Ķotipihojen rumistukset?

Hyvää päivää, saanko esittäytyä. Olen Tuija Tupsukka, en mikään kukka, vaan suoralinjainen ja ryhdikäs puu, jota monet niin vinoon katsoo. Minussakin jotain vinoa: kylkeni ovat kauniin virtaviivaiset, ylössuuntaan säännöllisen suippenevat. Muotoni tuo mieleen vaikka spiraalin tai kartioksi muovatun mehujään, yhtä makean. Oksani niin tuuheat, että alemmalla rinteessä oleva vanha kuusi huokailee siitä näystä.

Mökinmuori, joka ei siis ole nuori, toi minut työpaikaltaan, missä minua oltiin jo heivaamassa Tuijien viimeiselle leposijalle. Olinhan pienessä astiassani kärsinyt paahteesta ja vedenpuutteesta ja siitä ottanut niin itseeni niin että ruskistin takapuoleni rumaksi. Muorin takakontissa rytkyttelin kohti tuntematonta ja mietin runkoon saakka täristen että onko tämä kyyditys sittenkin viimeiseni.

Vaan eipä suinkaan. Minulle rustattiin Muorin hehtaaritontilla uusi elinpaikka. Se oli riihirinteessä, Muorin torpasta itään jonkin matkaa. Pari vuotta siinä ison kiven vieressä kuuntelin haavikon havinaa ja läheisen lammen joutsenten elämän ääniä. Talvisin kietouduin valkoiseen ja nukuin. Elin päivän kerrallaan, tyytyväisenä ja valittamatta, mutta taisin unohtaa siinä hehtaarin reunalla istuessani oman kasvamiseni tyystin.

Eräänä päivänä muori lähestyi minua lapion kanssa. Älä iske Tuijaa, Tuija sua puijaa, rallatteli muori, lapion keikkuessa olalla. Minut kammettiin sijoiltani ja vietiin maitokärryn kyydillä savusaunan viereen. Siinä oli valmiina kuoppa, johon juureni juurikin sopivat, juuri eikä melkein.

Sain vettä niin paljon kuin jaksoin juoda. Sitten katsoin uutta ympäristöäni. Näin apiloita ja harakankelloja. Vanhoja karviaispuskia. Se kaikki piristi minua niin. Savusauna katseli muuttoani myhäillen, ja olin kuulevinani toivotuksen: Tervetuloa, Tuija! Ikivanha kiukaani sihisee ja höyryää tulosi kunniaksi!

Nyt, vuosia myöhemmin seison edelleen kuin Tuijien ruhtinatar, sillä paikalla minkä Muori minulle valitsi. Voin hyvin, kiitos kysymästä! Tällä paikalla saan vettä, valoa ja vanhan maaperän ravinteita niin paljon kuin tarvitsen, kasvaakseni joka vuosi hiukan korkeammalle. Ja voi taivas miten korkealla onkaan tuo taivas! Minua ei yhtään pelota kasvaa sentti sentiltä lähemmäksi sitä.

Mikä parasta, kun Muori kävelee vanhaa saunapolkua, hän usein pysähtyy katsomaan meikäläistä  ihailevasti, ja saan kuulla tiheän oksistoni läpi kehuja siitä miten hieno olenkaan, miten kaunis ja tarkoituksenmukainen onkaan kartiotyyppinen olemukseni. Miten vihreä onkaan vihreyteni. Muori kietoo käsivartensa ympärilleni ja halaa minua kuin olisin rakas ystävä, jota on joka kerta suuri ilo nähdä ja halata.  

Terv. Tuija Tupsukka, Muorin kaunein ei-kukka (sanoo Muori, joka ei siis ole nuori)

Vierailija kirjoitti:

Hyvää päivää, saanko esittäytyä. Olen Tuija Tupsukka, en mikään kukka, vaan suoralinjainen ja ryhdikäs puu, jota monet niin vinoon katsoo. Minussakin jotain vinoa: kylkeni ovat kauniin virtaviivaiset, ylössuuntaan säännöllisen suippenevat. Muotoni tuo mieleen vaikka spiraalin tai kartioksi muovatun mehujään, yhtä makean. Oksani niin tuuheat, että alemmalla rinteessä oleva vanha kuusi huokailee siitä näystä.

Mökinmuori, joka ei siis ole nuori, toi minut työpaikaltaan, missä minua oltiin jo heivaamassa Tuijien viimeiselle leposijalle. Olinhan pienessä astiassani kärsinyt paahteesta ja vedenpuutteesta ja siitä ottanut niin itseeni niin että ruskistin takapuoleni rumaksi. Muorin takakontissa rytkyttelin kohti tuntematonta ja mietin runkoon saakka täristen että onko tämä kyyditys sittenkin viimeiseni.

Vaan eipä suinkaan. Minulle rustattiin Muorin hehtaaritontilla uusi elinpaikka. Se oli riihirinteessä, Muorin torpasta itään jonkin matkaa. Pari vuotta siinä ison kiven vieressä kuuntelin haavikon havinaa ja läheisen lammen joutsenten elämän ääniä. Talvisin kietouduin valkoiseen ja nukuin. Elin päivän kerrallaan, tyytyväisenä ja valittamatta, mutta taisin unohtaa siinä hehtaarin reunalla istuessani oman kasvamiseni tyystin.

Eräänä päivänä muori lähestyi minua lapion kanssa. Älä iske Tuijaa, Tuija sua puijaa, rallatteli muori, lapion keikkuessa olalla. Minut kammettiin sijoiltani ja vietiin maitokärryn kyydillä savusaunan viereen. Siinä oli valmiina kuoppa, johon juureni juurikin sopivat, juuri eikä melkein.

Sain vettä niin paljon kuin jaksoin juoda. Sitten katsoin uutta ympäristöäni. Näin apiloita ja harakankelloja. Vanhoja karviaispuskia. Se kaikki piristi minua niin. Savusauna katseli muuttoani myhäillen, ja olin kuulevinani toivotuksen: Tervetuloa, Tuija! Ikivanha kiukaani sihisee ja höyryää tulosi kunniaksi!

Nyt, vuosia myöhemmin seison edelleen kuin Tuijien ruhtinatar, sillä paikalla minkä Muori minulle valitsi. Voin hyvin, kiitos kysymästä! Tällä paikalla saan vettä, valoa ja vanhan maaperän ravinteita niin paljon kuin tarvitsen, kasvaakseni joka vuosi hiukan korkeammalle. Ja voi taivas miten korkealla onkaan tuo taivas! Minua ei yhtään pelota kasvaa sentti sentiltä lähemmäksi sitä.

Mikä parasta, kun Muori kävelee vanhaa saunapolkua, hän usein pysähtyy katsomaan meikäläistä  ihailevasti, ja saan kuulla tiheän oksistoni läpi kehuja siitä miten hieno olenkaan, miten kaunis ja tarkoituksenmukainen onkaan kartiotyyppinen olemukseni. Miten vihreä onkaan vihreyteni. Muori kietoo käsivartensa ympärilleni ja halaa minua kuin olisin rakas ystävä, jota on joka kerta suuri ilo nähdä ja halata.  

Terv. Tuija Tupsukka, Muorin kaunein ei-kukka (sanoo Muori, joka ei siis ole nuori)

Kiitos tästä Tuija-näkökulmasta! Pitää olla tuijiakin kohtaan kehopositiivinen! :) Ja lisäksi kiitos kun annoit vastauksen kysymykseen, jota olen miettinyt: että tuijan voi siis siirtää ja istuttaa uudelleen. Mutta mun kaksi tuijaa on olleet väärässä paikassaan jo 15 vuotta..voiko enää siirtää?

Ruminta ja turhinta on hoidettu ja leikattu tylsä iso nurmikkoalue. Ikävä on myös ylisiisti kiveys/laatoitus. Inhoan siis sellaisia tusinapihoja, joissa on pyritty siisteyteen ja helppouteen, ja ostettu sitten pari tuijaa seinänvierustalle. Persoonatonta ja kuollutta.

Anoppi.

Mikä tahansa tyylitön, rihkama ja yltäkylläinen krääsä.

Tuikkivat värivalot kuin las vegasissa, voi kauheeta, pitäs lailla kieltää.

Armahtakaa ihmiset naapurit ja ohikulkijat niiltä sirkusvaloilta, me saadaan migreeni niistä.

Vierailija kirjoitti:

Ruminta ja turhinta on hoidettu ja leikattu tylsä iso nurmikkoalue. Ikävä on myös ylisiisti kiveys/laatoitus. Inhoan siis sellaisia tusinapihoja, joissa on pyritty siisteyteen ja helppouteen, ja ostettu sitten pari tuijaa seinänvierustalle. Persoonatonta ja kuollutta.

Tätä kutsutaan myös hillityksi tyylikkyydeksi.

Minä itse.

Vierailija kirjoitti:

Minun silmilleni pahin rumistus on lupiinipuskat. Harvemmin niitä kenenkään pihassa näkeekään - no, minun naapurini pihassa niitä nyt on, ilmeisesti levinneet minun tontiltani, koska aikoinaan tässä asui lupiinimyönteistä väkeä ja tuota hel**tin kasvia istutettiin varta vasten myös tähän pihaan. Raivasin sen apinattaren raivolla pois - tosin vieläkään ei ole taistelu päättynyt (tämä on kuin U.n sota - loppua ei näy), pellolta löytyy aina satunnaisesti puska, joka on välttänyt silmäni jokakeväisillä 'lupiinikävelyilläni'. Sellaiselle tulee rivakka lähtö.

Olen esteetikko. Lupiini on tarkemmalta nimeltään komealupiini - minun pitää siis vielä kouluttaa esteetikon katsettani, jotta alan nähdä siinä komeutta rumuuden sijaan.

Olen istuttanut puolet pihastani täyteen lupiineja. Kaiken värisiä. Kyllä näyttää upealta! Naapuri puolestaan parturoi pihansa aina millin sängeksi ja nytkin se on helteen jäljiltä taas kerran kuiva koppura.

Romuja pitkin pihoja.

Piha jossa on pelkkää nurmikkoa/kivetystä/hiekkaa

Ei siis mitään kasveja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruminta ja turhinta on hoidettu ja leikattu tylsä iso nurmikkoalue. Ikävä on myös ylisiisti kiveys/laatoitus. Inhoan siis sellaisia tusinapihoja, joissa on pyritty siisteyteen ja helppouteen, ja ostettu sitten pari tuijaa seinänvierustalle. Persoonatonta ja kuollutta.

Tätä kutsutaan myös hillityksi tyylikkyydeksi.

Tusinapihan omistajat tietysti kutsuvat sitä sillä nimellä. Samoin kuin kutsuvat valkoista, harmaalla piristettyä pliisua bloggarisisustustaan. Muut kutsuvat sitä persoonattomaksi ja tylsäksi.

Vanhempieni kodin vieressä on omakotialue, jossa kaikki pihat ovat toistensa klooneja. Asfalttia autotallin edessä ja etupihalla, hiekkatietä, tasannetta, terassia, katosta, se pakollinen grilli, kiviasetelmia, lyhyeksi nyrhittyä nurmikkoa, muutama kitukasvuinen istutus/ruukkukasvi/amppeli. Ei edes suojaavaa pensasaitaa vaan kadulta saa ihailla näitä viritelmiä kuivan ojan yli. Kahden talon pihalla kasvaa sentään keskellä YKSI omenapuu. Tulee mieleen joku kauhuelokuva 

Jouluna kun heitetään huolimattomasti johonkin puskaan sellainen myrkynvihreä ledvalonauha...

Vierailija kirjoitti:

Tuijarivit, aitaelementit, terassit kestopuusta, polyrottinkikalusteet, vinyyliterassit, näitä riittää

Juu kyllähän terassit kannattaa ehdottomasti rakentaa käsittelemättömästä puusta. Mielellään höyläämättömästä laudasta.

Oikea sanamuoto on rumennukset

Vierailija kirjoitti:

Romuja pitkin pihoja.

Ettäs kehtaat!

Sä et voi kutsua noin pihaansa ylläpitäviä vaikka raihnaisikaan ihmisiä! Et voi. Et! Tsot! Tsot!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruminta ja turhinta on hoidettu ja leikattu tylsä iso nurmikkoalue. Ikävä on myös ylisiisti kiveys/laatoitus. Inhoan siis sellaisia tusinapihoja, joissa on pyritty siisteyteen ja helppouteen, ja ostettu sitten pari tuijaa seinänvierustalle. Persoonatonta ja kuollutta.

Tätä kutsutaan myös hillityksi tyylikkyydeksi.

Tuollaisessa pihassa on yhä paljon tyylikkyyttä kuin keski-ikäisessä suomalaisessa insinöörissä sukkasandaaleineen.

Luin ketjua taaksepäin ja insinööripihaksihan tuota aiempana sanotaan.

Tuijat on aliarvostettuja. Jokainen piha ansaitsee tuijan tai toisenkin omistajan kantaan katsomatta. Tarvitsemme tuijapartioita jotka yön hämyssä istuttavat tuijattomille pihoille ja palstoille tuijia. Tuijan irtirepiminen ja muu rikkiraastaminen pitää katsoa viharikokseksi. Ja tuomita sen mukaisesti. Juhannuksena niin ankarasti kuin laki ankarimmillaan rankaisee.

Tuijat rivissä tai yksittäin,  hautausmaakasveja, en tykkää. Ja se lasten hyppylaite, mikä sen nimi nyt onkaan, onko mitään karmeampaa.

Kylpypalju. Puutarhatonttu.