Psykologia 2021

Tänä vuonnahan on otettu sisään tilastoummikkovuosikerta (toki mukana on aiemmin tosissaan hakeneita), joten opetusta on nyt pakko mukauttaa sen mukaisesti. Tilanne vastaa vanhoja Joensuun vuosikertoja, tilasto on tullut siellä pääsykokeisiin vasta ihan viime vuosina.

Vierailija kirjoitti:

Tänä vuonnahan on otettu sisään tilastoummikkovuosikerta (toki mukana on aiemmin tosissaan hakeneita), joten opetusta on nyt pakko mukauttaa sen mukaisesti. Tilanne vastaa vanhoja Joensuun vuosikertoja, tilasto on tullut siellä pääsykokeisiin vasta ihan viime vuosina.

Hyvä huomio. Tänä vuonnahan ei tilastoa ollut ollenkaan, vaikka osa varmasti ehti sitä päntätä. Onko noin, että Joensuussa ei joskus vaadittu tilaston osaamista? Oho, kirjavia olleet valintakriiterit ennen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänä vuonnahan on otettu sisään tilastoummikkovuosikerta (toki mukana on aiemmin tosissaan hakeneita), joten opetusta on nyt pakko mukauttaa sen mukaisesti. Tilanne vastaa vanhoja Joensuun vuosikertoja, tilasto on tullut siellä pääsykokeisiin vasta ihan viime vuosina.

Hyvä huomio. Tänä vuonnahan ei tilastoa ollut ollenkaan, vaikka osa varmasti ehti sitä päntätä. Onko noin, että Joensuussa ei joskus vaadittu tilaston osaamista? Oho, kirjavia olleet valintakriiterit ennen!

Joo oli. Sinne haettiin pari vuotta sitten vielä esseillä ja pääsykoekirjoista yksi oli filosofiaa. Joensuun psyka on filofisessa tiedekunnassa ja opintoihinkin kuuluu pakollista filosofiaa.

Helsingissä on yliopiston tasolla kovan tieteen painotus ja siksi siellä on matikkaan liippaavassa vähän kovemmat vaatimukset kuin muiden yliopistojen vastaavissa koulutusohjelmissa. Ei sitä pidä pelätä. Muutama yksittäinen kurssi ei-niin-mieluisaa juttua menee missä vaan. Oli se epämieluisa juttu sitten matikka tai filosofia.

Oma tilanne tuntuu aika toivottomalta, kun ainut mahdollisuus itsellä on valintakoekiintiö. Ja kun katsoo paikkamääriä, niin niitä on muutama hassu!! Väkisinkin tulee mieleen, että maksaako vaivaa opiskella pääsykoetta varten. Toisaalta pisterajojen valossa ei kuitenkaan ihan maksimipisteisiin kokeissa tarvi yltää.

Eikö noiden ensikertalaiskiintiöiden kohdalla ole joku pykälä ettei ne saa kohtuuttomasti vaikeuttaa muiden opiskelemaan pääsyä? Jos noiden lukujen valossa näin ei ole nyt psykan kohdalla, niin milloin sitten. Mihin tästä voi valittaa :D

Saa nähdä minkälainen hakuprosessi nyt 2021 on. Melkein toivoisin että olisi perinteinen valintakoe tuon AMK-kokeen ja suullisen kokeen sijaan.

Psyka voisi alkaa tehdä valintakoeyhteistyötä logopedian kanssa. Hakupainealoja, paljon samoja hakijoita ja logopedia siirtyi jo ennakkomateriaalittomaan kokeeseen.

Vierailija kirjoitti:

Jossain mielessä olen jopa pääsykokeen tilaston kokonaan poistamisen kannalla (vaikka sitä itse on jo pari vuotta tullut jankattua ja osaan melko hyvin) juuri tuon takia, että todistuksella pääsevät eivät välttämättä sitä osaa. Toisaalta, jos todistusvalinnan tulokset ja koe on samoihin aikoihin kuin tänä vuonna (siis toisiinsa nähden) saattaa useampikin todistuksella pääsevä opiskella tilastoa ja osatakin sitä hyvin. On myös nurinkurista, että vapaa-ajallaan täytyy opiskella asia, jota opinnot vaativat, kun sitä kumminkin opintojen aikana opiskellaan. Toki perusjuttujen osaaminen entuudestaan aina auttaa, koska tahti opinnoissa on kova. Ja antaahan tilaston opiskelu esimakua siitä, mitä opinnoissa on luvassa. Sehän on yksi pääsykokeen hyvistä puolista.

Suurin puoltava syy tilastolle pääsykokeessa taitaakin olla tuo erottelevuus. Mielenkiinnolla odotan, mitä hakijoiden päänmenoksi on keksitty ensi keväälle...

Lähes joka alalla pääsykokeessa on lukiokursseja.

Vierailija kirjoitti:

Psykologi O kirjoitti:

... jatkuu...

Psykologin työn hyviä puolia omalla kohdallani:

- Pääsen tuomaan tiimiimme oman osaamisalueen asiantuntemusta mm. lapsen kehityksestä, vanhemmuudesta, vuorovaikutusksesta jne. Näihin liittyvät tutkimukset ja selvittelyt, erityisesti havainnot ja haastattelut ovat mielenkiintoisia.

- Työ on itsenäistä ja joustavaa ja pystyn rajaamaan työtäni siten kun koen hyväksi.

- Saan kohdata ihmisiä siten, että kaikki kerrottu perustuu salassapitoon ja luottamukseen. Minulle uskoudutaan asioista, joita ei ehkä ole koskaan kerrottu kellekään muulle. Saan myötäelää ihmisen tarinaa, esittää tarkentavia kysymyksiä ja tukea, joskus myös opastaa kohti parempaa. (Huom! Tämä vaatii autettavalta todella paljon ja on lopulta hänestä kiinni miten oma asia etenee).

- Empaattisuuteni, kyky pitää toisen mieli mielessä sekä kyky nähdä asioiden välisiä yhteyksiä ovat parhaita puoliani, jotka pääsevät oikeuksiinsa työssäni.

- Hyvä palkka, tietysti riippuu mihin päin Suomea menee töihin. 

- Työllistyminen aika lailla varmaa.

Huonoja puolia, eli kun työ ei ole gloriaa:

- Kaikkia ei voi auttaa ja tämä on joskus todella tuskallista. On hyväksyttävä se, milloin lakkaa hakkaamasta päätä seinään autettavan suhteen. Asiakkaan on ihan itse käveltävä vastaanotolle ja työstettävä omaa asiaa. Joskus on niitä, jotka peruvat useita aikojaan ja silloin on osattava nostaa kissa pöydälle siitä hyötyykö asiakas käynneistä. On myös osattava sanoa yhteistyötaholle milloin omalla työllä ei ole johonkin asiaan annettavaa. Tämä rajaus on välttämätöntä ettei itseään uuvuta.

- Joskus olen väsyttänyt itseäni sillä, että joku asia ei ratkea ainakaan sillä aikataululla kuin sen toivoisin. - - Psykologisten lainalaisuuksien ymmärtäminen lisää tuskallista tietoa siitä, että tietynlaisissa tilanteissa näkee jo kaukaa, että jostakin asiakkaan tilanteesta ei hyvä seuraa. Näissä tilanteissa tulee joskus sellainen tunne, että v***u, pitäkää tunkkinne, minä vaihdan alaa. Omien turhautuneisuuden ja riittämättömyyden tunteiden kanssa saa painia aika ajoin.

Mitä psykologisia lainalaisuuksia? Olen itse ymmärtänyt että tulevaisuuden ennustaminen on äärimmäisen vaikeaa koska muut ihmiset vaikuttavat ennalta-arvaamattomasti muiden elämään.

Psykan opiskelija

Tässä viitataan tieteelliseen tietoon esimerkiksi siitä, mitkä tekijät pitkittävät tai vaikeuttavat tietystä sairaudesta paranemista. Esimerkiksi on tietoa siitä, mitkä tekijät ovat yhteydessä nopeaan parantamiseen syömishäiriöstä tai tietoa siitä, mitkä emotionaaliset tekijät hidastavat vaikka burnoutista palautumista.

Itsekin saatan huomata vaikka anoreksiaa sairastavalla, että hänellä on lähes kaikki ne tekijät, jotka vaikeuttavat tai hidastavat paranemista. Tätä voi siis tietyllä tavalla sanoa että pystyy ennustamaan jossakin määrin paranemisen tahtia yms.

Mutta eikö ole myös niin, että tilastot kertovat asioita väestötasolla, mutta eivät yksilötasolla? Esimerkiksi jos jonkun piirteen sanotaan olevan 50% perinnöllinen se ei tarkoita yksilötasolla yhtään mitään. Toki voi olla monta riskitekijää, mutta varsinaisesta ennustamisesta ei kai voida puhua. Eikö ole tärkeää myös nähdä "puu metsältä", nähdä yksilöllisyys, uskoa ihmisen mahdollisuuksiin ja arvostaa häntä? Arvostaa myös sitä elämää ja niitä valintoja joka eivät mene yleisten toiveiden ja odotusten mukaan. Aina se ei tuota hedelmää. Toisaalta joskus kielteinen asenne ("sinä nyt ainakin olet ihan peruskeissi, kaikki tulee menemään päin mäntyä, ottaisit nyt vaan avun vastaan...vitsit kun tekis mieli lyödä hanskat tiskiin") voi pahentaa tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Mutta eikö ole myös niin, että tilastot kertovat asioita väestötasolla, mutta eivät yksilötasolla? Esimerkiksi jos jonkun piirteen sanotaan olevan 50% perinnöllinen se ei tarkoita yksilötasolla yhtään mitään. Toki voi olla monta riskitekijää, mutta varsinaisesta ennustamisesta ei kai voida puhua. Eikö ole tärkeää myös nähdä "puu metsältä", nähdä yksilöllisyys, uskoa ihmisen mahdollisuuksiin ja arvostaa häntä? Arvostaa myös sitä elämää ja niitä valintoja joka eivät mene yleisten toiveiden ja odotusten mukaan. Aina se ei tuota hedelmää. Toisaalta joskus kielteinen asenne ("sinä nyt ainakin olet ihan peruskeissi, kaikki tulee menemään päin mäntyä, ottaisit nyt vaan avun vastaan...vitsit kun tekis mieli lyödä hanskat tiskiin") voi pahentaa tilannetta.

Käsite on nimeltään heritabiliteetti, joka vaihtelee mittausajankohdasta riippuen laajasti. Ja kyllä, se on laajan ryhmän käsite, jota ei voi sovittaa yksilön kehitykseen. Esimerkiksi voidaan todeta, että tietyssä ryhmässä tietyllä otoskoolla oppimisvaikeuksien geneettisten tekijöiden osuus yksilöiden välisestä vaihtelusta on 60% ja 40% muita tekijöitä. Mutta tämä riippuu paljon myös mainitsemastani ajankohdasta. Esimerkiksi aikuisuudessa geenien vaikutus on suurempi, sillä yksilön perimä ohjaa häntä tietynlaisiin ympäristöihin, päätöksiin ja ala- ja koulutusvalintoihin. Lapsuudessa sen sijaan vanhempien rooli, ympäristö ja ravinto ovat erittäin merkityksellisiä. 

Tämä selittää mm. sitä, että yläkoulussa nuoret ovat monelta ominaisuudelta suhteellisen homogeenisiä, mutta sittten 25-vuotiaana havaitaan jo valtavia eroja terveydessä, elintavoissa yms. Toisin sanoen polarisaatio lisääntyy samalla.

T. Toisen vuoden psykalainen <3

Vierailija kirjoitti:

Mutta eikö ole myös niin, että tilastot kertovat asioita väestötasolla, mutta eivät yksilötasolla? Esimerkiksi jos jonkun piirteen sanotaan olevan 50% perinnöllinen se ei tarkoita yksilötasolla yhtään mitään. Toki voi olla monta riskitekijää, mutta varsinaisesta ennustamisesta ei kai voida puhua. Eikö ole tärkeää myös nähdä "puu metsältä", nähdä yksilöllisyys, uskoa ihmisen mahdollisuuksiin ja arvostaa häntä? Arvostaa myös sitä elämää ja niitä valintoja joka eivät mene yleisten toiveiden ja odotusten mukaan. Aina se ei tuota hedelmää. Toisaalta joskus kielteinen asenne ("sinä nyt ainakin olet ihan peruskeissi, kaikki tulee menemään päin mäntyä, ottaisit nyt vaan avun vastaan...vitsit kun tekis mieli lyödä hanskat tiskiin") voi pahentaa tilannetta.

Ei tietenkään kehenkään asiakkaaseen suhtauduta kielteisesti vaan olen itse ainakin iloinen ihan jokaisesta, joka vastaanotolle tulee. Ihmisen yksilöllisyys otetaan tietysti aina huomioon asiakastilanteissa, mutta ongelma tulee vastaan siinä kohtaan kun henkilö ei ota apua vastaan. Saattaa esim. käydä kerran-kaksi ja huomata itsekin, että käsiteltäviä asioita olisi, mutta sitten lipeää avun piiristä. Tässä kohtaa itselle tulee se "tuska", että minä kyllä kovasti haluaisin sinua auttaa, mutta henkilö itse syystä tai toisesta ei halua ottaa apua vastaan. Ja se tuska tulee nimenomaan siitä, että voisi nähdä potentiaalin auttaa, mutta koska jokaisella on vapaa tahto joko tulla tai olla tulematta vastaanotolle, niin ei jää oikein mitään tehtäväksi. 

Pakko on myös ottaa kantaa siihen, että yliopistomaailma eroaa psykologin (ainakin omasta sovellusalastani) kuin yö ja päivä, ja vaikka monella on kaunis ajatus siitä, että kaikki voi jollakin konstilla pelastaa, niin se ei ikävä kyllä pidä paikkaansa. Tai sitten Suomessa tarvittaisiin jotakin rakenteellisia/kulttuurillisia tm. muutoksia, enkä kyllä edes itsekään tiedä mitä. Niin kuin totesitkin siis, aina työ ei tuota hedelmää ja se on se tuska, jonka kanssa toisaalta oppii myös elämään. 

Tuuletin äsken pääsyäni Helsinkiin mutta kommentti poistettiin. Herätti varmaan liikaa kateutta kun joku pääsee sisään kerralla ja vaikka haki vähän läpällä, käytännössä lukematta. Mutta jatkakaa yrittämistä. Tosin aika monelle se pääsy jää haaveeksi... ;)

Vierailija kirjoitti:

Mutta eikö ole myös niin, että tilastot kertovat asioita väestötasolla, mutta eivät yksilötasolla? Esimerkiksi jos jonkun piirteen sanotaan olevan 50% perinnöllinen se ei tarkoita yksilötasolla yhtään mitään. Toki voi olla monta riskitekijää, mutta varsinaisesta ennustamisesta ei kai voida puhua. Eikö ole tärkeää myös nähdä "puu metsältä", nähdä yksilöllisyys, uskoa ihmisen mahdollisuuksiin ja arvostaa häntä? Arvostaa myös sitä elämää ja niitä valintoja joka eivät mene yleisten toiveiden ja odotusten mukaan. Aina se ei tuota hedelmää. Toisaalta joskus kielteinen asenne ("sinä nyt ainakin olet ihan peruskeissi, kaikki tulee menemään päin mäntyä, ottaisit nyt vaan avun vastaan...vitsit kun tekis mieli lyödä hanskat tiskiin") voi pahentaa tilannetta.

Tosi moni psykologi on just tällänen. Ylimielinen, tietää paremmin. Yliopisto tekee snobin.

Onko joku muukin menossa nyt yo-kokeisiin? Omasta abivuodesta jo 3v aikaa niin vähän jännää :) kirjoitan et:n ja psykan, vähän vaikea hahmottaa miten paljon vaaditaan ällän saamiseen noista (varsinkin et) mutta se on nyt tavoitteena kuitenkin!

Vierailija kirjoitti:

Onko joku muukin menossa nyt yo-kokeisiin? Omasta abivuodesta jo 3v aikaa niin vähän jännää :) kirjoitan et:n ja psykan, vähän vaikea hahmottaa miten paljon vaaditaan ällän saamiseen noista (varsinkin et) mutta se on nyt tavoitteena kuitenkin!

Ollaan vissiin valmistuttu samoihin aikoihin! Itsekin menossa korottamaan, tässä syksyllä äikän ja keväällä pari muuta. Reaaleista on tosi vaikea sanoa, mitä ällään tarvitaan, kun tehtävät voivat olla niin erilaisia. Oletko käynyt mitään kertauskursseja, joissa olisi opettaja arvioinut vastauksiasi? Itse kävin äikän kertauskurssin aikuislukiossa ja oli kiva saada opettajalta palautetta omista teksteistä. Niistä sai myös vihiä omasta tasosta. Tsemppiä sinullekin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta eikö ole myös niin, että tilastot kertovat asioita väestötasolla, mutta eivät yksilötasolla? Esimerkiksi jos jonkun piirteen sanotaan olevan 50% perinnöllinen se ei tarkoita yksilötasolla yhtään mitään. Toki voi olla monta riskitekijää, mutta varsinaisesta ennustamisesta ei kai voida puhua. Eikö ole tärkeää myös nähdä "puu metsältä", nähdä yksilöllisyys, uskoa ihmisen mahdollisuuksiin ja arvostaa häntä? Arvostaa myös sitä elämää ja niitä valintoja joka eivät mene yleisten toiveiden ja odotusten mukaan. Aina se ei tuota hedelmää. Toisaalta joskus kielteinen asenne ("sinä nyt ainakin olet ihan peruskeissi, kaikki tulee menemään päin mäntyä, ottaisit nyt vaan avun vastaan...vitsit kun tekis mieli lyödä hanskat tiskiin") voi pahentaa tilannetta.

Käsite on nimeltään heritabiliteetti, joka vaihtelee mittausajankohdasta riippuen laajasti. Ja kyllä, se on laajan ryhmän käsite, jota ei voi sovittaa yksilön kehitykseen. Esimerkiksi voidaan todeta, että tietyssä ryhmässä tietyllä otoskoolla oppimisvaikeuksien geneettisten tekijöiden osuus yksilöiden välisestä vaihtelusta on 60% ja 40% muita tekijöitä. Mutta tämä riippuu paljon myös mainitsemastani ajankohdasta. Esimerkiksi aikuisuudessa geenien vaikutus on suurempi, sillä yksilön perimä ohjaa häntä tietynlaisiin ympäristöihin, päätöksiin ja ala- ja koulutusvalintoihin. Lapsuudessa sen sijaan vanhempien rooli, ympäristö ja ravinto ovat erittäin merkityksellisiä. 

Tämä selittää mm. sitä, että yläkoulussa nuoret ovat monelta ominaisuudelta suhteellisen homogeenisiä, mutta sittten 25-vuotiaana havaitaan jo valtavia eroja terveydessä, elintavoissa yms. Toisin sanoen polarisaatio lisääntyy samalla.

T. Toisen vuoden psykalainen <3

Käsite on nimeltään perinnöllisyys. Miksi melkein kaikki opiskelijat ovat nykyään kielellisesti kyvyttömiä?

Luennoitsijat ja alan suomenkielinen kirjallisuus puhuu heritabiliteetista. Suomennettuna se on perinnöllisyysaste eikä perinnöllisyys (heredity). Eli kyseessä on nimenomaan tilastotieteellinen käsite, kun taas perinnöllisyys on laajempi.

Terv. ekan vuoden opiskelija

Vierailija kirjoitti:

Onko joku muukin menossa nyt yo-kokeisiin? Omasta abivuodesta jo 3v aikaa niin vähän jännää :) kirjoitan et:n ja psykan, vähän vaikea hahmottaa miten paljon vaaditaan ällän saamiseen noista (varsinkin et) mutta se on nyt tavoitteena kuitenkin!

Korotin viime keväänä juuri nuo samat ja pääsin sisään! Psykasta tuli L ja ET:stä E. ET oli tosiaan vähän vaikea. Pidä pää kylmänä ja vastaa yo-tyylisesti. Itsellä lähti ehkä menemään liikaa "pakinan" tyyliin ja siitä karisi pisteitä. Vastaa kysymykseen. Pidä mielessä muutama teoria tms. ja avaa niitä kysymyksen teemaan liittyen. Minulta unohtui, vaikka suttupaperissa niitä olin hahmotellut. Menee helposti mutuilun oloiseksi. Psyka on selkeämpi treenattava. Tsemppiä!

Psykologi O kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta eikö ole myös niin, että tilastot kertovat asioita väestötasolla, mutta eivät yksilötasolla? Esimerkiksi jos jonkun piirteen sanotaan olevan 50% perinnöllinen se ei tarkoita yksilötasolla yhtään mitään. Toki voi olla monta riskitekijää, mutta varsinaisesta ennustamisesta ei kai voida puhua. Eikö ole tärkeää myös nähdä "puu metsältä", nähdä yksilöllisyys, uskoa ihmisen mahdollisuuksiin ja arvostaa häntä? Arvostaa myös sitä elämää ja niitä valintoja joka eivät mene yleisten toiveiden ja odotusten mukaan. Aina se ei tuota hedelmää. Toisaalta joskus kielteinen asenne ("sinä nyt ainakin olet ihan peruskeissi, kaikki tulee menemään päin mäntyä, ottaisit nyt vaan avun vastaan...vitsit kun tekis mieli lyödä hanskat tiskiin") voi pahentaa tilannetta.

Ei tietenkään kehenkään asiakkaaseen suhtauduta kielteisesti vaan olen itse ainakin iloinen ihan jokaisesta, joka vastaanotolle tulee. Ihmisen yksilöllisyys otetaan tietysti aina huomioon asiakastilanteissa, mutta ongelma tulee vastaan siinä kohtaan kun henkilö ei ota apua vastaan. Saattaa esim. käydä kerran-kaksi ja huomata itsekin, että käsiteltäviä asioita olisi, mutta sitten lipeää avun piiristä. Tässä kohtaa itselle tulee se "tuska", että minä kyllä kovasti haluaisin sinua auttaa, mutta henkilö itse syystä tai toisesta ei halua ottaa apua vastaan. Ja se tuska tulee nimenomaan siitä, että voisi nähdä potentiaalin auttaa, mutta koska jokaisella on vapaa tahto joko tulla tai olla tulematta vastaanotolle, niin ei jää oikein mitään tehtäväksi. 

Pakko on myös ottaa kantaa siihen, että yliopistomaailma eroaa psykologin (ainakin omasta sovellusalastani) kuin yö ja päivä, ja vaikka monella on kaunis ajatus siitä, että kaikki voi jollakin konstilla pelastaa, niin se ei ikävä kyllä pidä paikkaansa. Tai sitten Suomessa tarvittaisiin jotakin rakenteellisia/kulttuurillisia tm. muutoksia, enkä kyllä edes itsekään tiedä mitä. Niin kuin totesitkin siis, aina työ ei tuota hedelmää ja se on se tuska, jonka kanssa toisaalta oppii myös elämään. 

No sitä juuri haen, että nuo sun tuskat johtuu ehkä siitä ettet ole oppinut elämään sen kanssa, että aina ei tuota hedelmää. Se on oikeastaan ehkä vähän yllätävääkin, koska esim. mielenterveyden kirjallisuudessa on paljon siitä kuinka "tehotonta" hoito usein on. Ei se ole varsinaisesti kenenkään vika. Näyttää siltä että rivien välissä "syytät" asiakasta? Minusta siitä puuttuu se ymmärrys, että asiakkaan oireilu tekee hänelle ikään kuin mahdottomaksi ottaa apua vastaan. Jos vähän liioitellaan. Esim. jos sun kognitiivinen taso ja tyyli on sellainen, että sä et kerta kaikkiaan muista asioita, et ymmärrä omaa tilannettasi, pelkäät ym.ym. niin mitä hitsiä se ammattilainen sitten ihmettelis, että sulta jää hoidot kesken? Sellasta se on. Tosi moni menee alamäkeä, tosi moni päätyy ikäviin ratkaisuihin. Elämä on. Totta kai haluamme auttaa, mutta on hyväksyttävä se, että aina se ei onnistu. Minua itseäni on kasvattanut näitä ajatuksia kohti kaksi asiaa. Toinen tuli koulutuksen kautta ja toinen kokemuksen. Koulutuksen kautta: eräs luennoitsija sanoi, että ei pidä tuntea sääliä erilaisia elämänkohtaloita (esim. häiriöitä omaavia) kohtaan, koska se on ikään kuin itsensä nostamista heidän yläpuolelle. Se on ikään kuin sanoisi, että sinun elämäsi on kurja ja meidän "terveiden" ja hyvin toimivien elämä on hyvää. Sehän ei aina ole niin, eikä se ole hyvä lähtökohta ihmisen kohtaamiselle. Kokemus: olen tuntenut joitain vakavista mielenterveyden häiriöistä kärsiviä ja seurannut heidän elämää läheltä. Ymmärrän, että heidän on todella vaikea sitoutua moneen asiaan elämässä. Jos esim. mieli vaihtuu muutaman tunnin välein ja on noita muita mainitsemiani poikkeavuuksia. Silloin ei voi muuta kuin toivoa, että he joskus saavat sen verran vakaamman mielentilan, että pystyvät ottaa apua vastaan. Voi vain iloita siitä pienestä avusta mitä on pystynyt antamaan. On voinut istuttaa mieleen siemenen, että apua on saatavilla. Se on tosi iso asia! Siksi en voi ajatella kenestäkään, että "tuo asiakas on ärsyttävä". Tietenkin työ voi olla ärsyttävää, kuten mikä tahansa työ, mutta asiakas henkilönä ei koskaan ole ärsyttävä. Aloittajan kysymys oli, että minkälaiset asiakkaat ovat ärsyttävimpiä. Toivon, ettei kukaan psykologi/psykiatri tartu tällaiseen koukkuun.

(edellinen) Tuli väärään ketjuun, mutta osoitettu ilmeisesti samalle joka kommentoi myös "ärsyttävät asiakkaat" ketjua. On siis ihan saman kuuloinen psykologi. 

Vierailija kirjoitti:

Luennoitsijat ja alan suomenkielinen kirjallisuus puhuu heritabiliteetista. Suomennettuna se on perinnöllisyysaste eikä perinnöllisyys (heredity). Eli kyseessä on nimenomaan tilastotieteellinen käsite, kun taas perinnöllisyys on laajempi.

Terv. ekan vuoden opiskelija

Ok, eli perinnöllisyysaste oli tarkka termi. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että kenenkään ei pitäisi puhua eikä kirjoittaa "heritabiliteetista", karmeaa sekakieltä...