Miten selvitä kissan kuolemasta?

Vierailija kirjoitti:

Suren huomattavasti enemmän lemmikkieläimeni kuolemaa kuin monen läheisen kuolemaa. Eläimen rakkaus on niin aitoa ja vilpitöntä. Osa minusta kuoli kun kissani kuoli.

Samaistun täysin tähän.

Koettu on 3 kertaa omien kisojen kanssa.Kun ikää tulee tulee samoja vaivoja kuin ihmiselle. Tiukka paikka on viedä lääkäriin lopetettavaksi: Mutta on ihmisen kaunen teko!Itketty on ja itketty myös aikuisen lapseni kissan lopetus,sampoista syistä korkea ikä ja vaivat!On itkettu Tipi-Kanin kuolema.Aikanan lintujen. Pikku hilaa päivä kerralla,ei sillä ole aikaa koska itku tai ikävä lopuu.Sydämeen jäävät lemmikit ikuisesti elämään. Osanotot ,jaksamista.

tia.a68 kirjoitti:

Koettu on 3 kertaa omien kisojen kanssa.Kun ikää tulee tulee samoja vaivoja kuin ihmiselle. Tiukka paikka on viedä lääkäriin lopetettavaksi: Mutta on ihmisen kaunen teko!Itketty on ja itketty myös aikuisen lapseni kissan lopetus,sampoista syistä korkea ikä ja vaivat!On itkettu Tipi-Kanin kuolema.Aikanan lintujen. Pikku hilaa päivä kerralla,ei sillä ole aikaa koska itku tai ikävä lopuu.Sydämeen jäävät lemmikit ikuisesti elämään. Osanotot ,jaksamista.

Ymmärrän kyllä järjellä, että lemmikin eutanasia voi olla ihmisen kaunein teko kun voi estää lemmikin kärsimykset. Sydän vaan meinaa räjähtää, tuntuu että tukehtuu suruun, kun kaipaus on niin kova. Lemmikin elämä katkesi sairauteen niin äkkiarvaamatta. Vielä äsken se oli tuossa mun vierellä. Elämä on niin epäoikeudenmukaista. Mitä pahaa pieni kissa oli tehnyt, että sen elämä näin loppui? Vihaan Jumalaa, jos sellainen on olemassa!!!!

Vierailija kirjoitti:

tia.a68 kirjoitti:

Koettu on 3 kertaa omien kisojen kanssa.Kun ikää tulee tulee samoja vaivoja kuin ihmiselle. Tiukka paikka on viedä lääkäriin lopetettavaksi: Mutta on ihmisen kaunen teko!Itketty on ja itketty myös aikuisen lapseni kissan lopetus,sampoista syistä korkea ikä ja vaivat!On itkettu Tipi-Kanin kuolema.Aikanan lintujen. Pikku hilaa päivä kerralla,ei sillä ole aikaa koska itku tai ikävä lopuu.Sydämeen jäävät lemmikit ikuisesti elämään. Osanotot ,jaksamista.

Ymmärrän kyllä järjellä, että lemmikin eutanasia voi olla ihmisen kaunein teko kun voi estää lemmikin kärsimykset. Sydän vaan meinaa räjähtää, tuntuu että tukehtuu suruun, kun kaipaus on niin kova. Lemmikin elämä katkesi sairauteen niin äkkiarvaamatta. Vielä äsken se oli tuossa mun vierellä. Elämä on niin epäoikeudenmukaista. Mitä pahaa pieni kissa oli tehnyt, että sen elämä näin loppui? Vihaan Jumalaa, jos sellainen on olemassa!!!!

Älä vihaa Jumalaa. Vain siinä on ainoa lohtusi, jos uskot Jumalaan, kaikkivaltiaaseen, ja Taivaan kotiin. Kun lähdön hetki koittaa sinulla, tiedät pääseväsi hyvään paikkaan, sinne missä kissasikin nyt on. Siellä näette jälleen.

Kyyneleet silmissä luen tätä ketjua. Oma rakas kissamme jouduttiin lopettaa ihan yllättäen. Tämä tuli niin shokkina, että en ole kuin itkenyt viime päivät. Sydämeen ja kotiin jäi valtava tyhjiö. Suru on niin voimakasta, että nälkää tunsin vasta viisi päivää tapahtuneen jälkeen. Tuo kissa oli perheenjäsen. Elämä tuntuu tyhjälle ja merkityksettömälle tällä hetkellä, mutta pakko se on jotenkin vain rämpiä eteenpäin.

Koin maanantaina saman. Tuska on ääretön ja tuntuu etten ikinä selviä tästä

Kissat <3

Munuaisvaivat erikoisruokineen ovat kärsimys kissallekin.

Vanhalle kissalle on helpotus päästä pois kärsimästä. Kun ennen niin elinvoimainen lemmikki laihtuu olemattomiin; eläinlääkärikäynnit eivät enää ole määräaikaisrokotuksia vaan nestetasapainon fiksausta, on aika antaa lupa päästä lepoon.

Jälkeenpäin ajatellen meilläkin liian kauan hoidettiin sairauksia tajuamatta, ettei eläin enää parane eikä entinen herkkusuu enää nauti elämästään.

Suru on suru, kuten läheisen menetys aina. Uudelle lemmikille voi silti antaa kodin - ei se estä muistelua ja kaunista muistoa. Eikä ole "uskottomuutta" edesmennyttä kohtaan.

Menetin rakkaan ystäväni viime syksynä ja suru oli uskomattoman kova ja raskas.

Munuaisten vajaatoiminta, vei vähitellen niin huonoon kuntoon tukihoidosta huolimatta että jouduin hänestä luopumaan. 

Rakastin kissaani yli kaiken. Suru oli suorastaan fyysisesti kipeää, ymmärrän nyt miksi sanotaan että sydän särkyy. Syvin sutu on tasoittunut, mutta vieläkin mieleen nousee asioita ja muistoja jotka aktivoi surua ja kaipuuta. Olen alkanut ajatella uuden kissan ottamista, en korvatakseni häntä sillä se on mahdotonta vaan saadakseni uuden ystävän jonka kanssa jakaa uudenlaista ystävyyttä ja rakkautta. Vielä en kuitenkaan ole ollut ihan valmis, ehkä vähitellen. 

Tämä oli rescue-kissa ja sellaisen otan sitten jos/kun otan uuden.

Kissani tuhkat on pienessä rasiassa tallessa, olen ajatellut että kun kuolen ja minut tuhkataan tuhkamme sekoitetaan yhteen.  

Otan osaa. Elämän aikana mulla on ollut toiatakymmentä kissaa ja kissojen kuolemat ovat olleet pahimpia menetyksiä. Kissat ovat olleet parhaita ystäviäni tässä maailmassa ja olen surrut heistä jokaista tosi paljon.

Suru kuitenkin helpottaa ajan mittaan, vaikka siltä ei aina tunnukaan. Ikävä säilyy pitkään, kun tuttu ystävä ei enää ilmesty puskemaan jalkoja jääkaapilla käydessäsi tai makaa vatsasi päällä sohvalla. Ihanat muistot kuitenkin säilyvät ja lämmittävät vuosienkin jälkeen. Aina on helpompaa, mikäli kissa on saanut elää pitkän ja onnellisen elämän ja saa rauhallisesti nukkua pois kivuista ja sairauksista. Vaikeampaa on, jos nuori kissa kuolee aivan yhtäkkiä. Itse olen melko pian edellisten lemmikkien kuoltua ottanut uuden pennun perheeseen ja aina sitä rakkautta vaan riittää... Kaikki eivät toki ymmärrä, että kissaa voi surra ja kaivata niin paljon, mutta se on heidän ongelmansa.

Kissasi sielu on yhä kanssasi <3 

Käyt ostamassa uuden

Vierailija kirjoitti:

Me ihmiset olemme lemmikkiemme enkeleitä. Suojelemme ja autamme niitä. Päästämme pois, kun aika on. Rakkaudesta sen kaiken teemme.

Edelliset sanat kuulin ystävältäni surressani kissani kuolemaa. Sanat auttoivat minua. Ymmärtämään, miten rakkautta on myös antaa toisen mennä. Ehkä se suurin palvelus, minkä me olemme lemmikeillemme velkaa niiden antaessa meille niin paljon.

Suru paranee ajan kanssa. Surun määrä on verrattavissa rakkauden määrään. Sydämessä on aina oma paikkansa omalle karvanaamalle ja siihen myös mahtuu uusia rakkaita lisää elämän jatkuessa.

Ei luonnon eläin mitään enkeliä tarvitse.

Lemmikit ovat meidän vankejamme.

Lemmikkien takia kuolee eläimiä häkissä.

Kerro oi viisas, valehtelenko?

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Elämän aikana mulla on ollut toiatakymmentä kissaa ja kissojen kuolemat ovat olleet pahimpia menetyksiä. Kissat ovat olleet parhaita ystäviäni tässä maailmassa ja olen surrut heistä jokaista tosi paljon.

Suru kuitenkin helpottaa ajan mittaan, vaikka siltä ei aina tunnukaan. Ikävä säilyy pitkään, kun tuttu ystävä ei enää ilmesty puskemaan jalkoja jääkaapilla käydessäsi tai makaa vatsasi päällä sohvalla. Ihanat muistot kuitenkin säilyvät ja lämmittävät vuosienkin jälkeen. Aina on helpompaa, mikäli kissa on saanut elää pitkän ja onnellisen elämän ja saa rauhallisesti nukkua pois kivuista ja sairauksista. Vaikeampaa on, jos nuori kissa kuolee aivan yhtäkkiä. Itse olen melko pian edellisten lemmikkien kuoltua ottanut uuden pennun perheeseen ja aina sitä rakkautta vaan riittää... Kaikki eivät toki ymmärrä, että kissaa voi surra ja kaivata niin paljon, mutta se on heidän ongelmansa.

Minäkin haluan jonkun joka rakastaisi minua.

Voiko rakkautta ostaa?

Maksan h.uoralle tyttöystävän esittämisestä.

Miten eroaa eläimen hankinnasta ja elättämisestä?

jos eläin ei opi sisäsiistiksi..lopetan sen.

Opamox loppuiäksi.

Vierailija kirjoitti:

Noihin trolleihin tepsii edelleen vanha lääke: jätä huomiotta. Ei vastakommentteja, ei minkäänlaisia peukutuksia. Kukaan ei loputtomasti jaksa itsekseen provota.

Eläimiä pidetään häkeissä ja t.apetaan lemmikkien ruualksi.

Aiotko jatkaa itsekästä elämän tyyliäsi ap?

Vierailija kirjoitti:

Opamox loppuiäksi.

Tai uusi kissa..rauhoittaa mukavasti:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ihmiset olemme lemmikkiemme enkeleitä. Suojelemme ja autamme niitä. Päästämme pois, kun aika on. Rakkaudesta sen kaiken teemme.

Edelliset sanat kuulin ystävältäni surressani kissani kuolemaa. Sanat auttoivat minua. Ymmärtämään, miten rakkautta on myös antaa toisen mennä. Ehkä se suurin palvelus, minkä me olemme lemmikeillemme velkaa niiden antaessa meille niin paljon.

Suru paranee ajan kanssa. Surun määrä on verrattavissa rakkauden määrään. Sydämessä on aina oma paikkansa omalle karvanaamalle ja siihen myös mahtuu uusia rakkaita lisää elämän jatkuessa.

Ei luonnon eläin mitään enkeliä tarvitse.

Lemmikit ovat meidän vankejamme.

Lemmikkien takia kuolee eläimiä häkissä.

Kerro oi viisas, valehtelenko?

Kissalla ei ole sielua.

Jumala on luonut sen ihmiselle lemmikiksi.

Kun se kuolee , se mätänee.

Tämä on totuus , sanoo raamattu.

Kissani kuoli 2004 ja viime jouluna itkin yhä hänen muistoaan. Ei siitä surusta kai pääse koskaan kokonaan yli, mutta muistot myös hymyilyttävät ja olen kiitollinen, että elämämme polut kohtasivat.