Köyhien kesälomailua koskevasta keskustelusta näkee taas, ettei moni hyväosainen ymmärrä köyhän perheen arkea lainkaan
Taas tuli vastaan Facebookissa keskustelu, jossa hyvätuloiset kehuskelivat, että ei heidänkään tarvitse kulkea kesää huvipuistoissa ja vuokramökeillä vaan ovat mieluusti kotona koko perheellä, käyvät retkillä ja kirjastossa tai vievät lapset maalle mummolaan.
Tässä on monta asiaa, mitä monet hyväosaiset tai normaalituloiset ihmiset ymmärrä köyhän perheen elämästä laisinkaan:
1. Hyväosaisella on mahdollisuus valita, onko kotona vai huvipuistossa. Hyväosaisen kotiin jääminen tarkoittaa rahan säästymistä - köyhällä taas ei ole mahdollisuutta edes valita, koska rahaa ei kerta kaikkiaan ole.
2. Hyväosaisen kodista löytyy pleikkarit, trampoliinit, grillit, puolapuut, mönkijät, paljut... Ei välttämättä kaikkea tätä, mutta yleensä enemmän tilaa ja tekemistä sekä usein myös oma piha. Ei vertaudu ihan vuokra-asuntoon neuvostoaikaisessa kerrostalokompleksissa.
3. Hyväosaisen normaaliarki voi olla töistä harrastuksiin ja aktiviteetteihin juoksemista, jolloin lomalla kotona hengähtäminen on koko perheen laatuaikaa. Köyhä perhe saattaa olla kotona normaalistikin koko ajan.
4. Monellakaan köyhällä lapsiperheellä ei ole mummolaa tai sukulaisia maalla, saaristossa, mökillä tms. mihin voisi lapset saada kesällä. Köyhyys tuppaa periytymään ja sairastuttamaan, joten lasten mummola voi hyvinkin olla vielä pienemmässä kerrostaloasunnossa tai isovanhemmat jo manan mailla tai monisairaita/alkoholisteja/pienituloisia hekin, jolloin mummolassa ei ole varaa ruokkia lapsia sen enempää kuin kotonakaan.
Listaa voisi vielä jatkaa.
Itse olen ollut koko ikäni köyhä, ensin köyhän perheen lapsi ja sitten pitkään köyhä opiskelija ja pätkätyöläinen. Nyt on meneillään ensimmäinen loma, kun voi käydä lasten kanssa vaikka kahvilassa ilman että koko kuukauden budjetti kaatuu siihen, ja onhan tämä nyt aivan erilaista henkisesti kun on varaa valita, mitä tekee. Olen suunnattoman kiitollinen omasta tilanteestani.
Monikaan ei ymmärrä, että köyhät perheet ovat kotona ja käyvät kirjastossa, eväsretkillä, uimarannoilla jne. kun ei ole muita vaihtoehtoja. Kun siellä kirjastossa käydään vuodesta toiseen, kuukaudesta toiseen, viikosta toiseen eikä elämä ole juuri koskaan mitään muuta, se ei millään tavalla vertaudu niiden lapsiperheiden arkeen, jossa koronavuosi ja kesäloma ovat olleet ihanaa laatuaikaa lasten kanssa kotona ja huvipuistolomat voidaan hyvillä mielin jättää tämän kerran väliin.
Köyhyydessä yksi pahimmista asioista on valinnanvaran puute. Köyhä ei saa lomaa köyhyydestään.
Kommentit (611)
Minusta tässä keskustelussa unohtuu se, että hyvin moni meistä nyt keskiluokkaisista on oikeasti tehnyt luokkahypyn. Ja nyt somen aikana jää huomiotta, että sinne ei uutisvirtaan nouse ne vaatimattomat lomanviettotavat, ellei niitä ole puettu trendikkäästi kotoilun viitan alle.
En minäkään jokaiseen päivitykseen jaksa laittaa disclaimeria, kuinka ymmärrän etuoikeutetun asemani ja olen kiitollinen jokaisesta elämäni käänteestä (niistä huonoistakin) joiden kautta olen nykytilanteeseen päätynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä elämäntapaköyhät eivät koskaan osaa muuta kuin valittaa ja etsiä muista syitä omaan elämäntilanteeseensa. Koskaan ei omilla valinnoilla ole mitään tekemistä omassa elämässä.
Sama juttu kuin alkoholisteilla. Syy juomiseen on aina jossain muualla kuin omassa itsessä.Koulussa työskentelevänä näen päivittäin näitä uhriutuvia valittajia, joita aina sossut potkivat päähän, kun eivät myönny siihen, tuohon ja tähän. Edes omasta lapsesta ei välitetä sen vertaa, että yritettäisiin kaikin keinoin tukea sosioekonomista loikkaa ylemmälle portaalle, vaan opetetaan lapsesta samanlainen selittelijä ja uhriutuja.
Olen ikäni tehnyt sosiaalityöntekijänä töitä kuvaamiesi ihmisten parissa, nyt itse jo työkyvyttömyyseläkkeellä. Hyvin läheltä asioita seuranneena voin kertoa, että hyvin harvat syyttävät yhteiskuntaa edes niistäkään, joilla olisi syytä. Itseään sen sijaan syyttää jokainen, se voi toki naamioitua uhan edessä muiden syyttämiseksi. Siis jos esim. laisesi ylhäältäpäin laukoja kertoo heille ns. totuuksia. Syvemmällä tasolla tässä yhteiskunnassa jokainen syrjäytynyt tai köyhäksi jäänyt potee syvää huonommuutta. Kun kerran kaikilla on ne samat mahdollisuudet kuten hyväosaiset aina muistavat muistuttaa.
Mutta eihän tuosta suosta voi nousta kuin itse ylös! Ei kukaan ulkopuolinen voi väkisin muuttaa tuota uhriutumista. Asenne, että kukaan ei ymmärrä minua ja olen huono köyhä, ei auta. Mitä tällaiselle ihmisella pitäisi sanoa/tehdä/ auttaa? Vastaus kaikkeen olisi; en pysty, en voi, ei onnistu.
Kyllä se niin vaan menee, että kun Cittarin kauppiaalle antaa tonnin, niin kuukauden päästä se on muuttunut moninkertaiseksi ja kun tälle ”en pysty, olen köyhä, ette kukaan ymmärrä” - tyypille antaa saman rahan, niin kuukauden päästä se on mennyt ja sama valitus jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä elämäntapaköyhät eivät koskaan osaa muuta kuin valittaa ja etsiä muista syitä omaan elämäntilanteeseensa. Koskaan ei omilla valinnoilla ole mitään tekemistä omassa elämässä.
Sama juttu kuin alkoholisteilla. Syy juomiseen on aina jossain muualla kuin omassa itsessä.Koulussa työskentelevänä näen päivittäin näitä uhriutuvia valittajia, joita aina sossut potkivat päähän, kun eivät myönny siihen, tuohon ja tähän. Edes omasta lapsesta ei välitetä sen vertaa, että yritettäisiin kaikin keinoin tukea sosioekonomista loikkaa ylemmälle portaalle, vaan opetetaan lapsesta samanlainen selittelijä ja uhriutuja.
Olen ikäni tehnyt sosiaalityöntekijänä töitä kuvaamiesi ihmisten parissa, nyt itse jo työkyvyttömyyseläkkeellä. Hyvin läheltä asioita seuranneena voin kertoa, että hyvin harvat syyttävät yhteiskuntaa edes niistäkään, joilla olisi syytä. Itseään sen sijaan syyttää jokainen, se voi toki naamioitua uhan edessä muiden syyttämiseksi. Siis jos esim. laisesi ylhäältäpäin laukoja kertoo heille ns. totuuksia. Syvemmällä tasolla tässä yhteiskunnassa jokainen syrjäytynyt tai köyhäksi jäänyt potee syvää huonommuutta. Kun kerran kaikilla on ne samat mahdollisuudet kuten hyväosaiset aina muistavat muistuttaa.
Mutta eihän tuosta suosta voi nousta kuin itse ylös! Ei kukaan ulkopuolinen voi väkisin muuttaa tuota uhriutumista. Asenne, että kukaan ei ymmärrä minua ja olen huono köyhä, ei auta. Mitä tällaiselle ihmisella pitäisi sanoa/tehdä/ auttaa? Vastaus kaikkeen olisi; en pysty, en voi, ei onnistu.
Kyllä se niin vaan menee, että kun Cittarin kauppiaalle antaa tonnin, niin kuukauden päästä se on muuttunut moninkertaiseksi ja kun tälle ”en pysty, olen köyhä, ette kukaan ymmärrä” - tyypille antaa saman rahan, niin kuukauden päästä se on mennyt ja sama valitus jatkuu.
Näin juuri! Se oman aktiivisuuden ja ennen kaikkea vastuunoton puute on todella ärsyttävää sivusta seurattuna. Joskus mietin tuleeko näille valittajille edes mieleen, että voisivat itsekin yrittää jotenkin parantaa tilannettaan? Vai onko se uhrin asema jo niin vahva osa identiteettiä, että siitä ei enää edes haluta luopua? Ja itsekin olen ollut köyhä.
Vierailija kirjoitti:
Sama tässä korona karanteenissa. Työssäkäyvät keski-tai suurituloiset ja usein vielä omakotiasujat tai mökin omistavat hehkuttivat kuinka ihanaa on kun saa olla kotona. Tai mökillä.
Heillä on työt, jossa ehkä matkustamista ja paikasta toiseen liikkumista ja paljon ihmisten tapaamista, harrastukset (salilla oltiin jopa 5 kertaa viikossa tms.), lasten harrastukset ja viennit, mahdolliset luottamustoimet, jne. Koko ajan mennään ja aikataulutetaan elämää, kotona vain suunnilleen nukutaan.Kyllä varmaan silloin onkin ihanaa olla rauhassa kuukausi, pari kotona. Kun tietää, että taas kuitenkin pääsee palaamaan siihen entiseen, monipuoliseen elämäänsä.
Köyhällä on koko ajan sitä kotona kököttämistä. Kirjasto, uimahalli ja kirpputori henkireikä, nekin oli koroneristyksen ajan kiinni.
Pienet ympyrät olivat vieläkin pienempiä. Ja jatkuu edelleen, vaihtoehtoja ei paljon ole.
Se vaihtoehdottomuus valinnoissa on se suuri ero. Sitä eivät monet ymmärrä lainkaan, tai eivät ole ymmärtävinään.
Joo, en tiennyt itkeäkö vai nauraako kun somessa jaettiin kuvia, joissa perheen voimin tehtiin siskonmakkarasoppaa ;) Siis se oli jotain eksoottista ja ihmeellistä, kun oltiin kaikki kotona ja tehtiin ns. tavallista kotiruokaa. Toisaalta joillain oli kauhea angsti päällä, kun joutui olemaan jatkuvasti lasten kanssa. Siinä vasta tajusin, kuinka outoa elämää selvästikin elän nyky-Suomessa, kun olen tosi paljon kotona ja lapset samaten. Jos tulee ristiriitoja, ne täytyy vain kohdata, eikä kukaan pakene harrastuksiin.
No onko niitä lapsia pakko hankkia enempää kuin mitä pystytte itse resursseillanne elättämään? Minusta on vastuutonta ja julmaakin hankkia suuri perhe tietäen, ettei lapsille pysty tarjoamaan riittävästi. Nykyaikana on olemassa lukemattomia ehkäisykeinoja, rakasta perhettäsi ja käytä niistä jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyväosaisuus on oma valinta. Sen eteen on opiskeltu, tehty töitä ja joskus tehty valintoja, jotka eivät ole tuntuneet mukavilta. Siksi nyt voi valita huvipuiston tai metsäretken välillä.
Katso omaa elämääsi taaksepäin ja mieti, mitkä toisenlaiset valinnat olisivat antaneet sinulle paremman nykyisyyden. Kerro ne lapsillesi, että edes he eivät putoaisi samaan ainaisen valituksen kuiluun.Niinpä, oma valinta ja kovan työn tulos, esim. Suomen rikkaimmat henkilöt ovat osanneet syntyä rikkaaseen sukuun.
Ei tässä varmaan tarkoiteta näitä superrikkaita, joita on kuitenkin hyvin vähän vaan hyvin toimeentulevat vs. köyhät. Ei minullakaan ole varaa samaan kuin Wahlroosilla tai Ehrnroothilla, mutta näillä on mentävä.
Hyväosaiseksi on syntynyt esim. se, joka voi periä sukulaisiltaan auton tai asunnon. Hyväosaiseksi voi päästä omalla työllään, jos saa työpaikan, josta maksetaan sen verran palkkaa, että elämiseen jää enemmän kuin 100-200€ kuukaudessa asumiskustannusten jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka täällä kehtaa sanoa että köyhyys on oma vika, olisi kiva nähdä miten he raivaavat tiensä huipulle kun ensin on koko peruskoulun ajan kiusattu ja sairastunu vakavaan masennukseen sen takia, yrittänyt itsemurhaa, ja ihmeen kaupalla alkanut toipuminen. Kun vihdoin on kunnossa, opiskellut ammatin, mutta jostain syystä vakitöihin ei pääse vaikka hakee, niin ei se ole ihmisen oma vika että on köyhä. Kaikilla ei myöskään ole rikkaita vanhempia jotka tukee opiskelussa. Muistan kun 80e opintotuesta ostin lukiokirjat, tavoitteet oli yliopistossa mutta elämä ei mee niinku nää kamalat köyhien kyykyttäjät luulee.
Yksinhuoltaja äiti, alkoholiin liian taipuvainen. Helsinkiläinen lähiö. Halu päästä pois sieltä. Lukioon Helsingin keskustaan, sieltä ammattikorkeakouluun. Lapsi kesken opintojen. Hyvä ettei jäänyt opinnot kesken. Halu tarjota lapselle parempi elämä kuin mitä oma oli. Valmistuin ja pääsin hyviin töihin. Nyt kolme lasta ja elämä mallillaan. En ole rikas, mutta voin lähteä kesälomalla perheen kanssa ulkomaille ja voin valita kirjaston ja hoplopin väliltä. Ai niin, en maininnut että lapsuuden traumat aiheutti masennuksen ja erilaisia häiriöitä. Olen käynyt terapiassa ja käyn edelleen. Aina on ollut halu tehdä omasta elämästä hyvä ja lapsien elämästä hyvä. Niin, ja olin myös koulukiusattu koko 9 ekaa vuotta. Siksi en jäänytkään lukioon samaan lähiöön vaan otin irtioton siitä pskasakista. Hyvä päätös. Nykyään opiskelen toista amk-ammattia vaikka diagnoosi on edelleen. Oma toiveeni ei ole jäädä eläkkeelle, tiedän että masentuisin siitä elämästä vain lisää. En väheksy mut-ongelmia. Onhan itsellänikin diagnoosit ja lääkitykset... Mutta moniin asioihin voi kuitenkin Suomessa myös itse vaikuttaa. Niin ja ikä on lähempänä neljää kymppiä kuin kolmea... Että ei se just ikääkään kato että millon pitää viimeistään opiskella kun tässä nyt toisella kiekalla mennään. Työn ohessa nämä opinnot. Töitä tein myös samaan aikaan ekojen opintojen kaa. Aina on töitä löytynyt 18v iästä lähtien ja nyt kohta 35v.
Opiskelin ja tein töitä 36-vuotiaaksi saakka. Elin ihan mukavaa elämää, en nyt edes keskituloinen ollut mutta pärjäsin. Sitten jouduin liikenneonnettomuuteen ja menetin työkykyni. Ikävä kyllä näihin omiin vammoihini ei terapiat ja lääkkeet auta, eivät ole auttaneet myöskään lukuisat kirurgiset toimenpiteet. Arkikin on välillä hankalaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni kärsin masennusoireista, tulevaisuus tuntuu todella epävarmalta.
Vierailija kirjoitti:
No onko niitä lapsa pakko hankkia enempää kuin mitä pystytte itse resursseillanne elättämään? Minusta on vastuutonta ja julmaakin hankkia suuri perhe tietäen, ettei lapsille pysty tarjoamaan riittävästi. Nykyaikana on olemassa lukemattomia ehkäisykeinoja, rakasta perhettäsi ja käytä niistä jotakin.
Katopa kun olosuhteet ja tilanteet muuttuu. Voi tulla eteen vastoinkäymisiä, joita ei osaa ennustaa. Itselle kävi näin. Toki sain vyötä kiristämällä ja omista menoista tinkimällä lapset täysi-ikäisiksi. Mutta varmasti olisin halunnut heille enemmän, parempaa tarjota. Mutta elämä meni, niin ku meni. Kovin on mustavalkoinen ajattelumalli sulla.
Ap, todella hienosti kiteytetty. Itse olen yh:n lapsi. Minä olen 9-vuotiaana 2000-luvun alussa vielä parsinut omat sukkani, kun ei ollut kaupasta varaa hakea uusia enkä jaksanut enää äitiä masentaa rikkinäisillä sukillani.
Olen myös itse kokenut köyhyyden, kun lapseni isä sairastui ja jäin yksin jo odotuksen aikana. Olin 3 vuotta todella köyhä, vaikka olin myyjänä vaateliikkeessä. Asuin vuokrakaksiossa lapsen kanssa ja nukuin itse olohuoneessa. Kun tapasin uuden miehen, me teimme suunnitelman. Me aikoisimme yhdessä tehdä kaikkemme, jotta me saisimme talousasiat kuntoon (mies oli eronsa takia tosi köyhä). Kun olin 25 muutimme 5 henkisen perheen kanssa omakotitaloon. Meidän kulumme itseasiassa tippuivat, koska maksamme lainaa vain 614 e / kk - vuokra oli 800 e / kk.
Kaikki lähti aluksi tosiaan budjetista, säästämisestä, uuden ammatin opiskelusta, säästämisestä. Ja BOOM: 27-vuotiaana olin saanut säästettyä omalle tilille yli 10 000 e euroa ja aloitin vihdoin sijoittamisen.
Vaikka tulot nousivat uuden ammatin myötä (AMK-tasoinen), niin en juossut tuhlaamaan. Säästin, sijoitin. Mies maksoi omia velkojaan, jotka olivat koituneet avioerosta. Salkkuni arvo nousi, sain ostettua käteisellä 13 000 euron auton, matkustelemme 1-2 kertaa vuodessa ulkomaille. Tänä vuonna 30-vuotiaana tulen ostamaan ensimmäiset sijoitusasuntoni. Olen sijoittanut myös Start Up-yrityksiin ja treidannut itselleni hyvät tulot alkuvuonna (13 000 e voittoja). Salkkuni osingot ovat kuukaudessa 50-350 e. Joskus jo pelkästään tuo 50 euroa oli itselleni hiton iso raha enkä aina tajua, että nykyään salkkuni tekee minulle tuon rahan.
En olisi koskaan uskonut, että onnistuisin tässä. Olisin voinut tosiaan jäädä sinne vuokrakaksioon surkuttelemaan kohtaloa, mutta minulla/meillä oli päämäärä ja tavoite. Uskonkin, että moni köyhä perhe ei vaan jaksa yrittää hakea tietoa taloudellisesta vaurastumisesta. Kun on köyhä, niin kaikki aika menee siinä kun miettii, miten selviää tulevista ruokaostoksista ja laskuista, tiedän sen niin hyvin, koska olen ollut siinä tilanteessa.
Köyhänä toisaalta oppii arvostamaan niitä pieniä asioita. Muistan kerran kun minulla oli juuri ja juuri rahaa ostaa näkkäripaketti, voita sekä halvinta leikkelettä. En olisi uskonut, että NÄKKÄRI pystyi maistumaan niin hyvältä. Joskus rahat jäivät just ja just siihen rajalle, että piti ottaa pullot mukaan, jotta sai ostettua jotain lihaa tai vihanneksia. Joskus kaivelin laukunpohjia, jos sinne olisi jäänyt joku hilu.
Tämän ei ole tarkoitus olla mikään tarina, jolla tuon ”paremmuutta esiin” vaan haluan kertoa teille, että kaikki on mahdollista ❤️
On olemassa köyhille lähes ilmaisia lomia varsinkin yh. Ottakaa selvää. Suomessa.
Kun me olimme köyhiä ja asuimme lasten kanssa stadin vuokra asunnossa Helsingissä elämämme oli varsin hyvää. Minä olin saanut lapsuudesta asti säästettyä 3000e säästötilille. Siis ihan rippikoulurahoista asti, ylioppilasrahat, kesätyörahat ja säästin jopa opintotuesta. Tämä raha, toi minulle mielenrauhan koska tiesin että minulla on se vaikka en siihen koskaan koskenutkaan.
Minulla tai lapsilla ei koskaan ollut mitään uutta vaan aivan kaikki tutuilta lahjoitettua tai saatua tai kirppikseltä euron korista. Minulla oli todella tiukka budjetti ja suunnitelma. Ruoka lähinnä 60c makaronia ja perunaa höystettynä-60% S-marketin ilta-alelihoilla. Marjoja poimin pakkasen täyteen muuten lähinnä porkkanaa ja euron/kg banaaneja. Lastemme varhaislapsuusaika oli ihanaa: kävimme kirjastossa, falkullassa, haltialassa, Korkeasaaren vuosilippu oli siihen aikaan tarjouksessa 50e/vuosi ja linnanmäelle pääsi ilmaiseksi sisään ja pariin laitteekseenkin. Suomenlinnaan pääsi vaunujen kanssa ilmaiseksi ja leikkipuistossa sai ilmaisen ruoan. Museoissa oli ilmaispäivät ja seurakunnalla oli ihania perhepäiviä ja leirejä joihin pääsi ilmaiseksi tai muutamalla eurolla ja ruokakin oli usein tarjolla. Kallvikin hiekkarannoilla nautittiin helteestä ja seurasaaressa oli kiva viettää kesää.
Parvekkeella oli neljän euron kahluuallas jossa pikkuiset viihtyivät ja Lidlin 1.5euroa maksavasta kahden litran kermajäätelöpakkauksesta sai kymmenen jäätelöannost ja ripaus strösseliä päälle.
Nykyään perheemme tulot ovat 150 000e vuodessa mutta lämmöllä muistelen kotiäitiaikoja jolloin olimme köyhiä mutta onnellisia.
Aika paljon on kiinni siitä miten itse viitsii. Me emme olleet edes toimeentulotukeen oikeutettuja tuon vararahastoni takia. Me elettiin monta vuotta siis lapsilisillä ja kotihoidon tuella ja mies opiskeli ja sai välillä opintotukea ja teki 2-5 vartijakeikkaa kuukaudessa. Asumistukea saatiin vähän, oltiin TOSI tiukilla.
Opiskelu, nöyryys ja yrittäminen kannatti ja nykyään tosiaan pyyhkii hyvin. Ikinä ei tiedä kuinka kauan tätä onnea ja hyvää tuuria kestää niinpä säästän koko ajan pahan päivän varalle.
Vierailija kirjoitti:
Tätä juuri tarkoitinkin, että vaikuttavat nuoren osuuteen. Ei teiniä kiinnosta tienata tuollaista varten, eikä se mielekästä olekaan.
Itselläni ei ole teinejä enkä ole toimeentulotukiasiakas, mutta en itsekään haluaisi lasteni tekevän kesätöitä, jos eivät itse hyödy siitä saamalla omaa rahaa.
Jokainen kuitenkin saa tienata sen 150e/kk ennen kuin se vaikuttaa toimeentulotukeen. Kyllä tuolla rahalla se köyhänkin lapsi varmaan jonkun mieluisen asian itselleen hankkii.
En tajua aloitusta. Pitäisikö itsensä fittiin treenanneen tajuta millaista on olla läski kun popsii juustonaksuja sohvalla kaiket päivät? Mitä siitä pitäisi noin niin kuin tarkalleen ottaen tajuta?
Ihan noin referenssiksi: miesystävälläni on about 20 prosenttia pienempi palkka kuin minulla ja minä olen sellainen pyryharakka, mutta hän on meistä se joka perää että viitsisin säästää rahaa ja hän haluaa että käytän rahaa hiusten- ja ihonhoitoon ja hän tykkää matkustelusta kun taas minä en. Hän ei ole kertaakaan tuntemisemme aikana valittanut sitä että jollain toisella on jotain mitä hänellä ei ole. Ei ikinä. Hän keskittyy tasan siihen miten itse hoidamme näillä kurapalkoillamme itsellemme sellaisen elämän kuin haluamme. Minä nyt olen edennyt hieman häntä enemmän ja siksi voin ostella jotain pientä hassua mutta en kuitenkaan ole sellainen luksuksen perään kuin hän. Yritetään pärjätä jne. Mut siis ihan lapsellista että "joku enemmän omistava ei tajuu mua". Hohhoijaa.
Suomessa köyhyys on ihan höpöhöpöä. On ihan oma syy, jos ei ole varaa pleikkariin tai trampoliiniin. Vaikka ei kävisi töissä, tuet ovat Suomessa sen verran suuret, että helposti saa kuussa 100-300 euroa säästöön. Sitten kun säästöjä on kertynyt, voisi ostaa jotain isompaa tai käydä jossain kalliimmassa paikassa lomalla. Säästöt voi kerätä sukanvarteen niin Kela ei voi nillittää säästöistä toimeentulotukea haettaessa.
Suomessa köyhyys johtuu tyhmyydestä, ei malteta säästää vaan on saatava shoppailla joka kuukausi jotain täysin turhaa kuten uusia vaatteita tai sisustus krääsää.
Suomessa pitäisi opettaa taloudenhallintaa kouluissa. Nykyisin kai vähän on jotain yhteiskuntaopintunneilla, mutta se on aivan naurettavan vähän.
Itsekunnioitus kaikkein olennaisinta. Nähty on varakkaan perheen lapsia jotka laittoivat kaiken menemään.
kuka "köyhä" lomailee suomen tuet niin suuria että loisetkin vaativat hotelli palvelut. onko niin raskasta kuittailla tukia ja rustailla anomuksia. tämän on loputtava. ei ole keski tuloisella lomaa kun tekee kolmea työtä
Vierailija kirjoitti:
Suomessa köyhyys on ihan höpöhöpöä. On ihan oma syy, jos ei ole varaa pleikkariin tai trampoliiniin. Vaikka ei kävisi töissä, tuet ovat Suomessa sen verran suuret, että helposti saa kuussa 100-300 euroa säästöön. Sitten kun säästöjä on kertynyt, voisi ostaa jotain isompaa tai käydä jossain kalliimmassa paikassa lomalla. Säästöt voi kerätä sukanvarteen niin Kela ei voi nillittää säästöistä toimeentulotukea haettaessa.
Suomessa köyhyys johtuu tyhmyydestä, ei malteta säästää vaan on saatava shoppailla joka kuukausi jotain täysin turhaa kuten uusia vaatteita tai sisustus krääsää.
Suomessa pitäisi opettaa taloudenhallintaa kouluissa. Nykyisin kai vähän on jotain yhteiskuntaopintunneilla, mutta se on aivan naurettavan vähän.
Näin. Jos köyhyyttä määritellään niin että ei ole pleikkaria ja trampolia, jotain on pielessä. Pahasti. Tällaisten ihmisten pitäisi mennä köyhiin maihin katsomaan mitä köyhyys on, ei ulista täällä turuilla siitä että ei päästy huvipuistoon.
Onpa tyhmä aloitus. Minä olen hyvätuloinen, asun kerrostalossa, eikä ole mitään pihaa, mönkijää, paljua tms. Aivan outoja kuvitelmia. Käyn ulkona kävelyllä ja yleisellä rannalla istuskelemassa ja uimassa. Katson telkkaria ja surffaan netissä. Teen normaaleja kotitöitä eli siivoan, laitan ruokaa, pyykkaan. Ap:lla on todella hämärät mielikuvituskäsitykset hyvätuloisten elämästä, eivätkä ne vastaatodelliduutta.
Vierailija kirjoitti:
Kun me olimme köyhiä ja asuimme lasten kanssa stadin vuokra asunnossa Helsingissä elämämme oli varsin hyvää. Minä olin saanut lapsuudesta asti säästettyä 3000e säästötilille. Siis ihan rippikoulurahoista asti, ylioppilasrahat, kesätyörahat ja säästin jopa opintotuesta. Tämä raha, toi minulle mielenrauhan koska tiesin että minulla on se vaikka en siihen koskaan koskenutkaan.
Minulla tai lapsilla ei koskaan ollut mitään uutta vaan aivan kaikki tutuilta lahjoitettua tai saatua tai kirppikseltä euron korista. Minulla oli todella tiukka budjetti ja suunnitelma. Ruoka lähinnä 60c makaronia ja perunaa höystettynä-60% S-marketin ilta-alelihoilla. Marjoja poimin pakkasen täyteen muuten lähinnä porkkanaa ja euron/kg banaaneja. Lastemme varhaislapsuusaika oli ihanaa: kävimme kirjastossa, falkullassa, haltialassa, Korkeasaaren vuosilippu oli siihen aikaan tarjouksessa 50e/vuosi ja linnanmäelle pääsi ilmaiseksi sisään ja pariin laitteekseenkin. Suomenlinnaan pääsi vaunujen kanssa ilmaiseksi ja leikkipuistossa sai ilmaisen ruoan. Museoissa oli ilmaispäivät ja seurakunnalla oli ihania perhepäiviä ja leirejä joihin pääsi ilmaiseksi tai muutamalla eurolla ja ruokakin oli usein tarjolla. Kallvikin hiekkarannoilla nautittiin helteestä ja seurasaaressa oli kiva viettää kesää.Parvekkeella oli neljän euron kahluuallas jossa pikkuiset viihtyivät ja Lidlin 1.5euroa maksavasta kahden litran kermajäätelöpakkauksesta sai kymmenen jäätelöannost ja ripaus strösseliä päälle.
Nykyään perheemme tulot ovat 150 000e vuodessa mutta lämmöllä muistelen kotiäitiaikoja jolloin olimme köyhiä mutta onnellisia.
Aika paljon on kiinni siitä miten itse viitsii. Me emme olleet edes toimeentulotukeen oikeutettuja tuon vararahastoni takia. Me elettiin monta vuotta siis lapsilisillä ja kotihoidon tuella ja mies opiskeli ja sai välillä opintotukea ja teki 2-5 vartijakeikkaa kuukaudessa. Asumistukea saatiin vähän, oltiin TOSI tiukilla.
Opiskelu, nöyryys ja yrittäminen kannatti ja nykyään tosiaan pyyhkii hyvin. Ikinä ei tiedä kuinka kauan tätä onnea ja hyvää tuuria kestää niinpä säästän koko ajan pahan päivän varalle.
Oletteko te nyt siis rikkaita mutta onnettomia?
On totta että köyhillä on usein ajattelu urautuneempaa ja kapea-alaisempaa kuin rikkailla. Väitän kuitenkin että se on enemmän köyhyyden seuraus kuin syy. Syrjäytyneiden perheiden lapset lähtevät elämäänsä niin pitkältä takamatkalta, että vaatii todella paljon kiriä rikkaiden perheiden vesat kiinni. Moni tässä onnistuu, mutta ei pidä ihmetellä miksi kaikki eivät.
Olen itse ihan perus-virkamiesperheen kasvatti, enkä ole varsinaisesti kohdannut köyhyyttä. Olin kuitenkin työttömänä parisen vuotta, ja kun tipuin ansiosidonnaiselta, piti oikeasti tarkkailla menoja ja miettiä mihin rahat riittää. Epätietoisuus tulevasta oli todella kuluttavaa. Jo tuona lyhyenä aikana huomasin, että aloitteellisuuteni ja mielialani laskivat. Voisin kuvitella, että jos koko elämä on ollut tuollaista, se tappaa kyllä ihmisen tulevaisuudenuskon ja aloitekyvyn.