Abortti vai ei
Moikka
Olen 30.v ja pian 9 viikkoa raskaana.
Olen viimeiset 10 vuotta haaveillut lapsesta ja ajatellut, että haluan aina lapsia.
Nyt tulin yhtäkkiä nopeasti raskaaksi, jotenkin odotin että siinä olisi mennyt paljon pidempään. Raskaus on niin iso shokki, etten tiedä haluanko pitää lasta ollenkaan. Minua pelottaa oman elämäni menetys. Minulla on avopuoliso joka varmasti olisi hyvä isä, mutta se ei nyt auta. Talous on kunnossa ja tukiverkko lapselle olisi hyvä. Hormonit ovat minulla aivan sekaisin, raivoan ja itken vaan kokoajan ja näen abortin helpotuksena. Mies sanoi että ero tulee heti jos abortin teen. Sitäkään en pidä huonona asiana, tuntuu että nyt haluan vain olla yksin.
Koko korona kevät on ollut helvetin rankka, mieheni on ulkomailla töissä ja sen takia puolet viikosta poissa kotona, nyt hän on ollut 4 kuukautta kokoajan kotona. En jaksa katsella häntä enää ollenkaan. Olen itsekin tottunut matkustelemaan ulkomaille lähes joka kuukausi ja tämä kotona ”vankina” oleminen on saanut minut masentumaan ja ahdistumaan.
Voiko kaikki nämä tunteet vain liittyä hormoneihin? Teenkö elämäni virheen jos pidän lapsen vain sen takia että sitähän olen aina halunnut? Tunnen olevani aivan hukassa ja aivan loppu tähän pohtimiseen mitä tehdä.
Apua :(
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Ootko käyny neuvolassa jo? Juttele terkan kanssa ja hän voi ohjaa sut eteenpäin. Ymmärsin siis, että raskaus oli suunniteltu ja nyt kaduttaakin? Ite olin tuolloin onneni kukkuloilla, mutta ynmärrän myös, että toivottukkin raskaus voi olla shokki ja aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia.
Käy siis neuvolassa ja pyydä jutteluapua. Varmasti on helpompi tehdä isoja päätöksiä, kun saa vähän selkeyttä omiin ajatuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko käyny neuvolassa jo? Juttele terkan kanssa ja hän voi ohjaa sut eteenpäin. Ymmärsin siis, että raskaus oli suunniteltu ja nyt kaduttaakin? Ite olin tuolloin onneni kukkuloilla, mutta ynmärrän myös, että toivottukkin raskaus voi olla shokki ja aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia.
Käy siis neuvolassa ja pyydä jutteluapua. Varmasti on helpompi tehdä isoja päätöksiä, kun saa vähän selkeyttä omiin ajatuksiin.
Se tässä onkin niin outoa kun ei mulla ole yhtäkään positiivista ajatusta tätä koko asiaa kohtaan. Oli toivottu, mutta tärppäsi liian pian, en jotenkin koe olevani yhtään valmis, ahdistaa vain. Ensi viikolla on neuvola, toivon että saan sieltä apua tähän, mutta silti en usko että pystyisin 100%:sesti päättämään mitä minun kannattaa tehdä.
Vaikka lapsi olisi toivottukin, niin se voi tuoda ahdistusta pintaan. Käy ihmeessä keskustelemassa asiantuntijan kanssa, jos koet, että vain abortti olisi helpotus.
Hormonit tosiaan teki kaikenlaista. Muistan itse, että kiukuttelin, raivosin, itkin, ahdistuin asiasta jos toisesta, en pystynyt katsomaan uutisia niiden ahdistavuuden takia yms yms. tuli pelkoja siitä, että millainen äiti olen, näin painajaisia, että teen pahaa vauvalle.
Oma hankaluutensa oli silläkin, että kaikki haisi. Mies haisi, vaikka oli sisätöissä ja kävi 3 kertaa suihkussa nenäni vuoksi, ja arvatkaapa kuinka paljon sitten työkaverit ottivat nenään?
Miten mies tukee sinua tunnekuohuissasi? Itsellä miehestä oli iso tuki. tuki tuli siinä, kun hän ymmärtäväisesti kohteli tunnetilojani: Sanoi, että kyllä hän voi olla niitä ottamassa vastaan, kun kerran minun täytyy ne tuntea.
Tiettyyn rajaan saakka nuo tunteet on normaaleja, johtuu hormoneista ja yhtäkkisen muutoksen pelosta. Mutta abortin harkitseminen, kun lapsi on tekemällä tehty eikä mitään poikkeavaa ole todettu, ei ole normaalia. Jos nyt aborttiin päädyt, niin älä tee lasta ollenkaan. Kun ehkäisystä luopuu, kannattaa siihen leikkiin lähteä vasta sitten, kun pystyy käsittelemään sen mahdollisuuden, että raskautuu välittömästi.
Kannattaa tehdä lapsi, päivämääräsi menee kohta umpeen
Jokainen päättää oman moraalintajunsa pohjalta, mutta itse en olisi voinut tuossa tilanteessa edes harkita aborttia. Minusta abortti tehdään vain oikeasti pakottavista syistä eli jos ei kerta kaikkiaan pystyisi tarjoamaan lapselle ok kasvuolosuhteita elämäntilanteen tms takia, tai jos lapsi on vammainen tms. Ei ihmisen alkua tapeta sen takia että tunteet vähän ailahtelee.
Itse päädyin tuollaisessa tilanteessa aborttiin. Olin vähän päälle 20 v ja luulin olevani valmis raskauteen ja äidiksi tulemiseen. En ollut. Valtava ahdistus tuli, kun näin positiivisen raskaustestin ja ahdistus ei loppunut millään.
Tänä päivänä koen, että tuo oli ainoa oikea ratkaisu siinä elämänvaiheessa, enkä kadu tapahtunutta.
Helppoja nämä asiat eivät ole ja täytyy todella tarkkaan miettiä mitä tekee, ettei kaduta jälkeenpäin. Onko sinulla joku kenen kanssa pohtia vaihtoehtoja?
Vierailija kirjoitti:
Vaikka lapsi olisi toivottukin, niin se voi tuoda ahdistusta pintaan. Käy ihmeessä keskustelemassa asiantuntijan kanssa, jos koet, että vain abortti olisi helpotus.
Hormonit tosiaan teki kaikenlaista. Muistan itse, että kiukuttelin, raivosin, itkin, ahdistuin asiasta jos toisesta, en pystynyt katsomaan uutisia niiden ahdistavuuden takia yms yms. tuli pelkoja siitä, että millainen äiti olen, näin painajaisia, että teen pahaa vauvalle.
Oma hankaluutensa oli silläkin, että kaikki haisi. Mies haisi, vaikka oli sisätöissä ja kävi 3 kertaa suihkussa nenäni vuoksi, ja arvatkaapa kuinka paljon sitten työkaverit ottivat nenään?
Miten mies tukee sinua tunnekuohuissasi? Itsellä miehestä oli iso tuki. tuki tuli siinä, kun hän ymmärtäväisesti kohteli tunnetilojani: Sanoi, että kyllä hän voi olla niitä ottamassa vastaan, kun kerran minun täytyy ne tuntea.
En koe, että mies tukee minua. Toki olen käyttäytynyt hirveällä tavalla häntä kohtaan nyt, mutta jos pyydän apua jossakin asiassa, hän kokee sen kyykyttämisenä eikä osaa tukea. Meillä on todella rankkaa nyt kotona.
Mitä teen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka lapsi olisi toivottukin, niin se voi tuoda ahdistusta pintaan. Käy ihmeessä keskustelemassa asiantuntijan kanssa, jos koet, että vain abortti olisi helpotus.
Hormonit tosiaan teki kaikenlaista. Muistan itse, että kiukuttelin, raivosin, itkin, ahdistuin asiasta jos toisesta, en pystynyt katsomaan uutisia niiden ahdistavuuden takia yms yms. tuli pelkoja siitä, että millainen äiti olen, näin painajaisia, että teen pahaa vauvalle.
Oma hankaluutensa oli silläkin, että kaikki haisi. Mies haisi, vaikka oli sisätöissä ja kävi 3 kertaa suihkussa nenäni vuoksi, ja arvatkaapa kuinka paljon sitten työkaverit ottivat nenään?
Miten mies tukee sinua tunnekuohuissasi? Itsellä miehestä oli iso tuki. tuki tuli siinä, kun hän ymmärtäväisesti kohteli tunnetilojani: Sanoi, että kyllä hän voi olla niitä ottamassa vastaan, kun kerran minun täytyy ne tuntea.
En koe, että mies tukee minua. Toki olen käyttäytynyt hirveällä tavalla häntä kohtaan nyt, mutta jos pyydän apua jossakin asiassa, hän kokee sen kyykyttämisenä eikä osaa tukea. Meillä on todella rankkaa nyt kotona.
No, sitten en yhtään ihmettele, että on abortti mielessä. Voit toki itse yrittää kirjoittaa miehelle kirjeen, ja kertoa ja eritellä siihen, että minkälaista tukea tarvitset ja kaipaat. Ehdotan, että hankit itsellesi keskusteluapua, ja lisäksi teille yhdessä pariterapiaa. Mieskin voi olla paniikissa, ja lisäksi hän voi olla paniikissa sinun paniikistasi. raskaus yleensä tuo ilmi kaikki mahdolliset pinnan alla elävät toiveet, pettymykset, kiukut, ärsytykset.
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteys ituprojektiin. Saat tukea. Ystäväni teki abortin, ja meinasi sen jälkeen tehdä itsarin, ajautui niin hirveään syyllisyyteen. Abortin tehneillä kuusinkertainen riski tehdä itsemurha kuin muilla. Ja muitakin mielenterv. ongelmia, mm. masennus yleisempää.Joka vuosi miettii minkä ikäinen lapsi on. Hän on sinun ihana vauvasi! Minulla on monta lasta, en ole katunut ikinä että sain heidät. On kuin olisi saanut käärön rakkautta syliinsä. Oman lapsen rakkautta ei voi mikään maailmassa korvata. Ja se että saa antaa rakkautta heille. Kiitä Luojaa että saat vauvan, noin neljäsosa kärsii lapsettomuudesta, todella kärsii toden teolla. Minulla muutama lapseton tuttu jotka todella surevat. Ja hoidot niin kalliita, kaikilla ei ole varaa eikä aina onnistu. Muistan sua rukouksessa!Toivon että pidät tuon lahjan: jokainen lapsi on oikeasti lahja Taivaasta.
Kiitos paljon, otan yhteyttä tuonne.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen päättää oman moraalintajunsa pohjalta, mutta itse en olisi voinut tuossa tilanteessa edes harkita aborttia. Minusta abortti tehdään vain oikeasti pakottavista syistä eli jos ei kerta kaikkiaan pystyisi tarjoamaan lapselle ok kasvuolosuhteita elämäntilanteen tms takia, tai jos lapsi on vammainen tms. Ei ihmisen alkua tapeta sen takia että tunteet vähän ailahtelee.
Mutta jos kokee ettei halua sitä? Hän syntyy ja minä häivyn? Onko se sitten oikein?
Vierailija kirjoitti:
Itse päädyin tuollaisessa tilanteessa aborttiin. Olin vähän päälle 20 v ja luulin olevani valmis raskauteen ja äidiksi tulemiseen. En ollut. Valtava ahdistus tuli, kun näin positiivisen raskaustestin ja ahdistus ei loppunut millään.
Tänä päivänä koen, että tuo oli ainoa oikea ratkaisu siinä elämänvaiheessa, enkä kadu tapahtunutta.
Helppoja nämä asiat eivät ole ja täytyy todella tarkkaan miettiä mitä tekee, ettei kaduta jälkeenpäin. Onko sinulla joku kenen kanssa pohtia vaihtoehtoja?
Saitko sillon jutteluapua neuvolasta? Ei minulla ole oikein ketään, en tälläselle sivulle muuten kirjottelisi :D
Aika typeriä ajatuksia. Elämän menetys?
Se on elämää kun saa perheen ja lapsen.
Maailman normaaleimpia ja luonnolisimpia asioita.
Lopeta raivoaminen.
Itse en osaisi kuvitella elämää jossa olisin ilman lasta.
Elämään tuli sisältöä, rakkautta ja myös sukulaiset saivat iloa lapsesta.
Sattumoisin lapsen serkku syntyi samana vuonna ja he leikkivät aina yhdessä.
Ja ystävän lapsi ja oma lapseni viihtyivät yhdessä todella hyvin vaikka oli ikäeroa.
Mietit siis lapsen tappamista?
Ajattele mitä olet tekemässä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä teen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka lapsi olisi toivottukin, niin se voi tuoda ahdistusta pintaan. Käy ihmeessä keskustelemassa asiantuntijan kanssa, jos koet, että vain abortti olisi helpotus.
Hormonit tosiaan teki kaikenlaista. Muistan itse, että kiukuttelin, raivosin, itkin, ahdistuin asiasta jos toisesta, en pystynyt katsomaan uutisia niiden ahdistavuuden takia yms yms. tuli pelkoja siitä, että millainen äiti olen, näin painajaisia, että teen pahaa vauvalle.
Oma hankaluutensa oli silläkin, että kaikki haisi. Mies haisi, vaikka oli sisätöissä ja kävi 3 kertaa suihkussa nenäni vuoksi, ja arvatkaapa kuinka paljon sitten työkaverit ottivat nenään?
Miten mies tukee sinua tunnekuohuissasi? Itsellä miehestä oli iso tuki. tuki tuli siinä, kun hän ymmärtäväisesti kohteli tunnetilojani: Sanoi, että kyllä hän voi olla niitä ottamassa vastaan, kun kerran minun täytyy ne tuntea.
En koe, että mies tukee minua. Toki olen käyttäytynyt hirveällä tavalla häntä kohtaan nyt, mutta jos pyydän apua jossakin asiassa, hän kokee sen kyykyttämisenä eikä osaa tukea. Meillä on todella rankkaa nyt kotona.
No, sitten en yhtään ihmettele, että on abortti mielessä. Voit toki itse yrittää kirjoittaa miehelle kirjeen, ja kertoa ja eritellä siihen, että minkälaista tukea tarvitset ja kaipaat. Ehdotan, että hankit itsellesi keskusteluapua, ja lisäksi teille yhdessä pariterapiaa. Mieskin voi olla paniikissa, ja lisäksi hän voi olla paniikissa sinun paniikistasi. raskaus yleensä tuo ilmi kaikki mahdolliset pinnan alla elävät toiveet, pettymykset, kiukut, ärsytykset.
Hyvä idea! Mies on innoissaan ja haluaisi kertoa kaikille, minä en halua asiasta puhua ollenkaan.. Toki nyt mies on aivan järkyttynyt että käyttäydyn näin, enkä ole onnellinen tai edes vähän iloinen.
Mitä teen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse päädyin tuollaisessa tilanteessa aborttiin. Olin vähän päälle 20 v ja luulin olevani valmis raskauteen ja äidiksi tulemiseen. En ollut. Valtava ahdistus tuli, kun näin positiivisen raskaustestin ja ahdistus ei loppunut millään.
Tänä päivänä koen, että tuo oli ainoa oikea ratkaisu siinä elämänvaiheessa, enkä kadu tapahtunutta.
Helppoja nämä asiat eivät ole ja täytyy todella tarkkaan miettiä mitä tekee, ettei kaduta jälkeenpäin. Onko sinulla joku kenen kanssa pohtia vaihtoehtoja?
Saitko sillon jutteluapua neuvolasta? Ei minulla ole oikein ketään, en tälläselle sivulle muuten kirjottelisi :D
Sain ja kaikki neuvolassa tapaamani ihmiset olivat ymmärtäväisiä.
Abortti voi olla hyvä ratkaisu mutta tiedän myös naisen, joka ensimmäisen lapsen ilmoitettua tulostaan meni kanssa paniikkiin ja ei halunnut lasta ja oli sitä mieltä, että koko elämä tuhoutuu ja kaikki on mennyttä. Hänestä tuli loppujenlopuksi paras äiti jonka tiedän, leijonaemo.
Vierailija kirjoitti:
Aika typeriä ajatuksia. Elämän menetys?
Se on elämää kun saa perheen ja lapsen.
Maailman normaaleimpia ja luonnolisimpia asioita.
Lopeta raivoaminen.
Itse en osaisi kuvitella elämää jossa olisin ilman lasta.
Elämään tuli sisältöä, rakkautta ja myös sukulaiset saivat iloa lapsesta.
Sattumoisin lapsen serkku syntyi samana vuonna ja he leikkivät aina yhdessä.
Ja ystävän lapsi ja oma lapseni viihtyivät yhdessä todella hyvin vaikka oli ikäeroa.
Mietit siis lapsen tappamista?
Ajattele mitä olet tekemässä.
Se, että itse rakastat perhe-elämää ja lapsia, ei tarkoita että kaikki muut kokisivat samoin. Sinulla ilmeisesti on myös tukiverkkoa ympärillä; kyun sukulaiset saavat iloa lapsesta. Kaikilla ei ole sitäkään.
On typerää morkata toista ja sanoa että toisen fiilikset ovat "typeriä ajatuksia".
Ihan normaalia. Itse olen tehnyt kaksi aborttia koska en halunut lasta sillä hetkellä elämässä.
Naisen keho, naisen valinta. Siihen ei muidenn kokemukset ja mielipiteet äitiydestä ja lapsista kannata antaa vaikuttaa.
Ihan normaaleja ajatuksia, mutta älä sentään aborttia tee! Aina kaikki uusi ja oman elämän muuttuminen kauhistuttaa. Katuvathan ihmiset usein ensimmäisen kodin ostamistakin tai uudelle paikkakunnalle muuttoa. Se on ihan normaalia, koska ei tiedä mitä tapahtuu. Ja jos olet vielä persoonaltasi sellainen, joka ei tykkää muutoksista ja rutiineista niin tottakai tuo on normaalia. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja se uusi elämä voi aina olla paljon parempi, kuin se edellinen oli :)
Lapsi on kuitenkin teillä ollut jo suunnitteilla niin itse sanoisin, että käy juttelemassa ihmisten kanssa ja varsinkin odottavien naisten kanssa.
Ootko käyny neuvolassa jo? Juttele terkan kanssa ja hän voi ohjaa sut eteenpäin. Ymmärsin siis, että raskaus oli suunniteltu ja nyt kaduttaakin? Ite olin tuolloin onneni kukkuloilla, mutta ynmärrän myös, että toivottukkin raskaus voi olla shokki ja aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia.