Lue keskustelun säännöt.
Anoppi kinuaa lasta hoitoon - Meidän pitäisi lähteä pois miehen..
28.06.2020 |
Kaipailisin vertaistukea tilanteeseen..
Meillä on vuoden ikäinen lapsi ja anoppini on kinunut synnytyslaitokselta lähtien, että haluaa hoitaa lastamme. Kun lapsemme oli 2kk niin anoppi olisi halunnut yökylään lapsen ja meni oudoksi, kun sanoin, että ei käy.
Nyt anoppi on taas alkanut käskyttämään, että meidän pitäisi mieheni kanssa lähteä, että saadaan muka kahdenkeskeistä aikaa miehen kanssa. Oikeastihan syy, miksi hän haluaa meidän pois lapsen luota on se, että hän haluaa hoitaa lasta yksin.
Mä en itse pidä siitä, että käskytetään eikä kysytä edes, että ” haluaisitteko mennä” tai ” saisinko hoitoon” .
Onko tuo teidän mielestä loukkaavaa, että ajetaan vanhemmat pois kotoa, että päästään lapsen lapsensa kanssa olemaan kahdestaan? Onko kenellekään sattunut vastaavaa? En haluaisi olla tyly, mutta en tiedä haluanko antaa lasta hälle hoitoon. Asia olisi eri, jos hän aidosti haluaisi auttaa, mutta tuo, että halutaan hoitaa yksin lasta ja käskytetään pois on erikoista.
Kommentit (254)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä munkin anoppi tokaisi monta kertaa, että menkääs nyt jonnekin ja jättäkää lapsi hoitoon. En jättänyt ja mäkätin miehelle kotona asiasta. Ärsytti.
Lopulta sitten suostuin ja sen jälkeen lapsi on ollut hyvinkin usein hoidossa anopin luona. Myös yökylässä. Ei hän ole mikään narsisti tai mielisairas vaan ihan tavallinen ihminen, mitä nyt sattui olemaan vähän liian innokas ja minä ehkä olin vähän liiankin kiinni vauvassa, koska nyt koko tappelu tuntuu aivan absurdilta kun lapsi on jo 10-vuotias ja viettää päiväkausia anopin kanssa mökillä.
Voi siis olla ihan mahdollista sekin, että mummo on vain yli-innokas eikä ymmärrä sitä itse.
Näin just! Usein kyse on myös siitä, että miehen äiti puhuu eri kieltä kuin oma äiti. Siis suomea, mutta eri tyyli ym. Joku mikä tuntuu töksähtävältä ja loukkavalta anopin suusta onkin vain erilainen tapa ilmaista asia. Eli tarkoitus ei ole loukata, mutta omissa korvissa kuulostaa loukkaavalta. "Menkääs nyt" voi olla tosi lempeästi sanottu sen lisäksi, et voi olla tosi törkeästikin sanottu.
Siksikin vinkkaan ihan meille kaikille miniöille: mieti kaksi sekuntia ennenkuin raivostut tai loukkaannut! Kyse ei välttämättä ollut ilkeilystä, vaan todennäköisimmin väärinkäsityksestä ja -ymmärryksestä.
nim.mer. Been there ;)
Juuri näin. Ja loukkaantuessa se kannattaa nätisti ja rauhallisesti sanoa ääneen ja selvittää. Että minä en pidä siitä, että/loukkaannun, jos....
Ei ne anopit ole mitään lapsia, vaan aikuisia naisia, jotka kestävät eri mieltä olon ja osaavat ne jopa pyytää tarvittaessa anteeksikin.
59
Et selkeästi omaa kokemusta narsistisidta, rajattomista ihmisistä, ja hyvä niin. Mun anopin naamalle ilmestyy oikein tyytyväinen hymy, kun kertoo hänen sanojen tai tekojen loukanneen. Seuraavaksi hän alkaa sättiä, että olen joko huumorintajuton tai olen ymmärtänyt asian väärin. Ja todellakin on tätä samaa jatkanut 10 vuotta. Myös miehen veljen puolisoehdokkaita on kohdeltu samalla tavalla.
Mun anoppi ei kestä sitä, että ollaan eri mieltä tai jopa uhmataan suoria käskyjä, anteeksi-sanan merkitystä tämä harras uskovainen ei ymmärrä.
Mullakin on tuollainen anoppi. Anoppini on kohdellut väärin, kun sanoin, että on loukannut minua, niin alkoi kiroilu ja huutoitku. Annoin asian olla, sitten otin asian uudelleen puheeksi, niin oli sanonut miehelleni, ettei häntä kiinnosta kuunnella eikä välitä. Mies ihmetteli myös miten äitinsä voi käyttäytyä noin minua kohtaan. En tule ikinä unohtamaan tuota asiaa mitä hän teki. Oisko sulla antaa jotain neuvoja miten tällaisen ihmisen kanssa tulee toimia, jota ei kiinnosta kuin oma napa ja joka ei välitä toisten tunteista. Saako kysyä, että miten sä olet toiminut tai miten oot saanut unohdettua noita ilkeitä tekoja. Mä en tiedä, mitä pitäisi tehdä..anopin kanssa ei pysty keskustelemaan ja vaikka suostuisi, niin hän juoruaisi taas minusta miehelleni.
mun anoppi raportoi miehelleni näistä meidän erimielisyyksistä, ja kertoi mitä kaikkia mielenterveysongelmia hän on minusta havainnut. Ja kuinka hän eron hetkellä voi poikaansa tukea.
Mä yritin sietää, opetella kestämään kaikkea, kun onhan kyseessä rakkaan mieheni äiti. Mitä enemmän annoin periksi, sitä enemmän hän otti valtaa elämässäni. Miehestä en saanut tukea, kun eihän se äiti pahalla, ja aina se on ollut hankala. Oli silmin nähden järkyttynyt, kun aloin uhmata avoimesti anoppiani. Anoppi oli ennen esikoisen syntymää etäinen, mutta vauvan tultua pääsi helvetti irti.
Mulla oli menoa, ja olin pyytänyt anoppia vastentahtoisesti hoitamaan, kun muitakaan ei ollut saatavana. Tämä aloitti jo ovella marmatuksensa, haukkui kun mun vanhemmat oli käyneet viikonloppuna eikä häntä oltu kutsuttu. Mun vanhemmat asuvat kaukana, anoppi naapurissa. Lapseni istui puettuna syöttötuolissa aamupalalla, ja tämä kaikkitietävä alkoi v-mäisellä äänellä tiedustelemaan, että onko lapselle vaihdettu vaippa. No, kyllähän mä tietysti olen niin pska äiti, että en tajua märkää yövaippaa vaihtaa kuivaan ennen kuin vaihdan pyjaman tilalle päivävaatteet. Tuolla hetkellä mun päässä katkesi jotain, ja kaikki patoutunut viha pääsi irti. Tein selväksi, että mua ei enää mitätöidä, haukuta eikä kritisoida. Ei tarina tähän lopu. Muutaman päivän anoppi jaksoi tsempata (kävi meillä joka päivä kielloista huolimatta), jolloin taas alkoi kritisoida jotain mun puutteita. Tämän jälkeen oli pieni tauko, mutta eiköhän tuo vielä tullut riesaksi. Sai taas hoitaa lapsia, ja laiminlöi inhokkilapsenlapsen hoitoa. Syömisen jälkeen vei lapsen yläkertaan pinnasänkyyn ”nukkumaan” ja pisti itkuhälyttimen äänettömälle. Jäi tästä kiinni, ja kehtasi väittää että itkuhälyttimessä oli ollut vikaa jne. Testasin, ei ollut. Oli kuulemma lapsi ollut väsynyt (mun kanssa yleensä leikki tuohon aikaan 1-1,5 tuntia ennen päikkäreitä). Anoppi tykkäsi ja tykkää edelleen vain esikoisesta, joka on kovin rauhallinen, ja halusi hoitaa vain tätä. Hankalampi lapsi haluttiin pois tieltä.
Minä tulin kotiin, kävin pelastamassa sen sänkyyn hylätyn itsensä uuvuksiin huutaneen pienokaisen ja menin kysymään anopilta, että mitähän v täällä oikein tapahtuu. Kyllä häntä taas niin on väärin kohdeltu kun syytetään aiheetta. Tämän jälkeen tein anopille selväksi, että niin kauan kuin minussa henki pihisee, hän ei hoida mun lapsia. Tämä lupaus on pitänyt. Siinä hän naamaa vääntäen yritti saada edes muutaman kyyneleen, mutta minä siinä tilanteessa otin vallan. Kerroin että mua tai mun perhettä hän ei enää mitätöi, ei hauku eikä muutenkaan kohtele kaltoin. Ja että tuolla on ovi, sopii lähteä mieluiten heti. Lähti, ja tuon jälkeen on tapaamiset rajoittuneet siihen, että hän käy meillä enää lasten synttäreillä. Silloinkaan minä en häntä kutsu, vaan mieheni tekee sen. Oikeastaan ei halua äitiään sinne, mutta velvollisuudesta kutsuu. Mies käy satunnaisesti pikaisella visiitillä anoppilassa, lapsia ottaa harvoin mukaan.
Mä en vieläkään suostu jäämään anopin kanssa kahdestaan, kaupassa sanon hei ja jatkan matkaa. Selän takana meidän perheestä satuillaan ties mitä, mutta en jaksa välittää. Mulle kelpaisi ihan totaalinen välirikkokin, mutta miehen vuoksi suostun nykyiseen järjestelyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä munkin anoppi tokaisi monta kertaa, että menkääs nyt jonnekin ja jättäkää lapsi hoitoon. En jättänyt ja mäkätin miehelle kotona asiasta. Ärsytti.
Lopulta sitten suostuin ja sen jälkeen lapsi on ollut hyvinkin usein hoidossa anopin luona. Myös yökylässä. Ei hän ole mikään narsisti tai mielisairas vaan ihan tavallinen ihminen, mitä nyt sattui olemaan vähän liian innokas ja minä ehkä olin vähän liiankin kiinni vauvassa, koska nyt koko tappelu tuntuu aivan absurdilta kun lapsi on jo 10-vuotias ja viettää päiväkausia anopin kanssa mökillä.
Voi siis olla ihan mahdollista sekin, että mummo on vain yli-innokas eikä ymmärrä sitä itse.
Näin just! Usein kyse on myös siitä, että miehen äiti puhuu eri kieltä kuin oma äiti. Siis suomea, mutta eri tyyli ym. Joku mikä tuntuu töksähtävältä ja loukkavalta anopin suusta onkin vain erilainen tapa ilmaista asia. Eli tarkoitus ei ole loukata, mutta omissa korvissa kuulostaa loukkaavalta. "Menkääs nyt" voi olla tosi lempeästi sanottu sen lisäksi, et voi olla tosi törkeästikin sanottu.
Siksikin vinkkaan ihan meille kaikille miniöille: mieti kaksi sekuntia ennenkuin raivostut tai loukkaannut! Kyse ei välttämättä ollut ilkeilystä, vaan todennäköisimmin väärinkäsityksestä ja -ymmärryksestä.
nim.mer. Been there ;)
Juuri näin. Ja loukkaantuessa se kannattaa nätisti ja rauhallisesti sanoa ääneen ja selvittää. Että minä en pidä siitä, että/loukkaannun, jos....
Ei ne anopit ole mitään lapsia, vaan aikuisia naisia, jotka kestävät eri mieltä olon ja osaavat ne jopa pyytää tarvittaessa anteeksikin.
59
Et selkeästi omaa kokemusta narsistisidta, rajattomista ihmisistä, ja hyvä niin. Mun anopin naamalle ilmestyy oikein tyytyväinen hymy, kun kertoo hänen sanojen tai tekojen loukanneen. Seuraavaksi hän alkaa sättiä, että olen joko huumorintajuton tai olen ymmärtänyt asian väärin. Ja todellakin on tätä samaa jatkanut 10 vuotta. Myös miehen veljen puolisoehdokkaita on kohdeltu samalla tavalla.
Mun anoppi ei kestä sitä, että ollaan eri mieltä tai jopa uhmataan suoria käskyjä, anteeksi-sanan merkitystä tämä harras uskovainen ei ymmärrä.
Mullakin on tuollainen anoppi. Anoppini on kohdellut väärin, kun sanoin, että on loukannut minua, niin alkoi kiroilu ja huutoitku. Annoin asian olla, sitten otin asian uudelleen puheeksi, niin oli sanonut miehelleni, ettei häntä kiinnosta kuunnella eikä välitä. Mies ihmetteli myös miten äitinsä voi käyttäytyä noin minua kohtaan. En tule ikinä unohtamaan tuota asiaa mitä hän teki. Oisko sulla antaa jotain neuvoja miten tällaisen ihmisen kanssa tulee toimia, jota ei kiinnosta kuin oma napa ja joka ei välitä toisten tunteista. Saako kysyä, että miten sä olet toiminut tai miten oot saanut unohdettua noita ilkeitä tekoja. Mä en tiedä, mitä pitäisi tehdä..anopin kanssa ei pysty keskustelemaan ja vaikka suostuisi, niin hän juoruaisi taas minusta miehelleni.
mun anoppi raportoi miehelleni näistä meidän erimielisyyksistä, ja kertoi mitä kaikkia mielenterveysongelmia hän on minusta havainnut. Ja kuinka hän eron hetkellä voi poikaansa tukea.
Mä yritin sietää, opetella kestämään kaikkea, kun onhan kyseessä rakkaan mieheni äiti. Mitä enemmän annoin periksi, sitä enemmän hän otti valtaa elämässäni. Miehestä en saanut tukea, kun eihän se äiti pahalla, ja aina se on ollut hankala. Oli silmin nähden järkyttynyt, kun aloin uhmata avoimesti anoppiani. Anoppi oli ennen esikoisen syntymää etäinen, mutta vauvan tultua pääsi helvetti irti.
Mulla oli menoa, ja olin pyytänyt anoppia vastentahtoisesti hoitamaan, kun muitakaan ei ollut saatavana. Tämä aloitti jo ovella marmatuksensa, haukkui kun mun vanhemmat oli käyneet viikonloppuna eikä häntä oltu kutsuttu. Mun vanhemmat asuvat kaukana, anoppi naapurissa. Lapseni istui puettuna syöttötuolissa aamupalalla, ja tämä kaikkitietävä alkoi v-mäisellä äänellä tiedustelemaan, että onko lapselle vaihdettu vaippa. No, kyllähän mä tietysti olen niin pska äiti, että en tajua märkää yövaippaa vaihtaa kuivaan ennen kuin vaihdan pyjaman tilalle päivävaatteet. Tuolla hetkellä mun päässä katkesi jotain, ja kaikki patoutunut viha pääsi irti. Tein selväksi, että mua ei enää mitätöidä, haukuta eikä kritisoida. Ei tarina tähän lopu. Muutaman päivän anoppi jaksoi tsempata (kävi meillä joka päivä kielloista huolimatta), jolloin taas alkoi kritisoida jotain mun puutteita. Tämän jälkeen oli pieni tauko, mutta eiköhän tuo vielä tullut riesaksi. Sai taas hoitaa lapsia, ja laiminlöi inhokkilapsenlapsen hoitoa. Syömisen jälkeen vei lapsen yläkertaan pinnasänkyyn ”nukkumaan” ja pisti itkuhälyttimen äänettömälle. Jäi tästä kiinni, ja kehtasi väittää että itkuhälyttimessä oli ollut vikaa jne. Testasin, ei ollut. Oli kuulemma lapsi ollut väsynyt (mun kanssa yleensä leikki tuohon aikaan 1-1,5 tuntia ennen päikkäreitä). Anoppi tykkäsi ja tykkää edelleen vain esikoisesta, joka on kovin rauhallinen, ja halusi hoitaa vain tätä. Hankalampi lapsi haluttiin pois tieltä.
Minä tulin kotiin, kävin pelastamassa sen sänkyyn hylätyn itsensä uuvuksiin huutaneen pienokaisen ja menin kysymään anopilta, että mitähän v täällä oikein tapahtuu. Kyllä häntä taas niin on väärin kohdeltu kun syytetään aiheetta. Tämän jälkeen tein anopille selväksi, että niin kauan kuin minussa henki pihisee, hän ei hoida mun lapsia. Tämä lupaus on pitänyt. Siinä hän naamaa vääntäen yritti saada edes muutaman kyyneleen, mutta minä siinä tilanteessa otin vallan. Kerroin että mua tai mun perhettä hän ei enää mitätöi, ei hauku eikä muutenkaan kohtele kaltoin. Ja että tuolla on ovi, sopii lähteä mieluiten heti. Lähti, ja tuon jälkeen on tapaamiset rajoittuneet siihen, että hän käy meillä enää lasten synttäreillä. Silloinkaan minä en häntä kutsu, vaan mieheni tekee sen. Oikeastaan ei halua äitiään sinne, mutta velvollisuudesta kutsuu. Mies käy satunnaisesti pikaisella visiitillä anoppilassa, lapsia ottaa harvoin mukaan.
Mä en vieläkään suostu jäämään anopin kanssa kahdestaan, kaupassa sanon hei ja jatkan matkaa. Selän takana meidän perheestä satuillaan ties mitä, mutta en jaksa välittää. Mulle kelpaisi ihan totaalinen välirikkokin, mutta miehen vuoksi suostun nykyiseen järjestelyyn.
Ootte joutuneet kokemaan hirveitä asioita :( Oon aivan sanaton!
Ootko saanut puhuttua jonkun läheisen kanssa noista asioista?
Mulla on vähän lievempiä kokemuksia, tai no.. ainakin osittain. Kun esikoinen syntyi, niin anoppi muuttui täysin. Kun menimme kylään heille, niin anoppi otti lapsen vaunuista ensimmäisenä. Yks kerta kun lapsi nukkui, niin anoppi meinas nostaa lapsen. Sanoin napakasti , että lasta ei herätetä. Noh, hetken päästä sama toistui uudelleen. Taas sanoin, että lasta ei oteta! Tällä kertaa uskoi. Ennen lapsen ristiäisiä olisi pitänyt paljastaa nimi. Hän yritti kaikilla tavoilla saada selville lapsen nimen. Kun sanoin asiasta, niin hän tokaisi jotain, että ” no leikkiä” kaikki oli vaan leikkiä ja huumoria muka. Tuon varjolla aloin itse epäilemään itseäni vain huonoksi ihmiseksi. Kun lapsi itki niin anoppi ei antanut lasta heti minulle, vaikka lapsi itki ja tarvitsi minua. Jouduin itse erikseen taas napakasti sanoa, että ” nyt lapseni tarvitsee minua”. Yritti vielä tuonkin jälkeen tuota samaa mutta tein asiaan stopin, joten enää ei sitä tee.
Anoppi kyselee myös, että pitääkö vaippa vaihtaa yms. Aivan kuin en itse olisi tietoinen asiasta. Kerran kun syötin lastani, niin anoppi tuli väliin kädet ojossa ja olisi halunnut röyhtäyttää lapsen. Sanoin, että minä kyllä hoidan asian ja että lasta ei aleta sylistä syliin kesken ruokailun kuljettamaan. Uskoi kyllä onneksi.
Anoppi juoruaa asioista paljon. Hän muun muassa kertoi raskaudestani muille vaikka pyysin häntä pitämään tiedon itsellään. Tietenkin mieheni tiesi toki.
Tuntuu välillä tosi raskaalta, mutta yritän olla välittämättä tuosta ihmisestä. En aio antaa hänelle valtaa, että vie elämänilon.
Helpottavaa kuulla, että joku muukin on samantyyppisessä tilanteessa enkä oo yksin, vaikka ikäviä asioita olemmekin kokeneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä munkin anoppi tokaisi monta kertaa, että menkääs nyt jonnekin ja jättäkää lapsi hoitoon. En jättänyt ja mäkätin miehelle kotona asiasta. Ärsytti.
Lopulta sitten suostuin ja sen jälkeen lapsi on ollut hyvinkin usein hoidossa anopin luona. Myös yökylässä. Ei hän ole mikään narsisti tai mielisairas vaan ihan tavallinen ihminen, mitä nyt sattui olemaan vähän liian innokas ja minä ehkä olin vähän liiankin kiinni vauvassa, koska nyt koko tappelu tuntuu aivan absurdilta kun lapsi on jo 10-vuotias ja viettää päiväkausia anopin kanssa mökillä.
Voi siis olla ihan mahdollista sekin, että mummo on vain yli-innokas eikä ymmärrä sitä itse.
Näin just! Usein kyse on myös siitä, että miehen äiti puhuu eri kieltä kuin oma äiti. Siis suomea, mutta eri tyyli ym. Joku mikä tuntuu töksähtävältä ja loukkavalta anopin suusta onkin vain erilainen tapa ilmaista asia. Eli tarkoitus ei ole loukata, mutta omissa korvissa kuulostaa loukkaavalta. "Menkääs nyt" voi olla tosi lempeästi sanottu sen lisäksi, et voi olla tosi törkeästikin sanottu.
Siksikin vinkkaan ihan meille kaikille miniöille: mieti kaksi sekuntia ennenkuin raivostut tai loukkaannut! Kyse ei välttämättä ollut ilkeilystä, vaan todennäköisimmin väärinkäsityksestä ja -ymmärryksestä.
nim.mer. Been there ;)
Juuri näin. Ja loukkaantuessa se kannattaa nätisti ja rauhallisesti sanoa ääneen ja selvittää. Että minä en pidä siitä, että/loukkaannun, jos....
Ei ne anopit ole mitään lapsia, vaan aikuisia naisia, jotka kestävät eri mieltä olon ja osaavat ne jopa pyytää tarvittaessa anteeksikin.
59
Et selkeästi omaa kokemusta narsistisidta, rajattomista ihmisistä, ja hyvä niin. Mun anopin naamalle ilmestyy oikein tyytyväinen hymy, kun kertoo hänen sanojen tai tekojen loukanneen. Seuraavaksi hän alkaa sättiä, että olen joko huumorintajuton tai olen ymmärtänyt asian väärin. Ja todellakin on tätä samaa jatkanut 10 vuotta. Myös miehen veljen puolisoehdokkaita on kohdeltu samalla tavalla.
Mun anoppi ei kestä sitä, että ollaan eri mieltä tai jopa uhmataan suoria käskyjä, anteeksi-sanan merkitystä tämä harras uskovainen ei ymmärrä.
Mullakin on tuollainen anoppi. Anoppini on kohdellut väärin, kun sanoin, että on loukannut minua, niin alkoi kiroilu ja huutoitku. Annoin asian olla, sitten otin asian uudelleen puheeksi, niin oli sanonut miehelleni, ettei häntä kiinnosta kuunnella eikä välitä. Mies ihmetteli myös miten äitinsä voi käyttäytyä noin minua kohtaan. En tule ikinä unohtamaan tuota asiaa mitä hän teki. Oisko sulla antaa jotain neuvoja miten tällaisen ihmisen kanssa tulee toimia, jota ei kiinnosta kuin oma napa ja joka ei välitä toisten tunteista. Saako kysyä, että miten sä olet toiminut tai miten oot saanut unohdettua noita ilkeitä tekoja. Mä en tiedä, mitä pitäisi tehdä..anopin kanssa ei pysty keskustelemaan ja vaikka suostuisi, niin hän juoruaisi taas minusta miehelleni.
mun anoppi raportoi miehelleni näistä meidän erimielisyyksistä, ja kertoi mitä kaikkia mielenterveysongelmia hän on minusta havainnut. Ja kuinka hän eron hetkellä voi poikaansa tukea.
Mä yritin sietää, opetella kestämään kaikkea, kun onhan kyseessä rakkaan mieheni äiti. Mitä enemmän annoin periksi, sitä enemmän hän otti valtaa elämässäni. Miehestä en saanut tukea, kun eihän se äiti pahalla, ja aina se on ollut hankala. Oli silmin nähden järkyttynyt, kun aloin uhmata avoimesti anoppiani. Anoppi oli ennen esikoisen syntymää etäinen, mutta vauvan tultua pääsi helvetti irti.
Mulla oli menoa, ja olin pyytänyt anoppia vastentahtoisesti hoitamaan, kun muitakaan ei ollut saatavana. Tämä aloitti jo ovella marmatuksensa, haukkui kun mun vanhemmat oli käyneet viikonloppuna eikä häntä oltu kutsuttu. Mun vanhemmat asuvat kaukana, anoppi naapurissa. Lapseni istui puettuna syöttötuolissa aamupalalla, ja tämä kaikkitietävä alkoi v-mäisellä äänellä tiedustelemaan, että onko lapselle vaihdettu vaippa. No, kyllähän mä tietysti olen niin pska äiti, että en tajua märkää yövaippaa vaihtaa kuivaan ennen kuin vaihdan pyjaman tilalle päivävaatteet. Tuolla hetkellä mun päässä katkesi jotain, ja kaikki patoutunut viha pääsi irti. Tein selväksi, että mua ei enää mitätöidä, haukuta eikä kritisoida. Ei tarina tähän lopu. Muutaman päivän anoppi jaksoi tsempata (kävi meillä joka päivä kielloista huolimatta), jolloin taas alkoi kritisoida jotain mun puutteita. Tämän jälkeen oli pieni tauko, mutta eiköhän tuo vielä tullut riesaksi. Sai taas hoitaa lapsia, ja laiminlöi inhokkilapsenlapsen hoitoa. Syömisen jälkeen vei lapsen yläkertaan pinnasänkyyn ”nukkumaan” ja pisti itkuhälyttimen äänettömälle. Jäi tästä kiinni, ja kehtasi väittää että itkuhälyttimessä oli ollut vikaa jne. Testasin, ei ollut. Oli kuulemma lapsi ollut väsynyt (mun kanssa yleensä leikki tuohon aikaan 1-1,5 tuntia ennen päikkäreitä). Anoppi tykkäsi ja tykkää edelleen vain esikoisesta, joka on kovin rauhallinen, ja halusi hoitaa vain tätä. Hankalampi lapsi haluttiin pois tieltä.
Minä tulin kotiin, kävin pelastamassa sen sänkyyn hylätyn itsensä uuvuksiin huutaneen pienokaisen ja menin kysymään anopilta, että mitähän v täällä oikein tapahtuu. Kyllä häntä taas niin on väärin kohdeltu kun syytetään aiheetta. Tämän jälkeen tein anopille selväksi, että niin kauan kuin minussa henki pihisee, hän ei hoida mun lapsia. Tämä lupaus on pitänyt. Siinä hän naamaa vääntäen yritti saada edes muutaman kyyneleen, mutta minä siinä tilanteessa otin vallan. Kerroin että mua tai mun perhettä hän ei enää mitätöi, ei hauku eikä muutenkaan kohtele kaltoin. Ja että tuolla on ovi, sopii lähteä mieluiten heti. Lähti, ja tuon jälkeen on tapaamiset rajoittuneet siihen, että hän käy meillä enää lasten synttäreillä. Silloinkaan minä en häntä kutsu, vaan mieheni tekee sen. Oikeastaan ei halua äitiään sinne, mutta velvollisuudesta kutsuu. Mies käy satunnaisesti pikaisella visiitillä anoppilassa, lapsia ottaa harvoin mukaan.
Mä en vieläkään suostu jäämään anopin kanssa kahdestaan, kaupassa sanon hei ja jatkan matkaa. Selän takana meidän perheestä satuillaan ties mitä, mutta en jaksa välittää. Mulle kelpaisi ihan totaalinen välirikkokin, mutta miehen vuoksi suostun nykyiseen järjestelyyn.
Ootte joutuneet kokemaan hirveitä asioita :( Oon aivan sanaton!
Ootko saanut puhuttua jonkun läheisen kanssa noista asioista?
Mulla on vähän lievempiä kokemuksia, tai no.. ainakin osittain. Kun esikoinen syntyi, niin anoppi muuttui täysin. Kun menimme kylään heille, niin anoppi otti lapsen vaunuista ensimmäisenä. Yks kerta kun lapsi nukkui, niin anoppi meinas nostaa lapsen. Sanoin napakasti , että lasta ei herätetä. Noh, hetken päästä sama toistui uudelleen. Taas sanoin, että lasta ei oteta! Tällä kertaa uskoi. Ennen lapsen ristiäisiä olisi pitänyt paljastaa nimi. Hän yritti kaikilla tavoilla saada selville lapsen nimen. Kun sanoin asiasta, niin hän tokaisi jotain, että ” no leikkiä” kaikki oli vaan leikkiä ja huumoria muka. Tuon varjolla aloin itse epäilemään itseäni vain huonoksi ihmiseksi. Kun lapsi itki niin anoppi ei antanut lasta heti minulle, vaikka lapsi itki ja tarvitsi minua. Jouduin itse erikseen taas napakasti sanoa, että ” nyt lapseni tarvitsee minua”. Yritti vielä tuonkin jälkeen tuota samaa mutta tein asiaan stopin, joten enää ei sitä tee.
Anoppi kyselee myös, että pitääkö vaippa vaihtaa yms. Aivan kuin en itse olisi tietoinen asiasta. Kerran kun syötin lastani, niin anoppi tuli väliin kädet ojossa ja olisi halunnut röyhtäyttää lapsen. Sanoin, että minä kyllä hoidan asian ja että lasta ei aleta sylistä syliin kesken ruokailun kuljettamaan. Uskoi kyllä onneksi.
Anoppi juoruaa asioista paljon. Hän muun muassa kertoi raskaudestani muille vaikka pyysin häntä pitämään tiedon itsellään. Tietenkin mieheni tiesi toki.
Tuntuu välillä tosi raskaalta, mutta yritän olla välittämättä tuosta ihmisestä. En aio antaa hänelle valtaa, että vie elämänilon.
Helpottavaa kuulla, että joku muukin on samantyyppisessä tilanteessa enkä oo yksin, vaikka ikäviä asioita olemmekin kokeneet.
On mulla muutama luottoihminen, jonka kanssa olen voinut asiasta puhua. Yllättävää kyllä, oma mies tai omat vanhemmat eivät ole nähneet ongelmaa, vaan "kyllä kaikkien kanssa voi tulla toimeen" ja "parempi laiha sopu kuin lihava riita". Ja myönnettäköön, en minäkään ennen anoppiani ole tavannut ketään, jonka kanssa en olisi tullut toimeen.
Tuo nimiasia josta mainitsit huvitti. Mun suvussa ei ole ollut tapana kertoa nimeä etukäteen, ja anoppi tätä kritisoi monta kertaa. Ei ole kuulemma ikinä kuullut moisesta tyhmästä tavasta, ja ainakin mummun pitää saada tietää nimi etukäteen. Ei kerrottu.
Ja tuo juoruilu. on pariin kertaan "antanut palautetta" mulle siitä, kun hänelle ei kerrota asioita. Hän on kuulemma tottunut siihen, että ollaan avoimempia. Mun mies on hyvin yksityisyyttään vaaliva, ja minä olen häneltä tämän saman strategian hänen äitiään kohtaan. Raukka joutuu nyt keksimään tarinoita meidän perheestä, kun sattuneesta syystä hänelle ei ole informaatiota annettu. Ja nykyään vielä vähemmän.
Jos nyt saisin hypätä muutaman vuoden taaksepäin, ja antaa itselleni neuvon, niin se olisi "pidä puolesi ja ota etäisyyttä". Ja se, että toinen vyöryy päälle kuin puskutraktori ja samalla mitätöi ja haukkuu, niin sitä ihan oikeasti ei tarvitse sietää, vaikka kyseessä on rakkaan puolison äiti. Aina ei ole mahdollista löytää sitä kultaista keskitietä. Silloin pitää toimia lapsen ja oman edun mukaisesti. Kyllä sitä mummu-suhdetta tärkeämpää on lapselle se, että hänellä on mieleltään terve ja toimintakykyinen äiti.
Jatkoa edelliseen... Vertaistuki on myös kultaakin kalliimpaa. Ei tätä voi ymmärtää kukaan muu, kuin saman kokenut. Nämä anoppini on kauhea -ketjut ovat olleet itselleni tärkeitä. Tärkeintä on se, että tietää muillakin olevan samankaltaisia ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä munkin anoppi tokaisi monta kertaa, että menkääs nyt jonnekin ja jättäkää lapsi hoitoon. En jättänyt ja mäkätin miehelle kotona asiasta. Ärsytti.
Lopulta sitten suostuin ja sen jälkeen lapsi on ollut hyvinkin usein hoidossa anopin luona. Myös yökylässä. Ei hän ole mikään narsisti tai mielisairas vaan ihan tavallinen ihminen, mitä nyt sattui olemaan vähän liian innokas ja minä ehkä olin vähän liiankin kiinni vauvassa, koska nyt koko tappelu tuntuu aivan absurdilta kun lapsi on jo 10-vuotias ja viettää päiväkausia anopin kanssa mökillä.
Voi siis olla ihan mahdollista sekin, että mummo on vain yli-innokas eikä ymmärrä sitä itse.
Näin just! Usein kyse on myös siitä, että miehen äiti puhuu eri kieltä kuin oma äiti. Siis suomea, mutta eri tyyli ym. Joku mikä tuntuu töksähtävältä ja loukkavalta anopin suusta onkin vain erilainen tapa ilmaista asia. Eli tarkoitus ei ole loukata, mutta omissa korvissa kuulostaa loukkaavalta. "Menkääs nyt" voi olla tosi lempeästi sanottu sen lisäksi, et voi olla tosi törkeästikin sanottu.
Siksikin vinkkaan ihan meille kaikille miniöille: mieti kaksi sekuntia ennenkuin raivostut tai loukkaannut! Kyse ei välttämättä ollut ilkeilystä, vaan todennäköisimmin väärinkäsityksestä ja -ymmärryksestä.
nim.mer. Been there ;)
Juuri näin. Ja loukkaantuessa se kannattaa nätisti ja rauhallisesti sanoa ääneen ja selvittää. Että minä en pidä siitä, että/loukkaannun, jos....
Ei ne anopit ole mitään lapsia, vaan aikuisia naisia, jotka kestävät eri mieltä olon ja osaavat ne jopa pyytää tarvittaessa anteeksikin.
59
Et selkeästi omaa kokemusta narsistisidta, rajattomista ihmisistä, ja hyvä niin. Mun anopin naamalle ilmestyy oikein tyytyväinen hymy, kun kertoo hänen sanojen tai tekojen loukanneen. Seuraavaksi hän alkaa sättiä, että olen joko huumorintajuton tai olen ymmärtänyt asian väärin. Ja todellakin on tätä samaa jatkanut 10 vuotta. Myös miehen veljen puolisoehdokkaita on kohdeltu samalla tavalla.
Mun anoppi ei kestä sitä, että ollaan eri mieltä tai jopa uhmataan suoria käskyjä, anteeksi-sanan merkitystä tämä harras uskovainen ei ymmärrä.
Mullakin on tuollainen anoppi. Anoppini on kohdellut väärin, kun sanoin, että on loukannut minua, niin alkoi kiroilu ja huutoitku. Annoin asian olla, sitten otin asian uudelleen puheeksi, niin oli sanonut miehelleni, ettei häntä kiinnosta kuunnella eikä välitä. Mies ihmetteli myös miten äitinsä voi käyttäytyä noin minua kohtaan. En tule ikinä unohtamaan tuota asiaa mitä hän teki. Oisko sulla antaa jotain neuvoja miten tällaisen ihmisen kanssa tulee toimia, jota ei kiinnosta kuin oma napa ja joka ei välitä toisten tunteista. Saako kysyä, että miten sä olet toiminut tai miten oot saanut unohdettua noita ilkeitä tekoja. Mä en tiedä, mitä pitäisi tehdä..anopin kanssa ei pysty keskustelemaan ja vaikka suostuisi, niin hän juoruaisi taas minusta miehelleni.
mun anoppi raportoi miehelleni näistä meidän erimielisyyksistä, ja kertoi mitä kaikkia mielenterveysongelmia hän on minusta havainnut. Ja kuinka hän eron hetkellä voi poikaansa tukea.
Mä yritin sietää, opetella kestämään kaikkea, kun onhan kyseessä rakkaan mieheni äiti. Mitä enemmän annoin periksi, sitä enemmän hän otti valtaa elämässäni. Miehestä en saanut tukea, kun eihän se äiti pahalla, ja aina se on ollut hankala. Oli silmin nähden järkyttynyt, kun aloin uhmata avoimesti anoppiani. Anoppi oli ennen esikoisen syntymää etäinen, mutta vauvan tultua pääsi helvetti irti.
Mulla oli menoa, ja olin pyytänyt anoppia vastentahtoisesti hoitamaan, kun muitakaan ei ollut saatavana. Tämä aloitti jo ovella marmatuksensa, haukkui kun mun vanhemmat oli käyneet viikonloppuna eikä häntä oltu kutsuttu. Mun vanhemmat asuvat kaukana, anoppi naapurissa. Lapseni istui puettuna syöttötuolissa aamupalalla, ja tämä kaikkitietävä alkoi v-mäisellä äänellä tiedustelemaan, että onko lapselle vaihdettu vaippa. No, kyllähän mä tietysti olen niin pska äiti, että en tajua märkää yövaippaa vaihtaa kuivaan ennen kuin vaihdan pyjaman tilalle päivävaatteet. Tuolla hetkellä mun päässä katkesi jotain, ja kaikki patoutunut viha pääsi irti. Tein selväksi, että mua ei enää mitätöidä, haukuta eikä kritisoida. Ei tarina tähän lopu. Muutaman päivän anoppi jaksoi tsempata (kävi meillä joka päivä kielloista huolimatta), jolloin taas alkoi kritisoida jotain mun puutteita. Tämän jälkeen oli pieni tauko, mutta eiköhän tuo vielä tullut riesaksi. Sai taas hoitaa lapsia, ja laiminlöi inhokkilapsenlapsen hoitoa. Syömisen jälkeen vei lapsen yläkertaan pinnasänkyyn ”nukkumaan” ja pisti itkuhälyttimen äänettömälle. Jäi tästä kiinni, ja kehtasi väittää että itkuhälyttimessä oli ollut vikaa jne. Testasin, ei ollut. Oli kuulemma lapsi ollut väsynyt (mun kanssa yleensä leikki tuohon aikaan 1-1,5 tuntia ennen päikkäreitä). Anoppi tykkäsi ja tykkää edelleen vain esikoisesta, joka on kovin rauhallinen, ja halusi hoitaa vain tätä. Hankalampi lapsi haluttiin pois tieltä.
Minä tulin kotiin, kävin pelastamassa sen sänkyyn hylätyn itsensä uuvuksiin huutaneen pienokaisen ja menin kysymään anopilta, että mitähän v täällä oikein tapahtuu. Kyllä häntä taas niin on väärin kohdeltu kun syytetään aiheetta. Tämän jälkeen tein anopille selväksi, että niin kauan kuin minussa henki pihisee, hän ei hoida mun lapsia. Tämä lupaus on pitänyt. Siinä hän naamaa vääntäen yritti saada edes muutaman kyyneleen, mutta minä siinä tilanteessa otin vallan. Kerroin että mua tai mun perhettä hän ei enää mitätöi, ei hauku eikä muutenkaan kohtele kaltoin. Ja että tuolla on ovi, sopii lähteä mieluiten heti. Lähti, ja tuon jälkeen on tapaamiset rajoittuneet siihen, että hän käy meillä enää lasten synttäreillä. Silloinkaan minä en häntä kutsu, vaan mieheni tekee sen. Oikeastaan ei halua äitiään sinne, mutta velvollisuudesta kutsuu. Mies käy satunnaisesti pikaisella visiitillä anoppilassa, lapsia ottaa harvoin mukaan.
Mä en vieläkään suostu jäämään anopin kanssa kahdestaan, kaupassa sanon hei ja jatkan matkaa. Selän takana meidän perheestä satuillaan ties mitä, mutta en jaksa välittää. Mulle kelpaisi ihan totaalinen välirikkokin, mutta miehen vuoksi suostun nykyiseen järjestelyyn.
Ootte joutuneet kokemaan hirveitä asioita :( Oon aivan sanaton!
Ootko saanut puhuttua jonkun läheisen kanssa noista asioista?
Mulla on vähän lievempiä kokemuksia, tai no.. ainakin osittain. Kun esikoinen syntyi, niin anoppi muuttui täysin. Kun menimme kylään heille, niin anoppi otti lapsen vaunuista ensimmäisenä. Yks kerta kun lapsi nukkui, niin anoppi meinas nostaa lapsen. Sanoin napakasti , että lasta ei herätetä. Noh, hetken päästä sama toistui uudelleen. Taas sanoin, että lasta ei oteta! Tällä kertaa uskoi. Ennen lapsen ristiäisiä olisi pitänyt paljastaa nimi. Hän yritti kaikilla tavoilla saada selville lapsen nimen. Kun sanoin asiasta, niin hän tokaisi jotain, että ” no leikkiä” kaikki oli vaan leikkiä ja huumoria muka. Tuon varjolla aloin itse epäilemään itseäni vain huonoksi ihmiseksi. Kun lapsi itki niin anoppi ei antanut lasta heti minulle, vaikka lapsi itki ja tarvitsi minua. Jouduin itse erikseen taas napakasti sanoa, että ” nyt lapseni tarvitsee minua”. Yritti vielä tuonkin jälkeen tuota samaa mutta tein asiaan stopin, joten enää ei sitä tee.
Anoppi kyselee myös, että pitääkö vaippa vaihtaa yms. Aivan kuin en itse olisi tietoinen asiasta. Kerran kun syötin lastani, niin anoppi tuli väliin kädet ojossa ja olisi halunnut röyhtäyttää lapsen. Sanoin, että minä kyllä hoidan asian ja että lasta ei aleta sylistä syliin kesken ruokailun kuljettamaan. Uskoi kyllä onneksi.
Anoppi juoruaa asioista paljon. Hän muun muassa kertoi raskaudestani muille vaikka pyysin häntä pitämään tiedon itsellään. Tietenkin mieheni tiesi toki.
Tuntuu välillä tosi raskaalta, mutta yritän olla välittämättä tuosta ihmisestä. En aio antaa hänelle valtaa, että vie elämänilon.
Helpottavaa kuulla, että joku muukin on samantyyppisessä tilanteessa enkä oo yksin, vaikka ikäviä asioita olemmekin kokeneet.On mulla muutama luottoihminen, jonka kanssa olen voinut asiasta puhua. Yllättävää kyllä, oma mies tai omat vanhemmat eivät ole nähneet ongelmaa, vaan "kyllä kaikkien kanssa voi tulla toimeen" ja "parempi laiha sopu kuin lihava riita". Ja myönnettäköön, en minäkään ennen anoppiani ole tavannut ketään, jonka kanssa en olisi tullut toimeen.
Tuo nimiasia josta mainitsit huvitti. Mun suvussa ei ole ollut tapana kertoa nimeä etukäteen, ja anoppi tätä kritisoi monta kertaa. Ei ole kuulemma ikinä kuullut moisesta tyhmästä tavasta, ja ainakin mummun pitää saada tietää nimi etukäteen. Ei kerrottu.
Ja tuo juoruilu. on pariin kertaan "antanut palautetta" mulle siitä, kun hänelle ei kerrota asioita. Hän on kuulemma tottunut siihen, että ollaan avoimempia. Mun mies on hyvin yksityisyyttään vaaliva, ja minä olen häneltä tämän saman strategian hänen äitiään kohtaan. Raukka joutuu nyt keksimään tarinoita meidän perheestä, kun sattuneesta syystä hänelle ei ole informaatiota annettu. Ja nykyään vielä vähemmän.
Jos nyt saisin hypätä muutaman vuoden taaksepäin, ja antaa itselleni neuvon, niin se olisi "pidä puolesi ja ota etäisyyttä". Ja se, että toinen vyöryy päälle kuin puskutraktori ja samalla mitätöi ja haukkuu, niin sitä ihan oikeasti ei tarvitse sietää, vaikka kyseessä on rakkaan puolison äiti. Aina ei ole mahdollista löytää sitä kultaista keskitietä. Silloin pitää toimia lapsen ja oman edun mukaisesti. Kyllä sitä mummu-suhdetta tärkeämpää on lapselle se, että hänellä on mieleltään terve ja toimintakykyinen äiti.
Tuota nimiasiaa hoettiin kuukausi tolkulla. Meinas meillä molemmilla miehen kanssa palaa jo pinna. Vaikka kuinka huumorilla yritettäisiin saada selville nimeä, niin se on mielestäni väärin.
Mut on kasvatettu arvostamaan ja kunnioittamaan muita ihmisiä, joten mun on todella vaikea hyväksyä sitä, että luottamus rikotaan ja käyttäydytään huonosti. Luottamus ja kunnioitus itseä ja muita ihmisiä kohtaan on tärkeimpiä arvoja ja mulla nousee ns. Karvat pystyyn kun noita rajoja rikotaan.
Mä haluaisin viilentää välejä enemmän, mutta ainakaan toistaiseksi oon arka vielä sen suhteen.
Me ei myöskään puhuta anopille meidän asioista enää. Näin on parempi, koska luottamus on pyöreä nolla.
Mies on sanonut että hänen käyttäytyminen on osa luonnetta ja varmasti onkin, mutta mä olen sitä mieltä, että jokainen meistä pystyy silti pitämään tietyistä tärkeistä arvoista kiinni esimerkiksi luottamuksesta ja kunnioituksesta. Kyllä mäkin yritän kunnioittaa häntä.
Vertaistuki on erittäin tärkeää. En hirveästi ole puhunut näistä asioista muuta kuin tietenkin miehelleni.Sen kuitenkin tiedän, että parhain tuki on samassa tilanteessa oleva ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä mies on?
Niinpä. Jännä ettei miehen mielipidettä koskaan mainita näissä yhteyksissä.
On kysytty ja mies sanoi, että äitinsä ei ala meitä määräämään. Sanoi, että lapsi on meidän.
ApKerrankin mies, jolla on selkärankaa. Hyvä.
En kyllä ymmärrä tällaisia mummoja. Onko aikoinaan jättänyt omat lapsensa hoitamatta ja kuskannut ne äitinsä katsottavaksi? Tämä taisi olla melko yleistä ainakin vielä 70-luvulla. Yrittävät nyt sitten elää menetettyjä vuosia uudelleen lastenlasten kautta. Outoahan se on. Ja rajatonta käytöstä!
Ne 70-luvulla mummolaan kuskatut lapset alkavat itse olla tämän päivän mummoja...
Olen syntynyt -78 ja kuopukseni on 7kk.
Onhan tuo nyt aika omistushaluista touhua ja ahdistaisi itseäkin, jos anoppi tai edes oma äiti kinuaisi lapsia hoitoon. Ovat yrittäneet puuttua lasten hoitoon, lähinnä esikoisen vauva-aikana, mutta anopille ainakin tuli selväksi etten ota neuvoja tai mielipiteitä vastaan. Kuopuksen kohdalla mielenkiinto siltä suunnalta on olematonta, ja alkaa vähän jopa kaduttaa.
Anoppisi varmaan on tunkeilevia, mutta jos on luotettava ja vastuullinen, ota apu vastaan. On lapsen hyvä pienestä asti luoda suhdetta muihinkin kuin vanhempiinsa, ja voi tulla aika kun oma aika olisi hyvinkin tarpeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo nyt aika omistushaluista touhua ja ahdistaisi itseäkin, jos anoppi tai edes oma äiti kinuaisi lapsia hoitoon. Ovat yrittäneet puuttua lasten hoitoon, lähinnä esikoisen vauva-aikana, mutta anopille ainakin tuli selväksi etten ota neuvoja tai mielipiteitä vastaan. Kuopuksen kohdalla mielenkiinto siltä suunnalta on olematonta, ja alkaa vähän jopa kaduttaa.
Anoppisi varmaan on tunkeilevia, mutta jos on luotettava ja vastuullinen, ota apu vastaan. On lapsen hyvä pienestä asti luoda suhdetta muihinkin kuin vanhempiinsa, ja voi tulla aika kun oma aika olisi hyvinkin tarpeen.
Mikä tuossa ns tarjouksessa on sinusta ”apua”?
Ja miksei sitä suhdetta voi luoda muuten kuin yksin pienen lapsen kanssa? Tämä ei ole ikinä minulle auennut.
Minäkin otin kylään ihan milloin vaan, käytiin itse kylässä, mutta mummon mielestä vain yksin olemonen lapsen kanssa oli mieleen.
T. Se jonka mummo meni pimeälle pihalle istumaan rimpuilevam lapsen kanssa nukkumaanmenoaikaan
Vierailija kirjoitti:
On outoa.
Jos ette tarvitse lapselle hoitajaa niin sitten ette tarvitse.
Anoppi on aikuinen ihminen ja lapsen velvollisuus ei ole tyydyttää hänen hoivaviettiään. Aikaa voi viettää myös niin, että olette paikalla.
No onhan se jonkun hoivaviettiä varten ylipäätään hankittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On outoa.
Jos ette tarvitse lapselle hoitajaa niin sitten ette tarvitse.
Anoppi on aikuinen ihminen ja lapsen velvollisuus ei ole tyydyttää hänen hoivaviettiään. Aikaa voi viettää myös niin, että olette paikalla.
No onhan se jonkun hoivaviettiä varten ylipäätään hankittu.
Onko? Ei tod ole anopille leluksi hankittu.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo nyt aika omistushaluista touhua ja ahdistaisi itseäkin, jos anoppi tai edes oma äiti kinuaisi lapsia hoitoon. Ovat yrittäneet puuttua lasten hoitoon, lähinnä esikoisen vauva-aikana, mutta anopille ainakin tuli selväksi etten ota neuvoja tai mielipiteitä vastaan. Kuopuksen kohdalla mielenkiinto siltä suunnalta on olematonta, ja alkaa vähän jopa kaduttaa.
Anoppisi varmaan on tunkeilevia, mutta jos on luotettava ja vastuullinen, ota apu vastaan. On lapsen hyvä pienestä asti luoda suhdetta muihinkin kuin vanhempiinsa, ja voi tulla aika kun oma aika olisi hyvinkin tarpeen.
Miksi se isoäiti saa määritellä avun tarpeen? Jos ei huvita lähteä mihinkään viettämään parisuhdeaikaa, niin tuollainen käskyttäminen, mitä ap kuvaili "menkää pois niin mä hoidan" on törkeää eikä laisinkaan avuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On outoa.
Jos ette tarvitse lapselle hoitajaa niin sitten ette tarvitse.
Anoppi on aikuinen ihminen ja lapsen velvollisuus ei ole tyydyttää hänen hoivaviettiään. Aikaa voi viettää myös niin, että olette paikalla.
No onhan se jonkun hoivaviettiä varten ylipäätään hankittu.
Onko? Ei tod ole anopille leluksi hankittu.
Anoppiko on ainoa lisääntymishimoinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On outoa.
Jos ette tarvitse lapselle hoitajaa niin sitten ette tarvitse.
Anoppi on aikuinen ihminen ja lapsen velvollisuus ei ole tyydyttää hänen hoivaviettiään. Aikaa voi viettää myös niin, että olette paikalla.
No onhan se jonkun hoivaviettiä varten ylipäätään hankittu.
Onko? Ei tod ole anopille leluksi hankittu.
Anoppiko on ainoa lisääntymishimoinen?
Eihän anoppi lisääntyä halua vaan varastaa muiden lapset. Lue aloitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On outoa.
Jos ette tarvitse lapselle hoitajaa niin sitten ette tarvitse.
Anoppi on aikuinen ihminen ja lapsen velvollisuus ei ole tyydyttää hänen hoivaviettiään. Aikaa voi viettää myös niin, että olette paikalla.
No onhan se jonkun hoivaviettiä varten ylipäätään hankittu.
Onko? Ei tod ole anopille leluksi hankittu.
Anoppiko on ainoa lisääntymishimoinen?
Eihän anoppi lisääntyä halua vaan varastaa muiden lapset. Lue aloitus.
Luin aloituksen ja siitä selvisi että anopilla on poika eikä ilmeisesti kykene lopettamaan siihen.
Vastasin kommenttiin jossa mainittiin anoppi asiaan liittyen.
Meillä anoppi aloitti saman valitusvirren lapsen ollessa 2 kk. Älä anna hoitoon ennen kuin olet itse valmis. Kyllä sekin aika tulee sitten luonnostaan! 2-3-vuotiasta aloin itse antaa hoitoon mielelläni, pienemmän kanssa ei vain tuntunut hyvältä. Mitä pahaa siinä on, että vanhemmat haluavat hoitaa omaa lastaan!
Meillä anoppi antoi oikein lapulle kirjoitettuna nimen, joka lapselle PITÄÄ antaa. Sanoimme, että olemme jo päättäneet hänen nimensä. Anoppi ei tullut sitten edes ristiäisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On outoa.
Jos ette tarvitse lapselle hoitajaa niin sitten ette tarvitse.
Anoppi on aikuinen ihminen ja lapsen velvollisuus ei ole tyydyttää hänen hoivaviettiään. Aikaa voi viettää myös niin, että olette paikalla.
No onhan se jonkun hoivaviettiä varten ylipäätään hankittu.
Onko? Ei tod ole anopille leluksi hankittu.
Nimenomaan. Vaikka ainakin mun anopin mukaan hänellä on lapsiini enemmän oikeuksia kuin muilla, mukaan lukien minä ja lasteni isä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi aloitti saman valitusvirren lapsen ollessa 2 kk. Älä anna hoitoon ennen kuin olet itse valmis. Kyllä sekin aika tulee sitten luonnostaan! 2-3-vuotiasta aloin itse antaa hoitoon mielelläni, pienemmän kanssa ei vain tuntunut hyvältä. Mitä pahaa siinä on, että vanhemmat haluavat hoitaa omaa lastaan!
Ei mitään. Nyt on teidän vuoro saada hoivavietille tyydytystä.
Anoppi ottakoon sitten kun ei lapsi huoli enää hyysäystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On outoa.
Jos ette tarvitse lapselle hoitajaa niin sitten ette tarvitse.
Anoppi on aikuinen ihminen ja lapsen velvollisuus ei ole tyydyttää hänen hoivaviettiään. Aikaa voi viettää myös niin, että olette paikalla.
No onhan se jonkun hoivaviettiä varten ylipäätään hankittu.
Onko? Ei tod ole anopille leluksi hankittu.
Nimenomaan. Vaikka ainakin mun anopin mukaan hänellä on lapsiini enemmän oikeuksia kuin muilla, mukaan lukien minä ja lasteni isä.
Minun äitini puhuu ”suvun lapsista” joihin hänellä on ”suvun johtavana naisena” määräysvalta...
Mullakin on tuollainen anoppi. Anoppini on kohdellut väärin, kun sanoin, että on loukannut minua, niin alkoi kiroilu ja huutoitku. Annoin asian olla, sitten otin asian uudelleen puheeksi, niin oli sanonut miehelleni, ettei häntä kiinnosta kuunnella eikä välitä. Mies ihmetteli myös miten äitinsä voi käyttäytyä noin minua kohtaan. En tule ikinä unohtamaan tuota asiaa mitä hän teki. Oisko sulla antaa jotain neuvoja miten tällaisen ihmisen kanssa tulee toimia, jota ei kiinnosta kuin oma napa ja joka ei välitä toisten tunteista. Saako kysyä, että miten sä olet toiminut tai miten oot saanut unohdettua noita ilkeitä tekoja. Mä en tiedä, mitä pitäisi tehdä..anopin kanssa ei pysty keskustelemaan ja vaikka suostuisi, niin hän juoruaisi taas minusta miehelleni.