Lue keskustelun säännöt.
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menestymiseen on vain yksi sääntö:
Jos haluaa pärjätä paremmin kuin muut, on yritettävä kovemmin kuin muut.
Menikö sosiaalidemokraatilla herne nenään?
Okei. Entäs se, joka on yrittänyt vuosia eikä vaan pääse töihin, vaikka kuinka hakee ja hakee? Entä se, joka uupui kesken työputken tai sairastui kovan stressin takia? Entä se, joka työskenteli ennen hyvin päriäävässä firmassa ja se meni konkkaan laman tai koronan takia? Entä se, joka on käynyt vuosia terapiassa masennuksen takia ja yrittänyt jaksaa, muttei vaan yrittämisestä huolimatta kykene kokoaikatöihin? Että pitäisi vaan yrittää enemmän, kyllä se siitä, kun vaan puren hammasta! Juuri tällä ajatusmallilla mä uuvuin pahasti.
Niin uuvuin minäkin, mutta en koskaan lakannut yrittämästä. Vaikka menetinkin jopa terveyteni hetkeksi, en silti lopettanut töiden hakemista ja tekemistä saadakeni tilanteeni paremmaksi.
Jos on hakenut töitä vuosia eikä silti ole saanut yhtään mitään, kyllä vika on silloin valitettavasti itsessä. Suomessa kun yrittäjyys on tehty tosi helpoksi etenkin kevytyrittäjäpalveluiden kautta, täällä on useita vuokratyöfirmoja ja esim.Puhelinmyyjäksi pääsee käytännössä kuka vain taustasta riippumatta. Jos ei pääse puhelinmyyjäksi tai vuokrafirmat nauravat pihalle, vika on tällöin valitettavasti itsessä. Useimmiten joko sosiaaliset taidot ovat ruosteessa, tai sitten on liian nirso esimerkiksi palkkauksen tai työpaikan sijainnin suhteen. Olen itsekin kärsinyt kaikista edellämainituista, ja vasta myöhemmin ymmärtänyt, että vika olikin itsessäni. Sosiaalisia taitoja tarvitaan elämässä ihan yleisestikin, ja ilman riittäviä merittejä nirsoiluun ei ole varaa.
Jos uupuu tai sairastuu työputken tai stressin takia, ei ollut itselleen oikeassa työssä alunperinkään -> oma vika. Toki useimmiten joutuu tekemään töitä, jotka eivät pitkällä tähtäimellä sovellu itselle, mutta jos toteaa ettei se nykyinen työ ole se itselle pitkällä tähtäimellä sopiva sitten pitää vain samaan aikaan hakeutua sopivampaan työhön.
Se, joka menetti työnsä menestyneessä firmassa konkurssin takia pystyisi kyllä löytämään uuden työn aika nopeasti näin korona-aikanakin, olettaen että hän on hoitanut työnsä hyvin. Jos ei löydä, on joko liian nirso tai ollut huono työntekijä -> oma vika. Uuden työn ei tarvitse olla samantasoinen kuin edellinen.
Sitten tuo viimeinen terapiassa käynyt, muttei silti kykenevä kokoaikatöihin - joko terapeutti, oma asenne, ammatinvalinta tai kaikki ovat pielessä. Ja jos ei kerran millään kykene kokoaikatyöhön, ihan hyvin voi niitä töitä tehdä osa-aikaisenakin ja silti tienata tarpeeksi elämiseen. Etenkin, jos kyse on korkeakoulutusta vastaavista töistä.
Mitä yritän sanoa: ei pidä koskaan lopettaa yrittämistä, vaikka uupuisi. Uupumus on vain hidaste, ei este.
Mutta onko mielekästä myydä ihmisille puhelimessa lehtiä, arpoja, hivenaine-ja vitamiinivalmisteita, joita he eivät halua?
Voitaisiin ajatella myös työn eettistä puolta.
Pitääkö mennä tekemään tuollaista turhaa duunia siksi, että se on ainoa työ, johon pääsee?
Onko siinä kuviossa järkeä?
siitäkin voi OPPIA jotain, ja se voi avata UUSIA mahdollisuuksia. Tässähän se ero on. Toiset yrittää ja kehittää itseään, koittaa oppia niistä "paskaduuneistakin" jotain ja tarttuvat tilaisuuksiin. Toiset eivät tartu, eivät yritä ja keksivät tekosyitä, kuten "jos perhe on paikkakunnalla X niin ei voi..." no kyllä voi jos on tahtoa. Muuttaa sinne paikkakunnalle Y joko YKSIN tai perheen kanssa, tai matkustaa tätä väliä.
Toisille vain pitäisi olla se "unelmaduuni" kerrasta pedattuna..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailma kehittyy kokoajan ja kaikki ihmiset eivät pysy kehityksen tahdissa. Juuri se osaaminen on se mikä minua mietityttää ja ahdistaa. Kaikilla ihmisillä ei ole niin paljon kapasiteettia ymmärtää asioita, kuin toisilla.
Miten yksinkertaisimmat ihmiset tulee pärjäämään tällä planeetalla, kun kehitys on niin valtavaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menestymiseen on vain yksi sääntö:
Jos haluaa pärjätä paremmin kuin muut, on yritettävä kovemmin kuin muut.
Menikö sosiaalidemokraatilla herne nenään?
Okei. Entäs se, joka on yrittänyt vuosia eikä vaan pääse töihin, vaikka kuinka hakee ja hakee? Entä se, joka uupui kesken työputken tai sairastui kovan stressin takia? Entä se, joka työskenteli ennen hyvin päriäävässä firmassa ja se meni konkkaan laman tai koronan takia? Entä se, joka on käynyt vuosia terapiassa masennuksen takia ja yrittänyt jaksaa, muttei vaan yrittämisestä huolimatta kykene kokoaikatöihin? Että pitäisi vaan yrittää enemmän, kyllä se siitä, kun vaan puren hammasta! Juuri tällä ajatusmallilla mä uuvuin pahasti.
Niin uuvuin minäkin, mutta en koskaan lakannut yrittämästä. Vaikka menetinkin jopa terveyteni hetkeksi, en silti lopettanut töiden hakemista ja tekemistä saadakeni tilanteeni paremmaksi.
Jos on hakenut töitä vuosia eikä silti ole saanut yhtään mitään, kyllä vika on silloin valitettavasti itsessä. Suomessa kun yrittäjyys on tehty tosi helpoksi etenkin kevytyrittäjäpalveluiden kautta, täällä on useita vuokratyöfirmoja ja esim.Puhelinmyyjäksi pääsee käytännössä kuka vain taustasta riippumatta. Jos ei pääse puhelinmyyjäksi tai vuokrafirmat nauravat pihalle, vika on tällöin valitettavasti itsessä. Useimmiten joko sosiaaliset taidot ovat ruosteessa, tai sitten on liian nirso esimerkiksi palkkauksen tai työpaikan sijainnin suhteen. Olen itsekin kärsinyt kaikista edellämainituista, ja vasta myöhemmin ymmärtänyt, että vika olikin itsessäni. Sosiaalisia taitoja tarvitaan elämässä ihan yleisestikin, ja ilman riittäviä merittejä nirsoiluun ei ole varaa.
Jos uupuu tai sairastuu työputken tai stressin takia, ei ollut itselleen oikeassa työssä alunperinkään -> oma vika. Toki useimmiten joutuu tekemään töitä, jotka eivät pitkällä tähtäimellä sovellu itselle, mutta jos toteaa ettei se nykyinen työ ole se itselle pitkällä tähtäimellä sopiva sitten pitää vain samaan aikaan hakeutua sopivampaan työhön.
Se, joka menetti työnsä menestyneessä firmassa konkurssin takia pystyisi kyllä löytämään uuden työn aika nopeasti näin korona-aikanakin, olettaen että hän on hoitanut työnsä hyvin. Jos ei löydä, on joko liian nirso tai ollut huono työntekijä -> oma vika. Uuden työn ei tarvitse olla samantasoinen kuin edellinen.
Sitten tuo viimeinen terapiassa käynyt, muttei silti kykenevä kokoaikatöihin - joko terapeutti, oma asenne, ammatinvalinta tai kaikki ovat pielessä. Ja jos ei kerran millään kykene kokoaikatyöhön, ihan hyvin voi niitä töitä tehdä osa-aikaisenakin ja silti tienata tarpeeksi elämiseen. Etenkin, jos kyse on korkeakoulutusta vastaavista töistä.
Mitä yritän sanoa: ei pidä koskaan lopettaa yrittämistä, vaikka uupuisi. Uupumus on vain hidaste, ei este.
Mutta onko mielekästä myydä ihmisille puhelimessa lehtiä, arpoja, hivenaine-ja vitamiinivalmisteita, joita he eivät halua?
Voitaisiin ajatella myös työn eettistä puolta.
Pitääkö mennä tekemään tuollaista turhaa duunia siksi, että se on ainoa työ, johon pääsee?
Onko siinä kuviossa järkeä?
siitäkin voi OPPIA jotain, ja se voi avata UUSIA mahdollisuuksia. Tässähän se ero on. Toiset yrittää ja kehittää itseään, koittaa oppia niistä "paskaduuneistakin" jotain ja tarttuvat tilaisuuksiin. Toiset eivät tartu, eivät yritä ja keksivät tekosyitä, kuten "jos perhe on paikkakunnalla X niin ei voi..." no kyllä voi jos on tahtoa. Muuttaa sinne paikkakunnalle Y joko YKSIN tai perheen kanssa, tai matkustaa tätä väliä.
Toisille vain pitäisi olla se "unelmaduuni" kerrasta pedattuna..
Puhelinmyyntiä en tule koskaan kokeilemaan. Minä en pysty tyrkyttämään mummoille ja muille vajaavaltaisille ihmisille skeidaa. Eikä sillä provikkapalkalla elä.
En kuitenkaan ole mikään, laiskuri joka ei mitään ikinä tee ja nirsoilee vain.
Olen tehnyt muita ala-arvoisia töitä, joita monet eivät suostu ikinä tekemään.
Olen muuten sen vuoksi sairastunutkin kun tein liikaa töitä ihan järkyttävissä työolosuhteissa. Kukaan muukaan ei niissä töissä kestänyt.
Kukaan tässä ketjussa ei ole vaatinut "unelmaduunia kerrasta pedattuna" kuten väität.
Se on sinun olkiukkosi nyt ja on muuten paljon se olkiukko seikkaillut tässä ketjussa. On nähty jo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää olla nyt realisti, mutta maailma on ja tulee aina olemaan haastava ja vaikea paikka. Jos ei ole taitoja eikä kykyjä, niin sitten niitä ei ole. Heikkolahjaiset tulevat aina olemaan keskuudessamme. Ei näitä reppanoita voi kantaa mukana kunnolla ikinä, aina ne tulevat jäämään kyvykkäämpien jalkoihin.
Et tuntunut oikein ymmärtävän jutun pointtia. Heikkolahjaisia on Suomessa jopa valtion kärkiviroissa ja huippulahjakkaita syrjäytyneinä, joten nämä ansiotta huipputehtäviin päässeet eivät aina olekaan päässet sinne lahjoillaan, vaan esimerkiksi manipuloimalla muita. Ongelma on empatian puute ja johtajat, joilla pissa nousee päähän ja kuvitellaan, että ollaan päästy asemaan ahkeruudella. Röyhkeät kyynärpäätaktikoijat ja kiusaajat ovat aina joukossamme, pudottakaamme heidät tehtävistään ihan vinkkinä vaikka seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ei suojatyöpaikkoja näille reppanoille.
Tämä. Oman kokemukseni mukaan monet ihmiset, jotka ovat johtavissa, hyväpalkkaisissa asemissa, ja monella tavalla menestyneitä, eivät ole erityisen älykkäitä, lahjakkaita, ahkeria tai taitavia. Ihan liian monet ovat päässeet asemaansa hyväveliverkostojen avulla, oikean puolueen jäsenkirjan avulla, sukulaisten tai sukunimen avulla (esim. syntynyt tiettyyn liikemiessukuun tai rahakkaaseen sukuun), tai ihan vain k*sipäisen ja narsistisen persoonallisuuden avulla, kampittamalla muita, puukottamalla muita selkään (kuvaannollisesti) ja tallomalla (kuvaannollisesti) muiden päälle. Johtavissa asemissa ja ns. menestyjissä monilla aloilla on paljon kylmiä, muita ihmisiä hyväksi käyttäviä, lahjattomia mulkvisteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa? Et sä ole mikään uniikki tapaus. Ei mua kukaan koskaan auttanut, välillä ei ollut edes asuntoa, ei ruokaa, ei rahaa. Itse mä olen asiani selvittänyt silti ja asioideni eteen tehnyt, välillä pohjamutia uiden. Ei mulla ole sääliä tollasille, jotka vain ulkoistaa ongelmansa muualle ja syyttää ikänsä muita ja ihan kaikesta. Kyllä se vain on karu fakta, että itsestä kaikki lähtee eikä kukaan tule kotoa hakemaan. Ei se katkeruus mitään jalosta, päinvastoin. Vain sä voit tehdä elämälläsi jotain.
Niin, onhan se täällä jo todettu, että ne, jotka ovat ns. nousseet pohjalta, ovat monesti kaikista epäempaattisempia heitä kohtaan, jotka eivät samaan pysty. Harmi, koska olisin halunnut oikeasti purkaa tätä luuloa, mutta se on vain vahvistunut tämmöisten kommenttien takia. Toki muutama raikas poikkeus on seassa.
-ap-
Itsesähän se nimenomaan on kiinni "kykeneekö" vaiko eikö. Se ei ole minkään ulkoisen tekijän syytä... eli ovat ihan oikeassa.
Vaikuttaa että olet jäänyt jollain tasolla pikkuvauvan tasolle. Pieni vauva uskoo olevansa omnipotentti maailmankaikkeus, mutta kehittyy kyllä yleensä tasolle, jossa ymmärtää olevansa yksilö tässä maailmassa.
Sinä olet ehkä jollain tavalla (sori nyt vaan) jäänyt kehittymättä tuolla tasolla. Ja se on aika erikoista.
No kenestä se on kiinni että kirjoittaa työpaikkahakemuksen päivässä työttömänä ollessaan. Kun kirjoittaa sen hakemuksen (tai useamman päivässä) on äärettömän paljon todennäköisempää tulla valituksi kuin sillä että toteaa että "ei mua valita kuitenkaan, en hae". Ne kaikki työpaikat vain ei ole 30 metrin päässä kotiovelta, eikä kaikissa ole hyvä palkka. Jälleen ITSESTÄ on sitten kiinni sekin ottaako työpaikkaa kun tämä joskus kohdille sattuu kun se työpaikka on 100 km päässä ja palkka on pieni. JNE. kyllä nämä kaikki ovat nimenomaan yksilön omia päätöksiä. ja oma päätös se on "heittää pyyhe kehään" ja passivoitua. Silloin on itse valinnut oman kurjuutensa. Tämä siis pätee (suht)normaalioloissa, kuten Suomessa sodan jälkeen on ollut.
Eli kyllä se on nimenomaan itsestä lähtöisin. Kukaan ei tule kotoa esim töihin hakemaan.
Joo, mutta kun sä et tunnu ymmärtävän, ettei sinne töihin sua välttämättä valita, vaikka kuinka yrittäisit! Moni nuori menetti tänä kesänä kesätyönsä koronan takia. Oma vika eikös niin, olisi pitänyt vaan yrittää enemmän ja mennä sinne töihin, vaikka palkkaa ei tule? Moni korkeakoulutetuista hakee ns. p*skaduunejakin ja heitä harvoin otetaan sinne, koska ovat "ylikoulutettuja' ja menevät heti omaa alaa vastaaviin hommiin, kun vaan pääsevät. Ja ehkä yksin asuvan sinkun on helppo muuttaa vieraalle paikkakunnalle työn perässä, mutta jos sulla on perhe, puolisolla työpaikka nykyisellä paikkakunnalla ja lapsilla kaikki tukiverkot siellä, niin ne kaikki pitäisi vaan jättää, oli se työ sitten mitä vaan? Mites sen puolison työ? Mitä jos hän ei saa töitä toiselta paikkakunnalta tai ei ole mahdollista siirtää töitä sinne?
Olipa taas laukka.
Sitähän täällä on sanuttu että "jos ei ekalla kertaa tärppää niin yritetään uusiksi" Kyllä minäkin olen ollut opiskelijana kesätyöttä, juurikin laman vuoksi, ja ei sille voi mitään vaan mietitään muita keinoja. Jos on korkeakoulututettu, niin voi hankkia ammattitutkinnonkin, muokkaa cv:n sen haettavan tehtävän mukaan. Minulla on ammattitutkinto, opistoasteen tutkinto, amk- ja yamk-tutkinto ja maisterin tutkinto. Ja jos on perhe ja saa työpaikan vieraalta paikkakuntalta vaihtoehtoja on monia 1. pendelöi tai ajaa päivittäin, 2. muuttaa työpaikkakunnalle vuokra-asuntoon/ huoneeseen viikoiksi 3 koko perhe muuttaa työpaikkojen puoleen väliin jne. Suomessa "tukiverkot" ovat ihan joka kunnassa ihan yhteiskunnan puolesta.
Joten taas niitä tekosyitä kyllä löytyi. Juuri se menestyminen ja pärjääminen nimenomaan vaatii niitä 1) valintoja ja päätöksiä, 2) kovaa työtä ja 3) uhrauksia ja tinkimistä jostain toisesta "mukavuudesta".
Sinulla on sen verran tutkintoja ettet ole hirveästi tainnut töitä tehdä vaan viihdyt siellä koulunpenkillä toisten verovaroilla..
On ironista että olet opiskellut noin monta vuotta, mutta et prkl ymmärrä lukemaasi ollenkaan. Sisälukutaito olematon.
Vaikutat sellaiselta paikasta toiseen lentelevältä huithapelilta.
On täällä muitakin ihmisiä jotka opiskelee, muuttaa, hakee, tekee ja yrittää, mutta AINA SE EI TAKAA ONNISTUMISTA!
KAIKKI OMASTA ITSESTÄ RIIPU SILTI!MITEN LUINEN PÄÄ SULLA ON?
Töissäolo ei ole KOSKAAN estänyt opiskeluakaan. AMK- ja maisterin paperit, kaikki on tehty samaan aikaan kuin täysipäiväisesti töissä. Ja kyllä, kehitän itseäni ja koulutan itseäni koko ajan. Viimeisimmän kurssini lopputehtävän (yliopistossa) palautin 2 päivää sitten ja heinäkuussa (töistä kesälomalla ollessa) olen 10 opintopistettä yliopistolle tehnyt. Ei tietenkään KAIKKI riipu itsestä, mutta kaikki LÄHTEE itsestä. Sitä et voi kiistää että esimerkiksi työpaikkaan hakeminen lisää työpaikkaan pääsyä järkyttävän paljon, Paljon enemmän kuin se että ei hae. Minulle ei ole tullut kuin 2 työtarjousta elämäni aikana ilman hakemista. Ja nekään ei olisi tullut ilman että olen ollut muulla tavalla aktiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Maailma kehittyy kokoajan ja kaikki ihmiset eivät pysy kehityksen tahdissa. Juuri se osaaminen on se mikä minua mietityttää ja ahdistaa. Kaikilla ihmisillä ei ole niin paljon kapasiteettia ymmärtää asioita, kuin toisilla.
Miten yksinkertaisimmat ihmiset tulee pärjäämään tällä planeetalla, kun kehitys on niin valtavaa?
No esim. ulosteen parissa tehtävissä hommissa ja kaikissa alipalkatuissa orjahommissa. Osa voi olla lätkänpelaajia, osa voi tubettaa, osa twerkata ja osa duunata vaikka pornoa tai prostituutiota eri muodoissaan.
Osa yksinkertaisista perii faijansa rahat, osa perii faijansa rikollisen elämän tavan ja osa käy jossain työpajalla leikkimässä "työtä".
Osa ajaa autolla kallioleikkaukseen ja osa tekee terroritekoja ja pahaa tuhoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa? Et sä ole mikään uniikki tapaus. Ei mua kukaan koskaan auttanut, välillä ei ollut edes asuntoa, ei ruokaa, ei rahaa. Itse mä olen asiani selvittänyt silti ja asioideni eteen tehnyt, välillä pohjamutia uiden. Ei mulla ole sääliä tollasille, jotka vain ulkoistaa ongelmansa muualle ja syyttää ikänsä muita ja ihan kaikesta. Kyllä se vain on karu fakta, että itsestä kaikki lähtee eikä kukaan tule kotoa hakemaan. Ei se katkeruus mitään jalosta, päinvastoin. Vain sä voit tehdä elämälläsi jotain.
Niin, onhan se täällä jo todettu, että ne, jotka ovat ns. nousseet pohjalta, ovat monesti kaikista epäempaattisempia heitä kohtaan, jotka eivät samaan pysty. Harmi, koska olisin halunnut oikeasti purkaa tätä luuloa, mutta se on vain vahvistunut tämmöisten kommenttien takia. Toki muutama raikas poikkeus on seassa.
-ap-
Itsesähän se nimenomaan on kiinni "kykeneekö" vaiko eikö. Se ei ole minkään ulkoisen tekijän syytä... eli ovat ihan oikeassa.
Vaikuttaa että olet jäänyt jollain tasolla pikkuvauvan tasolle. Pieni vauva uskoo olevansa omnipotentti maailmankaikkeus, mutta kehittyy kyllä yleensä tasolle, jossa ymmärtää olevansa yksilö tässä maailmassa.
Sinä olet ehkä jollain tavalla (sori nyt vaan) jäänyt kehittymättä tuolla tasolla. Ja se on aika erikoista.
No kenestä se on kiinni että kirjoittaa työpaikkahakemuksen päivässä työttömänä ollessaan. Kun kirjoittaa sen hakemuksen (tai useamman päivässä) on äärettömän paljon todennäköisempää tulla valituksi kuin sillä että toteaa että "ei mua valita kuitenkaan, en hae". Ne kaikki työpaikat vain ei ole 30 metrin päässä kotiovelta, eikä kaikissa ole hyvä palkka. Jälleen ITSESTÄ on sitten kiinni sekin ottaako työpaikkaa kun tämä joskus kohdille sattuu kun se työpaikka on 100 km päässä ja palkka on pieni. JNE. kyllä nämä kaikki ovat nimenomaan yksilön omia päätöksiä. ja oma päätös se on "heittää pyyhe kehään" ja passivoitua. Silloin on itse valinnut oman kurjuutensa. Tämä siis pätee (suht)normaalioloissa, kuten Suomessa sodan jälkeen on ollut.
Eli kyllä se on nimenomaan itsestä lähtöisin. Kukaan ei tule kotoa esim töihin hakemaan.
Joo, mutta kun sä et tunnu ymmärtävän, ettei sinne töihin sua välttämättä valita, vaikka kuinka yrittäisit! Moni nuori menetti tänä kesänä kesätyönsä koronan takia. Oma vika eikös niin, olisi pitänyt vaan yrittää enemmän ja mennä sinne töihin, vaikka palkkaa ei tule? Moni korkeakoulutetuista hakee ns. p*skaduunejakin ja heitä harvoin otetaan sinne, koska ovat "ylikoulutettuja' ja menevät heti omaa alaa vastaaviin hommiin, kun vaan pääsevät. Ja ehkä yksin asuvan sinkun on helppo muuttaa vieraalle paikkakunnalle työn perässä, mutta jos sulla on perhe, puolisolla työpaikka nykyisellä paikkakunnalla ja lapsilla kaikki tukiverkot siellä, niin ne kaikki pitäisi vaan jättää, oli se työ sitten mitä vaan? Mites sen puolison työ? Mitä jos hän ei saa töitä toiselta paikkakunnalta tai ei ole mahdollista siirtää töitä sinne?
Olipa taas laukka.
Sitähän täällä on sanuttu että "jos ei ekalla kertaa tärppää niin yritetään uusiksi" Kyllä minäkin olen ollut opiskelijana kesätyöttä, juurikin laman vuoksi, ja ei sille voi mitään vaan mietitään muita keinoja. Jos on korkeakoulututettu, niin voi hankkia ammattitutkinnonkin, muokkaa cv:n sen haettavan tehtävän mukaan. Minulla on ammattitutkinto, opistoasteen tutkinto, amk- ja yamk-tutkinto ja maisterin tutkinto. Ja jos on perhe ja saa työpaikan vieraalta paikkakuntalta vaihtoehtoja on monia 1. pendelöi tai ajaa päivittäin, 2. muuttaa työpaikkakunnalle vuokra-asuntoon/ huoneeseen viikoiksi 3 koko perhe muuttaa työpaikkojen puoleen väliin jne. Suomessa "tukiverkot" ovat ihan joka kunnassa ihan yhteiskunnan puolesta.
Joten taas niitä tekosyitä kyllä löytyi. Juuri se menestyminen ja pärjääminen nimenomaan vaatii niitä 1) valintoja ja päätöksiä, 2) kovaa työtä ja 3) uhrauksia ja tinkimistä jostain toisesta "mukavuudesta".
Sinulla on sen verran tutkintoja ettet ole hirveästi tainnut töitä tehdä vaan viihdyt siellä koulunpenkillä toisten verovaroilla..
On ironista että olet opiskellut noin monta vuotta, mutta et prkl ymmärrä lukemaasi ollenkaan. Sisälukutaito olematon.
Vaikutat sellaiselta paikasta toiseen lentelevältä huithapelilta.
On täällä muitakin ihmisiä jotka opiskelee, muuttaa, hakee, tekee ja yrittää, mutta AINA SE EI TAKAA ONNISTUMISTA!
KAIKKI OMASTA ITSESTÄ RIIPU SILTI!MITEN LUINEN PÄÄ SULLA ON?
Töissäolo ei ole KOSKAAN estänyt opiskeluakaan. AMK- ja maisterin paperit, kaikki on tehty samaan aikaan kuin täysipäiväisesti töissä. Ja kyllä, kehitän itseäni ja koulutan itseäni koko ajan. Viimeisimmän kurssini lopputehtävän (yliopistossa) palautin 2 päivää sitten ja heinäkuussa (töistä kesälomalla ollessa) olen 10 opintopistettä yliopistolle tehnyt. Ei tietenkään KAIKKI riipu itsestä, mutta kaikki LÄHTEE itsestä. Sitä et voi kiistää että esimerkiksi työpaikkaan hakeminen lisää työpaikkaan pääsyä järkyttävän paljon, Paljon enemmän kuin se että ei hae. Minulle ei ole tullut kuin 2 työtarjousta elämäni aikana ilman hakemista. Ja nekään ei olisi tullut ilman että olen ollut muulla tavalla aktiivinen.
Mitä minä sanoin, luutahan se vain oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menestymiseen on vain yksi sääntö:
Jos haluaa pärjätä paremmin kuin muut, on yritettävä kovemmin kuin muut.
Menikö sosiaalidemokraatilla herne nenään?
Okei. Entäs se, joka on yrittänyt vuosia eikä vaan pääse töihin, vaikka kuinka hakee ja hakee? Entä se, joka uupui kesken työputken tai sairastui kovan stressin takia? Entä se, joka työskenteli ennen hyvin päriäävässä firmassa ja se meni konkkaan laman tai koronan takia? Entä se, joka on käynyt vuosia terapiassa masennuksen takia ja yrittänyt jaksaa, muttei vaan yrittämisestä huolimatta kykene kokoaikatöihin? Että pitäisi vaan yrittää enemmän, kyllä se siitä, kun vaan puren hammasta! Juuri tällä ajatusmallilla mä uuvuin pahasti.
Niin uuvuin minäkin, mutta en koskaan lakannut yrittämästä. Vaikka menetinkin jopa terveyteni hetkeksi, en silti lopettanut töiden hakemista ja tekemistä saadakeni tilanteeni paremmaksi.
Jos on hakenut töitä vuosia eikä silti ole saanut yhtään mitään, kyllä vika on silloin valitettavasti itsessä. Suomessa kun yrittäjyys on tehty tosi helpoksi etenkin kevytyrittäjäpalveluiden kautta, täällä on useita vuokratyöfirmoja ja esim.Puhelinmyyjäksi pääsee käytännössä kuka vain taustasta riippumatta. Jos ei pääse puhelinmyyjäksi tai vuokrafirmat nauravat pihalle, vika on tällöin valitettavasti itsessä. Useimmiten joko sosiaaliset taidot ovat ruosteessa, tai sitten on liian nirso esimerkiksi palkkauksen tai työpaikan sijainnin suhteen. Olen itsekin kärsinyt kaikista edellämainituista, ja vasta myöhemmin ymmärtänyt, että vika olikin itsessäni. Sosiaalisia taitoja tarvitaan elämässä ihan yleisestikin, ja ilman riittäviä merittejä nirsoiluun ei ole varaa.
Jos uupuu tai sairastuu työputken tai stressin takia, ei ollut itselleen oikeassa työssä alunperinkään -> oma vika. Toki useimmiten joutuu tekemään töitä, jotka eivät pitkällä tähtäimellä sovellu itselle, mutta jos toteaa ettei se nykyinen työ ole se itselle pitkällä tähtäimellä sopiva sitten pitää vain samaan aikaan hakeutua sopivampaan työhön.
Se, joka menetti työnsä menestyneessä firmassa konkurssin takia pystyisi kyllä löytämään uuden työn aika nopeasti näin korona-aikanakin, olettaen että hän on hoitanut työnsä hyvin. Jos ei löydä, on joko liian nirso tai ollut huono työntekijä -> oma vika. Uuden työn ei tarvitse olla samantasoinen kuin edellinen.
Sitten tuo viimeinen terapiassa käynyt, muttei silti kykenevä kokoaikatöihin - joko terapeutti, oma asenne, ammatinvalinta tai kaikki ovat pielessä. Ja jos ei kerran millään kykene kokoaikatyöhön, ihan hyvin voi niitä töitä tehdä osa-aikaisenakin ja silti tienata tarpeeksi elämiseen. Etenkin, jos kyse on korkeakoulutusta vastaavista töistä.
Mitä yritän sanoa: ei pidä koskaan lopettaa yrittämistä, vaikka uupuisi. Uupumus on vain hidaste, ei este.
Mutta onko mielekästä myydä ihmisille puhelimessa lehtiä, arpoja, hivenaine-ja vitamiinivalmisteita, joita he eivät halua?
Voitaisiin ajatella myös työn eettistä puolta.
Pitääkö mennä tekemään tuollaista turhaa duunia siksi, että se on ainoa työ, johon pääsee?
Onko siinä kuviossa järkeä?
siitäkin voi OPPIA jotain, ja se voi avata UUSIA mahdollisuuksia. Tässähän se ero on. Toiset yrittää ja kehittää itseään, koittaa oppia niistä "paskaduuneistakin" jotain ja tarttuvat tilaisuuksiin. Toiset eivät tartu, eivät yritä ja keksivät tekosyitä, kuten "jos perhe on paikkakunnalla X niin ei voi..." no kyllä voi jos on tahtoa. Muuttaa sinne paikkakunnalle Y joko YKSIN tai perheen kanssa, tai matkustaa tätä väliä.
Toisille vain pitäisi olla se "unelmaduuni" kerrasta pedattuna..
Muutto paikkakunnalle. Tuo tuntuu teoriassa helpolta mutta ajattele ihan käytäntöä.
Jos on omistusasunto pitää se asunto myydä. Miten jos ei saa myytyä nopeasti ja työ meneekin jollekin toiselle. Perhe muuttaa mukana, kumppanin työpaikka uudella paikkakunnalla? Mitä jos työ kuitenkin loppuukin tai on luvattu sellaista mikä ei toteudu?
Sitten olette koko poppoo siellä ja ehkä molemmat ilman työtä.
Muutto yksin: kahden asunnon ylläpito on kallista, riittääkö uuden työn palkka siihen ja jääkö silti plussalle.
Myös työssäkäyminen matkustajalla sitä väliä jos työpaikka kaukana kotoa on kallista ja raskasta. Ei ole mitään järkeä jos palkkapieni ja koko aika menee joko töissä tai työmatkalla.
Työssäkäymisen pitäisi olla järkevää kaikilla tavoilla, ei pelkkää harrastelua tai niin, että se ei kannata. Ihmiselle pitää jäädä myös muutakin aikaa kuin työ. Perhe-elämän menetyksen hinta on liian kallis, silloin en itse ottaisi työtä vastaan.
Ottamatta sen kummempaa kantaa tähän keskusteluun, kyllä minua lapsena pahoinpideltyä, usein kotiin yksin jätettyä ja koulukiusattua alkoholistin lasta ärsyttää, kun jotkut tuttavat valittavat aivan käsittämättömän pienistä vastoinkäymisistä, joita käytetään tekosyinä elämässä koituneelle epäonnelle. Minä muutin kotoa teini-iässä, kirjoitin lukiosta hyvät paperit, opintolainan avulla luin itseni juristiksi enkä valita muille ihmisille elämäni kurjuutta, tai selittele, miksen pidä sukulaisiin mitään yhteyttä.
Esimerkki: Eräs tuttu syyttää äitiään siitä, ettei tämä kyennyt estämään tuttuani jättämästä lukiota kesken, vaikka tuolloin kapinoivan teinin päätökselle ei vanhemmat mitään mahtaneet. Hän on vieläkin katkera, eikä näe omissa valinnoissaan mitään vaikutusta hänen tämänhetkiseen tilanteeseensa. Hän ei ole koulussa joutunut piilottelemaan mustelmia tai keksimään tekosyitä, miksei vanhemmat pääse vanhempainiltoihin. Päätti vain, että opiskelu on tylsää. Tällaiset ulisijat vasta ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta sen kummempaa kantaa tähän keskusteluun, kyllä minua lapsena pahoinpideltyä, usein kotiin yksin jätettyä ja koulukiusattua alkoholistin lasta ärsyttää, kun jotkut tuttavat valittavat aivan käsittämättömän pienistä vastoinkäymisistä, joita käytetään tekosyinä elämässä koituneelle epäonnelle. Minä muutin kotoa teini-iässä, kirjoitin lukiosta hyvät paperit, opintolainan avulla luin itseni juristiksi enkä valita muille ihmisille elämäni kurjuutta, tai selittele, miksen pidä sukulaisiin mitään yhteyttä.
Esimerkki: Eräs tuttu syyttää äitiään siitä, ettei tämä kyennyt estämään tuttuani jättämästä lukiota kesken, vaikka tuolloin kapinoivan teinin päätökselle ei vanhemmat mitään mahtaneet. Hän on vieläkin katkera, eikä näe omissa valinnoissaan mitään vaikutusta hänen tämänhetkiseen tilanteeseensa. Hän ei ole koulussa joutunut piilottelemaan mustelmia tai keksimään tekosyitä, miksei vanhemmat pääse vanhempainiltoihin. Päätti vain, että opiskelu on tylsää. Tällaiset ulisijat vasta ärsyttää.
Minua ärsyttää ulisijat joilla on aina ollut rankempaa ja heillä oikeat vaikeudet.
Toisten mustelmista et tiedä mitään, minkä sorttisia ne on, omasi tiedät vain.
Elämä ei ole kurjuuskilpailu. Minulla on ollut oikeita vaikeuksia, eikä minua ärsyttä jos joku itkee katkennutta kynttään. Miksi se minua ärsyttäisi?
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta sen kummempaa kantaa tähän keskusteluun, kyllä minua lapsena pahoinpideltyä, usein kotiin yksin jätettyä ja koulukiusattua alkoholistin lasta ärsyttää, kun jotkut tuttavat valittavat aivan käsittämättömän pienistä vastoinkäymisistä, joita käytetään tekosyinä elämässä koituneelle epäonnelle. Minä muutin kotoa teini-iässä, kirjoitin lukiosta hyvät paperit, opintolainan avulla luin itseni juristiksi enkä valita muille ihmisille elämäni kurjuutta, tai selittele, miksen pidä sukulaisiin mitään yhteyttä.
Esimerkki: Eräs tuttu syyttää äitiään siitä, ettei tämä kyennyt estämään tuttuani jättämästä lukiota kesken, vaikka tuolloin kapinoivan teinin päätökselle ei vanhemmat mitään mahtaneet. Hän on vieläkin katkera, eikä näe omissa valinnoissaan mitään vaikutusta hänen tämänhetkiseen tilanteeseensa. Hän ei ole koulussa joutunut piilottelemaan mustelmia tai keksimään tekosyitä, miksei vanhemmat pääse vanhempainiltoihin. Päätti vain, että opiskelu on tylsää. Tällaiset ulisijat vasta ärsyttää.
Haluatko mitallin siitä ettet valita? Jonkun urhoollisuuspystin?
Mitä se on sinulta pois jos joku valittaa? Ei pitäisi olla millään tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menestymiseen on vain yksi sääntö:
Jos haluaa pärjätä paremmin kuin muut, on yritettävä kovemmin kuin muut.
Menikö sosiaalidemokraatilla herne nenään?
Okei. Entäs se, joka on yrittänyt vuosia eikä vaan pääse töihin, vaikka kuinka hakee ja hakee? Entä se, joka uupui kesken työputken tai sairastui kovan stressin takia? Entä se, joka työskenteli ennen hyvin päriäävässä firmassa ja se meni konkkaan laman tai koronan takia? Entä se, joka on käynyt vuosia terapiassa masennuksen takia ja yrittänyt jaksaa, muttei vaan yrittämisestä huolimatta kykene kokoaikatöihin? Että pitäisi vaan yrittää enemmän, kyllä se siitä, kun vaan puren hammasta! Juuri tällä ajatusmallilla mä uuvuin pahasti.
Niin uuvuin minäkin, mutta en koskaan lakannut yrittämästä. Vaikka menetinkin jopa terveyteni hetkeksi, en silti lopettanut töiden hakemista ja tekemistä saadakeni tilanteeni paremmaksi.
Jos on hakenut töitä vuosia eikä silti ole saanut yhtään mitään, kyllä vika on silloin valitettavasti itsessä. Suomessa kun yrittäjyys on tehty tosi helpoksi etenkin kevytyrittäjäpalveluiden kautta, täällä on useita vuokratyöfirmoja ja esim.Puhelinmyyjäksi pääsee käytännössä kuka vain taustasta riippumatta. Jos ei pääse puhelinmyyjäksi tai vuokrafirmat nauravat pihalle, vika on tällöin valitettavasti itsessä. Useimmiten joko sosiaaliset taidot ovat ruosteessa, tai sitten on liian nirso esimerkiksi palkkauksen tai työpaikan sijainnin suhteen. Olen itsekin kärsinyt kaikista edellämainituista, ja vasta myöhemmin ymmärtänyt, että vika olikin itsessäni. Sosiaalisia taitoja tarvitaan elämässä ihan yleisestikin, ja ilman riittäviä merittejä nirsoiluun ei ole varaa.
Jos uupuu tai sairastuu työputken tai stressin takia, ei ollut itselleen oikeassa työssä alunperinkään -> oma vika. Toki useimmiten joutuu tekemään töitä, jotka eivät pitkällä tähtäimellä sovellu itselle, mutta jos toteaa ettei se nykyinen työ ole se itselle pitkällä tähtäimellä sopiva sitten pitää vain samaan aikaan hakeutua sopivampaan työhön.
Se, joka menetti työnsä menestyneessä firmassa konkurssin takia pystyisi kyllä löytämään uuden työn aika nopeasti näin korona-aikanakin, olettaen että hän on hoitanut työnsä hyvin. Jos ei löydä, on joko liian nirso tai ollut huono työntekijä -> oma vika. Uuden työn ei tarvitse olla samantasoinen kuin edellinen.
Sitten tuo viimeinen terapiassa käynyt, muttei silti kykenevä kokoaikatöihin - joko terapeutti, oma asenne, ammatinvalinta tai kaikki ovat pielessä. Ja jos ei kerran millään kykene kokoaikatyöhön, ihan hyvin voi niitä töitä tehdä osa-aikaisenakin ja silti tienata tarpeeksi elämiseen. Etenkin, jos kyse on korkeakoulutusta vastaavista töistä.
Mitä yritän sanoa: ei pidä koskaan lopettaa yrittämistä, vaikka uupuisi. Uupumus on vain hidaste, ei este.
Mutta onko mielekästä myydä ihmisille puhelimessa lehtiä, arpoja, hivenaine-ja vitamiinivalmisteita, joita he eivät halua?
Voitaisiin ajatella myös työn eettistä puolta.
Pitääkö mennä tekemään tuollaista turhaa duunia siksi, että se on ainoa työ, johon pääsee?
Onko siinä kuviossa järkeä?
siitäkin voi OPPIA jotain, ja se voi avata UUSIA mahdollisuuksia. Tässähän se ero on. Toiset yrittää ja kehittää itseään, koittaa oppia niistä "paskaduuneistakin" jotain ja tarttuvat tilaisuuksiin. Toiset eivät tartu, eivät yritä ja keksivät tekosyitä, kuten "jos perhe on paikkakunnalla X niin ei voi..." no kyllä voi jos on tahtoa. Muuttaa sinne paikkakunnalle Y joko YKSIN tai perheen kanssa, tai matkustaa tätä väliä.
Toisille vain pitäisi olla se "unelmaduuni" kerrasta pedattuna..
Muutto paikkakunnalle. Tuo tuntuu teoriassa helpolta mutta ajattele ihan käytäntöä.
Jos on omistusasunto pitää se asunto myydä. Miten jos ei saa myytyä nopeasti ja työ meneekin jollekin toiselle. Perhe muuttaa mukana, kumppanin työpaikka uudella paikkakunnalla? Mitä jos työ kuitenkin loppuukin tai on luvattu sellaista mikä ei toteudu?
Sitten olette koko poppoo siellä ja ehkä molemmat ilman työtä.Muutto yksin: kahden asunnon ylläpito on kallista, riittääkö uuden työn palkka siihen ja jääkö silti plussalle.
Myös työssäkäyminen matkustajalla sitä väliä jos työpaikka kaukana kotoa on kallista ja raskasta. Ei ole mitään järkeä jos palkkapieni ja koko aika menee joko töissä tai työmatkalla.Työssäkäymisen pitäisi olla järkevää kaikilla tavoilla, ei pelkkää harrastelua tai niin, että se ei kannata. Ihmiselle pitää jäädä myös muutakin aikaa kuin työ. Perhe-elämän menetyksen hinta on liian kallis, silloin en itse ottaisi työtä vastaan.
sieltähän ne taas tuli ne tekosyyt.
"on vähän ikävämpää kuin nyt niin ei viitsi" on se juurisyy noiden takana. Ja kyllä, valtaosa menestyneistä on joutunut juuri nuo kaikki tekemään. Sit on hyvä OMASTA päätöksest johtuvaa tilannetta valitella ja uhriutua sekä olla kateellinen niille jotka ovat nuo uhraukset tehneet ja nyt nauttivat niiden hedelmistä.
Tiedän että muuttaminen EI ole helppoa ja joutuu järjestelmään elämää uusiksi. Niin me kaikki olemme tehneet, jopa useita kertoja. Minullakin aikoinaan puoliso muutti työn perässä toiselle paikkakunnalle viikoiksi (palkka 1700 €/kk, brutto). Saatiin muutama euro ihan käteenkin enemmän kuussa. Minun työni oli toisella paikkakunna (todella pienipalkkainen osa-aikainen ja määräaikainen.) No etsin uutta työtä monta kuukautta samaan aikaan, ja satuin saamaankin sen sieltä puolison työpaikkakunnalta, mutta se pitikin aloittaa heti ja minunkin työni oli pienipalkkainen. No ei muu auttanut kuin puoliso muuttaa takaisin kotiin ja ajamme 400 km päivässä että päästään töihin uudelle paikkakunnalle, ja minä vielä takaisin töihin vanhalle paikkakunnalle. Sitten päästiin puolen vuoden jälkeen muuttamaan uudelle paikkakunnalle kun määräaikanen minulta loppui. Siihen sitten asunnon myynnit ja vuokralla asuminen työpaikkakunnalla samaan aikaan. ja sen jälkeen asunnon osto. Vähän reilu puoli vuotta ehdittiin asua ja nyt pitikin lähteä töihin 1300 kilometrin päähän ulkomaille. No eihän se auttanut kuin minun sinne muuttaa. Tätä "hupia" kesti puoli vuotta ja sitten takas vanhalle paikkakunnalle. ja taas puolen vuoden päästä muutto, nyt siksi että minä sain työtä josta sai jo hiukan parempaa palkkaa. Ja sama sama rumba uusiksi, nyt vain toisinpäin. Tosin nyt meillä kävikin tuuri ja puoliso saikin töitä heti ensimmäisellä haulla uudelta paikkakunnalta.... Eli kyllä voi jos oh halua... vaivaahan siitä toki tulee. Kyse onkin juuri siitä. Haluaako nähdä vaivaa vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta sen kummempaa kantaa tähän keskusteluun, kyllä minua lapsena pahoinpideltyä, usein kotiin yksin jätettyä ja koulukiusattua alkoholistin lasta ärsyttää, kun jotkut tuttavat valittavat aivan käsittämättömän pienistä vastoinkäymisistä, joita käytetään tekosyinä elämässä koituneelle epäonnelle. Minä muutin kotoa teini-iässä, kirjoitin lukiosta hyvät paperit, opintolainan avulla luin itseni juristiksi enkä valita muille ihmisille elämäni kurjuutta, tai selittele, miksen pidä sukulaisiin mitään yhteyttä.
Esimerkki: Eräs tuttu syyttää äitiään siitä, ettei tämä kyennyt estämään tuttuani jättämästä lukiota kesken, vaikka tuolloin kapinoivan teinin päätökselle ei vanhemmat mitään mahtaneet. Hän on vieläkin katkera, eikä näe omissa valinnoissaan mitään vaikutusta hänen tämänhetkiseen tilanteeseensa. Hän ei ole koulussa joutunut piilottelemaan mustelmia tai keksimään tekosyitä, miksei vanhemmat pääse vanhempainiltoihin. Päätti vain, että opiskelu on tylsää. Tällaiset ulisijat vasta ärsyttää.Minua ärsyttää ulisijat joilla on aina ollut rankempaa ja heillä oikeat vaikeudet.
Toisten mustelmista et tiedä mitään, minkä sorttisia ne on, omasi tiedät vain.
Elämä ei ole kurjuuskilpailu. Minulla on ollut oikeita vaikeuksia, eikä minua ärsyttä jos joku itkee katkennutta kynttään. Miksi se minua ärsyttäisi?
Tiedän, jos olen ollut samalla luokalla ja liikuntatunneilla. Minua ei harmita se, että tutuista haetaan tukea tai muutoin apua, mutta minua ärsyttää se, että jotkin ihmiset eivät koskaan suostu ottamaan mitään vastuuta omasta elämästään, vaan löytävät aina jonkun ulkopuolisen syyllisen. En kaipaa kurjuusmitaleja, olen loputtoman kiitollinen ainoastaan siitä, että olen vielä tänä päivänä hengissä kaikkien läheltä piti -tilanteiden jälkeen. Tämän jälkeen tuntuu vastenmieliselle kuunnella vuodesta toiseen valitusta tai muiden syyttelyä joistakin asioista, jotka ovat viime kädessä riippuneet omista valinnoista. Rauhallista iltaa sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaas te "jokainen on oman onnensa seppä, kaikesta selviää, kun vaan on ahkera ja asenne kohdillaan" -tyypit, että onko teistä esim. itsem*rhan tekijät vaan laiskoja, jotka ei ollut tarpeeksi ahkeria eikä ollut asenne kohdillaan?
En ymmärrä rinnastustasi. Itsetuhoisuus ja pärjääminen eivät ole toisensa poissulkevia pitkän elämän saatossa. Minä olen yrittänyt nuorempana aivan tosissani itsemurhaa ja olisin päässyt paljon helpommalla mikäli se olisi onnistunut. Sen jälkeen olen sinnitellyt vaikeuksien kautta ja nyt jo eläkeiän kynnyksellä hyvässä työssä kohtalaisella palkalla ja elämän perushankinnat tehtyinä. Olen mielestäni pärjännyt heikoista lähtökohdista huolimatta kohtalaisesti, en tuurilla vaan päättäväisydellä ja ankarasti yrittäen.
Olet naiivi kun et tajua että sinullakin on ollut tuuria. Toki olet yrittänyt, mutta sinulla on ollut myös tuuria, vaikka se on sinun egolle mahdotonta myöntää.
Olen eri, mutta mitä sitten jos toisella on tuuria, toisella ei? Jos ja kun se on realiteetti.
Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka. Pohjoismaiset yhteiskunnat yrittävät tasata edes jotenkin, mutta viime kädessä joudumme vastaamaan itsestämme.
Uhriutuminen kuihduttaa ihmisen oman voiman.
No sitä sitten, että ei pidä väittää sellaista sontaa että on täysin muka tuurin ja sattumien ulkopuolella oleva muusta maailmasta erillinen ja täysin riippumaton raataja-supersankari.
Sitä sitten, että myöntää sen, että on ollut MYÖS tuuria. Ihan niin kuin ketjussa esiinyneet älykkäämmät kommentoijat ovatkin jo tehneet.
mutta se tuurikaan ei tule "makaamalla" vaan vaatii yrittämistä ja riskin ottamista.
Vierailija kirjoitti:
You are entirely up to you. Make yourself. Make your life.
Näinhän se on. Muita kaikesta syyttävät luuserit vaan alapeukuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Kiitos, että et heti tylyttänyt tämän ketjun aloitusviestistä eriävää mielipidettä, vaan jaksoit kirjoittaa perustellun vastauksen. Ja erinomaisen vastauksen.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tehdä maailmasta parempaa paikkaa valitsemallaan tavalla. Kukin tehkööt töitä (palkallisia tai ei) tavalla, joka tuottaa eniten tarkoitusta elämään.
Minulla on antipatioita sitä (alati yleistyvää) ihmistyyppiä kohtaan, joka vaatii muita ihmisiä kustantamaan oman maailmanparannus-hankkeensa ja osallistumaan siihen.
Minulla taas on antipatioita niitä maailmanpaskojia kohtaan, jotka lentelevät ympäri palloa kuvaamassa peffavakonsa välistä pilkottavia stringejä palmun alla tai hotellin uima-altaalla.
Maailman parantaminen (oikeasti eikä vain poseeraamalla) on arvostettavaa, ja miljoona kertaa kunnioitettavampaa kuin joku "minun verorahani vain mulle" narskuilu.
-eri
Ketkä harjoittavat sitä "oikeaa maailman parantamista"?
Esim. Hursti44 jakaa ruokaa vähävaraisille
Luin vain viimeiset kommentit enkä jaksa vääntää tiettyjä asioita enää rautalangasta kymmenen kerran jälkeen.
Mutta sanon nyt sen, että mä tarkoitin aloituksellani siis ihan todellisia vastoinkäymisiä. Isoja traumoja (väkivalta kiusaaminen, onnettomuudet, traumaattinen menetys), sairaudet (niin fyysiset kuin henkiset), vaikea lapsuus (alkoholismia, narkkarivanhemmat, väkivaltaa, hyväksikäyttöä, kodittomuus.....), odottamattomat tapahtumat (hometalo, yt-neuvottelut töissä, lama, konkurssi....), läheisen menetykset yms.
Vierailija kirjoitti:
Luin vain viimeiset kommentit enkä jaksa vääntää tiettyjä asioita enää rautalangasta kymmenen kerran jälkeen.
Mutta sanon nyt sen, että mä tarkoitin aloituksellani siis ihan todellisia vastoinkäymisiä. Isoja traumoja (väkivalta kiusaaminen, onnettomuudet, traumaattinen menetys), sairaudet (niin fyysiset kuin henkiset), vaikea lapsuus (alkoholismia, narkkarivanhemmat, väkivaltaa, hyväksikäyttöä, kodittomuus.....), odottamattomat tapahtumat (hometalo, yt-neuvottelut töissä, lama, konkurssi....), läheisen menetykset yms.
väkivalta, check, paha koulukiusaaminen check, onnettomuudet (vammautuminen) check, vaikea lapsuus (alkoholismia perheessä) check, odottamattomat tapahtuman (yt neuvottelut check*14, potkut ytden takian check 1 kerran, lama check *2, konkurssi, osittain check yrityksen lopetin taloudellisesti kannattamattomana (laman johdosta) läheisen menetykset, check.
Silti olen päässyt 5% rikkaimpien joukkoon, nimenomaan omalla kovalla työllä. Ja tämä nousu köyhimmästä 10% rikkaimpaan 5% EI ole tapahtunut yhdessä yössä, eikä todellakaan helpolla.
Olen rakastunut mieheen, jolle ei ole siunaantunut pituutta geenilotossa. Ja hän on seurustellut aiemminkin. Joten kyllä se syy on ihan muualla kuin pituudessa.
Itse taas en ole seurustellut koskaan, enkä voi siitäkään vierittää syytä pituuteen - syy on tasan tarkkaan siinä, että minusta ei olla kiinnostuneita persoonana. Ei tarvitse kehitellä mitään salaliittoteorioita.