Onko joku muka oikeasti saanut suhteeseen sen ihmisen johon on ihastunut?

Kyllä.

Ensimmäinen seurustelusuhde oli henkilön kanssa, jonka halusin. Se suhde oli läpimätä ja ex kiero kuin käärme.

Nykyisen sain myös, ihme kyllä. Olimme aluksi kavereita ja hän julisti, ettei ikinä ala suhteeseen kenenkään kanssa. En tiedä mitä kävi, mutta sain hänet kuitenkin - nyt 3,5 vuotta oltu yhdessä ja kihloissa puolitoista vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen, 10- vuotis hääpäivä on ensi vuonna, joten pitkä suhde on "saatu". Kieltämättä, se olin nuorena minä, joka syttyi vähän hitaammin ja mies joutui vähän tekemään töitä saadakseen huonioni, mutta kyllä minä lopulta ihan rakastua. Riidellään välillä, mutta edelleen ollaan molemmat rakastuneita.

Millä mittarilla 10 vuotta on pitkä suhde?

Nykyaikana suhteet kestää 3-5vuotta ja nekin voi luokitella jo pitkiksi. Lyhyt suhde on muutamasta kuukaudesta vuoteen. 10 vuotta on jo hyvä saavutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovulaatiolaskuri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, täysin huumaava nuoruuden rakkaus oli molemminpuolista ja sille tielle jäimme. Uskomaton onnen tunne, jatkuu 25 vuoden jälkeen yhä. En ymmärrä miksi kukaan niin väkisin tahtoo parisuhteen että tyytyisi yhtään vähempään.

Se on varmasti helppo sanoa noin sinun tilanteessassi. Mietipä jos et olisisikaan saanut tätä nuoruuden rakkauttasi, etkä ketään muutakaan.

Ehkä jossain vaiheessa haluaisit että vierellä olisi edes joku.

Pitää osata asettua toisenlaisten ihmisten asemaan näitä kirjoitellessa.

Juuri näin. Tietysti jos vaihtoehto on huumaava rakkaus ja tyytyminen, niin kuka tahansa ottaa sen ensimmäisen. Mutta kun vaihtoehto on yksinäisyys ja tyytyminen, niin tilanne on täysin eri. Ei tätä pysty ymmärtämään ne jotka eivät ole tätä valintaa joutuneet tekemään. Parisuhde kun on niin paljon enemmänkin kuin se pelkkä suhde. Yksinäisyyden valitsevat joutuvat luopumaan kokonaisesta elämäntavasta perheineen ja lapsineen. Hyvä siinä on tulla ulkoapäin viisastelemaan, että kyllä minä vaan olisin pysynyt yksin vaikka hautaan saakka. Sitä ei voi kukaan tietää ennenkuin todella joutuu nämä valinnat biologisen kellon tikittäessä tekemään.

Eikö muita ihmissuhteita sitten ole olemassakaan kuin vain se parisuhde? Ei sinkun elämän tarvitse olla yksinäistä, vaikkei minkäänlaista romanttista vipinää ja suhteilua olisikaan. Vai onko tämä tyytyminen nyt joku miesten juttu, että etsivät vain jonkun täyttämään äidin paikkaa?

Miten meinasit että nuo kaverisuhteet korvaavat parisuhteen? Meinasitko heidän kanssaan harrastaa seksiä, hankkia lapsia tai ostaa yhteistä asuntoa? Tai että on joku jonka viereen käpertyä katsomaan televisiota iltaisin.

Hassusti vain kirjoituksesi antaa olettaa että kaverisuhteet on sama asia kuin parisuhde (vaikkakin intohimoton ja rakkaudeton sellainen)

Aika kapea ajatustapa sinulla. Kaikki eivät tarvitse seksiä ja lapsia tunteakseen itsensä onnelliseksi. Voin hyvinkin käpertyä ystävien kanssa yhdessä sohvalle katsomaan leffaa. Asunnon ostin ihan itse, ei siihen tarvitse kumppania. Olen onnellinen, ja suren sellaisten ihmisten puolesta, jotka aidosti ovat tyytymättömiä suhteeseensa.

Niin - me ihmiset ollaan erilaisia. Jolekin toiselle taas leffan katsominen ystävän kanssa ei riitä keskeisimmäksi ihmissuhteeksi. Jotkut haluavat seksiä, romantiikkaa, läheisyyttä ja perheen. Joten ymmärtänet, että he silloin panostavat näiden saamiseen eivätkä keskity vain katsomaan leffoja ystävien kanssa? Luultavasti silloin juuri ei ole tyytymätön suhteeseen, jos kokee saaneensa siitä niitä asioita, joita kaipasikin.

Ja kumppania voi silti rakastaakin, vaikkei olisi ollut koskaan ihastunut tai rakastunut.

Parisuhteessa on harvoin jos koskaan sitä seksiä ja romantiikkaa. Hyvä jos toinen edes suostuu katsomaan sitä leffaa kanssasi. Itse en koe että parisuhde antaa mitään elämään joten tämä mainittu ystävyyskin on sata kertaa antoisampaa kuin parisuhde.

Riippuu suhteesta. Olen tuo, jolle vastasit, ja ainakin minulla on kokemusta pitkästä parisuhteesta (16 vuotta), jossa kyllä oli sekä seksiä että romantiikkaa että myös yhteisiä leffan katsomisia. Lisäksi on kokemusta lyhyemmistä suhteista, joissa niitä niin ikään on ollut. Itse mieltäisin kyllä parisuhteen ilman seksiä ja romantiikkaa ystävyydeksi - tai sitten jos ei edes tehdä asioita yhdessä, niin pelkäksi kaveruudeksi. Itse koen parisuhteen hyvin erilaiseksi kuin ystävyys, ja tietyllä lailla antoisammaksi, koska minusta parisuhteessa saa myös samat asiat mitä ystävyydessä (eli voi jutella jonkun kanssa, viettää aikaa yhdessä, saa henkistä tukea, koetaansamanhenkisyyttä), mutta sen lisäksi vielä paljon muuta. Itse ajattelen, että jos näitä ei ole, ei ole mitään syytä alkaa olla yhdessä, oli sitten ihastusta tai ei.

Mitkä asiat sinä koet parisuhteen sisällöksi, jos siinä kerran ei noita mainitsemiasi asioita ole?

Miksi olisin suhteessa ihmisen kanssa johon en ole ihastunut? Ei kai kukaan halua olla tyyppi, johon puoliso on tyytynyt kun ei ole saanut haluamaansa.

Ensirakkauteeni olin aivan lääpälläni ja seurustelimme 1,5 vuotta.

Sitten harrastuksen kautta ihastuin korviani myöten lajimme johtavaan tähteen mutta ajattelin että olin hänelle vain yksi faneista.

Sen jälkeen hullaannuin nykyisestä puolisostani ja yhdessä olemme olleet melkein 20 vuotta.

Muutama vuosi siitä kun olin alkanut seurustella mieheni kanssa tapasin yllättäen tuon lajimme staran, vietimme töiden kautta yhdessä paljon aikaa ja hän kertoi haaveilevansa meistä parina. Harmi ettei onnistunut.

Olen siis saanut ihastukseni suhteeseen ja todellakin toivon että mieheni ovat ihastuneet minuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, en mene suhteeseen ellen ole ihastunut häneen? Mitä hittoa, meneekö joku ihastumatta? Tai siis joo tiedän meneehän jotkut vaan siksi kun eivät halua olla yksin, mutta olin siinä luulossa että tämä on suht harvinaista.

Minä en mennyt suhteeseen siksi etten haluaisi, osaisi, uskaltaisi tai pystyisi olemaan yksin. Itse asiassa nautin sinkkuna olossa monistakin asioista, ja suhteessa ollessakin tykkään olla paljon itsekseni. Minä menin suhteeseen siksi, että viihdyn hänen kanssaan, hän on tosi ihana ihminen ja huomioi minua, meillä on yhdessä hauskaa, hyviä keskusteluja ja hyvää seksiäkin. Hän on tärkeä ja merkityksellinen ihminen.

 

Eli et ollut ihastunut? Miten nyt? Mitä nyt tunnet? Mietin itsekin välillä pitäisikö olla suhteessa lapseni isän kanssa, joka on kuten itse kuvailit oman kumppanisi, mutta en tunne enää häntä kohtaan kuten ennen. Mutta voisin silti kuvitella elämän hänen kanssaan. Ja hän on sanonut samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovulaatiolaskuri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, täysin huumaava nuoruuden rakkaus oli molemminpuolista ja sille tielle jäimme. Uskomaton onnen tunne, jatkuu 25 vuoden jälkeen yhä. En ymmärrä miksi kukaan niin väkisin tahtoo parisuhteen että tyytyisi yhtään vähempään.

Se on varmasti helppo sanoa noin sinun tilanteessassi. Mietipä jos et olisisikaan saanut tätä nuoruuden rakkauttasi, etkä ketään muutakaan.

Ehkä jossain vaiheessa haluaisit että vierellä olisi edes joku.

Pitää osata asettua toisenlaisten ihmisten asemaan näitä kirjoitellessa.

Juuri näin. Tietysti jos vaihtoehto on huumaava rakkaus ja tyytyminen, niin kuka tahansa ottaa sen ensimmäisen. Mutta kun vaihtoehto on yksinäisyys ja tyytyminen, niin tilanne on täysin eri. Ei tätä pysty ymmärtämään ne jotka eivät ole tätä valintaa joutuneet tekemään. Parisuhde kun on niin paljon enemmänkin kuin se pelkkä suhde. Yksinäisyyden valitsevat joutuvat luopumaan kokonaisesta elämäntavasta perheineen ja lapsineen. Hyvä siinä on tulla ulkoapäin viisastelemaan, että kyllä minä vaan olisin pysynyt yksin vaikka hautaan saakka. Sitä ei voi kukaan tietää ennenkuin todella joutuu nämä valinnat biologisen kellon tikittäessä tekemään.

Eikö muita ihmissuhteita sitten ole olemassakaan kuin vain se parisuhde? Ei sinkun elämän tarvitse olla yksinäistä, vaikkei minkäänlaista romanttista vipinää ja suhteilua olisikaan. Vai onko tämä tyytyminen nyt joku miesten juttu, että etsivät vain jonkun täyttämään äidin paikkaa?

Miten meinasit että nuo kaverisuhteet korvaavat parisuhteen? Meinasitko heidän kanssaan harrastaa seksiä, hankkia lapsia tai ostaa yhteistä asuntoa? Tai että on joku jonka viereen käpertyä katsomaan televisiota iltaisin.

Hassusti vain kirjoituksesi antaa olettaa että kaverisuhteet on sama asia kuin parisuhde (vaikkakin intohimoton ja rakkaudeton sellainen)

Aika kapea ajatustapa sinulla. Kaikki eivät tarvitse seksiä ja lapsia tunteakseen itsensä onnelliseksi. Voin hyvinkin käpertyä ystävien kanssa yhdessä sohvalle katsomaan leffaa. Asunnon ostin ihan itse, ei siihen tarvitse kumppania. Olen onnellinen, ja suren sellaisten ihmisten puolesta, jotka aidosti ovat tyytymättömiä suhteeseensa.

Niin - me ihmiset ollaan erilaisia. Jolekin toiselle taas leffan katsominen ystävän kanssa ei riitä keskeisimmäksi ihmissuhteeksi. Jotkut haluavat seksiä, romantiikkaa, läheisyyttä ja perheen. Joten ymmärtänet, että he silloin panostavat näiden saamiseen eivätkä keskity vain katsomaan leffoja ystävien kanssa? Luultavasti silloin juuri ei ole tyytymätön suhteeseen, jos kokee saaneensa siitä niitä asioita, joita kaipasikin.

Ja kumppania voi silti rakastaakin, vaikkei olisi ollut koskaan ihastunut tai rakastunut.

Parisuhteessa on harvoin jos koskaan sitä seksiä ja romantiikkaa. Hyvä jos toinen edes suostuu katsomaan sitä leffaa kanssasi. Itse en koe että parisuhde antaa mitään elämään joten tämä mainittu ystävyyskin on sata kertaa antoisampaa kuin parisuhde.

Riippuu suhteesta. Olen tuo, jolle vastasit, ja ainakin minulla on kokemusta pitkästä parisuhteesta (16 vuotta), jossa kyllä oli sekä seksiä että romantiikkaa että myös yhteisiä leffan katsomisia. Lisäksi on kokemusta lyhyemmistä suhteista, joissa niitä niin ikään on ollut. Itse mieltäisin kyllä parisuhteen ilman seksiä ja romantiikkaa ystävyydeksi - tai sitten jos ei edes tehdä asioita yhdessä, niin pelkäksi kaveruudeksi. Itse koen parisuhteen hyvin erilaiseksi kuin ystävyys, ja tietyllä lailla antoisammaksi, koska minusta parisuhteessa saa myös samat asiat mitä ystävyydessä (eli voi jutella jonkun kanssa, viettää aikaa yhdessä, saa henkistä tukea, koetaansamanhenkisyyttä), mutta sen lisäksi vielä paljon muuta. Itse ajattelen, että jos näitä ei ole, ei ole mitään syytä alkaa olla yhdessä, oli sitten ihastusta tai ei.

Mitkä asiat sinä koet parisuhteen sisällöksi, jos siinä kerran ei noita mainitsemiasi asioita ole?

Olen eri, mutta kyllä olen suhteissani saanut hakea sen samanhenkisyyden, mukavan ajanvieton ja tuen elämän vaikeuksissa ystäviltäni. Miehelle olen saanut antaa seksiä, jakaa vuokran ja viettää aikaa yksinäni, kun mies kulkee kavereidensa kanssa. Kyllä, olen tainnut olla juuri se onnekas parisuhteen saanut nainen, johon mies on tyytynyt... Harmi, että minulle hän oli juuri se, jonka halusin.

Olen kahdesti, toinen vieläpä ”julkkisihastus”

Olen seurustellut kahdesti. Molempiin miehiin olin todella ihastunut ja olen heitä rakastanut. Kummankin kanssa päädyin avioon. Ensimmäinen suhde kesti 15 vuotta ja päättyi siihen, että jäin leskeksi. Nykyisessä suhteessa tulee 10v täyteen. Älkää naiset tyytykö, etsikää se mies, joka vie jalat alta ja suhteet kestävät.

En usko yhtään, että voisin saada. Oon jo 34v mies ja en ole ollut lähelläkään sellaisen naisen saamista johon voisin ihastua. Nyrkkisääntö tuntuu olevan että vain jos pidän naista niin epäviehättävänä että en voisi ajatella hänen kanssaan mitään romanttista niin voin saada vastakaikua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovulaatiolaskuri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, täysin huumaava nuoruuden rakkaus oli molemminpuolista ja sille tielle jäimme. Uskomaton onnen tunne, jatkuu 25 vuoden jälkeen yhä. En ymmärrä miksi kukaan niin väkisin tahtoo parisuhteen että tyytyisi yhtään vähempään.

Se on varmasti helppo sanoa noin sinun tilanteessassi. Mietipä jos et olisisikaan saanut tätä nuoruuden rakkauttasi, etkä ketään muutakaan.

Ehkä jossain vaiheessa haluaisit että vierellä olisi edes joku.

Pitää osata asettua toisenlaisten ihmisten asemaan näitä kirjoitellessa.

Juuri näin. Tietysti jos vaihtoehto on huumaava rakkaus ja tyytyminen, niin kuka tahansa ottaa sen ensimmäisen. Mutta kun vaihtoehto on yksinäisyys ja tyytyminen, niin tilanne on täysin eri. Ei tätä pysty ymmärtämään ne jotka eivät ole tätä valintaa joutuneet tekemään. Parisuhde kun on niin paljon enemmänkin kuin se pelkkä suhde. Yksinäisyyden valitsevat joutuvat luopumaan kokonaisesta elämäntavasta perheineen ja lapsineen. Hyvä siinä on tulla ulkoapäin viisastelemaan, että kyllä minä vaan olisin pysynyt yksin vaikka hautaan saakka. Sitä ei voi kukaan tietää ennenkuin todella joutuu nämä valinnat biologisen kellon tikittäessä tekemään.

Eikö muita ihmissuhteita sitten ole olemassakaan kuin vain se parisuhde? Ei sinkun elämän tarvitse olla yksinäistä, vaikkei minkäänlaista romanttista vipinää ja suhteilua olisikaan. Vai onko tämä tyytyminen nyt joku miesten juttu, että etsivät vain jonkun täyttämään äidin paikkaa?

Miten meinasit että nuo kaverisuhteet korvaavat parisuhteen? Meinasitko heidän kanssaan harrastaa seksiä, hankkia lapsia tai ostaa yhteistä asuntoa? Tai että on joku jonka viereen käpertyä katsomaan televisiota iltaisin.

Hassusti vain kirjoituksesi antaa olettaa että kaverisuhteet on sama asia kuin parisuhde (vaikkakin intohimoton ja rakkaudeton sellainen)

Aika kapea ajatustapa sinulla. Kaikki eivät tarvitse seksiä ja lapsia tunteakseen itsensä onnelliseksi. Voin hyvinkin käpertyä ystävien kanssa yhdessä sohvalle katsomaan leffaa. Asunnon ostin ihan itse, ei siihen tarvitse kumppania. Olen onnellinen, ja suren sellaisten ihmisten puolesta, jotka aidosti ovat tyytymättömiä suhteeseensa.

Niin - me ihmiset ollaan erilaisia. Jolekin toiselle taas leffan katsominen ystävän kanssa ei riitä keskeisimmäksi ihmissuhteeksi. Jotkut haluavat seksiä, romantiikkaa, läheisyyttä ja perheen. Joten ymmärtänet, että he silloin panostavat näiden saamiseen eivätkä keskity vain katsomaan leffoja ystävien kanssa? Luultavasti silloin juuri ei ole tyytymätön suhteeseen, jos kokee saaneensa siitä niitä asioita, joita kaipasikin.

Ja kumppania voi silti rakastaakin, vaikkei olisi ollut koskaan ihastunut tai rakastunut.

Parisuhteessa on harvoin jos koskaan sitä seksiä ja romantiikkaa. Hyvä jos toinen edes suostuu katsomaan sitä leffaa kanssasi. Itse en koe että parisuhde antaa mitään elämään joten tämä mainittu ystävyyskin on sata kertaa antoisampaa kuin parisuhde.

Riippuu suhteesta. Olen tuo, jolle vastasit, ja ainakin minulla on kokemusta pitkästä parisuhteesta (16 vuotta), jossa kyllä oli sekä seksiä että romantiikkaa että myös yhteisiä leffan katsomisia. Lisäksi on kokemusta lyhyemmistä suhteista, joissa niitä niin ikään on ollut. Itse mieltäisin kyllä parisuhteen ilman seksiä ja romantiikkaa ystävyydeksi - tai sitten jos ei edes tehdä asioita yhdessä, niin pelkäksi kaveruudeksi. Itse koen parisuhteen hyvin erilaiseksi kuin ystävyys, ja tietyllä lailla antoisammaksi, koska minusta parisuhteessa saa myös samat asiat mitä ystävyydessä (eli voi jutella jonkun kanssa, viettää aikaa yhdessä, saa henkistä tukea, koetaansamanhenkisyyttä), mutta sen lisäksi vielä paljon muuta. Itse ajattelen, että jos näitä ei ole, ei ole mitään syytä alkaa olla yhdessä, oli sitten ihastusta tai ei.

Mitkä asiat sinä koet parisuhteen sisällöksi, jos siinä kerran ei noita mainitsemiasi asioita ole?

Olen eri, mutta kyllä olen suhteissani saanut hakea sen samanhenkisyyden, mukavan ajanvieton ja tuen elämän vaikeuksissa ystäviltäni. Miehelle olen saanut antaa seksiä, jakaa vuokran ja viettää aikaa yksinäni, kun mies kulkee kavereidensa kanssa. Kyllä, olen tainnut olla juuri se onnekas parisuhteen saanut nainen, johon mies on tyytynyt... Harmi, että minulle hän oli juuri se, jonka halusin.

No ehkäpä tähän liittyen on hyvä esimerkki siitä, miksi suhde voi olla antoisa, vaikkei siinä olisi ihastusta - jos siinä siis kuitenkin on kivaa yhteistä aikaa, molemminpuolin hyvää seksiä, läheisyyttä, yhdessä tekemistä, henkistä tukea ja samanhenkisyyttä. Ja jos joku ihmttelee, miksi ei mieluummin olisi yksin, niin ehkä juuri siksi, että kaipaa näitä asioita. Ehkä tässä ketjussa on useampi sellainen, joka on saanut ihastuksensa kohteen, mutta siihen se sitte on jäänyt ja suhde on sisällöltä melko tyhjä - kai sitä silloin ihmetyttää, mitä muut voivat ihastuksettomasta suhteesta saada. Mutta tapauskohtaisesti voivat saada jopa enemmän kuin joku, joka sai ihastuksensa kohteen.

Oma kokemukseni on myös se, että ystävien elämässä on varhaisaikuisuuden jälkeen aina kaiken muun jäljeen. Ei edes kakkossijalla, kun ensimmäisenä ystävälle tärkeysjärjestyksessä tulevat oma perhe eli lapset ja puoliso, perheen yhteiset asiat (kuten matkat, perheaika, arjen pyörittäminen), omat työ- ja harrastuskuviot. Joten ihan hirveästi en nojaisi ystäviin elämän merkityksellisimpinä henkilöinä. Esim. tällaisina kriisiaikoina kuin pandemia, suurin osa perheistä eristäytyi keskenään ja keskittyi suojaamaan OMAA perhettä ja OMIA läheisiä - kyllä siinä ystävän kyljessä vietetyt leffaillat jäävät vähemmän merkityksellisinä odottamaan parempia aikoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, en mene suhteeseen ellen ole ihastunut häneen? Mitä hittoa, meneekö joku ihastumatta? Tai siis joo tiedän meneehän jotkut vaan siksi kun eivät halua olla yksin, mutta olin siinä luulossa että tämä on suht harvinaista.

Minä en mennyt suhteeseen siksi etten haluaisi, osaisi, uskaltaisi tai pystyisi olemaan yksin. Itse asiassa nautin sinkkuna olossa monistakin asioista, ja suhteessa ollessakin tykkään olla paljon itsekseni. Minä menin suhteeseen siksi, että viihdyn hänen kanssaan, hän on tosi ihana ihminen ja huomioi minua, meillä on yhdessä hauskaa, hyviä keskusteluja ja hyvää seksiäkin. Hän on tärkeä ja merkityksellinen ihminen.

 

Eli et ollut ihastunut? Miten nyt? Mitä nyt tunnet? Mietin itsekin välillä pitäisikö olla suhteessa lapseni isän kanssa, joka on kuten itse kuvailit oman kumppanisi, mutta en tunne enää häntä kohtaan kuten ennen. Mutta voisin silti kuvitella elämän hänen kanssaan. Ja hän on sanonut samaa.

No ihan samoin tunnen edelleen. Seurustelemme. Mutta en ole aikeissa muuttaa yhteen, koska minulla on lapsia ja omistusasunto, ja en pidä yhteenmuuttoa muutenkaan niin tärkeänä enää tässä elämänvaiheessa.

En usko paljoa siitä, mikä todella pidät. Sain sen ja olin liian onnellinen pitkään. Se sokahti ja ehkä olen kokematon. Minulla on joka tapauksessa kumppani 2 vuotta ja aloitimme täydellisinä ystävinä, sitten rakastuin. Tämä on mielestäni turvallinen.

Gordon kirjoitti:

En usko paljoa siitä, mikä todella pidät. Sain sen ja olin liian onnellinen pitkään. Se sokahti ja ehkä olen kokematon. Minulla on joka tapauksessa kumppani 2 vuotta ja aloitimme täydellisinä ystävinä, sitten rakastuin. Tämä on mielestäni turvallinen.

Hmm?

3 parisuhdetta takana, mutta ikinä en ole saanut sitä johon olen ihastunut

Aina olen joutunut tyytymään siihen jonka olen saanut

m33

Olen kahdesti. Kummallakin kerralla ihastus oli saman tien molemmin puolista.

Ensimmäinen kerta tosin oli iso virhe, sillä mies ei ollut pidemmän päälle ollenkaan ihana emmekä sopineet toisille yhtään. Sen jälkeen mietin vähän järjelläkin, että mihin parisuhteeseen ryhdyn.

Nyt toisella kerralla en voi uskoa onneani! Mies saa minut nauramaan monta kertaa päivässä, sanoo rakastavansa, halaa ja pussaa ohimennessä ja sanoo olevansa niin onnellinen että juuri minä olen hänen avovaimonsa. Olen onnellinen ja kiitollinen. Minulla on hyviä ystäviä, mutta mieheni on paras ystäväni.

Kerran teininä olin kunnolla ihastunut enkä uskaltanut tehdä mitään liikkua. En ole varma olivatko tunteet molemminpuolisia. Nyt tiedän ettei hän olisi kuitenkaan ollut minulle sopiva, vaikka mukava olikin. Liian negatiivinen asenne elämään.

Vierailija kirjoitti:

Koen outona, että ihmiset näkevät suhteen puuttumisen yksinäisyytenä. Olen sinkku, aina ollut, mutten koskaan yksinäinen! Minulla on ihania sisaruksia, ystäviä, kummilapsia ja työkavereita. Teen vapaehtoistyötä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta, jossa tapaan ihmisiä jotka tuovat elämääni sisältöä ja iloa. Yksinäisyyden voi aina korjata itse, eikä siihen tarvitse kumppania!

Niin, minä olen ollut hyvin yksinäinen eräässä vaiheessa elämääni ja olin silloin parisuhteessa. Sinkkuna taas en ollut yksinäinen ollenkaan.

"Ei kai kukaan halua olla tyyppi, johon puoliso on tyytynyt kun ei ole saanut haluamaansa".

  Kyllä, eräs (n) on juuri tuollainen, e tiesi hyvin että hänen avomies, tuleva miehensä juoksi vielä nuoruudenrakkautensa perässä, petti jopa häntä ihan fyysisesti. Mies ei koskaan kosinut häntä vaan tyytyi ehkä jopa huijatuksi tulleena häneen. Ei voinut enää perua... Mahtoi siinä olla alttarilla hilpeä tunnelma kun muija tiesi että mies on pettänyt, kaipaa exäänsä jonka kanssa olisi halunnut jakaa elämänsä ja tiesi olevansa miehelle vain se laastarisuhde. Hänen oli vaan pakko päästä naimisiin ennen kun hänen oma exänsä vihitään. 

Kyllä. En itsekään ymmärrä kuinka. Mutta olen saanut juuri sen miehen johon ihastuin. Olen ruma ja nolo, en osaa käyttäytyä kuten hienot ihmiset. Silti miehet usein ihastuvat minuun. Ehkä joillakin miehillä on fetissi lyhyeen kömpelöön tyhmään naisihmiseen, joka on hirvittävä nörtti.

Sain joskus 19 vuotiaana. Olin ollut häneen ihastunut siitä saakka kun pojista mitään opin ymmärtämään, hän katsoi minua aina, hän huomasi minut sekunnissa kylän raitista, se leveä hymy ja siisti valkoinen hammasrivistö, se pilke silmäkulmassa, pitkä, hyväkroppainen, liikunnallinen velikulta. Wou, se oli menoa. 

Oltiin yhdessä 2,5v asuttiinkin yhdessä. Hän särki sydämeni ja vei sielustani jotain sellaista joka ei ole palautunut. Olisin niin halunnut vain hänet, en ketään muuta. Mietin häntä usein (liian usein) ja nyt kun taas näen häntä satunnaisesti, tunnen sen vanhan kaipauksen nostavan päätään.

Joskus huomaa aikojen kuluttua että menneisyyteen jäänyt ihminen olikin ihanin kaikista, olisikin ehkä ollut se oikea.