Miksi naiset eivät halua panostaa ulkonäköönsä miesten takia?
Tämähän ei tietenkään koske kaikkia naisia, mutta osan naisista kuulee aina puhuvan miten eivät halua pinnallista miestä vaan haluavat että mies rakastuu heidän sisimpäänsä. Tämän vuoksi eivät esimerkiksi halua laihduttaa tai pitää pitkiä hiuksia, koska heitä ei kiinnosta miellyttää miehiä. Samaan aikaan he kuitenkin toivovat löytävänsä miehen, joka rakastaisi heitä sellaisina kuin he ovat, arvostaisi heitä, pitäisi heitä haluttavana ja huomioisi heitä kaikin tavoin.
Eikö tuo ole vähän ristiriitaista ja miesten biologian kieltämistä? Siis siinä ei tietenkään ole mitään pahaa että nainen toivoo noita edellä mainittuja asioita vaan tarkoitan, että jos nainen haluaa saada hyvän ja häntä huomioivan miehen niin eikö naisen pitäisi sitten vastavuoroisesti haluta olla itse miehelle mahdollisimman hyvä ja huomioida miehen tarpeet? Vai miten voi sanoa rakastavansa, jos samaan aikaan on sitä mieltä, että sen miehen halut ja tarpeet ovat vähemmän arvokkaita kuin omat eikä kiinnostaa täyttää niitä?
Miehillehän siis tärkein asia parisuhteessa on seksuaalisten tarpeiden tyydyttyminen ja tähän kuuluu oleellisena se, että nainen on haluttava. Naiset taas toivovat suhteelta enemmän henkistä yhteyttä, yhteistä ajanviettoa ja kaikkea mikä ei liity suoraan seksiin ja myös viehättyvät enemmän henkisistä/statukseen liittyvistä ominaisuuksista kuin pelkästä ulkonäöstä, mutta eihän se tarkoita että naisten halut olisivat jotenkin oikeampia kuin miesten. Miksi siis niin monet naiset suhtautuvat niin vihamielisesti siihen, että mies haluaa hoikan itsestään huolta pitävän naisen, eikö rakkaus ole sitä että haluaa toiselle parasta mahdollista ja tällöin haluaisi olla myös mahdollisimman haluttava toisen silmissä?
Ja ei ole tarkoitus syyllistää tässä ketään, jokainen saa toki ajatella kuten haluaa ja toki tämä koskee myös niitä miehiä, jotka eivät ole yhtään kiinnostuneita naisten haluista.
Kommentit (204)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aijaa, naisen pitäisi miehen mieliksi olla kaunis? No mitä nainen saa sitten vastineeksi mieheltä? Ei yhtään mitään? Sitähän minäkin. Suomessa kun ollaan, pihit ukot eivät maksa edes naisensa kaunistautumista.
Mielestäni on muuten vähän eri asia puhua miehen tarpeesta panna hyvännäköistä naista vrt. naisten tarve tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Mutta miehille nämä ovat tietysti kauppatavaraa, toisiinsa rinnastettavia asioita. Miehet oppivat jo pienestä, että vain heidän tarpeillaan on väliä ja kaikenmaailman perseily hyväksytään, koska haarojen välissä killuu munat.
Etkö ole ikinä rakastanut miestä tai ollut hyvässä parisuhteessa, jossa mies olisi kohdellut sinua hyvin?
Miksi naisten ja miesten tarpeet olisivat "eri asia, joita ei voi rinnastaa toisiinsa"? Mutta siis totta kai miehilläkin on olemassa samanlaisia tarpeita kuin naisilla, eli halu tulla hyväksytyksi sellaisenaan kuin on ja saada rakkautta. Mielestäni siihen rakkauteen vain kuuluu se, että hyväksyy tosiaankin toisen sellaisena kuin on eli myös sen, ettei esimerkiksi viehäty ylipainosta. Eihän naisetkaan voi päättää keihin rakastuvat vaan joidenkin kanssa vain on sitä kemiaa ja toisten kanssa taas ei, vaikka olisivat muuten paperilla kuinka täydellisiä tahansa.
En muuten tarkoittanut itsestä huolta pitämisellä mitään voimakasta meikkaamista, tekoripsiä, täytettyjä huulia, rakennekynsiä tai muuta tuollaista vaan ihan vain terveen ja naisellisen näköisenä pysymistä.
On tää veikeä kaveri. Puutaheinää ja vesiperä. Ja lisää todellisuudesta irrallista jankutusta. Kaveria ei kiinnosta itsensä kehittäminen, pitäisi vaan saada naisellisen näköinen, hoikka nainen, jota on kiva panna.
Miksi olet niin hyökkäävä? Etkö osaa keskustella asiallisesti? Vai oletko kehittänyt itsesi tuollaiseksi etkä enää mahda mitään?
*eri
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtäkään miestä joka olisi parisuhteessa pelkkän se ksin takia. Toisaalta mun kuplassa ollaan akateemisia ja naisen äly on valttia.
Ei kukaan ole väittänyt, että miehet olisivat parisuhteessa pelkän seksin takia vaan että se on miehille se tärkein asia. Toisin sanoen mies ei ole tyytyväinen ilman sitä tai jos sitä on hyvin vähän, vaikka tietysti ne muutkin asiat merkitsevät.
Naisille ne "kriittisimmät" asiat ovat monesti muita asioita, kuten että mies ei huomioi naista riittävästi tai ei ole riittävästi yhteistä ajanviettoa seksin lisäksi. Kummankin tarpeet ovat ihan yhtä arvokkaita ja tärkeitä, enkä ymmärrä niitä naisia jotka ovat sitä mieltä että parisuhteessa tulee automaationa olla yhteistä ajanviettoa, kotityöt tulee jakaa puoliksi ja miehen tulee huomioida naista, ja seksiä sitten on tai ei ole riippuen naisen haluista. Eihän tuo ole tasavertainen asetelma? Jos parisuhteessa ei ole riittävästi seksiä niin nainen on silloin miehen näkökulmasta yhtä huono kumppani kuin mies on naisen näkökulmasta silloin, kun ei tee riittävästi kotitöitä eikä huomioi naista erilaisilla hellyydenosoituksilla ja kehuilla.
Kyllä minä ainakin rakastuneena alan ihan luonnostani kiinnittämään enemmän huomiota ulkonäkööni. Ei ruokakaan maistu ja alan tälläytyä enemmän.
En vaan ymmärrä miksi minun pitäisi näyttää rakastuneelta jatkuvasti?
Siis kulkea ulkona kaikkia miehiä miellyttävän näköisenä ja hymy korvissa?
Ilman rakkautta ei ole syytä olla kaunis.
Jaksoin olla kiinnostunut ulkonäöstäni kun seurustelin ja olin onnellinen. Kun suhde kaatui, lopetin itsestäni huolehtimisen. Yritän parantaa tapojani koko ajan, mutta en millään pääse siihen samaan hehkuun missä olin parisuhteen aikana koska kaikki tuntuu niin turhalta ilman rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aijaa, naisen pitäisi miehen mieliksi olla kaunis? No mitä nainen saa sitten vastineeksi mieheltä? Ei yhtään mitään? Sitähän minäkin. Suomessa kun ollaan, pihit ukot eivät maksa edes naisensa kaunistautumista.
Mielestäni on muuten vähän eri asia puhua miehen tarpeesta panna hyvännäköistä naista vrt. naisten tarve tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Mutta miehille nämä ovat tietysti kauppatavaraa, toisiinsa rinnastettavia asioita. Miehet oppivat jo pienestä, että vain heidän tarpeillaan on väliä ja kaikenmaailman perseily hyväksytään, koska haarojen välissä killuu munat.
Etkö ole ikinä rakastanut miestä tai ollut hyvässä parisuhteessa, jossa mies olisi kohdellut sinua hyvin?
Miksi naisten ja miesten tarpeet olisivat "eri asia, joita ei voi rinnastaa toisiinsa"? Mutta siis totta kai miehilläkin on olemassa samanlaisia tarpeita kuin naisilla, eli halu tulla hyväksytyksi sellaisenaan kuin on ja saada rakkautta. Mielestäni siihen rakkauteen vain kuuluu se, että hyväksyy tosiaankin toisen sellaisena kuin on eli myös sen, ettei esimerkiksi viehäty ylipainosta. Eihän naisetkaan voi päättää keihin rakastuvat vaan joidenkin kanssa vain on sitä kemiaa ja toisten kanssa taas ei, vaikka olisivat muuten paperilla kuinka täydellisiä tahansa.
En muuten tarkoittanut itsestä huolta pitämisellä mitään voimakasta meikkaamista, tekoripsiä, täytettyjä huulia, rakennekynsiä tai muuta tuollaista vaan ihan vain terveen ja naisellisen näköisenä pysymistä.
On tää veikeä kaveri. Puutaheinää ja vesiperä. Ja lisää todellisuudesta irrallista jankutusta. Kaveria ei kiinnosta itsensä kehittäminen, pitäisi vaan saada naisellisen näköinen, hoikka nainen, jota on kiva panna.
Miksi olet niin hyökkäävä? Etkö osaa keskustella asiallisesti? Vai oletko kehittänyt itsesi tuollaiseksi etkä enää mahda mitään?
*eri
Mitä hyökkäävää? Jos ap (joka on kyllä tullut liiankin tutuksi täällä) taas kerran kertoo, minkälaisia naisten pitäisi olla, että mies jaksaa panna (tärkeintä elämässä?), niin mitä hyökkäävää on siinä, että totesin asian.
Varsinkin, kun ap (taas kerran) puhuu muka kaikkien miesten puolesta.
Koska miehet itse on useimmiten ylipainoisia hikipalloja, jotka eivät näe vaivaa naisen miellyttämiseksi. Hyvä kun käyvät suihkussa ja vaihtavat sukat... Miksi vaivautua kun mitään et saa takaisin. Uutinen; naisetkin arvostavat hyvännäköistä ja -tuoksuista miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aijaa, naisen pitäisi miehen mieliksi olla kaunis? No mitä nainen saa sitten vastineeksi mieheltä? Ei yhtään mitään? Sitähän minäkin. Suomessa kun ollaan, pihit ukot eivät maksa edes naisensa kaunistautumista.
Mielestäni on muuten vähän eri asia puhua miehen tarpeesta panna hyvännäköistä naista vrt. naisten tarve tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Mutta miehille nämä ovat tietysti kauppatavaraa, toisiinsa rinnastettavia asioita. Miehet oppivat jo pienestä, että vain heidän tarpeillaan on väliä ja kaikenmaailman perseily hyväksytään, koska haarojen välissä killuu munat.
Etkö ole ikinä rakastanut miestä tai ollut hyvässä parisuhteessa, jossa mies olisi kohdellut sinua hyvin?
Miksi naisten ja miesten tarpeet olisivat "eri asia, joita ei voi rinnastaa toisiinsa"? Mutta siis totta kai miehilläkin on olemassa samanlaisia tarpeita kuin naisilla, eli halu tulla hyväksytyksi sellaisenaan kuin on ja saada rakkautta. Mielestäni siihen rakkauteen vain kuuluu se, että hyväksyy tosiaankin toisen sellaisena kuin on eli myös sen, ettei esimerkiksi viehäty ylipainosta. Eihän naisetkaan voi päättää keihin rakastuvat vaan joidenkin kanssa vain on sitä kemiaa ja toisten kanssa taas ei, vaikka olisivat muuten paperilla kuinka täydellisiä tahansa.
En muuten tarkoittanut itsestä huolta pitämisellä mitään voimakasta meikkaamista, tekoripsiä, täytettyjä huulia, rakennekynsiä tai muuta tuollaista vaan ihan vain terveen ja naisellisen näköisenä pysymistä.
On tää veikeä kaveri. Puutaheinää ja vesiperä. Ja lisää todellisuudesta irrallista jankutusta. Kaveria ei kiinnosta itsensä kehittäminen, pitäisi vaan saada naisellisen näköinen, hoikka nainen, jota on kiva panna.
Miksi olet niin hyökkäävä? Etkö osaa keskustella asiallisesti? Vai oletko kehittänyt itsesi tuollaiseksi etkä enää mahda mitään?
*eri
Mitä hyökkäävää? Jos ap (joka on kyllä tullut liiankin tutuksi täällä) taas kerran kertoo, minkälaisia naisten pitäisi olla, että mies jaksaa panna (tärkeintä elämässä?), niin mitä hyökkäävää on siinä, että totesin asian.
Varsinkin, kun ap (taas kerran) puhuu muka kaikkien miesten puolesta.
Kuinka muuten tunnistat kirjoittajat toisistaan?
En huomannut tuossa edellisessä puhetta panemisista. Voinet osoittaa?
*eri
Minä halusin sellaisen miehen, joka ei ole pinnallinen ja joka rakastaa ja arvostaa minua sellaisena kuin olen. Onnekseni löysin sellaisen. Arvaatko ap mitä se käytännön elämässä tarkoittaa? Muunmuassa sitä, että minun ei tarvitse laihduttaa, kasvattaa väkisin pitkiä hiuksia tai pukeutua mieheni silmää eniten miellyttävällä tavalla. Minun seksuaalinen haluttavuuteni hänen silmissään ei ole riippuvainen tällaisista asioista eikä se, mitä hän toivoo minun hänen hyväkseen parisuhteessa tekevän, muodostu ulkonäköni muokkaamisesta.
Sinulla ap tuntuisi olevan hyvin yksipuolinen käsitys miehistä. Oletko tullut ajatelleeksi, että kaikki miehet eivät ole samanlaisia ja toivo samoja asioita puolisoltaan? Kaikkia miehiä ei oikeasti ulkonäköasiat parisuhteessa kiinnostele hirveän paljon ja niilläkin joita kiinnostelee, se käsitys naiskauneudesta ei ole kaikilla samanlainen. On oikeasti olemassa miehiä, jotka tykkäävät hoikemmista naisista ja niistä jotka tykkäävät muhkummista. Ja on myös olemassa niitä, joille tällaisella asialla ei loppupeleissä ole juurikaan merkitystä. On olemassa miehiä, jotka pitävät lyhyistä hiuksista naisella, niitä jotka preferoivat pitkiä ja ennenkaikkea niitä, joille koko asia on herttaisen yhdentekevä, kunhan se nainen muuten miellyttää. Kokemukseni mukaan useimmille miehille myös parisuhteessa merkitsee enemmän muut seikat kuin se, että puoliso muistuttaa jotain miehen omaa kauneusihannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
siis miksi pitäisi. ei kiinnosta miehet ja niiden mielipiteet niiden seksuaalisesta tyydytyksestä puhumattakaan. vetäkää käteen runkkarit!
Minna Räväkkä.
Totuus satuttaa runkkareita.
Parempi runkata, kuin panna Minnaa.
Panemiseen ei teillä kellään olisikaan mitään mahdollisuuksia.
Kyllä pistit pahan. Pahoitimme ihan kaikki mielemme. Mutta pistimme pystyyn "ringin" lohdutukseksi.
No jos tässä nyt haetaan sitä, että miksi nainen ei voi laihduttaa/pysytellä normipainoisena niin miksi hi tossa edes harkitsisin moista miehiä miellyttääkseni? Ainoa mikä ainakin itseäni tuohon motivoi on oma terveys eikä sillä ole suoraan sanottuna vi tunkaan merkitystä mitä miehet kropastani ajattelee. Minä yksin olen se, joka tässä kropassa elää ja haluaa voida hyvin.
161/52
Vierailija kirjoitti:
Minusta yksi merkittävimpiiä hyviä puolia Suomessa on se, että täällä ei sen paremmin naisten kuin miesten tarvitse mitenkään eriyisesti panostaa ulkoiseen olemukseensa ja korosaa omaa ulkoista naiseuttaan tai vastaavasti omaa miehisyyttään, jotta voisi saavuttaa muiden tai vain miehen/ miesten (tai vastaavasti nais(t)en) kunnioituksen ja arvostuksen.
Tavanomaisella siisteydellä ja puhtaudella ja tilanteeseen sopivilla vaatteilla/ asiusteilla pääsee monesti jo hyvin pitkälle.
Kokisin luultavasti hieman vaivaannuttavana jos nainen, jota kohtaan tuntisin erityisttä viehätystä ja ihastumista (myöhemmin mahd. rakkautta) antaisi ymmärtää, että syy hänen ulkoisen olemuksena huolehtimiseen ja kunnosssa pitämiseen kumpuaa ennen kaikkea halusta miellyttää minua (tai yleisemmin miestä).
Miten tuohon edes miehenä pitäisi vastata samalla mitalla?
Sinkkumies
Juuri noin ja ihan yleensäkin ne sukupuolesta johtuvat piirteet näkyvät ilman erityistä korostustakin.
Toivottavasti löydät pian rakkaan, olet jalat maassa ja ymmärtävä ihminen eli ihana elämänkumppaniksi.
T. Yks täti
Vela -72 kirjoitti:
Minä halusin sellaisen miehen, joka ei ole pinnallinen ja joka rakastaa ja arvostaa minua sellaisena kuin olen. Onnekseni löysin sellaisen. Arvaatko ap mitä se käytännön elämässä tarkoittaa? Muunmuassa sitä, että minun ei tarvitse laihduttaa, kasvattaa väkisin pitkiä hiuksia tai pukeutua mieheni silmää eniten miellyttävällä tavalla. Minun seksuaalinen haluttavuuteni hänen silmissään ei ole riippuvainen tällaisista asioista eikä se, mitä hän toivoo minun hänen hyväkseen parisuhteessa tekevän, muodostu ulkonäköni muokkaamisesta.
Sinulla ap tuntuisi olevan hyvin yksipuolinen käsitys miehistä. Oletko tullut ajatelleeksi, että kaikki miehet eivät ole samanlaisia ja toivo samoja asioita puolisoltaan? Kaikkia miehiä ei oikeasti ulkonäköasiat parisuhteessa kiinnostele hirveän paljon ja niilläkin joita kiinnostelee, se käsitys naiskauneudesta ei ole kaikilla samanlainen. On oikeasti olemassa miehiä, jotka tykkäävät hoikemmista naisista ja niistä jotka tykkäävät muhkummista. Ja on myös olemassa niitä, joille tällaisella asialla ei loppupeleissä ole juurikaan merkitystä. On olemassa miehiä, jotka pitävät lyhyistä hiuksista naisella, niitä jotka preferoivat pitkiä ja ennenkaikkea niitä, joille koko asia on herttaisen yhdentekevä, kunhan se nainen muuten miellyttää. Kokemukseni mukaan useimmille miehille myös parisuhteessa merkitsee enemmän muut seikat kuin se, että puoliso muistuttaa jotain miehen omaa kauneusihannetta.
Kyllä aloittaja saa edellyttää naiseltaan normaalipainoa. Ylipainohan kielii epäterveellisistä elintavoista. Se myös kertoo ihmisestä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtäkään miestä joka olisi parisuhteessa pelkkän se ksin takia. Toisaalta mun kuplassa ollaan akateemisia ja naisen äly on valttia.
Ei kukaan ole väittänyt, että miehet olisivat parisuhteessa pelkän seksin takia vaan että se on miehille se tärkein asia. Toisin sanoen mies ei ole tyytyväinen ilman sitä tai jos sitä on hyvin vähän, vaikka tietysti ne muutkin asiat merkitsevät.
Naisille ne "kriittisimmät" asiat ovat monesti muita asioita, kuten että mies ei huomioi naista riittävästi tai ei ole riittävästi yhteistä ajanviettoa seksin lisäksi. Kummankin tarpeet ovat ihan yhtä arvokkaita ja tärkeitä, enkä ymmärrä niitä naisia jotka ovat sitä mieltä että parisuhteessa tulee automaationa olla yhteistä ajanviettoa, kotityöt tulee jakaa puoliksi ja miehen tulee huomioida naista, ja seksiä sitten on tai ei ole riippuen naisen haluista. Eihän tuo ole tasavertainen asetelma? Jos parisuhteessa ei ole riittävästi seksiä niin nainen on silloin miehen näkökulmasta yhtä huono kumppani kuin mies on naisen näkökulmasta silloin, kun ei tee riittävästi kotitöitä eikä huomioi naista erilaisilla hellyydenosoituksilla ja kehuilla.
Nykyisin on itsestäänselvää että kotityöt ja muut vastuut kannetaan yhdessä varsinkin kun molemmat käyvät töissä. Mitä tulee seksiin niin hyvä seksi tuottaa enemmän haluja ja enemmän seksiä, huono taas vähentää. Molemmilla on vastuu hyvästä seksistä sekä hellyydestä ja läheisyydestä. Siinä vaiheessa kun em. asiat ovat suhteessa joko kauppatavaraa tai kiristyksen kohteita niin on aika erota ja etsiä sopivampi kumppani. Seksi on tärkeä naisellekin mutta ei tärkein, esim. miehen sairastuessa nainen jää hoitamaan häntä kun taas sinä ja muut samoin ajattelevat kärräätte ilmeisesti vaimon hoitokotiin ja lähdette etsimään sitä seuraavaa reikää..eikun siis puolisoa tietenkin. Onneksi on olemassa miehiä jotka haluavat olla parisuhteessa sekä mukavina että vaikeina aikoina.
Hyvä kysymys, ap. Itsekin naisena tätä ihmettelen. Tosin poliittisesti epäkorrekti aihe tällä hetkellä, väärä mielipide ;).
N38
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aijaa, naisen pitäisi miehen mieliksi olla kaunis? No mitä nainen saa sitten vastineeksi mieheltä? Ei yhtään mitään? Sitähän minäkin. Suomessa kun ollaan, pihit ukot eivät maksa edes naisensa kaunistautumista.
Mielestäni on muuten vähän eri asia puhua miehen tarpeesta panna hyvännäköistä naista vrt. naisten tarve tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Mutta miehille nämä ovat tietysti kauppatavaraa, toisiinsa rinnastettavia asioita. Miehet oppivat jo pienestä, että vain heidän tarpeillaan on väliä ja kaikenmaailman perseily hyväksytään, koska haarojen välissä killuu munat.
Etkö ole ikinä rakastanut miestä tai ollut hyvässä parisuhteessa, jossa mies olisi kohdellut sinua hyvin?
Miksi naisten ja miesten tarpeet olisivat "eri asia, joita ei voi rinnastaa toisiinsa"? Mutta siis totta kai miehilläkin on olemassa samanlaisia tarpeita kuin naisilla, eli halu tulla hyväksytyksi sellaisenaan kuin on ja saada rakkautta. Mielestäni siihen rakkauteen vain kuuluu se, että hyväksyy tosiaankin toisen sellaisena kuin on eli myös sen, ettei esimerkiksi viehäty ylipainosta. Eihän naisetkaan voi päättää keihin rakastuvat vaan joidenkin kanssa vain on sitä kemiaa ja toisten kanssa taas ei, vaikka olisivat muuten paperilla kuinka täydellisiä tahansa.
En muuten tarkoittanut itsestä huolta pitämisellä mitään voimakasta meikkaamista, tekoripsiä, täytettyjä huulia, rakennekynsiä tai muuta tuollaista vaan ihan vain terveen ja naisellisen näköisenä pysymistä.
On tää veikeä kaveri. Puutaheinää ja vesiperä. Ja lisää todellisuudesta irrallista jankutusta. Kaveria ei kiinnosta itsensä kehittäminen, pitäisi vaan saada naisellisen näköinen, hoikka nainen, jota on kiva panna.
Miksi olet niin hyökkäävä? Etkö osaa keskustella asiallisesti? Vai oletko kehittänyt itsesi tuollaiseksi etkä enää mahda mitään?
*eri
Mitä hyökkäävää? Jos ap (joka on kyllä tullut liiankin tutuksi täällä) taas kerran kertoo, minkälaisia naisten pitäisi olla, että mies jaksaa panna (tärkeintä elämässä?), niin mitä hyökkäävää on siinä, että totesin asian.
Varsinkin, kun ap (taas kerran) puhuu muka kaikkien miesten puolesta.
Kuinka muuten tunnistat kirjoittajat toisistaan?
En huomannut tuossa edellisessä puhetta panemisista. Voinet osoittaa?
*eri
Pälä pälä, aloituksessa taas kerran tehtiin se paneminen selväksi. Ja kyllä ton hepun tyyli on tullut tutuksi. Hänen mielestään kaikki maailman ongelmat ratkeavat (mm. se ettei jättiyritykset lisää asbestia vauvatalkkiin) sillä, että naisten asema kurjistetaan kehitysmaiden tasolle, jotta naiset olisivat pakotettuja parisuhteeseen kenen tahansa l*ssukan kanssa.

En ole aloittanut tänne ainoatakaan ketjua tästä aiheesta tätä ennen.
Kukaan ei muutenkaan tuntunut ymmärtävän aloitustani niin kuin sen tarkoitin, kyse oli pohjimmiltaan siitä mitä rakkaus merkitsee. En tiedä miten selittäisin asian paremmin niin, että se voitaisiin ymmärtää oikein. Ehkä vain sitten koen asiat eri tavalla kuin muut ja muut eivät siksi ymmärrä minun ajattelutapaani.
Ymmärsikö kukaan mies pointtiani ja jos ymmärsi, niin voisiko sen selittää jotenkin paremmin? Tai ehkä se olisi pitänyt esittää vain täysin sukupuolineutraalisti ja pohtia yleisesti rakkauden ja toisten huomioimisen merkitystä ilman mitään käytännön esimerkkejä kummastakaan sukupuolesta.
No miksi nyt yksilöt ovat ikinä mitään mieltä ja tekevät yksi sitä ja toinen tätä. Koska ihmisiä on niin paljon erilaisia, ei kai siinä muuta.
No jos mietin omaa parisuhdettani ja omaa miestäni, niin tottakai haluan olla hänen kanssaan mahdollisimman kaunis ja viehättävä. Kotona en pukeudu pieruverkkareihin vaan seksikkäisiin ja minulle itselleni mukaviin mekkomallisiin yöpaitoihin. Viikonloppuna vaikka ollaan kahdestaan kotona, saatan laittaa kevyen meikin. Toisaalta kun menen salille tai töihin, en välitä samalla tavalla miltä näytän. Muiden miesten aikana ei ole mitään tarvista olla mahdollisimman kaunis, päin vastoin pukeudun seksikkäästi vain ja ainoastaan kotona.
Mutta yhtä lailla mieheni haluaa olla mahdollisimman komea ja hyvännäköinen. Käy säännöllisesti parturissa trimmaamassa hiukset ja parran. On aina puhdas, huoliteltu ja pukeutuu kivoihin ja siisteihin vaatteisiin. Tarkkailee myös painoaan, ettei pääse tulemaan mahaan ylimääräistä. Eli molemmin puolin pitää toimia tämän ulkonäöstä huolehtimisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aijaa, naisen pitäisi miehen mieliksi olla kaunis? No mitä nainen saa sitten vastineeksi mieheltä? Ei yhtään mitään? Sitähän minäkin. Suomessa kun ollaan, pihit ukot eivät maksa edes naisensa kaunistautumista.
Mielestäni on muuten vähän eri asia puhua miehen tarpeesta panna hyvännäköistä naista vrt. naisten tarve tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Mutta miehille nämä ovat tietysti kauppatavaraa, toisiinsa rinnastettavia asioita. Miehet oppivat jo pienestä, että vain heidän tarpeillaan on väliä ja kaikenmaailman perseily hyväksytään, koska haarojen välissä killuu munat.
Etkö ole ikinä rakastanut miestä tai ollut hyvässä parisuhteessa, jossa mies olisi kohdellut sinua hyvin?
Miksi naisten ja miesten tarpeet olisivat "eri asia, joita ei voi rinnastaa toisiinsa"? Mutta siis totta kai miehilläkin on olemassa samanlaisia tarpeita kuin naisilla, eli halu tulla hyväksytyksi sellaisenaan kuin on ja saada rakkautta. Mielestäni siihen rakkauteen vain kuuluu se, että hyväksyy tosiaankin toisen sellaisena kuin on eli myös sen, ettei esimerkiksi viehäty ylipainosta. Eihän naisetkaan voi päättää keihin rakastuvat vaan joidenkin kanssa vain on sitä kemiaa ja toisten kanssa taas ei, vaikka olisivat muuten paperilla kuinka täydellisiä tahansa.
En muuten tarkoittanut itsestä huolta pitämisellä mitään voimakasta meikkaamista, tekoripsiä, täytettyjä huulia, rakennekynsiä tai muuta tuollaista vaan ihan vain terveen ja naisellisen näköisenä pysymistä.
On tää veikeä kaveri. Puutaheinää ja vesiperä. Ja lisää todellisuudesta irrallista jankutusta. Kaveria ei kiinnosta itsensä kehittäminen, pitäisi vaan saada naisellisen näköinen, hoikka nainen, jota on kiva panna.
Miksi olet niin hyökkäävä? Etkö osaa keskustella asiallisesti? Vai oletko kehittänyt itsesi tuollaiseksi etkä enää mahda mitään?
*eri
Mitä hyökkäävää? Jos ap (joka on kyllä tullut liiankin tutuksi täällä) taas kerran kertoo, minkälaisia naisten pitäisi olla, että mies jaksaa panna (tärkeintä elämässä?), niin mitä hyökkäävää on siinä, että totesin asian.
Varsinkin, kun ap (taas kerran) puhuu muka kaikkien miesten puolesta.
Kuinka muuten tunnistat kirjoittajat toisistaan?
En huomannut tuossa edellisessä puhetta panemisista. Voinet osoittaa?
*eri
Pälä pälä, aloituksessa taas kerran tehtiin se paneminen selväksi. Ja kyllä ton hepun tyyli on tullut tutuksi. Hänen mielestään kaikki maailman ongelmat ratkeavat (mm. se ettei jättiyritykset lisää asbestia vauvatalkkiin) sillä, että naisten asema kurjistetaan kehitysmaiden tasolle, jotta naiset olisivat pakotettuja parisuhteeseen kenen tahansa l*ssukan kanssa.
Eli sinulla on jonkinmoinen ennakkoasenne tämäntapaisiin aloituksiin. Jos mainitaan xxx niin aloittaja on yyy ja siitä seuraa zzz.
Ja aloittaja on tuo ööö.
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet eivät panosta enemmän varallisuuteensa naisten takia? Kyllä löytyisi kauniita naisia...
Tämä.. ikuinen mysteeri.