Lue keskustelun säännöt.
Miten selvitä kissan kuolemasta?
11.07.2020 |
Jouduimme eilen lopettamaan kissamme munuaisvaivojen takia. Loppuuko tämä suru ja itku koskaan?
Onneksi jo ens kuussa pääsen ottamaan muisto tatuoinnin meidän vanhuksesta.
Kommentit (127)
Taannoin eräs läheiseni joutui luopumaan erittäin rakkaasta vanhasta kissastaan, mikä oli eläinsuojasta hankittu melko iäkkäänä.
Ehdotin läheiselleni uuden kissan hankkimista. Hän epäröi ajatellen, että ei voi rakastaa uutta kissaa yhtä paljon.
Siihen totesin, että rakkaus on ehtymätön luonnonvara, eikä uuden (löytö)kissan hankinta mitenkään himmennä tai väheksy poismenneen muistoa. Päinvastoin, hyvä koti uudelle löytökissalle on win-win -tilanne.ja kunnioittaa siten poismenneenkin kisssan muistoa. Otti sitten pian uuden - ja toisenkin. Totesi minun olleen oikeassa, rakkautta riittää kyllä, loputtomiin ja aina uudellekin.
Niin mekin teimme, kun jouduimme luopumaan viimeisestä kissavanhuksestamme. Nyt on koti täynnä elämää, eikä tunnu enää tyhjältä ja kolkolta, millainen se oli hetken, kun ei ollut poikkeuksellisesti yhtään kissaa. Eläinsuojasta nämäkin, täysi-ikäisiä ja kerrassaan valloittavia persoonia, jotka vastaavat rakkauteen rakkaudella, kun ovat oppineet luottamaan meihin.
Kaikki elämästä poistuneet kissamme ovat edelleen mukanamme, ajatuksissa ja puheissa. Kun aikaa kuluu tarpeeksi, entisestä kissaystävästä kykenee puhumaan ja sitä ajattelemaan ilman, että kurkkua kuristaa. Jossain vaiheessa ajatukset ja muistot alkavat saada hymynkin huulille.
Ap, tsemppiä. Olet selvästi saanut kokea ihanan yhteyden kissaan ja se on arvokasta. Niitä muistoja tulet vielä hellimään hymyillen ajatuksissasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä huolissani monista näistä kommenteista. Menee aivan överiksi. Totta kai on haikeaa, kun lemmikki kuolee, mutta jokin raja pitää suremisessakin olla. Eläin on kuitenkin "vain" eläin, ei se voi koskaan korvata ihmistä läheisenä. Kissa on ovelan ja tunteettoman oloinen eläin, koirassa sentään on jotakin "inhimillisyyttä". Lisäksi kissa on petoeläin, vaistonsa varassa se tappaa mm. pikkulintuja, mitä en voi sietää. Ymmärrän kissan pidon maalla hiirenpyydystäjänä, muuten en. Lisäksi kissa on "se" eikä "hän" eikä se siirry ajasta ikuisuuteen. Nykyihminen ei usko, että ihmiselle tapahtuisi noin, miten sitten kissalle? Olen itse omistanut kolme koiraa ja niistä aikoinaan luopuminen on tietenkin jättänyt aukon, mutta luonnollisen eläimen elämään kuuluvan aukon.
Rivien välistä voi lukea: kissanvihaaja jolle ainoa tärkeä eläin voi olla koira. En ymmärrä kaltaisiasi ahdasmielisiä ihmisiä jotka ei ymmärrä että muitakin eläimiä voi rakastaa yhtä paljon kuin itse välität koirasta. Itselläni on kissa, mutta sentään ymmärrän että koirat ovat myös todella rakkaita toisille. Kieroutunutta myös tulla tuollaista suoltamaan suru ketjuun. Haluat vaan aiheuttaa muille mielipahaa sanoillasi. Vähän sama kuin menisi koira suru ketjuun sanomaan miten koirat on hyökkäillyt ja tappanut ihmisiä sekä paskoo ulkotilat piloille ja haukkumalla häiritsee naapureita yms. Säälin koiriasi kun omistaja on noin sydämmetön kuin sinä. Onneksi et edusta kaikkia koiran omistajia vaan kuulut siihen yhteen sairaaseen luokkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ihmiset olemme lemmikkiemme enkeleitä. Suojelemme ja autamme niitä. Päästämme pois, kun aika on. Rakkaudesta sen kaiken teemme.
Edelliset sanat kuulin ystävältäni surressani kissani kuolemaa. Sanat auttoivat minua. Ymmärtämään, miten rakkautta on myös antaa toisen mennä. Ehkä se suurin palvelus, minkä me olemme lemmikeillemme velkaa niiden antaessa meille niin paljon.
Suru paranee ajan kanssa. Surun määrä on verrattavissa rakkauden määrään. Sydämessä on aina oma paikkansa omalle karvanaamalle ja siihen myös mahtuu uusia rakkaita lisää elämän jatkuessa.
Ei luonnon eläin mitään enkeliä tarvitse.
Lemmikit ovat meidän vankejamme.
Lemmikkien takia kuolee eläimiä häkissä.
Kerro oi viisas, valehtelenko?
Kissalla ei ole sielua.
Jumala on luonut sen ihmiselle lemmikiksi.
Kun se kuolee , se mätänee.
Tämä on totuus , sanoo raamattu.
Laitatko lähteen, jotta voidaan tarkistaa, referoitko/siteeraatko oikein. Kiitos.
Mullekkin koitetaan tuputtaa uutta kissaa. Ei olisi reilua uutta kissaa kohtaan. Vertailisin vaan koko ajan. Ei vaan koskaan voi olla niin rakastavaa ja uskomattoman luonteen omaavaa karvapalloa joka kanssani kulki yli 14v. Munuaiset petti rakkaalla, syopaleikkauksen takia. Sairaalassa paivia,eri testeja ja kuvia. Eilen aamulla sielta soitettiin etta mennyt yolla tosi huonoon kuntoon. Oli pisssnnut allensa ja lampotila pudonnut. Oli laitettu heti lampokaappiin. Kiirehdin paikalle ja sain syliini rakkaan joka oli aivan veltto, ei kuullut/nahnyt enaan mtn. Ainut oikea vaihtoehto oli eutanasia, mun silittaessa ja jutellessa pienelle. Nyt odotan viestia krematoriosta, koska saan hakea rakkaan kotiin. Mulla auttoi eilen hiukan, kun laitoin miehen havittaan kaikki kissan tavarat. Ja sitten loysin paidan mita kissuni piti syopaleikkauksen jalkeen.....ja repesin totaalisesti. Mies oli jo viemassa mua ensiapuun kun itkin niin raivolla, etten pystynyt hengittaan. En todella pysty meneen toihin tai muutenkaan ulos, itken siis ihan tauotta. Yolla pyysin kissua tulemaan uniini, etta saan rakasta silittaa. Ja koko yon uneasiness kissustani. Ihan jarjeton ikava. En tieda koska helpottaa 😥
Minäkin itkin huutaen. El ja hoitaja oli aika kauhuissaan.
Ei siitä selviä. 4ssä vuodessa kovin itku loppui. Yritän koko ajan harrastaa jotain jotta saa ajatukset muuhun. Odotan kuolemaa, uskon että taivaassa pääsee edesmenneiden kissojen ja koirien luo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kans jouduttiin lopettamaan eläinlääkärissä 17.7. 14 vuotias kolli, en tiedä miten tästä selviää, ikävä on kauhea ja itku tulee vielä melkein joka päivä.
Olen 10 v sisällä haudannut puoli sukua ja parhaan ystävän. Luulin että olen kuoleman ja surun ammattilainen. En ollut, kissamme kuoli yllättäen sairauteen mitä lääkäri ei tunnistanut. Maksoi 2000 euroa, olisin maksanut 20000 jos olisi tiennyt saavani hänet takaisin. Kissa oli perheemme liima, se ei imi surumme ja ilomme itseensä. Koko perhe, teinimörköjä myöten, oli hiljaa kaksi päivää. Viimeksi itkin vuonna 2000, nyt 27.12.2023 oli taas sen aina eikä itkulle näy loppua. Sielunkumppani on poissa ja ajatuskin hänessä saa karskin miehen vollottamaan, kuvat olen poistanut puhelimesta odottamaan hetkeä milloin järki ei lähde surusta. Uutta kissaa harkitsen mutta siihen menee aikaa, auttaa kun käy katsomassa kotia etsivien kissojen kuvia ja hauskoja luonnekuvauksia, samalla pelottaa jo uusi menetyksen tuska. Välttelen kotiin menemistä, kukaan ei tule ovella vastaan. Välttelen etätöitä, ei ole enää kaveria jahtaamassa hiirtä näytöltäni. Välttelen mökille menemistä, kukaan ei tule kertomaan minulle oravasta joka hyppii pihalla. Ihmisten kanssa juttelu auttaa kun puhuu hissipuheilta muista aiheista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani :(
Samaa olen minäkin ihmetellyt. En ole menettänyt vielä yhtäkään kissaa, mutta vanhin on 12-vuotias, joten sekin hetki lähenee ja tuntuu ajatuksena ihan ylitsepääsemättömältä.
Meiltä lähti syksyllä kissa 21vuoden ja 4kk ikäisenä. Kyllähän se outoa on, kun toinen niin pitkään täällä meille seuraa piti ja nyt ei mirriä enää ole. Pakko vaan ajatella, että kaikkilla meillä on täälä vain rajallinen aika ja pääasian on , että kissa sai hyvän ja pitkän elämän. Suru on alkuun musertava, eikä siihen auta muu kuin aika. Joskus huomaa, että suru muuttuu ihaniksi muistoiksi.
Oonan mamma kirjoitti:
Mullekkin koitetaan tuputtaa uutta kissaa. Ei olisi reilua uutta kissaa kohtaan. Vertailisin vaan koko ajan. Ei vaan koskaan voi olla niin rakastavaa ja uskomattoman luonteen omaavaa karvapalloa joka kanssani kulki yli 14v. Munuaiset petti rakkaalla, syopaleikkauksen takia. Sairaalassa paivia,eri testeja ja kuvia. Eilen aamulla sielta soitettiin etta mennyt yolla tosi huonoon kuntoon. Oli pisssnnut allensa ja lampotila pudonnut. Oli laitettu heti lampokaappiin. Kiirehdin paikalle ja sain syliini rakkaan joka oli aivan veltto, ei kuullut/nahnyt enaan mtn. Ainut oikea vaihtoehto oli eutanasia, mun silittaessa ja jutellessa pienelle. Nyt odotan viestia krematoriosta, koska saan hakea rakkaan kotiin. Mulla auttoi eilen hiukan, kun laitoin miehen havittaan kaikki kissan tavarat. Ja sitten loysin paidan mita kissuni piti syopaleikkauksen jalkeen.....ja repesin totaalisesti. Mies oli jo viemassa mua ensiapuun kun itkin niin raivolla, etten pystynyt hengittaan. En todella pysty meneen toihi
Luulet van, että vertailisit koko ajan. Uusi kissa hurmaa sinutihan niin kuin se poisnukkunutkin.
Seuraava kissa on ihan oma persoonansa, niin kuin kuuluukin, eikä se ole yhtään huonompi/parempi, kuin se edellinenkään kissa. Monet luulee, ettei voi ottaa uutta eläintä, koska se ei ei voi olla yhtä ihana, kuin se edesmennyt. Mutta kokemus on opettanut, että aina se uusi on kuitenkin vähän ajan päästä yhtä rakas, kuin se entinenkin ja tuo elämään yhtä paljon iloia ja onnea. Joskus voi käydä niinkin, että se uusi on "parempikin", jos noin voi edes sanoa, mutta eläimetkin on omia persoonoitaan ja kaikki tosi valloittavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hah hah, vuoden läppä. Miten selvitä kissan kuolemasta 🤣🤣. Näitä lisää 👏👏👏
Vierailija kirjoitti:
Muista ottaa saikkua.
Eivät myönnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisussiunakkoo sun murheita.
Heti ota uusi pieni söpö kisupoikanen, jolle olet tärkeä. Kiintyy sinuun ja sinä puolestasi kiinnyt. Sinulla on tarkoitus ja se pieni tuo iloa ja lohtua.
Rakkaus kiertämään. Elämän tarkoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies jätti minut seitsemän vuoden jälkeen.
Yllätys.
Me olemme päästäneet ison määrän kissanpentuja autuaammille hiirenmetsästysmaille kun narttukissa oli usein tiineenä. Ei tuntunut missään. En ikinä ottaisi mitään tatuointia jostain katista ihooni, enkä kyllä muitakaan tatuointeja.
Vierailija kirjoitti:
Olen 10 v sisällä haudannut puoli sukua ja parhaan ystävän. Luulin että olen kuoleman ja surun ammattilainen. En ollut, kissamme kuoli yllättäen sairauteen mitä lääkäri ei tunnistanut. Maksoi 2000 euroa, olisin maksanut 20000 jos olisi tiennyt saavani hänet takaisin. Kissa oli perheemme liima, se ei imi surumme ja ilomme itseensä. Koko perhe, teinimörköjä myöten, oli hiljaa kaksi päivää. Viimeksi itkin vuonna 2000, nyt 27.12.2023 oli taas sen aina eikä itkulle näy loppua. Sielunkumppani on poissa ja ajatuskin hänessä saa karskin miehen vollottamaan, kuvat olen poistanut puhelimesta odottamaan hetkeä milloin järki ei lähde surusta. Uutta kissaa harkitsen mutta siihen menee aikaa, auttaa kun käy katsomassa kotia etsivien kissojen kuvia ja hauskoja luonnekuvauksia, samalla pelottaa jo uusi menetyksen tuska. Välttelen kotiin menemistä, kukaan ei tule ovella vastaan. Välttelen etätöitä, ei ole enää kaveria jahtaamassa hiirtä näytöltäni. Välttelen
Et siis itkenyt noita sukulaisia yhtään vaikka 10 vuoden sisällä on puoli sukua kuollut. Itkit viimeksi vuonna 2000. Nyt sitten kisan takia pitää vollottaa.
Vierailija kirjoitti:
Kun minun rakas kissani kuoli, oli se elämäni hirvein hetki vaikka olin elämää nähnyt nelikymppinen mies. Ensimmäiset kaksi viikkoa olin työkyvytön ja lamaantunut tuskasta. En ollut ikinä tuntenut moista surua vaikka olin kantanut hautaan useamman ihmisen lähipiiristäni. Ensimmäinen vuosi hänen kuolemastaan , enkä pystynyt puhumaan hänestä itkemättä. Kyllä se suru jollain tavalla muuttaa muotoaan, mutta vielä näin viiden vuoden jälkeenkin ikävä on kova. En enää ikinä väheksy kenenkään rakkaan eläinystävänsä menettäneen tuskaa kun olen sen itse kokenut mitä se voi olla. Osanottoni aloittajalle.
Minun isäni a.mpui itsensä kun olin 14:sta vuotias
Isä oli ateisti.
En itkenyt hautajaisissa
Minulle sanottiin että olen outo kun en itke
Asuimme lahkolais paikkakunnalla
Koulussa todettiin: isäs on nyt he.lvetissä
En tehnyt lapsia= joutuvat h.el.vettiin.
En ottanut kissaa_ mätänee pois, sieluton elukka.
Vierailija kirjoitti:
Aika auttaa.
Jouduin viemään rakkaan kissani eläinsairaalaan lopetettavaksi viime kesänä ja itkin kotona ja töissä vessatauoilla, koska olin surullinen ja järkyttynyt tapahtuneesta.
Toivon vieläkin, että kissaani olisi voitu auttaa ja katselen kissan kuvia.
Lemmikin menettäminen on erittäin surullista.
Ottaessaan lemmikin ihminen tietää että iloon sisältyy luopuminen.
En käsitä näitä suurenteluja. Olen itsekin omistanut kaksi koiraa, joten tiedän mistä puhun. Se on sama kuin ihmisten kanssa. Jos elänä oli pitkä kuolema on normaali päätepiste. Eri juttu on jos elämä loppuu ennen aikojaan. Kokemusta on siitäkin.
Kumma kun kukaan ei sano, että surkeinta olisi jos omistaja kuolisi ennen eläintä. Hän on eläimen koko maailma, mutta ihmisellä on muutakin elämää. Vaikka tätä viimeistä epäilen joskus kissaihmisten kohdalla.
Taannoin eräs läheiseni joutui eroamaan erittäin rakkaasta vanhasta miehestään, mikä oli baarista hankittu melko iäkkäänä.
Ehdotin läheiselleni uuden miehen hankkimista. Hän epäröi ajatellen, että ei voi rakastaa uutta miestä yhtä paljon.
Siihen totesin, että rakkaus on ehtymätön luonnonvara, eikä uuden baari miehen hankinta mitenkään himmennä tai väheksy jättäneen muistoa. Päinvastoin, hyvä koti uudelle miehelle on win-win -tilanne.ja kunnioittaa siten jättäneen miehen muistoa. Otti sitten pian uuden - ja toisenkin. Totesi minun olleen oikeassa, rakkautta riittää kyllä, loputtomiin ja aina uudellekin.
Niin tein minäkin kun ukko petti ja jätti . Nyt on koti täynnä elämää, eikä tunnu enää tyhjältä ja kolkolta, millainen se oli hetken, kun ei ollut poikkeuksellisesti yhtään miestä.
Baarista nämäkin, täysi-ikäisiä ja kerrassaan valloittavia persoonia, jotka vastaavat rakkauteen rakkaudella, kun ovat oppineet luottamaan minuun.
Kaikki elämästä poistuneet panomme ovat edelleen mukanamme, ajatuksissa ja puheissa. Kun aikaa kuluu tarpeeksi, entisestä miesystävästä kykenee puhumaan ja sitä ajattelemaan ilman, että kurkkua kuristaa. Jossain vaiheessa ajatukset ja muistot alkavat saada hymynkin huulille
Erityisesti sinulle ja kaikille muillekkin nyt lähetän jaksamista ja halit. Sinulla on nyt niin uusi tilanne. Minulla tuo menetys oli syksyllä, tuli yht'äkkiä tuo kissan kunnon romahtaminen ja eutanasiaan päätyminen. Hetki ja päivä kerrallaan oli mentävä, ikävä ja kaipaus on edelleen mutta se muuttaa muotoaan. On hassuja, lämpimiä muistoja, joita muistellaan perheen kesken ja kissani tulee kulkemaan ikuisesti sydämessäni. Mieheni katselee kissavideoita sekä hassuja kommelluskuvia ja nauraa niille, näyttää minulle, ennen niin vastahakoisesti kissaan suhtaunut. Käy surua läpi noin, olivathan he kuin parhaat ystävät, hän lämpimänä olkapäänä, kehräyksen ansainneena, minä uskollinen palvelija :D jolle kissamme ilmensi tuntojaan ja oli hädissään jos sairastelin. Tuhkauurna on hyllyllä ja joskus jopa kuiskailen sille, yksi päivä sanoin, että seuraava kisu on sitten sinun meille lähettämä, näin liitän ajatuksissani kissamme mukaan takaisin elämääni:) kuitenkaan toivottamatta tervetulleeksi uutta persoonaa kodin sieluksi. Vielä ei ole kuitenkaan oikea aika.