Miten selvitä kissan kuolemasta?

Otan osaa. <3

Otan osaa <3

On selvää että suru ja itku ovat päällimmäisinä varmasti vielä pitkään mutta ajan kanssa ne sekoittuvat kauniisiin muistoihin, iloon ja onneen. Ole onnellinen, että sait viettää rakkaan kissasi kanssa sen ajan mikä teillä oli <3

Olen pahoillani :(

Samaa olen minäkin ihmetellyt. En ole menettänyt vielä yhtäkään kissaa, mutta vanhin on 12-vuotias, joten sekin hetki lähenee ja tuntuu ajatuksena ihan ylitsepääsemättömältä.

Meidän kissavanhus on jo 14-vuotias enkä osaa kuvitella elämääni ilman häntä :( täytän itse juuri 30 vuotta ja kissani on ollut elämässäni koko nuoruuteni ja aikuiseksi kasvun ajan, nähnyt pskat poikaystävät ja monet vuokrakämpät ja kaupungit :) uskollinen ystäväni, joka nukkuu edelleen vieressäni joka ikinen yö <3

Kun minun rakas kissani kuoli, oli se elämäni hirvein hetki vaikka olin elämää nähnyt nelikymppinen mies. Ensimmäiset kaksi viikkoa olin työkyvytön ja lamaantunut tuskasta. En ollut ikinä tuntenut moista surua vaikka olin kantanut hautaan useamman ihmisen lähipiiristäni. Ensimmäinen vuosi hänen kuolemastaan , enkä pystynyt puhumaan hänestä itkemättä. Kyllä se suru jollain tavalla muuttaa muotoaan, mutta vielä näin viiden vuoden jälkeenkin ikävä on kova. En enää ikinä väheksy kenenkään rakkaan eläinystävänsä menettäneen tuskaa kun olen sen itse kokenut mitä se voi olla. Osanottoni aloittajalle.

😢 Otan osaa. Yritä jaksaa😔

Muista ottaa saikkua.

Antaa ajan kulua. Sitten jonain päivänä olet valmis ottamaan uuden rakkaan karvakasan itsellesi.

Ei se suru oikeen koskaan häviä, mutta sen kanssa pystyy elämään. Aika kultaa muistot. Kiva tuo ajatus tatuoinnista.

Toivotan voimia <3 Kyllä se suru siitä vähitellen helpottaa, mutta helppoa se ei ole. Itse en voinut mennä viikkoon minnekään ihmisten ilmoille, kun itkin koko ajan.

Minun kissa on nyt 12 vuotias, rescue kissa. Hän on ollut aina erittäin kiitollinen siitä että on pelastettu huonoista oloista. Olen itkenyt kissan turkkiin vuosien varrella sekä ilot että surut, ja tiedän että kun se päivä tulee että hänestä joudun luopumaan, niin en tiedä miten siitä toivun. Otan osaa suruusi😢

Edellisen kissani kuoleman jälkeen olin oikeasti neljä viikkoa täysin laamaantunut ja ahdistunut. Nykyinen karvakasa on jo 17-vuotias superihmisrakas, kaikessa mukana oleva kollikissa, jonka menettämistä olen surrut jo etukäteen. Tästä kissasta luopuminen tulee olemaan todella rankkaa.

Kiitos kauniista sanoista. <3 Kotona ei pysty itkemättä katsomaan paikkoja, mitkä oli kissalle luonteisia. Vielä kun sisältä on viety pois kiipeilypuu, hiekkalaatikko ja ruokailupaikka, niin asunnossa on nyt paljon tyhjiä tiloja. Ja kun hän 11 vuotta rinnalla kulki hyvässä ja pahassa, niin on aika tyhjä olo.

Lempileluja ja ELLn todistuksen muistotuhkauksesta säästin muistolaatikkoon.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kauniista sanoista. <3 Kotona ei pysty itkemättä katsomaan paikkoja, mitkä oli kissalle luonteisia. Vielä kun sisältä on viety pois kiipeilypuu, hiekkalaatikko ja ruokailupaikka, niin asunnossa on nyt paljon tyhjiä tiloja. Ja kun hän 11 vuotta rinnalla kulki hyvässä ja pahassa, niin on aika tyhjä olo.

Lempileluja ja ELLn todistuksen muistotuhkauksesta säästin muistolaatikkoon.

AP siis tämä

Voi sinua, otan osaa. Olen itse menettänyt kaksi kissaa, ensimmäinen 14-vuotiaana ja toinen 10-vuotiaana. Molemmilla sama vaiva eli kasvain mahassa. 

Tämä kuulostaa nyt ihan kauhealta, mutta minä olen ottanut uuden kissan heti perään. Ekan kissan kuolemasta kului viikko, niin oli uusi kotona. Toisen kissan kuolemasta ehti kulua pari kuukautta, kun jouduin odottamaan pennun kasvamista luovutusikään.

Uusi pentu ei mitenkään vähentänyt suruani, varsinkin toisen kissan kuolema oli niin raskas, että vieläkin tulee itku, jos alan muistelemaan vaikka aikaa on kulunut yli kolme vuotta. Uusi pentu toi kuitenkin niin paljon uutta seurattavaa ja kaikenlaista tekemistä, että pakostakin vanhan sureminen jäi vähemmälle. Uuden pennun olen valinnut aivan toisen värisen ja toista sukupuolta olevan, koska tarkoitus ei mitenkään ole ollut korvata vanhaa.

Lemmikin menettäminen on oikeasti niin hirvittävän surullista, että sitä ei kaikki edes ymmärrä ja jotkut jopa ihmettelee, kuinka voi surra niin paljon jotain eläintä. Mä olen aina ollut yksin ja mun kissat on olleet mun tuki ja turva. Elämäni olisi voinut päätyä ihan toisille raiteille iman kissoja.

Luopuminen on rankkaa, monta lemmikkiystävää on täälläkin jo hyvästeltynä. Kuulostaa kuitenkin siltä, että sinun luotasi voisi joku toinenkin koditon kissa saada hyvän rakastavan kodin. Kissat ovat kaikki erilaisia, niin uuden tassukumppanin myötä alkaisi uudenlainen yhteinen tarina.

Uusi kissa kehiin ja muistotatuointi-idea roskakoriin...

Me ihmiset olemme lemmikkiemme enkeleitä. Suojelemme ja autamme niitä. Päästämme pois, kun aika on. Rakkaudesta sen kaiken teemme.

Edelliset sanat kuulin ystävältäni surressani kissani kuolemaa. Sanat auttoivat minua. Ymmärtämään, miten rakkautta on myös antaa toisen mennä. Ehkä se suurin palvelus, minkä me olemme lemmikeillemme velkaa niiden antaessa meille niin paljon.

Suru paranee ajan kanssa. Surun määrä on verrattavissa rakkauden määrään. Sydämessä on aina oma paikkansa omalle karvanaamalle ja siihen myös mahtuu uusia rakkaita lisää elämän jatkuessa.

Aika auttaa.

Jouduin viemään rakkaan kissani eläinsairaalaan lopetettavaksi viime kesänä ja itkin kotona ja töissä vessatauoilla, koska olin surullinen ja järkyttynyt tapahtuneesta.

Toivon vieläkin, että kissaani olisi voitu auttaa ja katselen kissan kuvia.

Lemmikin menettäminen on erittäin surullista.

Otan osaa 😔 Täällä käydään samanlaista surua läpi. Rakkaan ja parhaimman kissaystävän poismenosta kuukausi ja tuska on valtava 😭😭😭

Lukeekohan tämän aloittaja enää tätä? Miten sulla menee?