Millainen vienti on markkina-arvoteoria ihmisillä?

Vierailija kirjoitti:

Tasoteoria vertautuu täysin litteän maan tai luomiskertomus -teorioihin. Sen kantava voima on "miten näen, miten koen, miten uskon". Sillä on tasan nolla prosenttia oikeaa tieteellistä tutkimusnäyttöä. Sisältö koostuu sataprosenttisesti subjektiivisesta uskomuspohjaisesta maailmankuvallisesta päättelystä. Päättely voi olla muodollisesti hyvinkin loogista ja rationaalista. Se vaan lilluu empiirisesti täysin maadoittamattomassa mielikuvituksen käsitemaailmassa jonne luodaan fyysisen maailman havainnoista puhtaan teoreettisia käsitemalleja sekä melko lailla mielivaltaisia premissejä, jotka ovat enintäänkin karkeita yleistyksiä tai sitten täysin keksittyjä, ja koko touhu on lopulta silkkaa idealeikkiä. 

Simppeli esimerkki, jolle on eniten myös konkreettisia vastineita oikeassa tieteessä ja josta usein taso"teorioissa" puhutaan. Ulkonäkö, kasvojen osalta.

Kyllä, on tutkittu, että ihmiset keskimäärin preferoivat tietynlaista ulkonäköä. Laajojen ihmismassojen preferensseistä on onnistuttu laatimaan "ihanneulkonäkö". Miesten ja naisten kesken on eroa siinä, miten tiettyjä piirteitä preferoidaan keskimäärin. Naiset keskimäärin preferoivat maskuliinisempia kasvonpiirteitä ja päin vastoin. 

Mutkat suoriksi rytinällä -jengi vetää päätelmänsä tästä, että leukaäijät saavat kaikki naiset jos kohta ei yhtä aikaa, niin ainakin jonottamaan, ja että missinaiset saavat kaikki miehet kuolaamaan. Ja niin edelleen, jokainen tuntee nämä "päätelmät".

Ongelma 1) Mutta kun keskiarvo ei ole kaikki. Se on vain yhdenlainen tilastosuure joka jättää kokonaan huomiotta esimerkiksi jakauman, mikä on paljon tärkeämpi. Keskiarvo voi olla sellainen välimalli, joka ei oikeasti houkuta juuri ketään, jos makumaailma on enemmän polarisoitunut. Kasvonpiirteissäkin yksittäisiä ja tutkimuksissa tarkemmin erittelemättömiä piirteitä on varmaankin kymmeniä, mutta teoriajäppiset puhuvat vain ja ainoastaan leuan raketeesta parin muuttujan suhteen. 

jatkoa:

Ongelma 2) Kasvojen esteettinen miellyttävyys on vain sananmukaisesti sitä itseään. ei muuta. Se ei sisällä seksuaalista houkuttavuutta saati sitten parisuhdekelpoisuutta millään lailla. Se on kuin muinaista Anttilan vaatekuvastoa selailisi. Joku malli näyttää paremmalta ja ehkä myy tiettyä vaatetta siksi paremmin. Mutta pitää olla perin (elämänkokemus-)puutteinen peräkammarin poikamies tai poikamiestyttö, että kuvan perusteella alkaisi sormuksia suunnittelemaan. Esteettinen miellyttävyys voi YKSILÖKOHTAISESTI olla jonkinlainen ensimmäinen kynnys tutustumiseen, lähinnä jos tarkastellaan hyvin rajattuja parinhakumalleja, kuten kuvaan perustuvat deittipalvelut. Tutustumisvaiheessa sen merkitys romahtaa nopeasti, kun pinnallisten seikkojen sijaan aletaan muodostaa henkistä tuttavuutta, mikä ratkaisee myös tunteiden syntymisen. Suuressa osassa pariutumisia tutustuminen tapahtuu ihan eri perustein kuin sarjadeittaillen tuntemattomia. Usein tutustutaan jotain luontaista kautta ja opitaan tuntemaan toinen ihmisenä ilman mitään ulkonäkökynnyksiä alkuunkaan. Esimerkiksi työpaikalla tai harrastuksessa ei voi valita minkä näköisiä ihmisiä sinne tulee, vaan se on omasta vinkkelistä puhtaan satunnaista ja heihin tutustuu joka tapauksessa ihmisinä. 

Ongelma 3) Tilastot ja keskiarvot ovat yhdentekeviä. Ihminen ei voi pariutua tuhansien kanssa yhtäaikaa eikä edes käytännössä peräkkäinkään, vaikka olisi kaikkien mielestä todella houkutteleva ulkonäöltään. Ei edes vaikka kaikilla näillä ei olisi muita motiiveja kuin ulkonäkö tai ei mitään tosielämän pidäkkeitä kuten jo olemassaoleva parisuhde. Todellisuudessa ihmisen potentiaalisten parisuhdekumppanien pooli on varsin pieni, paikallisesti, ajallisesti ja sosiaalisesti rajattu sellainen. Sen sisällä kohtaaminen on enimmäkseen satunnaista ja sarjamuotoista. Samalla ajanhetkellä ei koskaan ole laajaa valikoimaa, joista valita paras mielestään. Ihmisiä tulee vastaan yksittäin ja jokaista arvioidaan yksilönä pikemminkin kuin laajasti muihin vertaillen. Tämän vuoksi mitään markkinoita ei ole, jotka muodostaisivat ja mittaisivat jatkuvasti ihmiselle markkina-arvoa joka sanelee parinvalinnan helppoutta. Melkein kaikissa tapauksissa se valinta kohdistuu yhteen yksilöön kerrallaan ja kriteerinä on pääasiassa se, syttyykö häntä kohtaan tunteita. Kaikki tiedämme, että tunteiden osalta ulkonäön kaltaisilla ja muilla pinnallisilla seikoilla on erittäin vähän osuutta. 

Ongelma 4) Jos edelläolevista huolimatta uskottaisiin markkina-arvojen ja yleisten universaalien tasojen merkitykseen, niin MAT pelaa itse itsensä marginaaliin keskeisillä perusoletuksillaan. Se kun "ennustaa" että korkeamman tason henkilöt etsivät tasoaan vastaavaa seuraa ja pariutuvat keskenään pääosin tason sisällä, eivät ylös- tai alaspäin vaikka joissain tapauksissa pyrkimystä ylemmäs olisikin. Tämä ilmiö supistaa pois ylempien tasojen ylikysynnän ja alempien alikysynnän. Vaikka esim. ylin taso olisi harvinaisempi kuin seuraava alempi, niin se tarkoittaa että alempitasoisille löytyy yhtä helposti tasoistaan seuraa kuin ylempitasoisille. Ylempitasoiselle ei tee parinvalintaa yhtään sen helpommaksi heidän korkea tasonsa. Itse asiassa, jos ajatellaan että jokin osa ihmisistä tavoittelee tasoaan parempia, se heikentää ylempitasoisten edellytyksiä, koska heille on suhteessa enemmän suhteessa huonompaa tarjontaa. Tässä pätee sama logiikka kuin vaikkapa älykkyyden suhteen. Huippuälykkäillä on vaikeaa ja yksinäistä monella elämänalueella, koska kaltaistaan seuraa on vaikea löytää sen harvinaisuuden vuoksi. Partymeininki on päällä siellä keskiarvon tuntumassa, kun kaltaisia on paljon ja naapurikategoriat kumpaankin suuntaan ovat myös massiivisia. Ääripäässä on hiljaista ja toiseen suuntaan ei ole enää lainkaan etenemistilaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäpä kerron ihan omasta elämästäni miksi aloin miettimään näitä tasojuttuja.

Kun olin ehkä ->20v, en miettinyt tasoja. Ei ollut suurta kiirettä seurustella koska vietin aikaa kaverien kanssa ja sitten olin armeijassa.

Ajattelin että kiva tyttö löytyy kyllä, sen verran tiedostin etteivät omat ihastukset ikinä olleet niitä luokan missejä jotka aina seukkasivat pitkien/komeiden/itsevarmojen poikien kanssa.

Sitten sain opiskeluaikana huomata että eihän se niin menekään tuossa iässä että suurin osa löytää tyttöystävän. Ehei. Eka ilta yökerhossa ja ykkösluokan tytöt oli kuin poptähtiä, pojat näkymätöntä ilmaa.  Suurin osa ei saa tyttöystävää, ja mitään seksiseikkailuja ei todellakaan ole tarjolla halusi niitä tai ei (itse olisin halunnut seurustella), koska on ne pari miestä jotka valloittaa naisia ja muut ei.

Se olikin niin että pojista kommeimat ja itsevarmimmat seurusteli jos halusivat, muut ei. Muut oli liian mitäänsanomattomia, mauttomia ja hajuttomia, varovaisia, ujoja ja tylsiä. Kuten sain huomata 5-10v päästä, muiden aika tuli myöhemmin.

Siitä lähti tasojen miettiminen, ulkoinäön ja käytöksen muokkaaminen niissä rajoissa kuin pystyy. Pitkällehän sillä ei pötkitty, mutta kyllä se vähän tilannetta paransi. Sain tuurilla ekan kerran seksiä, ja olisinko ollut 24 tai 25 kun oli lyhyt parisuhdekin.

Sitten joskus myöhemmin huomasin että aina kun nainen kiinnostuu, siinä on kolme yhteistä piirrettä: lyhyt, ylipainoinen, pyöreä. Joka kerta. Tasoistahan siinä oli kyse, olinhan itse lyhyehkö ja en komea, vaikkakin hyväkuntoinen koska kävin tason kohottamiseksi salilla. Yritin tulla toimeen tuon asian kanssa kunnes hyväksyin että mulle jotenkin naisellinen kroppa on tärkeää, että peppu on vatsaa pyöreämpi eikä vyötärö ole lanteita paksumpi. Ei voinut mitään.

Lopulta kun olin 30 jotain, kivannäköinen (minua vähän vanhempi) nainen kiinnostui mutta paljastui ikäväksi tapaukseksi.

Kun olin 33, löysin elämäni rakkauden. Tunnustan ihan avoimesti että kyllä se taso ratkaisi sen että alustava kiinnostus heräsi ja päädyttiin treffeille. Ulkonäkö, vähän harteikkaampi olemus, parempi tyyli, itsevarmemmat eleet ja supliikki, ja kaikki.

Enää tuolla ei ole niin paljoa väliä, muut asiat ratkaisevat enemmän. Mutta alkuun oli, ihan takuulla Eikä tuon pitäisi olla hankala asia hyväksyä. Aika moni teistäkin uskoo että kyllä sillä on vaikutusta onko naisen ulkonäkö kuosissa. Ja te ette todellakaan ole vähempää pinnallisia kuin miehetkään, sori vaan :D

Nuo jutut mistä palstan tasoteoriamiehet kertoo on erilaisia koska netti ja pelimieskultit tuli myöhemmin, mutta kun luin huvikseni sen pelimieskirjan niin yllättävän samoja juttuja siinä oli kuin ne mitä itse aikanaan pyörittelin mielessäni...

 

Hieno esimerkki markkina-arvotietoisuuden soveltamisesta käytäntöön.

1) Ensin tehdään havainto ("Se olikin niin että pojista kommeimat ja itsevarmimmat seurusteli jos halusivat, muut ei").

2) Sitten ryhdytään toimeen ("Siitä lähti tasojen miettiminen, ulkoinäön ja käytöksen muokkaaminen niissä rajoissa kuin pystyy").

3) Sitten tehdään uudet havainnot itsensä muokkaamisen jälkeen ("huomasin että aina kun nainen kiinnostuu, siinä on kolme yhteistä piirrettä: lyhyt, ylipainoinen, pyöreä. Joka kerta").

4) Lopulta saavutetaan se haluttu tulos ("Tunnustan ihan avoimesti että kyllä se taso ratkaisi sen että alustava kiinnostus heräsi ja päädyttiin treffeille. Ulkonäkö, vähän harteikkaampi olemus, parempi tyyli, itsevarmemmat eleet ja supliikki, ja kaikki.")

Esimerkin mies siis teki JUURI niin kuin tällä palstallakin aina miehille sanotaan, eli hän nosti sitä tasoaan omien geeniensä puitteissa, paransi sosiaalisia taitojaan ja kartutti ymmärrystä siitä, mitä naiset miehiltä odottavat. Lopulta kova panostus palkittiin. Välttämättä niin ei tietenkään aina tapahdu.

Niin sanottua keskivertomiestä ei taatusti kiinnosta "markkina-arvon" muotoilu matemaattiseen kaavaan, tai sen yleistäminen joksikin unversaaliksi laiksi. Keskivertomiestä kiinnostaa se, miten hän voi saatua tietoa omaksi edukseen hyödyntää.

Juuri tästä tuossa yllä on mitä loistavin esimerkki. Sitä paitsi naistenkin pitäisi olla tyytyväisiä, sillä mies teki juuri sen, mitä tällä palstalla aina sanotaan: "nosta tasoasi".

Toisin sanoen koko tasoteoriahöpötyksen voi sivuutta ja viskata roskikseen, jos kerran tuloksia saadaan ja ihmisille riittää täysin arkijärkinen nyrkkisääntö: siisti ulkomuotosi ja hanki itsevarmuutta. Tuo on ollut itsestäänselvyys varmasti tuhansien vuosien ajan. Eikä tasoteoria tuo siihen mitään uutta, eikä sitä edes iplikoi, vaan esimerkissäkin se tuotiin täysin ulkopuolisena heuristiikkana prosessiin. 

Pseudoteoria. Crap in, crap out.

Vierailija kirjoitti:

Tasoteoria vertautuu täysin litteän maan tai luomiskertomus -teorioihin. Sen kantava voima on "miten näen, miten koen, miten uskon". Sillä on tasan nolla prosenttia oikeaa tieteellistä tutkimusnäyttöä. Sisältö koostuu sataprosenttisesti subjektiivisesta uskomuspohjaisesta maailmankuvallisesta päättelystä. ---

Esimerkiksi minulle henkilökohtaisesti ei merkitse mitään se, millä nimellä asioita kutsutaan, täyttääkö se sen-ja-sen tieteellisen teorian määritelmän, mihin sitä voidaan verrata tieteen historiassa ja niin edelleen. Olisihan se tietysti kiva bonus, jos "tasoteoria" ilmaantuisi aikanaan suhteellisuusteorian rinnalle. Mutta jos ei niin eipä sekään häiritse.

Kun lähden tavoittelemaan itselleni elämänkumppania, kiinnostaa minua vain ja ainoastaan se, miten voin maksimoida mahdollisuuteni löytää rinnalleni mahdollisimman hyvä ja itselleni sopiva kumppani. Mihin kannattaa mennä, mihin kellonaikaan, miten pukeutua, millaisiin sosiaalisiin taitoihin panostaa, millaisia naisia kannattaa ensisijassa lähestyä ja niin edelleen. Ja juuri tässä markkina-arvotietoisuus on ollut mitä hyödyllisin apuväline sen niin sanotun "pelikentän" ja omien vahvuuksien kartoittamisessa. Ihan oikeaa elämää siis, eikä pelkkää nettipohdintaa ja numeroiden pyörittämistä.

Kaikkien ei tällaista pohdintaa tarvitse tehdä lainkaan, koska asiat "vain tapahtuvat". Jos esimerkiksi on pariutunut huomattavan nuorena tai kuuluu sen markkina-arvonsa puolesta eliittiin, ei ole tarvetta pohtia tällaisia kuvioita.

Tietyllä tavalla ajatteleva ihminen (yleensä mies) - joka ei lähtökohtaisesti kuulu siihen tavoitelluimpaan joukkoon - haluaa kuitenkin selvittää, onko hänellä mahdollista lisätä oman onnistumisensa todennäköisyyttä. Ja jos on, mitkä nuo keinot ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En edes ole tasoteoreetikko, mutta jatkoin vielä himmelini kokoamista.

Tuo kirjoittaja, joka kyselee toistuvasti numeroista, en ihan tavoita mitä hän sillä hakee kysellessään yhtä numeroa 65v. miehensä markkina-arvolle, mutta eihän numeron antaminen ole mikään ongelma. Markkina-arvo ei kuitenkaan muodostu yhdestä numeraalisesta arviosta, vaan monista, jos tämä mies on markkinoilla. (Uinuvampina markkinat ovat kyllä olemassa suhteessakin, muutenhan eroja ja uskottomuutta ei olisi.)

Jos tämä 65v. mies olisi markkinoilla, niin häntä arvioitaisiin jollakin skaalalla kuten meitä kaikkia, olivatpa ne skaalat minkä tyyppisiä tahansa. Tyydyttävä 7, kiitettävä 9 tai välttävä 6 esimerkiksi. Tai "ei kiinnostava missään mielessä", "kiva hyvänpäivän tuttava", "voi ei, onko tuo kiinnostunut minusta sillä tavalla!", "Wow, mikä herkku".  Numeraaliset arviot ovat vain yksi tapa arvioida asioita, ei sen kummempaa. Markkina-arvo tai taso tai numero on monen mielipiteen keskiarvo, joka kuvaa yleistä kysyntää. 9-10 numeroilla on paljon kysyntää, asteikon alapäässä ei juuri lainkaan.

Kuka tahansa vähänkin kartalla oleva voi silti lonkalta arvioida, että pitkä, varakas ja jollain tyypillisellä tavalla hyvännäköinen ja kiinnostavassa ammatissa toimiva terve 65v. mies on noin 7-8, kun lasketaan kaikkien numeraalisten arvioiden keskiarvo. Samanikäisille hän on ehkä 9-10 ja parikymppisille 4-5 osan jättäessä hänet täysin valintojen ulkopuolelle. Puhutaan siis keskiarvoista. Lähempänä pariutumisikää oleville taviksille annetut numeraaliset arviot heittelevät vähemmän. 

Tasot ehkä kuvastavat poissulkumenetelmää, jota harrastetaan yhä enemmän, kun deittipalveluissa on listattava ja karsittava ominaisuuksia. Silloinhan kriteerien asettamiseen tottuu. Tasoteoria on looginen seuraus tuosta deittipalvelujen ominaisuudesta, vaikka ainahan kumppaneita on arvioitu sanallisesti ja numeroinkin. Nyt siinä on kaupallista potentiaalia.

Eli sen yhden ja saman miiehen taso voi olla mitä tahansa välillä 4-10. Ja kuitenkin hyvin usein saa lukea, kuinka "nainen yritti itseään korkeatasoisempaa".

Ei mitään järkeä. Paitsi jos tunnustetaan, että niin oma kuin sen toisenkin osapuolen taso on täysin subjektiivinen tulkinta.

Sivusta; tismalleen näin. Jokainen voi itse määritellä omakohtaisin kriteerein itselleen niitä tasoja vaikka miten. Se on kenties ihan käypä työkalu hahmottaa valinnanvaikeustilanteessa asioita, kun on paljon rytkyllä kumppaniehdokkaita eikä keneenkään oikein selkeästi erottuvia tunteita. 

Näillä teoreetikoilla menee pahasti harhaan siinä, kun he yrittävät yleistää eli pakottaa omia mieltymyksiään universaaleiksi tai edes haarukoida jotain keskimääräisiä kriteeristöjä tasojen perusteiksi. Sellaisia kuin ei ole ja keskimääräinen on varmuudella ainoastaan epäsopiva lähes jokaiselle yksilölle. 

Parinvalinta taas ei ole tolastosuure vaan se on aina yksilöllinen ratkaisu. Henkilökohtaisin perferenssein. Harva jos kukaan tavoittelee minkään hypoteettisen keskimääräisen tasokastijärjestelmän mukaisia huippuja tai edes mitään muutakaan. Näitä tasoja ei ole olemassa. Pääasiassa yksilöillä on täysin yksilöllisiä preferenssejään ja he valitsevat niiden mukaan kiinnostavista sen, johon sattuvat rakastumaan, tai sitten huonommassa tapauksessa vain kriteerit täyttävän tai joissain tapauksissa eivät ketään kuitenkaan. Koska tämä ei ole objektiiviseen ja universaaliin paremmuusjärjestykseen perustuvaa toimintaa juuri kenelläkään elävän elämän yksilöllä, sitä on mahdotonta mallintaa universaalein tasoin. Se on joukko-opillinen kokonaisuus, jossa on monia erilaisia joukkoja ilman keskinäistä arvojärjestystä ja kahdesta joukkokokoelmasta preferenssit ohjaavat yksilöitä valikoimaan ristiin rastiin ilman mallinnettavaa logiikkaa. Sellaisesta ei pysty laatimaan valintoja ennustavaa teoriaa. Siksi yrityksetkin ovat jääneet anekdoottien, kirsikanpoiminnan ja keskenään täysin ristiriitaisten ad hoc -selitysten varaan. Ei ole teoriaa, ei tule teoriaa. Ihmiset kun valikoivat puolisonsa täysin tasotyyppien horinoista piittaamatta ihan oman makunsa mukaan ja aika pitkälti siltä pohjalta, kenen kanssa herää tunteita.

Mikä sitten selittää sen, että joillain on tosi paljon kysyntää ja joillain ei ollenkaan?

ohis

Määrittele kysyntä. Onko se parisuhteita? Yhden illan suhteita? Rakastuneiden määrä? Ihastuneet? Pinnallisesti kiinnostuneet? 

Otetaanpa esimerkki. 19-vuotiaana opiskelijana poika tapaa tytön, seurustelevat, menevät naimisiin, perustavat perheen ja ovat yhdessä kunnes kuolema erottaa. Eri elämänvaihekriiseissä mietityttää toki, mistä jäikään paitsi ja olisi kai sitä voinut puolisonsa toisinkin valita, mutta eipä koskaan kukaan muu ollut kiinnostunut. 

Toinen 19-vuotias opiskelija häärii yöt läpeensä bileissä ja yökerhoissa, iskee monia ja onnistuu haalimaan sänkyseuraksi paljon naisia, mutta ei syystä tai toisesta koskaan muodosta kunnollista seurustelusuhdetta, enintään kuukausien pätkissä seksisuhteita. Joskus 45-vuotiaana alkaa käydä harvinaisemmaksi tämäkin, kun viimeisetkin vapaat naiset haluaisivat vakiintua, myös ne kerran-kaksi jo eronneet, tai sitten eivät enää edes kaipaa miehistä seuraa lainkaan. 

Kolmas 19-vuotias ei ole aktiivinen parisuhdesaralla. Haaveilee toki tyttöystävästä ja katselee iltaisin povipommien kuvia sekä ihastuu salaa kurssitoveriinsa. Mutta ei hän tee aloitetta eikä käy bileissäkään, vaan harrastaa tietokonepelejä. Valmistuu hyvin arvosanoin ja saa työpaikan. Päälle kolmekymppisenä, yhä neitsyenä ja kokemattomana edes seurustelusta alkaa kaivata tosissaan kumppania ja perhettä, joten ilmoittautuu deittipalveluun. Hän ajattelee että hyvätuloisena diplomi-insinöörinä ja moitteettomalla maineella, ihan fyysisesti pätevänäkin, hän varmasti on houkutteleva kumppaniehdokas. Hän saa kuitenkin pettyä, kun hänen kriteereihinsä sopivia naisia ei juuri ole tai he eivät kiinnostu hänestä. Eronneita yksinhuoltajia olisi, ihan kauniin näköisiäkin, mutta ei hän ollut sellaista ajatellut puolisokseen lapsineen päivineen. Vähän vanhempia naisiakin on, mutta näillä on jo kiire lisääntyä, eikä oikein miellytä silmääkään, näkyyhän se ikä kasvoissa. Hän jää loputtomaan deittiluuppiin ja alkaa vähitellen katkeroitua miksi naiset eivät kelpuuta hänenlaistaan hyvää miestä. Hänen ihannenaisensa eli n. 5 vuotta nuoremmat kauniit ja hoikat rellestävät nyt opiskelija- ja muissa bileissä nuorien kollien kanssa, ja se suututtaa häntä.  

Kolme hyvin erilaista tapausta, enkä osaa sanoa, kenellä on kysyntää eniten. Eri elämänvaiheissa varmasti jokainen TUNTEE ja KOKEE että kysyntä on vaatimatonta. Mutta kysyntä subjektiivisena kokemuksena ja varsinkin, jos se liittyy omiin korkeisiin kriteereihin, on vähintäänkin kyseenalainen termi ylipäänsä. Kysyntää ei voi oikeastaan määritellä sellaiselle, joka ei ole ns. markkinoilla ollenkaan, ja toisaalta kun se on kaksipuolista ja varsinkin jos on runsaan ehdollisesti rajattu omin kriteerein, niin sittenpä on. Se on täysin vääristynyt omasta tahdosta silloin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasoteoria vertautuu täysin litteän maan tai luomiskertomus -teorioihin. Sen kantava voima on "miten näen, miten koen, miten uskon". Sillä on tasan nolla prosenttia oikeaa tieteellistä tutkimusnäyttöä. Sisältö koostuu sataprosenttisesti subjektiivisesta uskomuspohjaisesta maailmankuvallisesta päättelystä. ---

Esimerkiksi minulle henkilökohtaisesti ei merkitse mitään se, millä nimellä asioita kutsutaan, täyttääkö se sen-ja-sen tieteellisen teorian määritelmän, mihin sitä voidaan verrata tieteen historiassa ja niin edelleen. Olisihan se tietysti kiva bonus, jos "tasoteoria" ilmaantuisi aikanaan suhteellisuusteorian rinnalle. Mutta jos ei niin eipä sekään häiritse.

Kun lähden tavoittelemaan itselleni elämänkumppania, kiinnostaa minua vain ja ainoastaan se, miten voin maksimoida mahdollisuuteni löytää rinnalleni mahdollisimman hyvä ja itselleni sopiva kumppani. Mihin kannattaa mennä, mihin kellonaikaan, miten pukeutua, millaisiin sosiaalisiin taitoihin panostaa, millaisia naisia kannattaa ensisijassa lähestyä ja niin edelleen. Ja juuri tässä markkina-arvotietoisuus on ollut mitä hyödyllisin apuväline sen niin sanotun "pelikentän" ja omien vahvuuksien kartoittamisessa. Ihan oikeaa elämää siis, eikä pelkkää nettipohdintaa ja numeroiden pyörittämistä.

Kaikkien ei tällaista pohdintaa tarvitse tehdä lainkaan, koska asiat "vain tapahtuvat". Jos esimerkiksi on pariutunut huomattavan nuorena tai kuuluu sen markkina-arvonsa puolesta eliittiin, ei ole tarvetta pohtia tällaisia kuvioita.

Tietyllä tavalla ajatteleva ihminen (yleensä mies) - joka ei lähtökohtaisesti kuulu siihen tavoitelluimpaan joukkoon - haluaa kuitenkin selvittää, onko hänellä mahdollista lisätä oman onnistumisensa todennäköisyyttä. Ja jos on, mitkä nuo keinot ovat.

Pointti ei ole nimellisessä tieteellisyydessä vaan käytännön toimivuudessa. Luomisteoria ei toimi yksinkertaisesti koska se on väärä. Se ei kuvaa todellisuutta vaan hallusinaatiomaailmaa. Samoin litteän maan. Samoin tasoteoria. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mainitsit nuo avioliitossa toistuvasti pettävät miehet, niin sellaista olen havainnut, että heillä ei tunnu vaimon ottaman eron jälkeen menevän kovin vahvasti. Veikkaan sen johtuvan siitä, että varatun miehen ja miksei naisen kanssa seurustelevissa on luultavasti paljon sellaisia, joiden tiedostamattomat motiivit liittyvät nimenomaan siihen, että vastapuoli on varattu. Keski-ikäinen eronnut sinkkumies tai nainen ei olekaan niin houkutteleva kuin varattu, kielletty hedelmä.

Ehkä monet miehet tämän tiedostavatkin, koska lähtevät suhteesta vasta sitten, kun on majapaikka seuraavan naisen luona valmiina. Muistaakseni 70 % eroista on naisten aloitteesta. Ikänsä sinkkuna ollut playboy on täysin sopeutunut tilanteeseensa, joten ero ei järkytä hänen elämäänsä samalla tavalla kuin pettävää miestä, jolle nainen osoittaa ovea.

ps. lihavoitu kohta jos mikä kuvaa tavismiestä.

Naistenmies lähtee kohti uusia seikkailuja ja luottaa siihen että uusi nainen, tai naisia, löytyy kyllä.

 

Juurikin näin. Miten naiset voivatkaan olla niin pihalla kaikkeen pariutumiseen liittyvästä. Karruselliko se sekoittaa pään? Vaiko olematon helle?

Tavallisella miehellä kysyntä on niin heikkoa, että kohtuullinenkin tarjous on sellainen mistä pidetään kiinni, ja harvemmin suhteidenkaan aika ovelle ilmaantuu parempia kolkuttelemaan. Jos ilmaantuu, niin ero on tietenkin todennäköinen. Yksi erojen arkkityyppi onkin tämä, eli vanhemmiten erotaan kun mies kenties huomaamatta hiipii statushierarkiassa ylemmäs ja nainen kotona sekä naiset ympärillä rupsahtavat miestä nopeammin. Joksikin villityksiksikin tuota sangen luonnillista ilmiötä on yritetty mustamaalata, vaikka kyseessä on vain luonnon suuri kiertokulku. Mutta tavallisempikin mies pääsee kuitenkin vanhemmiten valkkaamaan ihan eri tavalla kuin nuorena, runneltuna ja epävarmana poikasena.

Naiset taas tuossa puhuvat jostain komeista reppanoista, ehkä entisistä pelimiehistä, joilla ei ole maailmalle katoavaa komeutta kummempaa annettavaa. Naistenmiehet taas ovat myös henkisesti kykeneväisiä, mihin suuri kysyntä puoliksi perustuukin. Heille tarjokkaita virtaa läpi elämän ja enemmänkin se sitoutuminen on haaste, kun mahdollisuus vieläkin parempaan on varsin todennäköistä. Eivät tosiaan yleensä jää surkuttelemaan entisen perään, kun tarjolla on jälleeen nuorempaa satoa, minkä seassa villiintyä ja piehtaroida!

Älä puhu muiden miesten puolesta, he häpeäisivät väitteitäsi.

Kaikki eksäni ovat olleet tavallisia (yksi avio-ex, muutama seurustelu-ex) ja ihan jokaisesta heistä olen joutunut "kilpailemaan" muiden naisten kanssa.

Nykyinen puolisoni olisi varmasti saanut minua kauniimman ja nuoremman, jos se olisi ollut hänelle prioriteettti, sen verran aktiivisesti naiset hakeutuvat hänen juttusilleen. Ja on kuitenkin täysin tavallinen. Hän ei varmasti allekirjoittaisi väitettäsi heikosta kysynnästä ja siitä että pitää ottaa joku, joka "tekee tarjouksen".

Eli kirjoita itsestäsi, älä muista miehistä.

Mitä tarkoitat tuolla käytännössä? Olen nainen ja vaikka tässä keskustelussa olen ikään kuin puolustanut tasoteoriaa (joka voidaan nähdä myös kilpailun näkökulmasta), niin en siitä huolimatta ole koskaan kokenut kilpailevani kenenkään naisen kanssa yhdestäkään miehestä. 

Outoa. Minä olen aikoinani ensin joutunut baariympäristössä "iskemään" miehen eli herättämään hänen kiinmostuksensa juuri minuun eikä niihin kauniisiin muihin naisiin, joita on paikalla. Nettideittailuaikana on ollut ilmeistä, vaikka muista tapailuista ei ole kovin paljon puhuttu, että en suinkaan ole ainoa miehestä kiinnostunut jne. Ensimmäistä poikaystävääni lukuun ottamatta yksikään eksäni ei ole ollut seksi-/parisuhdekokematon ja varsin nopeasti ovat vaikuttaneet minun jälkeeni uuden löytävän.

Ja todellakin puhun nyt tavallisista miehistä, en leukalentäjistä.

Minä taas olen kokenut pariutumiseni luonnollisena yhteen ajautumisena. En lainkaan tunnista kuvailemaasi ajatustapaa enkä ole koskaan käyttäytynut ja ajatellut kuten sinä tuossa kuvaat. Näen asian enemmänkin niin päin, että miehet kilpailevat naisten suosiosta. En kiinnostu sellaisesta miehestä, joka ei tee selväksi olevansa kiinnostunut juuri minusta eikä jostakusta toisesta naisesta. En ole sitä tietoisesti tehnyt tai mitenkään suunnitellut, mutta olen aina odottanut miehen näkevän paljon vaivaa eteeni, millä hän on osoittanut haluavansa olla minun kanssani. Se että olisi toisin päin on vierasta, koska olen aika turvallisuushakuinen tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasoteoria vertautuu täysin litteän maan tai luomiskertomus -teorioihin. Sen kantava voima on "miten näen, miten koen, miten uskon". Sillä on tasan nolla prosenttia oikeaa tieteellistä tutkimusnäyttöä. Sisältö koostuu sataprosenttisesti subjektiivisesta uskomuspohjaisesta maailmankuvallisesta päättelystä. ---

Esimerkiksi minulle henkilökohtaisesti ei merkitse mitään se, millä nimellä asioita kutsutaan, täyttääkö se sen-ja-sen tieteellisen teorian määritelmän, mihin sitä voidaan verrata tieteen historiassa ja niin edelleen. Olisihan se tietysti kiva bonus, jos "tasoteoria" ilmaantuisi aikanaan suhteellisuusteorian rinnalle. Mutta jos ei niin eipä sekään häiritse.

Kun lähden tavoittelemaan itselleni elämänkumppania, kiinnostaa minua vain ja ainoastaan se, miten voin maksimoida mahdollisuuteni löytää rinnalleni mahdollisimman hyvä ja itselleni sopiva kumppani. Mihin kannattaa mennä, mihin kellonaikaan, miten pukeutua, millaisiin sosiaalisiin taitoihin panostaa, millaisia naisia kannattaa ensisijassa lähestyä ja niin edelleen. Ja juuri tässä markkina-arvotietoisuus on ollut mitä hyödyllisin apuväline sen niin sanotun "pelikentän" ja omien vahvuuksien kartoittamisessa. Ihan oikeaa elämää siis, eikä pelkkää nettipohdintaa ja numeroiden pyörittämistä.

Kaikkien ei tällaista pohdintaa tarvitse tehdä lainkaan, koska asiat "vain tapahtuvat". Jos esimerkiksi on pariutunut huomattavan nuorena tai kuuluu sen markkina-arvonsa puolesta eliittiin, ei ole tarvetta pohtia tällaisia kuvioita.

Tietyllä tavalla ajatteleva ihminen (yleensä mies) - joka ei lähtökohtaisesti kuulu siihen tavoitelluimpaan joukkoon - haluaa kuitenkin selvittää, onko hänellä mahdollista lisätä oman onnistumisensa todennäköisyyttä. Ja jos on, mitkä nuo keinot ovat.

Pointti ei ole nimellisessä tieteellisyydessä vaan käytännön toimivuudessa. Luomisteoria ei toimi yksinkertaisesti koska se on väärä. Se ei kuvaa todellisuutta vaan hallusinaatiomaailmaa. Samoin litteän maan. Samoin tasoteoria. 

Et voi olla tosissasi? Täällähän on annettu useitakin esimerkkejä juurikin sen toimivuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasoteoria vertautuu täysin litteän maan tai luomiskertomus -teorioihin. Sen kantava voima on "miten näen, miten koen, miten uskon". Sillä on tasan nolla prosenttia oikeaa tieteellistä tutkimusnäyttöä. Sisältö koostuu sataprosenttisesti subjektiivisesta uskomuspohjaisesta maailmankuvallisesta päättelystä. ---

Esimerkiksi minulle henkilökohtaisesti ei merkitse mitään se, millä nimellä asioita kutsutaan, täyttääkö se sen-ja-sen tieteellisen teorian määritelmän, mihin sitä voidaan verrata tieteen historiassa ja niin edelleen. Olisihan se tietysti kiva bonus, jos "tasoteoria" ilmaantuisi aikanaan suhteellisuusteorian rinnalle. Mutta jos ei niin eipä sekään häiritse.

Kun lähden tavoittelemaan itselleni elämänkumppania, kiinnostaa minua vain ja ainoastaan se, miten voin maksimoida mahdollisuuteni löytää rinnalleni mahdollisimman hyvä ja itselleni sopiva kumppani. Mihin kannattaa mennä, mihin kellonaikaan, miten pukeutua, millaisiin sosiaalisiin taitoihin panostaa, millaisia naisia kannattaa ensisijassa lähestyä ja niin edelleen. Ja juuri tässä markkina-arvotietoisuus on ollut mitä hyödyllisin apuväline sen niin sanotun "pelikentän" ja omien vahvuuksien kartoittamisessa. Ihan oikeaa elämää siis, eikä pelkkää nettipohdintaa ja numeroiden pyörittämistä.

Kaikkien ei tällaista pohdintaa tarvitse tehdä lainkaan, koska asiat "vain tapahtuvat". Jos esimerkiksi on pariutunut huomattavan nuorena tai kuuluu sen markkina-arvonsa puolesta eliittiin, ei ole tarvetta pohtia tällaisia kuvioita.

Tietyllä tavalla ajatteleva ihminen (yleensä mies) - joka ei lähtökohtaisesti kuulu siihen tavoitelluimpaan joukkoon - haluaa kuitenkin selvittää, onko hänellä mahdollista lisätä oman onnistumisensa todennäköisyyttä. Ja jos on, mitkä nuo keinot ovat.

Pointti ei ole nimellisessä tieteellisyydessä vaan käytännön toimivuudessa. Luomisteoria ei toimi yksinkertaisesti koska se on väärä. Se ei kuvaa todellisuutta vaan hallusinaatiomaailmaa. Samoin litteän maan. Samoin tasoteoria. 

Et voi olla tosissasi? Täällähän on annettu useitakin esimerkkejä juurikin sen toimivuudesta.

No ei kyllä ole osunut silmään. Mitenköhän se toimii? Mitä teoria on ennustanut ja kuinka ennusteiden osuvuus on vahvistettu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mainitsit nuo avioliitossa toistuvasti pettävät miehet, niin sellaista olen havainnut, että heillä ei tunnu vaimon ottaman eron jälkeen menevän kovin vahvasti. Veikkaan sen johtuvan siitä, että varatun miehen ja miksei naisen kanssa seurustelevissa on luultavasti paljon sellaisia, joiden tiedostamattomat motiivit liittyvät nimenomaan siihen, että vastapuoli on varattu. Keski-ikäinen eronnut sinkkumies tai nainen ei olekaan niin houkutteleva kuin varattu, kielletty hedelmä.

Ehkä monet miehet tämän tiedostavatkin, koska lähtevät suhteesta vasta sitten, kun on majapaikka seuraavan naisen luona valmiina. Muistaakseni 70 % eroista on naisten aloitteesta. Ikänsä sinkkuna ollut playboy on täysin sopeutunut tilanteeseensa, joten ero ei järkytä hänen elämäänsä samalla tavalla kuin pettävää miestä, jolle nainen osoittaa ovea.

ps. lihavoitu kohta jos mikä kuvaa tavismiestä.

Naistenmies lähtee kohti uusia seikkailuja ja luottaa siihen että uusi nainen, tai naisia, löytyy kyllä.

 

Juurikin näin. Miten naiset voivatkaan olla niin pihalla kaikkeen pariutumiseen liittyvästä. Karruselliko se sekoittaa pään? Vaiko olematon helle?

Tavallisella miehellä kysyntä on niin heikkoa, että kohtuullinenkin tarjous on sellainen mistä pidetään kiinni, ja harvemmin suhteidenkaan aika ovelle ilmaantuu parempia kolkuttelemaan. Jos ilmaantuu, niin ero on tietenkin todennäköinen. Yksi erojen arkkityyppi onkin tämä, eli vanhemmiten erotaan kun mies kenties huomaamatta hiipii statushierarkiassa ylemmäs ja nainen kotona sekä naiset ympärillä rupsahtavat miestä nopeammin. Joksikin villityksiksikin tuota sangen luonnillista ilmiötä on yritetty mustamaalata, vaikka kyseessä on vain luonnon suuri kiertokulku. Mutta tavallisempikin mies pääsee kuitenkin vanhemmiten valkkaamaan ihan eri tavalla kuin nuorena, runneltuna ja epävarmana poikasena.

Naiset taas tuossa puhuvat jostain komeista reppanoista, ehkä entisistä pelimiehistä, joilla ei ole maailmalle katoavaa komeutta kummempaa annettavaa. Naistenmiehet taas ovat myös henkisesti kykeneväisiä, mihin suuri kysyntä puoliksi perustuukin. Heille tarjokkaita virtaa läpi elämän ja enemmänkin se sitoutuminen on haaste, kun mahdollisuus vieläkin parempaan on varsin todennäköistä. Eivät tosiaan yleensä jää surkuttelemaan entisen perään, kun tarjolla on jälleeen nuorempaa satoa, minkä seassa villiintyä ja piehtaroida!

Älä puhu muiden miesten puolesta, he häpeäisivät väitteitäsi.

Kaikki eksäni ovat olleet tavallisia (yksi avio-ex, muutama seurustelu-ex) ja ihan jokaisesta heistä olen joutunut "kilpailemaan" muiden naisten kanssa.

Nykyinen puolisoni olisi varmasti saanut minua kauniimman ja nuoremman, jos se olisi ollut hänelle prioriteettti, sen verran aktiivisesti naiset hakeutuvat hänen juttusilleen. Ja on kuitenkin täysin tavallinen. Hän ei varmasti allekirjoittaisi väitettäsi heikosta kysynnästä ja siitä että pitää ottaa joku, joka "tekee tarjouksen".

Eli kirjoita itsestäsi, älä muista miehistä.

Mitä tarkoitat tuolla käytännössä? Olen nainen ja vaikka tässä keskustelussa olen ikään kuin puolustanut tasoteoriaa (joka voidaan nähdä myös kilpailun näkökulmasta), niin en siitä huolimatta ole koskaan kokenut kilpailevani kenenkään naisen kanssa yhdestäkään miehestä. 

Outoa. Minä olen aikoinani ensin joutunut baariympäristössä "iskemään" miehen eli herättämään hänen kiinmostuksensa juuri minuun eikä niihin kauniisiin muihin naisiin, joita on paikalla. Nettideittailuaikana on ollut ilmeistä, vaikka muista tapailuista ei ole kovin paljon puhuttu, että en suinkaan ole ainoa miehestä kiinnostunut jne. Ensimmäistä poikaystävääni lukuun ottamatta yksikään eksäni ei ole ollut seksi-/parisuhdekokematon ja varsin nopeasti ovat vaikuttaneet minun jälkeeni uuden löytävän.

Ja todellakin puhun nyt tavallisista miehistä, en leukalentäjistä.

Minä taas olen kokenut pariutumiseni luonnollisena yhteen ajautumisena. En lainkaan tunnista kuvailemaasi ajatustapaa enkä ole koskaan käyttäytynut ja ajatellut kuten sinä tuossa kuvaat. Näen asian enemmänkin niin päin, että miehet kilpailevat naisten suosiosta. En kiinnostu sellaisesta miehestä, joka ei tee selväksi olevansa kiinnostunut juuri minusta eikä jostakusta toisesta naisesta. En ole sitä tietoisesti tehnyt tai mitenkään suunnitellut, mutta olen aina odottanut miehen näkevän paljon vaivaa eteeni, millä hän on osoittanut haluavansa olla minun kanssani. Se että olisi toisin päin on vierasta, koska olen aika turvallisuushakuinen tyyppi.

Sivusta totean että tuohan on puhdas luonne- eikä sukupuolikysymys. Olen itse mies ja kaikissa merkittävissä suhteentapaisissakaan nainen on ollut aloitteellinen viemään asioita eteenpäin. Ystävystyn, ehkä flirttaa, tai teen itseni ns. saataville, mutta romanttisen kiinnostuksen merkkien on tultava naiselta, jonka jälkeen vasta uskaltaudun mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasoteoria vertautuu täysin litteän maan tai luomiskertomus -teorioihin. Sen kantava voima on "miten näen, miten koen, miten uskon". Sillä on tasan nolla prosenttia oikeaa tieteellistä tutkimusnäyttöä. Sisältö koostuu sataprosenttisesti subjektiivisesta uskomuspohjaisesta maailmankuvallisesta päättelystä. ---

Esimerkiksi minulle henkilökohtaisesti ei merkitse mitään se, millä nimellä asioita kutsutaan, täyttääkö se sen-ja-sen tieteellisen teorian määritelmän, mihin sitä voidaan verrata tieteen historiassa ja niin edelleen. Olisihan se tietysti kiva bonus, jos "tasoteoria" ilmaantuisi aikanaan suhteellisuusteorian rinnalle. Mutta jos ei niin eipä sekään häiritse.

Kun lähden tavoittelemaan itselleni elämänkumppania, kiinnostaa minua vain ja ainoastaan se, miten voin maksimoida mahdollisuuteni löytää rinnalleni mahdollisimman hyvä ja itselleni sopiva kumppani. Mihin kannattaa mennä, mihin kellonaikaan, miten pukeutua, millaisiin sosiaalisiin taitoihin panostaa, millaisia naisia kannattaa ensisijassa lähestyä ja niin edelleen. Ja juuri tässä markkina-arvotietoisuus on ollut mitä hyödyllisin apuväline sen niin sanotun "pelikentän" ja omien vahvuuksien kartoittamisessa. Ihan oikeaa elämää siis, eikä pelkkää nettipohdintaa ja numeroiden pyörittämistä.

Kaikkien ei tällaista pohdintaa tarvitse tehdä lainkaan, koska asiat "vain tapahtuvat". Jos esimerkiksi on pariutunut huomattavan nuorena tai kuuluu sen markkina-arvonsa puolesta eliittiin, ei ole tarvetta pohtia tällaisia kuvioita.

Tietyllä tavalla ajatteleva ihminen (yleensä mies) - joka ei lähtökohtaisesti kuulu siihen tavoitelluimpaan joukkoon - haluaa kuitenkin selvittää, onko hänellä mahdollista lisätä oman onnistumisensa todennäköisyyttä. Ja jos on, mitkä nuo keinot ovat.

Pointti ei ole nimellisessä tieteellisyydessä vaan käytännön toimivuudessa. Luomisteoria ei toimi yksinkertaisesti koska se on väärä. Se ei kuvaa todellisuutta vaan hallusinaatiomaailmaa. Samoin litteän maan. Samoin tasoteoria. 

Et voi olla tosissasi? Täällähän on annettu useitakin esimerkkejä juurikin sen toimivuudesta.

No ei kyllä ole osunut silmään. Mitenköhän se toimii? Mitä teoria on ennustanut ja kuinka ennusteiden osuvuus on vahvistettu?

Miksi sinulle ei riitä se, että kyseessä on käyttökelpoinen lähestymistapa silloin, kun haluaa löytää itselleen mahdollisimman hyvän ja sopivan kumppanin?

Nyt tilanne on se, että oma ehdotuksesi johtaa ainoastaan ilmiöön "analysis paralysis": istutaan aloillaan miettien pää puhki pääsemättä puusta pitkään sen sijaan, että ihan oikeasti kartoittaisi niitä käytännön toimintaan liittyviä tekijöitä. Juuri tuota miesten saamattomuutta tälläkin palstalla aina valitetaan: "palstamies" vain istuu koneella, analysoi naisten pahuutta ja valittaa, kun taas Elämä on tuolla ulkona.

---

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäpä kerron ihan omasta elämästäni miksi aloin miettimään näitä tasojuttuja.

Kun olin ehkä ->20v, en miettinyt tasoja. Ei ollut suurta kiirettä seurustella koska vietin aikaa kaverien kanssa ja sitten olin armeijassa.

Ajattelin että kiva tyttö löytyy kyllä, sen verran tiedostin etteivät omat ihastukset ikinä olleet niitä luokan missejä jotka aina seukkasivat pitkien/komeiden/itsevarmojen poikien kanssa.

Sitten sain opiskeluaikana huomata että eihän se niin menekään tuossa iässä että suurin osa löytää tyttöystävän. Ehei. Eka ilta yökerhossa ja ykkösluokan tytöt oli kuin poptähtiä, pojat näkymätöntä ilmaa.  Suurin osa ei saa tyttöystävää, ja mitään seksiseikkailuja ei todellakaan ole tarjolla halusi niitä tai ei (itse olisin halunnut seurustella), koska on ne pari miestä jotka valloittaa naisia ja muut ei.

Se olikin niin että pojista kommeimat ja itsevarmimmat seurusteli jos halusivat, muut ei. Muut oli liian mitäänsanomattomia, mauttomia ja hajuttomia, varovaisia, ujoja ja tylsiä. Kuten sain huomata 5-10v päästä, muiden aika tuli myöhemmin.

Siitä lähti tasojen miettiminen, ulkoinäön ja käytöksen muokkaaminen niissä rajoissa kuin pystyy. Pitkällehän sillä ei pötkitty, mutta kyllä se vähän tilannetta paransi. Sain tuurilla ekan kerran seksiä, ja olisinko ollut 24 tai 25 kun oli lyhyt parisuhdekin.

Sitten joskus myöhemmin huomasin että aina kun nainen kiinnostuu, siinä on kolme yhteistä piirrettä: lyhyt, ylipainoinen, pyöreä. Joka kerta. Tasoistahan siinä oli kyse, olinhan itse lyhyehkö ja en komea, vaikkakin hyväkuntoinen koska kävin tason kohottamiseksi salilla. Yritin tulla toimeen tuon asian kanssa kunnes hyväksyin että mulle jotenkin naisellinen kroppa on tärkeää, että peppu on vatsaa pyöreämpi eikä vyötärö ole lanteita paksumpi. Ei voinut mitään.

Lopulta kun olin 30 jotain, kivannäköinen (minua vähän vanhempi) nainen kiinnostui mutta paljastui ikäväksi tapaukseksi.

Kun olin 33, löysin elämäni rakkauden. Tunnustan ihan avoimesti että kyllä se taso ratkaisi sen että alustava kiinnostus heräsi ja päädyttiin treffeille. Ulkonäkö, vähän harteikkaampi olemus, parempi tyyli, itsevarmemmat eleet ja supliikki, ja kaikki.

Enää tuolla ei ole niin paljoa väliä, muut asiat ratkaisevat enemmän. Mutta alkuun oli, ihan takuulla Eikä tuon pitäisi olla hankala asia hyväksyä. Aika moni teistäkin uskoo että kyllä sillä on vaikutusta onko naisen ulkonäkö kuosissa. Ja te ette todellakaan ole vähempää pinnallisia kuin miehetkään, sori vaan :D

Nuo jutut mistä palstan tasoteoriamiehet kertoo on erilaisia koska netti ja pelimieskultit tuli myöhemmin, mutta kun luin huvikseni sen pelimieskirjan niin yllättävän samoja juttuja siinä oli kuin ne mitä itse aikanaan pyörittelin mielessäni...

 

Hieno esimerkki markkina-arvotietoisuuden soveltamisesta käytäntöön.

1) Ensin tehdään havainto ("Se olikin niin että pojista kommeimat ja itsevarmimmat seurusteli jos halusivat, muut ei").

2) Sitten ryhdytään toimeen ("Siitä lähti tasojen miettiminen, ulkoinäön ja käytöksen muokkaaminen niissä rajoissa kuin pystyy").

3) Sitten tehdään uudet havainnot itsensä muokkaamisen jälkeen ("huomasin että aina kun nainen kiinnostuu, siinä on kolme yhteistä piirrettä: lyhyt, ylipainoinen, pyöreä. Joka kerta").

4) Lopulta saavutetaan se haluttu tulos ("Tunnustan ihan avoimesti että kyllä se taso ratkaisi sen että alustava kiinnostus heräsi ja päädyttiin treffeille. Ulkonäkö, vähän harteikkaampi olemus, parempi tyyli, itsevarmemmat eleet ja supliikki, ja kaikki.")

Esimerkin mies siis teki JUURI niin kuin tällä palstallakin aina miehille sanotaan, eli hän nosti sitä tasoaan omien geeniensä puitteissa, paransi sosiaalisia taitojaan ja kartutti ymmärrystä siitä, mitä naiset miehiltä odottavat. Lopulta kova panostus palkittiin. Välttämättä niin ei tietenkään aina tapahdu.

Niin sanottua keskivertomiestä ei taatusti kiinnosta "markkina-arvon" muotoilu matemaattiseen kaavaan, tai sen yleistäminen joksikin unversaaliksi laiksi. Keskivertomiestä kiinnostaa se, miten hän voi saatua tietoa omaksi edukseen hyödyntää.

Juuri tästä tuossa yllä on mitä loistavin esimerkki. Sitä paitsi naistenkin pitäisi olla tyytyväisiä, sillä mies teki juuri sen, mitä tällä palstalla aina sanotaan: "nosta tasoasi".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasoteoria vertautuu täysin litteän maan tai luomiskertomus -teorioihin. Sen kantava voima on "miten näen, miten koen, miten uskon". Sillä on tasan nolla prosenttia oikeaa tieteellistä tutkimusnäyttöä. Sisältö koostuu sataprosenttisesti subjektiivisesta uskomuspohjaisesta maailmankuvallisesta päättelystä. ---

Esimerkiksi minulle henkilökohtaisesti ei merkitse mitään se, millä nimellä asioita kutsutaan, täyttääkö se sen-ja-sen tieteellisen teorian määritelmän, mihin sitä voidaan verrata tieteen historiassa ja niin edelleen. Olisihan se tietysti kiva bonus, jos "tasoteoria" ilmaantuisi aikanaan suhteellisuusteorian rinnalle. Mutta jos ei niin eipä sekään häiritse.

Kun lähden tavoittelemaan itselleni elämänkumppania, kiinnostaa minua vain ja ainoastaan se, miten voin maksimoida mahdollisuuteni löytää rinnalleni mahdollisimman hyvä ja itselleni sopiva kumppani. Mihin kannattaa mennä, mihin kellonaikaan, miten pukeutua, millaisiin sosiaalisiin taitoihin panostaa, millaisia naisia kannattaa ensisijassa lähestyä ja niin edelleen. Ja juuri tässä markkina-arvotietoisuus on ollut mitä hyödyllisin apuväline sen niin sanotun "pelikentän" ja omien vahvuuksien kartoittamisessa. Ihan oikeaa elämää siis, eikä pelkkää nettipohdintaa ja numeroiden pyörittämistä.

Kaikkien ei tällaista pohdintaa tarvitse tehdä lainkaan, koska asiat "vain tapahtuvat". Jos esimerkiksi on pariutunut huomattavan nuorena tai kuuluu sen markkina-arvonsa puolesta eliittiin, ei ole tarvetta pohtia tällaisia kuvioita.

Tietyllä tavalla ajatteleva ihminen (yleensä mies) - joka ei lähtökohtaisesti kuulu siihen tavoitelluimpaan joukkoon - haluaa kuitenkin selvittää, onko hänellä mahdollista lisätä oman onnistumisensa todennäköisyyttä. Ja jos on, mitkä nuo keinot ovat.

Pointti ei ole nimellisessä tieteellisyydessä vaan käytännön toimivuudessa. Luomisteoria ei toimi yksinkertaisesti koska se on väärä. Se ei kuvaa todellisuutta vaan hallusinaatiomaailmaa. Samoin litteän maan. Samoin tasoteoria. 

Et voi olla tosissasi? Täällähän on annettu useitakin esimerkkejä juurikin sen toimivuudesta.

No ei kyllä ole osunut silmään. Mitenköhän se toimii? Mitä teoria on ennustanut ja kuinka ennusteiden osuvuus on vahvistettu?

Miksi sinulle ei riitä se, että kyseessä on käyttökelpoinen lähestymistapa silloin, kun haluaa löytää itselleen mahdollisimman hyvän ja sopivan kumppanin?

Nyt tilanne on se, että oma ehdotuksesi johtaa ainoastaan ilmiöön "analysis paralysis": istutaan aloillaan miettien pää puhki pääsemättä puusta pitkään sen sijaan, että ihan oikeasti kartoittaisi niitä käytännön toimintaan liittyviä tekijöitä. Juuri tuota miesten saamattomuutta tälläkin palstalla aina valitetaan: "palstamies" vain istuu koneella, analysoi naisten pahuutta ja valittaa, kun taas Elämä on tuolla ulkona.

Siksi, että MAT ei toimi millään lailla kyseisessä tapauksessa, ei ennusta mitään, eikä sen avulla voi tehdä mitään päätöksiäkään. Esimerkkiäsi kommentoin jo aiemmin erikseen, enkä tosiaankaan ala kopypaste-ralliin tällaisen irrelevantin jutun kanssa, kun puhe oli ihan eri asiasta. 

Täysin yhtä hyvin voidaan etsiä jokin sopiva Raamatun jae, luoda mielikuvitusesimerkki, ja todeta että kappas, sehän oli hyvä ohje, joten Raamatun ja luomiskertomuksen on siis oltava totta. Toteutat klassista huuhaauskonnollisuuden kaavaa.

Minä en ole ehdottanut mitään, joten turha vedota sellaisiin, kyseessä on joka tapauksessa olkinukke. Mitään analysis paralysista ei ole pakko harjoittaa jos ei halua. Voi yhtä hyvin avata silmät ja lähteä ulos. Sieltä ne kumppanit löytyvät eikä nettipeelojen mielikuvitusteorioista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mainitsit nuo avioliitossa toistuvasti pettävät miehet, niin sellaista olen havainnut, että heillä ei tunnu vaimon ottaman eron jälkeen menevän kovin vahvasti. Veikkaan sen johtuvan siitä, että varatun miehen ja miksei naisen kanssa seurustelevissa on luultavasti paljon sellaisia, joiden tiedostamattomat motiivit liittyvät nimenomaan siihen, että vastapuoli on varattu. Keski-ikäinen eronnut sinkkumies tai nainen ei olekaan niin houkutteleva kuin varattu, kielletty hedelmä.

Ehkä monet miehet tämän tiedostavatkin, koska lähtevät suhteesta vasta sitten, kun on majapaikka seuraavan naisen luona valmiina. Muistaakseni 70 % eroista on naisten aloitteesta. Ikänsä sinkkuna ollut playboy on täysin sopeutunut tilanteeseensa, joten ero ei järkytä hänen elämäänsä samalla tavalla kuin pettävää miestä, jolle nainen osoittaa ovea.

ps. lihavoitu kohta jos mikä kuvaa tavismiestä.

Naistenmies lähtee kohti uusia seikkailuja ja luottaa siihen että uusi nainen, tai naisia, löytyy kyllä.

 

Juurikin näin. Miten naiset voivatkaan olla niin pihalla kaikkeen pariutumiseen liittyvästä. Karruselliko se sekoittaa pään? Vaiko olematon helle?

Tavallisella miehellä kysyntä on niin heikkoa, että kohtuullinenkin tarjous on sellainen mistä pidetään kiinni, ja harvemmin suhteidenkaan aika ovelle ilmaantuu parempia kolkuttelemaan. Jos ilmaantuu, niin ero on tietenkin todennäköinen. Yksi erojen arkkityyppi onkin tämä, eli vanhemmiten erotaan kun mies kenties huomaamatta hiipii statushierarkiassa ylemmäs ja nainen kotona sekä naiset ympärillä rupsahtavat miestä nopeammin. Joksikin villityksiksikin tuota sangen luonnillista ilmiötä on yritetty mustamaalata, vaikka kyseessä on vain luonnon suuri kiertokulku. Mutta tavallisempikin mies pääsee kuitenkin vanhemmiten valkkaamaan ihan eri tavalla kuin nuorena, runneltuna ja epävarmana poikasena.

Naiset taas tuossa puhuvat jostain komeista reppanoista, ehkä entisistä pelimiehistä, joilla ei ole maailmalle katoavaa komeutta kummempaa annettavaa. Naistenmiehet taas ovat myös henkisesti kykeneväisiä, mihin suuri kysyntä puoliksi perustuukin. Heille tarjokkaita virtaa läpi elämän ja enemmänkin se sitoutuminen on haaste, kun mahdollisuus vieläkin parempaan on varsin todennäköistä. Eivät tosiaan yleensä jää surkuttelemaan entisen perään, kun tarjolla on jälleeen nuorempaa satoa, minkä seassa villiintyä ja piehtaroida!

Älä puhu muiden miesten puolesta, he häpeäisivät väitteitäsi.

Kaikki eksäni ovat olleet tavallisia (yksi avio-ex, muutama seurustelu-ex) ja ihan jokaisesta heistä olen joutunut "kilpailemaan" muiden naisten kanssa.

Nykyinen puolisoni olisi varmasti saanut minua kauniimman ja nuoremman, jos se olisi ollut hänelle prioriteettti, sen verran aktiivisesti naiset hakeutuvat hänen juttusilleen. Ja on kuitenkin täysin tavallinen. Hän ei varmasti allekirjoittaisi väitettäsi heikosta kysynnästä ja siitä että pitää ottaa joku, joka "tekee tarjouksen".

Eli kirjoita itsestäsi, älä muista miehistä.

Juuri tämän vuoksi nämä keskustelut aiheuttavat niin suuria tunteita. Keskusteltaessa asioista yleisellä tasolla on porukassa aina se 1-2, jotka kokevat aiheen henkilökohtaiseksi loukkaukseksi koskien oman elämänsä valintoja, ja toki sitä omaa markkina-arvoaan kohtaan. Ja sitten alkaa päälle käyminen.

Selitä lisää. Mitä tunteita? Omalla kohdallani olen tyytyväinen elämäni valintoihin enlä tekisi isoissa asioissa mitään toisin. Jokunen yhden yön juttu saisi jäädä väliin, samoin muutama lyhyeksi jäänyt tapailu. Mutta valitsisin nykyisen puolisoni uudestaaan. Valitsisin jopa ex-puolisoni uudestaan, koska ilman häntä ei olisi yhteistä lastamme. Se, että hyvin nuorina (24&26 vuotiaina) solmittu liitto päättyi eroon, ei ollut katastrofi; nykyisin eksäni nykyinen puoliso on ystäväni ja eksäänkin on hyvät välit.

Ja jos nykyisestä miehestäni eroaisin, toimisin samalla periaatteella kuin ennenkin: sitoutuisin vain ihmiseen johon rakastun. En pyrkisi "nostamaan markkina-arvoani" laihduttamalla, meikkaamalla, kikattamalla tai tissivakoa vilauttamalla. Enhän minä edes haluaisi miestä, jonka kiinnostus herää sellaisista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mainitsit nuo avioliitossa toistuvasti pettävät miehet, niin sellaista olen havainnut, että heillä ei tunnu vaimon ottaman eron jälkeen menevän kovin vahvasti. Veikkaan sen johtuvan siitä, että varatun miehen ja miksei naisen kanssa seurustelevissa on luultavasti paljon sellaisia, joiden tiedostamattomat motiivit liittyvät nimenomaan siihen, että vastapuoli on varattu. Keski-ikäinen eronnut sinkkumies tai nainen ei olekaan niin houkutteleva kuin varattu, kielletty hedelmä.

Ehkä monet miehet tämän tiedostavatkin, koska lähtevät suhteesta vasta sitten, kun on majapaikka seuraavan naisen luona valmiina. Muistaakseni 70 % eroista on naisten aloitteesta. Ikänsä sinkkuna ollut playboy on täysin sopeutunut tilanteeseensa, joten ero ei järkytä hänen elämäänsä samalla tavalla kuin pettävää miestä, jolle nainen osoittaa ovea.

ps. lihavoitu kohta jos mikä kuvaa tavismiestä.

Naistenmies lähtee kohti uusia seikkailuja ja luottaa siihen että uusi nainen, tai naisia, löytyy kyllä.

 

Juurikin näin. Miten naiset voivatkaan olla niin pihalla kaikkeen pariutumiseen liittyvästä. Karruselliko se sekoittaa pään? Vaiko olematon helle?

Tavallisella miehellä kysyntä on niin heikkoa, että kohtuullinenkin tarjous on sellainen mistä pidetään kiinni, ja harvemmin suhteidenkaan aika ovelle ilmaantuu parempia kolkuttelemaan. Jos ilmaantuu, niin ero on tietenkin todennäköinen. Yksi erojen arkkityyppi onkin tämä, eli vanhemmiten erotaan kun mies kenties huomaamatta hiipii statushierarkiassa ylemmäs ja nainen kotona sekä naiset ympärillä rupsahtavat miestä nopeammin. Joksikin villityksiksikin tuota sangen luonnillista ilmiötä on yritetty mustamaalata, vaikka kyseessä on vain luonnon suuri kiertokulku. Mutta tavallisempikin mies pääsee kuitenkin vanhemmiten valkkaamaan ihan eri tavalla kuin nuorena, runneltuna ja epävarmana poikasena.

Naiset taas tuossa puhuvat jostain komeista reppanoista, ehkä entisistä pelimiehistä, joilla ei ole maailmalle katoavaa komeutta kummempaa annettavaa. Naistenmiehet taas ovat myös henkisesti kykeneväisiä, mihin suuri kysyntä puoliksi perustuukin. Heille tarjokkaita virtaa läpi elämän ja enemmänkin se sitoutuminen on haaste, kun mahdollisuus vieläkin parempaan on varsin todennäköistä. Eivät tosiaan yleensä jää surkuttelemaan entisen perään, kun tarjolla on jälleeen nuorempaa satoa, minkä seassa villiintyä ja piehtaroida!

Älä puhu muiden miesten puolesta, he häpeäisivät väitteitäsi.

Kaikki eksäni ovat olleet tavallisia (yksi avio-ex, muutama seurustelu-ex) ja ihan jokaisesta heistä olen joutunut "kilpailemaan" muiden naisten kanssa.

Nykyinen puolisoni olisi varmasti saanut minua kauniimman ja nuoremman, jos se olisi ollut hänelle prioriteettti, sen verran aktiivisesti naiset hakeutuvat hänen juttusilleen. Ja on kuitenkin täysin tavallinen. Hän ei varmasti allekirjoittaisi väitettäsi heikosta kysynnästä ja siitä että pitää ottaa joku, joka "tekee tarjouksen".

Eli kirjoita itsestäsi, älä muista miehistä.

Mitä tarkoitat tuolla käytännössä? Olen nainen ja vaikka tässä keskustelussa olen ikään kuin puolustanut tasoteoriaa (joka voidaan nähdä myös kilpailun näkökulmasta), niin en siitä huolimatta ole koskaan kokenut kilpailevani kenenkään naisen kanssa yhdestäkään miehestä. 

Outoa. Minä olen aikoinani ensin joutunut baariympäristössä "iskemään" miehen eli herättämään hänen kiinmostuksensa juuri minuun eikä niihin kauniisiin muihin naisiin, joita on paikalla. Nettideittailuaikana on ollut ilmeistä, vaikka muista tapailuista ei ole kovin paljon puhuttu, että en suinkaan ole ainoa miehestä kiinnostunut jne. Ensimmäistä poikaystävääni lukuun ottamatta yksikään eksäni ei ole ollut seksi-/parisuhdekokematon ja varsin nopeasti ovat vaikuttaneet minun jälkeeni uuden löytävän.

Ja todellakin puhun nyt tavallisista miehistä, en leukalentäjistä.

Minä taas olen kokenut pariutumiseni luonnollisena yhteen ajautumisena. En lainkaan tunnista kuvailemaasi ajatustapaa enkä ole koskaan käyttäytynut ja ajatellut kuten sinä tuossa kuvaat. Näen asian enemmänkin niin päin, että miehet kilpailevat naisten suosiosta. En kiinnostu sellaisesta miehestä, joka ei tee selväksi olevansa kiinnostunut juuri minusta eikä jostakusta toisesta naisesta. En ole sitä tietoisesti tehnyt tai mitenkään suunnitellut, mutta olen aina odottanut miehen näkevän paljon vaivaa eteeni, millä hän on osoittanut haluavansa olla minun kanssani. Se että olisi toisin päin on vierasta, koska olen aika turvallisuushakuinen tyyppi.

Sivusta totean että tuohan on puhdas luonne- eikä sukupuolikysymys. Olen itse mies ja kaikissa merkittävissä suhteentapaisissakaan nainen on ollut aloitteellinen viemään asioita eteenpäin. Ystävystyn, ehkä flirttaa, tai teen itseni ns. saataville, mutta romanttisen kiinnostuksen merkkien on tultava naiselta, jonka jälkeen vasta uskaltaudun mukaan.

Aloitteen ja flirttiin vastaaminen on eri asia kuin se, että kokee kilpailuasetelman ja kokee kilpailevansa. Pitäisin sitä erittäin huonona enteenä, jos kumpi tahansa joutuu kilpailemaan tai kokee kilpailevansa toisen huomiosta jo tapaamisvaiheessa. Jos mies tai nainen antaa jotenkin ymmärtää, että hänellä on kyllä muutakin kysyntää, niin on selvää että hänellä on äärimmäisen huono itsetunto. Se taas vaikuttaa vähän kaikkeen niin elämässä kuin parisuhteessakin.

Pelimiehet ja -naiset jotka kerskailevat valloituksillaan kuuluvat juuri tuohon kategoriaan. Ainakin fiksuimmat heistä ymmärtävät, että muut ovat näissä asioissa kuitenkin yllättävän konservatiivisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasoteoria vertautuu täysin litteän maan tai luomiskertomus -teorioihin. Sen kantava voima on "miten näen, miten koen, miten uskon". Sillä on tasan nolla prosenttia oikeaa tieteellistä tutkimusnäyttöä. Sisältö koostuu sataprosenttisesti subjektiivisesta uskomuspohjaisesta maailmankuvallisesta päättelystä. ---

Esimerkiksi minulle henkilökohtaisesti ei merkitse mitään se, millä nimellä asioita kutsutaan, täyttääkö se sen-ja-sen tieteellisen teorian määritelmän, mihin sitä voidaan verrata tieteen historiassa ja niin edelleen. Olisihan se tietysti kiva bonus, jos "tasoteoria" ilmaantuisi aikanaan suhteellisuusteorian rinnalle. Mutta jos ei niin eipä sekään häiritse.

Kun lähden tavoittelemaan itselleni elämänkumppania, kiinnostaa minua vain ja ainoastaan se, miten voin maksimoida mahdollisuuteni löytää rinnalleni mahdollisimman hyvä ja itselleni sopiva kumppani. Mihin kannattaa mennä, mihin kellonaikaan, miten pukeutua, millaisiin sosiaalisiin taitoihin panostaa, millaisia naisia kannattaa ensisijassa lähestyä ja niin edelleen. Ja juuri tässä markkina-arvotietoisuus on ollut mitä hyödyllisin apuväline sen niin sanotun "pelikentän" ja omien vahvuuksien kartoittamisessa. Ihan oikeaa elämää siis, eikä pelkkää nettipohdintaa ja numeroiden pyörittämistä.

Kaikkien ei tällaista pohdintaa tarvitse tehdä lainkaan, koska asiat "vain tapahtuvat". Jos esimerkiksi on pariutunut huomattavan nuorena tai kuuluu sen markkina-arvonsa puolesta eliittiin, ei ole tarvetta pohtia tällaisia kuvioita.

Tietyllä tavalla ajatteleva ihminen (yleensä mies) - joka ei lähtökohtaisesti kuulu siihen tavoitelluimpaan joukkoon - haluaa kuitenkin selvittää, onko hänellä mahdollista lisätä oman onnistumisensa todennäköisyyttä. Ja jos on, mitkä nuo keinot ovat.

Pointti ei ole nimellisessä tieteellisyydessä vaan käytännön toimivuudessa. Luomisteoria ei toimi yksinkertaisesti koska se on väärä. Se ei kuvaa todellisuutta vaan hallusinaatiomaailmaa. Samoin litteän maan. Samoin tasoteoria. 

Et voi olla tosissasi? Täällähän on annettu useitakin esimerkkejä juurikin sen toimivuudesta.

No ei kyllä ole osunut silmään. Mitenköhän se toimii? Mitä teoria on ennustanut ja kuinka ennusteiden osuvuus on vahvistettu?

Miksi sinulle ei riitä se, että kyseessä on käyttökelpoinen lähestymistapa silloin, kun haluaa löytää itselleen mahdollisimman hyvän ja sopivan kumppanin?

Nyt tilanne on se, että oma ehdotuksesi johtaa ainoastaan ilmiöön "analysis paralysis": istutaan aloillaan miettien pää puhki pääsemättä puusta pitkään sen sijaan, että ihan oikeasti kartoittaisi niitä käytännön toimintaan liittyviä tekijöitä. Juuri tuota miesten saamattomuutta tälläkin palstalla aina valitetaan: "palstamies" vain istuu koneella, analysoi naisten pahuutta ja valittaa, kun taas Elämä on tuolla ulkona.

Siksi, että MAT ei toimi millään lailla kyseisessä tapauksessa, ei ennusta mitään, eikä sen avulla voi tehdä mitään päätöksiäkään. Esimerkkiäsi kommentoin jo aiemmin erikseen, enkä tosiaankaan ala kopypaste-ralliin tällaisen irrelevantin jutun kanssa, kun puhe oli ihan eri asiasta. ---

OK eli siis sinulle ei missään vaiheessa ole ollut tärkeää auttaa kumppanin löytymisen kanssa painiskelevia ihmisiä. Olet tietoisesti vain halunut istua tutkijankammiossasi pohtien asioita yhtälöiden ja määritelmien avulla todeten, että tuo täyttää teorian ehdot, tuo ei täytä ja niin edelleen. Tämä on toki ihan OK, mutta se ei auta ketään siinä ongelmassa, joka suurinta osaa näitä juttuja pohtivilla askarruttaa.

Jo aiemmin tässä ketjussa epäiltiin autistisia piirteitä, ja itse ehdotin ihan rehellistä trollaamista. En nimittäin yksinkertaisesti suostu uskomaan, etteikö kaltaisesi älykäs ihminen pystyisi ymmärtämään, mistä tässä on kyse. Tämän vuoksi osa keskustelijoista on täälläkin siirtynyt jo miettimään sitä, miksi tämä aihe kohtaa niin suurta vastustusta.

Tavallinen kuvio menee näin:

1) Mies haluaa kumppanin.

2) Mies huomaa, ettei se noin vain onnistukaan.

3) Mies huomaa, että toisilla miehillä se onnistuu tuosta noin vain.

4) Mies alkaa pohtia, miksi joillakin se onnistuu tuosta vain, ja miksi joillakin ei.

5) Mies tekee markkina-arvotietoisuuteen perustuvia havaintoja

6) Mies alkaa "nostamaan tasoaan" geeniensä puitteissa

7) Mies toistaa vaiheita 4-6 siihen saakka, kunnes

8) Mies löytää itselleen mieluisan kumppanin

Ei tämä ihan oikeasti ole tämän vaikeampi asia ymmärtää. Se pystytäänkö vaiheet 4-6 muotoilemaan matemaattiseksi kaavaksi ei kiinnosta esimerkin miestä lainkaan (ehkä sinua itseäsi lukuun ottamatta). Hyvin harvaa miestä kiinnostaa sekään, millä nimellä asioita kutsutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mainitsit nuo avioliitossa toistuvasti pettävät miehet, niin sellaista olen havainnut, että heillä ei tunnu vaimon ottaman eron jälkeen menevän kovin vahvasti. Veikkaan sen johtuvan siitä, että varatun miehen ja miksei naisen kanssa seurustelevissa on luultavasti paljon sellaisia, joiden tiedostamattomat motiivit liittyvät nimenomaan siihen, että vastapuoli on varattu. Keski-ikäinen eronnut sinkkumies tai nainen ei olekaan niin houkutteleva kuin varattu, kielletty hedelmä.

Ehkä monet miehet tämän tiedostavatkin, koska lähtevät suhteesta vasta sitten, kun on majapaikka seuraavan naisen luona valmiina. Muistaakseni 70 % eroista on naisten aloitteesta. Ikänsä sinkkuna ollut playboy on täysin sopeutunut tilanteeseensa, joten ero ei järkytä hänen elämäänsä samalla tavalla kuin pettävää miestä, jolle nainen osoittaa ovea.

ps. lihavoitu kohta jos mikä kuvaa tavismiestä.

Naistenmies lähtee kohti uusia seikkailuja ja luottaa siihen että uusi nainen, tai naisia, löytyy kyllä.

 

Juurikin näin. Miten naiset voivatkaan olla niin pihalla kaikkeen pariutumiseen liittyvästä. Karruselliko se sekoittaa pään? Vaiko olematon helle?

Tavallisella miehellä kysyntä on niin heikkoa, että kohtuullinenkin tarjous on sellainen mistä pidetään kiinni, ja harvemmin suhteidenkaan aika ovelle ilmaantuu parempia kolkuttelemaan. Jos ilmaantuu, niin ero on tietenkin todennäköinen. Yksi erojen arkkityyppi onkin tämä, eli vanhemmiten erotaan kun mies kenties huomaamatta hiipii statushierarkiassa ylemmäs ja nainen kotona sekä naiset ympärillä rupsahtavat miestä nopeammin. Joksikin villityksiksikin tuota sangen luonnillista ilmiötä on yritetty mustamaalata, vaikka kyseessä on vain luonnon suuri kiertokulku. Mutta tavallisempikin mies pääsee kuitenkin vanhemmiten valkkaamaan ihan eri tavalla kuin nuorena, runneltuna ja epävarmana poikasena.

Naiset taas tuossa puhuvat jostain komeista reppanoista, ehkä entisistä pelimiehistä, joilla ei ole maailmalle katoavaa komeutta kummempaa annettavaa. Naistenmiehet taas ovat myös henkisesti kykeneväisiä, mihin suuri kysyntä puoliksi perustuukin. Heille tarjokkaita virtaa läpi elämän ja enemmänkin se sitoutuminen on haaste, kun mahdollisuus vieläkin parempaan on varsin todennäköistä. Eivät tosiaan yleensä jää surkuttelemaan entisen perään, kun tarjolla on jälleeen nuorempaa satoa, minkä seassa villiintyä ja piehtaroida!

Älä puhu muiden miesten puolesta, he häpeäisivät väitteitäsi.

Kaikki eksäni ovat olleet tavallisia (yksi avio-ex, muutama seurustelu-ex) ja ihan jokaisesta heistä olen joutunut "kilpailemaan" muiden naisten kanssa.

Nykyinen puolisoni olisi varmasti saanut minua kauniimman ja nuoremman, jos se olisi ollut hänelle prioriteettti, sen verran aktiivisesti naiset hakeutuvat hänen juttusilleen. Ja on kuitenkin täysin tavallinen. Hän ei varmasti allekirjoittaisi väitettäsi heikosta kysynnästä ja siitä että pitää ottaa joku, joka "tekee tarjouksen".

Eli kirjoita itsestäsi, älä muista miehistä.

Mitä tarkoitat tuolla käytännössä? Olen nainen ja vaikka tässä keskustelussa olen ikään kuin puolustanut tasoteoriaa (joka voidaan nähdä myös kilpailun näkökulmasta), niin en siitä huolimatta ole koskaan kokenut kilpailevani kenenkään naisen kanssa yhdestäkään miehestä. 

Outoa. Minä olen aikoinani ensin joutunut baariympäristössä "iskemään" miehen eli herättämään hänen kiinmostuksensa juuri minuun eikä niihin kauniisiin muihin naisiin, joita on paikalla. Nettideittailuaikana on ollut ilmeistä, vaikka muista tapailuista ei ole kovin paljon puhuttu, että en suinkaan ole ainoa miehestä kiinnostunut jne. Ensimmäistä poikaystävääni lukuun ottamatta yksikään eksäni ei ole ollut seksi-/parisuhdekokematon ja varsin nopeasti ovat vaikuttaneet minun jälkeeni uuden löytävän.

Ja todellakin puhun nyt tavallisista miehistä, en leukalentäjistä.

Minä taas olen kokenut pariutumiseni luonnollisena yhteen ajautumisena. En lainkaan tunnista kuvailemaasi ajatustapaa enkä ole koskaan käyttäytynut ja ajatellut kuten sinä tuossa kuvaat. Näen asian enemmänkin niin päin, että miehet kilpailevat naisten suosiosta. En kiinnostu sellaisesta miehestä, joka ei tee selväksi olevansa kiinnostunut juuri minusta eikä jostakusta toisesta naisesta. En ole sitä tietoisesti tehnyt tai mitenkään suunnitellut, mutta olen aina odottanut miehen näkevän paljon vaivaa eteeni, millä hän on osoittanut haluavansa olla minun kanssani. Se että olisi toisin päin on vierasta, koska olen aika turvallisuushakuinen tyyppi.

Sivusta totean että tuohan on puhdas luonne- eikä sukupuolikysymys. Olen itse mies ja kaikissa merkittävissä suhteentapaisissakaan nainen on ollut aloitteellinen viemään asioita eteenpäin. Ystävystyn, ehkä flirttaa, tai teen itseni ns. saataville, mutta romanttisen kiinnostuksen merkkien on tultava naiselta, jonka jälkeen vasta uskaltaudun mukaan.

Aloitteen ja flirttiin vastaaminen on eri asia kuin se, että kokee kilpailuasetelman ja kokee kilpailevansa. Pitäisin sitä erittäin huonona enteenä, jos kumpi tahansa joutuu kilpailemaan tai kokee kilpailevansa toisen huomiosta jo tapaamisvaiheessa. Jos mies tai nainen antaa jotenkin ymmärtää, että hänellä on kyllä muutakin kysyntää, niin on selvää että hänellä on äärimmäisen huono itsetunto. Se taas vaikuttaa vähän kaikkeen niin elämässä kuin parisuhteessakin.

Pelimiehet ja -naiset jotka kerskailevat valloituksillaan kuuluvat juuri tuohon kategoriaan. Ainakin fiksuimmat heistä ymmärtävät, että muut ovat näissä asioissa kuitenkin yllättävän konservatiivisia. 

Puhumme ilmeisesti eri kieltä. Kiteytän asian näin: En ole koskaan ollut rakastunut mieheen, joka ei olisi halutessaan saanut jotain muutakin naista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mainitsit nuo avioliitossa toistuvasti pettävät miehet, niin sellaista olen havainnut, että heillä ei tunnu vaimon ottaman eron jälkeen menevän kovin vahvasti. Veikkaan sen johtuvan siitä, että varatun miehen ja miksei naisen kanssa seurustelevissa on luultavasti paljon sellaisia, joiden tiedostamattomat motiivit liittyvät nimenomaan siihen, että vastapuoli on varattu. Keski-ikäinen eronnut sinkkumies tai nainen ei olekaan niin houkutteleva kuin varattu, kielletty hedelmä.

Ehkä monet miehet tämän tiedostavatkin, koska lähtevät suhteesta vasta sitten, kun on majapaikka seuraavan naisen luona valmiina. Muistaakseni 70 % eroista on naisten aloitteesta. Ikänsä sinkkuna ollut playboy on täysin sopeutunut tilanteeseensa, joten ero ei järkytä hänen elämäänsä samalla tavalla kuin pettävää miestä, jolle nainen osoittaa ovea.

ps. lihavoitu kohta jos mikä kuvaa tavismiestä.

Naistenmies lähtee kohti uusia seikkailuja ja luottaa siihen että uusi nainen, tai naisia, löytyy kyllä.

 

Juurikin näin. Miten naiset voivatkaan olla niin pihalla kaikkeen pariutumiseen liittyvästä. Karruselliko se sekoittaa pään? Vaiko olematon helle?

Tavallisella miehellä kysyntä on niin heikkoa, että kohtuullinenkin tarjous on sellainen mistä pidetään kiinni, ja harvemmin suhteidenkaan aika ovelle ilmaantuu parempia kolkuttelemaan. Jos ilmaantuu, niin ero on tietenkin todennäköinen. Yksi erojen arkkityyppi onkin tämä, eli vanhemmiten erotaan kun mies kenties huomaamatta hiipii statushierarkiassa ylemmäs ja nainen kotona sekä naiset ympärillä rupsahtavat miestä nopeammin. Joksikin villityksiksikin tuota sangen luonnillista ilmiötä on yritetty mustamaalata, vaikka kyseessä on vain luonnon suuri kiertokulku. Mutta tavallisempikin mies pääsee kuitenkin vanhemmiten valkkaamaan ihan eri tavalla kuin nuorena, runneltuna ja epävarmana poikasena.

Naiset taas tuossa puhuvat jostain komeista reppanoista, ehkä entisistä pelimiehistä, joilla ei ole maailmalle katoavaa komeutta kummempaa annettavaa. Naistenmiehet taas ovat myös henkisesti kykeneväisiä, mihin suuri kysyntä puoliksi perustuukin. Heille tarjokkaita virtaa läpi elämän ja enemmänkin se sitoutuminen on haaste, kun mahdollisuus vieläkin parempaan on varsin todennäköistä. Eivät tosiaan yleensä jää surkuttelemaan entisen perään, kun tarjolla on jälleeen nuorempaa satoa, minkä seassa villiintyä ja piehtaroida!

Älä puhu muiden miesten puolesta, he häpeäisivät väitteitäsi.

Kaikki eksäni ovat olleet tavallisia (yksi avio-ex, muutama seurustelu-ex) ja ihan jokaisesta heistä olen joutunut "kilpailemaan" muiden naisten kanssa.

Nykyinen puolisoni olisi varmasti saanut minua kauniimman ja nuoremman, jos se olisi ollut hänelle prioriteettti, sen verran aktiivisesti naiset hakeutuvat hänen juttusilleen. Ja on kuitenkin täysin tavallinen. Hän ei varmasti allekirjoittaisi väitettäsi heikosta kysynnästä ja siitä että pitää ottaa joku, joka "tekee tarjouksen".

Eli kirjoita itsestäsi, älä muista miehistä.

Mitä tarkoitat tuolla käytännössä? Olen nainen ja vaikka tässä keskustelussa olen ikään kuin puolustanut tasoteoriaa (joka voidaan nähdä myös kilpailun näkökulmasta), niin en siitä huolimatta ole koskaan kokenut kilpailevani kenenkään naisen kanssa yhdestäkään miehestä. 

Outoa. Minä olen aikoinani ensin joutunut baariympäristössä "iskemään" miehen eli herättämään hänen kiinmostuksensa juuri minuun eikä niihin kauniisiin muihin naisiin, joita on paikalla. Nettideittailuaikana on ollut ilmeistä, vaikka muista tapailuista ei ole kovin paljon puhuttu, että en suinkaan ole ainoa miehestä kiinnostunut jne. Ensimmäistä poikaystävääni lukuun ottamatta yksikään eksäni ei ole ollut seksi-/parisuhdekokematon ja varsin nopeasti ovat vaikuttaneet minun jälkeeni uuden löytävän.

Ja todellakin puhun nyt tavallisista miehistä, en leukalentäjistä.

Minä taas olen kokenut pariutumiseni luonnollisena yhteen ajautumisena. En lainkaan tunnista kuvailemaasi ajatustapaa enkä ole koskaan käyttäytynut ja ajatellut kuten sinä tuossa kuvaat. Näen asian enemmänkin niin päin, että miehet kilpailevat naisten suosiosta. En kiinnostu sellaisesta miehestä, joka ei tee selväksi olevansa kiinnostunut juuri minusta eikä jostakusta toisesta naisesta. En ole sitä tietoisesti tehnyt tai mitenkään suunnitellut, mutta olen aina odottanut miehen näkevän paljon vaivaa eteeni, millä hän on osoittanut haluavansa olla minun kanssani. Se että olisi toisin päin on vierasta, koska olen aika turvallisuushakuinen tyyppi.

Sivusta totean että tuohan on puhdas luonne- eikä sukupuolikysymys. Olen itse mies ja kaikissa merkittävissä suhteentapaisissakaan nainen on ollut aloitteellinen viemään asioita eteenpäin. Ystävystyn, ehkä flirttaa, tai teen itseni ns. saataville, mutta romanttisen kiinnostuksen merkkien on tultava naiselta, jonka jälkeen vasta uskaltaudun mukaan.

Aloitteen ja flirttiin vastaaminen on eri asia kuin se, että kokee kilpailuasetelman ja kokee kilpailevansa. Pitäisin sitä erittäin huonona enteenä, jos kumpi tahansa joutuu kilpailemaan tai kokee kilpailevansa toisen huomiosta jo tapaamisvaiheessa. Jos mies tai nainen antaa jotenkin ymmärtää, että hänellä on kyllä muutakin kysyntää, niin on selvää että hänellä on äärimmäisen huono itsetunto. Se taas vaikuttaa vähän kaikkeen niin elämässä kuin parisuhteessakin.

Pelimiehet ja -naiset jotka kerskailevat valloituksillaan kuuluvat juuri tuohon kategoriaan. Ainakin fiksuimmat heistä ymmärtävät, että muut ovat näissä asioissa kuitenkin yllättävän konservatiivisia. 

Olen samaa mieltä kilpailun suhteen. Vastasinkin ainoastaan edellisen kommenttiin tuosta kiinnostuksenosoituspuolesta huomioimatta sitä kilpailun osuutta. Kiinnostuksen osoittaminen voi tietenkin johtaa tavallaan kilpailuun, jos useampi tekee sen yhtä aikaa samalle ihmiselle. Itse kyllä vetäydyn välittömästi enkä lähde kilpasille, jos kahdella on jo jotain meneillään. En myöskään saattaisi "kilpailuttaa" ketään toisiaan vastaan, se tuntuisi tosi nöyryyttävältä ja väärältä jompaa kumpaa ja oikeastaan kumpaakin kohtaan. 

Olen joskus nähnyt tapauksia, jossa joku yrittää työntyä kahden väliin ja kilpailla toisen pois pelistä. Se on yleensä surkuhupaisaa; tavoitellulle henkilölle kiusallista ja sille kilpailemaan ryhtyneelle varsin häpeällistä. Sekä miehet että naiset tällaista saattavat joskus tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mainitsit nuo avioliitossa toistuvasti pettävät miehet, niin sellaista olen havainnut, että heillä ei tunnu vaimon ottaman eron jälkeen menevän kovin vahvasti. Veikkaan sen johtuvan siitä, että varatun miehen ja miksei naisen kanssa seurustelevissa on luultavasti paljon sellaisia, joiden tiedostamattomat motiivit liittyvät nimenomaan siihen, että vastapuoli on varattu. Keski-ikäinen eronnut sinkkumies tai nainen ei olekaan niin houkutteleva kuin varattu, kielletty hedelmä.

Ehkä monet miehet tämän tiedostavatkin, koska lähtevät suhteesta vasta sitten, kun on majapaikka seuraavan naisen luona valmiina. Muistaakseni 70 % eroista on naisten aloitteesta. Ikänsä sinkkuna ollut playboy on täysin sopeutunut tilanteeseensa, joten ero ei järkytä hänen elämäänsä samalla tavalla kuin pettävää miestä, jolle nainen osoittaa ovea.

ps. lihavoitu kohta jos mikä kuvaa tavismiestä.

Naistenmies lähtee kohti uusia seikkailuja ja luottaa siihen että uusi nainen, tai naisia, löytyy kyllä.

 

Juurikin näin. Miten naiset voivatkaan olla niin pihalla kaikkeen pariutumiseen liittyvästä. Karruselliko se sekoittaa pään? Vaiko olematon helle?

Tavallisella miehellä kysyntä on niin heikkoa, että kohtuullinenkin tarjous on sellainen mistä pidetään kiinni, ja harvemmin suhteidenkaan aika ovelle ilmaantuu parempia kolkuttelemaan. Jos ilmaantuu, niin ero on tietenkin todennäköinen. Yksi erojen arkkityyppi onkin tämä, eli vanhemmiten erotaan kun mies kenties huomaamatta hiipii statushierarkiassa ylemmäs ja nainen kotona sekä naiset ympärillä rupsahtavat miestä nopeammin. Joksikin villityksiksikin tuota sangen luonnillista ilmiötä on yritetty mustamaalata, vaikka kyseessä on vain luonnon suuri kiertokulku. Mutta tavallisempikin mies pääsee kuitenkin vanhemmiten valkkaamaan ihan eri tavalla kuin nuorena, runneltuna ja epävarmana poikasena.

Naiset taas tuossa puhuvat jostain komeista reppanoista, ehkä entisistä pelimiehistä, joilla ei ole maailmalle katoavaa komeutta kummempaa annettavaa. Naistenmiehet taas ovat myös henkisesti kykeneväisiä, mihin suuri kysyntä puoliksi perustuukin. Heille tarjokkaita virtaa läpi elämän ja enemmänkin se sitoutuminen on haaste, kun mahdollisuus vieläkin parempaan on varsin todennäköistä. Eivät tosiaan yleensä jää surkuttelemaan entisen perään, kun tarjolla on jälleeen nuorempaa satoa, minkä seassa villiintyä ja piehtaroida!

Älä puhu muiden miesten puolesta, he häpeäisivät väitteitäsi.

Kaikki eksäni ovat olleet tavallisia (yksi avio-ex, muutama seurustelu-ex) ja ihan jokaisesta heistä olen joutunut "kilpailemaan" muiden naisten kanssa.

Nykyinen puolisoni olisi varmasti saanut minua kauniimman ja nuoremman, jos se olisi ollut hänelle prioriteettti, sen verran aktiivisesti naiset hakeutuvat hänen juttusilleen. Ja on kuitenkin täysin tavallinen. Hän ei varmasti allekirjoittaisi väitettäsi heikosta kysynnästä ja siitä että pitää ottaa joku, joka "tekee tarjouksen".

Eli kirjoita itsestäsi, älä muista miehistä.

Mitä tarkoitat tuolla käytännössä? Olen nainen ja vaikka tässä keskustelussa olen ikään kuin puolustanut tasoteoriaa (joka voidaan nähdä myös kilpailun näkökulmasta), niin en siitä huolimatta ole koskaan kokenut kilpailevani kenenkään naisen kanssa yhdestäkään miehestä. 

Outoa. Minä olen aikoinani ensin joutunut baariympäristössä "iskemään" miehen eli herättämään hänen kiinmostuksensa juuri minuun eikä niihin kauniisiin muihin naisiin, joita on paikalla. Nettideittailuaikana on ollut ilmeistä, vaikka muista tapailuista ei ole kovin paljon puhuttu, että en suinkaan ole ainoa miehestä kiinnostunut jne. Ensimmäistä poikaystävääni lukuun ottamatta yksikään eksäni ei ole ollut seksi-/parisuhdekokematon ja varsin nopeasti ovat vaikuttaneet minun jälkeeni uuden löytävän.

Ja todellakin puhun nyt tavallisista miehistä, en leukalentäjistä.

Minä taas olen kokenut pariutumiseni luonnollisena yhteen ajautumisena. En lainkaan tunnista kuvailemaasi ajatustapaa enkä ole koskaan käyttäytynut ja ajatellut kuten sinä tuossa kuvaat. Näen asian enemmänkin niin päin, että miehet kilpailevat naisten suosiosta. En kiinnostu sellaisesta miehestä, joka ei tee selväksi olevansa kiinnostunut juuri minusta eikä jostakusta toisesta naisesta. En ole sitä tietoisesti tehnyt tai mitenkään suunnitellut, mutta olen aina odottanut miehen näkevän paljon vaivaa eteeni, millä hän on osoittanut haluavansa olla minun kanssani. Se että olisi toisin päin on vierasta, koska olen aika turvallisuushakuinen tyyppi.

Sivusta totean että tuohan on puhdas luonne- eikä sukupuolikysymys. Olen itse mies ja kaikissa merkittävissä suhteentapaisissakaan nainen on ollut aloitteellinen viemään asioita eteenpäin. Ystävystyn, ehkä flirttaa, tai teen itseni ns. saataville, mutta romanttisen kiinnostuksen merkkien on tultava naiselta, jonka jälkeen vasta uskaltaudun mukaan.

En muistanutkaan kommentoida lähemmin viestiäsi, kun olin vielä edeltävässä ajatuksessani. Minusta se on normaali kaava, että molemmat lukevat toisen antamia pieniä merkkejä ja etenevät niiden mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasoteoria vertautuu täysin litteän maan tai luomiskertomus -teorioihin. Sen kantava voima on "miten näen, miten koen, miten uskon". Sillä on tasan nolla prosenttia oikeaa tieteellistä tutkimusnäyttöä. Sisältö koostuu sataprosenttisesti subjektiivisesta uskomuspohjaisesta maailmankuvallisesta päättelystä. ---

Esimerkiksi minulle henkilökohtaisesti ei merkitse mitään se, millä nimellä asioita kutsutaan, täyttääkö se sen-ja-sen tieteellisen teorian määritelmän, mihin sitä voidaan verrata tieteen historiassa ja niin edelleen. Olisihan se tietysti kiva bonus, jos "tasoteoria" ilmaantuisi aikanaan suhteellisuusteorian rinnalle. Mutta jos ei niin eipä sekään häiritse.

Kun lähden tavoittelemaan itselleni elämänkumppania, kiinnostaa minua vain ja ainoastaan se, miten voin maksimoida mahdollisuuteni löytää rinnalleni mahdollisimman hyvä ja itselleni sopiva kumppani. Mihin kannattaa mennä, mihin kellonaikaan, miten pukeutua, millaisiin sosiaalisiin taitoihin panostaa, millaisia naisia kannattaa ensisijassa lähestyä ja niin edelleen. Ja juuri tässä markkina-arvotietoisuus on ollut mitä hyödyllisin apuväline sen niin sanotun "pelikentän" ja omien vahvuuksien kartoittamisessa. Ihan oikeaa elämää siis, eikä pelkkää nettipohdintaa ja numeroiden pyörittämistä.

Kaikkien ei tällaista pohdintaa tarvitse tehdä lainkaan, koska asiat "vain tapahtuvat". Jos esimerkiksi on pariutunut huomattavan nuorena tai kuuluu sen markkina-arvonsa puolesta eliittiin, ei ole tarvetta pohtia tällaisia kuvioita.

Tietyllä tavalla ajatteleva ihminen (yleensä mies) - joka ei lähtökohtaisesti kuulu siihen tavoitelluimpaan joukkoon - haluaa kuitenkin selvittää, onko hänellä mahdollista lisätä oman onnistumisensa todennäköisyyttä. Ja jos on, mitkä nuo keinot ovat.

Pointti ei ole nimellisessä tieteellisyydessä vaan käytännön toimivuudessa. Luomisteoria ei toimi yksinkertaisesti koska se on väärä. Se ei kuvaa todellisuutta vaan hallusinaatiomaailmaa. Samoin litteän maan. Samoin tasoteoria. 

Et voi olla tosissasi? Täällähän on annettu useitakin esimerkkejä juurikin sen toimivuudesta.

No ei kyllä ole osunut silmään. Mitenköhän se toimii? Mitä teoria on ennustanut ja kuinka ennusteiden osuvuus on vahvistettu?

Miksi sinulle ei riitä se, että kyseessä on käyttökelpoinen lähestymistapa silloin, kun haluaa löytää itselleen mahdollisimman hyvän ja sopivan kumppanin?

Nyt tilanne on se, että oma ehdotuksesi johtaa ainoastaan ilmiöön "analysis paralysis": istutaan aloillaan miettien pää puhki pääsemättä puusta pitkään sen sijaan, että ihan oikeasti kartoittaisi niitä käytännön toimintaan liittyviä tekijöitä. Juuri tuota miesten saamattomuutta tälläkin palstalla aina valitetaan: "palstamies" vain istuu koneella, analysoi naisten pahuutta ja valittaa, kun taas Elämä on tuolla ulkona.

Siksi, että MAT ei toimi millään lailla kyseisessä tapauksessa, ei ennusta mitään, eikä sen avulla voi tehdä mitään päätöksiäkään. Esimerkkiäsi kommentoin jo aiemmin erikseen, enkä tosiaankaan ala kopypaste-ralliin tällaisen irrelevantin jutun kanssa, kun puhe oli ihan eri asiasta. ---

OK eli siis sinulle ei missään vaiheessa ole ollut tärkeää auttaa kumppanin löytymisen kanssa painiskelevia ihmisiä. Olet tietoisesti vain halunut istua tutkijankammiossasi pohtien asioita yhtälöiden ja määritelmien avulla todeten, että tuo täyttää teorian ehdot, tuo ei täytä ja niin edelleen. Tämä on toki ihan OK, mutta se ei auta ketään siinä ongelmassa, joka suurinta osaa näitä juttuja pohtivilla askarruttaa.

Jo aiemmin tässä ketjussa epäiltiin autistisia piirteitä, ja itse ehdotin ihan rehellistä trollaamista. En nimittäin yksinkertaisesti suostu uskomaan, etteikö kaltaisesi älykäs ihminen pystyisi ymmärtämään, mistä tässä on kyse. Tämän vuoksi osa keskustelijoista on täälläkin siirtynyt jo miettimään sitä, miksi tämä aihe kohtaa niin suurta vastustusta.

Jo aiemmin ketjussa on nähty, että sinulla palaa hihat ja ryhdyt suoriin henkilöhyökkäyksiin kun argumentit eivät joko mahdu ymmärrykseesi tai toteat ettet osaa niihin vastata. Se, että alat olkinukkeilla, nimitellä, laittaa sanoja suuhun ja ajatuksia päähän, syytellä asioista toista keskustelijaa ei edelleenkään ole asiallista eikä rakentavaa, eikä tee panettelusi kohteesta huonoa keskustelijaa tai tyhmää. Ei, vaan ymmärrät varmaan kuka tässä ottaa kuokkiin. 

Tavallinen kuvio markkinateoriafantasioiden ulkopuolella menee näin:

1) Mies haluaa kumppanin.

2) Mies huomaa, ettei se noin vain onnistukaan.

3) Mies huomaa, että toisilla miehillä se onnistuu tuosta noin vain.

4) Mies alkaa pohtia, miksi joillakin se onnistuu tuosta vain, ja miksi joillakin ei.

5) Mies tekee  havaintoja

6) Mies alkaa "nostamaan tasoaan" geeniensä puitteissa

7) Mies toistaa vaiheita 4-6 siihen saakka, kunnes

8) Mies löytää itselleen mieluisan kumppanin

Huomaatkos? Ei mitään roolia minkäänlaisilla markkinateorioilla. Ihan arkijärkistä ja käytännöllistä tuhansia vuosia vanhaa järkeilyä. Näyttämällä mahdollisimman hyvältä, käyttäytymällä hyvin, olemalla itsevarma saa helpommin kontakteja ja kiinnostusta. Ei se ole mitään tasoteoriaa vaan maalaisjärkeä ja yleistä eläämänhallintaa. 

Tuohon listaukseen ei tarvita ainuttakaan pseudotieteellistä termijargoniaa, joiden sisältö on kuitenkin mielivaltainen ja määrittelemätön eikä tuo hiventäkään lisää informaatiota tai tarkkuutta kyseiseen algoritmiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mainitsit nuo avioliitossa toistuvasti pettävät miehet, niin sellaista olen havainnut, että heillä ei tunnu vaimon ottaman eron jälkeen menevän kovin vahvasti. Veikkaan sen johtuvan siitä, että varatun miehen ja miksei naisen kanssa seurustelevissa on luultavasti paljon sellaisia, joiden tiedostamattomat motiivit liittyvät nimenomaan siihen, että vastapuoli on varattu. Keski-ikäinen eronnut sinkkumies tai nainen ei olekaan niin houkutteleva kuin varattu, kielletty hedelmä.

Ehkä monet miehet tämän tiedostavatkin, koska lähtevät suhteesta vasta sitten, kun on majapaikka seuraavan naisen luona valmiina. Muistaakseni 70 % eroista on naisten aloitteesta. Ikänsä sinkkuna ollut playboy on täysin sopeutunut tilanteeseensa, joten ero ei järkytä hänen elämäänsä samalla tavalla kuin pettävää miestä, jolle nainen osoittaa ovea.

ps. lihavoitu kohta jos mikä kuvaa tavismiestä.

Naistenmies lähtee kohti uusia seikkailuja ja luottaa siihen että uusi nainen, tai naisia, löytyy kyllä.

 

Juurikin näin. Miten naiset voivatkaan olla niin pihalla kaikkeen pariutumiseen liittyvästä. Karruselliko se sekoittaa pään? Vaiko olematon helle?

Tavallisella miehellä kysyntä on niin heikkoa, että kohtuullinenkin tarjous on sellainen mistä pidetään kiinni, ja harvemmin suhteidenkaan aika ovelle ilmaantuu parempia kolkuttelemaan. Jos ilmaantuu, niin ero on tietenkin todennäköinen. Yksi erojen arkkityyppi onkin tämä, eli vanhemmiten erotaan kun mies kenties huomaamatta hiipii statushierarkiassa ylemmäs ja nainen kotona sekä naiset ympärillä rupsahtavat miestä nopeammin. Joksikin villityksiksikin tuota sangen luonnillista ilmiötä on yritetty mustamaalata, vaikka kyseessä on vain luonnon suuri kiertokulku. Mutta tavallisempikin mies pääsee kuitenkin vanhemmiten valkkaamaan ihan eri tavalla kuin nuorena, runneltuna ja epävarmana poikasena.

Naiset taas tuossa puhuvat jostain komeista reppanoista, ehkä entisistä pelimiehistä, joilla ei ole maailmalle katoavaa komeutta kummempaa annettavaa. Naistenmiehet taas ovat myös henkisesti kykeneväisiä, mihin suuri kysyntä puoliksi perustuukin. Heille tarjokkaita virtaa läpi elämän ja enemmänkin se sitoutuminen on haaste, kun mahdollisuus vieläkin parempaan on varsin todennäköistä. Eivät tosiaan yleensä jää surkuttelemaan entisen perään, kun tarjolla on jälleeen nuorempaa satoa, minkä seassa villiintyä ja piehtaroida!

Älä puhu muiden miesten puolesta, he häpeäisivät väitteitäsi.

Kaikki eksäni ovat olleet tavallisia (yksi avio-ex, muutama seurustelu-ex) ja ihan jokaisesta heistä olen joutunut "kilpailemaan" muiden naisten kanssa.

Nykyinen puolisoni olisi varmasti saanut minua kauniimman ja nuoremman, jos se olisi ollut hänelle prioriteettti, sen verran aktiivisesti naiset hakeutuvat hänen juttusilleen. Ja on kuitenkin täysin tavallinen. Hän ei varmasti allekirjoittaisi väitettäsi heikosta kysynnästä ja siitä että pitää ottaa joku, joka "tekee tarjouksen".

Eli kirjoita itsestäsi, älä muista miehistä.

Mitä tarkoitat tuolla käytännössä? Olen nainen ja vaikka tässä keskustelussa olen ikään kuin puolustanut tasoteoriaa (joka voidaan nähdä myös kilpailun näkökulmasta), niin en siitä huolimatta ole koskaan kokenut kilpailevani kenenkään naisen kanssa yhdestäkään miehestä. 

Outoa. Minä olen aikoinani ensin joutunut baariympäristössä "iskemään" miehen eli herättämään hänen kiinmostuksensa juuri minuun eikä niihin kauniisiin muihin naisiin, joita on paikalla. Nettideittailuaikana on ollut ilmeistä, vaikka muista tapailuista ei ole kovin paljon puhuttu, että en suinkaan ole ainoa miehestä kiinnostunut jne. Ensimmäistä poikaystävääni lukuun ottamatta yksikään eksäni ei ole ollut seksi-/parisuhdekokematon ja varsin nopeasti ovat vaikuttaneet minun jälkeeni uuden löytävän.

Ja todellakin puhun nyt tavallisista miehistä, en leukalentäjistä.

Minä taas olen kokenut pariutumiseni luonnollisena yhteen ajautumisena. En lainkaan tunnista kuvailemaasi ajatustapaa enkä ole koskaan käyttäytynut ja ajatellut kuten sinä tuossa kuvaat. Näen asian enemmänkin niin päin, että miehet kilpailevat naisten suosiosta. En kiinnostu sellaisesta miehestä, joka ei tee selväksi olevansa kiinnostunut juuri minusta eikä jostakusta toisesta naisesta. En ole sitä tietoisesti tehnyt tai mitenkään suunnitellut, mutta olen aina odottanut miehen näkevän paljon vaivaa eteeni, millä hän on osoittanut haluavansa olla minun kanssani. Se että olisi toisin päin on vierasta, koska olen aika turvallisuushakuinen tyyppi.

Sivusta totean että tuohan on puhdas luonne- eikä sukupuolikysymys. Olen itse mies ja kaikissa merkittävissä suhteentapaisissakaan nainen on ollut aloitteellinen viemään asioita eteenpäin. Ystävystyn, ehkä flirttaa, tai teen itseni ns. saataville, mutta romanttisen kiinnostuksen merkkien on tultava naiselta, jonka jälkeen vasta uskaltaudun mukaan.

Aloitteen ja flirttiin vastaaminen on eri asia kuin se, että kokee kilpailuasetelman ja kokee kilpailevansa. Pitäisin sitä erittäin huonona enteenä, jos kumpi tahansa joutuu kilpailemaan tai kokee kilpailevansa toisen huomiosta jo tapaamisvaiheessa. Jos mies tai nainen antaa jotenkin ymmärtää, että hänellä on kyllä muutakin kysyntää, niin on selvää että hänellä on äärimmäisen huono itsetunto. Se taas vaikuttaa vähän kaikkeen niin elämässä kuin parisuhteessakin.

Pelimiehet ja -naiset jotka kerskailevat valloituksillaan kuuluvat juuri tuohon kategoriaan. Ainakin fiksuimmat heistä ymmärtävät, että muut ovat näissä asioissa kuitenkin yllättävän konservatiivisia. 

Olen samaa mieltä kilpailun suhteen. Vastasinkin ainoastaan edellisen kommenttiin tuosta kiinnostuksenosoituspuolesta huomioimatta sitä kilpailun osuutta. Kiinnostuksen osoittaminen voi tietenkin johtaa tavallaan kilpailuun, jos useampi tekee sen yhtä aikaa samalle ihmiselle. Itse kyllä vetäydyn välittömästi enkä lähde kilpasille, jos kahdella on jo jotain meneillään. En myöskään saattaisi "kilpailuttaa" ketään toisiaan vastaan, se tuntuisi tosi nöyryyttävältä ja väärältä jompaa kumpaa ja oikeastaan kumpaakin kohtaan. 

Olen joskus nähnyt tapauksia, jossa joku yrittää työntyä kahden väliin ja kilpailla toisen pois pelistä. Se on yleensä surkuhupaisaa; tavoitellulle henkilölle kiusallista ja sille kilpailemaan ryhtyneelle varsin häpeällistä. Sekä miehet että naiset tällaista saattavat joskus tehdä.

Ilmeisesti ajattelemme tuosta samoin. Minusta se on kamalan noloa, jos kilpailee toisesta - jopa sellaisen sivusta seuraaminen on kamalaa. Silloinhan se kilpailtu henkilö ei selvästikään välitä kummastakaan ehdokkaasta. En halua tuntea tuollaisia tunteita, jos suinkin mahdollista. Vaikka mustasukkaisuus ei olekaan aina sen vika josta ollaan mustasukkaisia, niin siitä huolimatta eroaisin suhteesta, jossa kokisin mustasukkaisuutta. Jos olisin kovin mustasukkainen luonteeltani, olisin luultavasti sinkku, koska en halua käyttää aikaani ihmissuhdedraamailuun. Vanhemmiten olen rajannut pois tuttaviakin, joiden elämässä on minulle liikaa vauhtia, koska en jaksa kuunnella niitä juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Kun ymmärtää markkina-arvonsa, on helppo toimia ja löytää seuraa. Miksi ihmeessä tätä ei voida hyväksyä? Minulle on aina ollut selvää ihmissuhteissa että ”samanlaiset linnut yhdessä lentelee (heimoveljet , jauhopäät)”. En minä 160cm kalju ylipainoinen mies haikaile 180cm misseistä, vaikka rahoillani heitä saisinkin. Mielummin olen tasoiseni naisen kanssa, jonka kanssa on hyvä olla.

Sama.

Mark Manson Models kirjas oli hyvää settii aiheesta Demographics. Pitää löytää se sun oma demographics minkä sisäl sä toimit. Demographicsii voi toki parantaa esim poistumal mukavuusalueelt, käymäl salil, parturis, kaikkii perus juidui duunaten.

Mutta mikä pitää kutinsa joka kontekstissa -- kílttìmíéhelle ei demographicsia löydy.

https://www.kylebenson.net/demographics-ideal-woman/