onko omien tunteiden ilmaiseminen kielletty lestadiolisuudessa?
Vionola, on tuonut esille pienen siionin ongelmia. Jotka pienellä paikkakunnalla asuvana tunnistan. Vaikka työvuorot ovat " vapaaehtoisia" ne kuitenkin ovat pakollisia. tämä tarkoittaa sitä että jos sanot suoraan ettet voi syystä tai toisesta osallistua nimesi laiteaan mm keittiövuoroon ja sanotaan - no jos nyt kuitenkin yrittäisit ym ym
Kun perhe joutuu mm työelämän takia joustamaan vähän joka päästä vaatii kaikenlaisiin talkoisiin osallistuminen melkoisia järjestelyjä. Tiedän vinolan puhuvan täytytä totta siinä että suviseurajärjestelyt nielevät monen perheen vapaa-ajan siinämäärin tarkasti että äiti jolle usein koko kotirumba jää väsyy. Ja tämä tapahtuu niissä perheissä jossa perheen isä muutenkin on syystä tai toisesta paljon poissa. Ja mm vuorotyö on yksi joka toisaalta antaa perheelle liikkumatilaa mutta myös vähentää sitä sosiaalista aikaa mitä on virkatyötä tekevillä. Vionola kysyy ihan aiheesta kuinka kauan voidaan olla pyytämässä ja pyytämässä " talkoisiin" , silloinkin kun ei enää pyytetttä jaksa.
Siionin talkoot eivät saa johtaa tilanteeseen jossa perhe joutuu niin tiukille että perhe-elämä alkaa kirkistymään. Väsyminen ei lopu siihen kun suviseurat lopppuu.
Sitten on se puoli että kun ja jos katsot että perheen edun mukaista ei ole se että ne vapaat viikonloput joita perheellä on käytetään ry:n talkoisiin vaan siihen että saa olla perheen kanssa. Tätä katsotaan monesti erittäin pahalla. Meidän perheessä kuvio tarkoitaa sitä että jos osallisutuisimme kaikiin meille määrättyihin talkoisiin niin meille ei jäisi vuodessa kuin muutama vapaa viikonloppu. Kun keittiövuorot ja isäntävuorot ja pyhäkoulu ja raamattuluokka ja päiväkerhovuorot ovat kaikki eri viikonloppuina ja mahdollista ei ole että niitä pyöritettäisiin sillon kun mies on töissä viikonloppuna.
Kun suoraan sanot että et osallistu ainakin meidän perheen kohdalla se on katsottu suoraan että meillä ei ole uskon asiat kohdallaan. Se on myös johtanut sosiaaliseen syrjintään ja avoimeen paheksuntaan. Saako näin tehdä vai ei ei ole minun päätettävissä. Ja vaikka heille on tosiasiat kerrottu ei se muuta tilannetta mihinkään. Eli toimintaa on enemmän kun väki jaksaa nurisematta vetää. Ja ne jotka uskaltavat sanoa että eivät tule takoisiin saavat osakseen jatkuvaa kyselyä siitä - miksi et ollut sielä tai täällä.
Kysymys kuuluukin: Saako kielteiset tunteet tuoda esille vai ei?
Omakohtainen kokemus tahtoo olla se että ei saa. Pitää vaan loputtomiin jaksaa ja ymmärtää. Ja jos ei tätä aidosti jaksa vedotaan aina siihen että on joko katkera tai muuten uskon asiat eivät ole kohdallaan. Eikö tässä lähdetä ry:n talkoilla ansaitsemaan paikkaa Jumalan valtakunnassa?
Kommentit (61)
Halusiko tämä äiti oikeasti lähte sinne juttuun.... jos tilanne on se että tietää ettei kotimiestä ole eikä tule, hyvässä lykyssä asiasta ei olla edes mainuttu tälle äidille koska - eihän se kuitenkaan tule????????
Miettikää miltä oikeasti tuntuu se että olet toisille ilmaa!!!!! EI sen naisen hauilla välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa että se ei okesasti pääse mihinkään!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!11
Haluat tai ei et pääse ja elämän realiteetit on siinä. Kokemusta on ja voin sanoa että loukaa niin paljon ettei oikeasti jaksa aikuisuus aina riitää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Toivoin ettei tätä ketjua lukevilla ole luetun ymmätämisen vaikeuksia.....
ELÄMÄN REALITEETIT VOIVAT TOISISSA PERHEISSÄ OLLA TODELLA KARUT NAISEN OSALLA..... -> TOISESSA KETJUSSA KIRJOITIN JUURI TÄSTÄ KUN MIKÄÄN EI MUUTU TEET MITÄ TEET.....
YMMÄRTÄKÄÄ NYT toiset todella elävät vaihtoehdotonta elämää, koti on vankila, mikään ei muutu kun kukaan ei tule vastaan.....
voi lappuliisa tuokin kuuluu toimintaanne eli kuka kumma asialla ei ole mitään väliä kunhan saan tietää kuka se oli , kuka voi sanoa niin.... ei hyvänen aika mun on pakko saaha tietää.... Tuo tekstisi pudotti sinut pisteiden häntäpäähän. et tunne täältä ketään minut viimeisenä. Ja se ei ole tekstien ja kirjoittajien tehtävä etsiä sanoista sopivia jotka voisi yhdistää johonkin ihmiseen jonka kenties tunnet.To on samalasista toimintaa kun seurapenkissä siellä viimeisessä rivissä jonkun lapsi alkaa parkua kääntyy koko sali niin ne ison perheen äiditkin katsomaan kenen kumma kakara parkuu noin ei se huuto vaan se että näen kenen noin huutaa kun ne meidän ei koskaan tee noin.sääli että kyttäyksesi menee hukaan mutta kenties oikeassa elämässäsi voisit oikeasti olla lappuliisa kannattais ei menis harjoittelu hukkaan. ei pahalla mutta ajatteletko todella noin kuin kirjoitit.
Se harmillinen tosiasia tässä elämässä on, oli sitten kyseessä työpaikka, rauhanyhdistys tai vaikkapa vaan koti.
Jos et osaa sanoa EI, on sinun elämäsi rankkaa!!!
Siis haluan vaan sanoa, että itse olen kokenut mielekkäänä talkootyön ry:llä. Se on sosiaalinenkin tapahtuma ja saanhan vastineeksi käydä seuroissa. Miten muuten tuo homma pyörisi??
Ja tuon kaltaista ongelmaa en ole kuullut kuin on tällä violalla vai oliko se viola... Itse olen kieltäytynyt ja myös mieheni työvuoroista jos tilanne on ollut sellainen, että ei ole pystytty. Harvoin tosin emme pysty, kun minä haluan kantaa, samoin kuin mieheni, korteni kekoon ja pidämme molemmat toisten kanssa puuhastelusta, oli sitten kyse ry:n tai vaikkapa asukasyhdistyksen toiminnasta.
En kuitenkaan katso yhtään kieroon, jos joku ei jaksa. Jokaisella ON VAPAUS!
Siis on meidänkin keittiöryhmästä ry:llä vetäytynyt joskus esim. muutamaks kuukaudeks äiti pois, kun on vauva tullut, mutta sitten tulee jo mielellään, kun on ollut jo mukava tas tulla rupattelemaan ja yhdessä toimimaan.
En voi violan kirjoituksen perusteella muuta sanoa kuin että surullista, jos joku ottaa nuin kovaksi taakaksi ry:n vapaaehtoiset työt. Ja kun ne ovat vapaaehtoisia. Ei tarvitse kuin osata sanoa EI, en pääse... Ja siinä se! Eikä tarvii sitten vanhoja srk:n herroja syytellä, joilla ei ole yhtikäs mitään tekemistä paikallisten rauhanyhdistysten työvuorojen kanssa ;)
Hyvää jatkoa Violalle kaikesta mustamaalaamisesta huolimatta toivotan! Ja voimia elämään! Nämä viestit vain laittoivat miettimään, mistä tuollainen katkeruus johtuu! Ja mikäköhän on muun elämän tilanne.
" En voi violan kirjoituksen perusteella muuta sanoa kuin että surullista, jos joku ottaa nuin kovaksi taakaksi ry:n vapaaehtoiset työt. Ja kun ne ovat vapaaehtoisia. Ei tarvitse kuin osata sanoa EI, en pääse... Ja siinä se! Eikä tarvii sitten vanhoja srk:n herroja syytellä, joilla ei ole yhtikäs mitään tekemistä paikallisten rauhanyhdistysten työvuorojen kanssa ;) "
-> ei nimittäin vaikka sanoo suoraan että ei tule ja tee keittiövuoroa vaikuta sitä eikä tätä vuoro pätkähtää listan mukaan. Ja kun et tee kun et ole luvannutkaan tehdä aina nulee napinaa ja nurinaa
-> ehkä toisilla sitten onnistuu se että mies hoitaa tenavat keittiövuorojen ajan meillä se ei useimmiten ole mahdollista syitä sen kummemmin täällä täi ry:llä selittämättä
-> ja mitä sitten tulee siihen että onko nämä työvuorot sitten vanhojen partojen asioita niin on ne jos niistä ei akkalauman kanssa päästä yhteisymmärrykseen
Ja kyllä mulla päreet on palanut siihen sisarien soutamiseen ja huopaamiseen -> olen puhutellut sisaria kahden kesken
-> olen puhutellut sisaria tästä vuosikokouksessa
-> olen ollut hiljaa ja niellyt nurinat jotka aiheutuu siitä että en välttämättä tule tekemään minulle määrättyä vuoroa.
Ja mitä tähän sosiaalisuuteen tulee niin jos työvuorojen tekeminen on ainoa sosiaalinen elämä mihin sisarien mielestä kelpaa niin en tiedä.....
ratkaisu.
Olet unohtanut täysin itsesi. Kuka sinä olet ja mikä on tarkoituksesi/tehtäväsi tässä maailmassa. Olet itseltäsi täysin hukassa ja uupunut. Suurimman osan elämästäsi olet elänyt toisten ehdoilla toisille antaen itsesi unohtaen. Elät vain toisille et itsellesi. " Heikkoutesi" on että ajattelet mitä toiset sinusta ajattelevat. Kaikkeen mitä teet tai et tee tarvitset selityksiä ja hyväksyntää. MIKSI?
Vahvuutesi on älykkyys jota käytät rajoittuneesti.
Ympärilläsi on vahva kuori jonka alla todellinen minä asuu. Se kuori on nyt rikkoutumassa ja sieltä ilmestyy todella kaunis ja upea ihminen. Kun tuo kuori murtuu tekee se todella kipeää. Tarvitset tukea, lohdutusta ja ymmärrystä.
Anteeksi kirjoitukseni jos se sinua loukkaa, mutta sanomasi kertoo vahvasta tunteesta jonka keskellä elät. Sinä nouset tästä vielä vahvana. Tunteiden ilmaiseminen kuluu ihmisen perusoikeuksiin sinulla on oikeus ilmaista tunteitasi sinun ei tarvitse kysyä lupaa keneltäkään.
Pohtiminenkin on terveellistä kun vain muistaa pitää " jalat maassa" .
Linkki joka ehkä selkeyttää ajatuksia. Tarkoitus ei ole viedä uskoasi, vaan löytämään itsesi ja vahvistamaan olemassa olevaa uskoasi.
http://www.vihrearouva.net/usko/entinen_kristitty_carr.html
- että kysyisin mitä muut minusta ajattelevat.
Teen sen minkä oikeaksi näen en muuta. Toisaalta tämä ei näy miellyttävän kaikkia. Ja saan siitä avonta pahekustaa osakseni jonka otan hymyllen vastaan. Ja tämä taas ärsyttää entistä enemän tiedän sen.
Toisaalta elämässäni on joitain asioita jotka odottavat ratkaisua ennen kuin voi siirtyä elämässä " eeteenpäin" . Tässä vaiheessa on turha hakata päätä seinään joten vaikka odottaminen on vaikeaa toivon että odotus palkitaan aikanaan.
Vaikkei kysyisikään toisilla on ihan intohimona kertoa mitä mieltä he ovat tekemisistäni ja tekemättäjättämisestä. Tai päätöksistäni. -> toivon että nämäkin ihmiset aikuistuvat aikanaan, toisilla se vain näkyy kestävän...
Noin se todellisuudessa tosissaan on.Jos et ymmärrä vaieta sinut vaiennetaan vaikka sitten väkisin. On pakko ajatella kaikesta samoin ja jos jostain nuriset olet katkeroitunut ja kuulee sanottavan että mikähän senkin pään on pimentänyt? Lestadiolaisuudessa ei ole itsellä mitään ajatuksia ja et tee mitään mitä itse haluat. Täytät kalenterin työvuoroilla ja istut kolme kertaa viikossa seuroissa hiljaa`. Jos haihattelet jotain muuta olet sitä mitä edellä mainitsin.Voimia sinulle pohtia ja perheellesi. Et ole masentunut olet rohkea nainen ja nääthän kirjoittelun määrästä että asia on arka jo muillekin eikä siitä saisi näköjään puhua. mutta puhu ja kerro niin paljon kun jaksat. Se puhdistaa kaikkien ilmapiiriä ja ainakin pistää ajattelemaan asioita että lintukoto elämä on takanapäin. Ja jotka toista väittää ovat tosi vähän tietoisia mitä aidan toisella puolella tänä päpvänä tapahtuu. Olen aitiopaikalla seurannut nuoren kamppailua päästä eroon uskostaan ja on järkyttävää seurata miten häntä pelotellaan... seuraus oli että hän menetti terveytensä kun perhe hylkäsi että näinkin voi käydä...
Suomi on kuitenkin maa jossa on uskonnon vapaus, yksilön vapaus...
Kannattaa opetella sanomaan oikeasti ei ja ehkä pohtia joskus jopa sitä, kuvitteleeko itse ehkä toisten puolelta sellaista halveksuntaa jota ei ole olemassa.
En sitä sano, että sitä ei voi olla, mutta jotenkin kuulostaa kyllä tosi vaikeelta, nihkeeltä, karulta, ahdistavalta...
Itse kun olen, aivan kuten äitini ja isäni, sekä tuttavani kokeneet aina vapauden ilman että muut siitä sitten painostavat.
Tiedä sitte!
Mutta yhden pyynnön esitän kaikille katkerille kirjoittajille:
ÄLKÄÄ TULKO TÄNNE OIKEASTI YLEISTÄMÄÄN JA SANOMAAN ET JUST NOIN SE ON TOI ASIA!
Ihmisiä on monia, persoonia monia, kemiat passa tai ei!
Jos sinulla itselläsi menee noin, älä kiitos yleistä!!! Ja mustamaalaa.
Toki uskon, että jokaisella aikuisella on sen verran realiteetin tajua, että tuskin yleistääkään.
Hyvää kesän jatkoja ja toivon että kaikki kokisivat asioiden positiiviset puolet ja eläisivät niissä iloisissa asioissa.
" Surun ja huolen linnut lentävät pääsi ylitse. Älä kuitenkaan anna niiden tehdä pesää itseesi"
Ihminen joka on lapsesta asti kuullut pelastusoppia haluaa pelastua. Kuka haluaa joutua helvettiin, jos uskoo siihen? Ei varmasti kukaan. Mitä tuohon uskonnonvapauteen tulee, loppuu se siihen, kun sinulle sanotaan. Et ole uskomassa, jos uskot, ajattelet ja kritisoit toisin. Itse en usko, että siitä tilanteesta lähdetään helposti, koska usein se on koko suvun asia, jota puidaan ja joka tuottaa suurta ahdistusta ja syyllisyyttä itselle ja läheisille. Ei ole helppoa tuottaa surua rakkaileen, siihen tarvitaan todella vahvaa ihmistä.
Elämässä tarvitaan kritiikkiä. Eikö mustamaalaminen tarkoita sitä, että ei ole aihetta mitään syytä kritisioda. (mustamaalata kun kaikki todellisuudessa on kaunista ja virheetöntä)
Aforismisi allekirjoita. Se ei kuitenkaan ole helppoa, jos apua ei saa, ja sinua arvostellaan ankarasti elämäsi valinnoista.
Luin tän otsikon alla olevat viestit läpi ja aikamoinen tunteiden kirjo kävi lävitseni. Hämmennys, epäily, ja suoranainen vihakin.
Ensinnäkin en ymmärrä Vionolan ja Pohtijan energiamäärää kun jaksavat täällä jauhaa heidän epäoikeudenmukaisesta kohtelusta siionissaan! Miksi ette suoraan sitten jätä koko liikettä ja näitä karmeita ihmisiä siellä ja pese käsiänne koko liikkeestä, vaan mangutta kuinka teillä on kauheaa istua seurapenkissä, käydä suviseuroissa, raataa talkoissa ja kukaan lestadiolainen ei teitä Oikeasti ymmärrä. Ystävät hyvät, ei ketään aikuista ihmistä voi pakottaa olemaan uskovainen, kai te nyt sen itsekkin jo ymmärrätte että tuo narina antaa teistä todella tyhmän ja päättämättömän kuvan???
Itse olen nuori kohta 6 lapsen lestadiolainen äiti. Pienessä siionissamme
on tavallista että jos paikkakunnalle esim. tulee uusi perhe, niin tottakai heitä hetken kuluttua pyydetään keittiövuoroihin jne.
En näe asioita musta-valkoisesti vaan voin sanoa että kyllä meidänkin keskuudessa on pohdittu miksi joku äiti tai isä ei osallistu vaikkapa joihinkin tehtäviin. ja tokihan on niin, erilaisia kun ihmisinä olemme, että jotkut, varsinkin vanhemman sukupolven edustajat, pitävät itsestään selvyytenä että kaikki osaavat leipoa, laitta ruokaa, ommella jne. ja että kaikkien " pitäisi" pystyä osallistumaan useampaan työvuoroon. Mutta oleellista tässä on se että jonkun on sanottava SUORAAN että ei se kuule nykypäivänä äiti jaksa/voi/ehdi välttämättä kaikkeen osallistua! Ja jos tämä kyseinen muuta väittävä henkilö siitä loukkaantuu niin se on ihan sen ongelma. Tärkeintä on että jokainen voisi tehdä semmoista josta pitää ja osaa.
Ja meidänkin siionissa on pari äiti jotka eivät osallistu keittiövuoroon, syitä en tässä nyt kerro, mutta ihan ymmärrettäviä syitä ja ne on hyväksytty eikä siitä nurista ja parjata selän takana!!
Tärkein pointti täs on se että nämä äidit ovat Suoraan sanoneet miksi eivät osallistu.
Mutta sitä en ymmärrä että jotkut hoitavat kyllä mieluusti kaikenmaailman muita hommia joka ikinen viikonloppu mutta ry:n tehtävät ja seuroissakäynti on sitten raadantaa ja vastenmielistä!
Itse nuorena äitinä koen keittiövuorot suurena voimavarana itselleni. On melkein juhlaa päästä keittiölle, sisarpiiriin tai muualle uskovaisten kanssa,missä ei tarvitse esittää mitään, saa olla juuri oma itsensä ja iloita yhdessä tekemisestä.
Joten toivon todella että Vionola ja Pohtija pääsevät katkeruudestaan ja edes elämä pysäyttäisi jonkun verran miettimään asioita....
kiinitimpä viesteihisi ja tuli mieleeni että oletko ihan terve normaali uskovainen äiti. mietippä sanojasi ja mieti onko tuo uskovaisen ihmisen puhetta. Ilmoitan ylläpidolle viestisi.
kuule ystävä hyvä juuri elämän pysäytäminen ja kaiken kokeneeena voin ja pystyn todella sanomaan kaiken mitä sanon. ja täysin sillä tunteela mitä olemme kokeneet kuule elämä ei voi pahemmin pysähtyä kun hoidat 24h letkuruokittavaa lasta. toivottavasti koet itse saman ja viisastut ja tulet kokemaan elämän pysähtymisen ja voit sitten hivenen järkevämpänä ja viisaampana tulla latelemaan neuvoja. mietippä tarkkaan haluatko vaihtaa päiviä? toivottavasti sinuakin elämä vielä opettaa toivon sitä ainakin joka iltarukouksessa. mietippä kun seuraava lapsesi syntyy ja kuulet sanat lapsesi on syvästi vammainen..... mitä sitten..oletko kokenut tämän.... vai oletko kaikesta elämän opetuksista vielä täysin tietämätön ja jatkat auvoista elämää .
en ole lestadiolainen, en edes uskovainen, mutta jonkun verran lukenut näitä ketjujanne. Mietin, miten voisin muotoilla kysymyksen kuulostamatta epäkorrektilta.. siis tuosta 24h vuorokaudessa vaativasta letkuruokittavasta, yöt möykkäävästä, hymyilemättömästä ja vailla mitään kontaktia olevasta lapsesta.
Miksi ette luovuta, anna lasta hoivakotiin?
Mikäs kukaan on toisen elämää arvioimaan onko se auvoista " mistään mitään tietämätöntä" tai mitä lie ....??
Mutta Tuosta sun kirjotuksesta voisin luulla että " kaiken Kärsimyksen kokeneena" olet korottanut itsesi Jumalan rooliin, kun alat jo toisten elämään jakeleen kärsimyksiä.
Jos se sun elämää piristää niin rukoile vaan ihan kaikessa rauhassa, mutta muista kuitenkin lisätä loppuun: jos Jumala suo!
Ja luuletko että en ole koskaan ajatellut että myös minulle voisi syntyä vammainen lapsi? Kyllä, olen ajatellut asiaa, mutta en ole ajatellut siltikkään alkaa elämän niinkuin itse haluan vaan niinkuin raamattu opettaa. Ja mitä tuohon vammaisuuteen tulee niin veljeni on vammainen joten olenpa sitäkin elämää nähnyt. Entäs sinä? Olitko koskaan ennen tätä elänyt/nähnyt vammaisten elämää?
En yhtään vähättele elämääsi ja toivon puolestani iltarukouksessa että sinä ja lapsesi saisitte asianne kuntoon eikä katkeruus syövyttäisi sinua ihan rikki.
Toivottavasti edes hetken kadut niitä iltarukouksiasi....
Eihän omat ongelmat sillä parane, että toivoo toisille ongelmia.
Vihaisella ja katkeralla käyttäytymisellä vain karkottaa luotaan ihmisiä, jotka haluaisivat auttaa. Minä uskon niin, että jokaisen ihmisen elämästä löytyy myös positiivisia asioita, joista kannattaa ammentaa voimia elämään, eikä jäädä oman katkeruuden ja tyytymättömyyden noidankehään.
Kaikilla on varmasti jossain elämän vaiheessa suurempia tai pienempiä ongelmia moninaisista asioista johtuen. Itse ongelmissani käännyn ystävieni puoleen. Voisin mennä ammattiauttajallekin, jos siltä tuntuisi, mutta tähän asti olen selvinnyt hyvin ilmankin. Mielestäni ei pitäisi jäädä kotiin tai muualle vankilaan vaan hakea apua myös henkisiin (tai muihin) ongelmiin (ongelman) ulkopuolelta. Niinhän tehdään fyysisten ongelmienkin kanssa, jos kotihoidon konstit ei riitä tai tietoa ei ole tarpeeksi...lähdetään lääkäriin.
Ei myöskään kannata ylläpitää kulisseja hyvin menemisestä, jos siltä ei tunnu. Hyvin meneminen alkaa monesti siitä, että uskaltaa tunnustaa itselle ja toisille, että nyt ei jaksa tai osaa. Saa huomata, että muilla voi olla samanlaisia kokemuksia tai toiset hoksaavat antaa apua omien lahjojensa mukaan. Jos taas kaikista tuntuu ettei nyt jakseta otetaan kevyemmän kaavan kautta tai jätetään kokonaan toteuttamatta..ei elämän tarvitse olla suorittamista, mutta ei sitä jatkuvalla laiskottelullakaan kannata tuhlata.
Täytyy olla ihme paikka, jos ei löydy yhtään henkilöä, joka ymmärtää, jos selittää elämäntilanteensa. Varmasti löytyy joku joka voi noutaa vaikka nämä kyseiset joululaatikot kaupasta, jos toisella on koko konkkaronkka sairaana. Auttaa sitten itse toisia kun on enemmän voimia osallistua.
Itse pidän työvuoroja erittäin mukavana tapana tutustua ihmisiin esim. uudelle paikkakunnalle muuttaessa. Joskus saattaa olla työvuoroon lähtiessä sama tunne kuin esim sählyyn tai muuhun mukavaan harrastukseen aikoessa, että ei siis sillä hetkellä kauheena jaksais lähtä, mutta kun lähtee huomaa, että tämähän on mukavaa ja tulee hyvä mieli ja halu kiskoa itsensä liikkeelle uudelleen. :) Yhdessä toimiminen on tosi mukavaa, vaikka en olekaan mikään maailman sosiaalisin tyyppi vaan enempikin hiljainen luonteeltani.
Oulun ry:lle keittiövuoroihin ei meinaa päästä, vaikka haluaisikin. Siksipä olenkin osallistunut entisen pikku paikkakuntani työvuoroihin vaikken siellä enää jäsen olekaan.
Olen kokenut täyden vapauden ilmaista tunteitani. Keskustelen ystävieni kanssa kaikista mahdollisista asioista, olen sitä mieltä ettei ole asioita joista ei voisi keskustella. Tällä hetkellä eräs ystäväni miettii haluaako olla uskovainen vai ei. Olemme ihan vapaasti asioista ja tuntemuksista keskustelleet. Tottakai rukoilen, että hän haluaa pysyä uskomassa loppuun asti.
Voimia kaikille arkipäivään ja kaikenlaisten tuntemusten keskelle!!! Elämässä on paljon asioita joista kannattaa iloita :)
Feel Freeltä erittäin positiivinen ja ystävällinen sekä viisas viesti joka minunkin ajatukseni sisältää, mutta itse tuskin näin hyvin niitä esille osaisin tuoda.... :)
Eikö meilläkin olis aihetta ilmoittaa ylläpidolle kaikki sinun kirjoitukset joissa haukut jollakin tavalla lestadiolaisia? Minun mielestäni SINUN on turhaa möykätä täällä että " ilmotan ylläpidolle" . Tarviiko toisen ihmisen ymmärtämättömyydestä sitten ilmottaa ylläpidolle. Varmasti tällaisissa keskusteluissa tulee vastaan aina asioita joilla joku loukkaa jotain toista jne.
....katkerakin on vähän väärä ilmaisu...ennemminkin olen vain väsynyt siihen että ihmiset ovat oikeasti piitaamattomia.
Meidän perheen hommat ja kuviot ei ole juurikaan menneet eteen päin. Olen omat ongelani kertonut ihan suoraan ja kun olen suoraan sanonut etten osallistu siliti vuoro pätkähtää vaikka sanon ETTEN TULE.
Kysynkin nyt että kummassa on vika siinä joka sanoo vai siinä joka kuulee?
Toisaalta aitoa vapaaehtoisuutta on se että jos ilmoitaa ettei tule asiaa EI TARVITSE SELITTÄÄ. Kun selität saat joukon neuvoja joiden pätevyyttä omaan elämääni olen kritisoinut useampaankin kertaan. KUn en voi tehdä näiden neuvojen mukaan siitä yksin kertaisesta syystä että ne eivät kokeilusta huolimatta ole perheessämme toimineet, minä kannan narinat yksin.
Minä koen tämän ihan suoraan piitaamattomuutena. Mielestäni minulla on täysi oikeus päätää omasta elämästä siitä mitä teen tai jätän tekemättä.
Yhden ainoan kerran olen tämän vuoden puolella käynyt talkoissa ja niihinkin talkoisiin osallistuminen varmistui vain tuntia ennen niiden alkua, sattumalta. Eivätkä olee ry:n talkoita tälläkertaa mutta itselle homma oli muuten tärkeä joten olin todella hyvilläni kun sain mahdollisuuden osallistua ihan sattuman auttamana.... -> ja tästä sitten vedetään se johtopäätös että pääsen jos vain haluan.....
En voi mitään sille että koen sen loukaavana että ensinnäkään sillä mitä sanon ei ole ihan MITÄÄN merkitystä. Kuitenkin minun OLETETAAN tekevän ja järjestävän asiani NIIN että pääsen tekemään nämä työvuorot joita EN OLE LUVANNUT MISSÄÄN VAIHEESSA TEHDÄ. Ja kun en tee kun en pysty niin OLENKO TODELLA SELITYKSEN VELKAA? Aina pitää korvata korvata koravata vaihtaa .... Minun tehtävä ei voi olla järjestää sijaista työvuoroon jota en ole luvannut tehdä. En voi liioin vaihtaa vuoroa kun en pääse sitä kuitenkaan tekemään.... ehkä tämä on sitten niin vaikeaa ymmärtää että joku ei VOI.....
Ja voin sanoa että selityksen vaatiminen toisiin asioihin loukaa ainakin minun tajuansi siitä mikä on henkilökohtainen asia. Minun ja meidän perheen asiat eivät ole ry:n yhteisiä. Silloin kun selityksiä aletaan mennä alueille jotka koskee meidän perheen sisäisiä asioita en voi muuta sanoa kuin että ei kuulu kysyjälle.... Varsinkaan kun kysymyksen takana ei ole aito huoli vaan puhdas uteliaisuus.... Meidän perheen sisäiset asiat ovat niitä joihin muilla ei päätösvaltaa ole...
Pohtia,
minulla oli (ja on edelleen) hyvä ystävä, joka osallistui todella ahkerasti kaikenlaiseen v-ehtoistyöhön, mutta joka ei sitten hankalan elämäntilanteensa (siinä oli kotona hoidettavaa, kuolemansairasta äitiä, erittäin sairasta lasta ja muuta samassa keitoksessa) vuoksi päässytkään enää mukaan juuri mihinkään. Hän koki, että häntä syyllistetään (niin varmasti kävikin, joissakin tapauksissa) ja selitteli aivan tolkuttoman paljon (niin paljon, että saattoi jo kuulostaa epäuskottavalta).
Hän kertoi myöhemmin, että vasta, kun hän tyynen rauhallisesti lakkasi selittämästä yhtään mitään (ja kieltäytyi syyllistymästä), ihmisten asenne muuttui.
Onhan se järjenvastaista: luulisi, että kun kertoo oikean, painavan syyn, ihmiset olisivat jotenkin myötätuntoisempia, mutta toisin näyttää olevan. Ihmiset eivät ole kovin järjellisiä olentoja.
tuhve:
Siis pitäisi olla:
Siitä itsekin olen kyllä paljon kirjoittanut....