Lue keskustelun säännöt.
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Menestymiseen on vain yksi sääntö:
Jos haluaa pärjätä paremmin kuin muut, on yritettävä kovemmin kuin muut.
Menikö sosiaalidemokraatilla herne nenään?
Okei. Entäs se, joka on yrittänyt vuosia eikä vaan pääse töihin, vaikka kuinka hakee ja hakee? Entä se, joka uupui kesken työputken tai sairastui kovan stressin takia? Entä se, joka työskenteli ennen hyvin päriäävässä firmassa ja se meni konkkaan laman tai koronan takia? Entä se, joka on käynyt vuosia terapiassa masennuksen takia ja yrittänyt jaksaa, muttei vaan yrittämisestä huolimatta kykene kokoaikatöihin? Että pitäisi vaan yrittää enemmän, kyllä se siitä, kun vaan puren hammasta! Juuri tällä ajatusmallilla mä uuvuin pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanokaas te "jokainen on oman onnensa seppä, kaikesta selviää, kun vaan on ahkera ja asenne kohdillaan" -tyypit, että onko teistä esim. itsem*rhan tekijät vaan laiskoja, jotka ei ollut tarpeeksi ahkeria eikä ollut asenne kohdillaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa? Et sä ole mikään uniikki tapaus. Ei mua kukaan koskaan auttanut, välillä ei ollut edes asuntoa, ei ruokaa, ei rahaa. Itse mä olen asiani selvittänyt silti ja asioideni eteen tehnyt, välillä pohjamutia uiden. Ei mulla ole sääliä tollasille, jotka vain ulkoistaa ongelmansa muualle ja syyttää ikänsä muita ja ihan kaikesta. Kyllä se vain on karu fakta, että itsestä kaikki lähtee eikä kukaan tule kotoa hakemaan. Ei se katkeruus mitään jalosta, päinvastoin. Vain sä voit tehdä elämälläsi jotain.
Niin, onhan se täällä jo todettu, että ne, jotka ovat ns. nousseet pohjalta, ovat monesti kaikista epäempaattisempia heitä kohtaan, jotka eivät samaan pysty. Harmi, koska olisin halunnut oikeasti purkaa tätä luuloa, mutta se on vain vahvistunut tämmöisten kommenttien takia. Toki muutama raikas poikkeus on seassa.
-ap-
Itsesähän se nimenomaan on kiinni "kykeneekö" vaiko eikö. Se ei ole minkään ulkoisen tekijän syytä... eli ovat ihan oikeassa.
Vaikuttaa että olet jäänyt jollain tasolla pikkuvauvan tasolle. Pieni vauva uskoo olevansa omnipotentti maailmankaikkeus, mutta kehittyy kyllä yleensä tasolle, jossa ymmärtää olevansa yksilö tässä maailmassa.
Sinä olet ehkä jollain tavalla (sori nyt vaan) jäänyt kehittymättä tuolla tasolla. Ja se on aika erikoista.
No kenestä se on kiinni että kirjoittaa työpaikkahakemuksen päivässä työttömänä ollessaan. Kun kirjoittaa sen hakemuksen (tai useamman päivässä) on äärettömän paljon todennäköisempää tulla valituksi kuin sillä että toteaa että "ei mua valita kuitenkaan, en hae". Ne kaikki työpaikat vain ei ole 30 metrin päässä kotiovelta, eikä kaikissa ole hyvä palkka. Jälleen ITSESTÄ on sitten kiinni sekin ottaako työpaikkaa kun tämä joskus kohdille sattuu kun se työpaikka on 100 km päässä ja palkka on pieni. JNE. kyllä nämä kaikki ovat nimenomaan yksilön omia päätöksiä. ja oma päätös se on "heittää pyyhe kehään" ja passivoitua. Silloin on itse valinnut oman kurjuutensa. Tämä siis pätee (suht)normaalioloissa, kuten Suomessa sodan jälkeen on ollut.
Eli kyllä se on nimenomaan itsestä lähtöisin. Kukaan ei tule kotoa esim töihin hakemaan.
Vierailija kirjoitti:
Sanokaas te "jokainen on oman onnensa seppä, kaikesta selviää, kun vaan on ahkera ja asenne kohdillaan" -tyypit, että onko teistä esim. itsem*rhan tekijät vaan laiskoja, jotka ei ollut tarpeeksi ahkeria eikä ollut asenne kohdillaan?
no kuka ne pillerit sinne kurkkuun on tunkenut tms.
Vierailija kirjoitti:
Millä perustella esimerkiksi se työtön, joka käy auttamassa vanhuksia kerran viikossa, se lähihoitaja, joka hoitaa ehkä sinunkin isovanhempiasi ja vanhempiasi joku päivä, se luonnonsuojelija, joka takasi sulle tulevaisuudessakin lenkkipolut omalla työllään?
Eikös näille kaikille makseta palkkaa? Olen tuntenut useita luonnonsuojelun parissa työskenteleviä ihmisiä, jotka tekevät oikein hyvää tienestiä ammatillaan.
Vai meinaatko, että jos menet ihan omin päin suojelemaan luontoa, niin jonkun pitäisi siitä maksaa? Kenen? Yhteiskunnan, siis veronmaksajien? Entä jos meitä muita aikuisia ihmisiä ( = veronmaksajat) ei kiinnosta maksaa? Saammeko olla maksamatta, vai vaaditko rahat silti?
Moni nykyään kuvittelee, että työnteko on automaattisesti sama asia kuin lisäarvon tuottaminen. Jos minä menen keskelle metsää kaivamaan kuoppaa, niin se on työntekoa, mutta siitä ei takuulla kukaan maksa palkkaa. Ellei sitten joku satu tarvitsemaan kuoppaa keskelle metsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa? Et sä ole mikään uniikki tapaus. Ei mua kukaan koskaan auttanut, välillä ei ollut edes asuntoa, ei ruokaa, ei rahaa. Itse mä olen asiani selvittänyt silti ja asioideni eteen tehnyt, välillä pohjamutia uiden. Ei mulla ole sääliä tollasille, jotka vain ulkoistaa ongelmansa muualle ja syyttää ikänsä muita ja ihan kaikesta. Kyllä se vain on karu fakta, että itsestä kaikki lähtee eikä kukaan tule kotoa hakemaan. Ei se katkeruus mitään jalosta, päinvastoin. Vain sä voit tehdä elämälläsi jotain.
Niin, onhan se täällä jo todettu, että ne, jotka ovat ns. nousseet pohjalta, ovat monesti kaikista epäempaattisempia heitä kohtaan, jotka eivät samaan pysty. Harmi, koska olisin halunnut oikeasti purkaa tätä luuloa, mutta se on vain vahvistunut tämmöisten kommenttien takia. Toki muutama raikas poikkeus on seassa.
-ap-
Itsesähän se nimenomaan on kiinni "kykeneekö" vaiko eikö. Se ei ole minkään ulkoisen tekijän syytä... eli ovat ihan oikeassa.
Vaikuttaa että olet jäänyt jollain tasolla pikkuvauvan tasolle. Pieni vauva uskoo olevansa omnipotentti maailmankaikkeus, mutta kehittyy kyllä yleensä tasolle, jossa ymmärtää olevansa yksilö tässä maailmassa.
Sinä olet ehkä jollain tavalla (sori nyt vaan) jäänyt kehittymättä tuolla tasolla. Ja se on aika erikoista.
No kenestä se on kiinni että kirjoittaa työpaikkahakemuksen päivässä työttömänä ollessaan. Kun kirjoittaa sen hakemuksen (tai useamman päivässä) on äärettömän paljon todennäköisempää tulla valituksi kuin sillä että toteaa että "ei mua valita kuitenkaan, en hae". Ne kaikki työpaikat vain ei ole 30 metrin päässä kotiovelta, eikä kaikissa ole hyvä palkka. Jälleen ITSESTÄ on sitten kiinni sekin ottaako työpaikkaa kun tämä joskus kohdille sattuu kun se työpaikka on 100 km päässä ja palkka on pieni. JNE. kyllä nämä kaikki ovat nimenomaan yksilön omia päätöksiä. ja oma päätös se on "heittää pyyhe kehään" ja passivoitua. Silloin on itse valinnut oman kurjuutensa. Tämä siis pätee (suht)normaalioloissa, kuten Suomessa sodan jälkeen on ollut.
Eli kyllä se on nimenomaan itsestä lähtöisin. Kukaan ei tule kotoa esim töihin hakemaan.
Joo, mutta kun sä et tunnu ymmärtävän, ettei sinne töihin sua välttämättä valita, vaikka kuinka yrittäisit! Moni nuori menetti tänä kesänä kesätyönsä koronan takia. Oma vika eikös niin, olisi pitänyt vaan yrittää enemmän ja mennä sinne töihin, vaikka palkkaa ei tule? Moni korkeakoulutetuista hakee ns. p*skaduunejakin ja heitä harvoin otetaan sinne, koska ovat "ylikoulutettuja' ja menevät heti omaa alaa vastaaviin hommiin, kun vaan pääsevät. Ja ehkä yksin asuvan sinkun on helppo muuttaa vieraalle paikkakunnalle työn perässä, mutta jos sulla on perhe, puolisolla työpaikka nykyisellä paikkakunnalla ja lapsilla kaikki tukiverkot siellä, niin ne kaikki pitäisi vaan jättää, oli se työ sitten mitä vaan? Mites sen puolison työ? Mitä jos hän ei saa töitä toiselta paikkakunnalta tai ei ole mahdollista siirtää töitä sinne?
Vierailija kirjoitti:
Huoh. En ole sanonut, ettei MIKÄÄN ole itsestä kiinni ja mitään ei pidä yrittää. Mutta jossain tilanteissa, se yrittäminen ei vaan riitä, siihen ei ole voimia tai se ei vaan tuo menestystä. Se ei ole aina itsestä kiinni, vaikka kuinka olisi asenne kohdillaan.
-ap
Ei. Silloin pitää osata olla itselleen armollinen ja asettaa pienempiä tavoitteita.
Miten sun mielestä pitäisi tsempata heitä, jotka masentuu kaikista vastoinkäymisistä? Mitä voisi tehdä? Koska eihän se masennuksen syövereihin jääminen ja siinä rypeminen auta ketään. Kaikkein vähiten masentunutta itseään.
Anteeksi, että sanon tämän, mitä et halunnut kuulla. Olen kohdannut kaikki nuo vaikeudet, jotka mainitsit. Ja pari päälle. Ollut masentunut. Eteenpäin on silti menty. En usko, että on pelkistä geeneistä kyse. Eikä vain kasvatuksestakaan. Mulla ja sisaruksilla on kaikilla hyvin erilaiset tavat selvitä ja jaksaa.
En koe olevani mikään superihminen. Olen useissa asioissa pessimisti, mutta olen sitkeä. Jos olen työtön, olen työtön ja elän tilanteen sekä varojen mukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä perustella esimerkiksi se työtön, joka käy auttamassa vanhuksia kerran viikossa, se lähihoitaja, joka hoitaa ehkä sinunkin isovanhempiasi ja vanhempiasi joku päivä, se luonnonsuojelija, joka takasi sulle tulevaisuudessakin lenkkipolut omalla työllään?
Eikös näille kaikille makseta palkkaa? Olen tuntenut useita luonnonsuojelun parissa työskenteleviä ihmisiä, jotka tekevät oikein hyvää tienestiä ammatillaan.
Vai meinaatko, että jos menet ihan omin päin suojelemaan luontoa, niin jonkun pitäisi siitä maksaa? Kenen? Yhteiskunnan, siis veronmaksajien? Entä jos meitä muita aikuisia ihmisiä ( = veronmaksajat) ei kiinnosta maksaa? Saammeko olla maksamatta, vai vaaditko rahat silti?
Moni nykyään kuvittelee, että työnteko on automaattisesti sama asia kuin lisäarvon tuottaminen. Jos minä menen keskelle metsää kaivamaan kuoppaa, niin se on työntekoa, mutta siitä ei takuulla kukaan maksa palkkaa. Ellei sitten joku satu tarvitsemaan kuoppaa keskelle metsää.
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Vierailija kirjoitti:
^ Katsopa, paljon niitä työttömiä on. Eikä jotain maistereita tai tohtoreita oteta helpolla johonkin duunarihommiin, koska "he ovat ylikoulutettuja"
Tuo on juuri sitä kouluttautuneiden velttoilijoiden uhriutumista, en pääse töihin koska olen ylikouluttautunut. Ja pastan marjat, työnantajat arvostavat Suomessa koulutusta yli kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja mitä me voidaan sille, että sä et KYKENE? Mikä se sun pointtisi oikein on?
En ole ainakaan ap.
Ideana on mun mielestä se, että kaikki eivät vaan pysty jaksamaan, pärjäämään, voittamaan vaikeuksia. Ei siis puhuta siitä että kukaan ei pysty, tai että ei olisi oikeasti elämäntapalaiskottelijoita ollenkaan. Mustavalkoinen ajattelu ei toimi kun ainakin itse koitan miettiä millaisen yhteiskunnan pitäisi olla, että kaikilla olisi jotkut edellytykset elää hyvin.
Koska en todellakaan halua tästä maasta mitään Brasiliaa missä unohdetaan heikommat.
Ja kuulun siihen pärjääjien joukkoon, olen selvinnyt lapsuuden koettelemuksista, oman mielen möröistä ja sairauksista. Käynyt koulut jotta mulla on hyvä duuni ja valtaa.
Mut kaikista pitää huolehtia, vaikka nyt siksi että täällä säilyy joku yhteiskuntarauha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. En ole sanonut, ettei MIKÄÄN ole itsestä kiinni ja mitään ei pidä yrittää. Mutta jossain tilanteissa, se yrittäminen ei vaan riitä, siihen ei ole voimia tai se ei vaan tuo menestystä. Se ei ole aina itsestä kiinni, vaikka kuinka olisi asenne kohdillaan.
-ap
Ei. Silloin pitää osata olla itselleen armollinen ja asettaa pienempiä tavoitteita.
Miten sun mielestä pitäisi tsempata heitä, jotka masentuu kaikista vastoinkäymisistä? Mitä voisi tehdä? Koska eihän se masennuksen syövereihin jääminen ja siinä rypeminen auta ketään. Kaikkein vähiten masentunutta itseään.
Anteeksi, että sanon tämän, mitä et halunnut kuulla. Olen kohdannut kaikki nuo vaikeudet, jotka mainitsit. Ja pari päälle. Ollut masentunut. Eteenpäin on silti menty. En usko, että on pelkistä geeneistä kyse. Eikä vain kasvatuksestakaan. Mulla ja sisaruksilla on kaikilla hyvin erilaiset tavat selvitä ja jaksaa.
En koe olevani mikään superihminen. Olen useissa asioissa pessimisti, mutta olen sitkeä. Jos olen työtön, olen työtön ja elän tilanteen sekä varojen mukaisesti.
Hyvin sanottu! =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sinäänsä samaa mieltä sinun kanssasi, mutta toisaalta toi polku on myös vähän vaarallinen, koska se helposti johtaa uhriutumiseen ja siihen, ettei halua edes yrittää, koska ei se kuitenkaan onnistu. Minullakin on ongelmia, mutta en halua nähdä itseäni vain olosuhteiden uhrina, koska se ottaa kaiken voiman pois minulta. Fakta nyt kuitenkin on se, etteivät muut voi tehdä asioita puolestani kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Ihmisillä on erilaisia voimavaroja ja toisilla on vähemmän, mutta heidänkään ei pitäisi vain luovuttaa kaiken suhteen vaan käyttää niitä voimavaroja, jotka heillä on.
Amen. Itse arvoin pitkään minkälaisen peukun annan aloitukselle, ja päädyin alapeukkuun. Kaikki, mitä ap kirjoitti, on totta, kyllä. Mutta silti on ihan äärettömän epätervettä listata syitä "näistä kaikista syistä minä/naapurin pera ei pärjää elämässä". Sitäpaitsi se ei auta yhtään mitään.
Aikuisten ihmisten täytyy ymmärtää ja hyväksyä se, että vaikka olisi maailman paskimmat geenit ja huonoin tuuri ja tunkio tuulimyllyssä kaiken aikaa, aikuinen on silti vastuussa itsestään ja valinnoistaan ja itsesääliin vajoaminen on aivan harvinaisen huono valinta. Aina.
Terveisin mielenterveysongelmainen koulu- ja työpaikkakiusattu autisti, työmarkkinatuella vakuutuslääkärin armosta ja somaattisia perussairauksiakin löytyy kolme. Enkä minä silti ole mikään v.itun uhri, jota pitää ymmärtää ja silittää päätä, että voivoi kun ei siitä muuhun ole. Ihan h.elvetin varmasti on. En vain ole vielä keksinyt miten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. En ole sanonut, ettei MIKÄÄN ole itsestä kiinni ja mitään ei pidä yrittää. Mutta jossain tilanteissa, se yrittäminen ei vaan riitä, siihen ei ole voimia tai se ei vaan tuo menestystä. Se ei ole aina itsestä kiinni, vaikka kuinka olisi asenne kohdillaan.
-ap
Ei. Silloin pitää osata olla itselleen armollinen ja asettaa pienempiä tavoitteita.
Miten sun mielestä pitäisi tsempata heitä, jotka masentuu kaikista vastoinkäymisistä? Mitä voisi tehdä? Koska eihän se masennuksen syövereihin jääminen ja siinä rypeminen auta ketään. Kaikkein vähiten masentunutta itseään.
Anteeksi, että sanon tämän, mitä et halunnut kuulla. Olen kohdannut kaikki nuo vaikeudet, jotka mainitsit. Ja pari päälle. Ollut masentunut. Eteenpäin on silti menty. En usko, että on pelkistä geeneistä kyse. Eikä vain kasvatuksestakaan. Mulla ja sisaruksilla on kaikilla hyvin erilaiset tavat selvitä ja jaksaa.
En koe olevani mikään superihminen. Olen useissa asioissa pessimisti, mutta olen sitkeä. Jos olen työtön, olen työtön ja elän tilanteen sekä varojen mukaisesti.
Jep, silloin pitää olla armollinen ja myötätuntoinen. Miten niin en halunnut kuulla? Joku kehui mun rautaisia hermoja, mutta kieltämättä alkaa vähän rassata näiden samojen juttujen vääntäminen. Yritän nyt vielä.
Totta kai masentunutta tai ketä tahansa pitää kannustaa, tukea ja pyrkiä häntä löytämään elämänsä mielekkyyttä. Olenko jossain muuta väittänyt tai antanut aloituksessa niin ymmärtää? Sen pahasti masentuneen elämän mielekkyys voi tulla vaikka siitä, että hän käy jossain harrastuksessa, liikkuu luonnossa tai muuta vastaavaa. Sitten häntä syyllistetään, kun ei kykene ns. parempaan. Että pitäisi jaksaa ja olla enemmän, vaikka sängystä nouseminenkin voi olla suoritus. Kukaan ei ole edelleenkään väittänyt, että sinne sängyn pohjalle pitäisi jäädä rypemään ja uhriutumaan, mutta se masennus voi olla niin pahaa, että se kroonistuu tai tämä ihminen ei vain kykene samaan kuin jotkut toiset. Tästä ei pitäisi mun mielestä syyllistää, vaan nimenomaan tsempata ja sanoa, että hienoa, kun sä kuitenkin jaksat käydä siellä harrastuksessa tai muuta vastaavaa. Se on hienoa, että sä oot päässyt eteenpäin, mutta kun kaikki ei pääse ja se ei ole aina asennekysymys.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Kiitos, että et heti tylyttänyt tämän ketjun aloitusviestistä eriävää mielipidettä, vaan jaksoit kirjoittaa perustellun vastauksen. Ja erinomaisen vastauksen.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tehdä maailmasta parempaa paikkaa valitsemallaan tavalla. Kukin tehkööt töitä (palkallisia tai ei) tavalla, joka tuottaa eniten tarkoitusta elämään.
Minulla on antipatioita sitä (alati yleistyvää) ihmistyyppiä kohtaan, joka vaatii muita ihmisiä kustantamaan oman maailmanparannus-hankkeensa ja osallistumaan siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sinäänsä samaa mieltä sinun kanssasi, mutta toisaalta toi polku on myös vähän vaarallinen, koska se helposti johtaa uhriutumiseen ja siihen, ettei halua edes yrittää, koska ei se kuitenkaan onnistu. Minullakin on ongelmia, mutta en halua nähdä itseäni vain olosuhteiden uhrina, koska se ottaa kaiken voiman pois minulta. Fakta nyt kuitenkin on se, etteivät muut voi tehdä asioita puolestani kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Ihmisillä on erilaisia voimavaroja ja toisilla on vähemmän, mutta heidänkään ei pitäisi vain luovuttaa kaiken suhteen vaan käyttää niitä voimavaroja, jotka heillä on.
Amen. Itse arvoin pitkään minkälaisen peukun annan aloitukselle, ja päädyin alapeukkuun. Kaikki, mitä ap kirjoitti, on totta, kyllä. Mutta silti on ihan äärettömän epätervettä listata syitä "näistä kaikista syistä minä/naapurin pera ei pärjää elämässä". Sitäpaitsi se ei auta yhtään mitään.
Aikuisten ihmisten täytyy ymmärtää ja hyväksyä se, että vaikka olisi maailman paskimmat geenit ja huonoin tuuri ja tunkio tuulimyllyssä kaiken aikaa, aikuinen on silti vastuussa itsestään ja valinnoistaan ja itsesääliin vajoaminen on aivan harvinaisen huono valinta. Aina.
Terveisin mielenterveysongelmainen koulu- ja työpaikkakiusattu autisti, työmarkkinatuella vakuutuslääkärin armosta ja somaattisia perussairauksiakin löytyy kolme. Enkä minä silti ole mikään v.itun uhri, jota pitää ymmärtää ja silittää päätä, että voivoi kun ei siitä muuhun ole. Ihan h.elvetin varmasti on. En vain ole vielä keksinyt miten.
Oikeasti, kun mä en ole sanonut, että täytyy vajota itsesääliin, uhriutua ja toisten pitää sääliä sua! Vaan että YMMÄRRETTÄISIIN ja annettaisiin EMPATIAA teille, jotka ette samaan pysty. En minäkään koe olevani uhri, vaikka olen kokenut paljon raskaita asioita, mutta se, että mä oon päässyt eteenpäin, ei oo täysin mun omaa ansiota, vaan onnella, geeneillä ja lapsuudella on ollut siihen myös vaikutusta. Kaikkea ei voi itse aina valita, Toki monia asioita voi, muttei kaikkea. Ja tän toteaminen on nyt sitten itsesääliin vajoamista ja jatkuvaa uhriutumista? Missä niin on väitetty ja sanottu?
Taidan lähteä kohta ulos huoh.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa? Et sä ole mikään uniikki tapaus. Ei mua kukaan koskaan auttanut, välillä ei ollut edes asuntoa, ei ruokaa, ei rahaa. Itse mä olen asiani selvittänyt silti ja asioideni eteen tehnyt, välillä pohjamutia uiden. Ei mulla ole sääliä tollasille, jotka vain ulkoistaa ongelmansa muualle ja syyttää ikänsä muita ja ihan kaikesta. Kyllä se vain on karu fakta, että itsestä kaikki lähtee eikä kukaan tule kotoa hakemaan. Ei se katkeruus mitään jalosta, päinvastoin. Vain sä voit tehdä elämälläsi jotain.
Niin, onhan se täällä jo todettu, että ne, jotka ovat ns. nousseet pohjalta, ovat monesti kaikista epäempaattisempia heitä kohtaan, jotka eivät samaan pysty. Harmi, koska olisin halunnut oikeasti purkaa tätä luuloa, mutta se on vain vahvistunut tämmöisten kommenttien takia. Toki muutama raikas poikkeus on seassa.
-ap-
Itsesähän se nimenomaan on kiinni "kykeneekö" vaiko eikö. Se ei ole minkään ulkoisen tekijän syytä... eli ovat ihan oikeassa.
Vaikuttaa että olet jäänyt jollain tasolla pikkuvauvan tasolle. Pieni vauva uskoo olevansa omnipotentti maailmankaikkeus, mutta kehittyy kyllä yleensä tasolle, jossa ymmärtää olevansa yksilö tässä maailmassa.
Sinä olet ehkä jollain tavalla (sori nyt vaan) jäänyt kehittymättä tuolla tasolla. Ja se on aika erikoista.
No kenestä se on kiinni että kirjoittaa työpaikkahakemuksen päivässä työttömänä ollessaan. Kun kirjoittaa sen hakemuksen (tai useamman päivässä) on äärettömän paljon todennäköisempää tulla valituksi kuin sillä että toteaa että "ei mua valita kuitenkaan, en hae". Ne kaikki työpaikat vain ei ole 30 metrin päässä kotiovelta, eikä kaikissa ole hyvä palkka. Jälleen ITSESTÄ on sitten kiinni sekin ottaako työpaikkaa kun tämä joskus kohdille sattuu kun se työpaikka on 100 km päässä ja palkka on pieni. JNE. kyllä nämä kaikki ovat nimenomaan yksilön omia päätöksiä. ja oma päätös se on "heittää pyyhe kehään" ja passivoitua. Silloin on itse valinnut oman kurjuutensa. Tämä siis pätee (suht)normaalioloissa, kuten Suomessa sodan jälkeen on ollut.
Eli kyllä se on nimenomaan itsestä lähtöisin. Kukaan ei tule kotoa esim töihin hakemaan.
Joo, mutta kun sä et tunnu ymmärtävän, ettei sinne töihin sua välttämättä valita, vaikka kuinka yrittäisit! Moni nuori menetti tänä kesänä kesätyönsä koronan takia. Oma vika eikös niin, olisi pitänyt vaan yrittää enemmän ja mennä sinne töihin, vaikka palkkaa ei tule? Moni korkeakoulutetuista hakee ns. p*skaduunejakin ja heitä harvoin otetaan sinne, koska ovat "ylikoulutettuja' ja menevät heti omaa alaa vastaaviin hommiin, kun vaan pääsevät. Ja ehkä yksin asuvan sinkun on helppo muuttaa vieraalle paikkakunnalle työn perässä, mutta jos sulla on perhe, puolisolla työpaikka nykyisellä paikkakunnalla ja lapsilla kaikki tukiverkot siellä, niin ne kaikki pitäisi vaan jättää, oli se työ sitten mitä vaan? Mites sen puolison työ? Mitä jos hän ei saa töitä toiselta paikkakunnalta tai ei ole mahdollista siirtää töitä sinne?
Olipa taas laukka.
Sitähän täällä on sanuttu että "jos ei ekalla kertaa tärppää niin yritetään uusiksi" Kyllä minäkin olen ollut opiskelijana kesätyöttä, juurikin laman vuoksi, ja ei sille voi mitään vaan mietitään muita keinoja. Jos on korkeakoulututettu, niin voi hankkia ammattitutkinnonkin, muokkaa cv:n sen haettavan tehtävän mukaan. Minulla on ammattitutkinto, opistoasteen tutkinto, amk- ja yamk-tutkinto ja maisterin tutkinto. Ja jos on perhe ja saa työpaikan vieraalta paikkakuntalta vaihtoehtoja on monia 1. pendelöi tai ajaa päivittäin, 2. muuttaa työpaikkakunnalle vuokra-asuntoon/ huoneeseen viikoiksi 3 koko perhe muuttaa työpaikkojen puoleen väliin jne. Suomessa "tukiverkot" ovat ihan joka kunnassa ihan yhteiskunnan puolesta.
Joten taas niitä tekosyitä kyllä löytyi. Juuri se menestyminen ja pärjääminen nimenomaan vaatii niitä 1) valintoja ja päätöksiä, 2) kovaa työtä ja 3) uhrauksia ja tinkimistä jostain toisesta "mukavuudesta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Kiitos, että et heti tylyttänyt tämän ketjun aloitusviestistä eriävää mielipidettä, vaan jaksoit kirjoittaa perustellun vastauksen. Ja erinomaisen vastauksen.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tehdä maailmasta parempaa paikkaa valitsemallaan tavalla. Kukin tehkööt töitä (palkallisia tai ei) tavalla, joka tuottaa eniten tarkoitusta elämään.
Minulla on antipatioita sitä (alati yleistyvää) ihmistyyppiä kohtaan, joka vaatii muita ihmisiä kustantamaan oman maailmanparannus-hankkeensa ja osallistumaan siihen.
Minä en vaan ole pyytänyt missään rahaa siihen enkö ole pyytänyt sun tai kenenkään veroja siihen. Älä huoli. Sanoin, vaan että osa luonnonsuojelijoista tekee paljon näkymätöntä työtä sen eteen, että teilläkin on ne lähimetsäpolut ja järvet vielä puhtaana ja pystyssä. En tiedä, miten sait tästä käännettyä jonkun "maailmanparannushankkeen"
-ap-
Oikeasti...elämänarvot ovat kehäpäätelmiä, ja täällä näitä kehäpäätelmiä törmäilee toisiinsa alituiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa? Et sä ole mikään uniikki tapaus. Ei mua kukaan koskaan auttanut, välillä ei ollut edes asuntoa, ei ruokaa, ei rahaa. Itse mä olen asiani selvittänyt silti ja asioideni eteen tehnyt, välillä pohjamutia uiden. Ei mulla ole sääliä tollasille, jotka vain ulkoistaa ongelmansa muualle ja syyttää ikänsä muita ja ihan kaikesta. Kyllä se vain on karu fakta, että itsestä kaikki lähtee eikä kukaan tule kotoa hakemaan. Ei se katkeruus mitään jalosta, päinvastoin. Vain sä voit tehdä elämälläsi jotain.
Niin, onhan se täällä jo todettu, että ne, jotka ovat ns. nousseet pohjalta, ovat monesti kaikista epäempaattisempia heitä kohtaan, jotka eivät samaan pysty. Harmi, koska olisin halunnut oikeasti purkaa tätä luuloa, mutta se on vain vahvistunut tämmöisten kommenttien takia. Toki muutama raikas poikkeus on seassa.
-ap-
Itsesähän se nimenomaan on kiinni "kykeneekö" vaiko eikö. Se ei ole minkään ulkoisen tekijän syytä... eli ovat ihan oikeassa.
Vaikuttaa että olet jäänyt jollain tasolla pikkuvauvan tasolle. Pieni vauva uskoo olevansa omnipotentti maailmankaikkeus, mutta kehittyy kyllä yleensä tasolle, jossa ymmärtää olevansa yksilö tässä maailmassa.
Sinä olet ehkä jollain tavalla (sori nyt vaan) jäänyt kehittymättä tuolla tasolla. Ja se on aika erikoista.
No kenestä se on kiinni että kirjoittaa työpaikkahakemuksen päivässä työttömänä ollessaan. Kun kirjoittaa sen hakemuksen (tai useamman päivässä) on äärettömän paljon todennäköisempää tulla valituksi kuin sillä että toteaa että "ei mua valita kuitenkaan, en hae". Ne kaikki työpaikat vain ei ole 30 metrin päässä kotiovelta, eikä kaikissa ole hyvä palkka. Jälleen ITSESTÄ on sitten kiinni sekin ottaako työpaikkaa kun tämä joskus kohdille sattuu kun se työpaikka on 100 km päässä ja palkka on pieni. JNE. kyllä nämä kaikki ovat nimenomaan yksilön omia päätöksiä. ja oma päätös se on "heittää pyyhe kehään" ja passivoitua. Silloin on itse valinnut oman kurjuutensa. Tämä siis pätee (suht)normaalioloissa, kuten Suomessa sodan jälkeen on ollut.
Eli kyllä se on nimenomaan itsestä lähtöisin. Kukaan ei tule kotoa esim töihin hakemaan.
Joo, mutta kun sä et tunnu ymmärtävän, ettei sinne töihin sua välttämättä valita, vaikka kuinka yrittäisit! Moni nuori menetti tänä kesänä kesätyönsä koronan takia. Oma vika eikös niin, olisi pitänyt vaan yrittää enemmän ja mennä sinne töihin, vaikka palkkaa ei tule? Moni korkeakoulutetuista hakee ns. p*skaduunejakin ja heitä harvoin otetaan sinne, koska ovat "ylikoulutettuja' ja menevät heti omaa alaa vastaaviin hommiin, kun vaan pääsevät. Ja ehkä yksin asuvan sinkun on helppo muuttaa vieraalle paikkakunnalle työn perässä, mutta jos sulla on perhe, puolisolla työpaikka nykyisellä paikkakunnalla ja lapsilla kaikki tukiverkot siellä, niin ne kaikki pitäisi vaan jättää, oli se työ sitten mitä vaan? Mites sen puolison työ? Mitä jos hän ei saa töitä toiselta paikkakunnalta tai ei ole mahdollista siirtää töitä sinne?
Olipa taas laukka.
Sitähän täällä on sanuttu että "jos ei ekalla kertaa tärppää niin yritetään uusiksi" Kyllä minäkin olen ollut opiskelijana kesätyöttä, juurikin laman vuoksi, ja ei sille voi mitään vaan mietitään muita keinoja. Jos on korkeakoulututettu, niin voi hankkia ammattitutkinnonkin, muokkaa cv:n sen haettavan tehtävän mukaan. Minulla on ammattitutkinto, opistoasteen tutkinto, amk- ja yamk-tutkinto ja maisterin tutkinto. Ja jos on perhe ja saa työpaikan vieraalta paikkakuntalta vaihtoehtoja on monia 1. pendelöi tai ajaa päivittäin, 2. muuttaa työpaikkakunnalle vuokra-asuntoon/ huoneeseen viikoiksi 3 koko perhe muuttaa työpaikkojen puoleen väliin jne. Suomessa "tukiverkot" ovat ihan joka kunnassa ihan yhteiskunnan puolesta.
Joten taas niitä tekosyitä kyllä löytyi. Juuri se menestyminen ja pärjääminen nimenomaan vaatii niitä 1) valintoja ja päätöksiä, 2) kovaa työtä ja 3) uhrauksia ja tinkimistä jostain toisesta "mukavuudesta".
Ja täällä minä olen jankuttanut sitä jo varmaan kymmenissä viesteissä, että osa yrittää ja yrittää eikä silti pääse töihin. Onko se hänen oma vika, kun häntä ei valita? Työkkäri ei anna lupaa opiskeluun ja jos ei ole siihen varaa tai opintotukikuukausia, se ei ole aina mahdollista. En edelleenkään saanut vastausta, että mitä sen puolison työpaikalle pitäisi tehdä, etenkin jos hän on siellä etenemässä? Jonnekin 400 kilsan päähän ei ihan vaan mennä junalla tai autolla. Entä jos on omistusasunto ja sitä ei saa myytyä? Yritän vaan sanoa, että on tilanteita, joissa asiat on oikeasti monimutkaisia. Toki totta kai se, että pääsee töihin, vaatii sitä työhakemusten tekemistä ja yrittämistä. Silti se ei aina onnistu.
-ap-
Osa täällä valitettavasti tuntuu olevan Millä perustella esimerkiksi se työtön, joka käy auttamassa vanhuksia kerran viikossa, se lähihoitaja, joka hoitaa ehkä sinunkin isovanhempiasi ja vanhempiasi joku päivä, se luonnonsuojelija, joka takasi sulle tulevaisuudessakin lenkkipolut omalla työllään? Tai ne äärirajoilla työskennelleet hoitajat ja siivoojat, jotka ovat estäneet koronan leviämistä? Millä perusteella vain ne ns. menestyjät tekevät maailmasta paremman paikan?
Etkö näe, että jotkut oikeasti uupuvat, sairastuvat eivätkä kykene töihin? Joku on voinut raataa vuosia töissä ja menettänyt työkykynsä uupumukseen kovien vaatimusten takia. Mutta oma vika, mitäs yritti liikaa ja uupui? Hänenkö pitäisi imeä tätä asennetta lisää, että kunhan vaan puren hampaita yhteen, niin kyllä mä nää paniikkihäiriöt, sydämentykytykset ja uupumuksen jaksan, kunhan vaan oon ahkera ja nousen tästä? Se on hienoa, että sä oot jaksanut. Kun pointti on edelleenkin se, ettei kaikki kykene ja osalla niitä esteitä tulee sen verran, ettei se vaan tuota hedelmää. Kukaan ei ole edelleenkään väittänyt, että te ette ole tehneet töitä minkään eteen tai että teillä ei olisi ollut mitään vaikeuksia. Osalla teistä tuntuu olevan suuria vaikeuksia ymmärtää esim. masennusta, burn outtia tai kun tahtomattaan joutuu työttömäksi eikä pääse töihin, vaikka kuinka yrittää.
-ap-