Onko vapaaehtoisesti lapsettomilla ollut itsellään huono lapsuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mikä on syy että lapsettomia kohtaan pitää hyökätä näin?

Onko se että harmittaa kun lapsia tuli tehtyä, ehkä kaipaa vähän vapautta elämään, jokin muu?

Tällä palstalla, kuten tässäkin ketjussa, hyökätään enemmän lapsia tehneitä kohtaan?

Miksi ei vaan saisi jokainen olla tyytyväinen omiin valintoihinsa?

Samaa mieltä omista valinnoista.

Valitettavasti väki, kuten AP tulee sitten ihmettelemään, että mikäs sinussa on vialla kun et halua lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä huono, mutta jotain ankeutta on ollut jos a. ei pidä lapsista, eli inhoaa niitä piirteitä, jotka tekevät lapsesta lapsen, silloin ehkä oma tausta ei ole sallinut näitä piirteitä veloillekaan lapsena b. oma aika ja rauha niin tärkeitä, ettei niistä voi edes osittain luopua pikkulapsiajaksi, ilmentää  puutetta, jotain on jääty vaille, samaa sukua kuten myös kateus, saituus jne. ja c. angsti, lapsia ei kannata tehdä tähän maailmaan. GAD

Tätä lasten inhoamista olen itsekin pohtinut. Olen introvertti, mutta ymmärrän silti että lapset ovat lapsia: estottomampia, äänekkämpiä ja liikkuvaisempia kuin aikuiset. Minulla on lapsia ja koen lasten äänet ja liikkeen luonnollisina. En tuomitse ketään, mutta mietin vain mistä lasten inhoaminen kumpuaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosio-ekonomisesti alemman tason perheissä äitiyttä pidetään varmaan enemmän tavoiteltavana, jopa "ammattina", kuin uraperheissä, joissa kouluttautumista ja työntekoa pidetään tärkeimpänä asiana. Mitä kouluttautuneempi ja itsenäisempi nainen on, sitä vähemmän lapsiperhe-elämä houkuttaa. ottaen huomioon, että valtaosa miehistä on lasten tasolla ja ei siis pysty lapsia yksin hoitamaan, joten naisella on melkein aina päävastuu perheestä. Lapset ovat lapsia tietyn ajan, mutta kokonaisvastuu on 24/7 hamaan kuolemaan saakka. 

Itselläni on kolme nuorempaa veljeä. En todellakaan saanut ruusuista kuvaa perhe-elämästä. Halusin opiskella ja matkustella. Itse olen hankkinut vain yhden tyttären ja riittää. Olen sanonut tyttärelleni, että minä olen saanut kaiken, joten en tarvitse lapsen lapsiakaan omaa kunnianhimoani tyydyttämään. Hän saa vapauden elää niin kuin haluaa. Hänellä on toistaiseksi lapsipuoli, miehen edellisestä liitosta, miehensä kanssa. 

Korkeasti koulutettujen perheissä on suomessa keskimäärin enemmän lapsia.

Ja mitä vikaa on siinä, että haluaa olla äiti ja keskittyä äitiyteen sen hetken, kun lapset nuoria? Kaikki nyt vaan eivät tahdo elämältä samoja asioita eikä tarvitsekaan. Arvovalintoja myös.

Näin voi puolustaa siis kotiäitiyttä- Lapsettomuuteen täytyy olla joku selitys, joko fyysinen syy tai traumatausta? 

Ei välttämättä tarvitse olla. Joku haluaa vaan mielummin elää yksin ja kaipaa rauhaa, tai voi olla vaan vaikka hyvin urakeskeinen.

Ihmiselle, kuten muillekin lajeille, on kuitenkin luonnollista haluta lisääntyä. Suurin osa ihmisistä haluaa edelleen lapsia.

Mutta määrä on vähenemään päin. Nykyään on myös onneksi mahdollisuus valita, ja yhä useampi valitsee vapaaehtoisen lapsettomuuden.

Mulla oli ainaskin.

Taas tätä samaa. Luulisi jokaisen normaali älyisen ihmisen ymmärtävän, että ihmiset on erilaisia ja haluavat eri asioita.

Enemmän minua ihmetyttää nämä ihmiset, jotka jaksavat ihmetellä jonkun lapsettomuutta. Ilmeisesti ottaa aika koville kun joku uskaltaa elää oman näköistä elämää eikä tee lapsia vaan siksi että "niin kuuluu tehdä".

Mä en ainakaan lapsia hommaa kun mun mielestä niistä on liikaa vastuuta ja riesaa vaikka on niissä hyvätkin puolet ja hupia toinen syy on se etten pidä siitä mitä ympärilläni näen ja koen eli maailma on musta menossa surkeemmaksi koko ajan ja juu mulla oli onneton lapsuus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä huono, mutta jotain ankeutta on ollut jos a. ei pidä lapsista, eli inhoaa niitä piirteitä, jotka tekevät lapsesta lapsen, silloin ehkä oma tausta ei ole sallinut näitä piirteitä veloillekaan lapsena b. oma aika ja rauha niin tärkeitä, ettei niistä voi edes osittain luopua pikkulapsiajaksi, ilmentää  puutetta, jotain on jääty vaille, samaa sukua kuten myös kateus, saituus jne. ja c. angsti, lapsia ei kannata tehdä tähän maailmaan. GAD

Tätä lasten inhoamista olen itsekin pohtinut. Olen introvertti, mutta ymmärrän silti että lapset ovat lapsia: estottomampia, äänekkämpiä ja liikkuvaisempia kuin aikuiset. Minulla on lapsia ja koen lasten äänet ja liikkeen luonnollisina. En tuomitse ketään, mutta mietin vain mistä lasten inhoaminen kumpuaa.

Siinä nykylasten kirkumisessa ei ole mitään luonnollista, mutta on kyllä huomattu että vanhemmat itse ovat immuuneja sille.

En pidä kauheasti ihmisistä, ja kaikkein vähiten lapsista. Olen herkkä introvertti, joten kovat äänet, kiire ja kaaos stressaavat. Lapsissa pahinta on vielä kehittymätön empatiakyky ja korostunut itsekkyys. Tykkään tosi paljon hullutella, leikkiä ja nauraa, mutta en lapsille tyypilliseen tapaan. En usko, että olisin onnellinen jos olisin äiti. Lapsuuteni oli idyllinen, ja sellaista omat lapseni eivät minulta saisi.

Oli hyvä lapsuus perinteisessä ydinperheessä. Eikä mitään huonoja malleja. Miksen osaisi arvioida objektiivisesti itse?! Osaan pohtia asioita laajasti ja monelta kannalta! Outo väite.

En vaan koskaan ole tuntenut tarvetta saada lasta. Eihän se nyt hyvänen aika tarkoita että olis huono lapsuus!!

Itse tuntemillani vapaaehtoisesti lapsettomilla on ollut aika vaikeita lapsuuskokemuksia:

- Yksi ei ole ikinä kokenut, että hänen vanhempansa ovat rakastaneet häntä, vaikka päällisin puolin kaikki on ollut kunnossa. Kulissit ainakin niin sanotusti. Kylmän tunteetonta.

- Yksi on kasvanut ehkä vähän liiankin vapaasti, että vanhemmat eivät ole viitsineet hoitaa ja katsoa yhtään perään. Vaikkei varsinaista heitteillejättöä tai sellaista ollut.

- Yksi on alkoholi-isän lapsi eikä osaa sitoutua miehiin, niin ei sitten saa lapsiakaan. Tai ole ainakaan viitsinyt yksin hommaan lähteä.

Vastaavia kokemuksia ja kamalampiakin voi toki olla lapsellisillakin, mutta omassa lähi- ja tuttavapiirissäni ne, keillä lapsia on, ovat itsekin kokeneet, miten ihanaa vanhempien ja lasten välinen rakkaus ja yhteiselämä on. On sitten halunnut itselleenkin sitä samaa. Perhe on koettu tärkeimmäksi arvoksi ja koko elämän perustaksi.

Vierailija kirjoitti:

En pidä kauheasti ihmisistä, ja kaikkein vähiten lapsista. Olen herkkä introvertti, joten kovat äänet, kiire ja kaaos stressaavat. Lapsissa pahinta on vielä kehittymätön empatiakyky ja korostunut itsekkyys. Tykkään tosi paljon hullutella, leikkiä ja nauraa, mutta en lapsille tyypilliseen tapaan. En usko, että olisin onnellinen jos olisin äiti. Lapsuuteni oli idyllinen, ja sellaista omat lapseni eivät minulta saisi.

Olipa hyvin sanottu, melkein kuin omalta näppikseltäni. Introvertti minäkin ja joitain erityisherkkyyteen liitettäviä piirteitä löytyy. Koen myös lasten kehittymättömän empatiakyvyn ja tietynlaisen "luolamiesmäisyyden" ikävinä piirteinä enkä osaisi niihin suhtautua asianmukaisesti. Olen kanssa sellainen hullutteleva luonnonlapsi joissain tilanteissa mutta lapsiin liitetty hulluttelu - kovaäänisyys, päällekäyvyys, vaativuus, jatkuva toiminnan tarve - ei viehätä. Lapsuuteni oli osin idyllinen, osin kaikkea muuta, suurimmaksi osaksi keskiverto suomalaisella mittarilla. Lapsia en "vihaa" mutta tietynlaiset ihmiset, joille lapsi edustaa jotain korkeampaa ihmisyyttä, kierrän kaukaa.

Vierailija kirjoitti:

Taas tätä samaa. Luulisi jokaisen normaali älyisen ihmisen ymmärtävän, että ihmiset on erilaisia ja haluavat eri asioita.

Enemmän minua ihmetyttää nämä ihmiset, jotka jaksavat ihmetellä jonkun lapsettomuutta. Ilmeisesti ottaa aika koville kun joku uskaltaa elää oman näköistä elämää eikä tee lapsia vaan siksi että "niin kuuluu tehdä".

Luulisi jokaisen älykkään myös ymmärtävän, että halu pohdiskella asioita ja niiden syy-seuraussuhteita on eri  asia kuin tuomitseminen. Tietysti ymmärrän etteivät kaikki ihmiset ole yhtä analyyttisiä, mutta toiset ovat ja myös koko psykologia perustuu siihen, että analysoidaan ihmisten mieltä ja käyttäytymistä. 

Ja itse kyllä uskon, että aivan varmasti veloilta (joka siis itsekin olen) löytyy jotain yhdistäviä tekijöitä - joko tosiaan samankaltaisia kokemuksia lapsuudessa ja/tai ihan synnynnäisesti heikommat äidinvaistot/lisääntymisvietit. Ei mikään ole täysin sattumanvaraista, kaikki selittyy aina jollain. Velaus ei tietenkään ole mikään ongelma sen enempää kuin homouskaan, mutta mielenkiintoista silti ymmärtää asioiden taustatekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

En pidä kauheasti ihmisistä, ja kaikkein vähiten lapsista. Olen herkkä introvertti, joten kovat äänet, kiire ja kaaos stressaavat. Lapsissa pahinta on vielä kehittymätön empatiakyky ja korostunut itsekkyys. Tykkään tosi paljon hullutella, leikkiä ja nauraa, mutta en lapsille tyypilliseen tapaan. En usko, että olisin onnellinen jos olisin äiti. Lapsuuteni oli idyllinen, ja sellaista omat lapseni eivät minulta saisi.

Anteeksi, mutta oletko koskaan viettänyt lapsen kanssa aikaa?? Tässä taidat peilata jonkun toisen ihmisen käytöstä, omaasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä huono, mutta jotain ankeutta on ollut jos a. ei pidä lapsista, eli inhoaa niitä piirteitä, jotka tekevät lapsesta lapsen, silloin ehkä oma tausta ei ole sallinut näitä piirteitä veloillekaan lapsena b. oma aika ja rauha niin tärkeitä, ettei niistä voi edes osittain luopua pikkulapsiajaksi, ilmentää  puutetta, jotain on jääty vaille, samaa sukua kuten myös kateus, saituus jne. ja c. angsti, lapsia ei kannata tehdä tähän maailmaan. GAD

Tätä lasten inhoamista olen itsekin pohtinut. Olen introvertti, mutta ymmärrän silti että lapset ovat lapsia: estottomampia, äänekkämpiä ja liikkuvaisempia kuin aikuiset. Minulla on lapsia ja koen lasten äänet ja liikkeen luonnollisina. En tuomitse ketään, mutta mietin vain mistä lasten inhoaminen kumpuaa.

En usko, että moni lapsia karttava kokee lasten äänet ja liikkeen epäluonnollisina. Luonnollisetkin ihmisen piirteet voivat olla osalle epämiellyttäviä. Lasten olemus on jollain tapaa erittäin aggressiivinen: näkyvä ja kuuluva. Paljon kimeää ääntä, huomionhakuisuutta, holtittomuutta, arvaamattomuutta, itsekkyyttä jne. Se on joillekin liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tätä samaa. Luulisi jokaisen normaali älyisen ihmisen ymmärtävän, että ihmiset on erilaisia ja haluavat eri asioita.

Enemmän minua ihmetyttää nämä ihmiset, jotka jaksavat ihmetellä jonkun lapsettomuutta. Ilmeisesti ottaa aika koville kun joku uskaltaa elää oman näköistä elämää eikä tee lapsia vaan siksi että "niin kuuluu tehdä".

Luulisi jokaisen älykkään myös ymmärtävän, että halu pohdiskella asioita ja niiden syy-seuraussuhteita on eri  asia kuin tuomitseminen. Tietysti ymmärrän etteivät kaikki ihmiset ole yhtä analyyttisiä, mutta toiset ovat ja myös koko psykologia perustuu siihen, että analysoidaan ihmisten mieltä ja käyttäytymistä. 

Ja itse kyllä uskon, että aivan varmasti veloilta (joka siis itsekin olen) löytyy jotain yhdistäviä tekijöitä - joko tosiaan samankaltaisia kokemuksia lapsuudessa ja/tai ihan synnynnäisesti heikommat äidinvaistot/lisääntymisvietit. Ei mikään ole täysin sattumanvaraista, kaikki selittyy aina jollain. Velaus ei tietenkään ole mikään ongelma sen enempää kuin homouskaan, mutta mielenkiintoista silti ymmärtää asioiden taustatekijöitä.

Tätä samaa asiaa on veivattu ihan loputtomasti, joka viikko joku uusi provo kyseisestä aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä kauheasti ihmisistä, ja kaikkein vähiten lapsista. Olen herkkä introvertti, joten kovat äänet, kiire ja kaaos stressaavat. Lapsissa pahinta on vielä kehittymätön empatiakyky ja korostunut itsekkyys. Tykkään tosi paljon hullutella, leikkiä ja nauraa, mutta en lapsille tyypilliseen tapaan. En usko, että olisin onnellinen jos olisin äiti. Lapsuuteni oli idyllinen, ja sellaista omat lapseni eivät minulta saisi.

Anteeksi, mutta oletko koskaan viettänyt lapsen kanssa aikaa?? Tässä taidat peilata jonkun toisen ihmisen käytöstä, omaasi?

Vastaan, että kyllä olen viettänyt paljonkin aikaa siskoni ja ystävien eri ikäisten lasten kanssa. Tuo empatiakyvyn kehittymättömyys ei siis ollut mielipiteeni tai subjektiivinen kokemukseni vaan ihan tieteen/ kehityspsykologian tutkimaa faktaa. Jos sinulla on lapsia, olet varmasti huomannut tilanteita, joissa lapsesi esim. kiukuttelee jatkuvasti välittämättä uupumuksestasi. Lapsi ei osaa samalla tavalla välittää oman toimintansa seurauksista kuin aikuinen (pois lukien persoonallisuushäiriöiset).

Velat on niin suuri ryhmä, että ei voi tehdä yleistäviä arveluja, että olisi ollut huono lapsuus. Lisäksi on haitallista ja kuvaavaa väittää, että jotain täytyisi "olla/olla ollut pielessä", jos ei halua lapsia.

Tuollaisilla yleistyksillä vain ylläpidetään normia ja painetta lasten hankkimisesta, vaikka se ei sovi läheskään kaikille, ja niille joille se ei sovi, on omaksi, hypoteettisten lasten ja kaikkien muidenkin parhaaksi olla lapsia hankkimatta.

Lapsiahan tekevät nuorina ne joilla on ollut huono lapsuus. Korvaavat sen siis omalla perheellä. Moni ei uskalla tehdä lapsia maailman pahenevan tilanteen takia.

Minulla ei vielä ole lapsia mutta pakko tulla sanomaan että minusta ihan meidän kaikkien arkikokemus kyllä puhuu sen puolesta että eniten lapsia vihaa vanhemmat :D niin moni sanonut kun omia saanut, että ei yhtään jaksa muiden lapsia ja ne ärsyttää! Se että haluaa omia lapsia ei suinkaan tarkoita että pitää lapsista yleisesti, sehän on vaan halu saada itselleen tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, eikä _lapsia_ sinänsä. Ne jotka rakastaa lapsia, adoptoi ja ne jotka haluaa lapsia hankkii oman. Ne jotka pitää lapsista voi olla vaikka lapsettomia päiväkotitätejä, jotka ei omia halua.

On eri asia haaveileeko perheestä vai pitääkö lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiahan tekevät nuorina ne joilla on ollut huono lapsuus. Korvaavat sen siis omalla perheellä. Moni ei uskalla tehdä lapsia maailman pahenevan tilanteen takia.

Lastensuojelussa töitä tehneenä en voi muuta kuin toivoa että huonoa lapsuutta perheenperustamisella kompensoivat menisivät useammin ensin terapiaan ja miettisivät sitten uudelleen, soveltuvatko vanhemmiksi. Tulee muuten pahaa jälkeä useammassa sukupolvessa.