Onko joku muka oikeasti saanut suhteeseen sen ihmisen johon on ihastunut?

Joo. En tyydy kehenkään. Jos en ole ihastunut, niin en ala myöskään parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, täysin huumaava nuoruuden rakkaus oli molemminpuolista ja sille tielle jäimme. Uskomaton onnen tunne, jatkuu 25 vuoden jälkeen yhä. En ymmärrä miksi kukaan niin väkisin tahtoo parisuhteen että tyytyisi yhtään vähempään.

Se on varmasti helppo sanoa noin sinun tilanteessassi. Mietipä jos et olisisikaan saanut tätä nuoruuden rakkauttasi, etkä ketään muutakaan.

Ehkä jossain vaiheessa haluaisit että vierellä olisi edes joku.

Pitää osata asettua toisenlaisten ihmisten asemaan näitä kirjoitellessa.

Juuri näin. Tietysti jos vaihtoehto on huumaava rakkaus ja tyytyminen, niin kuka tahansa ottaa sen ensimmäisen. Mutta kun vaihtoehto on yksinäisyys ja tyytyminen, niin tilanne on täysin eri. Ei tätä pysty ymmärtämään ne jotka eivät ole tätä valintaa joutuneet tekemään. Parisuhde kun on niin paljon enemmänkin kuin se pelkkä suhde. Yksinäisyyden valitsevat joutuvat luopumaan kokonaisesta elämäntavasta perheineen ja lapsineen. Hyvä siinä on tulla ulkoapäin viisastelemaan, että kyllä minä vaan olisin pysynyt yksin vaikka hautaan saakka. Sitä ei voi kukaan tietää ennenkuin todella joutuu nämä valinnat biologisen kellon tikittäessä tekemään.

Eikö muita ihmissuhteita sitten ole olemassakaan kuin vain se parisuhde? Ei sinkun elämän tarvitse olla yksinäistä, vaikkei minkäänlaista romanttista vipinää ja suhteilua olisikaan. Vai onko tämä tyytyminen nyt joku miesten juttu, että etsivät vain jonkun täyttämään äidin paikkaa?

Miten meinasit että nuo kaverisuhteet korvaavat parisuhteen? Meinasitko heidän kanssaan harrastaa seksiä, hankkia lapsia tai ostaa yhteistä asuntoa? Tai että on joku jonka viereen käpertyä katsomaan televisiota iltaisin.

Ei kukaan kyllä halua olla toiselle televisionkatsontakaveri paremman puutteessa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen suuresti näitä, jotka kieltäytyvät ollenkaan ymmärtämään tyytymissuhteita. Olettekohan hiukan naiveja vai yltiöromantikkoja? Kuvitteleeko joku oikeasti, että kaikki epämääräisen näköiset prisma-pariskuntien osapuolet ovat toistensa ensisijaisia valintoja ja intohimoisen rakkauden kohteita? Suurimmalla osalla ihmisistä on ymmärrys realiteeteista oman itsensä ja muiden ihmisten suhteen ja halu läheisyyteen tai perustaa perhe ja viettää ns normaalia elämää voittaa kuuhun kurkottelun ja haaveet täydellisestä rakkaudesta. Rakkausavioliitto on länsimaissakin suhteellisen uusi keksintö, eikä toteudu muualla maailmassa suurimmassa osassa tapauksista vielä tänä päivänäkään. Väittäisin, että maapallon väestöstä vain häviävän pieni osa ihmisistä saa sen jonka olisi halunnut.

Varmasti ymmärretään sinun kapea katsota. 😂

Ja väitän että prisma pariskunnista isompi prosentuaalinen osuus on saanut sen minkä on halunnut, ainakin siinä hetkessä (melkein väittäisin että 99% ovat valinneet siinä hetkessä sen numero 1 kun aloittivat suhteen). On aivan eri asia saada aina ihastuksensa varsinkin kun olet suhteessa varmasti ihastut toisiin ihmisiin joko ihmisenä tai hänen ulkokuoreen. Tämä kuitenkaan ei tarkoita että suhde pistettäisiin poikki tai että oikeasti henkilö edes haluaisi juosta ihastuksen perässä.

Voisi melkein veikata että jos sinä (ja muut kyseenalaistaneet) juoksisi ihastuksen perässä et saisi edes pidettyä suhdetta yllä kuukautta pidempään, varsinkin jos olet yhtään sosiaalisuuteen taipuva henkilö.

Ps. Voisi melkein veikata että te elätte vain tinderissä. Ettekä ymmärrä miten suuri merkitys ihmisen luonteella on parisuhteessa tai edes ihastuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina saanut jokaisen, johon olen ihastunut.

Onko niitä ollut monta?

Tuntuu itselle ihan absurdilta, kun olen tosi kova ihastumaan. Jos olisin ryhtynyt suhteeseen jokaisen ihastuksen kohteen kanssa, ei mikään suhde olisi ollut pitkäikäinen kun aina olisi pitänyt vaihtaa, ja niitä olisi satoja ellei tuhansia :D

Kannattaa muistaa, että eri ihmisille sana "ihastua" tarkoittaa eri asiaa. Joillekin se tarkoittaa sellaista, että pää sekoaa jostain ihmisestä, ja sitten vaikka tätä ei saisikaan, on silti ihastunut vuosia, kun se ei vaan mihinkään lähde. Sellainen voimakas halu ja vetovoima. Ja sitten joillekin ihastuminen tarkoittaa sitä, että toinen on kiva ja hyvännäköinen ja herää kiinnostus tätä kohtaan, sekä seksuaalinen halu. Mutta jos jutusta ei tule mitään, se on helpompi unohtaa ja siirtyä seuraavaan kohteeseen.

Itselläni on ollut monenlaisia ihastuksia - voimakkaita ja lievempiä. Itse koen varsinaisiksi ihastuksiksi vain ne voimakkaimmat, joita on ehkä ollut kaksi elämäni aikana. Lievempiä on ollut useampia. Mutta mitä olen kavereideni kanssa jutellut, niin iso osa heistä ei ole niin voimakkaita ihastuksia edes kokenut, mitä minulla on ollut ne pari. Suurimmalla osalla ihastukset ovat olleet tuota lievempää muotoa tai jopa sitäkin lievempiä - jotkut vaan tuntuvat ajatuvan yhteen kenen tahansa perusfiksun ja perusmukavan kanssa se onnistuu. ja kokevat sitten "ihastuneensa", jos toisella on vaikka hyvä huumorintaju ja sen takia tulee tämän kanssa toimeen.

Ja vastauksena kysymykseen... Kumpaakaan voimakkaimmista ihastuksista en saanut. Mutta niitä lievempiä ihastuksia olen saanut suhteeseen asti.

Vierailija kirjoitti:

Minä sain ihastukseni puolisoksi mutta olinkin rohkea lähestyjä

Mitä se rohkea lähestyminen asiaan liittyy? Lähestyin minäkin ihastustani ja sain tylyt pakit.

Niin ja sitten te, jotka ihmettelette, että miten joku voi olla suhteessa, jossa ei ole ihastunut. Ei se tarkoita välttämättä mitään "tyytymistä". Jokainen ihmissuhde on erilainen ja sellainenkin suhde voi antaa paljon, ja ihmisesta voi tykätä tosi paljon. Itselläni on nyt tällainen suhde. En saanut sitä, johon olin vuosia tolkuttoman ihastunut. En usko, että ihastun uudestaan vuosiin - mennä hyvin viisi tai kymmenenkin vuotta. En edes juuri nyt kaipaa mitään ihastumista, on kiva keskittyä tekemään omia juttuja, matkustelemaan lasteni kanssa ja tekemään urakehitystä töissä. Ja tämä suhde taas antaa läheisen, hyvän ihmissuhteen - kyseessä on aivan ihana ihminen, joka on tosi kiva ja huomioiva minua kohtaan, meillä on todella hyviä keskusteluja, seksi on hauskaa, leikkisää ja kokeilevaa, ja tykkään siitäkin tosi paljon. Ollaan tehty yhdessä matkoja ja on kiva tehdä arkisiakin juttuja yhdessä. Saan tältä suhteelta paljon, ja uskoisin että niin hänkin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä juuri luin? Miksi ihmeessä alkaa suhteeseen, jos ei ole aidosti kiinnostunut ja ihastunut? Oletteko te jotain läheisriippuvaisia, jotka ottavat mitä vain ettei tarvitse olla yksin?

Eihän se sitä tarkoita, että ottaa "mitä vain".

Kovin monessa viestissä sekoitetaan ihastuminen ja sen kaikkein parhaan saaminen. Minusta ihastumisen ja rakkauden mysteeri onkin juuri siinä miten se lopulta varsin tavallinen ihminen voi äkkiä tuntua siltä maailman ihanimmalta ja haluttavimmalta olennolta. Oma puolisoni ei varmasti ole maailman paras ihminen täysin objektiivisilla mittareilla katsottuna mutta minulla on ollut ihana elämä hänen rinnallaan ja se riittää minulle mainiosti.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ehkä semmonen että ihastun osittain siihen että joku on muhun ihastunut. Tällä kaavalla oon aina saanut sen johon oon ihastunut. Mutta mikään ei oo kestänyt ja välillä oon jopa ihmetellyt että mitä mä siin tyypissä näin...muuta kuin sen kuinka ihanalta tuntui että se himoitsi JUST MUA.

Mm. tätä tarkoitin, kun tuossa aiemmin kirjoitin, että ihastuminen tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa. Joku pystyy "ihastumaan" melkein kehen vain, kun niin päättää, joten onhan se nyt eri asia kuin jos jokin voimakas tunnemyrsky tulee pari kertaa elämässä. Ihmiset myös hakevat suhteilta eri asioita, jolloin emotionaalinen tyydytyskin saadaan eri lailla. Joku saa kiksit siitä, että joku toinen haluaa itseä, joka toinen taas saa kiksit siitä, että itse saa jonkun tietyn tyypin. Onhan näissä nyt siis mieletön ero siinä, kuinka paljon helpompaa on saada "ihastuksen" kohde, jos oma ihastus edellyttää ensin sen toisen henkilön halua, verrattuna siihen, että itse alkaa haluta jotain, jota sitten ryhtyy tavoittelemaan.

Olen. Oltiin molemmat tahoillamme naimisissa, mutta samaan aikaan molemmat tiedettiin, että meidän tulisi olla yhdessä. 3 vuotta myöhemmin tämä sitten toteutui. Onko ollut hienoa? No kyllä – paljon parempaa, mitä kumpikaan uskalsi edes kuvitella.

Surullinen ajatus, että joku tyytyy ihmiseen parisuhteessa. Minulla on elämäni aikana ollut kolme suhdetta, kaikki suht pitkiä (4v, 9v ja 5v). Jokaiseen mieheen olen ollut ihastunut ja koskaan en ole tyytynyt. En ymmärrä, mikai joku aloittaisi suhteen joka ei alusta asti ole täydellinen? Harva suhde paranee ajan kanssa, kun honeymoon vaihe loppuu. Jos alkukaan ei maistu, niin miten sitä jaksaa sitten kun arki iskee?

Vierailija kirjoitti:

Kovin monessa viestissä sekoitetaan ihastuminen ja sen kaikkein parhaan saaminen. Minusta ihastumisen ja rakkauden mysteeri onkin juuri siinä miten se lopulta varsin tavallinen ihminen voi äkkiä tuntua siltä maailman ihanimmalta ja haluttavimmalta olennolta. Oma puolisoni ei varmasti ole maailman paras ihminen täysin objektiivisilla mittareilla katsottuna mutta minulla on ollut ihana elämä hänen rinnallaan ja se riittää minulle mainiosti.

Tämä johtuu juuri siitä, mitä itse kirjoitin pari viestiä ylempänä. Jotkut eivät varsinaisesti ihastu tai rakastu, vaan heille kuvio tarkoittaa juuri sitä, että kun mahdollisimman moni toivottu ominaisuus mätsää, niin sitten ollaan "ihastuneita". Olen törmännyt tähän joskus keskusteluissa kavereiden kanssa. Kun olin pettynyt, kun en saanut haluamaani ihmistä, he ehdottelivat minulle kriteereistä tinkimistä - mutta eihän minulla alunperinkään ollut mitään muita kriteereitä kuin se, kehen tunsin vetoa. He olettivat, että minulla on joku rasti ruutuun -tyylinen lista, jossa on kaikkia ulkonäöllisiä ja henkisiä ominaisuuksia, joten he kuvittelivat, että voisin helpommin "ihastua" uuteen kohteeseen, jos pienentäisin vaatimuslistaani.

Kahdesti kai näin jälkikäteen. Mutta en ole kyllä ihastunut kehenkään pitkään aikaan. Yhteen olen toki ollut ihastunut varmaan jo 15 vuotta, mutta hän on Italiassa. Ajattelin nyt syksyllä, jos korona suo, lähteä tapaamaan häntä ja kertomaan tunteeni.

Vierailija kirjoitti:

Kovin monessa viestissä sekoitetaan ihastuminen ja sen kaikkein parhaan saaminen. Minusta ihastumisen ja rakkauden mysteeri onkin juuri siinä miten se lopulta varsin tavallinen ihminen voi äkkiä tuntua siltä maailman ihanimmalta ja haluttavimmalta olennolta. Oma puolisoni ei varmasti ole maailman paras ihminen täysin objektiivisilla mittareilla katsottuna mutta minulla on ollut ihana elämä hänen rinnallaan ja se riittää minulle mainiosti.

Olipa kauniisti sanottu!😊

Vierailija kirjoitti:

Surullinen ajatus, että joku tyytyy ihmiseen parisuhteessa. Minulla on elämäni aikana ollut kolme suhdetta, kaikki suht pitkiä (4v, 9v ja 5v). Jokaiseen mieheen olen ollut ihastunut ja koskaan en ole tyytynyt. En ymmärrä, mikai joku aloittaisi suhteen joka ei alusta asti ole täydellinen? Harva suhde paranee ajan kanssa, kun honeymoon vaihe loppuu. Jos alkukaan ei maistu, niin miten sitä jaksaa sitten kun arki iskee?

Sä et nyt ymmärrä. Ei se sitä tarkoita, että aloittaisi suhteen jonkun kanssa, jonka kanssa ei tule toimeen. Alku voi hyvinkin maistua, ihminen voi olla tosi ihana, seksi voi olla hyvää, yhdessäolo voi olla hyvää... ei se välttämättä tunnu ollenkaan tyytymiseltä. Vaikka kyllä moni silti varmasti tyytyykin. Itse asiassa moni sellainenkin tyytyy, joka sanoo muille ja itsekin ajattelee olevansa ihastunut. Itsepetos on ihmisillä hyvinkin yleinen psykologinen ilmiö. Ja eipä siinä mitään pahaa ole - jos on itse tyytyväinen, niin eihän sillä mitään väliä kai ole, että se perustuu itsepetokseen ja tyytymiseen :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, täysin huumaava nuoruuden rakkaus oli molemminpuolista ja sille tielle jäimme. Uskomaton onnen tunne, jatkuu 25 vuoden jälkeen yhä. En ymmärrä miksi kukaan niin väkisin tahtoo parisuhteen että tyytyisi yhtään vähempään.

Se on varmasti helppo sanoa noin sinun tilanteessassi. Mietipä jos et olisisikaan saanut tätä nuoruuden rakkauttasi, etkä ketään muutakaan.

Ehkä jossain vaiheessa haluaisit että vierellä olisi edes joku.

Pitää osata asettua toisenlaisten ihmisten asemaan näitä kirjoitellessa.

Jos en saa ihastustani, en tyydy vähempään vaan ostan vaikka koiran. Elämä on liian lyhyt huonoille tai tylsille suhteille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, täysin huumaava nuoruuden rakkaus oli molemminpuolista ja sille tielle jäimme. Uskomaton onnen tunne, jatkuu 25 vuoden jälkeen yhä. En ymmärrä miksi kukaan niin väkisin tahtoo parisuhteen että tyytyisi yhtään vähempään.

Se on varmasti helppo sanoa noin sinun tilanteessassi. Mietipä jos et olisisikaan saanut tätä nuoruuden rakkauttasi, etkä ketään muutakaan.

Ehkä jossain vaiheessa haluaisit että vierellä olisi edes joku.

Pitää osata asettua toisenlaisten ihmisten asemaan näitä kirjoitellessa.

Juuri näin. Tietysti jos vaihtoehto on huumaava rakkaus ja tyytyminen, niin kuka tahansa ottaa sen ensimmäisen. Mutta kun vaihtoehto on yksinäisyys ja tyytyminen, niin tilanne on täysin eri. Ei tätä pysty ymmärtämään ne jotka eivät ole tätä valintaa joutuneet tekemään. Parisuhde kun on niin paljon enemmänkin kuin se pelkkä suhde. Yksinäisyyden valitsevat joutuvat luopumaan kokonaisesta elämäntavasta perheineen ja lapsineen. Hyvä siinä on tulla ulkoapäin viisastelemaan, että kyllä minä vaan olisin pysynyt yksin vaikka hautaan saakka. Sitä ei voi kukaan tietää ennenkuin todella joutuu nämä valinnat biologisen kellon tikittäessä tekemään.

Koen outona, että ihmiset näkevät suhteen puuttumisen yksinäisyytenä. Olen sinkku, aina ollut, mutten koskaan yksinäinen! Minulla on ihania sisaruksia, ystäviä, kummilapsia ja työkavereita. Teen vapaehtoistyötä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta, jossa tapaan ihmisiä jotka tuovat elämääni sisältöä ja iloa. Yksinäisyyden voi aina korjata itse, eikä siihen tarvitse kumppania!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, täysin huumaava nuoruuden rakkaus oli molemminpuolista ja sille tielle jäimme. Uskomaton onnen tunne, jatkuu 25 vuoden jälkeen yhä. En ymmärrä miksi kukaan niin väkisin tahtoo parisuhteen että tyytyisi yhtään vähempään.

Se on varmasti helppo sanoa noin sinun tilanteessassi. Mietipä jos et olisisikaan saanut tätä nuoruuden rakkauttasi, etkä ketään muutakaan.

Ehkä jossain vaiheessa haluaisit että vierellä olisi edes joku.

Pitää osata asettua toisenlaisten ihmisten asemaan näitä kirjoitellessa.

Juuri näin. Tietysti jos vaihtoehto on huumaava rakkaus ja tyytyminen, niin kuka tahansa ottaa sen ensimmäisen. Mutta kun vaihtoehto on yksinäisyys ja tyytyminen, niin tilanne on täysin eri. Ei tätä pysty ymmärtämään ne jotka eivät ole tätä valintaa joutuneet tekemään. Parisuhde kun on niin paljon enemmänkin kuin se pelkkä suhde. Yksinäisyyden valitsevat joutuvat luopumaan kokonaisesta elämäntavasta perheineen ja lapsineen. Hyvä siinä on tulla ulkoapäin viisastelemaan, että kyllä minä vaan olisin pysynyt yksin vaikka hautaan saakka. Sitä ei voi kukaan tietää ennenkuin todella joutuu nämä valinnat biologisen kellon tikittäessä tekemään.

Eikö muita ihmissuhteita sitten ole olemassakaan kuin vain se parisuhde? Ei sinkun elämän tarvitse olla yksinäistä, vaikkei minkäänlaista romanttista vipinää ja suhteilua olisikaan. Vai onko tämä tyytyminen nyt joku miesten juttu, että etsivät vain jonkun täyttämään äidin paikkaa?

Miten meinasit että nuo kaverisuhteet korvaavat parisuhteen? Meinasitko heidän kanssaan harrastaa seksiä, hankkia lapsia tai ostaa yhteistä asuntoa? Tai että on joku jonka viereen käpertyä katsomaan televisiota iltaisin.

Hassusti vain kirjoituksesi antaa olettaa että kaverisuhteet on sama asia kuin parisuhde (vaikkakin intohimoton ja rakkaudeton sellainen)

Aika kapea ajatustapa sinulla. Kaikki eivät tarvitse seksiä ja lapsia tunteakseen itsensä onnelliseksi. Voin hyvinkin käpertyä ystävien kanssa yhdessä sohvalle katsomaan leffaa. Asunnon ostin ihan itse, ei siihen tarvitse kumppania. Olen onnellinen, ja suren sellaisten ihmisten puolesta, jotka aidosti ovat tyytymättömiä suhteeseensa.

Hmm, en mene suhteeseen ellen ole ihastunut häneen? Mitä hittoa, meneekö joku ihastumatta? Tai siis joo tiedän meneehän jotkut vaan siksi kun eivät halua olla yksin, mutta olin siinä luulossa että tämä on suht harvinaista.