Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (144)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Onni löytyy sisältä. Ne ketkä ovat saaneet sitä maistaa tietävät mistä puhun.

Tämä on totuus.

Niin varmasti. Kun vain löytäisi sieltä sisältä jotain. Näyttää todella tyhjältä. 

ap

Yksin olet sinä ihminen, yksin.

Jossain vaiheessa sitä havahtuu elämän kulissien olevan pelkkiä kulisseja.

Tutkinnot paperia, omistusasunnot pelkkiä seiniä, bemarit ruostuvaa rautaa ja alkaa ymmärtää, tässäkö tämä on, elämä.

Olet perimmäisten kysymysten äärellä ja se olotila on diagnosoitu masennukseksi, vastoin tervettä järkeä.

SInä olet terve ja ympäröivä yhteiskunta sairas.

Tämä! Kyseessä on terve reaktio. Älä mene lääkäriin. He eivät sinua pysty lääkkeillä auttamaan. Usko itseesi ja sisällä syttyvään voimaasi. Onnea matkaan!

Taas tällaista ylimalkaista liibalaabaa. Voisiko edes joku teistä Maailma on harhaa, usko itseesi, universumi kannattelee -hörhöistä antaa jotain konkreettisia esimerkkejä miten tämän sisällä olevan voiman saa sytytettyä. Tulitikuilla?

Minä näen, että elämä on merkityksetöntä. En pidä itseäni masentuneena, vaan ihmisenä joka näkee totuuden. Tämä ei silti ole mitenkään auttanut minua, vaan se on tehnyt minusta itsetuhoisen. Miksi elää, kun kaikki on väliaikaista ja kukaan ei muista minua sadan vuoden kuluttua? Ei se paskan työn ja kotitöiden jäljiltä jäävä pari vapaata tuntia nyt niin paljon ole, että kaiken sen muun pskan jaksaisin. Etenkin kuin palkka ei ole niin päätä huimaava, että todella saisin tehdä mitä haluan.

En ole ap, mutta ymmärrän kyllä hänen ajatuksensa. Mikään määrä selfhelppiä tai uskoa ei ole auttanut pitkällä aikavälillä.

Niin kauan kuin ei ymmärrä että elämä on ainoastaan tässä hetkessä, ei voi olla onnellinen. Harva haluaa tämän myöntää koska tuntuu mahdottomalta päästää irti omasta rypemisestä tai tulevan odottelusta. Se on niin ihanaa olla surkea ja märehtiä kun se tuntuu antavan elämälle merkityksen ja ihmiselle identiteetin. Suurimmalle osalle on pelottavaa olla ilman sitä.

Mitä väliä sillä on, että elämä on vain tässä hetkessä? Istun tässä ja keskityn siihen, että olen vain tässä hetkessä. Ei tällä hetkellä ole sen enempää merkitystä kuin jollain toisella hetkellä. Vai tarkoitatko sitä, että ne tulevaisuuden hetket, joissa olen mahdollisesti tavoittanut kaikki unelmani, ovat täsmälleen yhtä paljon/vähän merkitseviä hetkiä? Mutta se ongelmahan on, että tiedän kaikkien hetkien olevan yhtä merkityksettömiä. Miksi siis elää, kun tällä hetkellä ei ole sen enempää merkitystä kuin millään muullakaan?

Ei sillä mitään väliä olekaan, mutta joka tapauksessa voit harrastaa nihilismiäsi vain ja ainoastaan tässä hetkessä. Ei mitään väliä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Onni löytyy sisältä. Ne ketkä ovat saaneet sitä maistaa tietävät mistä puhun.

Tämä on totuus.

Niin varmasti. Kun vain löytäisi sieltä sisältä jotain. Näyttää todella tyhjältä. 

ap

Yksin olet sinä ihminen, yksin.

Jossain vaiheessa sitä havahtuu elämän kulissien olevan pelkkiä kulisseja.

Tutkinnot paperia, omistusasunnot pelkkiä seiniä, bemarit ruostuvaa rautaa ja alkaa ymmärtää, tässäkö tämä on, elämä.

Olet perimmäisten kysymysten äärellä ja se olotila on diagnosoitu masennukseksi, vastoin tervettä järkeä.

SInä olet terve ja ympäröivä yhteiskunta sairas.

Tämä! Kyseessä on terve reaktio. Älä mene lääkäriin. He eivät sinua pysty lääkkeillä auttamaan. Usko itseesi ja sisällä syttyvään voimaasi. Onnea matkaan!

Taas tällaista ylimalkaista liibalaabaa. Voisiko edes joku teistä Maailma on harhaa, usko itseesi, universumi kannattelee -hörhöistä antaa jotain konkreettisia esimerkkejä miten tämän sisällä olevan voiman saa sytytettyä. Tulitikuilla?

Minä näen, että elämä on merkityksetöntä. En pidä itseäni masentuneena, vaan ihmisenä joka näkee totuuden. Tämä ei silti ole mitenkään auttanut minua, vaan se on tehnyt minusta itsetuhoisen. Miksi elää, kun kaikki on väliaikaista ja kukaan ei muista minua sadan vuoden kuluttua? Ei se paskan työn ja kotitöiden jäljiltä jäävä pari vapaata tuntia nyt niin paljon ole, että kaiken sen muun pskan jaksaisin. Etenkin kuin palkka ei ole niin päätä huimaava, että todella saisin tehdä mitä haluan.

En ole ap, mutta ymmärrän kyllä hänen ajatuksensa. Mikään määrä selfhelppiä tai uskoa ei ole auttanut pitkällä aikavälillä.

Niin kauan kuin ei ymmärrä että elämä on ainoastaan tässä hetkessä, ei voi olla onnellinen. Harva haluaa tämän myöntää koska tuntuu mahdottomalta päästää irti omasta rypemisestä tai tulevan odottelusta. Se on niin ihanaa olla surkea ja märehtiä kun se tuntuu antavan elämälle merkityksen ja ihmiselle identiteetin. Suurimmalle osalle on pelottavaa olla ilman sitä.

Mitä väliä sillä on, että elämä on vain tässä hetkessä? Istun tässä ja keskityn siihen, että olen vain tässä hetkessä. Ei tällä hetkellä ole sen enempää merkitystä kuin jollain toisella hetkellä. Vai tarkoitatko sitä, että ne tulevaisuuden hetket, joissa olen mahdollisesti tavoittanut kaikki unelmani, ovat täsmälleen yhtä paljon/vähän merkitseviä hetkiä? Mutta se ongelmahan on, että tiedän kaikkien hetkien olevan yhtä merkityksettömiä. Miksi siis elää, kun tällä hetkellä ei ole sen enempää merkitystä kuin millään muullakaan?

Ei sillä mitään väliä olekaan, mutta joka tapauksessa voit harrastaa nihilismiäsi vain ja ainoastaan tässä hetkessä. Ei mitään väliä.

No miksi sitä tässä hetkessä olemista sitten tarjotaan jonakin parannuskeinona tai ihmeellisenä konseptina, kun se ei kerran mitään muuta eikä sillä ole väliä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
On aika ryypätä !

Zinc

Vitsillä varmaan heitetty, mutta en pidä tällaisesta heitosta, koska se vähättelee aloittajan ongelmaa, on epäempaattinen vastaus. - ei ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Onnellisuus on sikäli hankala, että se on hyvin abstraktia. Ehkä ongelmien ratkominen pitäisi kuitenkin lähteä ihan konkreettisista asioista, jotka aiheuttavat huolta ja pahaa mieltä?

Hyvä kommentti tuo, että saatko miesystävältäsi lainkaan tukea? Tunnut pelkäävän hänen menettämistään, mutta entä jos se onkin vain yksi huoli lisää, kun tai jos hänestä ei sinulle juuri ole henkisesti tai muuten apua? Viekö se ihmissuhde enemmän kuin tuo? Tuletko hyväksytyksi ja arvostetuksi juuri sellaisena kuin olet?

Lasten kohdalla voisi ajatella, että heille voi kyllä sanoa, jos haavoittavat sanomisillaan liikaa. Toisaalta voi ajatella, että sanominen on hyvä merkki, eivät ainakaan koe vaikeutta irtautua ja lähteä. Heidän lähdettyään ainakin taloudellisia huolia on vähemmän.

Ja mitä onnellinen elämä sinulle käytännössä olisi? Mitkä asiat ovat tuoneet hyvää mieltä elämääsi, joku niistä varmasti toisi nytkin, jos alkaisit tekemään sitä?

Juu, miesystävä taitaa olla menetetty tapaus jo. En saa häneltä sitä mitä nyt tarvitsen ja se sattuu todella paljon. Mutta haluaisin ensin pääni selväksi, ennen kuin luovun hänestä. Koska sitten tulee vain tyhjyys, jota yritän taas täyttää jollain muulla ehkä vielä tuhoisammalla. 

Sepä tässä onkin ongelmana, kun minulla ei ole mitään hajua, mitä se onnellinen elämä olisi. Olen aina haaveillut asioista ja sitten toiminut niiden eteen ja saavuttanutkin asioita, mutta sitä onnea ei vain tule, kun lopulta menee jotenkin pieleen. Esimerkiksi kun halusin uuden ammatin ja uran. Minulle oli suuri ponnistus ja onnistuminen päästä sisään yliopistoon. Tällä hetkellä se onnistuminen ei enää merkitse mitään, kun en saa tuota hiton gradua valmiiksi. Minulle oli myös suuri saavutus saada työpaikka uudelta alalta. Se meni pieleen, kun meni työpaikka alta. No sitten perustin yrityksen. Siinäkin taas yksi saavutus. Mutta kun sieltä en saa elantoa, eli pieleen meni sekin.

Halusin perheen. No löysin kumppanin ja saimme kaksi ihanaa lasta. No, erohan siinä sitten tuli. Lapset ovat ainoa onnistuminen, joka ei ole mennyt pieleen, mutta hekin ovat elämässäni enää hetken. Halusin eron jälkeen uuden parisuhteen. Tapailin miehiä ja voi luoja, miten kauan piti odottaa, että tuli vastaan oikeasti hyvä mies eikä mikään pettäjä/hakkaaja/alkoholisti. Nyt olen pilannut senkin, vaikka tämän miehen haluan loppuelämäkseni. 

Olen siis saanut paljon, mutta saman tien olen menettänyt ne saamani asiat, kun en vain osaa mitään. 

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Onni löytyy sisältä. Ne ketkä ovat saaneet sitä maistaa tietävät mistä puhun.

Tämä on totuus.

Niin varmasti. Kun vain löytäisi sieltä sisältä jotain. Näyttää todella tyhjältä. 

ap

Yksin olet sinä ihminen, yksin.

Jossain vaiheessa sitä havahtuu elämän kulissien olevan pelkkiä kulisseja.

Tutkinnot paperia, omistusasunnot pelkkiä seiniä, bemarit ruostuvaa rautaa ja alkaa ymmärtää, tässäkö tämä on, elämä.

Olet perimmäisten kysymysten äärellä ja se olotila on diagnosoitu masennukseksi, vastoin tervettä järkeä.

SInä olet terve ja ympäröivä yhteiskunta sairas.

Tämä! Kyseessä on terve reaktio. Älä mene lääkäriin. He eivät sinua pysty lääkkeillä auttamaan. Usko itseesi ja sisällä syttyvään voimaasi. Onnea matkaan!

Taas tällaista ylimalkaista liibalaabaa. Voisiko edes joku teistä Maailma on harhaa, usko itseesi, universumi kannattelee -hörhöistä antaa jotain konkreettisia esimerkkejä miten tämän sisällä olevan voiman saa sytytettyä. Tulitikuilla?

Minä näen, että elämä on merkityksetöntä. En pidä itseäni masentuneena, vaan ihmisenä joka näkee totuuden. Tämä ei silti ole mitenkään auttanut minua, vaan se on tehnyt minusta itsetuhoisen. Miksi elää, kun kaikki on väliaikaista ja kukaan ei muista minua sadan vuoden kuluttua? Ei se paskan työn ja kotitöiden jäljiltä jäävä pari vapaata tuntia nyt niin paljon ole, että kaiken sen muun pskan jaksaisin. Etenkin kuin palkka ei ole niin päätä huimaava, että todella saisin tehdä mitä haluan.

En ole ap, mutta ymmärrän kyllä hänen ajatuksensa. Mikään määrä selfhelppiä tai uskoa ei ole auttanut pitkällä aikavälillä.

Niin kauan kuin ei ymmärrä että elämä on ainoastaan tässä hetkessä, ei voi olla onnellinen. Harva haluaa tämän myöntää koska tuntuu mahdottomalta päästää irti omasta rypemisestä tai tulevan odottelusta. Se on niin ihanaa olla surkea ja märehtiä kun se tuntuu antavan elämälle merkityksen ja ihmiselle identiteetin. Suurimmalle osalle on pelottavaa olla ilman sitä.

Mutta entä jos tässäkään hetkessä en voi olla onnellinen? mitä pitää tehdä? Jos on fyysisiä kipuja tai jos tällä hetkellä kukaan ei välitä eikä rakasta eikä arvosta? Asioille ei saa kuitenkaan edes yrittää tehdä mitään, koska siinä asetetaan odotuksia tulevaisuudelle. Eli on tyydyttävä siihen mitä on. Mutta onko minulla velvollisuus olla onnellinen tilanteessa, jossa minä en koe itseäni arvokkaaksi ja hyväksi? 

ap

MIksi et koe itseasi arvokkaaksi ja hyvaksi? Oletko saanut lapsuudessasi pyyteetönta rakkautta vai onko esim. kehut kohdistuneet aina tekemisiin ja suoritteisiin? Onko kukaan sanonut sulle lapsena/nuorena, etta olet ihana just tollaisena?

 

no miten voisin olla arvokas ja hyvä, kun en osaa mitään ja kaikki menee pieleen ja kukaan ei edes halua minua. Minusta on valheellista uskotella, että juu, olen tosi hyvä ihminen, kun faktat huutavat ihan jotain muuta. Jos olen niin helkkarin hyvä ja arvokas, miksi esimerkiksi mies aikoo jättää minut? Miksi en saa yritystä pyörimään, jos osaan niin paljon? Miksi gradu on maannut tuossa kaksi vuotta koskemattomana, kun olen niin hirveän ahkera? 

ap

Nainen 25

Välillä on jaksoja, jolloin tuntuu tuolta. Älä kuitenkaan ikinä ajattele ettet ansaitsisi jotain. Ehkä jokin asia joka ei tapahdu on sinun parhaaksesi ja vasta myöhemmin tajuat sen. Elämä on täynnä oppitunteja, vaikka välillä opetuksen tajuaakin vasta kymmenen vuoden päästä. :)
Samaistun tuohon, että elämä on matka ja ei täällä kukaan koskaan valmiiksi tule. Ei ole täydellistä ihmistä tämän maanpäällä, ja kaikilla on ongelmia, vaikka osa ei niitä näytäkkään, tai ne eivät niin hyvin päällepäin näy.
Ja vaikka tää ehkä kuulostaakin jonkun korvaan vähän tällaselta yltiöpositiiviselta hihhuloinnilta niin ite oon huomannu saavani elämästä eniten irti suunnilleen seuraavalla kaavalla:
1. Aina oon ystävällinen kaikille
2. Koitan löytää pikkuasioista kauneutta
Luen aforismeja, eri uskontokuntien hyviä mietteitä, ym. pohdiskeluja ja runoja elämästä.
3. Jos jokin ei suju niin mietin mitä voisin tehdä toisin.
4. En ota asioita liian vakavasti ja yritän olla ajattelematta turhaan mitä muut musta miettii.
5. Go with the flow 😅 mutta mieti silti myös pikkusen seurauksia.
Ja tätä vois luultavasti jatkaa pidemmällekkin, mutta tässä päällimmäiset tän hetliset ajatukset! ;)

Vierailija

Ap, jos sinulla on rahaa, kokeile neurofeedbackia. 

Jos ei ole, köyhän miehen versiona kaivaudu youtubeen ja binauraleihin ja meditointiin. Vaikkapa Jason Stephensonin kanava on loistava.

Onnittelut, että  olet havahtunut ja haluat muutosta. Se voi tapahtua, tapahtui minullekin. Lisäksi muista terveellinen ruoka ja paljon ravinteita, et voi voida hyvin, jos sielusi on kehnosti ruokitussa kehossa. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielesta sun pitaisi oppia nauttimaan itsestasi ja asioista, jotka eivat ole muista riippuvaisia. Itket, kun kukaan ei tunnu tarvitsevan sua. Luonnollista mutta et myöskaan sanojesi mukaan tykkaa omista nahoistasi. Olisiko tassa asian ydin? Kun oppisit nauttimaan ja rakastamaan itseasi, et olisi ehka niin riippuvainen muiden antamasta huomiosta...Terapiaa?
Niin, tiedän tämän. MInulla ei vain ole mitään käsitystä, miten se tehdään. Olen yrittänyt monenlaista, mutta mikään ei vain ole minua. Lopulta kaikki, mitä yritän on jollain lailla riippuvainen muista ihmisistä ja ympäristöstä tai siitä mammonasta. Ja niinhän ei saisi olla. 

ap

Etkö rakasta itseasi ilman, etta yritat olla jotain? Onko onnesi riippuvainen tavoitteista ja miten onnistut niissa? Jos työ ja esim. harrastukset pyyhitaan pois, kuka olet ja tykkaatko siita minasta? Ihan vain omasta luonteestasi ja olemuksestasi? Vai tarvitaanko sen paalle aina jotain konkreettista, saavutettavaa asiaa, jotta kokisit tyytyvaisyytta?

En tiedä. Mitä rakastettavaa tai edes vihattavaa minuun jää, jos otetaan pois kaikki mitä olen tehnyt, kokenut ja tuntenut? Enhän minä ole sitten yhtään mitään vaan pelkkä tyhjä kuori. Miksi tyhjyyttä pitäisi rakastaa? 

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Onni löytyy sisältä. Ne ketkä ovat saaneet sitä maistaa tietävät mistä puhun.

Tämä on totuus.

Niin varmasti. Kun vain löytäisi sieltä sisältä jotain. Näyttää todella tyhjältä. 

ap

Yksin olet sinä ihminen, yksin.

Jossain vaiheessa sitä havahtuu elämän kulissien olevan pelkkiä kulisseja.

Tutkinnot paperia, omistusasunnot pelkkiä seiniä, bemarit ruostuvaa rautaa ja alkaa ymmärtää, tässäkö tämä on, elämä.

Olet perimmäisten kysymysten äärellä ja se olotila on diagnosoitu masennukseksi, vastoin tervettä järkeä.

SInä olet terve ja ympäröivä yhteiskunta sairas.

Tämä! Kyseessä on terve reaktio. Älä mene lääkäriin. He eivät sinua pysty lääkkeillä auttamaan. Usko itseesi ja sisällä syttyvään voimaasi. Onnea matkaan!

Taas tällaista ylimalkaista liibalaabaa. Voisiko edes joku teistä Maailma on harhaa, usko itseesi, universumi kannattelee -hörhöistä antaa jotain konkreettisia esimerkkejä miten tämän sisällä olevan voiman saa sytytettyä. Tulitikuilla?

Minä näen, että elämä on merkityksetöntä. En pidä itseäni masentuneena, vaan ihmisenä joka näkee totuuden. Tämä ei silti ole mitenkään auttanut minua, vaan se on tehnyt minusta itsetuhoisen. Miksi elää, kun kaikki on väliaikaista ja kukaan ei muista minua sadan vuoden kuluttua? Ei se paskan työn ja kotitöiden jäljiltä jäävä pari vapaata tuntia nyt niin paljon ole, että kaiken sen muun pskan jaksaisin. Etenkin kuin palkka ei ole niin päätä huimaava, että todella saisin tehdä mitä haluan.

En ole ap, mutta ymmärrän kyllä hänen ajatuksensa. Mikään määrä selfhelppiä tai uskoa ei ole auttanut pitkällä aikavälillä.

Niin kauan kuin ei ymmärrä että elämä on ainoastaan tässä hetkessä, ei voi olla onnellinen. Harva haluaa tämän myöntää koska tuntuu mahdottomalta päästää irti omasta rypemisestä tai tulevan odottelusta. Se on niin ihanaa olla surkea ja märehtiä kun se tuntuu antavan elämälle merkityksen ja ihmiselle identiteetin. Suurimmalle osalle on pelottavaa olla ilman sitä.

Mitä väliä sillä on, että elämä on vain tässä hetkessä? Istun tässä ja keskityn siihen, että olen vain tässä hetkessä. Ei tällä hetkellä ole sen enempää merkitystä kuin jollain toisella hetkellä. Vai tarkoitatko sitä, että ne tulevaisuuden hetket, joissa olen mahdollisesti tavoittanut kaikki unelmani, ovat täsmälleen yhtä paljon/vähän merkitseviä hetkiä? Mutta se ongelmahan on, että tiedän kaikkien hetkien olevan yhtä merkityksettömiä. Miksi siis elää, kun tällä hetkellä ei ole sen enempää merkitystä kuin millään muullakaan?

Ei sillä mitään väliä olekaan, mutta joka tapauksessa voit harrastaa nihilismiäsi vain ja ainoastaan tässä hetkessä. Ei mitään väliä.

No miksi sitä tässä hetkessä olemista sitten tarjotaan jonakin parannuskeinona tai ihmeellisenä konseptina, kun se ei kerran mitään muuta eikä sillä ole väliä?

Taidat kylläkin vain vänkätä tahallasi ja muistutat kovasti 13-vuotiasta lastani siinä. Kaikki suuret idän filosofiat perustuvat tälle ajatukselle, ja se löytyy kristinuskostakin kun vähän raaputtaa. Se on siis tuhansia vuosia vanha ”konsepti”.

Oikeastaan se, että ymmärrät että nekin hetket jolloin olet saavuttanut unelmasi ovat yhtä merkityksettömiä kuin mikä tahansa muukin, tarkoittaa että olet lähellä ymmärtää koko jutun idean. Olet siinä vaiheessa että meinaat tajuta että kaiken tavoittelu on turhaa koska kaikki on katoavaista. Ja se tuntuu tyhjältä, näin päättelen kirjoituksestasi. Ja asetut vastahankaan koska on kivempi olla surkea ja kuuluttaa sitä maailmalle.

Kannattaa kuitenkin tutkiskella sitä ajatusta pidemmälle, koska olet jo aika lähellä. Mutta toki ei tarvitse jos mikään ei ole mitään ja millään ei ole väliä. Joku sinut kuitenkin toi keskusteluun jossa pohditaan onnelliseksi tulemista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellisuus on sikäli hankala, että se on hyvin abstraktia. Ehkä ongelmien ratkominen pitäisi kuitenkin lähteä ihan konkreettisista asioista, jotka aiheuttavat huolta ja pahaa mieltä?

Hyvä kommentti tuo, että saatko miesystävältäsi lainkaan tukea? Tunnut pelkäävän hänen menettämistään, mutta entä jos se onkin vain yksi huoli lisää, kun tai jos hänestä ei sinulle juuri ole henkisesti tai muuten apua? Viekö se ihmissuhde enemmän kuin tuo? Tuletko hyväksytyksi ja arvostetuksi juuri sellaisena kuin olet?

Lasten kohdalla voisi ajatella, että heille voi kyllä sanoa, jos haavoittavat sanomisillaan liikaa. Toisaalta voi ajatella, että sanominen on hyvä merkki, eivät ainakaan koe vaikeutta irtautua ja lähteä. Heidän lähdettyään ainakin taloudellisia huolia on vähemmän.

Ja mitä onnellinen elämä sinulle käytännössä olisi? Mitkä asiat ovat tuoneet hyvää mieltä elämääsi, joku niistä varmasti toisi nytkin, jos alkaisit tekemään sitä?

Juu, miesystävä taitaa olla menetetty tapaus jo. En saa häneltä sitä mitä nyt tarvitsen ja se sattuu todella paljon. Mutta haluaisin ensin pääni selväksi, ennen kuin luovun hänestä. Koska sitten tulee vain tyhjyys, jota yritän taas täyttää jollain muulla ehkä vielä tuhoisammalla. 

Sepä tässä onkin ongelmana, kun minulla ei ole mitään hajua, mitä se onnellinen elämä olisi. Olen aina haaveillut asioista ja sitten toiminut niiden eteen ja saavuttanutkin asioita, mutta sitä onnea ei vain tule, kun lopulta menee jotenkin pieleen. Esimerkiksi kun halusin uuden ammatin ja uran. Minulle oli suuri ponnistus ja onnistuminen päästä sisään yliopistoon. Tällä hetkellä se onnistuminen ei enää merkitse mitään, kun en saa tuota hiton gradua valmiiksi. Minulle oli myös suuri saavutus saada työpaikka uudelta alalta. Se meni pieleen, kun meni työpaikka alta. No sitten perustin yrityksen. Siinäkin taas yksi saavutus. Mutta kun sieltä en saa elantoa, eli pieleen meni sekin.

Halusin perheen. No löysin kumppanin ja saimme kaksi ihanaa lasta. No, erohan siinä sitten tuli. Lapset ovat ainoa onnistuminen, joka ei ole mennyt pieleen, mutta hekin ovat elämässäni enää hetken. Halusin eron jälkeen uuden parisuhteen. Tapailin miehiä ja voi luoja, miten kauan piti odottaa, että tuli vastaan oikeasti hyvä mies eikä mikään pettäjä/hakkaaja/alkoholisti. Nyt olen pilannut senkin, vaikka tämän miehen haluan loppuelämäkseni. 

Olen siis saanut paljon, mutta saman tien olen menettänyt ne saamani asiat, kun en vain osaa mitään. 

ap

Jankkaan tavoitteista ja niiden varaan rakennetusta onnellisuudesta. Tama sinun kuvauksesi vain vahvisti sen ajatukseni, etta asetat aina tavoitteita ja koet, etta olet epaonnistunut niissa ja se tekee sinut onnettomaksi. On tietenkin upeaa, etta sulla on haaveita ja teet asioita niiden saavuttamiseksi mutta niissa "epaonnistuminen" ei saisi vaikuttaa noin paljon. Miksi et koe onnistumiseksi paasyn yliopistoon tai jopa eronkin? Eikö se vasta olisi ollut epaonnistumista, jos et olisi edes yrittanyt vaihtaa ammattia tai  jumittaisit onnettomassa liitossa? Olet todella rohkea ja sinnikas, kun olet halunnut muuttaa asioita etka jaanyt vaan tuleen makaamaan. Mun silmissa sa olet jo useaan otteeseen onnistunut! Ja hei, saat sen lopputyönkin tehtya enemmin tai myöhemmin :)

Nainen 25

Kaikenlaiset pohdiskelut ja erilaisten ihmisten mielipiteet ja kokemukset kiinnostavat mua kovasti. Haluan, vaan vielä ainakin sanoo AP:lle, että vaikka olisit tehnyt mitä kauheuksia, tai vaikka et itsestäsi mitään hyvää löytäisi niin ihan jokainen ihminen on arvokas. Se kannattaa muistaa.
Laulun sanoin, olisiko Veikko Lavi ollut?? "Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jokainen elämä on tärkeä. Jokainen ihminen vain elää hetken sen, jonka kohtalo on hälle määräävä."
Korjatkaa jos puhun puutaheinää. 🙃

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielesta sun pitaisi oppia nauttimaan itsestasi ja asioista, jotka eivat ole muista riippuvaisia. Itket, kun kukaan ei tunnu tarvitsevan sua. Luonnollista mutta et myöskaan sanojesi mukaan tykkaa omista nahoistasi. Olisiko tassa asian ydin? Kun oppisit nauttimaan ja rakastamaan itseasi, et olisi ehka niin riippuvainen muiden antamasta huomiosta...Terapiaa?
Niin, tiedän tämän. MInulla ei vain ole mitään käsitystä, miten se tehdään. Olen yrittänyt monenlaista, mutta mikään ei vain ole minua. Lopulta kaikki, mitä yritän on jollain lailla riippuvainen muista ihmisistä ja ympäristöstä tai siitä mammonasta. Ja niinhän ei saisi olla. 

ap

Etkö rakasta itseasi ilman, etta yritat olla jotain? Onko onnesi riippuvainen tavoitteista ja miten onnistut niissa? Jos työ ja esim. harrastukset pyyhitaan pois, kuka olet ja tykkaatko siita minasta? Ihan vain omasta luonteestasi ja olemuksestasi? Vai tarvitaanko sen paalle aina jotain konkreettista, saavutettavaa asiaa, jotta kokisit tyytyvaisyytta?

En tiedä. Mitä rakastettavaa tai edes vihattavaa minuun jää, jos otetaan pois kaikki mitä olen tehnyt, kokenut ja tuntenut? Enhän minä ole sitten yhtään mitään vaan pelkkä tyhjä kuori. Miksi tyhjyyttä pitäisi rakastaa? 

ap

MIksi et arvosta sita, etta olet haaveillut ja tehnyt asioita muuttaaksesi elamaasi? Mun mielesta sa olet todella rohkea ja sinnikas, kun et ole jaanyt tuleen makaamaan (huono työ, onneton liitto) vaan lahtenyt kohti uusia tuulia! Miksi et arvosta sita? Siksi, kun perustat onnellisuuteesi tavoitteiden lopputulokseen. Et siihen, millainen olet oikeasti.  

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellisuus on sikäli hankala, että se on hyvin abstraktia. Ehkä ongelmien ratkominen pitäisi kuitenkin lähteä ihan konkreettisista asioista, jotka aiheuttavat huolta ja pahaa mieltä?

Hyvä kommentti tuo, että saatko miesystävältäsi lainkaan tukea? Tunnut pelkäävän hänen menettämistään, mutta entä jos se onkin vain yksi huoli lisää, kun tai jos hänestä ei sinulle juuri ole henkisesti tai muuten apua? Viekö se ihmissuhde enemmän kuin tuo? Tuletko hyväksytyksi ja arvostetuksi juuri sellaisena kuin olet?

Lasten kohdalla voisi ajatella, että heille voi kyllä sanoa, jos haavoittavat sanomisillaan liikaa. Toisaalta voi ajatella, että sanominen on hyvä merkki, eivät ainakaan koe vaikeutta irtautua ja lähteä. Heidän lähdettyään ainakin taloudellisia huolia on vähemmän.

Ja mitä onnellinen elämä sinulle käytännössä olisi? Mitkä asiat ovat tuoneet hyvää mieltä elämääsi, joku niistä varmasti toisi nytkin, jos alkaisit tekemään sitä?

Juu, miesystävä taitaa olla menetetty tapaus jo. En saa häneltä sitä mitä nyt tarvitsen ja se sattuu todella paljon. Mutta haluaisin ensin pääni selväksi, ennen kuin luovun hänestä. Koska sitten tulee vain tyhjyys, jota yritän taas täyttää jollain muulla ehkä vielä tuhoisammalla. 

Sepä tässä onkin ongelmana, kun minulla ei ole mitään hajua, mitä se onnellinen elämä olisi. Olen aina haaveillut asioista ja sitten toiminut niiden eteen ja saavuttanutkin asioita, mutta sitä onnea ei vain tule, kun lopulta menee jotenkin pieleen. Esimerkiksi kun halusin uuden ammatin ja uran. Minulle oli suuri ponnistus ja onnistuminen päästä sisään yliopistoon. Tällä hetkellä se onnistuminen ei enää merkitse mitään, kun en saa tuota hiton gradua valmiiksi. Minulle oli myös suuri saavutus saada työpaikka uudelta alalta. Se meni pieleen, kun meni työpaikka alta. No sitten perustin yrityksen. Siinäkin taas yksi saavutus. Mutta kun sieltä en saa elantoa, eli pieleen meni sekin.

Halusin perheen. No löysin kumppanin ja saimme kaksi ihanaa lasta. No, erohan siinä sitten tuli. Lapset ovat ainoa onnistuminen, joka ei ole mennyt pieleen, mutta hekin ovat elämässäni enää hetken. Halusin eron jälkeen uuden parisuhteen. Tapailin miehiä ja voi luoja, miten kauan piti odottaa, että tuli vastaan oikeasti hyvä mies eikä mikään pettäjä/hakkaaja/alkoholisti. Nyt olen pilannut senkin, vaikka tämän miehen haluan loppuelämäkseni. 

Olen siis saanut paljon, mutta saman tien olen menettänyt ne saamani asiat, kun en vain osaa mitään. 

ap

Jankkaan tavoitteista ja niiden varaan rakennetusta onnellisuudesta. Tama sinun kuvauksesi vain vahvisti sen ajatukseni, etta asetat aina tavoitteita ja koet, etta olet epaonnistunut niissa ja se tekee sinut onnettomaksi. On tietenkin upeaa, etta sulla on haaveita ja teet asioita niiden saavuttamiseksi mutta niissa "epaonnistuminen" ei saisi vaikuttaa noin paljon. Miksi et koe onnistumiseksi paasyn yliopistoon tai jopa eronkin? Eikö se vasta olisi ollut epaonnistumista, jos et olisi edes yrittanyt vaihtaa ammattia tai  jumittaisit onnettomassa liitossa? Olet todella rohkea ja sinnikas, kun olet halunnut muuttaa asioita etka jaanyt vaan tuleen makaamaan. Mun silmissa sa olet jo useaan otteeseen onnistunut! Ja hei, saat sen lopputyönkin tehtya enemmin tai myöhemmin :)

Niin, ehkä minulla on ollut noiden saavutusten osalta hieman liian suuret odotukset. Olen odottanut, että ne jotenkin muuttaisivat elämääni, mutta lopulta ne eivät muuttaneetkaan. Uusi työ ja ura ei tuonut onnellisuutta, jos osoittautuu, että ura on minulle väärä enkä pärjää siinä. Ero toi mukanaan myös toiveen uudesta suhteesta ja se taas toi uuden tuskan siitä, että en ansaitse vieläkään oikeaa ja hyvää suhdetta, vaikka tein kipeitä valintoja senkin eteen. 

ap

Nainen 25

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielesta sun pitaisi oppia nauttimaan itsestasi ja asioista, jotka eivat ole muista riippuvaisia. Itket, kun kukaan ei tunnu tarvitsevan sua. Luonnollista mutta et myöskaan sanojesi mukaan tykkaa omista nahoistasi. Olisiko tassa asian ydin? Kun oppisit nauttimaan ja rakastamaan itseasi, et olisi ehka niin riippuvainen muiden antamasta huomiosta...Terapiaa?
Niin, tiedän tämän. MInulla ei vain ole mitään käsitystä, miten se tehdään. Olen yrittänyt monenlaista, mutta mikään ei vain ole minua. Lopulta kaikki, mitä yritän on jollain lailla riippuvainen muista ihmisistä ja ympäristöstä tai siitä mammonasta. Ja niinhän ei saisi olla. 

ap

Etkö rakasta itseasi ilman, etta yritat olla jotain? Onko onnesi riippuvainen tavoitteista ja miten onnistut niissa? Jos työ ja esim. harrastukset pyyhitaan pois, kuka olet ja tykkaatko siita minasta? Ihan vain omasta luonteestasi ja olemuksestasi? Vai tarvitaanko sen paalle aina jotain konkreettista, saavutettavaa asiaa, jotta kokisit tyytyvaisyytta?

En tiedä. Mitä rakastettavaa tai edes vihattavaa minuun jää, jos otetaan pois kaikki mitä olen tehnyt, kokenut ja tuntenut? Enhän minä ole sitten yhtään mitään vaan pelkkä tyhjä kuori. Miksi tyhjyyttä pitäisi rakastaa? 

ap

MIksi et arvosta sita, etta olet haaveillut ja tehnyt asioita muuttaaksesi elamaasi? Mun mielesta sa olet todella rohkea ja sinnikas, kun et ole jaanyt tuleen makaamaan (huono työ, onneton liitto) vaan lahtenyt kohti uusia tuulia! Miksi et arvosta sita? Siksi, kun perustat onnellisuuteesi tavoitteiden lopputulokseen. Et siihen, millainen olet oikeasti.  

No siis jos näin filosofisesti ruvetaan ajattelemaan, niin mikäli otat jostakusta ihmisestä ihan kaiken pois niin silloinhan ei juuri jää mitään. On siis vain se tabula rasa. Olisimme kuin maalamattomia tauluja, ja perjaattessa niinkuin vastasyntyneitä, ja sitä kautta ajateltuna rakastettavia ja arvokkaita.

Vierailija

Nainen 25 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielesta sun pitaisi oppia nauttimaan itsestasi ja asioista, jotka eivat ole muista riippuvaisia. Itket, kun kukaan ei tunnu tarvitsevan sua. Luonnollista mutta et myöskaan sanojesi mukaan tykkaa omista nahoistasi. Olisiko tassa asian ydin? Kun oppisit nauttimaan ja rakastamaan itseasi, et olisi ehka niin riippuvainen muiden antamasta huomiosta...Terapiaa?
Niin, tiedän tämän. MInulla ei vain ole mitään käsitystä, miten se tehdään. Olen yrittänyt monenlaista, mutta mikään ei vain ole minua. Lopulta kaikki, mitä yritän on jollain lailla riippuvainen muista ihmisistä ja ympäristöstä tai siitä mammonasta. Ja niinhän ei saisi olla. 

ap

Etkö rakasta itseasi ilman, etta yritat olla jotain? Onko onnesi riippuvainen tavoitteista ja miten onnistut niissa? Jos työ ja esim. harrastukset pyyhitaan pois, kuka olet ja tykkaatko siita minasta? Ihan vain omasta luonteestasi ja olemuksestasi? Vai tarvitaanko sen paalle aina jotain konkreettista, saavutettavaa asiaa, jotta kokisit tyytyvaisyytta?

En tiedä. Mitä rakastettavaa tai edes vihattavaa minuun jää, jos otetaan pois kaikki mitä olen tehnyt, kokenut ja tuntenut? Enhän minä ole sitten yhtään mitään vaan pelkkä tyhjä kuori. Miksi tyhjyyttä pitäisi rakastaa? 

ap

MIksi et arvosta sita, etta olet haaveillut ja tehnyt asioita muuttaaksesi elamaasi? Mun mielesta sa olet todella rohkea ja sinnikas, kun et ole jaanyt tuleen makaamaan (huono työ, onneton liitto) vaan lahtenyt kohti uusia tuulia! Miksi et arvosta sita? Siksi, kun perustat onnellisuuteesi tavoitteiden lopputulokseen. Et siihen, millainen olet oikeasti.  

No siis jos näin filosofisesti ruvetaan ajattelemaan, niin mikäli otat jostakusta ihmisestä ihan kaiken pois niin silloinhan ei juuri jää mitään. On siis vain se tabula rasa. Olisimme kuin maalamattomia tauluja, ja perjaattessa niinkuin vastasyntyneitä, ja sitä kautta ajateltuna rakastettavia ja arvokkaita.

Kuka sen siis määrää, että se tyhjä taulu on arvokas ja rakastettava? Jos esimerkiksi ajattelen tätä nyt parisuhteeni kannalta, eikö tuo ajatus tarkoittaisi myös sitä, että miehelle olisi ihan yhdentekevää, onko hän suhteessa minun kanssani vai jonkun muun kanssa. Tai lapsille on ihan yhdentekevää, mitä teen heidän hyväkseen, olisin heille yhtä arvokas vaikka olisin pahoinpitelevä narkkari. 

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Nainen 25 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielesta sun pitaisi oppia nauttimaan itsestasi ja asioista, jotka eivat ole muista riippuvaisia. Itket, kun kukaan ei tunnu tarvitsevan sua. Luonnollista mutta et myöskaan sanojesi mukaan tykkaa omista nahoistasi. Olisiko tassa asian ydin? Kun oppisit nauttimaan ja rakastamaan itseasi, et olisi ehka niin riippuvainen muiden antamasta huomiosta...Terapiaa?
Niin, tiedän tämän. MInulla ei vain ole mitään käsitystä, miten se tehdään. Olen yrittänyt monenlaista, mutta mikään ei vain ole minua. Lopulta kaikki, mitä yritän on jollain lailla riippuvainen muista ihmisistä ja ympäristöstä tai siitä mammonasta. Ja niinhän ei saisi olla. 

ap

Etkö rakasta itseasi ilman, etta yritat olla jotain? Onko onnesi riippuvainen tavoitteista ja miten onnistut niissa? Jos työ ja esim. harrastukset pyyhitaan pois, kuka olet ja tykkaatko siita minasta? Ihan vain omasta luonteestasi ja olemuksestasi? Vai tarvitaanko sen paalle aina jotain konkreettista, saavutettavaa asiaa, jotta kokisit tyytyvaisyytta?

En tiedä. Mitä rakastettavaa tai edes vihattavaa minuun jää, jos otetaan pois kaikki mitä olen tehnyt, kokenut ja tuntenut? Enhän minä ole sitten yhtään mitään vaan pelkkä tyhjä kuori. Miksi tyhjyyttä pitäisi rakastaa? 

ap

MIksi et arvosta sita, etta olet haaveillut ja tehnyt asioita muuttaaksesi elamaasi? Mun mielesta sa olet todella rohkea ja sinnikas, kun et ole jaanyt tuleen makaamaan (huono työ, onneton liitto) vaan lahtenyt kohti uusia tuulia! Miksi et arvosta sita? Siksi, kun perustat onnellisuuteesi tavoitteiden lopputulokseen. Et siihen, millainen olet oikeasti.  

No siis jos näin filosofisesti ruvetaan ajattelemaan, niin mikäli otat jostakusta ihmisestä ihan kaiken pois niin silloinhan ei juuri jää mitään. On siis vain se tabula rasa. Olisimme kuin maalamattomia tauluja, ja perjaattessa niinkuin vastasyntyneitä, ja sitä kautta ajateltuna rakastettavia ja arvokkaita.

Kuka sen siis määrää, että se tyhjä taulu on arvokas ja rakastettava? Jos esimerkiksi ajattelen tätä nyt parisuhteeni kannalta, eikö tuo ajatus tarkoittaisi myös sitä, että miehelle olisi ihan yhdentekevää, onko hän suhteessa minun kanssani vai jonkun muun kanssa. Tai lapsille on ihan yhdentekevää, mitä teen heidän hyväkseen, olisin heille yhtä arvokas vaikka olisin pahoinpitelevä narkkari. 

ap

ka 

Sun kaikista kommenteista huokuu, ettet arvosta ja rakasta itseasi. Suorastaan halveksut ja vaheksyt. Ehka se sitten paistaa susta niin selvasti, etta muutkin huomaa sen ja kayttaytyy sen mukaisesti.  

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen 25 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielesta sun pitaisi oppia nauttimaan itsestasi ja asioista, jotka eivat ole muista riippuvaisia. Itket, kun kukaan ei tunnu tarvitsevan sua. Luonnollista mutta et myöskaan sanojesi mukaan tykkaa omista nahoistasi. Olisiko tassa asian ydin? Kun oppisit nauttimaan ja rakastamaan itseasi, et olisi ehka niin riippuvainen muiden antamasta huomiosta...Terapiaa?
Niin, tiedän tämän. MInulla ei vain ole mitään käsitystä, miten se tehdään. Olen yrittänyt monenlaista, mutta mikään ei vain ole minua. Lopulta kaikki, mitä yritän on jollain lailla riippuvainen muista ihmisistä ja ympäristöstä tai siitä mammonasta. Ja niinhän ei saisi olla. 

ap

Etkö rakasta itseasi ilman, etta yritat olla jotain? Onko onnesi riippuvainen tavoitteista ja miten onnistut niissa? Jos työ ja esim. harrastukset pyyhitaan pois, kuka olet ja tykkaatko siita minasta? Ihan vain omasta luonteestasi ja olemuksestasi? Vai tarvitaanko sen paalle aina jotain konkreettista, saavutettavaa asiaa, jotta kokisit tyytyvaisyytta?

En tiedä. Mitä rakastettavaa tai edes vihattavaa minuun jää, jos otetaan pois kaikki mitä olen tehnyt, kokenut ja tuntenut? Enhän minä ole sitten yhtään mitään vaan pelkkä tyhjä kuori. Miksi tyhjyyttä pitäisi rakastaa? 

ap

MIksi et arvosta sita, etta olet haaveillut ja tehnyt asioita muuttaaksesi elamaasi? Mun mielesta sa olet todella rohkea ja sinnikas, kun et ole jaanyt tuleen makaamaan (huono työ, onneton liitto) vaan lahtenyt kohti uusia tuulia! Miksi et arvosta sita? Siksi, kun perustat onnellisuuteesi tavoitteiden lopputulokseen. Et siihen, millainen olet oikeasti.  

No siis jos näin filosofisesti ruvetaan ajattelemaan, niin mikäli otat jostakusta ihmisestä ihan kaiken pois niin silloinhan ei juuri jää mitään. On siis vain se tabula rasa. Olisimme kuin maalamattomia tauluja, ja perjaattessa niinkuin vastasyntyneitä, ja sitä kautta ajateltuna rakastettavia ja arvokkaita.

Kuka sen siis määrää, että se tyhjä taulu on arvokas ja rakastettava? Jos esimerkiksi ajattelen tätä nyt parisuhteeni kannalta, eikö tuo ajatus tarkoittaisi myös sitä, että miehelle olisi ihan yhdentekevää, onko hän suhteessa minun kanssani vai jonkun muun kanssa. Tai lapsille on ihan yhdentekevää, mitä teen heidän hyväkseen, olisin heille yhtä arvokas vaikka olisin pahoinpitelevä narkkari. 

ap

ka 

Sun kaikista kommenteista huokuu, ettet arvosta ja rakasta itseasi. Suorastaan halveksut ja vaheksyt. Ehka se sitten paistaa susta niin selvasti, etta muutkin huomaa sen ja kayttaytyy sen mukaisesti.  

No tottakai halveksun ja väheksyn, siitä ei ole epäilystäkään. Ja tottakai tajuan, että porukka kaikkoaa sen takia. Mutta eikö se juuri todista sen, että kaikki eivät todellakaan ole rakastettavia, vaan sysipaskoja eivätkä ansaitse ketään eivätkä mitään. Ja ei, tämä ei ole nyt mitään itsesääliä, vaan juuri se pointti, miten kukaan voi tulla sanomaan, että juu, rakastetaan ja arvostetaan, kun kaikki läheiset kaikkoavat etkä kelpaa sellaisena kenellekään. 

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Onni löytyy sisältä. Ne ketkä ovat saaneet sitä maistaa tietävät mistä puhun.

Tämä on totuus.

Niin varmasti. Kun vain löytäisi sieltä sisältä jotain. Näyttää todella tyhjältä. 

ap

Yksin olet sinä ihminen, yksin.

Jossain vaiheessa sitä havahtuu elämän kulissien olevan pelkkiä kulisseja.

Tutkinnot paperia, omistusasunnot pelkkiä seiniä, bemarit ruostuvaa rautaa ja alkaa ymmärtää, tässäkö tämä on, elämä.

Olet perimmäisten kysymysten äärellä ja se olotila on diagnosoitu masennukseksi, vastoin tervettä järkeä.

SInä olet terve ja ympäröivä yhteiskunta sairas.

Tämä! Kyseessä on terve reaktio. Älä mene lääkäriin. He eivät sinua pysty lääkkeillä auttamaan. Usko itseesi ja sisällä syttyvään voimaasi. Onnea matkaan!

Taas tällaista ylimalkaista liibalaabaa. Voisiko edes joku teistä Maailma on harhaa, usko itseesi, universumi kannattelee -hörhöistä antaa jotain konkreettisia esimerkkejä miten tämän sisällä olevan voiman saa sytytettyä. Tulitikuilla?

Minä näen, että elämä on merkityksetöntä. En pidä itseäni masentuneena, vaan ihmisenä joka näkee totuuden. Tämä ei silti ole mitenkään auttanut minua, vaan se on tehnyt minusta itsetuhoisen. Miksi elää, kun kaikki on väliaikaista ja kukaan ei muista minua sadan vuoden kuluttua? Ei se paskan työn ja kotitöiden jäljiltä jäävä pari vapaata tuntia nyt niin paljon ole, että kaiken sen muun pskan jaksaisin. Etenkin kuin palkka ei ole niin päätä huimaava, että todella saisin tehdä mitä haluan.

En ole ap, mutta ymmärrän kyllä hänen ajatuksensa. Mikään määrä selfhelppiä tai uskoa ei ole auttanut pitkällä aikavälillä.

Niin kauan kuin ei ymmärrä että elämä on ainoastaan tässä hetkessä, ei voi olla onnellinen. Harva haluaa tämän myöntää koska tuntuu mahdottomalta päästää irti omasta rypemisestä tai tulevan odottelusta. Se on niin ihanaa olla surkea ja märehtiä kun se tuntuu antavan elämälle merkityksen ja ihmiselle identiteetin. Suurimmalle osalle on pelottavaa olla ilman sitä.

Mitä väliä sillä on, että elämä on vain tässä hetkessä? Istun tässä ja keskityn siihen, että olen vain tässä hetkessä. Ei tällä hetkellä ole sen enempää merkitystä kuin jollain toisella hetkellä. Vai tarkoitatko sitä, että ne tulevaisuuden hetket, joissa olen mahdollisesti tavoittanut kaikki unelmani, ovat täsmälleen yhtä paljon/vähän merkitseviä hetkiä? Mutta se ongelmahan on, että tiedän kaikkien hetkien olevan yhtä merkityksettömiä. Miksi siis elää, kun tällä hetkellä ei ole sen enempää merkitystä kuin millään muullakaan?

Ei sillä mitään väliä olekaan, mutta joka tapauksessa voit harrastaa nihilismiäsi vain ja ainoastaan tässä hetkessä. Ei mitään väliä.

No miksi sitä tässä hetkessä olemista sitten tarjotaan jonakin parannuskeinona tai ihmeellisenä konseptina, kun se ei kerran mitään muuta eikä sillä ole väliä?

Taidat kylläkin vain vänkätä tahallasi ja muistutat kovasti 13-vuotiasta lastani siinä. Kaikki suuret idän filosofiat perustuvat tälle ajatukselle, ja se löytyy kristinuskostakin kun vähän raaputtaa. Se on siis tuhansia vuosia vanha ”konsepti”.

Oikeastaan se, että ymmärrät että nekin hetket jolloin olet saavuttanut unelmasi ovat yhtä merkityksettömiä kuin mikä tahansa muukin, tarkoittaa että olet lähellä ymmärtää koko jutun idean. Olet siinä vaiheessa että meinaat tajuta että kaiken tavoittelu on turhaa koska kaikki on katoavaista. Ja se tuntuu tyhjältä, näin päättelen kirjoituksestasi. Ja asetut vastahankaan koska on kivempi olla surkea ja kuuluttaa sitä maailmalle.

Kannattaa kuitenkin tutkiskella sitä ajatusta pidemmälle, koska olet jo aika lähellä. Mutta toki ei tarvitse jos mikään ei ole mitään ja millään ei ole väliä. Joku sinut kuitenkin toi keskusteluun jossa pohditaan onnelliseksi tulemista.

Onko se teille nyt ihan mahdotonta kertoa, mikä se salaisuus on? Tai mistä sitä voi alkaa kaivaa? Kai joku on kirjoittanut siitä kirjan? Kaikille teille salaisuuden selvittäneille ja heränneille ihmisille on ihan oikeasti yhteistä se, että ette voi suoraan kertoa mikä se salaisuus on ja se, että sieltä valaistuneesta korkeudestanne teidän pitää vähätellä toisia ihmisiä. Koska sitähän se on, kun aikuisia ihmisiä verrataan teini-ikäisiin.

Voi rehellisesti sanoa, että elämäni on tyhjää ja merkityksetöntä. Voin myös tunnustaa, että siinä tilassa surkeus on lohduttavaa, vaikka en ihan tiedä miksi. Se ehkä tuntuu todemmalta kuin se, että yrittäisi olla onnellinen siitä, ettei elämällä ole mitään merkitystä. Onnellisuus tuntuu feikkaamiselta.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla