onko omien tunteiden ilmaiseminen kielletty lestadiolisuudessa?
Vionola, on tuonut esille pienen siionin ongelmia. Jotka pienellä paikkakunnalla asuvana tunnistan. Vaikka työvuorot ovat " vapaaehtoisia" ne kuitenkin ovat pakollisia. tämä tarkoittaa sitä että jos sanot suoraan ettet voi syystä tai toisesta osallistua nimesi laiteaan mm keittiövuoroon ja sanotaan - no jos nyt kuitenkin yrittäisit ym ym
Kun perhe joutuu mm työelämän takia joustamaan vähän joka päästä vaatii kaikenlaisiin talkoisiin osallistuminen melkoisia järjestelyjä. Tiedän vinolan puhuvan täytytä totta siinä että suviseurajärjestelyt nielevät monen perheen vapaa-ajan siinämäärin tarkasti että äiti jolle usein koko kotirumba jää väsyy. Ja tämä tapahtuu niissä perheissä jossa perheen isä muutenkin on syystä tai toisesta paljon poissa. Ja mm vuorotyö on yksi joka toisaalta antaa perheelle liikkumatilaa mutta myös vähentää sitä sosiaalista aikaa mitä on virkatyötä tekevillä. Vionola kysyy ihan aiheesta kuinka kauan voidaan olla pyytämässä ja pyytämässä " talkoisiin" , silloinkin kun ei enää pyytetttä jaksa.
Siionin talkoot eivät saa johtaa tilanteeseen jossa perhe joutuu niin tiukille että perhe-elämä alkaa kirkistymään. Väsyminen ei lopu siihen kun suviseurat lopppuu.
Sitten on se puoli että kun ja jos katsot että perheen edun mukaista ei ole se että ne vapaat viikonloput joita perheellä on käytetään ry:n talkoisiin vaan siihen että saa olla perheen kanssa. Tätä katsotaan monesti erittäin pahalla. Meidän perheessä kuvio tarkoitaa sitä että jos osallisutuisimme kaikiin meille määrättyihin talkoisiin niin meille ei jäisi vuodessa kuin muutama vapaa viikonloppu. Kun keittiövuorot ja isäntävuorot ja pyhäkoulu ja raamattuluokka ja päiväkerhovuorot ovat kaikki eri viikonloppuina ja mahdollista ei ole että niitä pyöritettäisiin sillon kun mies on töissä viikonloppuna.
Kun suoraan sanot että et osallistu ainakin meidän perheen kohdalla se on katsottu suoraan että meillä ei ole uskon asiat kohdallaan. Se on myös johtanut sosiaaliseen syrjintään ja avoimeen paheksuntaan. Saako näin tehdä vai ei ei ole minun päätettävissä. Ja vaikka heille on tosiasiat kerrottu ei se muuta tilannetta mihinkään. Eli toimintaa on enemmän kun väki jaksaa nurisematta vetää. Ja ne jotka uskaltavat sanoa että eivät tule takoisiin saavat osakseen jatkuvaa kyselyä siitä - miksi et ollut sielä tai täällä.
Kysymys kuuluukin: Saako kielteiset tunteet tuoda esille vai ei?
Omakohtainen kokemus tahtoo olla se että ei saa. Pitää vaan loputtomiin jaksaa ja ymmärtää. Ja jos ei tätä aidosti jaksa vedotaan aina siihen että on joko katkera tai muuten uskon asiat eivät ole kohdallaan. Eikö tässä lähdetä ry:n talkoilla ansaitsemaan paikkaa Jumalan valtakunnassa?
Kommentit (61)
kun näistä asioita keskustellaan ja on keskusteltu mm vuosikokouksessa sisarilloissa ym lopputulos on se että se joka asiat ottaa esille hänän kommentinsa mitätöidään - eihän kukaan kunnon uskovaine voi kokea inhimillisenä rasitteena näitä " kaiken karvaisia talkoita" .
- Kyllähän me uskovaisina ymmärrämme että se on kaiken tämän vaivan arvoista ym (entä jos emme ymmärrä?)
Mitä taas tulee SRK:hon niin eiköhän sielläkin istu melko vanha ja miehinen porukka jonka kyky asettua naisen asemaan on niin ja näin.
Kyllähän tässä on kyse pitkälle myös siitä kuka naisen elämässä päätää nainen itse vai joku muu. Miehen työnantaja voi välillisesti päätää pitkälti miten töitä tehdään ry " päätää" muusta ohjelmasta ja luoja naisen ruumista.
Miksi vastustat sitä että näistä keskustelaan anonyymistä kun kokemus on opettanut monelle sen ettei kasvotusten nimillä käydä tässä eikä monessa muussakaan asiassa hedelmällistä keskustelua.?
Pelkäätkö jotenkin leimaantuvasi itse jos vanholislestdiolisuudesta tuodaan julki jotain kielteistä? Saako se ihmist ehkä kyselemään sinulta hiekkalaatikolla että - mikäs juttu se oikein oli siellä vauva lehden sivuilla?
että eihän se sun siionin tilanne siitä muutu, jos täällä vain asiaa käsitellään. Mutta siinä mielessä ilman muuta kannattaa puhua täälläkin, että saa erilaisia mielipiteitä.
Mulla on varmaan ollut jotenkin erityisen hyvä tuuri asuinpaikkojen suhteen, kun aina on ollut tosi rentoa työvuorojen kans. On saanut vapaasti kieltäytyä ilman syytäkin. Ja olen siis asunut tosi monenlaisissa paikoissa.
Sinuna kieltäytyisin tekemästä yli voimien. Jos joku ei tajua, niin sano että liika väsyminen käy sinulla uskon esteeksi; pitäis mennä perille.
Jaksamisia! Eikä kaikista sanomisista pidä piitata, siinä sitä joron jäljillä on, jos koettaa tehdä kaikkien mieltä myöten.
Ei ainakaan parempaan suuntaan. Ja ainakin itsestäni on kuitenkin " mukavaa" nähdä että joku muukin on saanuta " saman" kohtelun kun ei jaksa syystä taikka toisesta vääntää niska limassa.
mikä saa teidät pysymään tuollaisissa lahkoissa mukana, jotka vaativat sitä ja vaativat tätä?
Jumala ei varmasti vaadi.
Olemme olleet tosi pienen Ry:n jäseniä kuin isonkin. (Oulun Ry:n)
Ei meiltä ole koskaan VAADITTU tekemään mitään. Meitä on kysytty työvuoroihin, mikä on ihan ok. Meiltä saa kysyä ja me vastaamme kyllä tai ei. Olemme vastanneet moneen työvuoroon ei, mikäli emme ole halunneet ottaa vastuuta kyseisestä tehtävästä, tai meistä on tuntunut ettemme kykene johonkin hommaan, ja joskus on vain tuntunut etten nyt jaksa alkaa tuohon tehtävään tässä tilanteessa. Ei meillä ole yksikään ihmissuhde siitä kärsinyt, enkä ole huomannut että meitä olisi jotenkin kieroon katsottu tms...
Harmi, jos jossakin paikassa on TODELLA näin?!
Hyvillä teoilla ei taivaaseen päästä, vaan sydämen uskolla. Silti me haluamme mieheni kanssa kantaa kortemme kekoon, jotta Ry:n toiminta pyörisi. Olemmehan itsekin ahkerasti kaikenlaisessa toiminnassa mukana. Haluamme myös antaa, emmekä vain ottaa.
En nyt tiedä niin tarkkaan näitä tilanteita mistä täällä on kirjoiteltu, enkä osoita kehenkään sormella, mutta joskus tuntuu, että on paljon asenteissa vikaa.
Roselle:
mikä saa teidät pysymään tuollaisissa lahkoissa mukana, jotka vaativat sitä ja vaativat tätä?
Jumala ei varmasti vaadi.
tämän päivän päivämiehestä pääkirjoitus. Se oli aika hyvä teksti, ja myös näihin asioihin siitä voisi saada jotain selkoa.
tänttärä:
Ei vl:t eivät koskaan kuitenkaan tule ymmärtämään meitä, ja nämäkin keskustelut vain pahentavat tilannetta. Tulee välillä mieleen, että sekö näillä on tarkotuskin. Toivottavasti ei.
En ole vl, mutta ymmärrän täysin, mitä ap tarkoittaa! Aivan samanlainen meininki oli oman seurakuntani (Vapaakirkon paikallisseurakunta) nuorisotyössä 90-luvulla. Lopputulos oli, että suurin osa nuorista vastuunkantajista uupui seurakunnassa palvelemisen takia.
Kylä näistä asioista täytyy saada puhua myös muualla kuin omissa pienissä piireissä. Hyssyttely vain pullistaa kuplaa ja luo mielikuvan, että sisäpiiri haluaa viimeiseen asti pitää kulissinsa pystyssä.
Juuri noin. omia tunteita ajatuksia ja normaalia elämän tilannetta ei saa tuoda julki ja perhe ei saa olla este millekään työn teolle eikä seuroissa käyntiin. Siis mitään ei ole muuta kuin jumalan valtakunnan työ se on tärkein ja jos siitä kapinoit et ole oikeasti uskomassa olet katkeroitunut ja niined. Siionissamme painetaa seuraohjelma 2kk.n ajalle kerrallaan. se yleensä laitetaan ilmoitus taululle ja siitä sinä katot koska on seurat tai muuta myyjäiset. ym. esim. olin itse 39 kuumeessa ja kolme nuorinta sairaana iskä päivystyksessä minulle soitettiin määräys että pitää olla myyjäisiin joululaatikoita. siis laatikoita joita en koskaan valmista itsellekään . sanoin että en nyt pysty enkä osaa minulle sanottiin että hae kaupasta tärkeintä on että viet ne myyjäisiin. eli siinä on vielä se puoli että normaali äiti saa olla äiti. jos olet lestadiolainen äiti sinun pitää hallita kaikkii elämän osaalueet. osata leipoa kaikki pitää uskontotuokioita 40 lapselle tosta vaan, pitää pyhäköulua olla suurtalouskokkiym. ja kaikki täytyy hoitua just sen lapsisakin kanssa olet itse tai lapsesi sairaana. vastaan et saa laittaa muuten et ole oikeasti uskomassa. siis miksi naisen pitäisi olla kone joka puolella ja niitä naisen omia tarpeita puhettakaan vapaa ajasta niin sitä ei saa eikä voikaan olla jos toteutat kaikki niin kuin pitäisi. Tiedän itsekin että tämä palsta ei tuo muutosta tähän toimintaan mutta julki ne pitää tuoda, en hyväksy että kaikki salataan ja myhkäillään irvishampain että miten hienosti kaikki on, ja se miten ihmisiä yritetään pakosta laittaa ruotuun. ei se voi olla nyky aikaa.
Se on tosi ikävää että teillä on ollut tuollaista, mutta ois ihan kiva jos et yleistäisi. Kun ei meillä ainakaan noin mene. Itse en (monen lapsen äiti!) osaa leipoa edes pullaa tai sämpylöitä, ja olen kyllä ajatellut etten ry:n takia aio opetellakaan. Olen sanonut aina kun leivonnaisia jonnekin pyydetään että kaikkea muuta voi leipoa mutten pullaa enkä leipää. Eipä ole ollut ongelmaa. En myöskään pidä pyhäkouluja enkä päiväkerhoja kun ei ne minulta oikein luonnistu. Teen jotain muuta.
Saahan näistä asioista toki puhua ja pitääkin (ja voin kuvitella sen että jollain pikkupaikkakunnilla voi olla juuri sellasta kun Vionola kuvaili), ja on tosi surullista että käy näin, että ry:n hommat kuormittavat niin että tulevat uskon esteeksi. (Ja ennenkuin joku kauhistelee että tuomitsen, niin Vionola on itse sanonut eronneensa lestadiolaisuudesta). Minusta olisi tosi hyvä, jos ne ihmiset, jotka kehtaavat vaatia leipomisia/työvuoroja tilanteessa kuin tilanteessa, kuulisivat että jollekin on tosian näin käynyt. Luulisin että käsitykset voisivat vähän muuttua. Todellakaan ne ry:n talkootyöt eivät ole tärkeimpiä eivätkä edes toiseksi tärkeimpiä asioita ihmisten elämässä. Usko ja oma perhe pitäisi kyllä ainakin mennä aina niiden edelle. Vaikka ne ry:nkin hommat on toki tärkeitä.
että jos vionola on eronnut vanhoillislestadiolaisuudesta, niin mikä ihme tarve sulla on vielä noista asioista täällä selvittää?? Ja jos joku vanhoillislestadiolainen kokee niin, ja hänellä on tarvetta niistä asioista täällä netissä kertoa, niin vapaasti vaan, mutta en ymmärrä, miksi sun, eronneen täytyy niistä täällä jauhaa... Vai etkö saanut rauhaa sydämmelle, kun uskon kielsit...(=
Ihan siksi että asioista tultaisiin tietämään. Ja taas nähtiin ole nyt jo hiljaa ja poistu kuvioista älä tuo mitään negatiivista julkisuuteen. Miksi pitäisi hyssytellä siis nimenomaan ite lestadiolaiset hyökkää kuin mitkäkin vastaan. eikö teidän kuuluisi neuvoa auttaa toista eikä hyökätä ja talloa maanrakoon. Tämä ei muuten ole vaan meidän siionimme ongelma tehtyäni kyselyja sitä on ympäri suomen joka siionissa. Joka siionista löytyy ne kukot jotka johtaa ja määrää heikompia kaikki mukana olevat ei vaan sitä tunnista koska on itse lyömässä toisia.Ja ksiille kirjoitus tyylillä ja puhetyylillä ei luulisi olevan mitään merkitystä vaan sanomalla, luulisi sinunkin sen tietävän. Nauttikaa elämäntyylistänne ja toivon että saan sitten itsekin olla kuulematta niitä marinajuttuja sillä eihän ole mitään ongelmia kaikki uskovaiset äidit hymyilee aina . uskovainen äiti sanoi minulle kerran että sinä näytät hymyilevää naamaa vaikka sitten väkisin. Joku täällä kirjoitti että olen jotain hyvää saanut kun on 10 lasta niitä ei kuulemma olisi ilman lestadiolaisuutta se ei pidä paikkaansa meille saa tulla vaikka 18 lasta sillä ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä. me joko niitä haluamme tai emme se on meistä itsestä kiinni ollut aina ja ehkäisyhän on monilla muilla nykyään melko yleista koska niitä pitää hakea toiselta paikkakunnalta yksityislääkärilät ettei tule julki. onko sitten puhdas omatunto. mutta se siitä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hyvää kesän jatkoa!
Oletko kuullut sanontaa että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa? Sinä kirjoitat todella hyökkäävästi mutta syytät siitä muita.
Minusta sinä saat aivan hyvin kertoa omista huonoista kokemuksistasi ja oman siionisi (tai entisen) epäkohdista, mutta minusta on ikävää että yleistät. Luultavasti et edes usko että esim. minä puhun totta kun kerron omista erilaisista kokemuksistani. Et ole niin sanonut, mutta tuntuu että olet vakuuttunut että samanlaista kuin omassa kotisiionissasi on ollut, on kaikkialla.
että jos halusit neuvoja ja apua niin olisi kannattanut varmaan jotenkin ilmaista se. Ihmisten luonnollinen raktio hyökkäykseen on puolustautuminen.
Omalla kohdallani sun kirjoituksista on ollut kyllä sen verran hyöptyä että olen miettinyt että onkohan omassa siionissani jotain vastaavaa ja voisinko jotain tehdä asioiden parantamiseksi jos tämmöistä ilmenee. Voihan olla että joku muukin samanlaisia miettii, ja voihan olla että jotain jossain tapahtuukin.
jeni ja kykyjeni mukaan siionin työhön, IHAN VAPAAEHTOISESTI ja mikä pahinta : HYVILLÄ MIELIN! Meillä jopa on KIVAA keittiövuorossa!!
Ja kuten aiemmin kerroin, olemma olleet monen Ry:n jäseniä, niin ison kuin pienen. Voit puhua omasta puolestasi ja miten olet kokenut teidän siionin asiat, sillon kun siihen vielä kuuluit, mutta et voi puhua toisten puolesta.
vionola:
Ihan siksi että asioista tultaisiin tietämään. Ja taas nähtiin ole nyt jo hiljaa ja poistu kuvioista älä tuo mitään negatiivista julkisuuteen. Miksi pitäisi hyssytellä siis nimenomaan ite lestadiolaiset hyökkää kuin mitkäkin vastaan. eikö teidän kuuluisi neuvoa auttaa toista eikä hyökätä ja talloa maanrakoon. Tämä ei muuten ole vaan meidän siionimme ongelma tehtyäni kyselyja sitä on ympäri suomen joka siionissa. Joka siionista löytyy ne kukot jotka johtaa ja määrää heikompia kaikki mukana olevat ei vaan sitä tunnista koska on itse lyömässä toisia.Ja ksiille kirjoitus tyylillä ja puhetyylillä ei luulisi olevan mitään merkitystä vaan sanomalla, luulisi sinunkin sen tietävän. Nauttikaa elämäntyylistänne ja toivon että saan sitten itsekin olla kuulematta niitä marinajuttuja sillä eihän ole mitään ongelmia kaikki uskovaiset äidit hymyilee aina . uskovainen äiti sanoi minulle kerran että sinä näytät hymyilevää naamaa vaikka sitten väkisin. Joku täällä kirjoitti että olen jotain hyvää saanut kun on 10 lasta niitä ei kuulemma olisi ilman lestadiolaisuutta se ei pidä paikkaansa meille saa tulla vaikka 18 lasta sillä ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä. me joko niitä haluamme tai emme se on meistä itsestä kiinni ollut aina ja ehkäisyhän on monilla muilla nykyään melko yleista koska niitä pitää hakea toiselta paikkakunnalta yksityislääkärilät ettei tule julki. onko sitten puhdas omatunto. mutta se siitä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hyvää kesän jatkoa!
vionola:
Joku täällä kirjoitti että olen jotain hyvää saanut kun on 10 lasta niitä ei kuulemma olisi ilman lestadiolaisuutta se ei pidä paikkaansa meille saa tulla vaikka 18 lasta sillä ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä. me joko niitä haluamme tai emme se on meistä itsestä kiinni ollut aina
vionola on varmaan just synnytäny sen kymmenennen..:D:D Tuohan on ollut alkuun jo ihan provo-juttu koko vionola. Kunhan vaan yrittää saaha vanoillislestadiolaiset jaloilleen..:D
96emma05 -
Niin oliko teillä 9 vai 10 lasta? Toisessa ketjussa kirjoitit että teillä on 9... ;)
vionola:
Joku täällä kirjoitti että olen jotain hyvää saanut kun on 10 lasta niitä ei kuulemma olisi ilman lestadiolaisuutta se ei pidä paikkaansa meille saa tulla vaikka 18 lasta sillä ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä. me joko niitä haluamme tai emme se on meistä itsestä kiinni ollut aina
Ekassa viestissään sanoi että aikoo olla perheensä kanssa suviseurojen ajan meren rannalla, mutta sitten kummasti se lomamatkalle lähtö siirtyikin myöhemmäksi kun joku kyseli suviseuraviikonloppuna että eikös sun pitänyt olla meren rannalla.
sanoin että en enää kommentoi teille kun on tollasia kun ksii ym. harmiksenne voin sanoa että perheemme vietti koko suviseura-ajan merenranta mökillämme. Siellä on kannettava ym käytössä, olisitte lukeneet viestin tarkemmin niin ei olisi tarvinnut kysyä. Siis tontillamme on ranta saunamökki ja rakennamme sitä uutta isompaa joka ei valmistu tälle kesälle. ja tämän vaaan siksi että kummiskin ksii vastaa että ettekös te sitä vasta rakentanut. Miten muuten jos olette oikeasti uskovaisia kommentoitte tälläisella palstalla. oletteko mukamas noilla kräkitteillä puhtaasti uskomassa. pitäisiköhän viestinne viedä siioniinne luettavaksi. Nyt pakkaamaan sillä jätämme kotimme viettämään yksinään pyhän aikaa ja lähdemme mökille että saa olla rauhassa pyhän ajan reisjärven seuraväeltä. Mukava oikein katsoa mitä mitähän keljua nyt keksit sanoa sillä näyttää että sinua harmittaa niin että oikein naurattaa. Voinen sanoa että mikään ei voita mökkiviikonloppua uikkareissa lapset ajalee vesicoottereilla joita kyllä joutuu aika vahtia mutta ennemmin sitä kuin hikoilla pyntätyissä vaatteissa ja vahtia helteessä lapsia seurapenkissä josta ne ei tykkää ollenkaan ja ei tykkää sinunkaan lapsesi jos otat sen huomioon.
Minä olen kuullut aikaisemminkin samantapaista, kuin vionolan kohdalla on käyny, ja se on ikävää. Toivon todella, ettei sellainen tule kuitenkaan uskomisen esteeksi. Vionolan viesteistä tuli kuitenkin paha mieli, koska hän tuntui syyllistävän kaikki vl:t siinä samalla.
Ei minusta ole oikein, että joutuu tekemään jaksamisensa äärirajoilla ry:n tehtäviä ja varmasti siihen löytyy joku ratkasu. Jos ei uskalla soittaa jollekkin SRK:lla, voihan myös kirjoittaa, niinkuin itse varmaan tekisin. Rauhanyhdistykset ovat kuitenkin yhdistyksiä siinä missä muutkin yhdistykset, miksi ei sitten voisi kysyä neuvoa itse keskusyhdistykseltä. eli SRK:lta.
Eihän ry:n tehtävien tekeminen saa olla tärkeintä, eikä niiden tekeminen saa tulla uskomisen mittariksi. Pitää muistaa, että me vl:tkin olemme erilaisia ihmisiä, joku ajattelee jostain asiasta erilailla, kuin toinen, jokaisella on erilainen luonne, erilaiset voimavarat. Joku toinen jaksaa samaa asiaa paremmin, kuin toinen. Se tulisi kaikkien, myös vl:ien ymmärtää, mutta ikävä kyllä, tuskin koskaan kaikki ymmärtää toisiaan täysin. Sellaiasia me olemme, ihmiset.
Tätä on vaikea selittää tällaiselle palstalle, mutta joitain ajatuksiani yritän koota..
Tottakai pitää ja saa ongelmista puhua, ja pitääkin, ennenkuin niistä tulee este uskomiselle. Itse en kyllä ymmärrä kuitenkaan sitä, miksi näistä sisäisistä ongelmista pitää käydä keskustelua vauvalehden palstalla? Netissä on olemassa myös vanhoillislestadiolaisten keskustelupalstoja. Niilläkin voi käydä keskustelua nimimerkin takaa, jos sitä haluaa.
Ei vl:t eivät koskaan kuitenkaan tule ymmärtämään meitä, ja nämäkin keskustelut vain pahentavat tilannetta. Tulee välillä mieleen, että sekö näillä on tarkotuskin. Toivottavasti ei.