Lue keskustelun säännöt.
Miten selvitä kissan kuolemasta?
11.07.2020 |
Jouduimme eilen lopettamaan kissamme munuaisvaivojen takia. Loppuuko tämä suru ja itku koskaan?
Onneksi jo ens kuussa pääsen ottamaan muisto tatuoinnin meidän vanhuksesta.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun minun rakas kissani kuoli, oli se elämäni hirvein hetki vaikka olin elämää nähnyt nelikymppinen mies. Ensimmäiset kaksi viikkoa olin työkyvytön ja lamaantunut tuskasta. En ollut ikinä tuntenut moista surua vaikka olin kantanut hautaan useamman ihmisen lähipiiristäni. Ensimmäinen vuosi hänen kuolemastaan , enkä pystynyt puhumaan hänestä itkemättä. Kyllä se suru jollain tavalla muuttaa muotoaan, mutta vielä näin viiden vuoden jälkeenkin ikävä on kova. En enää ikinä väheksy kenenkään rakkaan eläinystävänsä menettäneen tuskaa kun olen sen itse kokenut mitä se voi olla. Osanottoni aloittajalle.
Minun isäni a.mpui itsensä kun olin 14:sta vuotias
Isä oli ateisti.
En itkenyt hautajaisissa
Minulle sanottiin että olen outo kun en itke
Asuimme lahkolais paikkakunnalla
Koulussa todettiin: isäs on nyt he.lvetissä
E
Se on 14-vuotias eikä 14:sta vuotias. Onko täällä porukka käynyt kiertokoulun väärinpäin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hah hah, vuoden läppä. Miten selvitä kissan kuolemasta 🤣🤣. Näitä lisää 👏👏👏
Ihanaa, että koulut alkavat taas viikon päästä. Pääsee vähän eroon näistä kypsymättömien kommenteista. Luulevat olevansa kovinkin hauskoja ja nokkelia, mutta tosiasiassa aiheuttaa kiusallista myötähäpeää. Vähän kuin pikkulapsi, joka hokee kirosanoja.
Toivottavasti kasvat jossain kohtaa aikuiseksi.
Otan osaa😔Mulla on kissa joka on ollu mulla koko mun elämän (se on mun vanhempien kissa ite oon 12vuotta ja se kissa on 15 vuotta)
ja kohta aika on tullu päästää irti😭😭😭😔😔😫😫
Kaivoin tämän vanhan ketjun, sillä eilen jouduin lopettamaan 13-vuotiaan kissani. Kesällä löytyi munuaisten vajaatoiminta ja eilen aamulla meni nopeasti niin huonoon kuntoon, että katsoin parhaaksi päästää pois. Silti kauhea tuska ja syyllisyys vaivaa, olisiko pitänyt vielä yrittää hoitaa ja rakastinko kissaani tarpeeksi, näytinkö sitä tarpeeksi sille.
Toinen yö menee taas valvoessa ja surren, toivottavasti tämä joskus helpottaa.
Jatkaa vain elämää ja unohtaa sen kissan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kissani eli vanhaksi, peräti 18-vuotiaaksi. Kunto sitten romahti nopeasti. Kuolemasta on jo 7 vuotta, silti näen usein unia ihanasta kissastani.
Osanotto aloittajalle, toivottavasti aika on jo vähän pehmentänyt surun pahinta terää. Suru muuttuu kaipaukseksi ja voi jo itkemättä muistella niitä juttuja, mitä tehtiin yhdessä.
Huomaa kyllä, että kiintymyssuhteiltaan häiriintyneitä ja tunnekylmiä henkilöitä tänne kirjoittelee. Ymmärtäähän sen, että jos omiin tarpeisiin ei ole vastattu, on ollut helpompi jäädyttää tunteensa. Säälin teitä, kun ette pysty kokemaan sitä kiintymystä ja iloa, mitä lemmikki voi tuoda omaan elämään.