Lue keskustelun säännöt.
Voiko masentuneelle sanoa itsekeskeisyydestä?
25.05.2020 |
Lähipiirissäni on kaksi masennusta sairastavaa ihmistä. Molemmilla masennus on ns. keskivaikea eli eivät nyt varsinaisesti ole mitään laitos- tai vuodepotilaita, vaan pystyvät esimerkiksi käymään töissä normaalisti.
Tiedän, että itsekeskeisyys tietyllä tavalla kuuluu masennukseen ja ymmärrän, että masentunut on niin väsynyt ja omien ajatustensa tai elämäntilanteensa kanssa solmussa, että ei jaksa muita juuri ajatella. Silti näin läheisenä ihmisenä juuri se jatkuva itsestään puhuminen, omien (kerta toisensa jälkeen samojen) asioiden ruotiminen ja minimaalinen kiinnostus kenenkään toisen kuulumisista on todella raskasta. Huomaan jo vältteleväni näiden ihmisten tapaamista, koska näkemiset ovat aina niin turhauttavia.
Voiko asiasta huomauttaa masentuneelle?
Kommentit (85)
Voithan sinä siitä sanoa, mutta ongelma ei sillä poistu eikä tilanne ainakaan paremmaksi muutu. Masennukseen monella kuuluu se, että käpertyy itseensä, ei pääse tunteistaan tai ajatuksistaan yli eikä osaa suhteuttaa olotilaansa kokonaistilanteeseen. On niin paha olla itsessään, että toisten ongelmien kuuntelu kuormittaa liikaa. Sille ei voi mitään ja luultavasti hän tiedostaa sen itsekin, muttei pysty asiaa korjaamaan.
Eli parempi olla hiljaa vaan. Ota vähän etäisyyttä, jos siltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskivaikea masennus on kyllä todella vaikea ja lamaannuttava hyvin monelle. Itsekkyys kuuluu taudinkuvaan koska masentunut kääntyy itseensä ja sisällepäin , joten siitä valittaminen on yhtä typerää kuin valittaa alaraaja halvaantuneen tavasta käyttää pyörätuolia, kun kerran jalatkin on .
Vierailija kirjoitti:
Keskivaikea masennus on kyllä todella vaikea ja lamaannuttava hyvin monelle. Itsekkyys kuuluu taudinkuvaan koska masentunut kääntyy itseensä ja sisällepäin , joten siitä valittaminen on yhtä typerää kuin valittaa alaraaja halvaantuneen tavasta käyttää pyörätuolia, kun kerran jalatkin on .
Niinpä. Eli ap:n kysymys kuuluukin lähteäkö vain vai potkaista mennessään.
Vierailija kirjoitti:
Keskivaikea masennus on kyllä todella vaikea ja lamaannuttava hyvin monelle. Itsekkyys kuuluu taudinkuvaan koska masentunut kääntyy itseensä ja sisällepäin , joten siitä valittaminen on yhtä typerää kuin valittaa alaraaja halvaantuneen tavasta käyttää pyörätuolia, kun kerran jalatkin on .
Enpä ole kuullut alaraajahalvaantuneen vaativan, että vain hänen alaraajoistaan saa puhua. Eivätkä he odota muiden halvaantuvan kanssaan.
Harva sairaus on niin pitkä kuin masennus. Jonkin aikaa jokainen jaksaa tukea ja myötäelää. Mutta vuosien ja vuosikymmenien kesto tekee tehtävänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässäkin ketjussa näkee, että monet masentuneet olettavat muiden jaksavan ja kestävän mitä tahansa. Muuthan ovat terveitä, joten heidän kuuluu jaksaa kaikki.
Mutta ihmisiähän ei-masentuneetkin vain ovat. Heilläkin on rajat jaksamiselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä on hyvä että huomautat, itse ainakin haluaisin tietää jos yksi niistä harvoista keille asioistani puhun, ei kestäisi mua ja pitäisi itsekeskeisenä. Lakkaisin kyllä heti aidoista asioistani puhumisen, ja jatkossa voisimme puhua vaikka säästä, koronasta ja shoppailusta.
Jep, koettu on. Ystävyys ei sitten enää aidolta tunnukaan.
Minusta nimenomaan on aitoa ystävyyttä, että molemmat saavat puhua tunteistaan ja mieltään painavista asioista. En minä halua, että ystäväni joutuvat hiipimään herkkien tunteitteni ympärillä.
Pahimmassa vaiheessa ei tietysti tarvitse karuimmalla tavalla alkaa valittaa itsekeskeiyydestä ja samoista asioista jankkaamisesta, mutta on ihan reilua nätisti kertoa, että ystävyys on muuttunut liian yksipuoliseksi. Jos tuntuu siltä, että ei voi enää olla vain kuuntelevana korvana, eikö ole parempi kertoa se, kuin vain häipyä? Kuinka kauan teidän ystävienne pitäisi vain sinnitellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ihmettele lainkaan, että Ap:n kaveri on tuossa seurassa masentunut. Ap ei kuulosta mukavalta tyypiltä.
Masentunut todella pyörii oman napansa ympärillä, ei näe metsää puilta. Jos tästä mainitsee, menee se kuuroille korville. Läheisille todella raskasta, mutta on raskasta myös masentuneelle pyöriä samojen asioiden ympärillä uudestaan ja uudestaan. Voimia kaikille. Jos läheisen mielenterveys alkaa kärsiä lähellä olosta, kannattaa ottaa etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa teillä mielikuvat masentuneista. Eivät kaikki ole samanlaisia!
Itse olen kauan ollut masentunut, mutta en todellakaan puhu siitä ystävilleni tai sukulaisilleni. Harva edes tietää masennuksestani. Esitän normaalia ja hyvin se menee läpi.
En ymmärrä, miksi masentuneelle ei saisi sanoa itsekeskeisyydestä? Itselläni on krooninen ahdistuneisuushäiriö ja minusta on vain hyvä, jos ulkopuoliset sanovat että esim. vatvon huoliani liikaa. Se auttaa minua usein havahtumaan tilaani ja toimimaan eri tavalla. Kuitenkin se itsestä lähtevä, muutettu toimintatapa edistää toipumista. En sitten tiedä miten äärimmäisen loistava itsereflektiokyky teillä masentuneilla on, mutta minä ainakin sokeudun käytökselleni silloin kun ahdistaa. Siksi on vain hyvä, että läheiset välillä herättelevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On eriasteista masennusta. Todella syvää ja lievää ja siltä väliltä. Toinen ei pääse sängystä ylös toinen voi käydä töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskivaikea masennus on kyllä todella vaikea ja lamaannuttava hyvin monelle. Itsekkyys kuuluu taudinkuvaan koska masentunut kääntyy itseensä ja sisällepäin , joten siitä valittaminen on yhtä typerää kuin valittaa alaraaja halvaantuneen tavasta käyttää pyörätuolia, kun kerran jalatkin on .
Enpä ole kuullut alaraajahalvaantuneen vaativan, että vain hänen alaraajoistaan saa puhua. Eivätkä he odota muiden halvaantuvan kanssaan.
En ole myöskään kuullut minkään sairauden parantuvan ympäristön pyynnöllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa teillä mielikuvat masentuneista. Eivät kaikki ole samanlaisia!
Itse olen kauan ollut masentunut, mutta en todellakaan puhu siitä ystävilleni tai sukulaisilleni. Harva edes tietää masennuksestani. Esitän normaalia ja hyvin se menee läpi.
No tällaisia ystäviä suurin osa toivoisikin. Noiden puhuvien masentuneiden "virhe" on se, että he toivovat saavansa apua läheisiltään. Pahimmillaan saavat vain pettyä ja lisäksi rasittunut ystävä kaikkoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskivaikea masennus on kyllä todella vaikea ja lamaannuttava hyvin monelle. Itsekkyys kuuluu taudinkuvaan koska masentunut kääntyy itseensä ja sisällepäin , joten siitä valittaminen on yhtä typerää kuin valittaa alaraaja halvaantuneen tavasta käyttää pyörätuolia, kun kerran jalatkin on .
Enpä ole kuullut alaraajahalvaantuneen vaativan, että vain hänen alaraajoistaan saa puhua. Eivätkä he odota muiden halvaantuvan kanssaan.
En ole myöskään kuullut minkään sairauden parantuvan ympäristön pyynnöllä.
Ei masentuneen sairaus ole jatkuvasti omista ongelmista puhuminen, se on sairauden oire, johon voi jollain tasolla vaikuttaa. Alaraajahalvautunut ei voi kävellä, mutta voi silti valita liikkua mahdollisuuksien rajoissa.
Mulla on toistuva vakava masennus. Ei sitä diagnoosia tiedä muut kuin 2 kaveria, joihin tutustuin "hullujen huoneella".
Kuuntelen ja juttelen, en valita. Vakavasti masentuneenakin hymyilen ja kuuntelen. Joitain "kavereita" olemukseni silloin häiritsee ja tulee piikittelyä. Laitan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja hymyilen lisää tuolle ääliölle.
"Hullujen" kanssa sitten voi jutella rankemmista jutuista nauraen. Ei niillä jutuilla viitsi muita ahdistaa.
Riippuu varmaan persoonasta, mitä sille voi sanoa. Minulle voi sanoa mitä vaan rakentavaa kritiikkiä, jos pystyy perustelemaan asiansa. Parempi se kuin tuo piiloaggressio, jolla jotkut kohtelee, kun eivät oikein ymmärrä mistä hölmö hymyily ja ajoittainen poissaolevuus johtuu. Tyhmyydestä muutamien mielestä...
Olen itse masentunut. Minulle on ihan sama, sanooko joku minulle itsekeskeisyydestä vai ei, joten voit sanoa tuttavallesi tai olla sanomatta, ei se häneen vaikuta.
Pakko olla itsekeskeinen ja miettiä, onko enää mitään ulospääsyä työttömyydestä, sairaudesta ja veloista. Ei ole voimia muiden kuulumisiin nyt.
Tutulta kuulostaa monet näistä kommenteista. Minulla oli yksi kaveri, joka puhui ja puhui minulle tunteja päivässä tai lähetteli kymmeniä viestejä. Vuosikausia pyöri ne samat jutut. Ei antanut minulle edes suunvuoroa, tai sitten puhuminen sai vain lisäpotkua, jos minä sain kommentoitua jotain väliin. Oli pakko ottaa häneen etäisyyttä, koska minulla alkoi omakin mielenterveys olla vaarassa, kun jäin miettimään hänen juttujaan, ja hirveästi kului aikaa kuuntelemiseen ja viestittelyyn. Mutta minun kuulumiset hän yleensä ohitti, kun aina vatvoi niitä omia juttujaan. Aluksi oli huono omatunto, kun olin "hylännyt" ystäväni, mutta nyt olen vain helpottunut.
Mä en koskaan puhu asioistani, koska on vaikea selittää miksi vuosikaudet elämä on niin merkityksetöntä ja miten itkee aamuisin kun herää hengissä. Olen nykyään hiljaisempi, mutta se ei kai kenestäkään tee itsekästä.
En tiedä tuosta sanomisesta. Ehkä sanoisin, että on itsellä nyt raskasta, eikä oikein jaksa muiden ongelmia.
T. Vakava masennus 5
Tietysti, pitäkää jokainen itsestänne huoli. Terveet, ettette sairastu ihmissuhteissa ja sairaat itsestänne, että pääsisitte vielä joskus pitävämmälle maaperälle.
Ikävää, jos siinä samassa menee ystävyyksiä, mutta niinhän se tuppaa helposti olemaan. Sanoohan moni suruprosessissakin oleva, että ystväväpiiri vaihtui ja vain muutama vanhoista jäi lopulta jäljelle.