Lue keskustelun säännöt.
Mitä jos masennuksesta ei paranekaan?
Ikuisesti masentunut?
28.05.2020 |
Olen sairastanut masennusta noin 30 vuotta ja tällä hetkellä terapiassa. Minulla ja psykoterapeutilla on eriävä näkemys siitä, voiko tästä parantua. Itse koen ongelmani paisuneen niin suureksi, että tästä en enää selviä. Ongelmana on myös se, että joitain asioita ei voi muuttaa, kuten itseinhon kohteissa luonteenpiirteet/persoona ja ulkonäkö. Juuri siksi pelkään, että en parane koskaan koska nämä asiat ovat juuri sellaisia mitä ei voi muuttaa.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Harkitsin tänään itsemurhaa työllistymisvaikeuksien takia. Elämä on usein aika vaikeaa.
Voisi edetä helpommin toteutukseen asti ellei itse olisi itsemurhan tehneen läheinen. Noista ristiä ei kenenkään muun vaivaksi halua lykätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet on luusereita. Kunnolliset ihmiset eivät lannistu vastoinkäymisistä.
Ei pitäisi ruokkia trolleja, mutta näin ihan pakko kuitenkin kommentoida. Ei sillä että tuskin kukaan muukaan tuosta loukkaantuisi, mutta saa olla aika päävikainen jos saa nautintoa siitä että haluaa loukata jotain.
Jatketaan.
En ole trolli. Olen oppinut siihen että ihmisiä kuolee ja vaikeuksia tulee jokaiselle kohdalle. Niistä täytyy vaan mennä yli. Inhoan ruikuttajia jotka antavat periksi ja jäävät kotiinsa valittamaan ja elämään muiden rahoilla.
Vastenmielisiä toisten ihmisten hyväksikäyttäjiä.
Jos et trollaa, niin olet kyllä todella vastenmielinen ihminen. Minä olen kärsinyt masennuksesta koko ikäni, silti tämä sairaus ei ole vaikuttanut työelämääni millään lailla. Olen ollut saman yrityksen palveluksessa pian 15 vuotta, tienaan siis itse oman leipäni ja maksan asuntolainaa. Masennus ei tarkoita automaattisesti toimintakyvyttömyyttä ja niiden kohdalla se sairaus näkyy toimintakyvyn menetyksenä: he ovat SAIRAITA, eivät mitään järjestelmän hyväksikäyttäjiä. Onko sinun mielestäsi esim lihasrappeumaa sairastavakin vastenmielinen hyväksikäyttäjä? Olisiko syytä astua siitä oman navan kuplastasi ja lakata vellomasta omassa pahoinvoinnissasi, niin et olisi juuri sellainen minkälaisena kuvailet muita ihmisiä.
Fighter kirjoitti:
Käykää ulkona juoksemassa, pitäkää huolta syömisestänne. Älkää käyttäkö alkoholia tai muita päihteitä, hukkukaa hyvin. Hankkikaa hyviä ihmissuhteita, olkaa sosiaalisia älkää käpertykö. Taistelkaa älkääkö antako periksi, tulimme tänne verissä päin huutaen kurkku suorana, mutta taistellen, jatkakaa sitä taistelua. Missään ei lukenut elämän olevan kenellekään helppoa ja joillekin se on vielä vaikeampaa.
Ei masentuneella ole resursseja moiseen. Ehkä lievästi masentuneella, tutkimusten mukaan nuo "liikkukaa" ohjeet ja niiden noudatus pahentavat vakavampia masennustiloja.
Masentuneella ei myöskään ole kiinnostusta ylläpitää ihmissuhteita ja minkään maailman tsemppiviestit ei sitä sytytä.
Ymmärrän kyllä viestisi, mutta valitettavasti siitä ei ollut konkreettista apua. Apua sinänsä, että näemme, että haluat auttaa ja siitä kiitos.
Talvi meni yllättävän hyvin ja kevätkin pääsi pitkälle, ehdin jo ajatella, että vanha tuttu ei tule moikkaamaan jokakeväiseen tapaan. Tulihan se sieltä. Viikon sinnittelin ja pakotin itseni väkisin ylös sängyn pohjalta ennenkuin luovutin. Nyt taas mennään lääkkeillä eteenpäin. Onnekseni olen vain lievästi masentunut.
Usein masennukseen sairastunut on elänyt jo lapsena hyvin kuormittavissa olosuhteissa. En osannut silloin ajatella olevani masentunut, kun en ollut moisesta edes kuullut. Olisin vain halunnut elää sellaisessa perheessä, jossa ei olisi ollut paha olla. Nykyään olen hyvin vähän enää tekemisissä vanhempieni kanssa. Traumat ovat silti jäljellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen varmaan kanssa näitä jo lapsena sairastuneita. 16 vuotiaana itse havahduin siihen että olen masentunut. Siitä se on jatkunut ja nyt olen jo 42. Toki masennus on muuttunut ajan kanssa, syvin romahdus tuli muutama vuosi sitten, kun tajusin ettei minusta ole parisuhteeseen eikä äidiksi.
Mutta olen jo sen asian kanssa aika sinut. Nyt enää haluaisin jaksaa huolehtia terveydestäni. Se on minulla todella heikkoa ollut jo vuosia eikä tässä iässä kroppa enää kestä sitä rääkkäämistä että syön ja juon mitä sattuu ja nukun liikaa tai liian vähän.
Niin ja olen kyllä töissä käynyt koko aikuisikäni, että en muiden rahoilla elele. Olen kiitollinen että olen kyennyt jakamaan töissä, koska jos olisin vaan maannut kotona kattoa tuijottaen kaikki nämä vuodet, olisin varmasti paljon huonommassa kunnossa nyt.
Vierailija kirjoitti:
ateisti28 kirjoitti:
Sähköhoidon tulisi olla masentuneille pakollista, koska tilastollisesti ajateltuna sillä saavutettaisiin parempi hoitotulos kuin pelkällä lääkehoidolla
tuo on siitäkin näkökulmasta perusteltua, että iso osa itsemurhakuolemista voitaisiin välttää jos sähköhoito otettaisiin laajempaan käyttöön
Ei välttämättä. 98 % itsarin tehneistä ovat olleet hoitosuhteessa, eli käytännössä pilleripurkki tai sähköshokki ei auta. Sähköshokin etuna on toki muistin menetys ja kun menettää muistin, vähenee masennusoireilukin, koska masennuskierteen laukaisevat tekijät unohtuvat. Siitähän copingissakin eli autonomiseen tilaan palaamisesta stressorin jälkeen on tavallaan kysymys: osa oppii hyväksymään trauman ja pääsee siitä yli, osa jää märehtimään asiaa ja mitä enemmän keskittää huomionsa stressoriin, sitä enemmän sitä myös havannoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ateisti28 kirjoitti:
Sähköhoidon tulisi olla masentuneille pakollista, koska tilastollisesti ajateltuna sillä saavutettaisiin parempi hoitotulos kuin pelkällä lääkehoidolla
Mutta se voi myös aiheuttaa työkyvyttömyyttä. Monilla muisti kärsii siitä, tai tulee muuten outoja oireita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ateisti28 kirjoitti:
Sähköhoidon tulisi olla masentuneille pakollista, koska tilastollisesti ajateltuna sillä saavutettaisiin parempi hoitotulos kuin pelkällä lääkehoidolla
tuo on siitäkin näkökulmasta perusteltua, että iso osa itsemurhakuolemista voitaisiin välttää jos sähköhoito otettaisiin laajempaan käyttöön
Ei välttämättä. 98 % itsarin tehneistä ovat olleet hoitosuhteessa, eli käytännössä pilleripurkki tai sähköshokki ei auta. Sähköshokin etuna on toki muistin menetys ja kun menettää muistin, vähenee masennusoireilukin, koska masennuskierteen laukaisevat tekijät unohtuvat. Siitähän copingissakin eli autonomiseen tilaan palaamisesta stressorin jälkeen on tavallaan kysymys: osa oppii hyväksymään trauman ja pääsee siitä yli, osa jää märehtimään asiaa ja mitä enemmän keskittää huomionsa stressoriin, sitä enemmän sitä myös havannoi.
Oletko miettinyt sitä, että ns. märehtiminen voi johtua siitä, että osa traumatisoituu pahemmin kuin toiset, vaikka tapahtuma olisi kaikille sama? Kokemus voi silti olla erilainen kokijasta riippuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka k*sipaa täällä kehtaa solvata kärsiviä ihmisiä? Masennus on kamalaa tuskaa jo itsessään, mutta senhan sinä jo tiesitkin.
Fighter kirjoitti:
Käykää ulkona juoksemassa, pitäkää huolta syömisestänne. Älkää käyttäkö alkoholia tai muita päihteitä, nukkukaa hyvin. Hankkikaa hyviä ihmissuhteita, olkaa sosiaalisia älkää käpertykö. Taistelkaa älkääkö antako periksi, tulimme tänne verissä päin huutaen kurkku suorana, mutta taistellen, jatkakaa sitä taistelua. Missään ei lukenut elämän olevan kenellekään helppoa ja joillekin se on vielä vaikeampaa.
Hyvä yhteenveto. Tänne tosiaan itkien tullaan ja lähdetään, eikä kukaan ole luvannut että elämä olisi aina helppoa ja hauskaa. Tietysti pääsisimme helpomalla luovuttamalla ja luopumalla elämästä jonka aikoinaan otimme vastaan 'verissäpäin itkua huutaen'. Tuossa vaihtoehdossahan emme saisi ikinä tietää mitä hyviä asioita mentimme.
Meillä kullakin on itse vastuu omasta elämästämme ja kannattaa sinnitellä siitä mahdollisimman hyvä. Masentunut ei nauti elämästään, eikö silloin olisi luontevaa tehdä siitä parempi, esimerkiksi kuten lainatussa tekstissä kerrotaan, siis ottamalla itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytymällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkäköhän takia masentuneet periaatteessa ovat uskomattoman itsekriittisiä, mutta silti sangen kykenemättömiä olemaan kriittisiä masennustaan kohtaan? Se nyt vain on fakta, ettei masennus ole mikään virus, joka tartuttaa tautia, vaan kyse on rikkinäisestä minäkuvasta. Ehkä tuo lääkkeillä turruttaminen vuosikymmeniksi on monille myös haitaksi, kun se peittää alleen sen tarpeen tehdä työtä oman persoonansa muuttamiseksi. Kerran tällä planeetalla vain eletään, on se hankala hahmottaa, ettei osaa ravistella itseään ollenkaan irti omasta päänsisäisestä oravanpyörästä.
Minulla on ollut masennus eritasoisena noin 20 vuotta, olen nainen. Onneksi olen niin köyhä, että minun on ollut pakko käydä töissä, olen tehnyt sekalaisia töitä, mihin ei ole vaadittu sen kummempaa koulutusta. Terapeutteja on ollut monenlaisia, olen käynyt vaikka kuinka monella, samoin psykiatreilla. Mikään näistä ei kestänyt pitkään, koska "eivät ymmärtäneet" minua. Viimeisin oli pahin ja samalla paras. Nuori häiskä, vaikutti suoraan koulusta tulleelta. Odotin empatiaa. Paskat. Sanoi minulle, että mitä vi*tua sinä luulet minun pystyvän tekemään sinun hyväksesi, jos itse et ole valmis tekemään mitään? Kun sitten kerroin vaikeasta menneisyydestäni, niin sanoi vain, että niin on monella muullakin ja silti vaan ovat pärjänneet. Kysyi tulevaisuuden suunnitelmistani ja sanoin, ettei niitä ole. Ehdotti siihen, että kannattaisiko ruveta miettimään ja antoi läksyksi miettiä seuraavaa kertaa varten tulevaisuuden suunnitelmia, kaikenlaisia semmoisia. Seuraavalla kerralla niitä sitten mietittiin, kaikkia sirkustirehtööristä sairaanhoitajaan. En ole sirkustirehtööri enkä sairaanhoitaja vaan kirjanpitäjä nykyisin (oppisopimuksen kautta). Minulla on vieläkin välillä masennusjaksoja, tosin huomattavasti lievempänä. En ikinä unohda tätä tyyppiä, joka käski minun ottaa vastuun elämästäni. Ei se helppoa ole ollut, mutta olen monesti toivonut, että olisin tavannut hänet paljon aikaisemmin.
Masennus on syvä kuoppa, johon on helppo vajota, mutta todella vaikea nousta ylös. Kun elämä koskee niin, ettei ikinä enää usko hymyilevänsä saati nauravansa. Kun pelkkä hengitys sattuu. Mutta oikeat sanat, oikeaan aikaan, voi tehdä ihmeitä. Niin kävi minulle. Toivottavasti myös sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Fighter kirjoitti:
Käykää ulkona juoksemassa, pitäkää huolta syömisestänne. Älkää käyttäkö alkoholia tai muita päihteitä, nukkukaa hyvin. Hankkikaa hyviä ihmissuhteita, olkaa sosiaalisia älkää käpertykö. Taistelkaa älkääkö antako periksi, tulimme tänne verissä päin huutaen kurkku suorana, mutta taistellen, jatkakaa sitä taistelua. Missään ei lukenut elämän olevan kenellekään helppoa ja joillekin se on vielä vaikeampaa.
Hyvä yhteenveto. Tänne tosiaan itkien tullaan ja lähdetään, eikä kukaan ole luvannut että elämä olisi aina helppoa ja hauskaa. Tietysti pääsisimme helpomalla luovuttamalla ja luopumalla elämästä jonka aikoinaan otimme vastaan 'verissäpäin itkua huutaen'. Tuossa vaihtoehdossahan emme saisi ikinä tietää mitä hyviä asioita mentimme.
Meillä kullakin on itse vastuu omasta elämästämme ja kannattaa sinnitellä siitä mahdollisimman hyvä. Masentunut ei nauti elämästään, eikö silloin olisi luontevaa tehdä siitä parempi, esimerkiksi kuten lainatussa tekstissä kerrotaan, siis ottamalla itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytymällä.
Masennus on _sairaus_. Ei siitä parannuta ottamalla itseänsä niskasta kiinni. Sä varmaan sanot syöpäpotilaallekin et älä oo noin kipuinen vaan reipastu?
Vierailija kirjoitti:
ateisti28 kirjoitti:
Sähköhoidon tulisi olla masentuneille pakollista, koska tilastollisesti ajateltuna sillä saavutettaisiin parempi hoitotulos kuin pelkällä lääkehoidolla
Mutta se voi myös aiheuttaa työkyvyttömyyttä. Monilla muisti kärsii siitä, tai tulee muuten outoja oireita.
Aivomassa pienenee pitkän sähköshokkihoidon seurauksena, sen seurauksena kognitiiviset kyvyt heikkenevät
Itseasiassa neuronikato on myös SSRI sivuvaikutus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fighter kirjoitti:
Käykää ulkona juoksemassa, pitäkää huolta syömisestänne. Älkää käyttäkö alkoholia tai muita päihteitä, hukkukaa hyvin. Hankkikaa hyviä ihmissuhteita, olkaa sosiaalisia älkää käpertykö. Taistelkaa älkääkö antako periksi, tulimme tänne verissä päin huutaen kurkku suorana, mutta taistellen, jatkakaa sitä taistelua. Missään ei lukenut elämän olevan kenellekään helppoa ja joillekin se on vielä vaikeampaa.
Ei masentunut jaksa juosta. En minä ainakaan. Voin yrittää hukkua hyvin. Listasta puuttui se ottakaa itseänne niskasta kiinni....
Masennus on mielentila, fysiikka toimii kunhan lähtee liikkeelle.
Suk si kuuseen. Tiedätkö sitä, että olet aika turhake täällä. Sinun kaltaisia surkimuksia on tämä maailma jo ihan täynnä ja senpä takia tämä maailma on näin paha.
Masennus on vakava sairaus, johon kuuluu monien muiden joukossa myös yksi olennainen oire: lyijyhalvaus.
Asia selvä, rypekää rauhassa...siitähän tässä oikeastaan on tosiasiassa kysymys. Ps. Toivuin itse näillä keinoilla
Sain ensimmäisen masennusdiagnoosini vähän yli 10 vuotta sitten, mutta en koe koskaan parantuneeni, vaikka parempia kausia on ollut. Suvussani on ollut kaksisuuntaista mielialahäiriötä jo kolmessa sukupolvessa ja todennäköisesti olen itsekkin, mutta sitä ei koskaan ole ammattilainen diagnosoinut, vaikkakin merkit ovat mielestäni olleet aika selvät. Luulen kuitenkin, että masennus alkoi jo varhaislapsuudessa, sillä olin todella itsetuhoinen ja ongelmallinen siitä lähtien kun muistan.
Olen kieltäytynyt nyt avusta 7 vuotta ja tavallaan voin ihan hyvin, ennemminkin opin elämään melankoliani kanssa. Pääsin opiskelemaan ja muutin omilleni, mutta lievän masennuksen tunnuspiirteet ovat osa elämääni ja tulevat varmaankin olemaan aina, sillä en tiedä muusta. Oma teoriani on, että lievästä tai keskivaikeasta masennuksesta, joka johtuu tai alkoi jostain tietystä hetkestä tai tapahtumasta, jonka pystyy selvittämään, on helpompi parantua.
Tuli mieleen yksi kaveri, jolle aloitettiin masennuslääkitys. Paino nousi puoleen vuoteen 20 kg, eikä masennus helpottanut. Lääkäri pohti painonnousua ja tuli siihen tulokseen, että kaverini pitää lopettaa e-pillerit, joita on käyttänyt 8 vuotta (eikä paino ole noussut!), ettei paino enää nousisi. Kun kaverini uskalsi epäillä, että painonnousu johtuisi mahdollisesti masennuslääkityksestä, niin psykiatri sanoi, ettei niin voi olla.
Kaveri veinasi lopettaa e-pillerit, mutta sain hänet ylipuhuttua, ettei luovu niistä. Vuoden kuluttua, kun paino oli noussut 30 kg niin lääkäri ehdotti vaihtoa toiseen lääkitykseen, kun tällä lääkkeellä voi olla sivuvaikutuksena painonnousu, ai jaaha.
Sanoisin siihen vaan, että voi v**tu. Kaverin mieliala ei ollut parantunut yhtään. Lisäksi todella älytön painonnousu. Että on nämä psykiatrit vaan melkoisia lääkäreitä! Mitään parannusta ei siis tapahtunut edes lääkkeen vaihdon myötä, paitsi älyttömät painajaiset tuli lisäksi.
Testataanko näitä psyykenlääkkeitä ollenkaan vai onko ne ihmiskokeita? Ihmettelen vaan, onko yksikään parantunut näillä masennuslääkkeillä?
Vierailija kirjoitti:
Jos epäilet itsekin parantumista niin tuskin tulet ikinä mielenterveysongelmasta parantumaan.
Tuota on muuten vaikea oikeasti tietää, jos on jokin psyykkinen vamma/sairaus. itse kärsin nuoruudesta keski ikään monenlaiseta pakko-oireilusta ja masennus vaiheittain siihen päälle. Käyin välillä reippaasti alkoa.
Viime vuosina asiat ovat alkaneet helpottaa. Toinen terapia auttoi ja sain siitä puhtia luopua pakonomaisista jutuistani. Masentaa välillä, kun joutuu perkaamaan elettyä elämää, mutta sanoisin, että olen nyt terveempo kuin ikinä. Tekemistä vielä kyllä on, mutta uskon että vielä paremmaksi muuttuu.
En oikein voi sanoa kärsiville muuta, kuin tsemppiä, sitkeyttä ja rohkeutta. Toivottavasti olette löytäneet itseapukeinoja (minulla kirjoittaminen ja liikunta) ja jonkun, joka kuuntelee. Tervettä itsensä rakastamista masennus vaatii. Ja siellä alla on usein paljon oikeutettua vihaa elämän epäoikeudenmukaisuutta kohtaan.
Suk si kuuseen. Tiedätkö sitä, että olet aika turhake täällä. Sinun kaltaisia surkimuksia on tämä maailma jo ihan täynnä ja senpä takia tämä maailma on näin paha.
Masennus on vakava sairaus, johon kuuluu monien muiden joukossa myös yksi olennainen oire: lyijyhalvaus.