Onko sinulla ollut ihastusta, jota et unohda koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Olin eksän (oltiin erottu hyvissä väleissä mutta asuttiin vielä yhdessä) kanssa viettämässä iltaa sen kaveriporukan kanssa, kun sinne tuli yksi kaveri, jota en ollut ennen tavannut, kun asui ulkomailla silloin. Se vetovoima oli aivan uskomatonta. Heti kun meidän katseet kohtasi, mulla tuntui jalat veteliltä ja perhoset villiintyi vatsassa. Ilmeestä huomasi että ihan samalla lailla mies pisti mut merkille. Illan mittaan porukka aina vaihtoi istumapaikkaa, ja tämä mies istui mun viereen ja ryhtyi jututtamaan. En ole yhtä älykästä ja hauskaa miestä tavannut koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen. Tunnit vaan kiisi kun juteltiin. Se riisui mua katseellaan joka välissä ja mä tein saman sille. Se sai mut tuntemaan itseni todella erityiseksi. Lopulta eksä tuli siihen ja kysyi, että lähdetäänkö kotiin. Tän kaverimiehen ilme oli näkemisen arvoinen. En kyennyt siinä selittämään, että erottu on mutta asutaan olosuhteiden pakosta vielä kimpassa. Olin niin suunnitellut jo antavani puhelinnumeroni sille, mutta se hetki meni ihan pieleen. Mä sitten vaan nousin ja lähdin. Taksissa eksä sanoi että olisin vissiin mieluummin lähtenyt sen kaverimiehen mukaan, ja mä sanoin, että joo. Eksä otti sen hyvin. Harkitsin pitkään että otan yhteyttä siihen mieheen mutten koskaan uskaltanut. Olisi pitänyt. Nyt se on myöhäistä enää, tiedän että meni vastikään naimisiin. Jäi kaivelemaan mua niin pahasti että oksat pois. En tule varmaan ikinä elämässäni pääsemään siitä yli. Ei ole kukaan tuntunut oikein miltään sen jälkeen.

Nää on just niin näitä, että vuosia myöhemmin iskee se, että olisi pitänyt ja miksi en ja sitten sille vaan ei voi enää yhtään mitään. 

Mäkin tutustuin about 8v sitten mieheen, jonka kanssa klikkasi saman tien. Olin tosi ihastunut, mutten koskaan jännittänyt hänen seurassaan ja kaikki tuntui muutenkin tosi luontevalta. Kaveritkin tuolloin kommentoi ”kemiaamme”. Olin kuitenkin nuori ja ujo enkä uskaltanut tehdä aloitetta, lopulta muutin toiselle paikkakunnalle ja yhteydenpito jäi. Edelleen ollaan fb-kavereita, mutta elämä on vienyt eri suuntiin ja olen kerennyt mennä naimisiinkin. Mutta aina silloin tällöin muistelen tuota yhteyttä mikä meillä oli. Ei ole tullut toiste vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin eksän (oltiin erottu hyvissä väleissä mutta asuttiin vielä yhdessä) kanssa viettämässä iltaa sen kaveriporukan kanssa, kun sinne tuli yksi kaveri, jota en ollut ennen tavannut, kun asui ulkomailla silloin. Se vetovoima oli aivan uskomatonta. Heti kun meidän katseet kohtasi, mulla tuntui jalat veteliltä ja perhoset villiintyi vatsassa. Ilmeestä huomasi että ihan samalla lailla mies pisti mut merkille. Illan mittaan porukka aina vaihtoi istumapaikkaa, ja tämä mies istui mun viereen ja ryhtyi jututtamaan. En ole yhtä älykästä ja hauskaa miestä tavannut koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen. Tunnit vaan kiisi kun juteltiin. Se riisui mua katseellaan joka välissä ja mä tein saman sille. Se sai mut tuntemaan itseni todella erityiseksi. Lopulta eksä tuli siihen ja kysyi, että lähdetäänkö kotiin. Tän kaverimiehen ilme oli näkemisen arvoinen. En kyennyt siinä selittämään, että erottu on mutta asutaan olosuhteiden pakosta vielä kimpassa. Olin niin suunnitellut jo antavani puhelinnumeroni sille, mutta se hetki meni ihan pieleen. Mä sitten vaan nousin ja lähdin. Taksissa eksä sanoi että olisin vissiin mieluummin lähtenyt sen kaverimiehen mukaan, ja mä sanoin, että joo. Eksä otti sen hyvin. Harkitsin pitkään että otan yhteyttä siihen mieheen mutten koskaan uskaltanut. Olisi pitänyt. Nyt se on myöhäistä enää, tiedän että meni vastikään naimisiin. Jäi kaivelemaan mua niin pahasti että oksat pois. En tule varmaan ikinä elämässäni pääsemään siitä yli. Ei ole kukaan tuntunut oikein miltään sen jälkeen.

Nää on just niin näitä, että vuosia myöhemmin iskee se, että olisi pitänyt ja miksi en ja sitten sille vaan ei voi enää yhtään mitään. 

Niin no se on kaivellut alusta asti... Kunpa ei olis ollut se tilanne silloin eksän kanssa. Jotenkin tuntuu että sen kaverimiehen kanssa olis ollut sielunkumppanuutta vaikka absurdiahan se on muutaman tunnin intensiivisenkään juttelun jälkeen ajatella niin...

Olin koko yläasteen ajan ihastunut yhteen "erilaiseen" poikaan luokaltamme. Ollaan nyt kolmekymppisiä ja löysin hänet instagramista ja näyttää olevan sinkku, kuten minäkin... Asutaan vielä samassa kaupungissakin. Hävettää että stalkkasin koska hän ei varmasti enää edes tunnistaisi tai muistaisi nimeänikään.

Hassuinta on, ettemme vaihtaneet koko yläasteen aikana sanaakaan :D

On parikin, ajoilta jolloin olin 15-17v. Nämä kaksi olivat molemmat horoskoopiltaan Kaloja, kuten minä. Kovin erilaisia keskenään, mutta jotain samaa itseäni kiehtovaa heissä oli. Jostain syystä molemmat myös jaksoivat olla pitkään kiinnostuneita minusta, vaikka olin todella hankala ja ujo, enkä ulkonäöltä sieltä parhaimmasta päästä. Kerrassaan ihania, herkkiä ja kiehtovia miehiä, silloin aika poikia kyllä vielä. Mutta ikäistään kypsempiä ja järkevämpiä olivat. Kumman tahansa kanssa olisi voinut olla jotain upeaa. Stalkkaan heitä yhä silloin tällöin, koska ovat osa minua jollain tapaa aina. He ja kaikki ajatukseni ja haaveeni heistä kun määrittivät lähes koko teini-ikäni, en oikein muuta tehnytkään, koulun lisäksi.

Koko ala- ja yläasteen olin ihastunut samaan tyttöön. Se taisi olla molemminpuolista, mutta kaatui minun kyvyttömyyteeni pitää yllä keskustelua. Tässä sitä möllötetään nyt kuin Leevien biisissä Mitä kuuluu, Marja-Leena. Ikävöin joka päivä sitä tyttöä. Hänestä on kasvanut upea nainen. Oli aina kiltti ja kohtelias. Hauskakin. Ja maailman kaunein hymy, jollaista vastaavaa en ole nähnyt.

M37

On, tapasin hänet 10 vuotta sitten. Tapailtiin hetki, kunnes hän ilmoitti, ettei halua mitään sen vakavampaa. Minä olin jo ihan rakastunut ja jotenkin päädyttiin fwb-järjestelyyn. Tosin ei me ikinä vietetty aikaa edes kavereina, nähtiin lähinnä viikonloppuisin yöllä baarin jälkeen. Jos nähtiin ihmisten ilmoilla, ei edes moikannut mulle. Tätä jatkui noin vuosi. Oltiin 20-vuotiaita.

Lopulta tajusin ottaa etäisyyttä, kun olin jo tarpeeksi rikki. Sittemmin olen kyllä tajunnut, ettei meistä oikeasti olisi tullut mitään ja olen erittäin onnellinen nykyisen aviomieheni kanssa, mutta kyllä aika usein mietin tuota miestä, et mitenköhän hänellä menee. Hän ei ole missään somessa, joten en yhtään tiedä millaista elämänsä on nykyään. Ei olla nähty 9 vuoteen ja muutin silloisesta kotikaupungistani pois, joten ei tule törmättyä vahingossakaan.

Meillä oli kyllä tietynlainen kemia, jollaista ei ole toisten kanssa ollut, mutta noin muuten hän oli aika kamala ihminen, ainakin minua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Koko ala- ja yläasteen olin ihastunut samaan tyttöön. Se taisi olla molemminpuolista, mutta kaatui minun kyvyttömyyteeni pitää yllä keskustelua. Tässä sitä möllötetään nyt kuin Leevien biisissä Mitä kuuluu, Marja-Leena. Ikävöin joka päivä sitä tyttöä. Hänestä on kasvanut upea nainen. Oli aina kiltti ja kohtelias. Hauskakin. Ja maailman kaunein hymy, jollaista vastaavaa en ole nähnyt.

M37

Jos ootte molemmat sinkkuja nyt, niin ota yhteyttä häneen! 

Kyllä ja olemme naimisissa nyt.

Minulla oli pitkiäkin suhteita ennen tätä miestä ja olin ollut hyvin rakastunut, mutta hän vaan vei jalat alta ihan uudella tavalla: fyysisesti, henkisesti jne.

Riippuu siitä, miten määritellään ihastus ja unohtaminen.

On. Yksi mies, jonka tapasin töissä. En ole nähnyt häntä yli vuoteen. Edelleen mietin kohtaamisiamme. Hänellä on puoliso. Ja minulla on nyt mies, jonka kanssa olen onnellinen. Jos tulisi tilanne, että kummatkin olisi joskus vapaita, niin haluaisin tutustua häneen paremmin. Tässä tilanteessa meidän on viisasta pysyä kaukana toisistamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko ala- ja yläasteen olin ihastunut samaan tyttöön. Se taisi olla molemminpuolista, mutta kaatui minun kyvyttömyyteeni pitää yllä keskustelua. Tässä sitä möllötetään nyt kuin Leevien biisissä Mitä kuuluu, Marja-Leena. Ikävöin joka päivä sitä tyttöä. Hänestä on kasvanut upea nainen. Oli aina kiltti ja kohtelias. Hauskakin. Ja maailman kaunein hymy, jollaista vastaavaa en ole nähnyt.

M37

Jos ootte molemmat sinkkuja nyt, niin ota yhteyttä häneen! 

Ei välttämättä huono neuvo. Mieti, jos hän vaikka kuolisi yhtäkkiä ja jäisit miettimään loppuelämäksi, olisiko jotain voinut tapahtua vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Kiltti mies ei koskaan voi olla naisen intohimoisen rakkauden kohde.

Ole hiljaa kun et mistään mitään tiedä. 

Minä olen ollut palavasti ihastunut naapurin "kilttiin" mieheen jo yli vuoden päivät. Hänestä huokuu lempeys, huolehtivaisuus, kiltteys, mukavuus, kohteliaisuus, ajattelevaisuus, luotettavuus; katsekin on juuri sellainen kiltti ja ihana, ihankuin koiranpennulla ja minulla tärisee jalat ja kädet (siis ihan oikeasti) kun vaan näenkin sen katseen. Ja hän on myös intohimojeni kohde.... 

Joo, työkaveri, tapasin viimeksi 8 v sitten, asuu ulkomailla ja oli ainakin vielä silloin naimisissa. Näen hänestä edelleen ajoittain unta. (ei ollut mtn suhdetta meillä mutta sanoi pitävänsä minusta)

lääpällään kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiltti mies ei koskaan voi olla naisen intohimoisen rakkauden kohde.

Ole hiljaa kun et mistään mitään tiedä. 

Minä olen ollut palavasti ihastunut naapurin "kilttiin" mieheen jo yli vuoden päivät. Hänestä huokuu lempeys, huolehtivaisuus, kiltteys, mukavuus, kohteliaisuus, ajattelevaisuus, luotettavuus; katsekin on juuri sellainen kiltti ja ihana, ihankuin koiranpennulla ja minulla tärisee jalat ja kädet (siis ihan oikeasti) kun vaan näenkin sen katseen. Ja hän on myös intohimojeni kohde.... 

Mikset pyytäisi häntä treffeille? Kuulostaa siis todella valloittavalta olemukselta!!

25 vuotta sitten tapasin miehen, jonka kanssa molemminpuolinen vetovoima oli aivan sanoinkuvaamatonta. Olimme silloin molemmat 25- vuotiaita. Vietimme muutamia todella unohtumattomia viikkoja yhdessä. Valitettavasti elämä meni siten, että tiemme erosivat. Olen ollut jo kohta parikymmentä vuotta naimisissa hyvän miehen kanssa, lapsia on kaksi. Olemme erinomainen tiimi ja rakastan miestäni, mutta kukaan ei koskaan tule viemään jalkoja altani ja järkeä päästäni kuten se mies silloin. Olen yrittänyt löytää häntä somesta, tuloksetta. Haluaisin vielä joskus tavata hänet, haluaisin tietää mitä hänelle kuuluu ja kieltämät myös, onko välillämme vielä näin vuosien kuluttua jotain.

N 50v

Kunpa ihastukseni olisi kirjoittanut samaa minusta tässä ketjussa... Entinen työkaveri on ihminen, johon olen vieläkin ihastunut, meillä oli kemiaa, mutta elämämme ei olisi mitenkään sopinut yhteen. Tästä on toisaalta vain pari vuotta aikaa. Ehkä ensi elämässä meidät on tarkoitettu yhteen <3

On. Seurustelimme reilun 5kk, suhde oli jatkuvaa vuoristorataa. Se ilmeisesti koukutti, mutta oli pakko ottaa etäisyyttä mieheen koska hän kohteli minua vuoronperään hyvin ja todella huonosti(henkinen etäännyttäminen). Edelleen mietin, että hän olisi elämäni mies jos vaan osaisi rakastaa ja arvostaa minua. Mieletön vetovoima meidän kahden välillä, kenekään muun kanssa en ole kokenut samaa. 😢

On ollut. Opiskeluaikana 17v. sitten ihastuttiin kun oltiin samalla kurssilla. Pidettiin silmäpeliä ja selvää oli että tunne oli molemminpuolinen. Alkoi lyhyt mutta ihana tapailu, joka loppui parin kuukauden jälkeen hänen tahdostaan. Minä särjin sydämeni, olin varma että meillä oli alkamassa vuosisadan rakkaustarina. Ehkä toinen osapuoli ei ollut vielä valmis sitoutumaan. Häntä en unohda koskaan, ensimmäisten treffiemme päivämäärän muistan joka vuosi. Näen myös välillä unta hänestä. Pari kertaa olen nähnyt hänet oikeasti, kauempaa, ilman tilaisuutta päästä puheille.

On. Kun tapasimme, niin tuntui kuin olisi kotiin tullut. Aina kun olimme yhdessä, tunsin syvää rauhaa, jota en ole kenenkään muun kanssa kokenut. Kuin palapelin palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen. Hän tunsi samoin. Mutta kumpikin oli suhteessa ja elämässä tapahtui asioita, jotka lopulta veivät eri suuntiin. Tavallaan meiltä loppui aika. Osaltaan tähän vaikutti myös se, että parikin ihmistä pyrki kontrolloimaan suhdettamme ennen kuin se ehti kehittyä siihen pisteeseen, että olisimme olleet valmiita tekemään isoja muutoksia. Tuntui että kemiamme raivostutti näitä ketkä sen huomasivat, vaikka mitään kiellettyä välillämme ei tapahtunut.

Kun erosimme (näimme viimeisen kerran) toivoimme molemmat ääneen, ettemme menetä koskaan yhteyttä. Elämä jatkui kummallakin tahollaan (eri maissa) mutta olemme pari kertaa vaihtaneet kuulumisia. Tunnen yhä yhteyden, vaikka meistä ei mitään koskaan tulisikaan. Hän on tavallaan elämäni rakkaus niiltä osin, miten hän sai sieluni tuntemaan rauhan. Sitä en osaa tietenkään sanoa, olisiko se rauha säilynyt, jos olisimme yhtenä päätyneet. Joskus tuntuu, että näin tämän piti mennäkin. Molemmilla on kaunis muisto toisesta.