Lue keskustelun säännöt.
Onko joku muka oikeasti saanut suhteeseen sen ihmisen johon on ihastunut?
02.06.2020 |
Itse en ole koskaan saanut sitä johon olen ihastunut, vaan aina olen joutunut "tyytymään" jos parisuhteen olen mielinyt saada. Ikää on jo 34 vuotta.
Luulisin tyytymisen olevan melko yleistä, koska harva saa niitä joihin ihastuu...
Millaista on saada se numero ykkönen?
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Hmm, en mene suhteeseen ellen ole ihastunut häneen? Mitä hittoa, meneekö joku ihastumatta? Tai siis joo tiedän meneehän jotkut vaan siksi kun eivät halua olla yksin, mutta olin siinä luulossa että tämä on suht harvinaista.
Minä en mennyt suhteeseen siksi etten haluaisi, osaisi, uskaltaisi tai pystyisi olemaan yksin. Itse asiassa nautin sinkkuna olossa monistakin asioista, ja suhteessa ollessakin tykkään olla paljon itsekseni. Minä menin suhteeseen siksi, että viihdyn hänen kanssaan, hän on tosi ihana ihminen ja huomioi minua, meillä on yhdessä hauskaa, hyviä keskusteluja ja hyvää seksiäkin. Hän on tärkeä ja merkityksellinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäköhän näiden tyytyjä-ihmisten kumppanit miettii jos saisi tietää, että kumppani on heihin tyytynyt? Olisin kyllä ainakin itse todella loukkaantunut.
En ihastu helposti, mutta en myöskään koskaan aloittaisi suhdetta ellen olisi
A. Ihastunut
B. Näkisi suhteen pitkäaikaisena. En ymmärrä myöskään sellaisia mr right now tyyppejä.
Jotenkin surullinen ajatus, ettei kaikki pääse kokemaan sellaista parisuhdetta, jossa ihastuminen on vahvaa ja molemminpuolista.
Enää en ihmettele korkeita avioerolukuja.
Kyllä, naimisiin saakka vaikka oli toisen kanssa parisuhteessa tavatessamme. Itse ilmoitti ensin ihastuneensa minuun ;)
Tässä ihmiset näyttää nyt sekoittavan kaksi asiaa - tyytymisen ja ihastumisen puutteen.
Kumppania voi rakastaa ja suhde voi olla todella hyvä ja ihana ja täydellinen, vaikkei tuntisi sitä ihastumisen tunnetta. Tämä on tietenkin täysin normaalia ja ok kaikin puolin, en usko, että kenelläkään on tästä pahaa sanottavaa.
Suurin osa näyttää kritisoivan sitä ajatustapaa, että joku on "tyytynyt" kumppaniin, eli ei nyt kauheasti kiinnosta mutta kun se nyt tuli tohon viereen niin annoin jäädä kun haluan lapsia enkä halua olla yksin. Tätä taas kritisoidaan ja mielestäni oikeutetusti. Tai ei ehkä oikeuta kritiikkiin, mutta harmittaa kovasti tällaisten ihmisten puolesta. Sellainen "kun nyt en parempaa saanut"-mentaliteetti kun kuulostaa jotenkin niin surulliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen parikin kertaa, mutta kun olen niin lahoaivo, että en koskaan ihastu oikeasti itselleni sopiviin tyyppeihin, joten alkuhuuman jälkeen suhde onkin taputeltu sitten. Mihinkään jänniksiin en lankea, vaan lähinnä vain liian erilaisissa elämäntilanteissa oleviin ihmisiin, tyyliin kahden lapsen isään ollessani itse vela. Ihastuin myös fysiikan tohtoriin, koska älykkyys viehättää minua, mutta sitten tämä älykkö olikin aseksuaali, ja suhde kesti vain vuoden. Parempaa jälkeä on tullut nykyisestä suhteesta, jossa ei ollut koskaan mitään alkuhuumaa ja meinasin pyyhkiä miehen Tinderissä vasemmalle, mutta oikeasti sovimme toisillemme.
Olen, 10- vuotis hääpäivä on ensi vuonna, joten pitkä suhde on "saatu". Kieltämättä, se olin nuorena minä, joka syttyi vähän hitaammin ja mies joutui vähän tekemään töitä saadakseen huonioni, mutta kyllä minä lopulta ihan rakastua. Riidellään välillä, mutta edelleen ollaan molemmat rakastuneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä ole koskaan edes ajatellut asiaa noin.
Mä olen aina ollut suhteessa ihastukseni kanssa. En kaikkien, kaikkia en ole edes tuonut julki mitenkään. Ne jotka olen, niin olen suhteessa ollut.
Tälläkin hetkellä. Kivaltahan se tuntuu, että on saanut sen, jonka halusikin. Ihastus syventyi rakkaudeksi ja naimisissa ollaan oltu useampi vuosi. Kivasti menee.
Vierailija kirjoitti:
Olen, 10- vuotis hääpäivä on ensi vuonna, joten pitkä suhde on "saatu". Kieltämättä, se olin nuorena minä, joka syttyi vähän hitaammin ja mies joutui vähän tekemään töitä saadakseen huonioni, mutta kyllä minä lopulta ihan rakastua. Riidellään välillä, mutta edelleen ollaan molemmat rakastuneita.
Millä mittarilla 10 vuotta on pitkä suhde?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen, 10- vuotis hääpäivä on ensi vuonna, joten pitkä suhde on "saatu". Kieltämättä, se olin nuorena minä, joka syttyi vähän hitaammin ja mies joutui vähän tekemään töitä saadakseen huonioni, mutta kyllä minä lopulta ihan rakastua. Riidellään välillä, mutta edelleen ollaan molemmat rakastuneita.
Millä mittarilla 10 vuotta on pitkä suhde?
Miksei olisi? lapsuus kestää ehkä n. kymmenen vuotta (se aika, mikä on vauva- ja taaperoajan jälkeen ennen murrosikää), ja kyllähän sanotaan, että ihmisen lapsuus on pitkä. Toisaalta sitten, jos joku asuu jossain talossa kymmenen vuotta, koetaan että siinä on asuttu pitkään. Miksi ihmeessä juuri parisuhteen kohdalla kymmenen vuotta olisi sitten lyhyt aika?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen, 10- vuotis hääpäivä on ensi vuonna, joten pitkä suhde on "saatu". Kieltämättä, se olin nuorena minä, joka syttyi vähän hitaammin ja mies joutui vähän tekemään töitä saadakseen huonioni, mutta kyllä minä lopulta ihan rakastua. Riidellään välillä, mutta edelleen ollaan molemmat rakastuneita.
Millä mittarilla 10 vuotta on pitkä suhde?
Aika monella mittarilla. Esim kuka tahansa 30-vuotias olisi ollut siinä suhteessa koko aikuiselämänsä. Jopa 40-vuotias on viettänyt siinä suhteessa puolet aikuiselämästään. Ja nykyään pariudutaankin myöhemmin kuin ennen vanhaan. Hyvin harva päätyy naimisiin sen teinirakkautensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä. Yhdestä tuli aviomies, mutta ei ollut pitkä avioliitto. On tässä käynyt ilmi että en ole mikään parisuhdeihminen, ja traumaattinen lapsuus on aiheuttanut sen että ihastun aina ihmisiin joihin ei missään nimessä pitäisi ihastua. Väittäisin että ihastuksilleni minä olen ollut se johon tyydytään.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, mikai joku aloittaisi suhteen joka ei alusta asti ole täydellinen? Harva suhde paranee ajan kanssa, kun honeymoon vaihe loppuu. Jos alkukaan ei maistu, niin miten sitä jaksaa sitten kun arki iskee?
Sitä on yritytetty tässä rautalangasta vääntää, että osa ihmisistä ei saa sitä täydellistä suhdetta sen ihastuksen kohteen kanssa koskaan.
On siis valittava pienempi paha; Joko tyytyä siihen mitä saa, tai sitten viettää koko loppuelämä yksin.
Monet varmasti hurskastelevat ja sanovat että eivät ikinä "tyytyisi", mutta kun oikeassa elämässä ihminen on ollut jo vuosia yksin, alkaa jonkun "ihan ookoon" ottaminen puolisoksi houkutella enemmän ja enemmän.
Lisäksi naisilla vielä biologinen kellokin tikittää jos lapsia haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en juurikaan enää ihastu ihmisiin nykyään. Deittailen rationaalisesti valittuja miehiä ja niihin sitten aikanaan joko muodostuu kiintymys ja suhteen myötä jopa rakkaus, tai sitten ei vaan synkkaa.
Ne ovat saaneet joilta löytyy riittävästi ulkonäköä, seksikkyyttä ja hauskuutta sen pitkän, komean, tumman ja karismaattisen nokkeluuksien laukojan sitouttamiseen.
Lopuille on tarjolla FWB-suhteita ja irtopanoja.
Ainoastaan teininä en saanut yhtä ihastuksen kohdetta, mutta muuten olen aina. Voi kyllä johtua siitä että ihastun kunnolla vasta kun tunnen ihmisen paremmin eli ainakin kolmansien deittien jälkeen.
Olen n.40v sitten, yhä naimissa.
Tuskin olisin jos olisin jäänyt odottamaan miehen aloitetta.
Kyllä. Olimme yhdessä 23 vuotta. Naimissa olimme 22 vuotta, kunnes puolisoni kuoli 4 kuukautta sitten. Niihin vuosiin mahtui kaikenlaista, iloa, onnea, surua, mitä vaan. Olen kiitollinen, että kohtasin hänet ja sain pitää hänet itselleni nuo vuodet.
Vierailija kirjoitti:
Ovulaatiolaskuri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, täysin huumaava nuoruuden rakkaus oli molemminpuolista ja sille tielle jäimme. Uskomaton onnen tunne, jatkuu 25 vuoden jälkeen yhä. En ymmärrä miksi kukaan niin väkisin tahtoo parisuhteen että tyytyisi yhtään vähempään.
Se on varmasti helppo sanoa noin sinun tilanteessassi. Mietipä jos et olisisikaan saanut tätä nuoruuden rakkauttasi, etkä ketään muutakaan.
Ehkä jossain vaiheessa haluaisit että vierellä olisi edes joku.Pitää osata asettua toisenlaisten ihmisten asemaan näitä kirjoitellessa.
Juuri näin. Tietysti jos vaihtoehto on huumaava rakkaus ja tyytyminen, niin kuka tahansa ottaa sen ensimmäisen. Mutta kun vaihtoehto on yksinäisyys ja tyytyminen, niin tilanne on täysin eri. Ei tätä pysty ymmärtämään ne jotka eivät ole tätä valintaa joutuneet tekemään. Parisuhde kun on niin paljon enemmänkin kuin se pelkkä suhde. Yksinäisyyden valitsevat joutuvat luopumaan kokonaisesta elämäntavasta perheineen ja lapsineen. Hyvä siinä on tulla ulkoapäin viisastelemaan, että kyllä minä vaan olisin pysynyt yksin vaikka hautaan saakka. Sitä ei voi kukaan tietää ennenkuin todella joutuu nämä valinnat biologisen kellon tikittäessä tekemään.
Eikö muita ihmissuhteita sitten ole olemassakaan kuin vain se parisuhde? Ei sinkun elämän tarvitse olla yksinäistä, vaikkei minkäänlaista romanttista vipinää ja suhteilua olisikaan. Vai onko tämä tyytyminen nyt joku miesten juttu, että etsivät vain jonkun täyttämään äidin paikkaa?
Miten meinasit että nuo kaverisuhteet korvaavat parisuhteen? Meinasitko heidän kanssaan harrastaa seksiä, hankkia lapsia tai ostaa yhteistä asuntoa? Tai että on joku jonka viereen käpertyä katsomaan televisiota iltaisin.
Hassusti vain kirjoituksesi antaa olettaa että kaverisuhteet on sama asia kuin parisuhde (vaikkakin intohimoton ja rakkaudeton sellainen)
Aika kapea ajatustapa sinulla. Kaikki eivät tarvitse seksiä ja lapsia tunteakseen itsensä onnelliseksi. Voin hyvinkin käpertyä ystävien kanssa yhdessä sohvalle katsomaan leffaa. Asunnon ostin ihan itse, ei siihen tarvitse kumppania. Olen onnellinen, ja suren sellaisten ihmisten puolesta, jotka aidosti ovat tyytymättömiä suhteeseensa.
Niin - me ihmiset ollaan erilaisia. Jolekin toiselle taas leffan katsominen ystävän kanssa ei riitä keskeisimmäksi ihmissuhteeksi. Jotkut haluavat seksiä, romantiikkaa, läheisyyttä ja perheen. Joten ymmärtänet, että he silloin panostavat näiden saamiseen eivätkä keskity vain katsomaan leffoja ystävien kanssa? Luultavasti silloin juuri ei ole tyytymätön suhteeseen, jos kokee saaneensa siitä niitä asioita, joita kaipasikin.
Ja kumppania voi silti rakastaakin, vaikkei olisi ollut koskaan ihastunut tai rakastunut.
Parisuhteessa on harvoin jos koskaan sitä seksiä ja romantiikkaa. Hyvä jos toinen edes suostuu katsomaan sitä leffaa kanssasi. Itse en koe että parisuhde antaa mitään elämään joten tämä mainittu ystävyyskin on sata kertaa antoisampaa kuin parisuhde.
Ovulaatiolaskuri
Niin - me ihmiset ollaan erilaisia. Jolekin toiselle taas leffan katsominen ystävän kanssa ei riitä keskeisimmäksi ihmissuhteeksi. Jotkut haluavat seksiä, romantiikkaa, läheisyyttä ja perheen. Joten ymmärtänet, että he silloin panostavat näiden saamiseen eivätkä keskity vain katsomaan leffoja ystävien kanssa? Luultavasti silloin juuri ei ole tyytymätön suhteeseen, jos kokee saaneensa siitä niitä asioita, joita kaipasikin.
Ja kumppania voi silti rakastaakin, vaikkei olisi ollut koskaan ihastunut tai rakastunut.