Lue keskustelun säännöt.
Millainen vienti on markkina-arvoteoria ihmisillä?
19.07.2020 |
AV-palstalta löysin Henry Laasasen kirjoitukset. Onko parisuhdemarkkinoiden teorian ymmärrys avain kovaan vientiin? Oletko sinä ryhtynyt peluriksi lukemalla Henkan printtiä? Ovatko markkina-arvoteoriaa seuraavat ihmiset sittenkin niitä, jotka eivät kelpaa omana itsenään toiselle sukupuolelle?
Asiallista keskustelua aiheesta. Mikä on sinun markkina-arvosi?
Kommentit (843)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mainitsit nuo avioliitossa toistuvasti pettävät miehet, niin sellaista olen havainnut, että heillä ei tunnu vaimon ottaman eron jälkeen menevän kovin vahvasti. Veikkaan sen johtuvan siitä, että varatun miehen ja miksei naisen kanssa seurustelevissa on luultavasti paljon sellaisia, joiden tiedostamattomat motiivit liittyvät nimenomaan siihen, että vastapuoli on varattu. Keski-ikäinen eronnut sinkkumies tai nainen ei olekaan niin houkutteleva kuin varattu, kielletty hedelmä.
Ehkä monet miehet tämän tiedostavatkin, koska lähtevät suhteesta vasta sitten, kun on majapaikka seuraavan naisen luona valmiina. Muistaakseni 70 % eroista on naisten aloitteesta. Ikänsä sinkkuna ollut playboy on täysin sopeutunut tilanteeseensa, joten ero ei järkytä hänen elämäänsä samalla tavalla kuin pettävää miestä, jolle nainen osoittaa ovea.
ps. lihavoitu kohta jos mikä kuvaa tavismiestä.
Naistenmies lähtee kohti uusia seikkailuja ja luottaa siihen että uusi nainen, tai naisia, löytyy kyllä.
Juurikin näin. Miten naiset voivatkaan olla niin pihalla kaikkeen pariutumiseen liittyvästä. Karruselliko se sekoittaa pään? Vaiko olematon helle?
Tavallisella miehellä kysyntä on niin heikkoa, että kohtuullinenkin tarjous on sellainen mistä pidetään kiinni, ja harvemmin suhteidenkaan aika ovelle ilmaantuu parempia kolkuttelemaan. Jos ilmaantuu, niin ero on tietenkin todennäköinen. Yksi erojen arkkityyppi onkin tämä, eli vanhemmiten erotaan kun mies kenties huomaamatta hiipii statushierarkiassa ylemmäs ja nainen kotona sekä naiset ympärillä rupsahtavat miestä nopeammin. Joksikin villityksiksikin tuota sangen luonnillista ilmiötä on yritetty mustamaalata, vaikka kyseessä on vain luonnon suuri kiertokulku. Mutta tavallisempikin mies pääsee kuitenkin vanhemmiten valkkaamaan ihan eri tavalla kuin nuorena, runneltuna ja epävarmana poikasena.
Naiset taas tuossa puhuvat jostain komeista reppanoista, ehkä entisistä pelimiehistä, joilla ei ole maailmalle katoavaa komeutta kummempaa annettavaa. Naistenmiehet taas ovat myös henkisesti kykeneväisiä, mihin suuri kysyntä puoliksi perustuukin. Heille tarjokkaita virtaa läpi elämän ja enemmänkin se sitoutuminen on haaste, kun mahdollisuus vieläkin parempaan on varsin todennäköistä. Eivät tosiaan yleensä jää surkuttelemaan entisen perään, kun tarjolla on jälleeen nuorempaa satoa, minkä seassa villiintyä ja piehtaroida!
Älä puhu muiden miesten puolesta, he häpeäisivät väitteitäsi.
Kaikki eksäni ovat olleet tavallisia (yksi avio-ex, muutama seurustelu-ex) ja ihan jokaisesta heistä olen joutunut "kilpailemaan" muiden naisten kanssa.
Nykyinen puolisoni olisi varmasti saanut minua kauniimman ja nuoremman, jos se olisi ollut hänelle prioriteettti, sen verran aktiivisesti naiset hakeutuvat hänen juttusilleen. Ja on kuitenkin täysin tavallinen. Hän ei varmasti allekirjoittaisi väitettäsi heikosta kysynnästä ja siitä että pitää ottaa joku, joka "tekee tarjouksen".
Eli kirjoita itsestäsi, älä muista miehistä.
Mitä tarkoitat tuolla käytännössä? Olen nainen ja vaikka tässä keskustelussa olen ikään kuin puolustanut tasoteoriaa (joka voidaan nähdä myös kilpailun näkökulmasta), niin en siitä huolimatta ole koskaan kokenut kilpailevani kenenkään naisen kanssa yhdestäkään miehestä.
Outoa. Minä olen aikoinani ensin joutunut baariympäristössä "iskemään" miehen eli herättämään hänen kiinmostuksensa juuri minuun eikä niihin kauniisiin muihin naisiin, joita on paikalla. Nettideittailuaikana on ollut ilmeistä, vaikka muista tapailuista ei ole kovin paljon puhuttu, että en suinkaan ole ainoa miehestä kiinnostunut jne. Ensimmäistä poikaystävääni lukuun ottamatta yksikään eksäni ei ole ollut seksi-/parisuhdekokematon ja varsin nopeasti ovat vaikuttaneet minun jälkeeni uuden löytävän.
Ja todellakin puhun nyt tavallisista miehistä, en leukalentäjistä.
Minä taas olen kokenut pariutumiseni luonnollisena yhteen ajautumisena. En lainkaan tunnista kuvailemaasi ajatustapaa enkä ole koskaan käyttäytynut ja ajatellut kuten sinä tuossa kuvaat. Näen asian enemmänkin niin päin, että miehet kilpailevat naisten suosiosta. En kiinnostu sellaisesta miehestä, joka ei tee selväksi olevansa kiinnostunut juuri minusta eikä jostakusta toisesta naisesta. En ole sitä tietoisesti tehnyt tai mitenkään suunnitellut, mutta olen aina odottanut miehen näkevän paljon vaivaa eteeni, millä hän on osoittanut haluavansa olla minun kanssani. Se että olisi toisin päin on vierasta, koska olen aika turvallisuushakuinen tyyppi.
Sivusta totean että tuohan on puhdas luonne- eikä sukupuolikysymys. Olen itse mies ja kaikissa merkittävissä suhteentapaisissakaan nainen on ollut aloitteellinen viemään asioita eteenpäin. Ystävystyn, ehkä flirttaa, tai teen itseni ns. saataville, mutta romanttisen kiinnostuksen merkkien on tultava naiselta, jonka jälkeen vasta uskaltaudun mukaan.
Aloitteen ja flirttiin vastaaminen on eri asia kuin se, että kokee kilpailuasetelman ja kokee kilpailevansa. Pitäisin sitä erittäin huonona enteenä, jos kumpi tahansa joutuu kilpailemaan tai kokee kilpailevansa toisen huomiosta jo tapaamisvaiheessa. Jos mies tai nainen antaa jotenkin ymmärtää, että hänellä on kyllä muutakin kysyntää, niin on selvää että hänellä on äärimmäisen huono itsetunto. Se taas vaikuttaa vähän kaikkeen niin elämässä kuin parisuhteessakin.
Pelimiehet ja -naiset jotka kerskailevat valloituksillaan kuuluvat juuri tuohon kategoriaan. Ainakin fiksuimmat heistä ymmärtävät, että muut ovat näissä asioissa kuitenkin yllättävän konservatiivisia.
Puhumme ilmeisesti eri kieltä. Kiteytän asian näin: En ole koskaan ollut rakastunut mieheen, joka ei olisi halutessaan saanut jotain muutakin naista.
Kuvittelin ymmärtäneeni vastauksesi jo ensimmäisellä kerralla oikein :) Yritin omasta puolestani kuvata erilaista ajattelutapaani eli en ole lainkaan miettinyt tuollaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmismieli on taipuvainen käsittelemään ongelmalliselta tuntuvia asioita. Mieli hakee ristiriidalle sovitusta.
Joten kyllä tuo tasoteorian aihepiiri voi olla monelle aiheesta paasaavalle läheinen ja omakohtainen ongelma.
Ja se itse ongelma ja ristiriita ei ole naiset ja parisuhdemarkkinat, se on pessimistinen tunnekokemus omasta arvosta ihmisenä.
Jos tuo pessimistinen tunnekokemus omasta arvosta vahvistuu liiaksi, kokee yksilö herkästi kaiken vuorovaikutuksen ja ihmistoiminnan kapeasti yhtenä arvon mittaamisen pelikenttänä.
Mikäli pessimisestä ja kapeasta tunnekokemuksesta ei halua kasvaa ulos, voi tunnekokemukselle hakea oikeutusta ja omalle arvolle suojaa matemaattisen järjen avulla. Tasoteoria paaluttaa jokaiselle oman arvonsa ja antaa pessimistisiä tunteita kokeneelle hänen kauan odottamansa vapautuksen ainaisesta tunne-elämän positiivisuuden ja muutoksen tavoittelusta. Mitä pessimistisempi on tunnekokemus, sitä vahvemmin on järjen kamppailtava sen sammuttamiseksi. Siksi täällä luennoidaan piinallisen paljon tasoteoriasta. Sillä hoidetaan omaa mieltä.
Naisilla ja parisuhdemarkkinoilla on tasoteorian kanssa alkujaan yhtä vähän tekemistä kuin pyykkipojilla ja kuuraketilla. Yhtä kaikille on se, että jokainen niistä voi tuottaa pettymyksen. Mutta suurimman pettymyksen tuottaa itselleen kuitenkin aina pessimisti, jolle ongelmat ja niiden ratkaisut ovat aina oman itsensä ulkopuolella. Henkinen kasvu on silloin tarpeetonta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmismieli on taipuvainen käsittelemään ongelmalliselta tuntuvia asioita. Mieli hakee ristiriidalle sovitusta.
Joten kyllä tuo tasoteorian aihepiiri voi olla monelle aiheesta paasaavalle läheinen ja omakohtainen ongelma. ---
Totta kai aina löytyy yksilöitä, joille kyseessä oleva aihe on henkilökohtaisesti kipeä ongelma. Sitten on niitä, joille aihe on mielenkiintoinen sen itsensä takia.
Nyt jo päättyneessä parisuhteessa silloinen kumppanini koki kiinnostukseni ihmisen pariutumiseen hyvin loukkaavana. Parihan on jo löytynyt, miksi sitä enää pitäisi vatvoa? Asia kiinnosti/kiinnostaa minua ihan sen itsensä takia eikä siksi, että olisin etsinyt koko ajan parempaa jo löytyneen tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Ihmismieli on taipuvainen käsittelemään ongelmalliselta tuntuvia asioita. Mieli hakee ristiriidalle sovitusta.
Joten kyllä tuo tasoteorian aihepiiri voi olla monelle aiheesta paasaavalle läheinen ja omakohtainen ongelma.
Ja se itse ongelma ja ristiriita ei ole naiset ja parisuhdemarkkinat, se on pessimistinen tunnekokemus omasta arvosta ihmisenä.
Jos tuo pessimistinen tunnekokemus omasta arvosta vahvistuu liiaksi, kokee yksilö herkästi kaiken vuorovaikutuksen ja ihmistoiminnan kapeasti yhtenä arvon mittaamisen pelikenttänä.
Mikäli pessimisestä ja kapeasta tunnekokemuksesta ei halua kasvaa ulos, voi tunnekokemukselle hakea oikeutusta ja omalle arvolle suojaa matemaattisen järjen avulla. Tasoteoria paaluttaa jokaiselle oman arvonsa ja antaa pessimistisiä tunteita kokeneelle hänen kauan odottamansa vapautuksen ainaisesta tunne-elämän positiivisuuden ja muutoksen tavoittelusta. Mitä pessimistisempi on tunnekokemus, sitä vahvemmin on järjen kamppailtava sen sammuttamiseksi. Siksi täällä luennoidaan piinallisen paljon tasoteoriasta. Sillä hoidetaan omaa mieltä.
Naisilla ja parisuhdemarkkinoilla on tasoteorian kanssa alkujaan yhtä vähän tekemistä kuin pyykkipojilla ja kuuraketilla. Yhtä kaikille on se, että jokainen niistä voi tuottaa pettymyksen. Mutta suurimman pettymyksen tuottaa itselleen kuitenkin aina pessimisti, jolle ongelmat ja niiden ratkaisut ovat aina oman itsensä ulkopuolella. Henkinen kasvu on silloin tarpeetonta.
Yksi tylsimpiä keskustelunaiheita koko maailmassa on mielestäni henkinen kasvu erilaisine pseudoteorioineen. Ei tulisi mieleenkään luennoida tai paasata sitä käsittelevässä ketjussa siitä kiinnostuneille ihmisille.
Sen sijaan jokin tässä teoriassa näyttää kovasti kiinnostavan niitäkin, jotka eivät teoriaa hyväksy. Muuten tämä ei olisi aihetta käsittelevä viesti 89. sivulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmismieli on taipuvainen käsittelemään ongelmalliselta tuntuvia asioita. Mieli hakee ristiriidalle sovitusta.
Joten kyllä tuo tasoteorian aihepiiri voi olla monelle aiheesta paasaavalle läheinen ja omakohtainen ongelma.
Ja se itse ongelma ja ristiriita ei ole naiset ja parisuhdemarkkinat, se on pessimistinen tunnekokemus omasta arvosta ihmisenä.
Jos tuo pessimistinen tunnekokemus omasta arvosta vahvistuu liiaksi, kokee yksilö herkästi kaiken vuorovaikutuksen ja ihmistoiminnan kapeasti yhtenä arvon mittaamisen pelikenttänä.
Mikäli pessimisestä ja kapeasta tunnekokemuksesta ei halua kasvaa ulos, voi tunnekokemukselle hakea oikeutusta ja omalle arvolle suojaa matemaattisen järjen avulla. Tasoteoria paaluttaa jokaiselle oman arvonsa ja antaa pessimistisiä tunteita kokeneelle hänen kauan odottamansa vapautuksen ainaisesta tunne-elämän positiivisuuden ja muutoksen tavoittelusta. Mitä pessimistisempi on tunnekokemus, sitä vahvemmin on järjen kamppailtava sen sammuttamiseksi. Siksi täällä luennoidaan piinallisen paljon tasoteoriasta. Sillä hoidetaan omaa mieltä.
Naisilla ja parisuhdemarkkinoilla on tasoteorian kanssa alkujaan yhtä vähän tekemistä kuin pyykkipojilla ja kuuraketilla. Yhtä kaikille on se, että jokainen niistä voi tuottaa pettymyksen. Mutta suurimman pettymyksen tuottaa itselleen kuitenkin aina pessimisti, jolle ongelmat ja niiden ratkaisut ovat aina oman itsensä ulkopuolella. Henkinen kasvu on silloin tarpeetonta.Yksi tylsimpiä keskustelunaiheita koko maailmassa on mielestäni henkinen kasvu erilaisine pseudoteorioineen. Ei tulisi mieleenkään luennoida tai paasata sitä käsittelevässä ketjussa siitä kiinnostuneille ihmisille.
Sen sijaan jokin tässä teoriassa näyttää kovasti kiinnostavan niitäkin, jotka eivät teoriaa hyväksy. Muuten tämä ei olisi aihetta käsittelevä viesti 89. sivulla.
Typon korjaus: 39.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyin tuolla aiemmin, mutta en saanut vastausta. Sinä pidät jotain ihmistä täytenä kymppinä ja olet varma, että tällä on hyvä markkina-arvo. Se ihminen pitää sinua kuitenkin täytenä nollana. Onko hän edelleen sinusta täysi kymppi vaikka olet juuri kuullut, että hänestä olet vastenmielinen?
Markkina-arvo toimii tavaraan, koska siinä kiinnostus on yksisuuntaista. Ihmissuhteet ovat aina kaksisuuntaisia. Hyvin kauniilla ja seksikkäällä nuorella naisella on korkea markkina-arvo miesten mielestä, eikö totta? Entä jos nainen on julkilesbo, joka kertoo julkisuudessa, miten kaikki miehet ovat kuvottavia ja jokainen pitäisi kuohita? Vaikuttaako tämä naisen markkina-arvoon?
Eli siis ymmärrät ja tiedostat markkina-arvon olemassaolon ja sen vaikutuksen ihmisen elämään, mutta olet epätietoinen sen määrittymisestä?
Sinä väität, että ihmisillä on markkina-arvo. Vaikuttaako ko. naisen markkina-arvoon se, mitä hän jossain myöhemmässä vaiheessa kertoo miehistä? Voiko markkina-arvo heilahdella miten sattuu ja määritteleekö jokainen ihminen kaikkien muiden markkina-arvon? Jos minä määrittelen jonkun ihmisen markkina-arvoksi nollan, oma mies kympin, niin onko hänen markkina-arvonsa sitten nolla, kymppi vai viisi? Vaikuttaako markkina-arvoon se, mitä mieltä se ihminen on minusta ja minun miehestä? Kuka lopulta päättää, mikä kenenkin markkina-arvo on?
Arvo voi vaihdella, mutta ei miten sattuu, vaan ihan tiettyjen loogisten tekijöiden vuoksi. Periaatteessa muut määrittelevät sinun arvosi, ei se mitään auta vaikka omassa päässäsi pidät itseäsi maailman mahtavimpana.
Miehenne kanssa te ette määrittele kenenkään arvoa, koska ette tavoittele heitä kumppaneiksi. Samaa sukupuolta ette muutenkaan tavoittelisi, joten siihen teillä ei ole mitään määriteltävää. Toki voitte aina spekuloida sillä, mitä edellytyksiä kenelläkin on kumppanin löytämiseen markkinoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen lisäksi että kiinnostus on kaksisuuntainen ilmiö --- Kyvyttömimpien ei kannata aloittaa vaikeimmasta.
Mikä siis on se toimivampi lähestymistapa, jolla ihmisten pariutumista voidaan ennustaa, ja ilmiötä selittää? Vai onko nimenomaan tavoitteena se, että sitä EI saa selittää, eikä missään nimessä ennustuksia tehdä?
No katsos kun kaoottisessa äärimmäisen kompleksissa järjestelmässä ennustaminen voi olla tosi vaikeaa. Ei tässä ole mitään kielletty, todettu vain se mahdottomaksi. Yksinkertaisissakaan järjestelmissä ei ole ihan niin suoraviivaista että päätetäänpäs pojat nyt tehdä tässä se teoria, että heilahtaa.
Sieltä se tuli. Kiitokset siitä. Tavoitteena on siis todellakin vain omista nimeämättä jäävistä syistä kieltää koko ilmiö, vaikka sen markkina-arvon olemassaolon (ilmiönä) pystyy jokainen itse toteamaan erittäin helposti. Kilpailevaa selitysmallia ei ole tarjota, eikä sellaista halutakaan tarjota.
Olet varmaankin keskimääräistä selvästi älykkäämpi yksilö, joka on ehkä pitkäänkin ollut työkseen tekemisissä talouteen liittyvien asioiden kanssa. Tiedät olevasi hyvä työssäsi. Olet vuosien karttuessa oppinut, että omaksumasi lukuihin luottava lähestymistapa toimii. Olet tottunut käyttämään sanalle "markkina-arvo" aivan spesifiä taloudesta tuttua merkityssisältöä.
Nyt sitten äkkiä pitäisikin siirtää sana "markkina-arvo" kokonaan toiseen ympäristöön, joka ei noudatakaan samoja lainalaisuuksia kuin sinulle turvallinen talous lukuineen ja yhtälöineen. Näin sanasta "markkina-arvo" muodostuu ajattelusi sokea piste, joka ajaa kieltämään koko ilmiön olemassaolon hinnalla millä hyvänsä.
Edelleen: vaikeutesi osata lähestyä ilmiötä ehdotetusta suunnasta ei tee tyhjäksi itse ilmiötä.
---
Laitan tähän vielä sen aiemmin kertomani selvän esimerkin siitä, miten markkina-arvotietoisuutta sovelletaan käytännössä. Enkä siis puhu esimerkissä itsestäni.
---
Markkina-arvokuvioista tietoiseksi tuleminen nimenomaan auttaa käytännössä.
Otan esimerkin elävästä elämästä. Ja kyllä: yksi esimerkki ei ole riittävä otos tutkimustulokseksi. Ja kyllä: muutan joitakin yksityiskohtia pointin kärsimättä tunnistuksen vaikeuttamiseksi.
Esimerkin mies on itse 180-senttinen, niin sanotusti normaalivartaloinen matematiikan maisteri. Hänen oma unelmansa olisi 180-senttinen vaalea pitkäraajainen tohtorinainen, jolla mielellään fitness-vartalo. Esimerkin mies on kuitenkin tietoinen markkina-arvokuvioista. Siksi hänen elämänsä "valloitukset" ovat olleet hyvinkin vaihtelevia, mutta kaikilla niillä on muutama yhteinen ominaisuus havaittavissa.
Jaa että mitkä ominaisuudet ovat kaikilla nähtävissä? Kaikki hänen valloituksensa ovat olleet a) miestä itseään lyhyempiä, b) miestä itseään vähemmän koulutettuja, c) pitkähiuksisia, d) normaalipainoisia tai laihoja ja e) tienaavat vähemmän kuin mies itse.
Joukkoon mahtuu tietääkseni tasan kaksi vaaleaa 180-senttistä pitkäraajaista naista, mutta kummallakaan ei ollut fitness-vartaloa (en itse nähnyt heitä alasti, mutta oletan). Markkina-arvokuvioista tietoinen esimerkin mies ei hämmästynyt siitä, että kelpasi näille kahdelle naiselle vain lyhyemmäksi aikaa niin sanotuksi vakipanoksi. Lämmöllä hän kuitenkin näitä kumpaakin muistelee poikain saunareissuilla muutaman kaljan jälkeen. Niin tekisin minäkin.
Suurta vaihtelua on sitten esiintynyt valloitusten rodussa (valkoinen / musta / aasialainen), pituudessa (155-180 cm), koulutuksessa (peruskoulusta maisteriksi ja kaikki siltä väliltä) ja ammateissa (työttömästä kampaajasta biokemian tutkijaan).
Lopulta puolisoksi valikoitui noin 175-senttinen aasialainen nainen (siis huomattavan pitkä aasialaiseksi), joka on miestä itseään muistaakseni kaksi vuotta nuorempi. Ja koulutus hänellä on suunnilleen maisteria vastaava. Ovat olleet kohta kymmenisen vuotta naimisissa, ja ainakin sivusta seuraten ovat tyytyväisiä.
NÄIN toimii markkina-arvotietoinen mies. Hän 1) tiedostaa naisten vaatimukset, hän 2) tiedostaa omat vahvuutensa, ja 3) sovittaa strategiansa tilanteen vaatimalla tavalla. Ja lopulta 4) saavuttaa etsimänsä, ja on onnellinen.
Kertoisitko nyt, että jos jään sinkuksi, niin missä on odottamassa se miesten joukko, jostai voin käydä valitsemassa itselleni sopivan miehen. Minulla kun tosiaan meni vuosia ennen kuin nykyinen osui kohdalle, ja suhteellisen aktiivisena ihmisenä kuitenkin itseäni pidän.
Tosin yksi asia minua ihmetyttää: mihin tuossa kivassa tarinassa unohtui rakastuminen? En tekisi yhtään mitään miehellä, joka valikoituisi puolisokseni, koska olisin itse ensin tiedostanut miesten vaatimukset ja omat vahvuuteni, sen jälkeen sovittanut strategiani tilanteen vaatimalla tavalla ja onnistunut kohtaamaan ihmisen, joka täyttää (ilmeisesti) tietyt kriteerit. Kokisin myös todella oudoksi muistella tyttöjen illoissa jotain aikaisempia hoitoja, jos kerran olisin silmittömän rakastunut nykyiseen puolisooni.
Rakastumista ei tässä käsitellä, koska se on kaikille selvä asia. Harvempi näyttää kuitenkaan koskaan tulleen ajatelleeksi sitä, mitä tekijöitä on ollut taustalla siinä että minkälaisiin ihmisiin olen rakastunut ja ylipäänsä pystyisin rakastumaan. Se kun ei ole ääretön joukko, vaan lopulta hyvinkin rajattu porukka. Sitä tässä pohdiskellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertaalleen vielä yritys selventää yhtä asiaa MAT:sta:
Olen lukenut useita kertoja, että taso määräytyy sen mukaan, millaisen ihmisen onnistuu sitouttamaan parisuhteeseen. Kuulostaa periaatteessa ihan järkevältä, sen sijaan minua hymyilyttää lukea kuinka naiset yleensä kuvittelevat arvonsa väärin saatuaan pelkkään seksiin tasokkaampia miehiä kuin parisuhteeseen. Ei mennä siihen nyt, vaikka minulle naisena on päivän selvää, kummalta edellytän korkeampaa tasoa, yhden yön jutulta vai loppuelämän elämänkumppanilta...
Mutta siis, jos noin on, niin miten sitten on mahdollista, että samaan aikaan mies joutuu kuulemma koko ajan tyytymään omaa tasoaan alempaan naiseen? Nuo kaksi asiaa eivät voi samaan aikaan pitää paikkaansa. Jos mies joutuu tyytymään omaa tasoaan alempaan, niin silloinhan taso ei voi määräytyä sen mukaan, millaisen ihmisen onnistuu sitouttamaan parisuhteeseen. Joko mies on arvioinut tasonsa väärin tai sitten teoria pitää muuttaa muotoon: parisuhteessa mies on yleensä 1-2 tasoyksikköä naista korkeammalla.
Tuopa onkin hyvä kysymys. Jos mies pitää itseään kasina, mutta ei koskaan saa parisuhteeseen kuin kutosina pitämiään naisia, niin onko kenties käsitys omasta tasosta tai sitten näiden naisten tasoista vähän valheellinen? Ihminenhän on itsepetoksen mestari.
Vierailija kirjoitti:
Niin. On meitäkin, joille miehen statuksella, pituudella, muiden arvostuksilla ja muilla perinteisillä palstajankutuksenaiheilla ei ole tuon taivaallista väliä. Joko tässä on ihan omat aakkoset käytössä, tai sitten on niin, että jokaisella on omat preferenssinsä (173 cm, 1 silmä). Teoreetikkojen virhe on ajatella ihmisten pariutuvan tilastokeskiarvoina, ei yksilöinä. Mutta täällähän on trollaitu jo parikymmentä vuotta, no news today.- Hippitäti, pkf
Ihmiset tietenkin pariutuvat yksilöinä, mutta silti tiettyjen parametrien rajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväsydämisenä ja anteliaana tieteentekoon jonnin verran perustuneena käytän tässä puoli tuntia elämästäni luodakseni tasoteoriapojuille edes jotensakin kelvollisen teoreettisen kehikon elämäntyönne pohjaksi ja alkupisteeksi. Kun ei muuten tunnnu tuo juna pääsevän lainkaan liikkeelle lähtöasemalta vaan olette jämähtäneet kinastelemaan siitä, että haluaisitte tiettyyn määränpäähän ja aiotte sinne mennä, kun muut varoittelevat, että sinne ei ole rataa olemassakaan, vaan teidän tulisi se rakentaa ensin, mikä voi olla mahdotonta.
Otetaan nyt lähtökohdaksi realistinen parinmuodostusprosessi melko abstrahoituna.
Oletetaan, että ihminen joko kiinnostuu toisesta tai ei. Kiinnostavuutta ei oikein voi enumeroida ja kiinnostunut voi olla yhtä aikaa monesta. Kiinnostavuus saattaa sisäisesti jakautua lukuisaan määrään eri osatekijöitä, mutta ne voidaan integroida yhdeksi abstraktiksi summa-arvoksi, jonka tulee ylittää henkilökohtainen kynnys jotta kiinnostusta voidaan sanoa olevan. Sen tarkempi muoto jää tässä vaiheessa avoimeksi. Arvaukseni olisi, että on N kpl kriittisiä kiinnostavuustekijöitä joista kunkin on oltava olemassa, sekä lisäksi M kpl lisäseikkoja. Ihan vaan esimerkkinä; Joukkoon N saattaa kuulua sellaisia kuin tietty älykkyystaso, varallisuus tai kehon muoto, ihan subjektiivisten preferenssien mukaan. Seikkoja, joita ilman ei kiinnostusta edes synny. Joukkoon M voi kuulua asioita, jotka lisäävät kiinnostusta mutteivät ole välttämättömiä; esimerkiksi julkisuus, varallisuus (huomaa, jollekin kynnysehto, toiselle valinnainen, kolmannelle ei kumpaakaan).
Kiinnostusosiossa on niitä pinnallisia ja materialistisia seikkoja, joiden pohjalta tasoteoriapuuhastelijat aika pitkälti asiaa lähestyvät.
Tämän voi formuloida esim. tähän tyyliin: on henkilön X preferenssijoukko Px, joka sisältää kynnysfunktiojoukon Tx: {a,b,c...} sekä kiinnostusfunktiojoukon Ix: {z,y,x...}. Henkilöllä Y on omat yksilölliset vastaava Ty ja Iy. Nyt lisäksi kumpikin henkilö kantaa ominaisuusjoukkoja, jotka voivat olla vektorit Ox=[a,b,c...x,y,z] ja Oy=[a,b,c...x,y,z] eli siis suuri joukko eri parametreja. Enemmän kuin on mielekästä nyt aakkosin esittää saati auki kirjoittaa. Nämä ovat niitä syötearvoja joita vastapuolen arvotusfunktioihin laitetaan ja joiden lopputuloksena pullahtaa ulos arvio kiinnostuneisuudesta. Lopullinen arvotus on melko varmasti hyvin mutkikas funktio, yksilöllinenkin.
Jatkoa:
POTENTIAALINEN parisuhde syntyy kun kiinnostus on bilateraalinen, eli kummankin kandidaatin kiinnostus toista kohtaan täyttyy. Ilman kiinnostusta ei koskaan synny tilaisuutta muodostaa suhde. Suhteenmuodostus ei kuitenkaan ole automaatio kiinnostuksen perusteella. Se on kahdenvälinen hyvin mutkikas prosessi, jossa on melkein pelkästään dynaamisia elementtejä ja sellaista, mitä ei voida pelkistää yksinkertaisiin parametreihin ja funktioihin. Ihmiset näyttävät itsestään eri puolia eri ihmisten kanssa ja tulkitsevat toisiaan subjektiivisesti. Kahden ihmisen systeemi ei koskaan ole ennustettava, vaan jokseenkin kaoottinen. Puhumattakaan jos systeemi on moninapainen, kuten yleensä todellisuudessa. Ihmiseen ei vaikuta vain treffikumppani, vaan ympäröivä muu yhteisö; sukulaiset, ystävät, työtoverit, jopa satunnaiset ohikulkijat.
POTENTIAALISEN kumppanin löytymisessä on myös rajoituksia. Ajallinen ja maantieteellinen dimensio vaikuttavat ihan oleellisesti siihen, osuuko potentiaalinen koskaan kohdalle. Sosiaaliset verkostot ovat tässä myös tärkeitä. Ne sekä mahdollistavat että rajaavat em. kiinteiden puitteiden ohitse kohtaamisia.
Kun löytyy POTENTIAALINEN suhde, mennään vaikeimmin ennustettavaan asiaan, nimittäin usean yksilön yksilöllinen ja kollektiivinen päätöksenteko. Kiinnostusta oli ja siihen sopiva kandidaatti löytyi, mutta on vaikea paikka päättää, jatketaanko tutustumista ja syvennetäänkö suhdetta seurusteluksi ja vaikkapa pysyväksi parisuhteeksi. Kumpikin tekee näitä päätöksiä kenties moneen kertaan prosessin mittaan, vuosienkin aikana. Silloin huomioidaan elämäntilanteita ja ollaan herkkänä monille signaaleille, joita alkuperäisessä kiinnostusmittaristossa ei ole eikä voi olla. Esimerkiksi luotettavuus on tällainen ajan kanssa re-evaluoitava tekijä joka on ihan ratkaiseva parisuhteen kannalta. Useimmille ihmisille tärkeää on myös tunteiden herääminen ja syveneminen sekä kestävyys. Tämä vaihe eli PARIUTUMINEN on ulkona markkinanäkökulmasta ihan vääjäämättä. Se ei koskaan ole riippuvainen muiden kuin kahden jo kohdanneen henkilön omista tunteista, tahdosta ja päätöksenteosta (tarkoittaen vaihtoehtoisia kumppanikandidaatteja ominaisuuksineen).
Mikään markkinamalli ei voi teoriassakaan selittää enempää kuin jotain POTENTIAALISISTA kumppaneista. ekoille treffeille pääsyn ja kenties niiden aikana selviävän lopullisen kiinnostuksen siitä, tuleeko toisia. Kaikki sen jälkeen on täysin ulkona markkinakonseptista. Edelleenkään en käyttäisi termiä markkina-arvo, koska faktisesti se ei päde vaan yksilöt arvottavat kaikki kesknenään eri tavoin ja tähtäimessä ei ole massamyynti vaan yksi toimiva parisuhde. Etsitään sopivinta, ei laajinta joukkoa. Nämä eivät välttämättä ole toisensa leikkaavat joukot ja joka tapauksessa ylilaajassa joukossa optimin hakeminen ainoastaan vaikeutuu.
Jatkoa:
Siispä tässä ohjeistusta teoreetikoille. Aloittakaa laatimalla empiriaan perustuvat mallin kynnys- ja kiinnostusfunktioille. Laatikaa sen jälkeen niiden pohjalta yleinen kiinnostuskynnysfunktio. Laatikaa sopivat parametrsisoinnit relevanteille ihmisen ominaisuuksille näitä koskien. Testatkaa laajoilla ihmisjoukoilla todellisessa elämässä nämä teoreettiset tuloksenne niiden luotettavuuden arvioimiseksi; hyvä luotettavuuskriteeri on, että teorian tämä osa ennustaa suurella todennäköisyydellä oikein tietyn henkilön Mirkku kiinostuksen tiettyyn henkilöön Markku, kun nämä eivät tunne toisiaan ja mainitut parametrit sekä preferenssit tunnetaan. Yksittäisen muuttujan osalta tämä on trivialiteetti, mutta kun realistisesti muuttujia on kymmeniä tai oikeammin satoja, jotka kaikki vaikuttavat lopulliseen arvioon, niin se tieteellinen magia tapahtuu siinä kun siirrytään triviaalista havainne-esimerkistä realismiin.
Kun yksilötasolla homma toimii, siirtykää vasta sitten rakentelemaan niitä markkinamalleja. Muodostakaa keinot määrittää ajallinen, paikallinen ja sosiaalinen hakuavaruus jokaiselle yksilölle jollain kriteeristöllä. Laatikaa sille osajoukolle demografinen jakaumamalli hypoteettisten potentiaalisten partnerien määrittämiseksi. Tämän jälkeen voi ajaa yksilöllisen simulaation siitä, millaisia määriä omiin kriteereihin sopivia ja omilla ominaisuuksilla kiinnostuksen herättäviä potentiaalisia ehdokkaita voisi olla. Siitä voidaan edelleen tehdä jonkinlaista herkkyysanalyysiä omien kriteerien ja omien ominaisuuksien pohjalta kokeilemalla erilaisia variaatioita, ja todeta, mitkä sadoista ominaisuuksista kenties laajentavat liian suppealta tuntuvaa tai supistavat liian laajalta tuntuvaa potentiaalisten joukkoa.
Markku voisi siis täyttää kaavakkeen, johon syöttää vaikkapa tärkeysjärjestyksessä sata ensimmäistä asiaa, joita kaipaa naiselta, tai antaa sadalle numeroituvalle parametrille kynnysarvon. Joissain tapauksissa nämä ovat tietysti sumeita, joissain binäärisiä, kun monenlaisia eri asioita mitataan. Lisäksi hän antaa asuinpaikkansa, ikänsä, luetteloi sosiaalisten käytösmalliensa muotoja, kuten tapa ulkoilla, baaritella, käydä kaupassa, tanssiaisissa, kerhoissa jne.
Järjestelmään olisi mallinnettu alueen tyypillinen demografia ja sosiaaliset dynamiikat, jolloin teoriaa toteuttava simulaatio voisi laskea todennäköisyyksiä sille, montako potentiaalista Markulle soveltuvaa kiinnostuksenkohdetta ylipäänsä hänen elinpiirissään on ja montako hän todennäköisesti kohtaa. Järjestelmä voisi ehdottaa tiettyjä piirteitä parannettavaksi, mikäli on sellaisia nipin napin kynnysarvon alle jääviä ominaisuuksia, joiden kasvattaminen oleellisesti muuttaisi tarjontaa tai päinvastoin.
Tällaisen näkisin kenties hyödylliseksi ja mahdolliseksi. Huomautan kuitenkin, että tuo kaikki vaatii hemmetisti työtä. Aivan perustutkimuksen tasollakin koskien ihmisen käyttäytymistä. Realistisena aikavälinä toimivalle teorialle sovelluksineen pitäisin jotain 50-100 vuoden haarukkaa tällä haavaa. Ei kun hihat ylös ja hommiin!
Sinä vaikutat porukasta ainoalta, jolla olisi matemaattista älliä nämä kaavat toteuttaa :D
Mutta kyllä, tässähän puhutaan nimenomaan potentiaalista, ei toteumasta. Eri ihmisillä on huomattavia eroja potentiaalissa ja siksi toisilla pariutuminen on helpompaa ja toisilla vaikeampaa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa, muuten, lukea tämän päivän verkkohesarin ulkonäköartikkeli. Siinä puhutaan tästä samasta asiasta mutta huomattavasti uskottavammin:
https://www.hs.fi/elama/art-2000006576918.html
"Ulkonäkötutkimuksen keskiössä on sosiologi Pierre Bourdieun kehittelemä pääomateoria. Sen mukaan ihmisellä voi olla taloudellista, kulttuurista sekä sosiaalista pääomaa. Pääomat määrittävät sitä, miten ihminen menestyy ja tulee tulkituksi vuorovaikutuksessa.
2010-luvulla tutkijat ovat lisänneet joukkoon myös ulkonäköpääoman. Se on iso kimppu tekijöitä.
Siihen lukeutuvat vartalon muoto, koko, tyyli, pukeutuminen, ehostaminen, parta sekä hiukset – siis oikeastaan kaikki, mikä näkyy toisille ja mitä pystyy muokkaamaan. Pelkän ulkokuoren lisäksi ratkaisevaa on, miten ihminen liikkuu ja kantaa itsensä.
Ulkonäköpääomaa ei voi kuitenkaan määritellä yksiselitteisesti, sillä se syntyy suhteessa vastapeluriin ja tilanteeseen. Toisissa tilanteissa arvostetaan eri asioita kuin toisissa.
”Pääomani suhteessa opiskelijoihin on eri kuin suhteessa vanhempaan professoriin. Puhumattakaan siitä, mikä pääomani on nelikymppisenä perheenäitinä Dynamon tanssilattialla.”
(boldaus omani)
On se toki noinkin. Parinhaussa kuitenkin yleensä oletetaan, että haetaan suunnilleen samanikäistä ja siksi siis pitkälti muutenkin samassa elämäntilanteessa olevaa kumppania. Joten ulkonäön merkitys on mielestäni kuitenkin enemmän vakio kuin muuttuva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinhän se on, että jos ei ole kysyntää, se laskee markkina-arvoa, niin kumppani- kuin asuntomarkkinoillakin. Kohde tai tyyppi voi olla vaikka kuinka arvokas, fiksu tai haluttava omasta mielestään, mutta kysyntä ratkaisee.
Onneksi olen pariutunut uudelleen vanhoilla päivilläni, löysin sopivan kumppanin ja yhdessä oltu jo yli 20 vuotta.
Markkina-arvoteoriaa tuntuvat tuputtavan juuri Laasasen kaltaiset miehet, jotka itse eivät tunnu sitä ymmärtävän. Ryttyillään vaikkapa siitä, ettei jokaiselle riitä 18-25 -vuotiasta naista. Yksinkertaisesti väestörakenteen vuoksi ei ole mahdollista että riittäisi: naisia on suunnilleen yhtä paljon kuin miehiäkin, joten jos ja kun kaikki miehet ottaisivat mieluiten senikäisen, heitä ei voi olla tarpeeksi. Saati että jokaiselle sinkkumiehelle riittäisi *kaunis*, *neitseellinen* 18-25 -vuotias -heitä on niin vähän, että vaikka joku heistä haluaisi pitkätukkaisen pankkiirin joka pitää kissoista ja soittaa ukulelea, sellaisia riittäisi useampi tarjolle. Deittipalstat ovat tämän kanssa helisemässä; tavoiteltavimmat naiset saavat niin paljon viestejä että pelästyvät ja häipyvät; muille naisille ei tule viestiä ollenkaan.
Naiset yleensä ymmärtävät, että jos on 35+, eikä minkään näköinen, on realistista saada joko tavallinen mies, tai ei miestä laisinkaan. Moni tyytyy ei lainkaan -vaihtoehtoon, ja niinpä meillä on työväenopistojen kurssit täynnä sinkkunaisia opiskelemassa espanjaa, tai mitä nyt keksitäänkään ajan kuluksi, he eivät jää statustaan suremaan. Kaikki miehet sen sijaan eivät ymmärrä, ja tosissaan uskovat että nämä "täydelliset" naiset puuttuvat pariutumismarketista koska joku alfauros on vienyt niitä tusinoittain, ja tämä taas johtuu naisten typeryydestä kun he ovat sellaisten pyöritettävänä. Väärin, ei näitä ihmenaisia kukaan ole vienyt. Heitä ei koskaan montaa ollutkaan.
Jos tosissaan haluaa suhteeseen, on paras tarkastaa omat odotuksensa vastaamaan realiteettejä. Esim edellämainitut 35+ naiset eivät saa deittipalstoilla viestejä juuri lainkaan. Jos mies haluaisi "tavallisen" naisen eikä uikuttaa, niin siitä vain hakemaan -tai sieltä työväenopiston kurssilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, 518 (+ muut perusteelliset kommenttisi) Erityisesti tämä kohta viehätti minua:
"Kun löytyy POTENTIAALINEN suhde, mennään vaikeimmin ennustettavaan asiaan, nimittäin usean yksilön yksilöllinen ja kollektiivinen päätöksenteko. Kiinnostusta oli ja siihen sopiva kandidaatti löytyi, mutta on vaikea paikka päättää, jatketaanko tutustumista ja syvennetäänkö suhdetta seurusteluksi ja vaikkapa pysyväksi parisuhteeksi. Kumpikin tekee näitä päätöksiä kenties moneen kertaan prosessin mittaan, vuosienkin aikana. Silloin huomioidaan elämäntilanteita ja ollaan herkkänä monille signaaleille, joita alkuperäisessä kiinnostusmittaristossa ei ole eikä voi olla. Esimerkiksi luotettavuus on tällainen ajan kanssa re-evaluoitava tekijä joka on ihan ratkaiseva parisuhteen kannalta. Useimmille ihmisille tärkeää on myös tunteiden herääminen ja syveneminen sekä kestävyys. Tämä vaihe eli PARIUTUMINEN on ulkona markkinanäkökulmasta ihan vääjäämättä. Se ei koskaan ole riippuvainen muiden kuin kahden jo kohdanneen henkilön omista tunteista, tahdosta ja päätöksenteosta (tarkoittaen vaihtoehtoisia kumppanikandidaatteja ominaisuuksineen). "
Täällä kun niin usein saa lukea, että parisuhde on staattinen tila, johon päästään ja sitten siinä vain ollaan. Näinhän ei ole. Ensinnäkin siitä ensimmäisestä kohtaamisesta on pitkä matka parisuhteeseen. Toiseksi parisuhde on jatkuvaa "neuvottelua"; rakastanko edelleen tätä ihmistä, haluanko olla hänen kanssaan vaikka hänestä on käynyt ilmi uusia asioita, olenko hänen kanssaan onnellinen jne. Usein tutustuminen tyssää jo pariin tapaamiseen tai pariin kuukauteen (ainakin omalla kohdallani 2 kk on ollut monta kertaa se myyttinen raja, jossa olen huomannut, ettei tutustumista kannata syventää), mutta vaikka se syvenisi avoliitoksi ja jopa avioliitoksi, niin eivät nekään ole asioita, jotka vain ovat ja pysyvät samoina.
Totta se on tuokin, taso vaikuttaa senkin jälkeen kun suhteeseen on päässyt. Jos siinä tulee liian iso muutos alaspäin, moni suhde ei sitä kestä. Tai jos tulee vastaan toinen ehdokas, joka tarjoaa samantyyppisen luonteen, mutta selvästi paremmilla materiaalisilla eduilla, aika moni tarttuu siihen. Sellaista on elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen lisäksi että kiinnostus on kaksisuuntainen ilmiö --- Kyvyttömimpien ei kannata aloittaa vaikeimmasta.
Mikä siis on se toimivampi lähestymistapa, jolla ihmisten pariutumista voidaan ennustaa, ja ilmiötä selittää? Vai onko nimenomaan tavoitteena se, että sitä EI saa selittää, eikä missään nimessä ennustuksia tehdä?
No katsos kun kaoottisessa äärimmäisen kompleksissa järjestelmässä ennustaminen voi olla tosi vaikeaa. Ei tässä ole mitään kielletty, todettu vain se mahdottomaksi. Yksinkertaisissakaan järjestelmissä ei ole ihan niin suoraviivaista että päätetäänpäs pojat nyt tehdä tässä se teoria, että heilahtaa.
Sieltä se tuli. Kiitokset siitä. Tavoitteena on siis todellakin vain omista nimeämättä jäävistä syistä kieltää koko ilmiö, vaikka sen markkina-arvon olemassaolon (ilmiönä) pystyy jokainen itse toteamaan erittäin helposti. Kilpailevaa selitysmallia ei ole tarjota, eikä sellaista halutakaan tarjota.
Olet varmaankin keskimääräistä selvästi älykkäämpi yksilö, joka on ehkä pitkäänkin ollut työkseen tekemisissä talouteen liittyvien asioiden kanssa. Tiedät olevasi hyvä työssäsi. Olet vuosien karttuessa oppinut, että omaksumasi lukuihin luottava lähestymistapa toimii. Olet tottunut käyttämään sanalle "markkina-arvo" aivan spesifiä taloudesta tuttua merkityssisältöä.
Nyt sitten äkkiä pitäisikin siirtää sana "markkina-arvo" kokonaan toiseen ympäristöön, joka ei noudatakaan samoja lainalaisuuksia kuin sinulle turvallinen talous lukuineen ja yhtälöineen. Näin sanasta "markkina-arvo" muodostuu ajattelusi sokea piste, joka ajaa kieltämään koko ilmiön olemassaolon hinnalla millä hyvänsä.
Edelleen: vaikeutesi osata lähestyä ilmiötä ehdotetusta suunnasta ei tee tyhjäksi itse ilmiötä.
.
Jos lähtisin viittoittamallesi linjalle, vastavuoroisesti toteaisin että olet varmasti tyhmä ja paska työssäsi, koska et pysty tai halua keskustella lainkaan aiheesta vaan kommentoit vain ja ainoastaan toisen kirjoittajan persoonaa ja asetat hänelle omia luulotelmiasi motiiveikseen.
En sitä kuitenkaan tee, koska haluan sittenkin keskustella aiheesta enkä riidellä.
Tavoitteena ei ole kieltää mitään olemassaolevaa ilmiötä, vaan kritisoida virheellisiä ja toteennäyttämättömiä väittämiä ilmiöstä tai sen ilmentymistä. Nk. MAT kun on edelleen lähinnä irrallisten tosiasiaväittämien tai omakohtaisten anekdoottien vaihtelevaa sekamelskaa. Se ei ole edes falsifioitavissa, se ei ole teoria. Se on vain liirumlaarumia. Argumentiksi "jokainen voi nähdä" ei käy, koska yhtä lailla voidaan perustella vaikkapa minkä tahansa uskonnon jumalat ja ihmeet. Jokuhan ne on nähnyt omakohtaisesti ja jokainen voi halutessaan myös nähdä. Ilmiöt, jotka ovat olemassa vain jonkun halutessa nähdä, eivät ole vielä todellisia eikä niiden kyseenalaistaminen ole edes kieltämistä, saati että siihen pitäisi olla muuta motiivia kuin totuuteen pyrkiminen.
Edelleen; joka väittää ilmiön olevan olemassa, on itse velvollinen osoittamaan sen Ilmiön todisteeksi ei käy luja usko tai harhanäyt. Ei edes laaja joukko tosia anekdootteja. Tässä ollaan niin perustavanlaatuisissa ongelmissa, että edes sitä itse ilmiötä ei ole oikein osattu kunnolla määritellä ja formuloida. Tasoteoreetikot eivät tarkalleen osaa edes sanoa, mikä on se ilmiö, jota he yrittävät selittää.
Helpostihan se on falsifioitavissa, pitäisi vain osoittaa että pariutumisessa ei ole mitään muita tekijöitä kuin psykologis-kemiallinen rakastuminen, joka voi leimahtaa ihan kenen tahansa kahden ihmisen välille riippumatta mistään materiaalisista tekijöistä. Minusta tuo ei kyllä kuvaa sitä maailmaa, jonka näen ympärilläni. Minusta näyttää päinvastoin siltä, että jo pelkästään yksi ainoa materiaalinen tekijä, eli ulkonäkö vaikuttaa hyvin vahvasti siihen, ketkä päätyvät yhteen. On hyvin poikkeuksellista, että pariskunta on ulkoiselta viehättävyydeltään selkeästi eri tasoa keskenään. Pykälän verran voi eroa olla, mutta harvemmin kahta ja sen enempää tuskin koskaan. Puhdasta sattumaako? Kansanomaisestikin olen joskus kuullut puhuttavan "naimanaamoista", eli siitä että pariskunnan kasvot sopivat yhteen. Se mistä nyt puhutaan teoreettisina tasoina on siis tunnistettu kansan syvissä riveissä eri nimillä todennäköisesti aina. En ymmärrä miksi tämä on joillekin niin kontroversiaalista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mainitsit nuo avioliitossa toistuvasti pettävät miehet, niin sellaista olen havainnut, että heillä ei tunnu vaimon ottaman eron jälkeen menevän kovin vahvasti. Veikkaan sen johtuvan siitä, että varatun miehen ja miksei naisen kanssa seurustelevissa on luultavasti paljon sellaisia, joiden tiedostamattomat motiivit liittyvät nimenomaan siihen, että vastapuoli on varattu. Keski-ikäinen eronnut sinkkumies tai nainen ei olekaan niin houkutteleva kuin varattu, kielletty hedelmä.
Ehkä monet miehet tämän tiedostavatkin, koska lähtevät suhteesta vasta sitten, kun on majapaikka seuraavan naisen luona valmiina. Muistaakseni 70 % eroista on naisten aloitteesta. Ikänsä sinkkuna ollut playboy on täysin sopeutunut tilanteeseensa, joten ero ei järkytä hänen elämäänsä samalla tavalla kuin pettävää miestä, jolle nainen osoittaa ovea.
ps. lihavoitu kohta jos mikä kuvaa tavismiestä.
Naistenmies lähtee kohti uusia seikkailuja ja luottaa siihen että uusi nainen, tai naisia, löytyy kyllä.
Juurikin näin. Miten naiset voivatkaan olla niin pihalla kaikkeen pariutumiseen liittyvästä. Karruselliko se sekoittaa pään? Vaiko olematon helle?
Tavallisella miehellä kysyntä on niin heikkoa, että kohtuullinenkin tarjous on sellainen mistä pidetään kiinni, ja harvemmin suhteidenkaan aika ovelle ilmaantuu parempia kolkuttelemaan. Jos ilmaantuu, niin ero on tietenkin todennäköinen. Yksi erojen arkkityyppi onkin tämä, eli vanhemmiten erotaan kun mies kenties huomaamatta hiipii statushierarkiassa ylemmäs ja nainen kotona sekä naiset ympärillä rupsahtavat miestä nopeammin. Joksikin villityksiksikin tuota sangen luonnillista ilmiötä on yritetty mustamaalata, vaikka kyseessä on vain luonnon suuri kiertokulku. Mutta tavallisempikin mies pääsee kuitenkin vanhemmiten valkkaamaan ihan eri tavalla kuin nuorena, runneltuna ja epävarmana poikasena.
Naiset taas tuossa puhuvat jostain komeista reppanoista, ehkä entisistä pelimiehistä, joilla ei ole maailmalle katoavaa komeutta kummempaa annettavaa. Naistenmiehet taas ovat myös henkisesti kykeneväisiä, mihin suuri kysyntä puoliksi perustuukin. Heille tarjokkaita virtaa läpi elämän ja enemmänkin se sitoutuminen on haaste, kun mahdollisuus vieläkin parempaan on varsin todennäköistä. Eivät tosiaan yleensä jää surkuttelemaan entisen perään, kun tarjolla on jälleeen nuorempaa satoa, minkä seassa villiintyä ja piehtaroida!
Älä puhu muiden miesten puolesta, he häpeäisivät väitteitäsi.
Kaikki eksäni ovat olleet tavallisia (yksi avio-ex, muutama seurustelu-ex) ja ihan jokaisesta heistä olen joutunut "kilpailemaan" muiden naisten kanssa.
Nykyinen puolisoni olisi varmasti saanut minua kauniimman ja nuoremman, jos se olisi ollut hänelle prioriteettti, sen verran aktiivisesti naiset hakeutuvat hänen juttusilleen. Ja on kuitenkin täysin tavallinen. Hän ei varmasti allekirjoittaisi väitettäsi heikosta kysynnästä ja siitä että pitää ottaa joku, joka "tekee tarjouksen".
Eli kirjoita itsestäsi, älä muista miehistä.
Naiset eivät hakeudu aktiivisesti keskivertomiehen juttusille.
Ongelma tässä on että naisten silmissä "tavallinen" on kuka tahansa ei-miesmalli, ei-miljonääri ja ei-julkkis.
Vierailija kirjoitti:
Tasoteoria vertautuu täysin litteän maan tai luomiskertomus -teorioihin. Sen kantava voima on "miten näen, miten koen, miten uskon". Sillä on tasan nolla prosenttia oikeaa tieteellistä tutkimusnäyttöä. Sisältö koostuu sataprosenttisesti subjektiivisesta uskomuspohjaisesta maailmankuvallisesta päättelystä. Päättely voi olla muodollisesti hyvinkin loogista ja rationaalista. Se vaan lilluu empiirisesti täysin maadoittamattomassa mielikuvituksen käsitemaailmassa jonne luodaan fyysisen maailman havainnoista puhtaan teoreettisia käsitemalleja sekä melko lailla mielivaltaisia premissejä, jotka ovat enintäänkin karkeita yleistyksiä tai sitten täysin keksittyjä, ja koko touhu on lopulta silkkaa idealeikkiä.
Simppeli esimerkki, jolle on eniten myös konkreettisia vastineita oikeassa tieteessä ja josta usein taso"teorioissa" puhutaan. Ulkonäkö, kasvojen osalta.
Kyllä, on tutkittu, että ihmiset keskimäärin preferoivat tietynlaista ulkonäköä. Laajojen ihmismassojen preferensseistä on onnistuttu laatimaan "ihanneulkonäkö". Miesten ja naisten kesken on eroa siinä, miten tiettyjä piirteitä preferoidaan keskimäärin. Naiset keskimäärin preferoivat maskuliinisempia kasvonpiirteitä ja päin vastoin.
Mutkat suoriksi rytinällä -jengi vetää päätelmänsä tästä, että leukaäijät saavat kaikki naiset jos kohta ei yhtä aikaa, niin ainakin jonottamaan, ja että missinaiset saavat kaikki miehet kuolaamaan. Ja niin edelleen, jokainen tuntee nämä "päätelmät".
Ongelma 1) Mutta kun keskiarvo ei ole kaikki. Se on vain yhdenlainen tilastosuure joka jättää kokonaan huomiotta esimerkiksi jakauman, mikä on paljon tärkeämpi. Keskiarvo voi olla sellainen välimalli, joka ei oikeasti houkuta juuri ketään, jos makumaailma on enemmän polarisoitunut. Kasvonpiirteissäkin yksittäisiä ja tutkimuksissa tarkemmin erittelemättömiä piirteitä on varmaankin kymmeniä, mutta teoriajäppiset puhuvat vain ja ainoastaan leuan raketeesta parin muuttujan suhteen.
Enpäs tiedä.
Olen tehyt palstalle kaksi avausta aiheesta.
Ensimmäisessä kerroin rehellisesti muutamista piirteistäni jotka poikkeavat tuosta maskuliinisuuden stereotypiasta ja kysyin uskovatko nainen että minulla olisi mahdollisuuksia löytää elämänkumppani. Sain todella positiivisen vastaanoton ja kehuja kuinka vaikutan tosi kivalta mieheltä joka varmasti löytää itselleen sopivan naisen.
Jotenkin aloin hieman skeptiseksi ja tein toisen avauksen jossa pyysin seuraavaa:
- jos olisit sinkku ja etsimässä parisuhdetta, olisivatko listaamani samat ominaisuudet ehdoton nou-nou? yläpeukku/alapeukku
Listasin yhden ominaisuuden kerrrallaan. Ei tarvinnut listata kaikkia kun yläpeukkuja oli jäljellä nolla.
Eli kyllä se vain menee niin että vaikkei tarvitsekaan olla mikään harlekiinikirjojen unelmaprinssi, niin kyllä se miesmaku vain on lähes kaikilla naisilla melko konservatiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaan vaikka Amber Heard. Jumalattoman kaunis, tämän hetken ikää en tiedä mutta kuitenkin nuorehko. Valehtelee ihmisille että olet väkivaltainen, yrittää viedä rahasi, paskoo sänkysi. Istuttaa sinua yöt riitelemässä ja äänittää riidat. Taso?
Paha luonnevika laskee tason heti niin matalaksi, etteivät miehet halua olla suhteessa. Kertaseksi tietysti käy, ainakin jos Amber on köysissä tai muulla tavoin tehty vaarattomaksi,
Miten on mahdollista että luonne nyt merkitsee näin radikaalisti? Kaikki aikaisempi keskustelu ja vastaukset miten naisten tasot menee liittyy aina vain ulkonäköön.
Enpä usko, että Amberilla on paljoa tarvetta laskea rimaa miestensä suhteen noistakaan sattuneista huolimatta. Onhan se nyt nähty kerta toisensa jälkeen ihan elävässäkin elämässä, että niillä supermulkuilla, mutta kauniilla nartuilla on aina vara mistä valita ja uusi mies vierelle...
Niin, koska aina löytyy näitä pelkästään pintaa katsovia hypergamiamiehiä, jotka luulevat voittavansa elämän pelissä saamalla tasoaan korkeamman kauniin naisen.
Se ei tee tasoteoriasta totta, että suppea alajoukko ihmisistä käyttäytyy typerästi ja jopa itsetuhoisesti. Pikemminkin se vain vahvistaa markkina-arvoteorian antiteesin, että jokaiselle löytyy ottajansa. Sänkyyn paskova narkki on jollekin 10/10 -unelmapuoliso vaikka suurin osa jengistä ei missään olosuhteissa haluaisi olla missään tekemisissä sellaisen kanssa edes tuttavuutena.
Poikkeuksiin on turha vedota, kun tämä toistuu koko ajan eli lähes jatkuvasti saa selitellä että "no tämä onkin poikkeus". Teoria joka ei selitä juuri mitään ilman poikkeuksia, ei ole edes teoria. Se on puhdasta horinaa.
Tasoteoriassa ei puhutakaan siitä subjektiivisesta 10/10 -tasosta, vaan objektiivisista asioista, ominaisuuksista jotka ovta kaikkien silmissä plussaa. Sänkyyn paskova narkki ei sellaista ole, vaikka toinen samanlainen hänen seurastaan nauttiikin kun ei muuta ole tarjolla.
Teetkö listan noista positiivisista ominaisuuksista? Siis niistä, jotka ovat kaikista positiivisia eikä niitä, jotka ovat toisille yhdentekeviä? Ei siis mitään "miehellä on tuuheat hiukset", koska osalla ei tuolla ole mitään merkitystä.
Mutta se tuskin ketään haittaakaan. Aika monelle naiselle miehen hyvät hiukset tuntuvat kyllä olevan tärkeät, joten itse kaljuuntuvana ja sen takia pääni höyläävänä miehenä tunnistan että se vaikuttaa negatiivisesti markkina-arvooni. Iso osa naisista sivuuttaa minut automaattisesti, kaljupäät eivät rekisteröidy heidän tutkassaan. Onneksi se ei kuitenkaan kaikille ole este ja jotkut jopa pitävät kaljusta, joten olen saanut oman osani naisseurasta kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea koko ketjua, kun on jo monta sivua, niin pahoittelut, jos tulee toistettua jotain jo käsiteltyä.
Sanon vain mielipiteeni naisena: pidin koko teoriaa ihan järjettömänä hömppänä, kunnes luin Laasasen kirjan. Okei, se ei olekaan hömppää, mutta se on kasa tilastotietoa ja itsestäänselvyyksiä. Yhtään sellaista lausetta kirjassa ei ole, mistä olisin eri mieltä. Mutta kyseessä ei oikein ole sellainen teoria, jota pystyisi soveltamaan käytäntöön (kuten muutamat mt-ongelmaiset palstajankkaajat kovasti yrittävät). Yksittäinen ihminen ei ole koko tilasto, vain häviävän pieni osa tilastoa, etkä koskaan voi ennalta tietää, missä päässä Gaussin käyrää mennään.
Sinänsä suosittelen kirjaa, se avaa silmiä havainnoimaan monia arkipäivän ilmiöitä, jos ei ole aiemmin niitä huomannut. Teoriasta itsestään ei ole käytännön apua, sehän vain toteaa, että ihmiset pariutuvat parhaan mahdollisen kumppanin kanssa -- no daa.
Syy miksi naiset kieltävät MAT:n on negatiivisten esimerkkien käyttäminen.
"Minä en ollut kiinnostunut tietystä tasokkaasta miehestä, koska ei ollut kemiaa".
Olennaista on ymmärtää että MAT perustuu toteutuneisiin pariutumisiin, ei toteutumattomiin. Jos komea mies A ei kiinnosta kaunista naista mutta komea mies B kiinnostaakin ja päätyy ko. naisen pariksi, MAT piti 100% paikkansa.
Havainnoimalla arkipäivän tilanteita havaitset nopeasti että Gaussin käyrän eri puolilla olevat eivät käytännössä koskaan pariudu keskenään.
Perin erikoinen teoria näin matematiikkaa opiskelleen näkökulmasta. Mutta voi kai sitä halutessaan teoriaksikin kutsua että karsitaan ideologiaan sopimattomat tapaukset ensin pois ja sitten todetaan että Kappas kun teoria näistä ennustaa 100% oikein. Voi itseäänkin kutsua Napoleoniksi niin halutessaan. Jälkimmäisellä päätyy suljetulle, ekalla näemmä vaan av:lle.
Eri, mutta pointti taisi mennä sinulta nyt ohi. Tasoteoria ei väitä, että esimerkiksi kaikki komeat kävisivät pariksi kaikkien kauniiden kanssa, mutta että se pari joka tapauksessa otetaan sieltä komeiden/kauniiden joukosta eikä sieltä rumempien joukosta. Yrittäkää nyt ymmärtää tämä.
Ja kun komealla miehellä on vaimona pyöreä, meikkaamaton ja iältään vanhempi nainen, kyseessä on taas poikkeustapaus, jota ei oteta huomioon?
Poikkeustapauksia on toki olemassa, mutta eihän missään asiassa poikkeukset kumoa pääsääntöä. Toinen asia on sitten, että ovatko ne omat arviot aina luotettavia. Meikkaamattomuus ei ole kovin olennaista, mutta noista muista ominaisuuksista pitäisi kuitenkin tietää vähän tarkemmin kun nyt jäävät kovin subjektiivisiksi arvioiksi. Kuinka paljon vanhempi nainen on? Kuinka komea mies on ja kuinka pyöreä nainen on? Siis sadan tai tuhannen sellaisen ihmisen mielestä, joka olisi arvioimassa miestä tai naista potentiaalisena kumppanina.
Siis mikä ihme tässä nyt on ollut ongelmana viimeiset 38 sivua? Nyt äkkiä väität olleesi kaiken aikaa kanssani täysin samaa mieltä? Ainoa ongelmasi on inho käytettyjä termejä kohtaan, jotka siis ovat olleet "markkina-arvo", "teoria" ja "tasoteoria"?
Sitä paitsi selvästi sotket minut johonkin toiseen keskustelijaan.