Älyttömintä mitä mies on sanonut/tehnyt synnytyksessä?
Meillä mies tiesi joutuvansa tämän ketjun jatkoksi jos möläyttäisi jotain, joten osasi sitten olla ihan ihmisiksi. -AInakin melkein.
Kertoi kuitenkin jälkeenpäin, että silloin kun kätilö antoi hänelle märän rätin ja käski pyyhkiä sillä otsaani, tuli hänelle elävästi mieleen joku Rocky-leffan nyrkkeilykohtaus. Hän näki itsensä nyrkkeilykehän kulmauksessa pyyhkimässä hikeä nyrkkeilijän otsalta. :-) Oli ehkä ihan viisasta jättää sanomatta tuota siellä synnytyssalissa. En haluaisi itseäni verrattavan Rockyyn, vaikka se synnytys aika matsi tietysti onkin. Ei olis välttämättä huumorintaju siinä paikassa riittänyt, vaikka kätilön sanoin olinkin erittäin rauhallinen synnyttäjä. Taisin minä yhden perhanan suustani päästää... :-)
Toinen vähän huvittava juttu oli kun meillä vaihtui kätilö kesken ponnistusvaiheen. Ensimmäisellä kätilöllä oli ilmeisesti aikas kiire johonkin kun ei kerennyt enää sitä viimeistä kahtakymmentä minuuttia olla paikalla. Minä sitten pojan synnyttyä kysymään uudelta kätilöltä, että "anteeksi, mutta mikäs sinun nimesi taas olikaan? Ei jäänyt mieleen kun äsken itsesi esittelit."
Siru-Sofia
Kommentit (730)
Kun olimme miehen kanssa toisessa ultrassa, kysyin kuvasta, että onko tuo vauvan korva, kyllä nolotti kun kätilö sanoi, että ei ole kun aivot. :DDD
Synnytyksestä voin kirjoittaa sitten, kun se on ohi. :)
rv 24+6
Tässä näitä vanhoja ja uudempia juttuja lukiessa itsellekin tuli muutama asia mieleen...
Kakkonen synty 31-viikkosena keskosena, ja supistusten käynnistyttyä lähtö oli niin pikainen, etten todellakaan tajunnut ottaa mitään mukaan. Vaatteetkin tuhriutu ambulanssissa vereen ja lapsiveteen. Oli siis pyydettävä rakasta miestäni tuomaan kotiutumisvaatteet minulle mukanaan, kun tulee noutamaan sairaalasta. No, mieshän oli sitten tunnollisesti pakannut vaatteet muovikassiin ja to mukanaan: alusvaatteet, paidan ja PITKÄT KALSARIT (vieläpä sellaiset rumat, joita olin raskausaikana pöllinyt häneltä), ei päällyshousuja. Niillä kamppeilla kun olisin kävellyt sairaalasta pihalle niin olisivat varmaan passittaneet äkkiä toiseen sairaalaan... Eipä auttanut muu, kuin miehen lähteä ostoksille ja hakea mulle verkkarit... että edes sairaalan ovesta kehtasi kävellä ulos. Vahinkohan se housujen puuttuminen oli...
Miehen sisko (lapseton) kyseli sitten synnytyksen jälkeen, että mitä olin jutellut hänelle tuttujen ambulanssimiesten kanssa matkalla sairaalaan", kun matkaa oli kuitenkin yli 100km, "niin siinähän ehtii kaikenlaista rupatella. No, supistuksia tuli n.2min välein ja kestivät aina n. minuutin ollen tosi voimakkaita. Rento rupattelu oli siis sitä, että minä sanoin aina:"nyt supistaa", toinen ambulanssimies vilkaisi kelloa ja huuteli huolissaan toista painamaan kaasua. Ehdittiin sairaalaan - onneksi, ties miten olisi käynyt, jos poika niillä viikoilla olisi syntynyt tienvarteen.
Mies tuli omalla autolla perässä ja ehti juuri saliin, jossa olin odotellut kiltisti vartin. Hän ehti juuri kysäistä "miltä tuntuu", kun kiljuin kätilölle, että nyt pitää kyllä ponnistaa ja poika oli ulkona minuutissa.
Seuraava synnytys olikin sitten hieman myöhemmillä viikoilla, 37+3, ja olin valmiiksi sairaalassa. Synnytyksen lähtiessä todenteolla käyntiin vuodeosaston kätilö pisti tietysti käyrille ja totesi, että hänestä supistukset ovat aika lieviä... Olin jo aika kipeä ja sanoin, että niin niin käyräthän ne parhaiten tietävät ja vaadin sisätutkimuksen. No, olin 5cm auki ja kätilö lähti varailemaan salin sanoen"Ei tässä vielä mitään kiirettä..." Soitin miehelle 130km päähän, että lähtee rauhassa tulemaan, ei mitään kiirettä (Esikoinen kertoi myöhemmin, ettei koskaan ole nähnyt niin lentävää lähtöä).. Kävelin synnytyssaliin omin jaloin matkalla tuli muutama tosi kipeä supistus ja hieman pisti vihaksi, kun saliin saattanut kätilö totesi vastaanottavalle kätilölle:"Ei tästä välttämättä synnytystä vielä tule." Salikätilö katsoi tilanteen heti salissa ja totesi:"9cm. Soitat kelloa, kun alkaa ponnistuttaa" Vartti ja tyttö oli syntynyt... Varmaan olisi tipahtanut käytävälle, jos osaston kätilön sijaan olisin luottanut käyriin.
Miehen ensisanat saapuessaan tunti synnytyksen jälkeen:"En kyllä arvannut, että vauvan itku kuului täältä." Onneksi ei kysynyt miksi en odottanut häntä.
Katjalah&nelonen rv22+3, tulevaa odotellen:
.
kuopuksen syntymän jälkeen kun poikaa kapaloitiin et ONPA SILLÄ ISOT PALLIT, rupes kätilöä vähän naurattaan ;)
Niin ei jää unholaan näi hyvät jutut.
mies ponnistus vaiheessa pyyhki itseltään hikeä,ja sitten kun olin vauvan saanut ulos niin siskolle ja miehelle jouduin karjasemaan et ottakaa nyt ees jompikumpi niitä kuvia..
ne vaan haltioissaan vauvaa katseli..
itse kyllä tuumasin ku vauva nostettiin rinnalle ennen pesua et " hyi, tää haisee tosi pahalle..kätilö siihen et eikö ne vauvat tuoksu hyvälle..
ei ainakaan meidän vauva hyvälle tuoksunu heti syntymän jälkeen..
Kävin pukkaamassa pikkukakkosen maailmaan pari viikkoa sitten. Synnytys oli todella nopea ja mies ehti paikalle vain muutamaa minuuttia ennen kuin poika näki päivänvalon. Kokonaiskesto alle 3 tuntia. Mies totesi kunnioittavalla äänensävyllä että " tehokasta toimintaa, joillakin kestää paskallakin kauemmin."
Esikoisen syntymä kesti 15,5 tuntia, mutta oli melko helppo. Vain pari viimeistä tuntia oli tukalia (ei edes kamalia) eikä ihmeempiä kipulääkkeitä tarvittu. Mies kertasi synnytystä varpajaisporukalleen ja sanoi, että sain vaimokseni naisen, joka on riuska työnainen ja hyvä synnyttäjä! Ei ihan sitä, mitä esikoisen synnyttänyt hehkeä ja hedelmällinen tuore äiti haluaisi kuulla suorituksestaan.
Toista odotellessa... Saas nähdä joko meillekin tulee se " perussynnytys" , jossa helvetti repeää ja minäkin korkean kipukynnykseni kanssa päädyn huutamaan ja kärsimään. Saas nähdä mitä sitten sanoo äijä...
Kevätkakkonen rv 19
Suurin hössötys kun oli ohi niin hän tiedusteli varovaisesti, että tekikö hän nyt jotain hassua synnytyksen aikana minkä heti kotiuduttuani tulen kirjoittamaan tähän ketjuun...
Raukka varmaan vahtinut tarkkaan sanojaan ja tekojaan ettei päätyisi tänne! =o)
Niin, itsehän olin tietysti fiksu ja filmaattinen koko synnytyksen aikana, eikä meille tapahtunut juurikaan mitään mainittavan hupaisia sattumuksia - kirjoitankin vain aiheesta, että vaimo on kiemurrellut näille jutuille tässä sohvalla siinä määrin, että pian varmaan käynnistyy meidän toisen vauvan synnytys!
Eipä silti, se olisi varsinkin rouvalle erittäin tervetullut asia; laskettu päivä on ylihuomenna ja poikakin on arvioitu tällä hetkellä nelikiloiseksi tai yli...
Tai no, sanotaan nyt melkein ainoa mieleen tuleva, edes etäisesti hauska asia: Elvis-fani kun isi on, meillä soi Elvis synnytyksen aikana, ja ajattelin, että on hienoa sanoa sitten lapselle aikanaan mikä biisi soi kun hän syntyi... Mutta siinä tohinassa YLLÄTTÄEN jäi noteeraamatta mikä taustalla soi - tosin heti pian kun tyttö oli saatu mahasta maailmaan, muistin musiikin ja laskeskelin että biisi on ollut edellinen tai sitä edellinen.
Tiedä sitten tuleeko tyttärelle koskaan sanottua, että kun hän tuli maailmaan, soi taustalla joko " She' s not you" tai " Return to sender" ...
Mies kuvasi videokameralla istukan poistulon ja kommentoi nauhalle: " ja siinä tuli kohtu ulos" . Hmmmm.....
kiitos hyvistä nauruista... loistavia
Olin ollut viikon synnytyksen jälkeen synnytysosastolla. Mies ihmetteli miksei siellä ole saunaa kun joutuu noinkin kauan olemaan.
Sitä ei aina hoksaa ettei miehet tiedä kaikkea automaattisesti synnytyksestä... Minun mies pohti synnytyksen jälkeen että mitä napanuoralle tapahtuu?! Laitetaanko se takaisin sisälle vai?! Oli pyörtyä kun kuuli että istukka tuleekin ulos...
Kannampa korteni kekoon minäkin..
Esikoisesta ei ollut sen kummempia kommelluksia, tosin äitini meinas et " ei se nyt vielä synny, koeta vaikka nukkua vielä." Rv37+4.. Noh seuraavana aamuna 10.00 oli valmista!
Keskimmäisen syntymästä tuli kiireellinen sektio, alunperin piti olla perätilan vuoksi suunniteltu sektio puudutuksessa, mutta synnytys käynnistyi edellisenä päivänä. Illalla sit lähdettiin kiireesti sairaalaan kun lapsivesi tuli, siellä kätilö alkoi sisätutkimuksen jälkeen soitella salia ym. kun oli vähän kiire, 7cm jo auki.. Mies tokasi, että " Hän voikin tästä varmaan sitte lähteä?" Minä sihisin hampaiden välistä kauhuissani, ettei takuulla mene mihinkään! Siitä n.15min. päästä sai mies tytön syliinsä! Onneks ei lähteny..
Kolmannen kanssa kärvistelin epäsäännöllisiä supistuksia puolesta päivästä asti, mies vaan naureskeli, et noinkohan nyt vielä. Yöllä n.2.00 muuttui supistuksen säännöllisiks. Eka kerran kolmen aikaan herättelin miestä, että alkaa jo aikalailla sattua.. Ei suurempaa reaktiota. Neljän aikaan sanoin, että nyt saa luvan herätä, soitan anopin hätiin. Mies sitte kysäisi " onkos se lapsivesikään vielä tullu? Onkos tässä nyt kiirettä?" Mulla supisti jo 4min. välein ja totesin vaan lyhyesti että EI, MUTTA SATTUU!! Lähdettiin sairaalaan n.4.45 ja nyytti oli sylissä 6.52!! Salissa hoki paniikissa kipeiden supistusten jyrätessä sekunnin välein, et " Ei taida olla oikotietä onneen." Ja lapsen synnyttyä tuumas vielä kätilölle, et" On se varmaan noin kauniin pyöreä pää vaan helppo synnyttää." Heh heh... Ja jos oltais odotettu lapsiveden menoa, mies olis saanu toimia kätilönä, nimittäin lääkäri puhkaisi kalvot ryhtyessään antamaan paracervikaali puudutusta, ja parin minuutin päästä ponnistin!! Eikä auttanu se puudutuskaan, jalat kyllä puutui osastolla..
Hän oli juuri saanut vaatteet päällensä ja minä nojasin keittiön pöytään todella kipeän supistuksen kourissa.
Mieheni tulee keittiön ovelle kengät kädessään ja sanoo minulle
" Pitääkö sinne nyt jo lähtee turhaan oottamaan ja istuskelemaan!"
Siihen kihisin vain vastaukseksi että " nyt ne kengät jalkaan niinku olis jos aiot mukaan tulla!"
Viikkoja oli tuolloin jo 40+2 ja ponnistus vaihe alkoi melkeimpä samantien kun päästiin synnytys saliin.
syynytyksessä. Esikoisen synnytys ei kestänyt kauhean kauan, 8,5 tuntia, mutta kun lapsivesi oli mennyt oli olo aikast kipeä. Petidiini oli kokeiltu, sen seurauksena oksensin monta kaarimaljaa täyteen. Sitten kätilö antoi ilokaasunaamarin. Se olikin hyvä kivunlievitys mulle. Ensin en meinannut uskaltaa vetää henkeen ihan riittävästi, kun tuntui että " sammuu" . Olo oli muutenkin kuin pikku hiprakassa. Tuli sitten kätilö hetken päästä kysymään että miten menee auttaako? Vastasin kätilölle että hyvin juu, mulla pyörii titityyt silmissä! Kätilö oli kuulemma ruvennut niin nauramaan että meni oikein käytävän puolelle. Mutta kun mulla ihan oikeesti pyöri titityyt silmissä. Oli valkoinen tausta johon oli kirjoitettu vaaleansinisellä titityy, titityy, titityy ja se pyöri ympyrää!
Vauvan synnyttyä ja istukan tultua, isä katsoi sitä ja totesi että nehän on melkeen samanlaiset kuin sian jälkeiset! Ei kyllä naurattanut yhtään. Maatalon poika.
Kolmannen lapsen synnytyksessä mies nukkui tosi vahvasti tuolissa ja minä menin vessaan. Lääkäri oli kuulemma sillä aikaa käynyt katsomassa ja kysynyt isältä että missä vaimo on. Mies siihen unenpöpperössä että kuka, mikä? Ei hän tiedä.
Viidennen lapsen synnytys vajaa vuosi sitten sujui hyvin, kunnes ponnistusvaiheessa oli saatava miehen kädestä kiinni (mulla oli muutenkin viidennessä synnytyksessä kova tarve saada mies ihan lähelle), mutta kun käsi oli hikinen ei se oikein onnistunut. Otin sitten miehen paidasta kiinni (melkein kauluksesta, joten raiveleissa roikuin) ja vedin miestä siitä lähemmäs. Kätilö sano jälkeenpäin että oli ilme ollut miehellä vähän pulaan joutuneen...
..menin suihkuun ja mies tuli ovelle kurkkaan ja sanoi: " Sähän oot jo ihan ihmisen näköinen!"
Meillä synnytys pari viikkoa sitten, mulla käynnisteltiin Cytotecillä, mitään ei tuntunu tapahtuvan ja mies lähti sit kotiin. Iltasella supparit yltyi ja soitin sille, no se tuli sitten kotoa takas sairaalaan mut hämmästys oli suuri kun näin sen: sillä on AINA ollu parta mut oli kotona käydessään ajanu sen pois! (Hiukset hän ajelee aina pois)Aatteli että on " hygieenisempi" ! Oli kyllä oudon näkönen puoliso mulla tukena synnytyksen ajan... :)
ettei mies osallistuisi teidän yhteisiin juttuihin (joululaulunlaulaja-viesti)! =D