Lue keskustelun säännöt.
Voiko masentuneelle sanoa itsekeskeisyydestä?
25.05.2020 |
Lähipiirissäni on kaksi masennusta sairastavaa ihmistä. Molemmilla masennus on ns. keskivaikea eli eivät nyt varsinaisesti ole mitään laitos- tai vuodepotilaita, vaan pystyvät esimerkiksi käymään töissä normaalisti.
Tiedän, että itsekeskeisyys tietyllä tavalla kuuluu masennukseen ja ymmärrän, että masentunut on niin väsynyt ja omien ajatustensa tai elämäntilanteensa kanssa solmussa, että ei jaksa muita juuri ajatella. Silti näin läheisenä ihmisenä juuri se jatkuva itsestään puhuminen, omien (kerta toisensa jälkeen samojen) asioiden ruotiminen ja minimaalinen kiinnostus kenenkään toisen kuulumisista on todella raskasta. Huomaan jo vältteleväni näiden ihmisten tapaamista, koska näkemiset ovat aina niin turhauttavia.
Voiko asiasta huomauttaa masentuneelle?
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Masennushan kertyy mm just tällaisista ihmisistä lähipiirissä. Joiden mielestä masentunut on itsekeskeinen sen sijaan, että hän tulisi hyväksytyksi sellaisena, kuin on.
Teet teille molemmille palveluksen, kun katoat kuvioista.
Näinpä.
Olen itse sairastanut kausittaista masennusta lapsesta lähtien. Välillä on vähäoireisia/oireettomia jaksoja. Surullista huomata, että monet ihmiset haluavat olla ystäväni vain silloin kun menee hyvin. Lopputulos on se, etten halua näiden kanssa viettää aikaa silloinkaan kun minulla menee huonommin. Itse olen aina ollut valmis auttamaan muita, vaikka kumminkissankaimankoiraa. Monet ovat uskoutuneet minulle todella rankoistakin asioista. Ehkä tämä masennus on tavallaan tehnyt minusta empaattisemman, vaikka silloin kun olen syvällä siellä en pysty ottamaan mitään vastaan.
Juuri viikonloppuna näin pitkästä aikaa yhtä ystävää jolla on ollut samantyyppisiä mielialaongelmia. Meidän päivä oli naurua täynnä vaikka puhuttiin rajuistakin asioista.
Jos et kestä meitä masentuneina huonoina päivinä, niin parempi ettet feikkaa ystävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi siitä huomauttaa mutta ei se mitään auta. Mä oon masennusjaksoilla toivottoman itsekeskeinen enkä kykene mihinkään normaaliin vuorovaikutukseen. Siitä kärsii itse kun näkee lähipiirin kärsivän mun kommunikointikyvyttömyydestä. Parasta olisi kun saisi pahimpina jaksoina vaan kadota jonnekin koloon yksin ja tulla taas esiin kun jaksaa taas kommunikoida.
Vierailija kirjoitti:
Tuohan se ristiriita juuri on. Masentunut on itsekeskeisyydessään hyvin raskasta seuraa. Siitä ei kuitenkaan saa sanoa, sillä se olisi moittimista.
Masentunutta ei silti myöskään saisi jättää yksin, sillä silloin taas valitetaan, että läheiset hylkäävät masentuneen.
Eli teet niin tai näin, niin se on aina väärinpäin.
Onko syöpäsairas itsekäs, kun ei voi kantaa yhteistä osuutta samalla tavalla kuin normaalisti? Eikö tässä periaatteessa itsekeskeisin ole se ihminen, jolla normaali kantokyky eikä jaksa silti?
Siksi en kutsuisi ketään itsekeskeiseksi, ellei henkilö ole sitä aina, terveenä ja sairaana. Sairaan tarvitsevuustaso yleensä nousee, valitettavasti, eikä se ole riemua läheisillekään.
Minulla on läheinen ystävä, jolle ei saisi yhtään näyttää mitään normaalista poikkeavaa (läheiseni kuolema, työuupumus jne), koska "hän haluaa nauttia elämästä" ja "olet niin vahva, että selviät kyllä kaikesta". Kyllä, selviän kyllä itse ja yksin kaikesta, mutta en kaipaa tuollaista ihmistä rinnalleni myöskään niinä hyvinä päivinä, kun elämä on rentoa ja kivaa.
Itseäni ärsyttää eniten se masentuneiden vellominen. Minä, minä ja minun tunteet.
Minä ja minun ongelmat. Ei minkäänlaista vuorovaikutusta. Kuka jaksaa vuositolkulla olla jonkun ilmainen terapeutti ja likasanko?
Tunnen masentuneita, jotka ovat olleet jo ennen diagnoosin saamistakin enemmän tai vähemmän minäminä-henkisiä ja masennus on järjestään vain pahentanut käyttäytymistä.
Kyllä rajat täytyy johonkin vetää ihan jo oman henkisen jaksamisenkin puolesta!
Sen sijaan että alat huomautella, tee mieluummin rakentava ehdotus.
Vaikka: mä tulen hakemaan sua, niin mennään kävelylle. Tai: Jos mä tuon viinerit niin keittäisitsä meille kahvit?
Terveen on vaikea ymmärtää, että pahimmillaan masentunut kamppailee joka päivä jaksaakseen nousta sängystä ja mennä suihkuun. Se että viet kävelylle voi olla viikon kohokohta.
Voit myös ohjata juttelua johonkin vaarattomaan iloiseen aiheeseen. Kunhan et loputtomiin revittele kaikella kivalla mitä sulla on, jos masentunut on yksin sairaslomalla.
Masentuneet eivät tosiaan ole tyhmiä.
Luulenpa että hidasälyisyys suojaa masennukselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka veisi ”masentuneen” Pariisiin, hän puhuu siellä itsestään.
Ei narsismi lähde kahveilla tai taidenäyttelyssä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on vähän hassua, että masentuneita pidetään automaattisesti jotenkin oikeasti hyviä tyyppeinä, joilla nyt vaan on vaikeaa ja heitä pitää loppuun asti ymmärtää.
Kun jotkut ihmiset ovat oikeasti itsekeskeisiä olematta kuitenkaan kykeneviä itsereflektioon, kyllä tällaisia masentuneidenkin joukosta löytyy. Minulla on masentuneita ystäviä ja itsekin kärsin ajoittaisesta masennuksesta, mutta ei meidän vuorovaikutus ole sitä, että yksi kaataa kaiken paskan toisen niskaan. Sellaiset kaverit ovat jääneet omille teilleen.
Näin itsekin olisin kommentoinut. Joissakin tapauksissa tulee jopa joskus mieleen, että kyseinen ihminen on ihan lähtökohtaisesti itsekeskeinen >>> masentuu siksi ettei kukaan jaksa oikeasti loputtomiin sitä yksipuolista ystävyys/ihmissuhdetta, joten ihmisiä ympäriltä katoaa >>> kierre on valmis.
Ja oli masentunut tai ei, jokaisen on välillä hyvä pysähtyä miettimään omaa osuuttaan ihmissuhteissa, eli pitämään huolta siitä että homma on tasapainossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuohan se ristiriita juuri on. Masentunut on itsekeskeisyydessään hyvin raskasta seuraa. Siitä ei kuitenkaan saa sanoa, sillä se olisi moittimista.
Masentunutta ei silti myöskään saisi jättää yksin, sillä silloin taas valitetaan, että läheiset hylkäävät masentuneen.
Eli teet niin tai näin, niin se on aina väärinpäin.
Kuulostaa siltä että sun on parempi häipyä.
Jos et yhtään ymmärrä.
Asian voi tietty yrittää esittää hienovaraisestikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentuneen lähipiirikin voi masentua. Siksi siihen ei pidä lähteä mukaan tai asiaa varsinaisesti ottaa puheeksi.
Itse pidän masentuneen kanssa tapaamiset parissa tunnissa ja ei liian usein. Tarjoan syötävää, kuuntelen ensin hänen huolet kunnolla ja sitten vaihdan puheen aiheen ihan muuhun ja toistan aina, kun yrittää kääntää itseensä.
Liiallinen itseanalyysi masentaa ja toisinpäin, mutta kuuluu taudinkuvaan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on vähän hassua, että masentuneita pidetään automaattisesti jotenkin oikeasti hyviä tyyppeinä, joilla nyt vaan on vaikeaa ja heitä pitää loppuun asti ymmärtää.
Kun jotkut ihmiset ovat oikeasti itsekeskeisiä olematta kuitenkaan kykeneviä itsereflektioon, kyllä tällaisia masentuneidenkin joukosta löytyy. Minulla on masentuneita ystäviä ja itsekin kärsin ajoittaisesta masennuksesta, mutta ei meidän vuorovaikutus ole sitä, että yksi kaataa kaiken paskan toisen niskaan. Sellaiset kaverit ovat jääneet omille teilleen.
Totta. Myös narsistisesti häiriöinen voi olla masentunut. (Toki syyt voi olla erit, mutta niistä hän ei kerro.) Narsisti voi huokaista teatraalisesti ettei halua puhua tunteista ja luoda kärsivän katseen seinään. Vaikka oikeasti sillä ei kai edes ole tunteita.
Narsistille narsismi on kaiken lähtökohta, mutta "normaalin" sairastuttua, eihän se sairaus ole sama kuin koko ihminen.
Masentunut voi hakea apua vaikka Mieli maasta ry:stä tai omaiset Finfamista.
Muistakaa kaikissa ihmissuhteissa: jos on liian tiivistä, alkaa homehtua. Vähän pitää ilma kiertää, noin kuvaannollisesti. Eli ei koko aikaa hengitetä toisen niskaan eikä anneta toisen hengittää omaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä turhaan, nehän voi mennä vaikka rikki.
Masentunut ihminen, jolla on diagnoosi on eri asia kuin itsekeskeinen ja negatiivinen tyyppi, jota pitäö koko ajan jaksaa nostaa ylös sieltä suosta.
Herra varjele sellaisesta työkaverina.
Sitä ajattelee vaan, että kyllä se menee se kahdeksan tuntia kyllä se aika kuluu tehdään nyt vaan tämäkin urakka, kun toinen valittaa kaikesta.
Keksi siinä koko ajan uutta puheen aihetta ja välillä sitä mökötetään viikkoja.
Ihan kaikkea hyvää silti toivon masentuneelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennemmin kannattaa hankkia sellaisia ystäviä joiden kanssa voi keskustella enemmän niistä asioista mistä itse haluat, niin se sitten tasapainottaa sitä että jaksat kuunnella näitä itsekeskeisempiäkin.
Itse olen masentunut ja minulla on ei-masentunut ystävä joka puhuu jatkuvasti vain itsestään. :D Jos yritän vähänkään omista asioistani puhua niin hän kääntää keskustelun nopeasti takaisin itseensä, eikä yleensä kuuntele sitä vähääkään.
Tämä. Mulla on diagnoosi keskivaikeasta masennuksesta, hoitona psykoterapia. Terapia on siitä kiva, että terapeutin kanssa saa ihan luvan kanssa puhua itsestään ja pohtia masennuksen taustalla olevia syitä. En halua rasittaa omia ystäviäni ruotimalla näitä asioita heidän kanssaan, koska tiedostan miten ahdistavaa se voisi heille olla. Ei ketään kiinnosta jonkun masennus, se nyt vaan on fakta.
Ja sitten mulla on kaveri, joka puhuu aina ja jatkuvasti itsestään, lapsistaan, eksästään jne. Hän ei edes tiedä, minkälaisia vaikeuksia minun elämässä on viimeisten vuosien aikana ollut, koska on keskittynyt oman elämänsä ongelmiin ja niistä avautumiseen jokaiselle joka jaksaa kuunnella. Masennusta hänellä ei taida olla, olisi varmaan kyllä kertonut jos olisi. Kun hänen käytöstään miettii, niin tulee varsin kirkas ajatus "en halua olla tuollainen". Ei sellaista vaan jaksa. Siksi oonkin ottanut etäisyyttä.
Parempi nähdä sellaisia ihmisiä joiden kanssa vuorovaikutus on tasaveroista ja kumpikin pääsee ääneen. Ihmisiä, joiden kanssa on kivaa ja helppoa olla, ja joiden kanssa mielialakin kohoaa. Masennus on ikävä sairaus MUTTA ihmisen persoonallisuus vaikuttaa paljon siihen, miten masentuneena käyttäytyy. Kaikista ei tule itsekeskeisiä valittajia masentuneenakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä on hyvä että huomautat, itse ainakin haluaisin tietää jos yksi niistä harvoista keille asioistani puhun, ei kestäisi mua ja pitäisi itsekeskeisenä. Lakkaisin kyllä heti aidoista asioistani puhumisen, ja jatkossa voisimme puhua vaikka säästä, koronasta ja shoppailusta.
Mutta et sitten kuitenkaan tästä ystävästäsi voi puhua? Ihmetyttää tämän tyyppinen ajattelu. Jos ei puhuta masentuneesta itsestään, niin sitten puhutaan vaan jostain turhasta ja pinnallisesta? Miksi masentuneen on niin vaikea ryhtyä altruistiksi?
Et kuulosta mitenkään hyvältä ystävältä. Tosi ystävä tukee ja auttaa. Sinullekin tulee vielä aikoja elämässä, jolloin tarvitset tosi ystävää. Luulenpa että niitä ei silloin löydy
Vierailija kirjoitti:
Masennushan kertyy mm just tällaisista ihmisistä lähipiirissä. Joiden mielestä masentunut on itsekeskeinen sen sijaan, että hän tulisi hyväksytyksi sellaisena, kuin on.
Teet teille molemmille palveluksen, kun katoat kuvioista.
Ja siksi kroonisesti masentunut tartuttaa vähitellen masennuksen muihin. Masentuneen kaverilla kun ei saa olla mitään omia huolia ja tarpeita. Masentuneen kaveriksi sopii ihminen, joka on omassa elämässä hyvin pärjäävä tai jota joku muu vuorostaan tsemppaa ja auttaa. Yksin harva jaksaa kannatella masentunutta.
Mielenterveysongelmaisille on tyypillistä, että keskustelu pyörii heidän ongelmissaan. Jos toiset yrittävät puhua muista asioista, vaikka siitä säästäkin, vetävät mielenterveysongelmaiset siitäkin jonkun aasinsillan päästäkseen valittamaan omia asioitaan. Mielekäs keskustelu on mahdotonta. Kuka jaksaa kuunnella pelkkää märinää miten huonosti asiat ovat, mutta jos yrität esittää tapoja ratkaista ongelmia, sekin on väärin. Siitäkin loukkaannutaan. Jos yrität edes hetkeksi vaihtaa jutunjuurta, sekin väännetään vaikka väkisin takaisin henkilön omiin ongelmiin. Se on energiaasyövää ja tympeää.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka veisi ”masentuneen” Pariisiin, hän puhuu siellä itsestään.
Ei narsismi lähde kahveilla tai taidenäyttelyssä.
Mutta masennus lähti ja tilalle tuli narsismi?
Ehkä ennemmin kannattaa hankkia sellaisia ystäviä joiden kanssa voi keskustella enemmän niistä asioista mistä itse haluat, niin se sitten tasapainottaa sitä että jaksat kuunnella näitä itsekeskeisempiäkin.
Itse olen masentunut ja minulla on ei-masentunut ystävä joka puhuu jatkuvasti vain itsestään. :D Jos yritän vähänkään omista asioistani puhua niin hän kääntää keskustelun nopeasti takaisin itseensä, eikä yleensä kuuntele sitä vähääkään.