Lue keskustelun säännöt.
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Kiitos, että et heti tylyttänyt tämän ketjun aloitusviestistä eriävää mielipidettä, vaan jaksoit kirjoittaa perustellun vastauksen. Ja erinomaisen vastauksen.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tehdä maailmasta parempaa paikkaa valitsemallaan tavalla. Kukin tehkööt töitä (palkallisia tai ei) tavalla, joka tuottaa eniten tarkoitusta elämään.
Minulla on antipatioita sitä (alati yleistyvää) ihmistyyppiä kohtaan, joka vaatii muita ihmisiä kustantamaan oman maailmanparannus-hankkeensa ja osallistumaan siihen.
Minä en vaan ole pyytänyt missään rahaa siihen enkö ole pyytänyt sun tai kenenkään veroja siihen. Älä huoli. Sanoin, vaan että osa luonnonsuojelijoista tekee paljon näkymätöntä työtä sen eteen, että teilläkin on ne lähimetsäpolut ja järvet vielä puhtaana ja pystyssä. En tiedä, miten sait tästä käännettyä jonkun "maailmanparannushankkeen"
-ap-
Tiedät varsin hyvin, että monet ihmiset / järjestöt käyttävät yhteiskuntaa rahalähteenä heidän omille visioilleen paremmasta maailmasta.
Kaikkia näitä yhdistää se, että heidän käsityksensä paremmasta maailmasta on se pyhä ja oikea, ja he ovat valmiita käyttämään kaikki poliittiset (ja usein ei-poliittisetkin, koska "tarkoitus pyhittää keinot" ym. skeidaa) vivut saadakseen vähän suuremman osan veronmaksajien työn tuloksista.
Kuten sanottua, vapaaehtoistyötä tekevät ovat eri asia. Kiitos heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Kiitos, että et heti tylyttänyt tämän ketjun aloitusviestistä eriävää mielipidettä, vaan jaksoit kirjoittaa perustellun vastauksen. Ja erinomaisen vastauksen.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tehdä maailmasta parempaa paikkaa valitsemallaan tavalla. Kukin tehkööt töitä (palkallisia tai ei) tavalla, joka tuottaa eniten tarkoitusta elämään.
Minulla on antipatioita sitä (alati yleistyvää) ihmistyyppiä kohtaan, joka vaatii muita ihmisiä kustantamaan oman maailmanparannus-hankkeensa ja osallistumaan siihen.
Minä en vaan ole pyytänyt missään rahaa siihen enkö ole pyytänyt sun tai kenenkään veroja siihen. Älä huoli. Sanoin, vaan että osa luonnonsuojelijoista tekee paljon näkymätöntä työtä sen eteen, että teilläkin on ne lähimetsäpolut ja järvet vielä puhtaana ja pystyssä. En tiedä, miten sait tästä käännettyä jonkun "maailmanparannushankkeen"
-ap-
Tiedät varsin hyvin, että monet ihmiset / järjestöt käyttävät yhteiskuntaa rahalähteenä heidän omille visioilleen paremmasta maailmasta.
Kaikkia näitä yhdistää se, että heidän käsityksensä paremmasta maailmasta on se pyhä ja oikea, ja he ovat valmiita käyttämään kaikki poliittiset (ja usein ei-poliittisetkin, koska "tarkoitus pyhittää keinot" ym. skeidaa) vivut saadakseen vähän suuremman osan veronmaksajien työn tuloksista.
Kuten sanottua, vapaaehtoistyötä tekevät ovat eri asia. Kiitos heille.
Se on osin totta ja monissa niissä varmasti on karsinnan varaa. Mutta tämä on ihan eri keskustelu eikä liity aiheeseen. En vaan ymmärtänyt, miksi tuosta lauseestani tehtiin tulkinta, että minä olisin vaatimassa rahaa.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa? Et sä ole mikään uniikki tapaus. Ei mua kukaan koskaan auttanut, välillä ei ollut edes asuntoa, ei ruokaa, ei rahaa. Itse mä olen asiani selvittänyt silti ja asioideni eteen tehnyt, välillä pohjamutia uiden. Ei mulla ole sääliä tollasille, jotka vain ulkoistaa ongelmansa muualle ja syyttää ikänsä muita ja ihan kaikesta. Kyllä se vain on karu fakta, että itsestä kaikki lähtee eikä kukaan tule kotoa hakemaan. Ei se katkeruus mitään jalosta, päinvastoin. Vain sä voit tehdä elämälläsi jotain.
Niin, onhan se täällä jo todettu, että ne, jotka ovat ns. nousseet pohjalta, ovat monesti kaikista epäempaattisempia heitä kohtaan, jotka eivät samaan pysty. Harmi, koska olisin halunnut oikeasti purkaa tätä luuloa, mutta se on vain vahvistunut tämmöisten kommenttien takia. Toki muutama raikas poikkeus on seassa.
-ap-
Itsesähän se nimenomaan on kiinni "kykeneekö" vaiko eikö. Se ei ole minkään ulkoisen tekijän syytä... eli ovat ihan oikeassa.
Vaikuttaa että olet jäänyt jollain tasolla pikkuvauvan tasolle. Pieni vauva uskoo olevansa omnipotentti maailmankaikkeus, mutta kehittyy kyllä yleensä tasolle, jossa ymmärtää olevansa yksilö tässä maailmassa.
Sinä olet ehkä jollain tavalla (sori nyt vaan) jäänyt kehittymättä tuolla tasolla. Ja se on aika erikoista.
No kenestä se on kiinni että kirjoittaa työpaikkahakemuksen päivässä työttömänä ollessaan. Kun kirjoittaa sen hakemuksen (tai useamman päivässä) on äärettömän paljon todennäköisempää tulla valituksi kuin sillä että toteaa että "ei mua valita kuitenkaan, en hae". Ne kaikki työpaikat vain ei ole 30 metrin päässä kotiovelta, eikä kaikissa ole hyvä palkka. Jälleen ITSESTÄ on sitten kiinni sekin ottaako työpaikkaa kun tämä joskus kohdille sattuu kun se työpaikka on 100 km päässä ja palkka on pieni. JNE. kyllä nämä kaikki ovat nimenomaan yksilön omia päätöksiä. ja oma päätös se on "heittää pyyhe kehään" ja passivoitua. Silloin on itse valinnut oman kurjuutensa. Tämä siis pätee (suht)normaalioloissa, kuten Suomessa sodan jälkeen on ollut.
Eli kyllä se on nimenomaan itsestä lähtöisin. Kukaan ei tule kotoa esim töihin hakemaan.
Joo, mutta kun sä et tunnu ymmärtävän, ettei sinne töihin sua välttämättä valita, vaikka kuinka yrittäisit! Moni nuori menetti tänä kesänä kesätyönsä koronan takia. Oma vika eikös niin, olisi pitänyt vaan yrittää enemmän ja mennä sinne töihin, vaikka palkkaa ei tule? Moni korkeakoulutetuista hakee ns. p*skaduunejakin ja heitä harvoin otetaan sinne, koska ovat "ylikoulutettuja' ja menevät heti omaa alaa vastaaviin hommiin, kun vaan pääsevät. Ja ehkä yksin asuvan sinkun on helppo muuttaa vieraalle paikkakunnalle työn perässä, mutta jos sulla on perhe, puolisolla työpaikka nykyisellä paikkakunnalla ja lapsilla kaikki tukiverkot siellä, niin ne kaikki pitäisi vaan jättää, oli se työ sitten mitä vaan? Mites sen puolison työ? Mitä jos hän ei saa töitä toiselta paikkakunnalta tai ei ole mahdollista siirtää töitä sinne?
Sinä ja moni muu on todistettavasti yrittänyt, yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt satojen viestien voimalla selittää luupäisille ihmisille tätä asiaa.
Ei voi kyllä haukkua yrittämisen puutteesta meitä.
Pitäisköhän meidän luovuttaa, ja tajuta että umpiluiseen päähän ei uppoa mitenkään nämä jutut, vaikka yrittäisi, yrittäisi ja yrittäisi tuhannen sivun verran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. En ole sanonut, ettei MIKÄÄN ole itsestä kiinni ja mitään ei pidä yrittää. Mutta jossain tilanteissa, se yrittäminen ei vaan riitä, siihen ei ole voimia tai se ei vaan tuo menestystä. Se ei ole aina itsestä kiinni, vaikka kuinka olisi asenne kohdillaan.
-ap
Ei. Silloin pitää osata olla itselleen armollinen ja asettaa pienempiä tavoitteita.
Miten sun mielestä pitäisi tsempata heitä, jotka masentuu kaikista vastoinkäymisistä? Mitä voisi tehdä? Koska eihän se masennuksen syövereihin jääminen ja siinä rypeminen auta ketään. Kaikkein vähiten masentunutta itseään.
Anteeksi, että sanon tämän, mitä et halunnut kuulla. Olen kohdannut kaikki nuo vaikeudet, jotka mainitsit. Ja pari päälle. Ollut masentunut. Eteenpäin on silti menty. En usko, että on pelkistä geeneistä kyse. Eikä vain kasvatuksestakaan. Mulla ja sisaruksilla on kaikilla hyvin erilaiset tavat selvitä ja jaksaa.
En koe olevani mikään superihminen. Olen useissa asioissa pessimisti, mutta olen sitkeä. Jos olen työtön, olen työtön ja elän tilanteen sekä varojen mukaisesti.Jep, silloin pitää olla armollinen ja myötätuntoinen. Miten niin en halunnut kuulla? Joku kehui mun rautaisia hermoja, mutta kieltämättä alkaa vähän rassata näiden samojen juttujen vääntäminen. Yritän nyt vielä.
Totta kai masentunutta tai ketä tahansa pitää kannustaa, tukea ja pyrkiä häntä löytämään elämänsä mielekkyyttä. Olenko jossain muuta väittänyt tai antanut aloituksessa niin ymmärtää? Sen pahasti masentuneen elämän mielekkyys voi tulla vaikka siitä, että hän käy jossain harrastuksessa, liikkuu luonnossa tai muuta vastaavaa. Sitten häntä syyllistetään, kun ei kykene ns. parempaan. Että pitäisi jaksaa ja olla enemmän, vaikka sängystä nouseminenkin voi olla suoritus. Kukaan ei ole edelleenkään väittänyt, että sinne sängyn pohjalle pitäisi jäädä rypemään ja uhriutumaan, mutta se masennus voi olla niin pahaa, että se kroonistuu tai tämä ihminen ei vain kykene samaan kuin jotkut toiset. Tästä ei pitäisi mun mielestä syyllistää, vaan nimenomaan tsempata ja sanoa, että hienoa, kun sä kuitenkin jaksat käydä siellä harrastuksessa tai muuta vastaavaa. Se on hienoa, että sä oot päässyt eteenpäin, mutta kun kaikki ei pääse ja se ei ole aina asennekysymys.
-ap-
Ei Ap, ei pidä. Masentuneiden päätä ei pidä silittää eikä ketään pidä sääliä. Jokainen kun keskittyy omaan elämäänsä ja oman elämänlaatunsa parantamiseen niin maailma olisi parempi paikka kaikin puolin ja ehkä pien- ja yksinyrittäjilläkin olisi tarjota niitä töitä sellaisille jotka eivät sairauksiensa takia esim jaksa vaativia tehtäviä tai kokopäiväistä työtä. Jos olet sellaisessa tilanteessa ettet voimiltasi enempään pysty niin hyväksy tilanteesi ja lakkaa narisemasta. Suomen sosiaalituki sinutkin pitää leivässä joten parantelee itseäsi sängyn pohjalla ja tee mitä haluat. Anna meidän muiden kuitenkin keskittyä omien elämiemme parantamiseen mikä sinullekin sen sosiaalituen mahdollistaa. Sääli on sairautta ja omat sairaudet pitää opetella hyväksymään siitäkin huolimatta että niille haluaisi korjausta yrittää saavuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menestymiseen on vain yksi sääntö:
Jos haluaa pärjätä paremmin kuin muut, on yritettävä kovemmin kuin muut.
Menikö sosiaalidemokraatilla herne nenään?
Okei. Entäs se, joka on yrittänyt vuosia eikä vaan pääse töihin, vaikka kuinka hakee ja hakee? Entä se, joka uupui kesken työputken tai sairastui kovan stressin takia? Entä se, joka työskenteli ennen hyvin päriäävässä firmassa ja se meni konkkaan laman tai koronan takia? Entä se, joka on käynyt vuosia terapiassa masennuksen takia ja yrittänyt jaksaa, muttei vaan yrittämisestä huolimatta kykene kokoaikatöihin? Että pitäisi vaan yrittää enemmän, kyllä se siitä, kun vaan puren hammasta! Juuri tällä ajatusmallilla mä uuvuin pahasti.
Niin uuvuin minäkin, mutta en koskaan lakannut yrittämästä. Vaikka menetinkin jopa terveyteni hetkeksi, en silti lopettanut töiden hakemista ja tekemistä saadakeni tilanteeni paremmaksi.
Jos on hakenut töitä vuosia eikä silti ole saanut yhtään mitään, kyllä vika on silloin valitettavasti itsessä. Suomessa kun yrittäjyys on tehty tosi helpoksi etenkin kevytyrittäjäpalveluiden kautta, täällä on useita vuokratyöfirmoja ja esim.Puhelinmyyjäksi pääsee käytännössä kuka vain taustasta riippumatta. Jos ei pääse puhelinmyyjäksi tai vuokrafirmat nauravat pihalle, vika on tällöin valitettavasti itsessä. Useimmiten joko sosiaaliset taidot ovat ruosteessa, tai sitten on liian nirso esimerkiksi palkkauksen tai työpaikan sijainnin suhteen. Olen itsekin kärsinyt kaikista edellämainituista, ja vasta myöhemmin ymmärtänyt, että vika olikin itsessäni. Sosiaalisia taitoja tarvitaan elämässä ihan yleisestikin, ja ilman riittäviä merittejä nirsoiluun ei ole varaa.
Jos uupuu tai sairastuu työputken tai stressin takia, ei ollut itselleen oikeassa työssä alunperinkään -> oma vika. Toki useimmiten joutuu tekemään töitä, jotka eivät pitkällä tähtäimellä sovellu itselle, mutta jos toteaa ettei se nykyinen työ ole se itselle pitkällä tähtäimellä sopiva sitten pitää vain samaan aikaan hakeutua sopivampaan työhön.
Se, joka menetti työnsä menestyneessä firmassa konkurssin takia pystyisi kyllä löytämään uuden työn aika nopeasti näin korona-aikanakin, olettaen että hän on hoitanut työnsä hyvin. Jos ei löydä, on joko liian nirso tai ollut huono työntekijä -> oma vika. Uuden työn ei tarvitse olla samantasoinen kuin edellinen.
Sitten tuo viimeinen terapiassa käynyt, muttei silti kykenevä kokoaikatöihin - joko terapeutti, oma asenne, ammatinvalinta tai kaikki ovat pielessä. Ja jos ei kerran millään kykene kokoaikatyöhön, ihan hyvin voi niitä töitä tehdä osa-aikaisenakin ja silti tienata tarpeeksi elämiseen. Etenkin, jos kyse on korkeakoulutusta vastaavista töistä.
Mitä yritän sanoa: ei pidä koskaan lopettaa yrittämistä, vaikka uupuisi. Uupumus on vain hidaste, ei este.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. En ole sanonut, ettei MIKÄÄN ole itsestä kiinni ja mitään ei pidä yrittää. Mutta jossain tilanteissa, se yrittäminen ei vaan riitä, siihen ei ole voimia tai se ei vaan tuo menestystä. Se ei ole aina itsestä kiinni, vaikka kuinka olisi asenne kohdillaan.
-ap
Ei. Silloin pitää osata olla itselleen armollinen ja asettaa pienempiä tavoitteita.
Miten sun mielestä pitäisi tsempata heitä, jotka masentuu kaikista vastoinkäymisistä? Mitä voisi tehdä? Koska eihän se masennuksen syövereihin jääminen ja siinä rypeminen auta ketään. Kaikkein vähiten masentunutta itseään.
Anteeksi, että sanon tämän, mitä et halunnut kuulla. Olen kohdannut kaikki nuo vaikeudet, jotka mainitsit. Ja pari päälle. Ollut masentunut. Eteenpäin on silti menty. En usko, että on pelkistä geeneistä kyse. Eikä vain kasvatuksestakaan. Mulla ja sisaruksilla on kaikilla hyvin erilaiset tavat selvitä ja jaksaa.
En koe olevani mikään superihminen. Olen useissa asioissa pessimisti, mutta olen sitkeä. Jos olen työtön, olen työtön ja elän tilanteen sekä varojen mukaisesti.
Minä olen myös ollut masentunut. Vaikeasti ja meinannut kuolla siihen.
Se ei ollut minusta itsestäni kiinni, että selvisin hengissä. Se oli tuuria, kun sain apua.
Jos en olisi viimein kohdannut asiallisia ammatti-ihmisiä, ja monta juttua ei olisi tapahtunut, olisin kuollut.
Minun tapani elää, oli väkisin yrittäminen ja väkisin sinnittely, ja kaiken maailman perseelle potkijoiden tyhmien ja vastuuttomien ruoskimisien tosissaan ottaminen.
Koko hel*etin sairautta ja kärsimystä ei olisi tullut ilman tätä kieroutunutta ja raakaa työtyötyö-raadanta-ruoskinta kulttuuria ja ihmisiä, jotka hokevat tuota PA5KAA asenteesta!
Onneksi, huom! ONNEKSI (ei minun valintojeni takia) satuin selviytymään.
ONNEKSI olen sen verran fiksu ja nöyrä ihminen etten mene kenellekään ihmiselle jolla menee huonommin kuin minulla, jeesustelemaan asenteesta ja yrittämisestä mitään.
Masennuksella on tehtävä. Se ei ole mikään tyhjästä syntynyt juttu. Masennuksen tarkoitus on SUOJELLA IHMISTÄ! PISTÄÄ STOPPI!
TAjuatteko oman onnen sepät? PISTÄÄ STOPPI! PUHALTAA PELI POIKKI!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. En ole sanonut, ettei MIKÄÄN ole itsestä kiinni ja mitään ei pidä yrittää. Mutta jossain tilanteissa, se yrittäminen ei vaan riitä, siihen ei ole voimia tai se ei vaan tuo menestystä. Se ei ole aina itsestä kiinni, vaikka kuinka olisi asenne kohdillaan.
-ap
Ei. Silloin pitää osata olla itselleen armollinen ja asettaa pienempiä tavoitteita.
Miten sun mielestä pitäisi tsempata heitä, jotka masentuu kaikista vastoinkäymisistä? Mitä voisi tehdä? Koska eihän se masennuksen syövereihin jääminen ja siinä rypeminen auta ketään. Kaikkein vähiten masentunutta itseään.
Anteeksi, että sanon tämän, mitä et halunnut kuulla. Olen kohdannut kaikki nuo vaikeudet, jotka mainitsit. Ja pari päälle. Ollut masentunut. Eteenpäin on silti menty. En usko, että on pelkistä geeneistä kyse. Eikä vain kasvatuksestakaan. Mulla ja sisaruksilla on kaikilla hyvin erilaiset tavat selvitä ja jaksaa.
En koe olevani mikään superihminen. Olen useissa asioissa pessimisti, mutta olen sitkeä. Jos olen työtön, olen työtön ja elän tilanteen sekä varojen mukaisesti.Jep, silloin pitää olla armollinen ja myötätuntoinen. Miten niin en halunnut kuulla? Joku kehui mun rautaisia hermoja, mutta kieltämättä alkaa vähän rassata näiden samojen juttujen vääntäminen. Yritän nyt vielä.
Totta kai masentunutta tai ketä tahansa pitää kannustaa, tukea ja pyrkiä häntä löytämään elämänsä mielekkyyttä. Olenko jossain muuta väittänyt tai antanut aloituksessa niin ymmärtää? Sen pahasti masentuneen elämän mielekkyys voi tulla vaikka siitä, että hän käy jossain harrastuksessa, liikkuu luonnossa tai muuta vastaavaa. Sitten häntä syyllistetään, kun ei kykene ns. parempaan. Että pitäisi jaksaa ja olla enemmän, vaikka sängystä nouseminenkin voi olla suoritus. Kukaan ei ole edelleenkään väittänyt, että sinne sängyn pohjalle pitäisi jäädä rypemään ja uhriutumaan, mutta se masennus voi olla niin pahaa, että se kroonistuu tai tämä ihminen ei vain kykene samaan kuin jotkut toiset. Tästä ei pitäisi mun mielestä syyllistää, vaan nimenomaan tsempata ja sanoa, että hienoa, kun sä kuitenkin jaksat käydä siellä harrastuksessa tai muuta vastaavaa. Se on hienoa, että sä oot päässyt eteenpäin, mutta kun kaikki ei pääse ja se ei ole aina asennekysymys.
-ap-
Ei Ap, ei pidä. Masentuneiden päätä ei pidä silittää eikä ketään pidä sääliä. Jokainen kun keskittyy omaan elämäänsä ja oman elämänlaatunsa parantamiseen niin maailma olisi parempi paikka kaikin puolin ja ehkä pien- ja yksinyrittäjilläkin olisi tarjota niitä töitä sellaisille jotka eivät sairauksiensa takia esim jaksa vaativia tehtäviä tai kokopäiväistä työtä. Jos olet sellaisessa tilanteessa ettet voimiltasi enempään pysty niin hyväksy tilanteesi ja lakkaa narisemasta. Suomen sosiaalituki sinutkin pitää leivässä joten parantelee itseäsi sängyn pohjalla ja tee mitä haluat. Anna meidän muiden kuitenkin keskittyä omien elämiemme parantamiseen mikä sinullekin sen sosiaalituen mahdollistaa. Sääli on sairautta ja omat sairaudet pitää opetella hyväksymään siitäkin huolimatta että niille haluaisi korjausta yrittää saavuttaa.
Okei väännään ja selitän vielä kerran taustojani. Olen opiskelija eli joo, siinä mielessä elän osin yhteiskunnan varoilla tällä hetkellä. En siis makaa sängyn pohjalla, vaan olen tehnyt myös töitä ennen opintoja masennuksesta ja vaikeuksista huolimatta, vaikka mulla oli työttömyysjakso yhdessä vaiheessa. Empatia on eri asia kuin sääli ja pään silittäminen. Tämä ei tunnu menevän joidenkin kaaliin, vaikka kuinka yrittäisi. Keskity rauhassa omaan elämääsi, kukaan ei ole sitä kieltänyt eikä sanonut, etteikö voisi oppia hyväksymään omat sairautensa. Pointti on se, että osa haukkuu ja syyllistää jatkuvasti heitä, jotka ovat sairaita, työttömiä tms. eivätkä ymmärrä yhtään, etteivät kaikki ole aina omasta asenteesta kiinni. Ja kyllä, silläkin on vaikutusta, mutta kun sekään ei aina tuo työpaikkaa tai paranna sairauksia. Niiden kanssa voi totta kai oppia elämään, mutta sitten ei pidä vaatia liikoja siltä masentuneelta.
-ap-
https://www.terve.fi/artikkelit/masennus-voi-suojata-mielta-asiantuntij…
Tiedän että ette käy lukemassa, ja ette varsinkaan ymmärrä lukemaanne, jos nyt jaksatte edes loppuun lukea.
Olisi kuitenkin joillekin ihan sivistävää luettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huoh tullut taas näitä samoja väärinymmärryksiä ja käsityksiä, joita en vaan enää jaksa oikoa. Olen vääntänyt niitä rautalangasta jo monta kertaa aiemmin tässä ketjussa. Taidan lähteä nyt keräämään marjaa tuosta läheltä. Että kyllä minäkin muuta teen kuin "nillitän sängyn pohjalta" heh :D
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sinäänsä samaa mieltä sinun kanssasi, mutta toisaalta toi polku on myös vähän vaarallinen, koska se helposti johtaa uhriutumiseen ja siihen, ettei halua edes yrittää, koska ei se kuitenkaan onnistu. Minullakin on ongelmia, mutta en halua nähdä itseäni vain olosuhteiden uhrina, koska se ottaa kaiken voiman pois minulta. Fakta nyt kuitenkin on se, etteivät muut voi tehdä asioita puolestani kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Ihmisillä on erilaisia voimavaroja ja toisilla on vähemmän, mutta heidänkään ei pitäisi vain luovuttaa kaiken suhteen vaan käyttää niitä voimavaroja, jotka heillä on.
Amen. Itse arvoin pitkään minkälaisen peukun annan aloitukselle, ja päädyin alapeukkuun. Kaikki, mitä ap kirjoitti, on totta, kyllä. Mutta silti on ihan äärettömän epätervettä listata syitä "näistä kaikista syistä minä/naapurin pera ei pärjää elämässä". Sitäpaitsi se ei auta yhtään mitään.
Aikuisten ihmisten täytyy ymmärtää ja hyväksyä se, että vaikka olisi maailman paskimmat geenit ja huonoin tuuri ja tunkio tuulimyllyssä kaiken aikaa, aikuinen on silti vastuussa itsestään ja valinnoistaan ja itsesääliin vajoaminen on aivan harvinaisen huono valinta. Aina.
Terveisin mielenterveysongelmainen koulu- ja työpaikkakiusattu autisti, työmarkkinatuella vakuutuslääkärin armosta ja somaattisia perussairauksiakin löytyy kolme. Enkä minä silti ole mikään v.itun uhri, jota pitää ymmärtää ja silittää päätä, että voivoi kun ei siitä muuhun ole. Ihan h.elvetin varmasti on. En vain ole vielä keksinyt miten.
Minusta sinä olet uhriutuja ja asenteestasi huomaa, että yrität olla joku "vähän parempi mt-ongelmainen" joka "ottaa sentään itsestään vastuun", leikkimällä että muut ei ota.
Itse en aloituksesta huomannut sellaista mitä sinä jollain ihme silmälaseillasi olit näkevinäsi, eli että siinä uhriuduttaisiin ja ei mitään vastuuta otettaisi itse.
Olet vähän naiivi kun luulet että on olemassa joku "itsesääliin vajoamisen valinta" jonka ihmiset valitsevat, mutta sinä olet niin fiksu ettet valitse sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein ne lieroimmat ja paskanjauhajat ovat hyviä seuraihmisiä, esimerkiksi firman juhlissa. Hakeutuvat pomon ja johtajan pöytään. Ovat niin lupsakkaita ja kertovat hyviä vitsejä. Johtajan kanssa taputellaan toisiaan selkään.
Hyviä johtajia on harvassa, eivät he useinkaan ole hyviä ihmistuntijoita. Tai sitten vain uskovat sokeasti niitä jotka käyvät siellä kulmahuoneessa ahkeraan. Haluavat uskoa, on helpompaa. Ja usein imarteleminen tuntuu kivalta.
Monet hiljaiset, itsestään numeroa tekemättömät, mutta ahkerat eivät koskaan käy siellä johtajan pakeilla tai ainakaan niin usein, että naama olisi edes tuttu johtajalle. Nämä nuoleskelijat kyllä pitävät huolen siitä, että naama jää mieleen.
Kasvoton työntekijä helpompi potkaista ulos kuin tuttu naama jonka kanssa on porukassa saunottu.Oikeudenmukaisuudella ei ole useinkaan mitään sijaa näissä irtisanomisissa.
Parikymmentävuotta eri pomoja ja heidän palkkauskriteerejään tarkkailleena olen tehnyt saman päätelmän. Työhön ei yleensä palkata sitä, joka tekisi työn parhaiten ja kenellä olisi parhaat edellytykset suoriutua tehtävistä parhaiten vaan pomo pakkaa tyypin kanssa kemiat toimii parhaiten ja kenen kanssa saadaan hommat sovittua. Kannattaa siis työhaastattelussa olla jeesmiehenä ja joustaa kaikesta.
Suomalaisissa työpaikoissa, siis toimistotöissä ei ehkä duunariammateissa, menestyvät ja etenevät urallaan extrovertit suupaltit, ne jotka avaavat suunsa aina ja joilta löytyy mielipide joka asiaan. He eivät suinkaan ole mielistelijöitä tai pseen nuolijoita vaan heiltä tulee suoraakin tekstiä ja se siedetään.
Olen toki nähnyt tilanteita jossa kemiat johdon kanssa eivät vaan pidemmän päälle kohtaa ja silloin puhelias tyyppi lähtee, monesti kivan bonuksen kera.
En näe tuossa mitään suurempaa ongelmaa, useimmiten nämä suupaltit töksäyttelijät hoitavat työnsä siinä missä muutkin ja joskus paremminkin. Minä itse olen hiljainen introvertti puurtaja eikä urakehitystä ole mutta työni olen saanut pitää koska panostani arvostetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. En ole sanonut, ettei MIKÄÄN ole itsestä kiinni ja mitään ei pidä yrittää. Mutta jossain tilanteissa, se yrittäminen ei vaan riitä, siihen ei ole voimia tai se ei vaan tuo menestystä. Se ei ole aina itsestä kiinni, vaikka kuinka olisi asenne kohdillaan.
-ap
Ei. Silloin pitää osata olla itselleen armollinen ja asettaa pienempiä tavoitteita.
Miten sun mielestä pitäisi tsempata heitä, jotka masentuu kaikista vastoinkäymisistä? Mitä voisi tehdä? Koska eihän se masennuksen syövereihin jääminen ja siinä rypeminen auta ketään. Kaikkein vähiten masentunutta itseään.
Anteeksi, että sanon tämän, mitä et halunnut kuulla. Olen kohdannut kaikki nuo vaikeudet, jotka mainitsit. Ja pari päälle. Ollut masentunut. Eteenpäin on silti menty. En usko, että on pelkistä geeneistä kyse. Eikä vain kasvatuksestakaan. Mulla ja sisaruksilla on kaikilla hyvin erilaiset tavat selvitä ja jaksaa.
En koe olevani mikään superihminen. Olen useissa asioissa pessimisti, mutta olen sitkeä. Jos olen työtön, olen työtön ja elän tilanteen sekä varojen mukaisesti.Jep, silloin pitää olla armollinen ja myötätuntoinen. Miten niin en halunnut kuulla? Joku kehui mun rautaisia hermoja, mutta kieltämättä alkaa vähän rassata näiden samojen juttujen vääntäminen. Yritän nyt vielä.
Totta kai masentunutta tai ketä tahansa pitää kannustaa, tukea ja pyrkiä häntä löytämään elämänsä mielekkyyttä. Olenko jossain muuta väittänyt tai antanut aloituksessa niin ymmärtää? Sen pahasti masentuneen elämän mielekkyys voi tulla vaikka siitä, että hän käy jossain harrastuksessa, liikkuu luonnossa tai muuta vastaavaa. Sitten häntä syyllistetään, kun ei kykene ns. parempaan. Että pitäisi jaksaa ja olla enemmän, vaikka sängystä nouseminenkin voi olla suoritus. Kukaan ei ole edelleenkään väittänyt, että sinne sängyn pohjalle pitäisi jäädä rypemään ja uhriutumaan, mutta se masennus voi olla niin pahaa, että se kroonistuu tai tämä ihminen ei vain kykene samaan kuin jotkut toiset. Tästä ei pitäisi mun mielestä syyllistää, vaan nimenomaan tsempata ja sanoa, että hienoa, kun sä kuitenkin jaksat käydä siellä harrastuksessa tai muuta vastaavaa. Se on hienoa, että sä oot päässyt eteenpäin, mutta kun kaikki ei pääse ja se ei ole aina asennekysymys.
-ap-
Eniten v**uttaa se kun tyhmien ihmisten mielestä vaikeasta masennuksesta pitää parantua viikossa, tai useat kymmenet ylikilot pitää laihduttaa päivässä pois, tai työpaikka pitää löytyä potkujen jälkeen parissa päivässä.
Muuten ei ole yrittänyt ja on vain uhriutuja, joka ei tee yhtään mitään.
Ihmiset eivät ymmärrä että ihminen voi yrittää tuhat kertaa enemmän kuin moni muu, ja ei silti ONNISTU!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menestymiseen on vain yksi sääntö:
Jos haluaa pärjätä paremmin kuin muut, on yritettävä kovemmin kuin muut.
Menikö sosiaalidemokraatilla herne nenään?
Okei. Entäs se, joka on yrittänyt vuosia eikä vaan pääse töihin, vaikka kuinka hakee ja hakee? Entä se, joka uupui kesken työputken tai sairastui kovan stressin takia? Entä se, joka työskenteli ennen hyvin päriäävässä firmassa ja se meni konkkaan laman tai koronan takia? Entä se, joka on käynyt vuosia terapiassa masennuksen takia ja yrittänyt jaksaa, muttei vaan yrittämisestä huolimatta kykene kokoaikatöihin? Että pitäisi vaan yrittää enemmän, kyllä se siitä, kun vaan puren hammasta! Juuri tällä ajatusmallilla mä uuvuin pahasti.
Niin uuvuin minäkin, mutta en koskaan lakannut yrittämästä. Vaikka menetinkin jopa terveyteni hetkeksi, en silti lopettanut töiden hakemista ja tekemistä saadakeni tilanteeni paremmaksi.
Jos on hakenut töitä vuosia eikä silti ole saanut yhtään mitään, kyllä vika on silloin valitettavasti itsessä. Suomessa kun yrittäjyys on tehty tosi helpoksi etenkin kevytyrittäjäpalveluiden kautta, täällä on useita vuokratyöfirmoja ja esim.Puhelinmyyjäksi pääsee käytännössä kuka vain taustasta riippumatta. Jos ei pääse puhelinmyyjäksi tai vuokrafirmat nauravat pihalle, vika on tällöin valitettavasti itsessä. Useimmiten joko sosiaaliset taidot ovat ruosteessa, tai sitten on liian nirso esimerkiksi palkkauksen tai työpaikan sijainnin suhteen. Olen itsekin kärsinyt kaikista edellämainituista, ja vasta myöhemmin ymmärtänyt, että vika olikin itsessäni. Sosiaalisia taitoja tarvitaan elämässä ihan yleisestikin, ja ilman riittäviä merittejä nirsoiluun ei ole varaa.
Jos uupuu tai sairastuu työputken tai stressin takia, ei ollut itselleen oikeassa työssä alunperinkään -> oma vika. Toki useimmiten joutuu tekemään töitä, jotka eivät pitkällä tähtäimellä sovellu itselle, mutta jos toteaa ettei se nykyinen työ ole se itselle pitkällä tähtäimellä sopiva sitten pitää vain samaan aikaan hakeutua sopivampaan työhön.
Se, joka menetti työnsä menestyneessä firmassa konkurssin takia pystyisi kyllä löytämään uuden työn aika nopeasti näin korona-aikanakin, olettaen että hän on hoitanut työnsä hyvin. Jos ei löydä, on joko liian nirso tai ollut huono työntekijä -> oma vika. Uuden työn ei tarvitse olla samantasoinen kuin edellinen.
Sitten tuo viimeinen terapiassa käynyt, muttei silti kykenevä kokoaikatöihin - joko terapeutti, oma asenne, ammatinvalinta tai kaikki ovat pielessä. Ja jos ei kerran millään kykene kokoaikatyöhön, ihan hyvin voi niitä töitä tehdä osa-aikaisenakin ja silti tienata tarpeeksi elämiseen. Etenkin, jos kyse on korkeakoulutusta vastaavista töistä.
Mitä yritän sanoa: ei pidä koskaan lopettaa yrittämistä, vaikka uupuisi. Uupumus on vain hidaste, ei este.
Mutta onko mielekästä myydä ihmisille puhelimessa lehtiä, arpoja, hivenaine-ja vitamiinivalmisteita, joita he eivät halua?
Voitaisiin ajatella myös työn eettistä puolta.
Pitääkö mennä tekemään tuollaista turhaa duunia siksi, että se on ainoa työ, johon pääsee?
Onko siinä kuviossa järkeä?
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on ketjun perusteella oikeasti näköjään kipeää myöntää, että myös geeneillä, resilenssillä ja puhtaalla tuurilla on merkitystä. Toki myös omalla työllä ja asenteella, mutta se ei kanna kaikilla riitä, vaikka kuinka yrittäisi. Ja kaikki käännetään aina itseen. Mut kun minä pärjäsin, mut kun minä tein sitä ja tätä ja minä minä minä. Joskus kun näkisi, että ihmiset osaisi ajatella asioita vähän oman napansakin ulkopuolelta. Siis juuri siitä, mistä aloituksessa puhuttiin.
Ne geenit ja resilienssi on sitä omaa itseä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Kiitos, että et heti tylyttänyt tämän ketjun aloitusviestistä eriävää mielipidettä, vaan jaksoit kirjoittaa perustellun vastauksen. Ja erinomaisen vastauksen.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tehdä maailmasta parempaa paikkaa valitsemallaan tavalla. Kukin tehkööt töitä (palkallisia tai ei) tavalla, joka tuottaa eniten tarkoitusta elämään.
Minulla on antipatioita sitä (alati yleistyvää) ihmistyyppiä kohtaan, joka vaatii muita ihmisiä kustantamaan oman maailmanparannus-hankkeensa ja osallistumaan siihen.
Minulla taas on antipatioita niitä maailmanpaskojia kohtaan, jotka lentelevät ympäri palloa kuvaamassa peffavakonsa välistä pilkottavia stringejä palmun alla tai hotellin uima-altaalla.
Maailman parantaminen (oikeasti eikä vain poseeraamalla) on arvostettavaa, ja miljoona kertaa kunnioitettavampaa kuin joku "minun verorahani vain mulle" narskuilu.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menestymiseen on vain yksi sääntö:
Jos haluaa pärjätä paremmin kuin muut, on yritettävä kovemmin kuin muut.
Menikö sosiaalidemokraatilla herne nenään?
Okei. Entäs se, joka on yrittänyt vuosia eikä vaan pääse töihin, vaikka kuinka hakee ja hakee? Entä se, joka uupui kesken työputken tai sairastui kovan stressin takia? Entä se, joka työskenteli ennen hyvin päriäävässä firmassa ja se meni konkkaan laman tai koronan takia? Entä se, joka on käynyt vuosia terapiassa masennuksen takia ja yrittänyt jaksaa, muttei vaan yrittämisestä huolimatta kykene kokoaikatöihin? Että pitäisi vaan yrittää enemmän, kyllä se siitä, kun vaan puren hammasta! Juuri tällä ajatusmallilla mä uuvuin pahasti.
Niin uuvuin minäkin, mutta en koskaan lakannut yrittämästä. Vaikka menetinkin jopa terveyteni hetkeksi, en silti lopettanut töiden hakemista ja tekemistä saadakeni tilanteeni paremmaksi.
Jos on hakenut töitä vuosia eikä silti ole saanut yhtään mitään, kyllä vika on silloin valitettavasti itsessä. Suomessa kun yrittäjyys on tehty tosi helpoksi etenkin kevytyrittäjäpalveluiden kautta, täällä on useita vuokratyöfirmoja ja esim.Puhelinmyyjäksi pääsee käytännössä kuka vain taustasta riippumatta. Jos ei pääse puhelinmyyjäksi tai vuokrafirmat nauravat pihalle, vika on tällöin valitettavasti itsessä. Useimmiten joko sosiaaliset taidot ovat ruosteessa, tai sitten on liian nirso esimerkiksi palkkauksen tai työpaikan sijainnin suhteen. Olen itsekin kärsinyt kaikista edellämainituista, ja vasta myöhemmin ymmärtänyt, että vika olikin itsessäni. Sosiaalisia taitoja tarvitaan elämässä ihan yleisestikin, ja ilman riittäviä merittejä nirsoiluun ei ole varaa.
Jos uupuu tai sairastuu työputken tai stressin takia, ei ollut itselleen oikeassa työssä alunperinkään -> oma vika. Toki useimmiten joutuu tekemään töitä, jotka eivät pitkällä tähtäimellä sovellu itselle, mutta jos toteaa ettei se nykyinen työ ole se itselle pitkällä tähtäimellä sopiva sitten pitää vain samaan aikaan hakeutua sopivampaan työhön.
Se, joka menetti työnsä menestyneessä firmassa konkurssin takia pystyisi kyllä löytämään uuden työn aika nopeasti näin korona-aikanakin, olettaen että hän on hoitanut työnsä hyvin. Jos ei löydä, on joko liian nirso tai ollut huono työntekijä -> oma vika. Uuden työn ei tarvitse olla samantasoinen kuin edellinen.
Sitten tuo viimeinen terapiassa käynyt, muttei silti kykenevä kokoaikatöihin - joko terapeutti, oma asenne, ammatinvalinta tai kaikki ovat pielessä. Ja jos ei kerran millään kykene kokoaikatyöhön, ihan hyvin voi niitä töitä tehdä osa-aikaisenakin ja silti tienata tarpeeksi elämiseen. Etenkin, jos kyse on korkeakoulutusta vastaavista töistä.
Mitä yritän sanoa: ei pidä koskaan lopettaa yrittämistä, vaikka uupuisi. Uupumus on vain hidaste, ei este.
Mutta onko mielekästä myydä ihmisille puhelimessa lehtiä, arpoja, hivenaine-ja vitamiinivalmisteita, joita he eivät halua?
Voitaisiin ajatella myös työn eettistä puolta.
Pitääkö mennä tekemään tuollaista turhaa duunia siksi, että se on ainoa työ, johon pääsee?
Onko siinä kuviossa järkeä?
Sitä tehdään, mistä maksetaan. Aikuisen on ainakin yritettävä elättää itsensä.
Minua on pahoinpidelty henkisesti ja fyysisesti 10 vuotta lapsuudessani ja nuoruudessani, satoja kertoja, se vaikutti mieleeni aika pahasti ja olen syrjäytynyt nyt täydellisesti, mitään apua en keneltäkään saanut, nyt sanotaan että omilla valinnoillani olen tämän nykyisen syrjäytymisen tehnyt, täysin minun vikani, on totta että suomalaiset ovat empatiakyvyttömiä, tutkimustenkin mukaan olemme maailman epäempaattisimpia maita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Kiitos, että et heti tylyttänyt tämän ketjun aloitusviestistä eriävää mielipidettä, vaan jaksoit kirjoittaa perustellun vastauksen. Ja erinomaisen vastauksen.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tehdä maailmasta parempaa paikkaa valitsemallaan tavalla. Kukin tehkööt töitä (palkallisia tai ei) tavalla, joka tuottaa eniten tarkoitusta elämään.
Minulla on antipatioita sitä (alati yleistyvää) ihmistyyppiä kohtaan, joka vaatii muita ihmisiä kustantamaan oman maailmanparannus-hankkeensa ja osallistumaan siihen.
Minulla taas on antipatioita niitä maailmanpaskojia kohtaan, jotka lentelevät ympäri palloa kuvaamassa peffavakonsa välistä pilkottavia stringejä palmun alla tai hotellin uima-altaalla.
Maailman parantaminen (oikeasti eikä vain poseeraamalla) on arvostettavaa, ja miljoona kertaa kunnioitettavampaa kuin joku "minun verorahani vain mulle" narskuilu.
-eri
Ketkä harjoittavat sitä "oikeaa maailman parantamista"?
Ja lisään vielä, että listasin noita syitä sen takia, että ymmärrettäis niitä syitä, mitä siellä voi olla taustalla. Moni mainitsemistani asioista TUTKITUSTI altistaa syrjäyrymiselle, työkyvyttömyyseläkkeelle, mielenterveysongelmille ja fyysisille sairauksille. Se ei tarkoita, että KAIKILLE niin käy ja pitää jäädä märisemään sängyn pohjalle ja vinkua olevansa uhri 24/7. Vaan että osattaisiin nähdä, että elämässä on asioita, joihin ei voi aina itse vaikuttaa ja osoittaa empatiaa heitäkin kohtaa. Empatia on eri asia kuin sääli. Tämä ei tarkoita, etteikö elämästä voisi tehdä itse mielekästä ja mukavaa niissä olosuhteissa, mitä on, mutta kun sekään ei kaikille riitä, vaan sitä uupumunutta saatetaan syyllistää, kun ei kykene enempään.