Haluaisitko että sinulle sanotaan suoraan ettei joku halua olla enää kanssasi tekemisissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi pitkittynyt/vastaamaton viesti niin heitän ”ystävän” ignoreen. Olen oppinut tulkitsemaan nykyajan pinnallisia ihmisiä; joko olet heidän prioriteettilistallaan, tai sitten kelpaat hyväksikäytettäväksi kun heille sopii. Minulle ei sovi sellainen.

Mitäs sitten teet, kun kaikki ystäväsi ovat jättäneet vastaamatta yhteen viestiin?

Olen ilman ”ystäviä”? Eikö se ole aika selvää. Onko sinulla ongelmia viihtyä yksin? Minä olen huomattavasti mieluummin yksin kuin hyväkaikäytettävä Plan B.

Jos on oltu kavereita esim. 30 vuotta, niin tuntuisi aika tyhmältä panna välit poikki vain siksi, ettei kaveri vastaa jokaiseen viestiin.

Kyllä, kestän kuulla noinkin epämiellyttävän asian. Pitää olla henkisesti heikko tai pikkulapsen tasolla jos ei kestä suoraa puhetta. Parempi että kerrotaan suoraan, kuin se että yllättäen ei enää vastaa puheluihin tai viesteihin. Koska tällöin sitä jää ihmettelen että mikä kumma on kun toinen ei vastaa, yritinkö kenties ottaa yhteyttä huonoon aikaan? Onko kaveri kenties joutunut vankilaan tai sairaalahoitoon yms.? Sitten turhaan saattaa yrittää soittaa tai lähettää viestiä muutaman kerran ehkä puolikin vuotta myöhemmin ja sitten vasta tajuta ettei toinen halua enää olla tekemisissä. Vaihtoehtoisesti käydä paikan päällä toisen ovikelloa soittamassa varsinkin jos kyseessä on ollut hyvä kaveri/ystävä jonka kanssa ei ollut mitään riitoja edellisellä tapaamiskerralla.

Se että toinen ei vastaa ollenkaan, ei mielestäni ole hienovaraista toimintaa. Vaan on tyhmän ihmisen toimintaa.

Itsehän kerron suoraan jos en halua olla tekemisissä jonkun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

"Miksi he eivät ymmärrä viestiä"

Jos otat nenän sieltä omasta berberistä niin huomaat että kyseisillä ihmisillä ei ehkä ole muita kontakteja kuin sinä. Yksinäisyys on vitsaus ja oikea inhimillinen tragedia. Tai he voivat olla sinusta huolissaan, et vaikuta onnelliselta etkä tasapainoiselta. Ilmeisesti normaali sosiaalinen kanssakäyminen tuottaa sinulle vaikeuksia.

Tai mitä tahansa muuta. Monista on kiva kysellä kuulumisia silloin tällöin myös etäisemmiltä tuttavilta/suvulta. Eräs entinen työkaveri totesi että on kiva seurata toisinaan missä ihmiset menevät vuosia sen jälkeenkin kun ei enää tehdä yhdessä töitä.

Sivusta lisään, että nimenomaan tuota hoetaan lääkkeeksi yksinäisyyttä vastaan, että pitää olla itse aktiivinen eikä jäädä vaan odottamaan että joku toinen ottaa yhteyttä..

Hirmu kiva ajatuksenakin, että sitten kun ottaa itseään niskasta ja rohkaistuu pistämään viestiä/soittamaan niin onkin toisen mielestä lähinnä rasittava stalkkeri kun ei ymmärrä vaan kadota toisen elämää häiritsemästä..

Minulle sanoi yksi ”ystävä”, kun ehdotin hänelle tapaamista, että hän haluaa nykyään olla vain muutaman ihmisen kanssa tekemisissä, koska kuormittuu ihmiskontakteista. Ymmärsin vihjeen, enkä ole ottanut sen jälkeen yhteyttä. Facebookissa tykkäillään toistemme päivityksistä. Minusta nämä olivat hienosti hoidetut hyvästit. On ok, että ihminen haluaa keskittyä muutamaan läheiseen.

Itselle on tehty kumpaakin mutta en kyllä osaa sanoa kumpi on kivempi tapa. Nämä ghostaajat olen kyllä itsekin jättänyt hyvin nopeasti rauhaan kun yhteydenpito on jäänyt yksin minun varaan, mutta sitten taas nämä suoraansanojat ei ole edes yrittäneet ghostata vaan se tuttavuus/ystävyys on lopetettu kuin salama kirkkaalta taivaalta ilman mitään ennakkovaroitusta.

Tosiaan kumpaakin on tullut koettua jo omiksi tarpeiksi niin enää en oikein edes uskalla lähentyä kenenkään kanssa vaan mieluummin pysyttelen etäällä ja itsekseni.

Miksi vastaat viesteihin kohteliaasti tai ylipäätänsä yhtään mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä hajoaisin totaalisesti, jos joku sanoisi, ettei halua olla mun kanssa missään tekemisissä.

Onnea vaan tulevaan elämään! Ei tule olemaan helppoa, jos noin herkkänahkainen on. 

Herkkänahkaisuuttako se onkin, jos vanha ystävä tokaisisi noin ja löisi luurin korvaan, ja minä alkaisin itkeä? Niin että jos olisin elinkelpoinen yksilö ja puoliso lähtisi, minä vain iloisena vilkuttaisin, että hyvät jatkot sulle, kun kaikkihan me omaa parastamme vaan etsimme eikä kenestäkään voi pitää kiinni väkisin?

Kyllä on tunnevammaisten markkinat kohta pystyssä, kun tämä ohjeisto vielä vähän vakiintuu. Kaikki koviksia eikä kukaan sitoutunut mihinkään tai keneenkään?

Tiedätkö, kerroin vanhalle ystävälle käyväni täällä. Hän meni sanattomaksi järkytyksestä, sanoi sitten eeh hömm ääh, totanoi, eihän sellainen tee ihmiselle hyvää?

Oikeassa oli. Täällä on erittäin häiriintynyttä menoa paljon. Se alkaa normalisoitua omassakin mielessä nopeammin kuin osaa kertoa, mikä siinä on vialla.

Oikeassa elämässä kaikille on kutakuinkin selvää, miten synkästä mustasta aukosta itsekukin viisauksiaan latelee, ja ne arvotetaan sen mukaan. Täällä sekoittuu psykopaatin ja narsistin oksennukset kauneimpiin myötätunnon säveliin ja tuloksena on haisevaa puuroa. Pahintahan ei ole sekään, vaan se, että päällisin puolin neutraali kommentti voi olla myrkkyämpäri, jos kantta vähän nostaa. Ja kun keskustelun yleissävy muuttuu kylmäksi ja tympeäksi, se turruttaa. Sammakon kattilaan lisätään jääpaloja, eikä se ymmärrä paeta ajoissa.

Suomalainen ilmapiiri on jakautunut toisaalta hirveäksi hymistelyksi ja kivakiva-maailmaksi, ja sitten joksikin todella pelottavaksi, jossa ihmiset kovettavat itsensä ja toisensa ja mikään ei saa tuntua missään.

Voitaisiinkohan vähitellen alkaa puhua siitä, että inhimillinen elämä vaatii lupaa olla tarvitseva ja heikko, sen pitää olla ok eikä kenenkään päälle tarvitse paskoa.

Ghostaaminen voi olla ok ja hienotunteinenkin säännöstö sellaiseen valintatalomaailmaan, jossa ihmisiä testataan ja lajitellaan kiinnostaviin ja turhiin. Mutta halutaanko me oikeasti sellainen maailma, koska niinkuin nirppanokkainen kissa ei kelpuuta mitään, haluammeko me olla nirppanokkaisia ihmisiä, vai olisiko se kehityskulku, jota pitäisi aktiivisesti hillitä ja kääntää?

Jos ihmisillä on yhteistä historiaa, sille on annettava joku arvo. Jos se ei ole mennyt oman makusi mukaisesti, mitä olet tehnyt tähän asti tehdäksesi siitä parempaa? Ansaitsisiko toinen varoituksen, että et ole tyytyväinen, ennen kuin päätät lempata - vai eikö hänessä ole naista tai miestä kestämään suoraa puhetta, sittenhän asia on toinen.

Mutta jos luonteenongelma on jättäjällä, sen pitää olla kaikissa järkevissä yhteiskunnissa jättäjän omaa kyvyttömyyttä eikä yleiseksi hyveeksi nostettua piittaamattomuutta ja ylimielistä kylmyyttä.

Olen tehnyt entiselle ystävälleni selväksi etten halua nähdä häntä enää. Perustelin päätökseni myös. Reaktio tähän oli hänelle erittäin tyypillinen tunteellinen vuodatus ja jonkinlainen "vasta-hyökkäys". Omalla käytöksellään hän tavallaan vahvisti minulle, että olin tekemässä oikean päätöksen. Toki hän teatraalisesti blokkasi minut sosiaalisessa mediassa pitkien viestiensä päätteeksi, mutta sekin herätti minussa lähinnä myötähäpeää. En ole ainoa joka on väsynyt ja menettänyt luottamuksensa häneen, mutta hän ei kykene näkemään itsessään mitään vikaa. Olen iloinen ettei hän ole enää osa elämääni.

Vierailija kirjoitti:

"Miksi he eivät ymmärrä viestiä"

Jos otat nenän sieltä omasta berberistä niin huomaat että kyseisillä ihmisillä ei ehkä ole muita kontakteja kuin sinä. Yksinäisyys on vitsaus ja oikea inhimillinen tragedia. Tai he voivat olla sinusta huolissaan, et vaikuta onnelliselta etkä tasapainoiselta. Ilmeisesti normaali sosiaalinen kanssakäyminen tuottaa sinulle vaikeuksia.

Tai mitä tahansa muuta. Monista on kiva kysellä kuulumisia silloin tällöin myös etäisemmiltä tuttavilta/suvulta. Eräs entinen työkaveri totesi että on kiva seurata toisinaan missä ihmiset menevät vuosia sen jälkeenkin kun ei enää tehdä yhdessä töitä.

Siihen voi olla syykin, miksi ainoa ystävä on se liian kiltti, joka ei uskalla katkaista välejään sinuun.

Mulla sama tilanne enkä voi sanoa suoraan koska työkaveri. Koska vähintään nähdään joka päivä. Käytiin ennen esim syömässä yhdessä vapaa- ajallakin mutta en halua tätä ihmistä enää enempää elämääni kuin on pakko. Miksikö? Koska hän paljastui selkäänpuukottajaksi, ei voi luottaa että tekee niinkun ensin sovittiin. Sanoi myös kerran tosi ilkeästi mulle sinänsä ihan neutraalista asiasta.

Tavallaan todellinen luonne paljastui liian myöhään. Kysyisikin suoraan miksen enää halua kaveerata, mut ei. Eli tuskin tulee ymmärtämään että ihan hänestä johtuva se syy miksei enää olla enempää tekemisissä.

Vanha sanonta

Kusipaan kanssa voi neuvotella, n arsitin kanssa ei.

Riippuu kumpia vainoojasi on.

Itse katkaisin yksipuolisesti ilmoittamatta välini ystävään kun huomasin ettei voi asiasta järkevästi keskustella. Olin yrittänyt. Mä vaan kato otin asiat niin raskaasti. Mun olis pitäny relata myös silloin kun hän haukkui poikakaverini onnentonkijaksi selkäni takana.

Ehkä ap:n kannattaisi aina huomauttaa niille tuttaville, kun he käyttäytyvät epäkohteliaasti. Parhaassa tapauksessa loukkaantuvat niin, että lopettavat yhteydenpidon itse.

Ihmiset jotka eivät halua olla tekemisissä enää jonkun kanssa mutta eivät pysty sanomaan sitä suoraan, ovat vain hiljaa, ovat kyllä kovin säälittäviä. Miksi?

Koska, en halua olla tekemisissä taustalla on poikkeuksetta oma kateus ja paha mieli, toisella menee tavalla ja toisella paremmin, on ehkä löytänyt onnen, saanut lapsen, menestynyt työelämässä tms. Ja siksi päin naamaa en halua olla jatkossa tekemisissä sanominen ei onnistu, joutuisi paljastamaan omat harmitukset. Se että toinen on aina kännissä, lapset rikkoo kylässä paikkoja tai muuta selkeää ongelmaa, harvoin estää sanomasta syytä.

Nyt voisin sanoa tuttavalta, ei siis ystävältä, sain hänen kapakkailtansa jälkeen yöllisen viestin, ettei halua olla tekemisissä kanssani.

Kiitos siitä!