Hetki milloin tajusit muutto ulkomaille oli virhe?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän on nyt kyylä johdatteleva tuo kysymys, että ikäänuin ulkomaille muutto olisi aina virhe, ja vain sen tajuamisen ajankohta vaihtelee. 

Olen siis itse asunut maassa, johon en todellakaan sopeutunut, huolimatta siitä, että ei edes ole kovin kaukana Suomesta, ei etäisyydeltään, eikä maailman mittakaavassa kulttuuriltakaan (Keski-Eurooppa). Sen jälkeen sitten muutin toiseen maahan (Etelä-Eurooppa), jonne yhtäkkiä sopeuduinkin paremmin, joten ulkomaille muutto itsessään ei ollut huono idea. 

Minäkään en oikein ymmärrä tuota ”virhe” ajatusta tässä. Itsellä kun on sellainen mentaliteetti että elämässä kuuluu kokeilla asioita, mieltään saa muuttaa, saa vertailla. Enemmän se olisi virhe jos ei uskaltaisi mitään kokeilla siksi että pian ei ollutkaan hyvä juttu.

Tällä palstalla kysytään myös esim: milloin tajusit että naimisiinmeno / lapsen hankkiminen / omakotitaloon muuttaminen jne oli virhe?Menetkö naimisiinmenoa katuvien ketjuun kertomaan että sulla on onnellinen avioliitto? Tai, no sehän on kyllä tälle palstalle tyypillistä.

Juuri näin. :) En ymmärrä miksi tähän ketjuun pitää tulla hehkuttamaan onnistunutta ulkomaille muuttoa, kun lähtökohtaisesti tarkoituksena oli keskustella ja saada vertaistukea kipuiluun. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut viisi vuotta pois perheen kanssa ja ajatellut nyt muuttaa takaisin, mutta en minä tätä kyllä minään virheenä pidä että olemme muuttanut. En minä Suomessa sinne halua myöskään mistä lähdettiin, vaan uuteen paikkaan. Tämä on ollut hyvä kokemus, mutta Suomessa asumisessa on puolensa. Tosin jos ei olisi lapsia niin muuttaisin jonnekkin kolmanteen maahan enkä Suomeen. Ei vaan viitsi lapsilta vaatia taas uutta kieltä.

Sinä et halua enää asua siinä maassa, missä olette ulkomailla asuneet, joten aiotte muuttaa takaisin Suomeen, mutta eri paikkakunnalle, missä aiemmin asuitte. Jos teillä ei olisi lapsia, muuttaisitte johonkin kolmanteen (random)maahan. Minä en ymmärrä tällaista juurettomuutta. Itse haluan juurtua kunnolla asuinpaikkaani. Muutin viisi vuotta sitten työn takia minulle täysin vieraaseen suureen kaupunkiin Suomessa ja monesti harmittaa, kun en vieläkään tunne tätä kaupunkia niin, että tietäisin, mistä täällä pidempään tai ehkä koko elämänsä asuneet puhuvat. En tiedä, opinko koskaan. Ei auta, vaikka opiskelisin karttaa, kun paikoilla ja asioilla on lempinimensä. Eniten olen oppinut paikallislehdistä.

Mitä ymmärtämistä siinä on? Olen muuttanut ensimmäisestä asuinkaupungistani 14-vuotiaana ja sen jälkeen muuttanut muutaman vuoden välein. Miten minusta mitenkään voisi edes tulla ihminen jolla on juuret, halusin tai en? Ei se ole ollenkaan missään paketissa valittavana mitä minulla on elämässäni. Enkä tunne olevani sellainen ihminen. En kärsi tästä, että olen vähän ulkopuolinen tarkkailija niiden keskellä jotka ovat kökkineet paikoillaan. Se on mielenkiintoista ja tavallaan turvallista, kun tulee epämukavia ihmissuhteita tai muuta ikävää, katoan maailmalle. Olen kasvanut tällaiseksi kiertolaiseksi ja huomaan että minulla on tarve vaihtaa maisemaa noin viiden vuoden välein. Ehkä olen luonteeltani jonkin sortin musta lainen tai nomadi. Jos lapsia ei olisi, kiertäisin kuin aroporo maailmaa, mutta heidän takiaan nyt lähinnä yritän hillitä menoa.

Tämä nyt on kauhean ympäripyöreä vastaus, mutta se hetki oli vaan jotenkin sellainen että koin saaneeni kaiken sen mitä ulkomailla asuessani halusinkin ja elämästä tuli arkista. Ajattelin, että mukavampi elää sitä arkea lapsuuden ja nuoruuden maisemissa, ihmisten kanssa joiden kanssa minulla on pitkään yhteistä historiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut viisi vuotta pois perheen kanssa ja ajatellut nyt muuttaa takaisin, mutta en minä tätä kyllä minään virheenä pidä että olemme muuttanut. En minä Suomessa sinne halua myöskään mistä lähdettiin, vaan uuteen paikkaan. Tämä on ollut hyvä kokemus, mutta Suomessa asumisessa on puolensa. Tosin jos ei olisi lapsia niin muuttaisin jonnekkin kolmanteen maahan enkä Suomeen. Ei vaan viitsi lapsilta vaatia taas uutta kieltä.

Sinä et halua enää asua siinä maassa, missä olette ulkomailla asuneet, joten aiotte muuttaa takaisin Suomeen, mutta eri paikkakunnalle, missä aiemmin asuitte. Jos teillä ei olisi lapsia, muuttaisitte johonkin kolmanteen (random)maahan. Minä en ymmärrä tällaista juurettomuutta. Itse haluan juurtua kunnolla asuinpaikkaani. Muutin viisi vuotta sitten työn takia minulle täysin vieraaseen suureen kaupunkiin Suomessa ja monesti harmittaa, kun en vieläkään tunne tätä kaupunkia niin, että tietäisin, mistä täällä pidempään tai ehkä koko elämänsä asuneet puhuvat. En tiedä, opinko koskaan. Ei auta, vaikka opiskelisin karttaa, kun paikoilla ja asioilla on lempinimensä. Eniten olen oppinut paikallislehdistä.

Mitä ymmärtämistä siinä on? Olen muuttanut ensimmäisestä asuinkaupungistani 14-vuotiaana ja sen jälkeen muuttanut muutaman vuoden välein. Miten minusta mitenkään voisi edes tulla ihminen jolla on juuret, halusin tai en? Ei se ole ollenkaan missään paketissa valittavana mitä minulla on elämässäni. Enkä tunne olevani sellainen ihminen. En kärsi tästä, että olen vähän ulkopuolinen tarkkailija niiden keskellä jotka ovat kökkineet paikoillaan. Se on mielenkiintoista ja tavallaan turvallista, kun tulee epämukavia ihmissuhteita tai muuta ikävää, katoan maailmalle. Olen kasvanut tällaiseksi kiertolaiseksi ja huomaan että minulla on tarve vaihtaa maisemaa noin viiden vuoden välein. Ehkä olen luonteeltani jonkin sortin musta lainen tai nomadi. Jos lapsia ei olisi, kiertäisin kuin aroporo maailmaa, mutta heidän takiaan nyt lähinnä yritän hillitä menoa.

Tuli vielä mieleen, tapasin kerran eräässä syrjäisessä vuoristokylässä Australiassa saksalaisen vanhemman miehen. Hän kertoi että oli kierrellyt maailmaa ja asettunut sitten sinne asumaan. Se oli hieno paikka. Kookaburria ja kenguruita. Kerroin että asun Suomessa (silloin asuin) ja siihen hän hymähti että no jossainhan sitä on asuttava. Minusta on hauska ajatella että tällä hetkellä en tiedä missä asun kun olen vanha. Maailmassa on niin mahtavia paikkoja. Tiedä vaikka jossain vuoristokylässä. :) täytyyhän sitä katsella paikkoja että tietää mikä on paras.

Sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai te vastaajat ymmärrätte, että kysymys on tarkoitettu niille, jotka kokevat sen olevan /olleen virhe. IHmisiä on moneen junaan, ja kyllähän sitä elämässä virheitä tehdään, vaikkette juuri te.

Ap kaivannee vertaistukea.

Kyllä realistisen kuvan saamiseen on hyvä myos tuoda esiin, että (valta)osa muuttajista EI kadu. Muuten joku voi lukea ketjua ja kuvitella, että muuttaminen on aina virhe. Ehkä ap:kin osaa suhteuttaa omat ongelmat ja kaipuut paremmin, jos kuulee että muilla menee hyvin - ehkä sitä omaakin asennetta tai tilannetta voisi muuttaa niin että pääsisi siihen joukkoon.

Itse muutin suomesta 3 vuotta sitten, ainoa harmituksen aihe on etten muuttanut aiemmin. itselläni auttaa ettei suomessa ole juuri mitään mitä kaipaisin  - sielläkään ei ollut minkäänlaisia tukiverkkoja tai läheisiä, kun muutin jo suomivuosina useamman kerran kaupunkia. Suomeen jäi tasan yksi ystävä, jonka kanssa on asuttu satojen km päässä toisistamme jo viimeiset 20 vuotta. Eli yhteyttä on ennenkin pidetty lähinnä sähkoisesti. Muuttamisesta on seurannut vain hyvää - tupla palkka, halvemmat elinkustannukset, parempi sää, paremmat yhteiskunnan palvelut, jne. 

Mikä maa?

Minulla side maahan on side läheisiin ihmisiin. Kun jossain vaiheessa vanha (ja perään katsottava) sukulaiseni nukkuu pois, ei mikään paikka pidättele.

Vierailija kirjoitti:

Muutin vuoden 2015 alussa ja olen asunut parissa eri maassa. En ole kertaakaan katunut, etenkään sen jälkeen kun sain lapsen. Elämä on helpompaa ja rennompaa. On lämmin suurimman osan aikaa vuodesta ja aurinko paistaa. Ihmiset ovat lapsirakkaita ja lapsen kasvatukseen liittyy tietty rentous. Ravintolat ovat iltaisin täynnä lapsiperheitä eikä ole mikään ongelma, jos lapsesta lähtee vaikka vähän ääntä tai äiti juo ruuan kanssa lasin viiniä. Kukaan ei tee tästä lasua. Palkka on huomattavasti parempi, elintaso korkeampi ja kustannustaso alhaisempi. yhteiskunta ei ole läheskään niin edistyksellinen kuin suomessa eikä ole sähköisiä palveluita, mutta ei se häiritse. 

Mikä maa?

Kiinnostaa yhtälö korkeampi palkka, elintaso parempi (materiaalinenko?) eikä sähköisiä palveluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut viisi vuotta pois perheen kanssa ja ajatellut nyt muuttaa takaisin, mutta en minä tätä kyllä minään virheenä pidä että olemme muuttanut. En minä Suomessa sinne halua myöskään mistä lähdettiin, vaan uuteen paikkaan. Tämä on ollut hyvä kokemus, mutta Suomessa asumisessa on puolensa. Tosin jos ei olisi lapsia niin muuttaisin jonnekkin kolmanteen maahan enkä Suomeen. Ei vaan viitsi lapsilta vaatia taas uutta kieltä.

Sinä et halua enää asua siinä maassa, missä olette ulkomailla asuneet, joten aiotte muuttaa takaisin Suomeen, mutta eri paikkakunnalle, missä aiemmin asuitte. Jos teillä ei olisi lapsia, muuttaisitte johonkin kolmanteen (random)maahan. Minä en ymmärrä tällaista juurettomuutta. Itse haluan juurtua kunnolla asuinpaikkaani. Muutin viisi vuotta sitten työn takia minulle täysin vieraaseen suureen kaupunkiin Suomessa ja monesti harmittaa, kun en vieläkään tunne tätä kaupunkia niin, että tietäisin, mistä täällä pidempään tai ehkä koko elämänsä asuneet puhuvat. En tiedä, opinko koskaan. Ei auta, vaikka opiskelisin karttaa, kun paikoilla ja asioilla on lempinimensä. Eniten olen oppinut paikallislehdistä.

Mitä ymmärtämistä siinä on? Olen muuttanut ensimmäisestä asuinkaupungistani 14-vuotiaana ja sen jälkeen muuttanut muutaman vuoden välein. Miten minusta mitenkään voisi edes tulla ihminen jolla on juuret, halusin tai en? Ei se ole ollenkaan missään paketissa valittavana mitä minulla on elämässäni. Enkä tunne olevani sellainen ihminen. En kärsi tästä, että olen vähän ulkopuolinen tarkkailija niiden keskellä jotka ovat kökkineet paikoillaan. Se on mielenkiintoista ja tavallaan turvallista, kun tulee epämukavia ihmissuhteita tai muuta ikävää, katoan maailmalle. Olen kasvanut tällaiseksi kiertolaiseksi ja huomaan että minulla on tarve vaihtaa maisemaa noin viiden vuoden välein. Ehkä olen luonteeltani jonkin sortin musta lainen tai nomadi. Jos lapsia ei olisi, kiertäisin kuin aroporo maailmaa, mutta heidän takiaan nyt lähinnä yritän hillitä menoa.

Tuli vielä mieleen, tapasin kerran eräässä syrjäisessä vuoristokylässä Australiassa saksalaisen vanhemman miehen. Hän kertoi että oli kierrellyt maailmaa ja asettunut sitten sinne asumaan. Se oli hieno paikka. Kookaburria ja kenguruita. Kerroin että asun Suomessa (silloin asuin) ja siihen hän hymähti että no jossainhan sitä on asuttava. Minusta on hauska ajatella että tällä hetkellä en tiedä missä asun kun olen vanha. Maailmassa on niin mahtavia paikkoja. Tiedä vaikka jossain vuoristokylässä. :) täytyyhän sitä katsella paikkoja että tietää mikä on paras.

Sama

Alapeukku saksalaisen hymähdykselle. Kierrettyään maailmaa hän ei ollut oppinut ymmärtämään, että puitteet eivät ole olennaiset, vaan se, missä sydän viihtyy.

Me asutaan kahdessa maassa, joista Suomi on toinen. Koronatilanteen pahentuessa mies oli vielä siinä toisessa maassa, työpaikalle ei saanut enää mennä kukaan vaan kaikki määrättiin etätöihin. Oli siis asunnollamme yksin. Pääsi sitten onneksi viime tingassa Suomeen. Takaisin ei ole menemistä ainakaan ennen elokuun loppua. Ihanaa, sama palkka juoksee vaikka ollaan Suomessa mökillä 😀

Pesti on väliaikainen. Vielä vajaa vuosi tai jos haluaa jatkaa, siihen lisää kaksi vuotta.

Ei ole mitään haluja muuttaa kokonaan ulkomaille eikä varsinkaan pysyvästi. Tällainen tuntuu meille ihannetilanteelta - tai tuntuisi ilman koronaa. Tosin nythän me hyödymme sikäli että 5 viikon kesäloman sijaan mieskin saa olla kotona ja mökillä monta kuukautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän on nyt kyylä johdatteleva tuo kysymys, että ikäänuin ulkomaille muutto olisi aina virhe, ja vain sen tajuamisen ajankohta vaihtelee. 

Olen siis itse asunut maassa, johon en todellakaan sopeutunut, huolimatta siitä, että ei edes ole kovin kaukana Suomesta, ei etäisyydeltään, eikä maailman mittakaavassa kulttuuriltakaan (Keski-Eurooppa). Sen jälkeen sitten muutin toiseen maahan (Etelä-Eurooppa), jonne yhtäkkiä sopeuduinkin paremmin, joten ulkomaille muutto itsessään ei ollut huono idea. 

Minäkään en oikein ymmärrä tuota ”virhe” ajatusta tässä. Itsellä kun on sellainen mentaliteetti että elämässä kuuluu kokeilla asioita, mieltään saa muuttaa, saa vertailla. Enemmän se olisi virhe jos ei uskaltaisi mitään kokeilla siksi että pian ei ollutkaan hyvä juttu.

Tällä palstalla kysytään myös esim: milloin tajusit että naimisiinmeno / lapsen hankkiminen / omakotitaloon muuttaminen jne oli virhe?Menetkö naimisiinmenoa katuvien ketjuun kertomaan että sulla on onnellinen avioliitto? Tai, no sehän on kyllä tälle palstalle tyypillistä.

Mietin just samaa ja tulin siihen lopputulokseen, että itse asiassa noissa ketjuissa on varmasti monta viestiä, joissa hehkutetaan omaa 4000 vuotta kestänyttä avio-onneaan tai ihanaa mullantuoksuista okt-elämää. Koska ihmiset.

Koska ihmiset, MITA? 

Itse olen asunut kahdessa eri maassa Suomen lisäksi. Nyt teen muuttoa takaisin Suomeen.

Itselläni se oli ainakin se että täällä ulkomailla minulla ei oikein tunnu olevan mitään muuta kuin työ. Elämäni on töissä käymistä, ja vaikka ystäviäkin löytyy, he ovat sellaisia hyvän päivän ystäviä, keiden kanssa nähdään kerran kuussa ja pintapuolisesti vaihdetaan kuulumiset.

Perhe ja aidot ystävät ovat Suomessa. Tuntuu että kaikki on jäänyt sinne ja täällä on vain työ. Isolta virheeltä kaikki tuntui siinä vaiheessa kun ex-mieheni hyökkäsi väkivalloin kimppuuni ja asunnostamme henkeni edestä paetessani olin täysin yksin, ilman tukiverkkoa, kodittomana ulkomailla. Keräsin kuitenkin itseni tuolloin ja päätin jäädä tähän asuinmaahani. Jonkin ajan päästä sairastuin itse vakavasti, jälleen ilman turvaverkkoa ja kaikesta piti selvitä yksin.

Olen nyt toipumassa pikkuhiljaa ja nyt kun on voimia, olen pystynyt järjestellä muuttoa ja tällä viikolla onkin paluu takaisin Suomeen. Vähän haikeahko fiilis juu, mutta kotona odottaa tukiverkosto, läheiset ystävät ja veli. Odotan sitä todella innolla, että voi taas pitää vaikkapa grilli-iltaa oikeiden ystävien kanssa. Duunikin järjestyi.

En sano että jäisin Suomeen ikuisiksi ajoiksi, voisin hyvinkin lähteä uudestaan ulkomaille. Mutta tällä hetkellä sydän vetää kotiin. Koti-ikävä on hurja.

Kun tapasin 20 vuotta siellä asuneen suomalaisnaisen, jonka lapset ei puhuneet suomea.

Muutin Suomeen puolen vuoden sisällä. Joskus mietitytti, kun siellä oli ihan kivaa ja hyvä työ. En vaan pystynyt kuvitteleen, että mun lapset ei pystyisi puhuun mun sukulaisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kun tapasin 20 vuotta siellä asuneen suomalaisnaisen, jonka lapset ei puhuneet suomea.

Muutin Suomeen puolen vuoden sisällä. Joskus mietitytti, kun siellä oli ihan kivaa ja hyvä työ. En vaan pystynyt kuvitteleen, että mun lapset ei pystyisi puhuun mun sukulaisten kanssa.

No tuo oli kyllä huono syy muuttaa. Aivan kyseisen naisen tyhmyyttä ja laiskuutta. Mikään ei tuohon pakota. Omassa asuinympäristössäni on onnistunut aivan hyvin mm. sellaiset yhdistelmät että lapset puhuvat latviaa, portugalia, ranskaa ja englantia. Tai japania, hollantia, ranskaa ja englantia. Ja kyllä, suomea, ranskaa ja englantia. Kyllähän se vaatii vanhemmilta jaksamista, viitsimistä ja johdonmukaisuutta, mutta ei todellakaan ole mikään mahdottomuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ehkä osaa ihan samaan tilanteeseen asettua kuin AP mutta olen kokenut haikeutta ja koti-ikävää aika ajoin. Isoin oli tietysti kun menin naimisiin ja tiesin etten voi vain tehdä päätöstä itsekseni esim Suomeen muutosta. Tosin meillä molemmilla on asiat hyvin joten ei tee mieli repäistä ja muuttaa uuteen maahan tai Suomeen, tämä tosin voi vielä muuttua. Mietin vain että jos AP mielestä muutto oli virhe kun lapsi syntyi niin oliko miehesi myös suomesta vai? Mikäli ei niin ehkä tässä on kyse vain kriisistä mitä moni uusi vanhempi käy läpi koska jos et olisi ikinä muuttanut olisitko saanut lastasi jos tapasit miehesi ulkomailla? Ehkä tämä alkushokki helpottaa kun lapsi kasvaa ja pystyt näkemään silloisen päätöksesi hyvät puolet.

Mieheni on ulkomaalainen :) Ap

Asutteko ns molemmille kolmannessa maassa vai onko miehelläsi sukua lähellä? Jos kyllä olisiko heistä vaikka tukiverkkoa jos suhdetta voisi lähentää vaikkeivät he sinun lapsuuden perhettä ole? Meillä tilanne ettei kummallakaan ole sukua tässä maassa joten lasten kanssa joutuisimme pohtimaan tätä tilannetta varmasti uudelleen. Oletko keskustellut miehen kanssa tilanteesta, onko hän avoin esim suomeen muuton kanssa? Jos ei olisiko mahdollista viettää lomat Suomessa ja jos olet kotona niin sinä lasten kanssa ilman miestä?

En pysty mitenkään ajattelemaan virheeksi muuttoamme ulkomaille, sillä se on antanut meille niin paljon hyvää, sekä aineellista, että henkistä. Jo sekin on ollut iso asia, että on pystynyt lähtemään ja muuttamaan kauas toiseen kulttuuriin, ja nähnyt sen, että pärjää. Vaikka ajoittain onkin ikävä Suomeen, niin se on tavallaan ikävää menneisyyteen. Se Suomi mistä lähdettiin on muuttunut, ja Suomi on erilainen tänään.

Sama fiilis. Siis, ettei Englanti tunnu vieläkään kodilta vaikka olen perheeni kanssa asunut täällä kolmessa eri kaupungissa vuodesta 2006. Varmaankin on myös omasta asenteesta kiinni, kun kaikki tuppaa nykyisin ärsyttämään. Aikani (vuosia) yritin kaikin tavoin sopeutua ja olla maassa maan tavalla. Mutta sitten totesin, että vaikka päälläni seisoisin, tulen ikuisesti olemaan ulkopuolinen tässä kulttuurissa (as I wasn't born and bred British).

Ap:n kysymykseen vastatakseni: noin vuonna 2012 tajusin tehneeni virheen. Ja täällä ollaan vieläkin. Suomeen muutto on ollut harkinnassa tai vaihtoehtoisesti Skotlanti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän on nyt kyylä johdatteleva tuo kysymys, että ikäänuin ulkomaille muutto olisi aina virhe, ja vain sen tajuamisen ajankohta vaihtelee. 

Olen siis itse asunut maassa, johon en todellakaan sopeutunut, huolimatta siitä, että ei edes ole kovin kaukana Suomesta, ei etäisyydeltään, eikä maailman mittakaavassa kulttuuriltakaan (Keski-Eurooppa). Sen jälkeen sitten muutin toiseen maahan (Etelä-Eurooppa), jonne yhtäkkiä sopeuduinkin paremmin, joten ulkomaille muutto itsessään ei ollut huono idea. 

Minäkään en oikein ymmärrä tuota ”virhe” ajatusta tässä. Itsellä kun on sellainen mentaliteetti että elämässä kuuluu kokeilla asioita, mieltään saa muuttaa, saa vertailla. Enemmän se olisi virhe jos ei uskaltaisi mitään kokeilla siksi että pian ei ollutkaan hyvä juttu.

Tällä palstalla kysytään myös esim: milloin tajusit että naimisiinmeno / lapsen hankkiminen / omakotitaloon muuttaminen jne oli virhe?Menetkö naimisiinmenoa katuvien ketjuun kertomaan että sulla on onnellinen avioliitto? Tai, no sehän on kyllä tälle palstalle tyypillistä.

Mietin just samaa ja tulin siihen lopputulokseen, että itse asiassa noissa ketjuissa on varmasti monta viestiä, joissa hehkutetaan omaa 4000 vuotta kestänyttä avio-onneaan tai ihanaa mullantuoksuista okt-elämää. Koska ihmiset.

Koska ihmiset, MITA? 

Koska sellaisia ihmiset ovat.

Vierailija kirjoitti:

Sama fiilis. Siis, ettei Englanti tunnu vieläkään kodilta vaikka olen perheeni kanssa asunut täällä kolmessa eri kaupungissa vuodesta 2006. Varmaankin on myös omasta asenteesta kiinni, kun kaikki tuppaa nykyisin ärsyttämään. Aikani (vuosia) yritin kaikin tavoin sopeutua ja olla maassa maan tavalla. Mutta sitten totesin, että vaikka päälläni seisoisin, tulen ikuisesti olemaan ulkopuolinen tässä kulttuurissa (as I wasn't born and bred British).

Ap:n kysymykseen vastatakseni: noin vuonna 2012 tajusin tehneeni virheen. Ja täällä ollaan vieläkin. Suomeen muutto on ollut harkinnassa tai vaihtoehtoisesti Skotlanti.

Kiinnostuksesta vaan kysyn, että mikä niissä "maan tavoissa" tökki eniten ja millä lailla koit itsesi erilaiseksi? Minä en tunne enkä tiedä ketään brittiä, enkä ole koskaan käynyt siellä, niin tuo on ihan vieras maailma minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai te vastaajat ymmärrätte, että kysymys on tarkoitettu niille, jotka kokevat sen olevan /olleen virhe. IHmisiä on moneen junaan, ja kyllähän sitä elämässä virheitä tehdään, vaikkette juuri te.

Ap kaivannee vertaistukea.

Kyllä kyllä, mutta oikeasti aika harva ulkomailla asuva entinen suomalainen viettää aikaan suomalaisella Vauva Aihe vapaa-palstalla. Ainakin niillä, jotka ovat vuosikausia ulkomailla asuneet, tuskin on hinkua olla täällä palstailemassa, koska uusi elämä on siellä uudessa kotimaassa.

Olet väärässä. Tämä on tapa pitää yllä suomenkielen kirjoitustaitoa. Ja on myös mielenkiintoista seurata, kuinka erilaista elämää Suomessa eletään. Samoin on mielenkiintoista löytää uusia juttuja kielestä, sillä sekin tietysti kehittyy. Eli äidinkielessäni on nykyään minulle paljon vieraita sanoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama fiilis. Siis, ettei Englanti tunnu vieläkään kodilta vaikka olen perheeni kanssa asunut täällä kolmessa eri kaupungissa vuodesta 2006. Varmaankin on myös omasta asenteesta kiinni, kun kaikki tuppaa nykyisin ärsyttämään. Aikani (vuosia) yritin kaikin tavoin sopeutua ja olla maassa maan tavalla. Mutta sitten totesin, että vaikka päälläni seisoisin, tulen ikuisesti olemaan ulkopuolinen tässä kulttuurissa (as I wasn't born and bred British).

Ap:n kysymykseen vastatakseni: noin vuonna 2012 tajusin tehneeni virheen. Ja täällä ollaan vieläkin. Suomeen muutto on ollut harkinnassa tai vaihtoehtoisesti Skotlanti.

Kiinnostuksesta vaan kysyn, että mikä niissä "maan tavoissa" tökki eniten ja millä lailla koit itsesi erilaiseksi? Minä en tunne enkä tiedä ketään brittiä, enkä ole koskaan käynyt siellä, niin tuo on ihan vieras maailma minulle.

Ehkä kyse ei ole niinkään siitä, että täkäläinen kulttuuri olisi jotenkin erityisen ärsyttävä (kaikissa kulttuureissa on varmasti hyviä ja huonoja puolia), vaan siitä, etten vain sopeudu ajan kulusta huolimatta (pahoittelen jos pilkut on vähän miten sattuu, kun en oikein muista pilkkusääntöjä). Sanoisinko, että jonkinlainen epäaitous, epälojaalisuus ja pinnallisuus tökkii pahasti. On ollut niin pirun vaikeaa ulkomaalaisena luoda merkityksellisiä ystävyyssuhteita täkäläisten kanssa. Joskus on tuntunut siltä, että he sietävät minua ainoastaan niin kauan kuin kokevat hyötyvänsä minusta jotenkin.

Tai kenties englantilaiset sietävät erilaisuutta huonosti. Toisaalta tätä asennetta löytynee nykyisin maasta kuin maasta, koska siirtolaisvastaisuus vaikuttaisi olevan yleisesti kasvussa (Suomessakin). Täällä Briteissä poliitikot ovat aktiivisesti muokanneet retoriikallaan siirtolaisista (ja EU:sta) syntipukkeja ongelmaan kuin ongelmaan jo yli kymmenen vuoden ajan (kauan ennen Brexit-ilmiötä). Siirtolaispolitiikka on ollut suunnitelmallisen kyynistä eli tarkoituksellisesti on pyritty vaikeuttamaan siirtolaisten integroitumista brittiläiseen yhteiskuntaan. The hostile environment -sisäpolitiikka aloitettiin vuonna 2012 Theresa Mayn ollessa sisäministeri. Tämä vihamielisyys on sitten heijastunut maan johdosta ruohonjuuritasolle. Mahdollisesti syvä tympääntymiseni johtuu jatkuvasta torjutuksi tulemisen ja ulkopuolisuuden kokemuksesta. Oman elämän rakentaminen on ollut niin uskomattoman vaikeaa sekä taloudellisesti että sosiaalisesti.

Brexit kuvastaa hyvin omaa kokemustani ja käsitystäni tämän kansan perusluonteesta, joka on sekoitus korostettua itsekeskeisyyttä, häikäilemätöntä oman edun tavoittelua sekä käsittämätöntä epäpätevyyttä, kuten myös esimerkiksi Covid 19 kriisin hoidossa (kaikki luonnollista seurausta jonkinlaisesta totaalisesta nöyryyden puutteesta ja haluttomuudesta oppia muilta, varsinkaan vierailta kulttuureilta). 

Ymmärrän nyt olleeni hyvin naiivi vuonna 2001, kun muutin tulevan mieheni kanssa Suomesta ensin neljäksi ja puoleksi vuodeksi Belgiaan ja sieltä sitten Englantiin. Sokean naiivisti uskoin 'globaaliin yhteiskuntaan', jossa olisin yhdenvertainen ja tervetullut missä vain. Voin oman kokemukseni perusteella sanoa sen olevan huuhaata. Ihan naurattaa, että joskus näin ajattelin. 

Käyttäjä34398 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama fiilis. Siis, ettei Englanti tunnu vieläkään kodilta vaikka olen perheeni kanssa asunut täällä kolmessa eri kaupungissa vuodesta 2006. Varmaankin on myös omasta asenteesta kiinni, kun kaikki tuppaa nykyisin ärsyttämään. Aikani (vuosia) yritin kaikin tavoin sopeutua ja olla maassa maan tavalla. Mutta sitten totesin, että vaikka päälläni seisoisin, tulen ikuisesti olemaan ulkopuolinen tässä kulttuurissa (as I wasn't born and bred British).

Ap:n kysymykseen vastatakseni: noin vuonna 2012 tajusin tehneeni virheen. Ja täällä ollaan vieläkin. Suomeen muutto on ollut harkinnassa tai vaihtoehtoisesti Skotlanti.

Kiinnostuksesta vaan kysyn, että mikä niissä "maan tavoissa" tökki eniten ja millä lailla koit itsesi erilaiseksi? Minä en tunne enkä tiedä ketään brittiä, enkä ole koskaan käynyt siellä, niin tuo on ihan vieras maailma minulle.

Ehkä kyse ei ole niinkään siitä, että täkäläinen kulttuuri olisi jotenkin erityisen ärsyttävä (kaikissa kulttuureissa on varmasti hyviä ja huonoja puolia), vaan siitä, etten vain sopeudu ajan kulusta huolimatta (pahoittelen jos pilkut on vähän miten sattuu, kun en oikein muista pilkkusääntöjä). Sanoisinko, että jonkinlainen epäaitous, epälojaalisuus ja pinnallisuus tökkii pahasti. On ollut niin pirun vaikeaa ulkomaalaisena luoda merkityksellisiä ystävyyssuhteita täkäläisten kanssa. Joskus on tuntunut siltä, että he sietävät minua ainoastaan niin kauan kuin kokevat hyötyvänsä minusta jotenkin.

Tai kenties englantilaiset sietävät erilaisuutta huonosti. Toisaalta tätä asennetta löytynee nykyisin maasta kuin maasta, koska siirtolaisvastaisuus vaikuttaisi olevan yleisesti kasvussa (Suomessakin). Täällä Briteissä poliitikot ovat aktiivisesti muokanneet retoriikallaan siirtolaisista (ja EU:sta) syntipukkeja ongelmaan kuin ongelmaan jo yli kymmenen vuoden ajan (kauan ennen Brexit-ilmiötä). Siirtolaispolitiikka on ollut suunnitelmallisen kyynistä eli tarkoituksellisesti on pyritty vaikeuttamaan siirtolaisten integroitumista brittiläiseen yhteiskuntaan. The hostile environment -sisäpolitiikka aloitettiin vuonna 2012 Theresa Mayn ollessa sisäministeri. Tämä vihamielisyys on sitten heijastunut maan johdosta ruohonjuuritasolle. Mahdollisesti syvä tympääntymiseni johtuu jatkuvasta torjutuksi tulemisen ja ulkopuolisuuden kokemuksesta. Oman elämän rakentaminen on ollut niin uskomattoman vaikeaa sekä taloudellisesti että sosiaalisesti.

Brexit kuvastaa hyvin omaa kokemustani ja käsitystäni tämän kansan perusluonteesta, joka on sekoitus korostettua itsekeskeisyyttä, häikäilemätöntä oman edun tavoittelua sekä käsittämätöntä epäpätevyyttä, kuten myös esimerkiksi Covid 19 kriisin hoidossa (kaikki luonnollista seurausta jonkinlaisesta totaalisesta nöyryyden puutteesta ja haluttomuudesta oppia muilta, varsinkaan vierailta kulttuureilta). 

Ymmärrän nyt olleeni hyvin naiivi vuonna 2001, kun muutin tulevan mieheni kanssa Suomesta ensin neljäksi ja puoleksi vuodeksi Belgiaan ja sieltä sitten Englantiin. Sokean naiivisti uskoin 'globaaliin yhteiskuntaan', jossa olisin yhdenvertainen ja tervetullut missä vain. Voin oman kokemukseni perusteella sanoa sen olevan huuhaata. Ihan naurattaa, että joskus näin ajattelin. 

Kiinnostava kirjoitus, kiitos siitä. Tunnista siitä omiakin tuntemuksiani.

Oletko joskus palaamassa Suomeen?

T. Eri