Lue keskustelun säännöt.
Mitä jos masennuksesta ei paranekaan?
Ikuisesti masentunut?
28.05.2020 |
Olen sairastanut masennusta noin 30 vuotta ja tällä hetkellä terapiassa. Minulla ja psykoterapeutilla on eriävä näkemys siitä, voiko tästä parantua. Itse koen ongelmani paisuneen niin suureksi, että tästä en enää selviä. Ongelmana on myös se, että joitain asioita ei voi muuttaa, kuten itseinhon kohteissa luonteenpiirteet/persoona ja ulkonäkö. Juuri siksi pelkään, että en parane koskaan koska nämä asiat ovat juuri sellaisia mitä ei voi muuttaa.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkäköhän takia masentuneet periaatteessa ovat uskomattoman itsekriittisiä, mutta silti sangen kykenemättömiä olemaan kriittisiä masennustaan kohtaan? Se nyt vain on fakta, ettei masennus ole mikään virus, joka tartuttaa tautia, vaan kyse on rikkinäisestä minäkuvasta. Ehkä tuo lääkkeillä turruttaminen vuosikymmeniksi on monille myös haitaksi, kun se peittää alleen sen tarpeen tehdä työtä oman persoonansa muuttamiseksi. Kerran tällä planeetalla vain eletään, on se hankala hahmottaa, ettei osaa ravistella itseään ollenkaan irti omasta päänsisäisestä oravanpyörästä.
Kertoisitko minulle nyt ihan selkeästi stepit siihen, miten siitä "päänsisäisestä oravanpyörästä" irtaudutaan?
Itse teen seuraavia asioita mutta olen silti ollut pienestä lapsesta saakka masentunut (lapsena en sitä tietysti tajunnut, muistan vain selittämättömän pahan olon):
-voin juosta puolimaratonin aikaan 1,5 h eli olen erinomaisessa fyysisessä kunnossa
-kehonkoostumusmittauksen mukaan fyysinen ikäni on 20 vuotta todellista ikääni vähemmän
-syön terveellisesti. Kasvissyöjä olen ollut 25 vuotta joskin syön myös kalaa
-olen terve kuin pukki enkö sairastele
-tuotan yhteiskunnalle reippaasti verotuloja korkean veroprosenttini vuoksi ja samalla työllistän itse itseni yrittäjänä
Oletko nyt itse varma siitä, että sinä et ole se ruusunpunaiset lasit silmilläsi kävelevä taukki? Minusta maailma on ihan oikeasti todella julma ja raadollinen paikka. Minä pidän kummallisena ihmistä, joka voi olla välittämättä siitä kaikesta ja pystyy keskittymään oman napansa tuijotteluun.
Kuulostatpa negatiiviselta ihmiseltä. Heti alat haukkumaan muita? Oletkohan edes masentunut, kun kerta noin huippukuntoinen olet vai ehkä olet vain saamaton ja itseesi pettynyt? Ei aina ole muun maailman vika sinun omat epäonnistumisesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totuus on se, että iso osa masentuneista ei halua parantua. Masennus on heidän tekosyynsä pskalle elämälleen. Eipä tarvitse kantaa vastuuta itsestään. Katsokaa pelkästään masentuneiden reaktioita aina näille keskusteluillekin. Heti alkaa ihan armoton uhriutuminen ja muiden kimppuun hyökkääminen solvauksineen.
Säälittää kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fighter kirjoitti:
Käykää ulkona juoksemassa, pitäkää huolta syömisestänne. Älkää käyttäkö alkoholia tai muita päihteitä, nukkukaa hyvin. Hankkikaa hyviä ihmissuhteita, olkaa sosiaalisia älkää käpertykö. Taistelkaa älkääkö antako periksi, tulimme tänne verissä päin huutaen kurkku suorana, mutta taistellen, jatkakaa sitä taistelua. Missään ei lukenut elämän olevan kenellekään helppoa ja joillekin se on vielä vaikeampaa.
Hyvä yhteenveto. Tänne tosiaan itkien tullaan ja lähdetään, eikä kukaan ole luvannut että elämä olisi aina helppoa ja hauskaa. Tietysti pääsisimme helpomalla luovuttamalla ja luopumalla elämästä jonka aikoinaan otimme vastaan 'verissäpäin itkua huutaen'. Tuossa vaihtoehdossahan emme saisi ikinä tietää mitä hyviä asioita mentimme.
Meillä kullakin on itse vastuu omasta elämästämme ja kannattaa sinnitellä siitä mahdollisimman hyvä. Masentunut ei nauti elämästään, eikö silloin olisi luontevaa tehdä siitä parempi, esimerkiksi kuten lainatussa tekstissä kerrotaan, siis ottamalla itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytymällä.
Masennus on _sairaus_. Ei siitä parannuta ottamalla itseänsä niskasta kiinni. Sä varmaan sanot syöpäpotilaallekin et älä oo noin kipuinen vaan reipastu?
Naurattaa aina tämä syöpä vertaus. Masennus on oire ei sairaus. Skitsofrenia ja bibo on eri asia. Apua on masennukseen haettava, mutta ei lääkettä pillereinä.
ADHD-lääkkeiden tai mietojen opioidien käyttö voi oikeasti auttaa. Pitää vaan katsoa ettei lähde lapasesta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut masennus eritasoisena noin 20 vuotta, olen nainen. Onneksi olen niin köyhä, että minun on ollut pakko käydä töissä, olen tehnyt sekalaisia töitä, mihin ei ole vaadittu sen kummempaa koulutusta. Terapeutteja on ollut monenlaisia, olen käynyt vaikka kuinka monella, samoin psykiatreilla. Mikään näistä ei kestänyt pitkään, koska "eivät ymmärtäneet" minua. Viimeisin oli pahin ja samalla paras. Nuori häiskä, vaikutti suoraan koulusta tulleelta. Odotin empatiaa. Paskat. Sanoi minulle, että mitä vi*tua sinä luulet minun pystyvän tekemään sinun hyväksesi, jos itse et ole valmis tekemään mitään? Kun sitten kerroin vaikeasta menneisyydestäni, niin sanoi vain, että niin on monella muullakin ja silti vaan ovat pärjänneet. Kysyi tulevaisuuden suunnitelmistani ja sanoin, ettei niitä ole. Ehdotti siihen, että kannattaisiko ruveta miettimään ja antoi läksyksi miettiä seuraavaa kertaa varten tulevaisuuden suunnitelmia, kaikenlaisia semmoisia. Seuraavalla kerralla niitä sitten mietittiin, kaikkia sirkustirehtööristä sairaanhoitajaan. En ole sirkustirehtööri enkä sairaanhoitaja vaan kirjanpitäjä nykyisin (oppisopimuksen kautta). Minulla on vieläkin välillä masennusjaksoja, tosin huomattavasti lievempänä. En ikinä unohda tätä tyyppiä, joka käski minun ottaa vastuun elämästäni. Ei se helppoa ole ollut, mutta olen monesti toivonut, että olisin tavannut hänet paljon aikaisemmin.
Masennus on syvä kuoppa, johon on helppo vajota, mutta todella vaikea nousta ylös. Kun elämä koskee niin, ettei ikinä enää usko hymyilevänsä saati nauravansa. Kun pelkkä hengitys sattuu. Mutta oikeat sanat, oikeaan aikaan, voi tehdä ihmeitä. Niin kävi minulle. Toivottavasti myös sinulle.
Joku toinen olisi saattanut tuon tapaamisen jälkeen päätyä itsemurhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko syy se etteivät masentuneet syö lääkkeitä jotka heille on määrätty?
ateisti28 kirjoitti:
Sähköhoidon tulisi olla masentuneille pakollista, koska tilastollisesti ajateltuna sillä saavutettaisiin parempi hoitotulos kuin pelkällä lääkehoidolla
Onneksi sinua viisaammat ovat päättämässä asioista. Suomessa mikään hoito ei ole pakollista. Ainoastaan silloin jos on muille ihmisille vaarallinen voi hetkeksi joutua neljän seinän sisälle. Ei riitä edes, että olisit itsellesi vaarallinen.
Sähköhoito ei ole ongelmatonta. Jotkut menettävät pysyvästi muistinsa ja toimintakykynsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lievästi masentuneena voi kyllä elää.
Olen lukenut, että ne, jotka eivät masennu, eivät ole parempia sinänsä, mutta he vaan luonnostaan huijaavat itseään tulkitsemaan asiat positiivisesti. Ajattele sitä.
"Älkää säätäkö päätänne.
Vika on todellisuudessa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet on luusereita. Kunnolliset ihmiset eivät lannistu vastoinkäymisistä.
Ei pitäisi ruokkia trolleja, mutta näin ihan pakko kuitenkin kommentoida. Ei sillä että tuskin kukaan muukaan tuosta loukkaantuisi, mutta saa olla aika päävikainen jos saa nautintoa siitä että haluaa loukata jotain.
Jatketaan.
Minä taas en edes jaksa välittää tuollaisista väliheitoista. Noista näkee, että ihmisiä on niin erilaisia. Jotkut porskuttaa menemään läpi elämänsä tyytyväisenä ja toiset miettivät, ovat herkkiä ja murehtivat. Masentuneet ovat älykkäitä ja empaattisia, jotkut taas eivät ole kumpaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskomatonta millä vimmalla ex-masentuneet täällä käyvät niiden kimppuun, joilla masennusta parhaillaan on. Jos jossain vaiheessa jollekin tulee se kokemus, että nyt hän on märehtinyt asioitaan tarpeeksi ja valmis kokeilemaan jotain muuta, niin eikö se silloin kerro siitä, että asioiden työstäminen on luontaisesti edennyt melko pitkälle?
Jos menneet eivät enää yhtä paljon vaivaa ja niiden kanssa on melko sinut, jolloin energiaa riittää kaikenlaiseen, niin silloinhan masennuksesta on toivuttu. Ei ketään muuta voi väkisin käskystä siirtää tuohon samaan pisteeseen, koska jokainen käsittelee kokemuksiaan omalla tavallaan. Jokaisella on aivan omanlaisensa kokemukset ja temperamentti, jonka pohjalta toipuminen lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos epäilet itsekin parantumista niin tuskin tulet ikinä mielenterveysongelmasta parantumaan.
Tuota on muuten vaikea oikeasti tietää, jos on jokin psyykkinen vamma/sairaus. itse kärsin nuoruudesta keski ikään monenlaiseta pakko-oireilusta ja masennus vaiheittain siihen päälle. Käyin välillä reippaasti alkoa.
Viime vuosina asiat ovat alkaneet helpottaa. Toinen terapia auttoi ja sain siitä puhtia luopua pakonomaisista jutuistani. Masentaa välillä, kun joutuu perkaamaan elettyä elämää, mutta sanoisin, että olen nyt terveempo kuin ikinä. Tekemistä vielä kyllä on, mutta uskon että vielä paremmaksi muuttuu.
En oikein voi sanoa kärsiville muuta, kuin tsemppiä, sitkeyttä ja rohkeutta. Toivottavasti olette löytäneet itseapukeinoja (minulla kirjoittaminen ja liikunta) ja jonkun, joka kuuntelee. Tervettä itsensä rakastamista masennus vaatii. Ja siellä alla on usein paljon oikeutettua vihaa elämän epäoikeudenmukaisuutta kohtaan.
Oikeutettu viha elämän epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Näistä sanoista pidän. Ihmiset eivät valitse traumoja elämäänsä. Silti elämä niiden kanssa lähtee siitä, että kokemuksensa vaikutuksen saa sanoitettua eikä enää yritellä vähätellä kärsimyksiään sosiaalisen paineen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fighter kirjoitti:
Käykää ulkona juoksemassa, pitäkää huolta syömisestänne. Älkää käyttäkö alkoholia tai muita päihteitä, hukkukaa hyvin. Hankkikaa hyviä ihmissuhteita, olkaa sosiaalisia älkää käpertykö. Taistelkaa älkääkö antako periksi, tulimme tänne verissä päin huutaen kurkku suorana, mutta taistellen, jatkakaa sitä taistelua. Missään ei lukenut elämän olevan kenellekään helppoa ja joillekin se on vielä vaikeampaa.
Ihmiset eivät ymmärrä mitä masennus on. Tästäkin sen näkee, jonka sanoma on suurinpiirtein: "pää pystyyn kehitysvammainen, lähde lenkille".
Masennus on kuin loinen, joka on uinut aivoihin ja se sanoo: "Älä käy ulkona juoksemassa, älä pidä huolta syömisestä. Käytä alkoholia ja muita päihteitä, huku (?) hyvin. Älä hanki hyviä ihmissuhteita, älä ole sosiaalinen, vaan käperry. Älä taiste, anna periksi."
Joskus edes ammattilaiset eivät ymmärrä masennuksen tapaa toimia. Jos ymmärtäisivät, niin heillä olisi siihen paremmat keinot. Pitäisi päästä aivoihin poistamaan masennusloinen, joka saa ihmisen vihaamaan itseään ja tekemään kaiken pitääkseen sairautta yllä. Kukaan ei halua olla masentunut, se ei ole valinta, eikä siitä parantuminenkaan ole valitsemalla mahdollista.
En ainakaan minä ole valinnan sitä, että traumatakautumien vuoksi elämä olisi tällaista. Pelkään esimerkiksi yhtä paljon nyt lapsena kiukkuiselta vaikuttavaa pomoa kuin lapsena arvaamatonta ja väkivaltaista vanhempaa. Järki sanoo että tilanne on eri, mutta pelokas mieli ei tätä ymmärrä ja ahdistuu ja lamaantuu. Myöhemmin sitten syyttelen itseäni siitä etten vieläkään osaa puolustaa itseäni. Kyllä traumoilla usein on huomattavan pitkäaikaisia vaikutuksia koko elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ainakaan minä ole valinnan sitä, että traumatakautumien vuoksi elämä olisi tällaista. Pelkään esimerkiksi yhtä paljon nyt lapsena kiukkuiselta vaikuttavaa pomoa kuin lapsena arvaamatonta ja väkivaltaista vanhempaa. Järki sanoo että tilanne on eri, mutta pelokas mieli ei tätä ymmärrä ja ahdistuu ja lamaantuu. Myöhemmin sitten syyttelen itseäni siitä etten vieläkään osaa puolustaa itseäni. Kyllä traumoilla usein on huomattavan pitkäaikaisia vaikutuksia koko elämään.
Järjellä ymmärrän hyvin sen, että toisenlaisen taustan omaavalle tilanne olisi lähinnä epämiellyttävä, mutta minä todella pelkään kuollakseni. Tuollaisessa tilanteessa olen valmis tekemään aivan mitä vain, jotta pelottavalta tuntuva tilanne päättyisi mahdollisimman nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ainakaan minä ole valinnan sitä, että traumatakautumien vuoksi elämä olisi tällaista. Pelkään esimerkiksi yhtä paljon nyt lapsena kiukkuiselta vaikuttavaa pomoa kuin lapsena arvaamatonta ja väkivaltaista vanhempaa. Järki sanoo että tilanne on eri, mutta pelokas mieli ei tätä ymmärrä ja ahdistuu ja lamaantuu. Myöhemmin sitten syyttelen itseäni siitä etten vieläkään osaa puolustaa itseäni. Kyllä traumoilla usein on huomattavan pitkäaikaisia vaikutuksia koko elämään.
Järjellä ymmärrän hyvin sen, että toisenlaisen taustan omaavalle tilanne olisi lähinnä epämiellyttävä, mutta minä todella pelkään kuollakseni. Tuollaisessa tilanteessa olen valmis tekemään aivan mitä vain, jotta pelottavalta tuntuva tilanne päättyisi mahdollisimman nopeasti.
Käytännössä toimin yleensä yhä samoin kuin aikanaan vanhempani kanssa: yritän mielistellä ja lepytellä kiukkuista ihmistä sen verran, että pääsisin pakenemaan paikalta mahdollisimman ehjin nahoin. Itsensä puolustamista en yleensä kykene edes harkitsemaan, kun pelkään mitä seurauksia sillä voisi olla jos tilanne kärjistyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fighter kirjoitti:
Käykää ulkona juoksemassa, pitäkää huolta syömisestänne. Älkää käyttäkö alkoholia tai muita päihteitä, hukkukaa hyvin. Hankkikaa hyviä ihmissuhteita, olkaa sosiaalisia älkää käpertykö. Taistelkaa älkääkö antako periksi, tulimme tänne verissä päin huutaen kurkku suorana, mutta taistellen, jatkakaa sitä taistelua. Missään ei lukenut elämän olevan kenellekään helppoa ja joillekin se on vielä vaikeampaa.
Tehkää näitä asioita jos ne tuntuu hyvältä ja parantaa oloa. Jos ei, niin älkää.
Mikä näistä ei auta mielestäsi?
Luuletko oikeasti, että nuo auttaa? Miksi osallistut aiheeseen, josta et selvästikään tiedä yhtään mitään? Olen elänyt noin aina, ennen masennusta ja masennuksen aikana. Masennuksen aikana eristäydyin kyllä, kun en jaksanut ihmisiä. Sitä se sairaus tekee kun väkisellä sosiaalisista jutuista ei kyllä saa yhtään mitään kuin enemmän ahdistusta. Mikään noista "neuvoistasi" ei paranna masennusta. Ei yksikään. Olet väärässä vaikka luulet olevasi oikeassa.
Tiedätkö, että mielen sairaudet ovat sellaisia, että joskus ne vain tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kaikki voi olla hyvin, esim. päällä on vauhdikas vaihe töissä ja pim oletkin sairastunut bipoon tai elät ihan tavallista elämää, mutta saatkin psykoosin kun mielikuvitus ottaa vallan, ensin pienin askelin, sitten vähän isommin. Tai saat vauvan ja saat lapsivuodepsykoosin tai synnytyksen jälkeisen masennuksen hormonien muutoksesta. Ei tarvi edes mitään sen kummallisempaa kun aivoissa vain tapahtuu jotain ja sairastut. Aivan samalla tavalla kuin voit saada syövän vaikka eläisit terveellisesti.
Sen kanssa oppii silloin elämään, se vaan on osa sua siinä missä vaikkapa ujous. Itse ollut puolet elämästäni masentunut ja lääkkeistä ollut pidemmän päälle vain haittaa joten nyt en syö enää niitä vaikka mikä olisi. Noin 10 eri lääkettä kokeillut ja tulos: en saa enää (luultavasti koskaan) orgasmia, en nuku kunnolla, jäätävä nälkä ihan koko ajan ja olen lihonut 30 kiloa. Not worth it.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ainakaan minä ole valinnan sitä, että traumatakautumien vuoksi elämä olisi tällaista. Pelkään esimerkiksi yhtä paljon nyt lapsena kiukkuiselta vaikuttavaa pomoa kuin lapsena arvaamatonta ja väkivaltaista vanhempaa. Järki sanoo että tilanne on eri, mutta pelokas mieli ei tätä ymmärrä ja ahdistuu ja lamaantuu. Myöhemmin sitten syyttelen itseäni siitä etten vieläkään osaa puolustaa itseäni. Kyllä traumoilla usein on huomattavan pitkäaikaisia vaikutuksia koko elämään.
Järjellä ymmärrän hyvin sen, että toisenlaisen taustan omaavalle tilanne olisi lähinnä epämiellyttävä, mutta minä todella pelkään kuollakseni. Tuollaisessa tilanteessa olen valmis tekemään aivan mitä vain, jotta pelottavalta tuntuva tilanne päättyisi mahdollisimman nopeasti.
Käytännössä toimin yleensä yhä samoin kuin aikanaan vanhempani kanssa: yritän mielistellä ja lepytellä kiukkuista ihmistä sen verran, että pääsisin pakenemaan paikalta mahdollisimman ehjin nahoin. Itsensä puolustamista en yleensä kykene edes harkitsemaan, kun pelkään mitä seurauksia sillä voisi olla jos tilanne kärjistyy.
Jos olen jonkun sellaisen seurassa, joka on kasvanut terveemmässä ympäristössä, niin hän yleensä alkaa kiukkuisena ihmetellä minulle miksi mielistelen kaiken maailman kusipäitä. Vaikka asiaa selittäisi, niin ei tunnu menevän perille, että kyse on kauan sitten kehittyneestä selviytymismekanismista. Ja joka toimii yhä, näennäisesti tulen todella hienosti rauhottelevalla tyylilläni esimerkiksi töissä toimeen sellaisten ihmisten kanssa, joille muut alkavat huutaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi nuorena täällä on porukan masennus alkanut. Varmaan siksikin siitä on vaikea parantua, kun masentuneen identiteetti on omaksuttu niin varhain.
Tuo on varmasti ihan totta. Itseni on ainakin vaikea enää hahmottaa, millainen on "normaali" olotila, koska masennukseni alkoi jo noin 10-vuotiaana (hankala elämäntilanne, johon en saanut tukea, ja masennus kroonistui pikkuhiljaa).
Minulla on täsmälleen sama juttu ikää myöten.
Masentunut olen edelleen ja hammasta purren olen elänyt näennäisesti normaalia elämää. Nyt olen jo eläkeiässä ja masennus jatkuu, joka päivä toivon kuolevani.
Kertoisitko minulle nyt ihan selkeästi stepit siihen, miten siitä "päänsisäisestä oravanpyörästä" irtaudutaan?
Itse teen seuraavia asioita mutta olen silti ollut pienestä lapsesta saakka masentunut (lapsena en sitä tietysti tajunnut, muistan vain selittämättömän pahan olon):
-voin juosta puolimaratonin aikaan 1,5 h eli olen erinomaisessa fyysisessä kunnossa
-kehonkoostumusmittauksen mukaan fyysinen ikäni on 20 vuotta todellista ikääni vähemmän
-syön terveellisesti. Kasvissyöjä olen ollut 25 vuotta joskin syön myös kalaa
-olen terve kuin pukki enkö sairastele
-tuotan yhteiskunnalle reippaasti verotuloja korkean veroprosenttini vuoksi ja samalla työllistän itse itseni yrittäjänä
Oletko nyt itse varma siitä, että sinä et ole se ruusunpunaiset lasit silmilläsi kävelevä taukki? Minusta maailma on ihan oikeasti todella julma ja raadollinen paikka. Minä pidän kummallisena ihmistä, joka voi olla välittämättä siitä kaikesta ja pystyy keskittymään oman napansa tuijotteluun.