onko omien tunteiden ilmaiseminen kielletty lestadiolisuudessa?

Vionola, on tuonut esille pienen siionin ongelmia. Jotka pienellä paikkakunnalla asuvana tunnistan. Vaikka työvuorot ovat " vapaaehtoisia" ne kuitenkin ovat pakollisia. tämä tarkoittaa sitä että jos sanot suoraan ettet voi syystä tai toisesta osallistua nimesi laiteaan mm keittiövuoroon ja sanotaan - no jos nyt kuitenkin yrittäisit ym ym



Kun perhe joutuu mm työelämän takia joustamaan vähän joka päästä vaatii kaikenlaisiin talkoisiin osallistuminen melkoisia järjestelyjä. Tiedän vinolan puhuvan täytytä totta siinä että suviseurajärjestelyt nielevät monen perheen vapaa-ajan siinämäärin tarkasti että äiti jolle usein koko kotirumba jää väsyy. Ja tämä tapahtuu niissä perheissä jossa perheen isä muutenkin on syystä tai toisesta paljon poissa. Ja mm vuorotyö on yksi joka toisaalta antaa perheelle liikkumatilaa mutta myös vähentää sitä sosiaalista aikaa mitä on virkatyötä tekevillä. Vionola kysyy ihan aiheesta kuinka kauan voidaan olla pyytämässä ja pyytämässä " talkoisiin" , silloinkin kun ei enää pyytetttä jaksa.



Siionin talkoot eivät saa johtaa tilanteeseen jossa perhe joutuu niin tiukille että perhe-elämä alkaa kirkistymään. Väsyminen ei lopu siihen kun suviseurat lopppuu.



Sitten on se puoli että kun ja jos katsot että perheen edun mukaista ei ole se että ne vapaat viikonloput joita perheellä on käytetään ry:n talkoisiin vaan siihen että saa olla perheen kanssa. Tätä katsotaan monesti erittäin pahalla. Meidän perheessä kuvio tarkoitaa sitä että jos osallisutuisimme kaikiin meille määrättyihin talkoisiin niin meille ei jäisi vuodessa kuin muutama vapaa viikonloppu. Kun keittiövuorot ja isäntävuorot ja pyhäkoulu ja raamattuluokka ja päiväkerhovuorot ovat kaikki eri viikonloppuina ja mahdollista ei ole että niitä pyöritettäisiin sillon kun mies on töissä viikonloppuna.



Kun suoraan sanot että et osallistu ainakin meidän perheen kohdalla se on katsottu suoraan että meillä ei ole uskon asiat kohdallaan. Se on myös johtanut sosiaaliseen syrjintään ja avoimeen paheksuntaan. Saako näin tehdä vai ei ei ole minun päätettävissä. Ja vaikka heille on tosiasiat kerrottu ei se muuta tilannetta mihinkään. Eli toimintaa on enemmän kun väki jaksaa nurisematta vetää. Ja ne jotka uskaltavat sanoa että eivät tule takoisiin saavat osakseen jatkuvaa kyselyä siitä - miksi et ollut sielä tai täällä.



Kysymys kuuluukin: Saako kielteiset tunteet tuoda esille vai ei?



Omakohtainen kokemus tahtoo olla se että ei saa. Pitää vaan loputtomiin jaksaa ja ymmärtää. Ja jos ei tätä aidosti jaksa vedotaan aina siihen että on joko katkera tai muuten uskon asiat eivät ole kohdallaan. Eikö tässä lähdetä ry:n talkoilla ansaitsemaan paikkaa Jumalan valtakunnassa?