Lue keskustelun säännöt.
Onko vapaaehtoisesti lapsettomilla ollut itsellään huono lapsuus?
14.07.2020 |
Olen aina miettinyt sitä, että mistä syystä joku on niin ehdottoman varma, ettei halua lapsia. Onko tällaisilla henkilöillä ollut itsellään huono lapsuus tai huono perhemalli? Vai mikä tähän on syynä? Tietenkään lapseton itse ei varmaan osaa omaa perhettään objektiivisesti arvioida, mutta mitä arvelette te, joiden lähipiirissä veloja on?
Kommentit (137)
Ihan normaali lapsuus,oli sisaruksia ja lemmikki ja molemmat vanhemmat.
En vain itse ole koskaan nähnyt itseäni äitinä enkä halunnut hoitaa ketään. Ainakaan tehdä väkisin itse jotain mitä sitten saisin hoitaa 18 vuotta ja enemmän. Aivan vieras ajatus. Ei sen ihmeellisempi juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suvusta löytyy voimakkaasti periytyviä sairauksia. Yhdellä on tuoreeltaan havaittu päiväkodissa autismiin viittaavia oireita jota esiintyy myöskin toisella serkullani. En halua tietoisesti lähteä levittämään huonoa geenimateriaalia. Pahimmillaan saisi kontollleen diabeteksen, epilepsian, skitsofrenian, keliakian ja kirsikkana kakun päälle autismin.
Sterilisaatio on onneksi tulossa tässä syksymmällä.
Riitaisa lapsuudenkoti, jossa ei saanut mitättömän pieniin mieltä askarruttaviin asioihin tukea. Aina syy oli minussa ja minun ajatuksessa... Huono kylmä kasvatus. Itkettiin yksin omassa huoneessa satoja iltoja kuunnellen vanhempien möykkää omakotilalon toisessa päässä. Mä pelkäsin pimeätä ja hakeuduin vanhempien väliin nukkumaan ala-asteella. Riitojen jälkeen heräsin usein siihen kuinka vanhempani harrastivat seksiä vieressäni. Koitin nukkua selkä heihin päin. En ymmärrä mikseivät kantaneet minua nukkumaan omaan huoneeseeni ennen tuota. Lukuisia kertoja kävi niin.
Kasvatukseni tuloksena mulle tuli huono itsetunto. Se näkyi kaverisuhteissa ja työpaikoilla. Kilttiä ihmistä oli helppo nokkia.
Nykyään olen aika vahva ihminen.
Lapsen saamiseen alkaa olla viimeiset hetket. Mies puuttuu. Yksin en haluaisi lasta. Vastuu on niin iso. Tiedän, että olisin hyvä äiti. Taloudellinen puoli täysin hoidossa.
Minulla on kyllä lapsia, koska eksäni halusi niitä. Toisenlaisen miehen kanssa voisin hyvin olla lapseton. Olen äärimmäisen ilonen, kun lapseni ovat jo täysi-ikäisiä. Odotan vain, että se viimeinen napanuorakin katkeaa.
Lapsuuteni oli ihan hyvä. Suurin traumani oli se, ettei isä työkiireiltään ehtinyt koulun juhliin.
Vierailija kirjoitti:
No oli ihan ok lapsuus. Omat vanhemmat oli kyllä itse lapsia ja ei osannut yhtään kasvattaa/tukea elämässä ja mulla pelokas kiintymyssuhde. Arvaamattomia, ei puolustaneet jos kiusattiin, ei puuttuneet oppimisvaikeuksiin, heitti aina syvään päätyyn ja huusi usein ja purki oman olonsa minuun jne. Muuten oli ihan onnellista eli ei puuttunut materaalisesti mitään tms. Olen nyt lapseton kun mies jätti 8 vuoden parisuhteen ja avoliiton jälkeen. Olen hyväksynyt että en ehkä tule saamaan enää lapsia. Toivon kuitenkin että löytyisi kiva mies ja saataisiin vielä perhe. Mutta olen hyväksynyt myös toisen vaihtoehdon ja mahdollisuuden koska se on tässä kohtaa jo pakko hyväksyä.
Aiemmat sukupolvet oli ihan lapsia. Ei siinä kuulemma aina rakkauttakaan tarvittu, että saa sen kuvion pystyyn. Lapsuuden kodista ensimmäisen sopivan kanssa avioliittoon ja yhteistä elämää väsäämään. Lapset oli vähän kuin pakollisia kalusteita.
Se emotionaalinen vaje ja tyhmyys sitten jäi perinnöksi. Vanhemmat ei olisi halunneet että menen lukioon. Näin ettei lapsella ole kovin suurta arvoa maailmassa.
Idioottien ei pitäisi lisääntyä keskenään. Pahinta jos molemmat vanhemmat on idiootteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riitaisa lapsuudenkoti, jossa ei saanut mitättömän pieniin mieltä askarruttaviin asioihin tukea. Aina syy oli minussa ja minun ajatuksessa... Huono kylmä kasvatus. Itkettiin yksin omassa huoneessa satoja iltoja kuunnellen vanhempien möykkää omakotilalon toisessa päässä. Mä pelkäsin pimeätä ja hakeuduin vanhempien väliin nukkumaan ala-asteella. Riitojen jälkeen heräsin usein siihen kuinka vanhempani harrastivat seksiä vieressäni. Koitin nukkua selkä heihin päin. En ymmärrä mikseivät kantaneet minua nukkumaan omaan huoneeseeni ennen tuota. Lukuisia kertoja kävi niin.
Kasvatukseni tuloksena mulle tuli huono itsetunto. Se näkyi kaverisuhteissa ja työpaikoilla. Kilttiä ihmistä oli helppo nokkia.
Nykyään olen aika vahva ihminen.Lapsen saamiseen alkaa olla viimeiset hetket. Mies puuttuu. Yksin en haluaisi lasta. Vastuu on niin iso. Tiedän, että olisin hyvä äiti. Taloudellinen puoli täysin hoidossa.
Onko Tinderistä kadonnut ne 40v. (mies)sinkut jotka tuntui haluavan perhettä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riitaisa lapsuudenkoti, jossa ei saanut mitättömän pieniin mieltä askarruttaviin asioihin tukea. Aina syy oli minussa ja minun ajatuksessa... Huono kylmä kasvatus. Itkettiin yksin omassa huoneessa satoja iltoja kuunnellen vanhempien möykkää omakotilalon toisessa päässä. Mä pelkäsin pimeätä ja hakeuduin vanhempien väliin nukkumaan ala-asteella. Riitojen jälkeen heräsin usein siihen kuinka vanhempani harrastivat seksiä vieressäni. Koitin nukkua selkä heihin päin. En ymmärrä mikseivät kantaneet minua nukkumaan omaan huoneeseeni ennen tuota. Lukuisia kertoja kävi niin.
Kasvatukseni tuloksena mulle tuli huono itsetunto. Se näkyi kaverisuhteissa ja työpaikoilla. Kilttiä ihmistä oli helppo nokkia.
Nykyään olen aika vahva ihminen.Lapsen saamiseen alkaa olla viimeiset hetket. Mies puuttuu. Yksin en haluaisi lasta. Vastuu on niin iso. Tiedän, että olisin hyvä äiti. Taloudellinen puoli täysin hoidossa.
Onko Tinderistä kadonnut ne 40v. (mies)sinkut jotka tuntui haluavan perhettä?
Kai siellä niitä on, mutta etsivät nuorempia ja saa arvuutella ovatko seksiä etsimässä pelkästään. En jaksa arvuutella. Harvassa ovat ne miehet, jotka kertovat suoraan mitä etsivät ja olivatko kiinnostuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä kyllä itsellä ole lapsuudessa mitään valitettavaa. 90 luvun lama oli perseestä ja vanhemmat joutuivat käymään kaukana töissä, mutta en koe sen vaikuttaneen päätökseen lapsettomuudessa.
Eniten päätökseen on vaikuttanut se, ettei ole mitään isällistä oloa sisälläni. Lapset ei herätä mitään riemua tai mielenkiintoa, ajatus lisääntymisestä lähinnä ahdistaa. En koe että olisin niin erikoinen, että JUURI MINUN tulee lisääntyä, vaikka ystävät ja tuttavat koittavat niin sanoa. Olen naimisissa ja 37 - vuotias, kuten myös vaimoni.
Lapsuus oli elämäni parasta aikaa tähän mennessä, vaikka isäni olikin paljon työttömänä ja äitini pienituloinen. Minulla oli silti kaikki mitä tarvitsin ja oikeastaan vain ulkomaanmatkat puuttuivat, niitä oli vain yksi. Toki myöskään omakotitaloa ei ollut. Eikä harrastuksia, mutta vain siksi koska en itse keksinyt itselleni sopivaa. Muutaman kerran sain piiskaa, mutta ihan aiheesta, olin kova valehtemaan ja varastamaan. Muutakin typerää tein, kiusaa vanhemmilleni ja aiheutin turhia kuluja. En haluaisi itseni kaltaista lasta kyllä. En itseni näköistä, enkä samaa luonnetta. Valitettavasti tämä maailma tai yhteiskuntakaan ei vaikuta enää yhtään niin hyvältä silmissäni kuin vielä 10v sitten, jolloin ajatus lapsista tulevaisuudessa ei ollut vielä poissuljettu. Olinkin silloin vain 17. On helpompi haluta asioita, jotka eivät ole vielä ajankohtaisia. Tai joita ei ole vielä pohtinut kunnolla joka kantilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suvusta löytyy voimakkaasti periytyviä sairauksia. Yhdellä on tuoreeltaan havaittu päiväkodissa autismiin viittaavia oireita jota esiintyy myöskin toisella serkullani. En halua tietoisesti lähteä levittämään huonoa geenimateriaalia. Pahimmillaan saisi kontollleen diabeteksen, epilepsian, skitsofrenian, keliakian ja kirsikkana kakun päälle autismin.
Sterilisaatio on onneksi tulossa tässä syksymmällä.
Eihän nuo ole periytyviä, vaan ympäristöstä riippuvaisia asioita!
https://yle.fi/uutiset/18-30443
Toki paljon riippuu siitä, mitä kaikkea on jo odotusaikana tyttölapsen elimistöön kertynyt. Ne munasolut kun ovat hänessä pienestä saakka ja jopa isoäidin kertymät voivat aiheuttaa "herkistymisiä". Monet aineet ovat vaikuttaneet jo 1940-luvulta, mutta nyt kaikki myrkytysoireet tulkitaan suoraviivaisesti epilepsiaksi:-(
Ap siis ajattelee, että jos ihminen on vapaaehtoisesti lapseton, hän ei pysty arvioimaan objektiiviesti lapsuuttaan? Mielenkiintoinen ajatuskulku.
Itselläni oli lapsuus, jonka aikana huolehdin myös vanhemmistani, ei siis varsinaisesti sellaista lapsuutta, mitä kenellekään toivoisi. Omia ei ole enkä halua, en enää jaksa yhtään huolta ja vastuuta ja ahdistusta tässä elämässä siinä mittakaavassa. Olen tiettävästi ihan hyvä bonusvanhempi aviomieheni viikko-viikko lapsille, joihin olin todella vahvasti kiintynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Persoonallisuushäiriö usein taustalla: ei kestetä toisen tarvitsevuutta = ei tykätä lapsista.
Syitä on todennäköisesti suunnilleen yhtä paljon kuin velojakin.
Itse pidän sangen kummallisena sitä, että lapsien tekeminen on oletus ja siitä poikkeaminen ihmettelyn aihe.
Ihminenhän pitää itseään muutenkin itseään eläinkuntaa korkeamman tason edustaja, miksi tuolle biologiselle vietille pitäisi kaikkien antaa periksi?
Maailmastä ei tottavie ihmiset kesken lopu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Persoonallisuushäiriö usein taustalla: ei kestetä toisen tarvitsevuutta = ei tykätä lapsista.
Kuvailit juuri äitini. Hän vihaa lapsia muttei halunnut jäädä ilman ettei koe oloaan ulkopuoliseksi.
Onko vanhemmiksi haluavilla ollut huono lapsuus?
Hölmö kysymys.
Lapsia hankkineillahan on kaikilla turvallinen ja lämmin lapsuus takanaan, eiku
Hyvä lapsuus, vanhemmat edelleen yhdessä. Sisaruskin. Oikein siis aivan ihanteellinen ja ah niin tavallinen malli. Norrrrmaali.
Mutta voi, kun en ole koskaan itse tajunnut, miksi kukaan haluaa lapsia. Johtunee siitä että en pidä lapsista (meteli, avuttomuus ja huomion tarve) eikä mulla ei ole mitään hoivaviettiä ja pidän etenkin sen mukaan eläviä naisia vähän yksinkertaisina. Jotenkin tosi pitkään vauvauutisen kuullessani ajattelin ensimmäisenä että onpa käynyt vahinko, koska reaktio tasolla en pystynyt ymmärtämään että tämäkin fiksu kaverini ryhtyisi vapaaehtoisesti tuollaiseen, kun on kouluttautunut ja kaikkea. Ymmärrän että oma äitini halusi lapsia, ei ole kovin koulutettu ja varmaan ajatteli että niin kuuluu tehdä.
Jos nainen oikein mielellään alentuu raskautumaan, synnyttämään ja imettämään ja hoivaamaan, heittämään työelämän kaivoon jotta voi "tissitellä" kotona vuosikausia, se on musta jotenkin vastenmielistä. Niin kuin ne olisivat epäfeministisimpiä naisia mitä voi olla. Hoivaaminen on myös yhteiskunnan mielestä epäarvostettua, katotaan vaikka hoitajien ja lähärien palkkaa.