Käyttäjä34398

Hei Ap,

Ryhdyin eilen mielenkiinnolla lukemaan tätä ketjua. Luettuani n. 23 ensimmäistä sivua viestejä, hyppäsin tuoreimpiin viesteihisi nähdäkseni kuinka nykyään voit.

On todella hienoa todeta, että olet päässyt henkisesti irtautumaan ex-miehestäsi. Suhteenne ei todellakaan vaikuttanut olevan terveellä pohjalla. Minusta vahvasti vaikuttaisi siltä, että hänen käytöksensä täyttäisi narsistisen persoonallisuushäiriön tunnusmerkkejä kuten esim. sinun eristäminen muista (lakkasit pitämästä yhteyttä ystäviisi hänen mustasukkaisuutensa ja räyhäämisensä seurauksena), syyllistäminen (sinä olet/olit syypää kaikkeen ja hänessä ei ole/ollut vikaa), kaiken vastuun väistäminen (esim. taloudellisesti, kun ei osallistunut lastensa menoihin sekä emotionaalisesti, kun ei suostunut ottamaan vastuuta siitä, että hän kohteli sinua kaltoin), jälkikasvun eriarvoisesti kohtelu (yksi nostetaan jalustalle (Golden Boy/Girl) ja muut kokevat huonompaa kohtelua), taloudellinen sekä seksuaalinen hyväksikäyttö, sopimusten ja rajojen rikkominen, sinun tahallinen vedättäminen  ja heikentäminen, antaen epäselviä ja ristiriitaisia viestejä ja merkkejä siitä, missä oikein mennään (varsinkin eroprosessin alkuaikoina).

Pahoittelen, etten ole lukenut koko ketjua. On hyvin mahdollista, että joku toinen on näistä asioista jo aiemmin kirjoittanut. Olen itse kahden vakavasti persoonallisuushäiriöisen yli viisikymppinen jälkeläinen. Minua on auttanut suuresti se, että hankin kaiken mahdollisen tiedon näistä persoonallisuushäiriöistä. Jos luet englanninkielistä tekstiä, netistä löytää paljon tietoa ja hyviä neuvoja siihen, miten suojautua mahdollisimman tehokkaasti näiden tyyppien aggressioilta (suoraan sanottuna, väkivallalta).

Kiitos arvokkaasta ketjusta, josta on ollut monelle varmasti korvaamatonta apua ja tukea.

t. vanhempi nainen maailmalta

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä34398 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palle Rundqvist kirjoitti:

Käyttäjä34398 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos esimerkiksi ehdotat jotain omasta mielestäsi hienoa ideaa englantilaiselle (vaikkapa jostain yhteisestä projektista), he voivat pintapuolisesti reagoida ehdotukseesi todella positiivisesti ("Lovely! A great idea! Absolutely, let's do it!").

Ruotsalaiset tekee samaa monesti. Ikään kuin erimielisyyttä olisi hirveä synti sanoa ääneen. "Nja, det låter bra." tarkoittaa suomeksi "Ei tule tapahtumaan tällä vuosituhannella, jos se vaan minusta on kiinni."

Suomalaisten tapa sanoa kaikki todella suoraan on outoa ja töykeää. Omakohtainen kokemukseni ruotsalaisista ja englantilaisista on toista luokkaa. Minut ainakin ottavat mukaan ja kyselevät mielipidettä, kuulumisia ja ottavat hyvällä tavalla tosissaan ja ryhdytään yhdessä toimeen. Kai se on itsestä kiinni, mutta suomalaisena epätyypilliseen tapaan en ole sanomassa kaikkea suoraan negatiiviseen säsvyyn vaan olen kohtelias ja keskustelen ihmisten kanssa.

On kiva kuulla positiivisista kokemuksistasi. Tosin selkeä kommunikointi ei mielestäni automaattisesti tarkoita epäkohteliasta, töykeää ja vastapuolen rajoja rikkovaa käytöstä. 

Oletko asunut Englannissa pidemmänkin aikaa?

Ruotsissa pari vuotta ja edelleen olen ruotsalaisten kanssa tekemisissä työn kautta. Englannissa olen asunut kohta viisi vuotta. Tuon lisäksi on ystäviä molemmissa maissa, joten ehkä sekin vaikuttaa miksi koen suomalaiset juroina ja tylyinä.

Vaikuttaisit olevan sosiaalisesti lahjakkaampi kuin minä. Joskus koen, että the English culture and I are a bad match. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tapasin 20 vuotta siellä asuneen suomalaisnaisen, jonka lapset ei puhuneet suomea.

Muutin Suomeen puolen vuoden sisällä. Joskus mietitytti, kun siellä oli ihan kivaa ja hyvä työ. En vaan pystynyt kuvitteleen, että mun lapset ei pystyisi puhuun mun sukulaisten kanssa.

No tuo oli kyllä huono syy muuttaa. Aivan kyseisen naisen tyhmyyttä ja laiskuutta. Mikään ei tuohon pakota. Omassa asuinympäristössäni on onnistunut aivan hyvin mm. sellaiset yhdistelmät että lapset puhuvat latviaa, portugalia, ranskaa ja englantia. Tai japania, hollantia, ranskaa ja englantia. Ja kyllä, suomea, ranskaa ja englantia. Kyllähän se vaatii vanhemmilta jaksamista, viitsimistä ja johdonmukaisuutta, mutta ei todellakaan ole mikään mahdottomuus.

Jos ulkosuomalainen vanhempi ei opeta äidinkieltään lapselleen tai lapsilleen, ei se välttämättä johdu laiskuudesta tai tyhmyydestä. En vetäisi johtopäätöksiä toisten valinnoista tietämättä niiden taustoista. Jotkut ovat saattaneet pois muuttaessaan jättää taakseen niin rankkoja (traumaattisia) kokemuksia, etteivät pysty siirtämään kulttuuriperintöään jälkikasvulleen vaikka periaatteessa haluaisivatkin. 

Vierailija kirjoitti:

Palle Rundqvist kirjoitti:

Käyttäjä34398 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos esimerkiksi ehdotat jotain omasta mielestäsi hienoa ideaa englantilaiselle (vaikkapa jostain yhteisestä projektista), he voivat pintapuolisesti reagoida ehdotukseesi todella positiivisesti ("Lovely! A great idea! Absolutely, let's do it!").

Ruotsalaiset tekee samaa monesti. Ikään kuin erimielisyyttä olisi hirveä synti sanoa ääneen. "Nja, det låter bra." tarkoittaa suomeksi "Ei tule tapahtumaan tällä vuosituhannella, jos se vaan minusta on kiinni."

Suomalaisten tapa sanoa kaikki todella suoraan on outoa ja töykeää. Omakohtainen kokemukseni ruotsalaisista ja englantilaisista on toista luokkaa. Minut ainakin ottavat mukaan ja kyselevät mielipidettä, kuulumisia ja ottavat hyvällä tavalla tosissaan ja ryhdytään yhdessä toimeen. Kai se on itsestä kiinni, mutta suomalaisena epätyypilliseen tapaan en ole sanomassa kaikkea suoraan negatiiviseen säsvyyn vaan olen kohtelias ja keskustelen ihmisten kanssa.

On kiva kuulla positiivisista kokemuksistasi. Tosin selkeä kommunikointi ei mielestäni automaattisesti tarkoita epäkohteliasta, töykeää ja vastapuolen rajoja rikkovaa käytöstä. 

Oletko asunut Englannissa pidemmänkin aikaa?

Vierailija kirjoitti:

Tää menee vähän ohi aiheen, mutta haluan silti jakaa.

Todella moni katuu muuttoa seuraavanlaisista syistä: ei ole tukiverkkoa, ei tunne kuuluvansa minnekään, ystävyyssuhteet ovat pinnallisia yms. Mulla on täysin samanlainen tilanne täällä Suomessa, vaikka olen syntynyt ja asunut täällä koko ikäni. Mun on vieläkin todella vaikea päästä sisään tähän kulttuuriin ja muodostaa merkityksellisiä läheisiä ihmissuhteita. Tuntuu, että jokainen vain kierii omassa p*skassaan eikä näe omaa napaansa pidemmälle. Minä mukaan lukien.

Teoriassa joo mulla asuu vanhemmat ja sisarukset täällä. Mutta jos alkaisin lisääntymään, niin olen tietoinen, ettei heistä mitään tukiverkkoa saa. Kerran vuodessa voisi ehkä saada hoitoapua. Läheisen auttaminen ei oikein istu suomalaiseen kulttuuriin. Tai sitten se vika on mun lähipiirissä.

Mielenkiintoista. Mahdollisesti kasvava itsekeskeisyys ja yhteisöllisyyden rapautuminen on laajempi (ainakin individualistisesti suuntautuneiden yhteiskuntien) kehitys. Itse syytän uusliberalismia. Pidän sitä ihmiskunnan ideologisena syöpänä, joka on vuosikymmeniä etäännyttänyt ihmisiä toisistaan ja nostaa rahan ja materian jalustalle kaiken muun yläpuolelle ja edelle.

Minäkin kaipaan yhteisöllisyyttä, mutta sitä on vaikea (muttei toivottavasti mahdotonta) löytää.