksi pääsi, jos ei löytynyt muuta työtä kuin naapurin lasten hoitaminen omien lasten ohella. Hoitolapsia on pakotettu syömään ja kuri on ollut kova. Ilmeisesti hoitolapsia on myös pidetty nälässä, jotta hoitajalle jää enemmän palkkaa, kun lapset syövät vähemmän ruokaa. Hoitolapsille on sattunut tapaturmia ja lapsia on loukkaantunut ja karannut hoitopaikasta. Hoitolapsia on jopa kuollut, kun hoitaja ei ole valvonut lapsia kunnolla vaan puuhannut ihan muuta.
Vasta 2000-luvulla perhepäivähoitajan ammattiin on saatu jonkunlaiset pätevyysvaatimukset. Aikaisemmin perhepäivähoito on ollut täysin villiä touhua ja lapsia on hoidettu ihan miten sattuu.
Ei se nyt sentään ihan noin villiä ollut. Kyllä Suomessa oli lakeja ja asetuksia jo 80-luvullakin :) Äitini oli kasarilla perhepäivähoitaja ja hänen piti käydä siihen kurssi. Meillä lapset saivat ruokaa ja rakkautta, ulkoilua ja leluja. Muitakin töitä olisi ollut, mutta kun oma lapsi oli pieni niin oli kätevää hoitaa samalla muita.
Sori ihan off topic. Nyt varmaan tulee jonkun kamalia hoitokokemuksia lisää :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perunan syönti on ollut yhdenaikakauden juttu, ei silloin niin paljon ollut valinnanvaraa kaupoissa. Varmasti parinkymmenen vuoden päästä nauretaan jollekin tämän päivän ruoka-asialle. Ravintoloita oli vähemmän eikä niissä syöminen ollut tavallisten perheiden juttu.
20 vuotta sitten (vuonna 2000!) oli jo vaikka mitkä couscousit ihan kaikkien saatavilla. 30 vuotta sitten joka kaupasta sai makaronia ja riisiä, niin varmaan myös 40 vuotta sitten vaikkei siitä olekaan omia muistikuvia.
Kyllä makaroonia (ainakin sarvimakaroonia ja spagettia) ja riisiä sai yli 50-vuotta sittenkin, itseasiassa romaanissa Täällä Pohjantähden alla oli 1910-luvulla häät, jossa vieraita kehotetaan ottamaan ”makaryyniäkin”. Kirja on kirjoitettu 1950-1960-lukujen vaihteessa.
Mutta varsinkin makaroonia pidettiin ”höpöruokana”./se ei ollut kunnon ruokaa, kuten perunat, paitsi jostain syystä makaroonilaatikossa.
Peruna on saarnattu suomalaisten selkäytimeen. Ennen muinoin täällä kasvatettiin lanttua ja naurista. löytöretket toivat perunan Eurooppaan ja luterilainen kirkko kehotti sen viljelyyn. Se oli sen ajan tehomaataloutta, pois nuo vanhat alkuperäiset ja helpompi peruna tilalle. Jossain dokkarissa kerrottiin, että papit saattoivat ihan saarnan ohessa mainostaa perunanviljelyyn siirtymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkoulkoilu. Päivittäin piti lusia vähintään tunti pihalla vaikkei olisi ollut mitään tekemistä. Vaikka olisi käynyt pyöräilemässä tai kävelyllä, piti silti olla tunti pihalla.
Pihatyöt. Vihaan haravointia, lumitöitä, omenapuita, kukkapenkkejä, marjapensaita ja pensasaitoja. Pihatyöt sentään laskettiin pakkoulkoiluun sisältyväksi. Sanomattakin kai selvää, että kotoa lähdön jälkeen olen asunut vain sellaisissa taloissa missä huoltoyhtiö hoitaa hommat.
Viikkosiivous lauantaiaamuna.
Se tunti oli vanhempiesi yhteistä/omaa aikaa.
Meinaakkos,ettö kun ipanat oli ajettu pirtistä ulkosalle,niin isä ja äiti tehtailivat lisää sisaruksia?
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 82 syntynyt, äiti ja isä vuonna 30, uudellamaalla kasvanut äidin ja siskon kanssa.
Meillä oli monet näistä ketjun rutiineista; mankeloinnit, verhojen vaihdot vuodenaikojen mukaan, sängyn petaus, valtava joulusiivous ym. Mutta äiti ei kyllä pakottanut mua tekemään näitä asioita eikä kiukutellut. Se oli isosisko joka pakotti ja kiukutteli, kun yritti laittaa mua ojennukseen. Sisko oli just tollanen pirttihirmu, mitä muut on kuvailleet ketjussa.
Olen aika boheemi ihminen nyt aikuisena, en tykkää rutiineista, en intoile siivouksesta, en stressaa oikein mistään. En kuitenkaan ole uusavuton.
Lapseni olen kasvattanut olemaan ystävällinen muille ja on kyllä hyväkäytöksinen tapaus. Saas nähdä mitä hän ajattelee myöhemmin lapsuusajastaan, tuntuuko joku traumaattiselta. Sisko sitten taas on aivan älytön stressaaja ja rutiini-ihminen.
Onkohan suurin osa ketjun kirjoittajista muuten samasta osasta Suomea?
Luin postauksesi alun ensin ilman ensimmäistä pilkkua ja ajattelin, että nyt on vanhemmilla ikäeroa!
Sitten luin uudestaan. Oliko äitisi tosiaan 52v, kun sai sinut?
Alue: Aihe vapaa
Kaveri kertoi, että loma ei ollut pelkkää löhöämistä. Ehkä siihen kuitenkin mahtui sellaistakin ihan riittävästi, toisin kuin tuolla, jota raahattiin nähtävyyksiin eikä saanut paljoa edes uida.
Minäkin olen kateellinen niille, jotka kävivät perheensä kanssa ulkomailla. Me emme käyneet, tosin kaveripiiristäni eivät muutkaan, joten silloin se ei niin harmittanut. Nyt kuitenkin olisi kiva, jos olisi muistoja yhteisistä lomamatkoista perheen kanssa.