Lue keskustelun säännöt.
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sinäänsä samaa mieltä sinun kanssasi, mutta toisaalta toi polku on myös vähän vaarallinen, koska se helposti johtaa uhriutumiseen ja siihen, ettei halua edes yrittää, koska ei se kuitenkaan onnistu. Minullakin on ongelmia, mutta en halua nähdä itseäni vain olosuhteiden uhrina, koska se ottaa kaiken voiman pois minulta. Fakta nyt kuitenkin on se, etteivät muut voi tehdä asioita puolestani kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Ihmisillä on erilaisia voimavaroja ja toisilla on vähemmän, mutta heidänkään ei pitäisi vain luovuttaa kaiken suhteen vaan käyttää niitä voimavaroja, jotka heillä on.
Amen. Itse arvoin pitkään minkälaisen peukun annan aloitukselle, ja päädyin alapeukkuun. Kaikki, mitä ap kirjoitti, on totta, kyllä. Mutta silti on ihan äärettömän epätervettä listata syitä "näistä kaikista syistä minä/naapurin pera ei pärjää elämässä". Sitäpaitsi se ei auta yhtään mitään.
Aikuisten ihmisten täytyy ymmärtää ja hyväksyä se, että vaikka olisi maailman paskimmat geenit ja huonoin tuuri ja tunkio tuulimyllyssä kaiken aikaa, aikuinen on silti vastuussa itsestään ja valinnoistaan ja itsesääliin vajoaminen on aivan harvinaisen huono valinta. Aina.
Terveisin mielenterveysongelmainen koulu- ja työpaikkakiusattu autisti, työmarkkinatuella vakuutuslääkärin armosta ja somaattisia perussairauksiakin löytyy kolme. Enkä minä silti ole mikään v.itun uhri, jota pitää ymmärtää ja silittää päätä, että voivoi kun ei siitä muuhun ole. Ihan h.elvetin varmasti on. En vain ole vielä keksinyt miten.
Oikeasti, kun mä en ole sanonut, että täytyy vajota itsesääliin, uhriutua ja toisten pitää sääliä sua! Vaan että YMMÄRRETTÄISIIN ja annettaisiin EMPATIAA teille, jotka ette samaan pysty. En minäkään koe olevani uhri, vaikka olen kokenut paljon raskaita asioita, mutta se, että mä oon päässyt eteenpäin, ei oo täysin mun omaa ansiota, vaan onnella, geeneillä ja lapsuudella on ollut siihen myös vaikutusta. Kaikkea ei voi itse aina valita, Toki monia asioita voi, muttei kaikkea. Ja tän toteaminen on nyt sitten itsesääliin vajoamista ja jatkuvaa uhriutumista? Missä niin on väitetty ja sanottu?
Taidan lähteä kohta ulos huoh.
-ap-
Ja lisään vielä, että listasin noita syitä sen takia, että ymmärrettäis niitä syitä, mitä siellä voi olla taustalla. Moni mainitsemistani asioista TUTKITUSTI altistaa syrjäyrymiselle, työkyvyttömyyseläkkeelle, mielenterveysongelmille ja fyysisille sairauksille. Se ei tarkoita, että KAIKILLE niin käy ja pitää jäädä märisemään sängyn pohjalle ja vinkua olevansa uhri 24/7. Vaan että osattaisiin nähdä, että elämässä on asioita, joihin ei voi aina itse vaikuttaa ja osoittaa empatiaa heitäkin kohtaa. Empatia on eri asia kuin sääli. Tämä ei tarkoita, etteikö elämästä voisi tehdä itse mielekästä ja mukavaa niissä olosuhteissa, mitä on, mutta kun sekään ei kaikille riitä, vaan sitä uupumunutta saatetaan syyllistää, kun ei kykene enempään.
Kerro konkreettisia esimerkkejä tästä empatiasta - miten toivoisit sen ilmenevän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä myös hyvää luettavaa pitkittyneen ja liiallisen stressin vaikutuksesta elimistöön. Mut yrittäkää vaan enemmän, niin kyllä se siitä!
"Stressiä voi kokea lukemattomista eri syistä. Yleisimmin sitä aiheuttavat työasiat, parisuhdeongelmat, kuormittava perhearki tai taloudelliset huolet.
Jatkuva stressi pitää hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori-akselin aktiivisena. Se toimii kuin moottori, joka pumppaa elimistöön stressihormoneja, erityisesti kortisolia.
Kortisolia luonnehditaan taistele tai pakene -hormoniksi, joka auttaa ihmistä kohtaamaan vaaran ja tehostaa elimistön toimintaa pelottavassa tai stressaavassa tilanteessa. Samalla se vaimentaa immuunijärjestelmän, koska sille ei vaaratilanteessa ole välttämätöntä tarvetta.
– Jatkuvassa ylikuormitustilassa olevan ihmisen immuunipuolustus heikkenee, mikä voi johtaa infektiokierteeseen. Stressihormonit on yhdistetty myös lukemattomien vakavien sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitaudin, autoimmuunisairauksien ja tiettyjen syöpätautien, syntyyn. Niiden muodostumisessa elintavat ovat kuitenkin vähintäänkin yhtä merkittävässä roolissa.
Partinen muistuttaa myös siitä, ettei kaikki stressi ole pahasta. Esimerkiksi huippu-urheilusuoritus tai haastava työtehtävä vaatii onnistuakseen pienen määrän stressiä, joka virittää ja aktivoi koko elimistön toimintaa.
– Tietty määrä stressiä on hyväksi kaikille ihmisille, sillä se on toiminnan moottori. Lyhytaikainen stressi on usein tehtäväkohtaista ja poistuu, kun asia on hoidettu."
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/7b16c912-50e6-474d-aed6-d025771c5972
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Kiitos, että et heti tylyttänyt tämän ketjun aloitusviestistä eriävää mielipidettä, vaan jaksoit kirjoittaa perustellun vastauksen. Ja erinomaisen vastauksen.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tehdä maailmasta parempaa paikkaa valitsemallaan tavalla. Kukin tehkööt töitä (palkallisia tai ei) tavalla, joka tuottaa eniten tarkoitusta elämään.
Minulla on antipatioita sitä (alati yleistyvää) ihmistyyppiä kohtaan, joka vaatii muita ihmisiä kustantamaan oman maailmanparannus-hankkeensa ja osallistumaan siihen.
Minä en vaan ole pyytänyt missään rahaa siihen enkö ole pyytänyt sun tai kenenkään veroja siihen. Älä huoli. Sanoin, vaan että osa luonnonsuojelijoista tekee paljon näkymätöntä työtä sen eteen, että teilläkin on ne lähimetsäpolut ja järvet vielä puhtaana ja pystyssä. En tiedä, miten sait tästä käännettyä jonkun "maailmanparannushankkeen"
-ap-
No osa "oman onnen sepistä" ei tule koskaan arvostamaan tuollaista näkymätöntä, pyyteetöntä ja kaikkia hyödyttävää ilmaistyötä, koska se on heille itselleen jotain niin mahdotonta ja kaukaista. Miksi tehdä mitään, mistä ei saa rahaa ja statusta itselleen? Ei tule kuuloonkaan, että uhrauduttaisiin, ei kiinnosta. Ei se työ näy cv:ssä eikä sillä saa maksettua omaa luxustaan.
Vierailija kirjoitti:
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menestymiseen on vain yksi sääntö:
Jos haluaa pärjätä paremmin kuin muut, on yritettävä kovemmin kuin muut.
Menikö sosiaalidemokraatilla herne nenään?
Okei. Entäs se, joka on yrittänyt vuosia eikä vaan pääse töihin, vaikka kuinka hakee ja hakee? Entä se, joka uupui kesken työputken tai sairastui kovan stressin takia? Entä se, joka työskenteli ennen hyvin päriäävässä firmassa ja se meni konkkaan laman tai koronan takia? Entä se, joka on käynyt vuosia terapiassa masennuksen takia ja yrittänyt jaksaa, muttei vaan yrittämisestä huolimatta kykene kokoaikatöihin? Että pitäisi vaan yrittää enemmän, kyllä se siitä, kun vaan puren hammasta! Juuri tällä ajatusmallilla mä uuvuin pahasti.
Niin uuvuin minäkin, mutta en koskaan lakannut yrittämästä. Vaikka menetinkin jopa terveyteni hetkeksi, en silti lopettanut töiden hakemista ja tekemistä saadakeni tilanteeni paremmaksi.
Jos on hakenut töitä vuosia eikä silti ole saanut yhtään mitään, kyllä vika on silloin valitettavasti itsessä. Suomessa kun yrittäjyys on tehty tosi helpoksi etenkin kevytyrittäjäpalveluiden kautta, täällä on useita vuokratyöfirmoja ja esim.Puhelinmyyjäksi pääsee käytännössä kuka vain taustasta riippumatta. Jos ei pääse puhelinmyyjäksi tai vuokrafirmat nauravat pihalle, vika on tällöin valitettavasti itsessä. Useimmiten joko sosiaaliset taidot ovat ruosteessa, tai sitten on liian nirso esimerkiksi palkkauksen tai työpaikan sijainnin suhteen. Olen itsekin kärsinyt kaikista edellämainituista, ja vasta myöhemmin ymmärtänyt, että vika olikin itsessäni. Sosiaalisia taitoja tarvitaan elämässä ihan yleisestikin, ja ilman riittäviä merittejä nirsoiluun ei ole varaa.
Jos uupuu tai sairastuu työputken tai stressin takia, ei ollut itselleen oikeassa työssä alunperinkään -> oma vika. Toki useimmiten joutuu tekemään töitä, jotka eivät pitkällä tähtäimellä sovellu itselle, mutta jos toteaa ettei se nykyinen työ ole se itselle pitkällä tähtäimellä sopiva sitten pitää vain samaan aikaan hakeutua sopivampaan työhön.
Se, joka menetti työnsä menestyneessä firmassa konkurssin takia pystyisi kyllä löytämään uuden työn aika nopeasti näin korona-aikanakin, olettaen että hän on hoitanut työnsä hyvin. Jos ei löydä, on joko liian nirso tai ollut huono työntekijä -> oma vika. Uuden työn ei tarvitse olla samantasoinen kuin edellinen.
Sitten tuo viimeinen terapiassa käynyt, muttei silti kykenevä kokoaikatöihin - joko terapeutti, oma asenne, ammatinvalinta tai kaikki ovat pielessä. Ja jos ei kerran millään kykene kokoaikatyöhön, ihan hyvin voi niitä töitä tehdä osa-aikaisenakin ja silti tienata tarpeeksi elämiseen. Etenkin, jos kyse on korkeakoulutusta vastaavista töistä.
Mitä yritän sanoa: ei pidä koskaan lopettaa yrittämistä, vaikka uupuisi. Uupumus on vain hidaste, ei este.
Mutta onko mielekästä myydä ihmisille puhelimessa lehtiä, arpoja, hivenaine-ja vitamiinivalmisteita, joita he eivät halua?
Voitaisiin ajatella myös työn eettistä puolta.
Pitääkö mennä tekemään tuollaista turhaa duunia siksi, että se on ainoa työ, johon pääsee?
Onko siinä kuviossa järkeä?
Elämässä pitää lähtökohtaisestikin vaan yksinkertaisesti tehdä asioita, joita ei haluaisi. Eihän se puhelinmyynti sinänsä mitään kovin mielekästä ole, mutta se on silti rehellistä työtä, jolla ihminen voi elättää itsensä. Jos ei muuta saa, sitten on vain tehtävä just sitä, tai ryhdyttävä yrittäjäksi. Jos haluaa pois ahdingosta, on unohdettava kaikki eettiset ajattelut ainakin aluksi. Surullista, mutta totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sinäänsä samaa mieltä sinun kanssasi, mutta toisaalta toi polku on myös vähän vaarallinen, koska se helposti johtaa uhriutumiseen ja siihen, ettei halua edes yrittää, koska ei se kuitenkaan onnistu. Minullakin on ongelmia, mutta en halua nähdä itseäni vain olosuhteiden uhrina, koska se ottaa kaiken voiman pois minulta. Fakta nyt kuitenkin on se, etteivät muut voi tehdä asioita puolestani kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Ihmisillä on erilaisia voimavaroja ja toisilla on vähemmän, mutta heidänkään ei pitäisi vain luovuttaa kaiken suhteen vaan käyttää niitä voimavaroja, jotka heillä on.
Amen. Itse arvoin pitkään minkälaisen peukun annan aloitukselle, ja päädyin alapeukkuun. Kaikki, mitä ap kirjoitti, on totta, kyllä. Mutta silti on ihan äärettömän epätervettä listata syitä "näistä kaikista syistä minä/naapurin pera ei pärjää elämässä". Sitäpaitsi se ei auta yhtään mitään.
Aikuisten ihmisten täytyy ymmärtää ja hyväksyä se, että vaikka olisi maailman paskimmat geenit ja huonoin tuuri ja tunkio tuulimyllyssä kaiken aikaa, aikuinen on silti vastuussa itsestään ja valinnoistaan ja itsesääliin vajoaminen on aivan harvinaisen huono valinta. Aina.
Terveisin mielenterveysongelmainen koulu- ja työpaikkakiusattu autisti, työmarkkinatuella vakuutuslääkärin armosta ja somaattisia perussairauksiakin löytyy kolme. Enkä minä silti ole mikään v.itun uhri, jota pitää ymmärtää ja silittää päätä, että voivoi kun ei siitä muuhun ole. Ihan h.elvetin varmasti on. En vain ole vielä keksinyt miten.
Oikeasti, kun mä en ole sanonut, että täytyy vajota itsesääliin, uhriutua ja toisten pitää sääliä sua! Vaan että YMMÄRRETTÄISIIN ja annettaisiin EMPATIAA teille, jotka ette samaan pysty. En minäkään koe olevani uhri, vaikka olen kokenut paljon raskaita asioita, mutta se, että mä oon päässyt eteenpäin, ei oo täysin mun omaa ansiota, vaan onnella, geeneillä ja lapsuudella on ollut siihen myös vaikutusta. Kaikkea ei voi itse aina valita, Toki monia asioita voi, muttei kaikkea. Ja tän toteaminen on nyt sitten itsesääliin vajoamista ja jatkuvaa uhriutumista? Missä niin on väitetty ja sanottu?
Taidan lähteä kohta ulos huoh.
-ap-
Ja lisään vielä, että listasin noita syitä sen takia, että ymmärrettäis niitä syitä, mitä siellä voi olla taustalla. Moni mainitsemistani asioista TUTKITUSTI altistaa syrjäyrymiselle, työkyvyttömyyseläkkeelle, mielenterveysongelmille ja fyysisille sairauksille. Se ei tarkoita, että KAIKILLE niin käy ja pitää jäädä märisemään sängyn pohjalle ja vinkua olevansa uhri 24/7. Vaan että osattaisiin nähdä, että elämässä on asioita, joihin ei voi aina itse vaikuttaa ja osoittaa empatiaa heitäkin kohtaa. Empatia on eri asia kuin sääli. Tämä ei tarkoita, etteikö elämästä voisi tehdä itse mielekästä ja mukavaa niissä olosuhteissa, mitä on, mutta kun sekään ei kaikille riitä, vaan sitä uupumunutta saatetaan syyllistää, kun ei kykene enempään.
Kerro konkreettisia esimerkkejä tästä empatiasta - miten toivoisit sen ilmenevän?
No tässä muutama vinkki
-jätetään ne "muuta asennettasi ja yritä enemmän" -kommentit pois ellei henkilöllä ole selvästi asennevamma
-jos kohtaat masentuneen tai muuten vaikeuksia kokeneen ihmisen tai työtön kertoo sulle, ettei vieläkään ole tärpännyt työnhaussa, älä mene huutelemaan, kuinka "no mutta sen kuin menet sinne töihin ja ota lisää vastuuta itsestäsi, niin kyllä se siitä"
-jos sulla on läheinen, joka on kokenut jonkun ison vastoinkäymisen, pyydä häntä kahville, ilahduta pienellä yllätyksellä ja käykää kävelyllä. Kuuntele äläkä päsmäröi.
-yritä ymmärtää ja laajentaa omaa ajatusmaailmaa omasta navasta. Sen usein huomaa, jos ihmisellä on kykyä asettua toisen asemaan ja ymmärtää toisen vaikeuksia.
Suomalaiset ovat tutkimustenkin mukaan todella epäempaattista kansaa ja sen huomaa, kun näitä pitää ihan kädestä pitäen opetta....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menestymiseen on vain yksi sääntö:
Jos haluaa pärjätä paremmin kuin muut, on yritettävä kovemmin kuin muut.
Menikö sosiaalidemokraatilla herne nenään?
Okei. Entäs se, joka on yrittänyt vuosia eikä vaan pääse töihin, vaikka kuinka hakee ja hakee? Entä se, joka uupui kesken työputken tai sairastui kovan stressin takia? Entä se, joka työskenteli ennen hyvin päriäävässä firmassa ja se meni konkkaan laman tai koronan takia? Entä se, joka on käynyt vuosia terapiassa masennuksen takia ja yrittänyt jaksaa, muttei vaan yrittämisestä huolimatta kykene kokoaikatöihin? Että pitäisi vaan yrittää enemmän, kyllä se siitä, kun vaan puren hammasta! Juuri tällä ajatusmallilla mä uuvuin pahasti.
Niin uuvuin minäkin, mutta en koskaan lakannut yrittämästä. Vaikka menetinkin jopa terveyteni hetkeksi, en silti lopettanut töiden hakemista ja tekemistä saadakeni tilanteeni paremmaksi.
Jos on hakenut töitä vuosia eikä silti ole saanut yhtään mitään, kyllä vika on silloin valitettavasti itsessä. Suomessa kun yrittäjyys on tehty tosi helpoksi etenkin kevytyrittäjäpalveluiden kautta, täällä on useita vuokratyöfirmoja ja esim.Puhelinmyyjäksi pääsee käytännössä kuka vain taustasta riippumatta. Jos ei pääse puhelinmyyjäksi tai vuokrafirmat nauravat pihalle, vika on tällöin valitettavasti itsessä. Useimmiten joko sosiaaliset taidot ovat ruosteessa, tai sitten on liian nirso esimerkiksi palkkauksen tai työpaikan sijainnin suhteen. Olen itsekin kärsinyt kaikista edellämainituista, ja vasta myöhemmin ymmärtänyt, että vika olikin itsessäni. Sosiaalisia taitoja tarvitaan elämässä ihan yleisestikin, ja ilman riittäviä merittejä nirsoiluun ei ole varaa.
Jos uupuu tai sairastuu työputken tai stressin takia, ei ollut itselleen oikeassa työssä alunperinkään -> oma vika. Toki useimmiten joutuu tekemään töitä, jotka eivät pitkällä tähtäimellä sovellu itselle, mutta jos toteaa ettei se nykyinen työ ole se itselle pitkällä tähtäimellä sopiva sitten pitää vain samaan aikaan hakeutua sopivampaan työhön.
Se, joka menetti työnsä menestyneessä firmassa konkurssin takia pystyisi kyllä löytämään uuden työn aika nopeasti näin korona-aikanakin, olettaen että hän on hoitanut työnsä hyvin. Jos ei löydä, on joko liian nirso tai ollut huono työntekijä -> oma vika. Uuden työn ei tarvitse olla samantasoinen kuin edellinen.
Sitten tuo viimeinen terapiassa käynyt, muttei silti kykenevä kokoaikatöihin - joko terapeutti, oma asenne, ammatinvalinta tai kaikki ovat pielessä. Ja jos ei kerran millään kykene kokoaikatyöhön, ihan hyvin voi niitä töitä tehdä osa-aikaisenakin ja silti tienata tarpeeksi elämiseen. Etenkin, jos kyse on korkeakoulutusta vastaavista töistä.
Mitä yritän sanoa: ei pidä koskaan lopettaa yrittämistä, vaikka uupuisi. Uupumus on vain hidaste, ei este.
Mitenkään kokemuksiasi väheksymättä, sä et taida tietää mitä uupumus tarkoittaa.
Olen himpun verran pessimisti, mutta kaikille meille ei ole parinkymmenen vuoden päästä töitä. Ei ainakaan sellaista työtä josta maksetaan mitään, vrt jenkkilä. Voihan sitä tietysti tosiaan tehdä vaikka kolmea työtä, ei siinä mitään. Ei se vaan ole sellainen yhteiskunta jonka haluan nähdä.
Minä olen ympäröinyt itseni ammattilaisilla (mm. "Sopiva työ" -ohjelma), saadakseni esille parhaan potentiaalini työn- ja opiskelupaikanhaussa. On hiottu cv:t vimpanpäälle, tehty harjoitushaastatteluita ja en saanut mitään paikkaa. En päässyt edes perus duunariksi. Olen hakenut oman alani paikkaa yhteensä liki 10 kertaa, enkä ole koskaan päässyt edes haastatteluun.
Kaikki ei tosiaan ole itsestä, ahkeruudesta ja sinnikkyydestä kiinni. Siellä toisessa päässä on joku, joka tekee valintoja: vaikuttaen muiden ihmisten elämään. Ihan kylmä fakta.
Itselläni on oma suunnitelma ajaa elämä ja odotukset alas, enemmän se rikkoo kun haaveilee etenevänsä elämässä ja aina tulee seinä vastaan. Minä en etene yhtään mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanokaas te "jokainen on oman onnensa seppä, kaikesta selviää, kun vaan on ahkera ja asenne kohdillaan" -tyypit, että onko teistä esim. itsem*rhan tekijät vaan laiskoja, jotka ei ollut tarpeeksi ahkeria eikä ollut asenne kohdillaan?
En ymmärrä rinnastustasi. Itsetuhoisuus ja pärjääminen eivät ole toisensa poissulkevia pitkän elämän saatossa. Minä olen yrittänyt nuorempana aivan tosissani itsemurhaa ja olisin päässyt paljon helpommalla mikäli se olisi onnistunut. Sen jälkeen olen sinnitellyt vaikeuksien kautta ja nyt jo eläkeiän kynnyksellä hyvässä työssä kohtalaisella palkalla ja elämän perushankinnat tehtyinä. Olen mielestäni pärjännyt heikoista lähtökohdista huolimatta kohtalaisesti, en tuurilla vaan päättäväisydellä ja ankarasti yrittäen.
Vierailija kirjoitti:
Huoh tullut taas näitä samoja väärinymmärryksiä ja käsityksiä, joita en vaan enää jaksa oikoa. Olen vääntänyt niitä rautalangasta jo monta kertaa aiemmin tässä ketjussa. Taidan lähteä nyt keräämään marjaa tuosta läheltä. Että kyllä minäkin muuta teen kuin "nillitän sängyn pohjalta" heh :D
-ap-
Se on varmasti ihan jokaisen todettavissa, että yrittänyt olet. On satoja viestejä todisteena. Ei voi väittää vastaan, mutta ET silti onnistunut yhdenkään luupään mustavalkoista maailmaa muuttamaan miksikään.
Eli ei yrittäminen, sitkeäkään, aina tuota tulosta. Ihan turha muuta väittää, kun tämä ketju on todiste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menestymiseen on vain yksi sääntö:
Jos haluaa pärjätä paremmin kuin muut, on yritettävä kovemmin kuin muut.
Menikö sosiaalidemokraatilla herne nenään?
Okei. Entäs se, joka on yrittänyt vuosia eikä vaan pääse töihin, vaikka kuinka hakee ja hakee? Entä se, joka uupui kesken työputken tai sairastui kovan stressin takia? Entä se, joka työskenteli ennen hyvin päriäävässä firmassa ja se meni konkkaan laman tai koronan takia? Entä se, joka on käynyt vuosia terapiassa masennuksen takia ja yrittänyt jaksaa, muttei vaan yrittämisestä huolimatta kykene kokoaikatöihin? Että pitäisi vaan yrittää enemmän, kyllä se siitä, kun vaan puren hammasta! Juuri tällä ajatusmallilla mä uuvuin pahasti.
Niin uuvuin minäkin, mutta en koskaan lakannut yrittämästä. Vaikka menetinkin jopa terveyteni hetkeksi, en silti lopettanut töiden hakemista ja tekemistä saadakeni tilanteeni paremmaksi.
Jos on hakenut töitä vuosia eikä silti ole saanut yhtään mitään, kyllä vika on silloin valitettavasti itsessä. Suomessa kun yrittäjyys on tehty tosi helpoksi etenkin kevytyrittäjäpalveluiden kautta, täällä on useita vuokratyöfirmoja ja esim.Puhelinmyyjäksi pääsee käytännössä kuka vain taustasta riippumatta. Jos ei pääse puhelinmyyjäksi tai vuokrafirmat nauravat pihalle, vika on tällöin valitettavasti itsessä. Useimmiten joko sosiaaliset taidot ovat ruosteessa, tai sitten on liian nirso esimerkiksi palkkauksen tai työpaikan sijainnin suhteen. Olen itsekin kärsinyt kaikista edellämainituista, ja vasta myöhemmin ymmärtänyt, että vika olikin itsessäni. Sosiaalisia taitoja tarvitaan elämässä ihan yleisestikin, ja ilman riittäviä merittejä nirsoiluun ei ole varaa.
Jos uupuu tai sairastuu työputken tai stressin takia, ei ollut itselleen oikeassa työssä alunperinkään -> oma vika. Toki useimmiten joutuu tekemään töitä, jotka eivät pitkällä tähtäimellä sovellu itselle, mutta jos toteaa ettei se nykyinen työ ole se itselle pitkällä tähtäimellä sopiva sitten pitää vain samaan aikaan hakeutua sopivampaan työhön.
Se, joka menetti työnsä menestyneessä firmassa konkurssin takia pystyisi kyllä löytämään uuden työn aika nopeasti näin korona-aikanakin, olettaen että hän on hoitanut työnsä hyvin. Jos ei löydä, on joko liian nirso tai ollut huono työntekijä -> oma vika. Uuden työn ei tarvitse olla samantasoinen kuin edellinen.
Sitten tuo viimeinen terapiassa käynyt, muttei silti kykenevä kokoaikatöihin - joko terapeutti, oma asenne, ammatinvalinta tai kaikki ovat pielessä. Ja jos ei kerran millään kykene kokoaikatyöhön, ihan hyvin voi niitä töitä tehdä osa-aikaisenakin ja silti tienata tarpeeksi elämiseen. Etenkin, jos kyse on korkeakoulutusta vastaavista töistä.
Mitä yritän sanoa: ei pidä koskaan lopettaa yrittämistä, vaikka uupuisi. Uupumus on vain hidaste, ei este.
Mutta onko mielekästä myydä ihmisille puhelimessa lehtiä, arpoja, hivenaine-ja vitamiinivalmisteita, joita he eivät halua?
Voitaisiin ajatella myös työn eettistä puolta.
Pitääkö mennä tekemään tuollaista turhaa duunia siksi, että se on ainoa työ, johon pääsee?
Onko siinä kuviossa järkeä?
Elämässä pitää lähtökohtaisestikin vaan yksinkertaisesti tehdä asioita, joita ei haluaisi. Eihän se puhelinmyynti sinänsä mitään kovin mielekästä ole, mutta se on silti rehellistä työtä, jolla ihminen voi elättää itsensä. Jos ei muuta saa, sitten on vain tehtävä just sitä, tai ryhdyttävä yrittäjäksi. Jos haluaa pois ahdingosta, on unohdettava kaikki eettiset ajattelut ainakin aluksi. Surullista, mutta totta.
Elättää itsensä huijaamalla muita?
Taidan alkaa kasvattamaan hamppua koska oma etu ensin. Ja joku sen niille kuitenkin kasvattais ja jotku varastelee autojakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sinäänsä samaa mieltä sinun kanssasi, mutta toisaalta toi polku on myös vähän vaarallinen, koska se helposti johtaa uhriutumiseen ja siihen, ettei halua edes yrittää, koska ei se kuitenkaan onnistu. Minullakin on ongelmia, mutta en halua nähdä itseäni vain olosuhteiden uhrina, koska se ottaa kaiken voiman pois minulta. Fakta nyt kuitenkin on se, etteivät muut voi tehdä asioita puolestani kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Ihmisillä on erilaisia voimavaroja ja toisilla on vähemmän, mutta heidänkään ei pitäisi vain luovuttaa kaiken suhteen vaan käyttää niitä voimavaroja, jotka heillä on.
Amen. Itse arvoin pitkään minkälaisen peukun annan aloitukselle, ja päädyin alapeukkuun. Kaikki, mitä ap kirjoitti, on totta, kyllä. Mutta silti on ihan äärettömän epätervettä listata syitä "näistä kaikista syistä minä/naapurin pera ei pärjää elämässä". Sitäpaitsi se ei auta yhtään mitään.
Aikuisten ihmisten täytyy ymmärtää ja hyväksyä se, että vaikka olisi maailman paskimmat geenit ja huonoin tuuri ja tunkio tuulimyllyssä kaiken aikaa, aikuinen on silti vastuussa itsestään ja valinnoistaan ja itsesääliin vajoaminen on aivan harvinaisen huono valinta. Aina.
Terveisin mielenterveysongelmainen koulu- ja työpaikkakiusattu autisti, työmarkkinatuella vakuutuslääkärin armosta ja somaattisia perussairauksiakin löytyy kolme. Enkä minä silti ole mikään v.itun uhri, jota pitää ymmärtää ja silittää päätä, että voivoi kun ei siitä muuhun ole. Ihan h.elvetin varmasti on. En vain ole vielä keksinyt miten.
Oikeasti, kun mä en ole sanonut, että täytyy vajota itsesääliin, uhriutua ja toisten pitää sääliä sua! Vaan että YMMÄRRETTÄISIIN ja annettaisiin EMPATIAA teille, jotka ette samaan pysty. En minäkään koe olevani uhri, vaikka olen kokenut paljon raskaita asioita, mutta se, että mä oon päässyt eteenpäin, ei oo täysin mun omaa ansiota, vaan onnella, geeneillä ja lapsuudella on ollut siihen myös vaikutusta. Kaikkea ei voi itse aina valita, Toki monia asioita voi, muttei kaikkea. Ja tän toteaminen on nyt sitten itsesääliin vajoamista ja jatkuvaa uhriutumista? Missä niin on väitetty ja sanottu?
Taidan lähteä kohta ulos huoh.
-ap-
Ja lisään vielä, että listasin noita syitä sen takia, että ymmärrettäis niitä syitä, mitä siellä voi olla taustalla. Moni mainitsemistani asioista TUTKITUSTI altistaa syrjäyrymiselle, työkyvyttömyyseläkkeelle, mielenterveysongelmille ja fyysisille sairauksille. Se ei tarkoita, että KAIKILLE niin käy ja pitää jäädä märisemään sängyn pohjalle ja vinkua olevansa uhri 24/7. Vaan että osattaisiin nähdä, että elämässä on asioita, joihin ei voi aina itse vaikuttaa ja osoittaa empatiaa heitäkin kohtaa. Empatia on eri asia kuin sääli. Tämä ei tarkoita, etteikö elämästä voisi tehdä itse mielekästä ja mukavaa niissä olosuhteissa, mitä on, mutta kun sekään ei kaikille riitä, vaan sitä uupumunutta saatetaan syyllistää, kun ei kykene enempään.
Kerro konkreettisia esimerkkejä tästä empatiasta - miten toivoisit sen ilmenevän?
Esimerkiksi voisi lopettaa työttömiä kollektiivisesti syyllistävien artikkeleiden ja kirjoitusten julkaisemisen mediassa. Monet näistä on esitetty juuri siinä muodossa, että esitellään joku esimerkki, joka on onnistunut saamaan työtä tai luomaan uraa ja asetetaan hänet jalustalle, että noniin, tehkääs muut perässä.
Aitoa tasapuolisuutta ja ymmärrystä siitä, ettei ole olemassa yhtä oikeaa reseptiä onnistumiseen, ja että myös niillä, jotka eivät tuota mitään, on oikeus elää tässä yhteiskunnassa.
Valitettavasti uskon ja itse asiassa myös tiedän, että Suomessa on ihan tänä päivänä paljon ihmisiä, joiden mielestä kaikki työttömät tulisi esimerkiksi laittaa jonkinlaiselle työleirille ja myös sellaisia, joiden mielestä tuottamattomat yksilöt kuten pitkäaikaissairaat, voisi jättää omaisten huomaan tai viedä suoraan saunan taakse, jos omaisia tai muita hyväntekijöitä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sinäänsä samaa mieltä sinun kanssasi, mutta toisaalta toi polku on myös vähän vaarallinen, koska se helposti johtaa uhriutumiseen ja siihen, ettei halua edes yrittää, koska ei se kuitenkaan onnistu. Minullakin on ongelmia, mutta en halua nähdä itseäni vain olosuhteiden uhrina, koska se ottaa kaiken voiman pois minulta. Fakta nyt kuitenkin on se, etteivät muut voi tehdä asioita puolestani kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Ihmisillä on erilaisia voimavaroja ja toisilla on vähemmän, mutta heidänkään ei pitäisi vain luovuttaa kaiken suhteen vaan käyttää niitä voimavaroja, jotka heillä on.
Amen. Itse arvoin pitkään minkälaisen peukun annan aloitukselle, ja päädyin alapeukkuun. Kaikki, mitä ap kirjoitti, on totta, kyllä. Mutta silti on ihan äärettömän epätervettä listata syitä "näistä kaikista syistä minä/naapurin pera ei pärjää elämässä". Sitäpaitsi se ei auta yhtään mitään.
Aikuisten ihmisten täytyy ymmärtää ja hyväksyä se, että vaikka olisi maailman paskimmat geenit ja huonoin tuuri ja tunkio tuulimyllyssä kaiken aikaa, aikuinen on silti vastuussa itsestään ja valinnoistaan ja itsesääliin vajoaminen on aivan harvinaisen huono valinta. Aina.
Terveisin mielenterveysongelmainen koulu- ja työpaikkakiusattu autisti, työmarkkinatuella vakuutuslääkärin armosta ja somaattisia perussairauksiakin löytyy kolme. Enkä minä silti ole mikään v.itun uhri, jota pitää ymmärtää ja silittää päätä, että voivoi kun ei siitä muuhun ole. Ihan h.elvetin varmasti on. En vain ole vielä keksinyt miten.
Oikeasti, kun mä en ole sanonut, että täytyy vajota itsesääliin, uhriutua ja toisten pitää sääliä sua! Vaan että YMMÄRRETTÄISIIN ja annettaisiin EMPATIAA teille, jotka ette samaan pysty. En minäkään koe olevani uhri, vaikka olen kokenut paljon raskaita asioita, mutta se, että mä oon päässyt eteenpäin, ei oo täysin mun omaa ansiota, vaan onnella, geeneillä ja lapsuudella on ollut siihen myös vaikutusta. Kaikkea ei voi itse aina valita, Toki monia asioita voi, muttei kaikkea. Ja tän toteaminen on nyt sitten itsesääliin vajoamista ja jatkuvaa uhriutumista? Missä niin on väitetty ja sanottu?
Taidan lähteä kohta ulos huoh.
-ap-
Ja lisään vielä, että listasin noita syitä sen takia, että ymmärrettäis niitä syitä, mitä siellä voi olla taustalla. Moni mainitsemistani asioista TUTKITUSTI altistaa syrjäyrymiselle, työkyvyttömyyseläkkeelle, mielenterveysongelmille ja fyysisille sairauksille. Se ei tarkoita, että KAIKILLE niin käy ja pitää jäädä märisemään sängyn pohjalle ja vinkua olevansa uhri 24/7. Vaan että osattaisiin nähdä, että elämässä on asioita, joihin ei voi aina itse vaikuttaa ja osoittaa empatiaa heitäkin kohtaa. Empatia on eri asia kuin sääli. Tämä ei tarkoita, etteikö elämästä voisi tehdä itse mielekästä ja mukavaa niissä olosuhteissa, mitä on, mutta kun sekään ei kaikille riitä, vaan sitä uupumunutta saatetaan syyllistää, kun ei kykene enempään.
Kerro konkreettisia esimerkkejä tästä empatiasta - miten toivoisit sen ilmenevän?
No tässä muutama vinkki
-jätetään ne "muuta asennettasi ja yritä enemmän" -kommentit pois ellei henkilöllä ole selvästi asennevamma
-jos kohtaat masentuneen tai muuten vaikeuksia kokeneen ihmisen tai työtön kertoo sulle, ettei vieläkään ole tärpännyt työnhaussa, älä mene huutelemaan, kuinka "no mutta sen kuin menet sinne töihin ja ota lisää vastuuta itsestäsi, niin kyllä se siitä"
-jos sulla on läheinen, joka on kokenut jonkun ison vastoinkäymisen, pyydä häntä kahville, ilahduta pienellä yllätyksellä ja käykää kävelyllä. Kuuntele äläkä päsmäröi.
-yritä ymmärtää ja laajentaa omaa ajatusmaailmaa omasta navasta. Sen usein huomaa, jos ihmisellä on kykyä asettua toisen asemaan ja ymmärtää toisen vaikeuksia.
Suomalaiset ovat tutkimustenkin mukaan todella epäempaattista kansaa ja sen huomaa, kun näitä pitää ihan kädestä pitäen opetta....
Monet toimivat noin, mutta ilmeisesti huomaat vain ne, jotka eivät.
Jospa alkaisit huomata ne hyvät asiat, joita elämässäsi on, sen hymyn, jonka tuntemattomalta saat.
Vain itseltään voi vaatia.
Vierailija kirjoitti:
Menestymiseen on vain yksi sääntö:
Jos haluaa pärjätä paremmin kuin muut, on yritettävä kovemmin kuin muut.
Menikö sosiaalidemokraatilla herne nenään?
Mitäs jos kaikki tekevät niin, ja niitä paikkoja auringossa on vähemmän kuin hakijoita? Jos on yksi työpaikka ja sata hakijaa, niin sata ihmistä yrittää olla parempi kuin jokainen niistä muista? Kuka näistä sinä olisit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sinäänsä samaa mieltä sinun kanssasi, mutta toisaalta toi polku on myös vähän vaarallinen, koska se helposti johtaa uhriutumiseen ja siihen, ettei halua edes yrittää, koska ei se kuitenkaan onnistu. Minullakin on ongelmia, mutta en halua nähdä itseäni vain olosuhteiden uhrina, koska se ottaa kaiken voiman pois minulta. Fakta nyt kuitenkin on se, etteivät muut voi tehdä asioita puolestani kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Ihmisillä on erilaisia voimavaroja ja toisilla on vähemmän, mutta heidänkään ei pitäisi vain luovuttaa kaiken suhteen vaan käyttää niitä voimavaroja, jotka heillä on.
Amen. Itse arvoin pitkään minkälaisen peukun annan aloitukselle, ja päädyin alapeukkuun. Kaikki, mitä ap kirjoitti, on totta, kyllä. Mutta silti on ihan äärettömän epätervettä listata syitä "näistä kaikista syistä minä/naapurin pera ei pärjää elämässä". Sitäpaitsi se ei auta yhtään mitään.
Aikuisten ihmisten täytyy ymmärtää ja hyväksyä se, että vaikka olisi maailman paskimmat geenit ja huonoin tuuri ja tunkio tuulimyllyssä kaiken aikaa, aikuinen on silti vastuussa itsestään ja valinnoistaan ja itsesääliin vajoaminen on aivan harvinaisen huono valinta. Aina.
Terveisin mielenterveysongelmainen koulu- ja työpaikkakiusattu autisti, työmarkkinatuella vakuutuslääkärin armosta ja somaattisia perussairauksiakin löytyy kolme. Enkä minä silti ole mikään v.itun uhri, jota pitää ymmärtää ja silittää päätä, että voivoi kun ei siitä muuhun ole. Ihan h.elvetin varmasti on. En vain ole vielä keksinyt miten.
Oikeasti, kun mä en ole sanonut, että täytyy vajota itsesääliin, uhriutua ja toisten pitää sääliä sua! Vaan että YMMÄRRETTÄISIIN ja annettaisiin EMPATIAA teille, jotka ette samaan pysty. En minäkään koe olevani uhri, vaikka olen kokenut paljon raskaita asioita, mutta se, että mä oon päässyt eteenpäin, ei oo täysin mun omaa ansiota, vaan onnella, geeneillä ja lapsuudella on ollut siihen myös vaikutusta. Kaikkea ei voi itse aina valita, Toki monia asioita voi, muttei kaikkea. Ja tän toteaminen on nyt sitten itsesääliin vajoamista ja jatkuvaa uhriutumista? Missä niin on väitetty ja sanottu?
Taidan lähteä kohta ulos huoh.
-ap-
Ja lisään vielä, että listasin noita syitä sen takia, että ymmärrettäis niitä syitä, mitä siellä voi olla taustalla. Moni mainitsemistani asioista TUTKITUSTI altistaa syrjäyrymiselle, työkyvyttömyyseläkkeelle, mielenterveysongelmille ja fyysisille sairauksille. Se ei tarkoita, että KAIKILLE niin käy ja pitää jäädä märisemään sängyn pohjalle ja vinkua olevansa uhri 24/7. Vaan että osattaisiin nähdä, että elämässä on asioita, joihin ei voi aina itse vaikuttaa ja osoittaa empatiaa heitäkin kohtaa. Empatia on eri asia kuin sääli. Tämä ei tarkoita, etteikö elämästä voisi tehdä itse mielekästä ja mukavaa niissä olosuhteissa, mitä on, mutta kun sekään ei kaikille riitä, vaan sitä uupumunutta saatetaan syyllistää, kun ei kykene enempään.
Kerro konkreettisia esimerkkejä tästä empatiasta - miten toivoisit sen ilmenevän?
Voin vihjata täältä sivusta, että empatiaa ei ainakaan ole seuraavat pyytämättä annetut kommentit, ohjeet, neuvot, käskyt ja solvaukset:
1: Minäkin olin nönnön nöö mutta minä sentään otin niskasta itseäni kiinni nönnön nöö..
2: Minäkin olen tehnyt näin ja näin paljon nönnön nöötä, enkä ilmaiseksi mitään saanut nönnön nöö
3: Elämäntavat nönnön nöö ja uhriutuminen nönnön nöö
4: Tee mitä haluat, mutta minun verorahoillani ei nönnön nöötä saa kustantaa, ja parakkiin asumaan tuollaiset nönnön nööt ruokalipuilla
5: Miksi tuhlaat happea täällä, jos on noin vaikeaa nönnön nöö
6: Yritä enemmän, älä makaa, nönnön nöö, reipastu, nönnön nöö asenne asenne asenne nönnön nöö
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sinäänsä samaa mieltä sinun kanssasi, mutta toisaalta toi polku on myös vähän vaarallinen, koska se helposti johtaa uhriutumiseen ja siihen, ettei halua edes yrittää, koska ei se kuitenkaan onnistu. Minullakin on ongelmia, mutta en halua nähdä itseäni vain olosuhteiden uhrina, koska se ottaa kaiken voiman pois minulta. Fakta nyt kuitenkin on se, etteivät muut voi tehdä asioita puolestani kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Ihmisillä on erilaisia voimavaroja ja toisilla on vähemmän, mutta heidänkään ei pitäisi vain luovuttaa kaiken suhteen vaan käyttää niitä voimavaroja, jotka heillä on.
Amen. Itse arvoin pitkään minkälaisen peukun annan aloitukselle, ja päädyin alapeukkuun. Kaikki, mitä ap kirjoitti, on totta, kyllä. Mutta silti on ihan äärettömän epätervettä listata syitä "näistä kaikista syistä minä/naapurin pera ei pärjää elämässä". Sitäpaitsi se ei auta yhtään mitään.
Aikuisten ihmisten täytyy ymmärtää ja hyväksyä se, että vaikka olisi maailman paskimmat geenit ja huonoin tuuri ja tunkio tuulimyllyssä kaiken aikaa, aikuinen on silti vastuussa itsestään ja valinnoistaan ja itsesääliin vajoaminen on aivan harvinaisen huono valinta. Aina.
Terveisin mielenterveysongelmainen koulu- ja työpaikkakiusattu autisti, työmarkkinatuella vakuutuslääkärin armosta ja somaattisia perussairauksiakin löytyy kolme. Enkä minä silti ole mikään v.itun uhri, jota pitää ymmärtää ja silittää päätä, että voivoi kun ei siitä muuhun ole. Ihan h.elvetin varmasti on. En vain ole vielä keksinyt miten.
Oikeasti, kun mä en ole sanonut, että täytyy vajota itsesääliin, uhriutua ja toisten pitää sääliä sua! Vaan että YMMÄRRETTÄISIIN ja annettaisiin EMPATIAA teille, jotka ette samaan pysty. En minäkään koe olevani uhri, vaikka olen kokenut paljon raskaita asioita, mutta se, että mä oon päässyt eteenpäin, ei oo täysin mun omaa ansiota, vaan onnella, geeneillä ja lapsuudella on ollut siihen myös vaikutusta. Kaikkea ei voi itse aina valita, Toki monia asioita voi, muttei kaikkea. Ja tän toteaminen on nyt sitten itsesääliin vajoamista ja jatkuvaa uhriutumista? Missä niin on väitetty ja sanottu?
Taidan lähteä kohta ulos huoh.
-ap-
Ja lisään vielä, että listasin noita syitä sen takia, että ymmärrettäis niitä syitä, mitä siellä voi olla taustalla. Moni mainitsemistani asioista TUTKITUSTI altistaa syrjäyrymiselle, työkyvyttömyyseläkkeelle, mielenterveysongelmille ja fyysisille sairauksille. Se ei tarkoita, että KAIKILLE niin käy ja pitää jäädä märisemään sängyn pohjalle ja vinkua olevansa uhri 24/7. Vaan että osattaisiin nähdä, että elämässä on asioita, joihin ei voi aina itse vaikuttaa ja osoittaa empatiaa heitäkin kohtaa. Empatia on eri asia kuin sääli. Tämä ei tarkoita, etteikö elämästä voisi tehdä itse mielekästä ja mukavaa niissä olosuhteissa, mitä on, mutta kun sekään ei kaikille riitä, vaan sitä uupumunutta saatetaan syyllistää, kun ei kykene enempään.
Kerro konkreettisia esimerkkejä tästä empatiasta - miten toivoisit sen ilmenevän?
Esimerkiksi voisi lopettaa työttömiä kollektiivisesti syyllistävien artikkeleiden ja kirjoitusten julkaisemisen mediassa. Monet näistä on esitetty juuri siinä muodossa, että esitellään joku esimerkki, joka on onnistunut saamaan työtä tai luomaan uraa ja asetetaan hänet jalustalle, että noniin, tehkääs muut perässä.
Aitoa tasapuolisuutta ja ymmärrystä siitä, ettei ole olemassa yhtä oikeaa reseptiä onnistumiseen, ja että myös niillä, jotka eivät tuota mitään, on oikeus elää tässä yhteiskunnassa.
Valitettavasti uskon ja itse asiassa myös tiedän, että Suomessa on ihan tänä päivänä paljon ihmisiä, joiden mielestä kaikki työttömät tulisi esimerkiksi laittaa jonkinlaiselle työleirille ja myös sellaisia, joiden mielestä tuottamattomat yksilöt kuten pitkäaikaissairaat, voisi jättää omaisten huomaan tai viedä suoraan saunan taakse, jos omaisia tai muita hyväntekijöitä ei ole.
Vastavoimana on paljon heitä, jotka eivät noin ajattele.
Loppujen lopuksi 90 % on kiinni tuurista, siitä millaiseen perheeseen sattuu syntymään, millaiset geenit saa, miten selviää elämästä terveenä ja ennenkaikkea työnsaanti on pääasiassa tuuria. Jos aina valittaisiin paras, ei tapahtuisi työelämässä virheitä ja rikoksia, mutta niitähän tehdään koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ympäröinyt itseni ammattilaisilla (mm. "Sopiva työ" -ohjelma), saadakseni esille parhaan potentiaalini työn- ja opiskelupaikanhaussa. On hiottu cv:t vimpanpäälle, tehty harjoitushaastatteluita ja en saanut mitään paikkaa. En päässyt edes perus duunariksi. Olen hakenut oman alani paikkaa yhteensä liki 10 kertaa, enkä ole koskaan päässyt edes haastatteluun.
Kaikki ei tosiaan ole itsestä, ahkeruudesta ja sinnikkyydestä kiinni. Siellä toisessa päässä on joku, joka tekee valintoja: vaikuttaen muiden ihmisten elämään. Ihan kylmä fakta.
Itselläni on oma suunnitelma ajaa elämä ja odotukset alas, enemmän se rikkoo kun haaveilee etenevänsä elämässä ja aina tulee seinä vastaan. Minä en etene yhtään mihinkään.
Tämä on just se kohta, jossa aina töissä olleiden ymmärrys ei vaan mitenkään voi riittää: kun ihminen saa jatkuvasti kokea torjuntoja muiden taholta (eli tekee satoja tai tuhansia turhia hakemuksia), niin jossain vaiheessa se alkaa vaikuttaa mielenterveyteen. Siinä vaiheessa on luonnollinen reaktio suojella itseään sanoutumalla irti sellaisista yhteiskunnan arvoista, jotka uhkaavat tuhota ihmisen minäkuvan, eli lakata yrittämästä. Kyseessä on ihan luonnollinen itsesuojeluvaisto, ja vain psykopaatit säästyvät tältä reaktiolta.
Kukaan ei ole kenellekään velkaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää olla nyt realisti, mutta maailma on ja tulee aina olemaan haastava ja vaikea paikka. Jos ei ole taitoja eikä kykyjä, niin sitten niitä ei ole. Heikkolahjaiset tulevat aina olemaan keskuudessamme. Ei näitä reppanoita voi kantaa mukana kunnolla ikinä, aina ne tulevat jäämään kyvykkäämpien jalkoihin.
Et tuntunut oikein ymmärtävän jutun pointtia. Heikkolahjaisia on Suomessa jopa valtion kärkiviroissa ja huippulahjakkaita syrjäytyneinä, joten nämä ansiotta huipputehtäviin päässeet eivät aina olekaan päässet sinne lahjoillaan, vaan esimerkiksi manipuloimalla muita. Ongelma on empatian puute ja johtajat, joilla pissa nousee päähän ja kuvitellaan, että ollaan päästy asemaan ahkeruudella. Röyhkeät kyynärpäätaktikoijat ja kiusaajat ovat aina joukossamme, pudottakaamme heidät tehtävistään ihan vinkkinä vaikka seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ei suojatyöpaikkoja näille reppanoille.
Sinulla on sen verran tutkintoja ettet ole hirveästi tainnut töitä tehdä vaan viihdyt siellä koulunpenkillä toisten verovaroilla..
On ironista että olet opiskellut noin monta vuotta, mutta et prkl ymmärrä lukemaasi ollenkaan. Sisälukutaito olematon.
Vaikutat sellaiselta paikasta toiseen lentelevältä huithapelilta.
On täällä muitakin ihmisiä jotka opiskelee, muuttaa, hakee, tekee ja yrittää, mutta AINA SE EI TAKAA ONNISTUMISTA!
KAIKKI OMASTA ITSESTÄ RIIPU SILTI!
MITEN LUINEN PÄÄ SULLA ON?