Voiko masentuneelle sanoa itsekeskeisyydestä?

En lue aloitusta, mutta anna masentuneen olla rauhassa. Sitä hän haluaa. Älä ole hänen kanssaan tekemisissä.

Saa huomauttaa,mutta ei se siitä silti muuksi muutu.

Ei se ainakaan masentunutta auta. Ei pysty muuhun nyt. Ehkä lakkaa pitämästä yhteyttä, jos siis sitä toivot

Keskivaikea masennus ei ole mikään masennuksen kevytversio. Hän kärsii.

Mielestäni voi ihan hyvin huomauttaa, koska suhteet perustuvat edes auttavalla tasolla vuorovaikutukseen. Jos toinen osapuoli ei hoida omaa osuuttansa tässä yhtälössä, on silloin jopa aiheellista ottaa etäisyyttä. Kyllä se masentunutkin sitten palaa "hoitamaan oman tonttinsa", jos haluaa suhteen säilyttää.

Voithan sä huomauttaa.

Sillä saat välit menemään poikki.

Ei hän sua oikein jaksakaan tavata.

Masentunut on muutenkin kipeän tietoinen siitä että on rasittava. Mutta jos haluat loukata, niin sen kun sanot.

Kyllä hän sen tietää. Anna tilaa ja pidä tapaamiset lyhyinä. Keskity mukavampiin asioihin ja vähemmän "raskaisiin" suhteisiin. Älä katoa, mutta älä arvostelekaan.

Masentuneen kanssa vuorovaikutus ei ole vastavuoroisesta. Kestä se, tai sitten et kestä. Ystävyytenne laadusta riippuu.

Ehkä on hyvä että huomautat, itse ainakin haluaisin tietää jos yksi niistä harvoista keille asioistani puhun, ei kestäisi mua ja pitäisi itsekeskeisenä. Lakkaisin kyllä heti aidoista asioistani puhumisen, ja jatkossa voisimme puhua vaikka säästä, koronasta ja shoppailusta.

Kyllä saa sanoa. Ei mikään sairaus oikeuta epäasialliseen käytökseen. Masentunut voi sitten itse valita, yrittääkö muuttaa käyttäytymistään vai ajautuuko suhteet karikolle.

Masennushan kertyy mm just tällaisista ihmisistä lähipiirissä. Joiden mielestä masentunut on itsekeskeinen sen sijaan, että hän tulisi hyväksytyksi sellaisena, kuin on. 

Teet teille molemmille palveluksen, kun katoat kuvioista. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä on hyvä että huomautat, itse ainakin haluaisin tietää jos yksi niistä harvoista keille asioistani puhun, ei kestäisi mua ja pitäisi itsekeskeisenä. Lakkaisin kyllä heti aidoista asioistani puhumisen, ja jatkossa voisimme puhua vaikka säästä, koronasta ja shoppailusta.

Sulle ei tulis mieleen, että ehkä hänelläkin voisi olla aitoja asioita, joista haluaisi puhua? Tässä nyt tuskin tarkoitetaan, ettei yhtään haluta kuulla kaverin masennuksesta ja ongelmista, vaan että keskustelu olisi tasapuolistaja välillä voisi yrittää jostain muustakin jutella...

Luultavasti masentunut itse tiedostaa asian. Ja se pitää yllä masennuksen kierrettä, kun kokee olevansa niin rasittavaa seuraa muille. Muutos lähtee masentuneesta itsestään, joten huomauttamisella ei varmaan saa aikaan, kuin välien tulehtumisen.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä on hyvä että huomautat, itse ainakin haluaisin tietää jos yksi niistä harvoista keille asioistani puhun, ei kestäisi mua ja pitäisi itsekeskeisenä. Lakkaisin kyllä heti aidoista asioistani puhumisen, ja jatkossa voisimme puhua vaikka säästä, koronasta ja shoppailusta.

Jep, koettu on. Ystävyys ei sitten enää aidolta tunnukaan.

Millä tavalla olet ajatellut huomauttaa asiasta?

Harvoista kavereistani aktiivisin seurasi läheltä, kuinka elämäni romahti porras portaalta. Hän soitteli viikon parin välein ja kyseli kuulumisia. Hän halusi tietää asioistani pienimmätkin yksityiskohdat. Kun yritin kysyä häneltä kuulumisia, hän vastasi parilla ympäripyöreällä lauseella ja palasi sitten minun tilanteeseeni antamaan neuvoja, valitettavasti käyttökelvottomia neuvoja tyyliin "nyt otat itseäsi niskasta kiinni".

Lopulta kaverini sanoi olevansa kyllästynyt siihen, että minä puhuin vain itsestäni. Minua hävetti hirveästi ja päätin, että siitedes puhuttaisiin vain hänestä ja hänen lähipiiristään. Muutaman kerran hän kertoikin innoissaan omistaan ja perheensä asioista, mutta sitten alkoi taas kyseleminen, yksityiskohtia myöten. Keskusteluista tuli taas toispuoleisia. Nyt en ole kuullut kaverista pariin kuukauteen muuta kuin tekstarikiitoksen lähettämästäni vapputervehdyksestä.

Masentuneet eivät välttämättä ole tyhmiä. Kyllä he ymmärtävät sen, kun juttutuokiot muuttuvat yksipuolisiksi. Vaikka tykkäisikin kuunnella muiden juttuja, voi käydä niin, että käy liian raskaaksi kuunnella muiden normaalimmasta, iloisemmasta ja terveemmästä elämästä. Harva ihminen, jonka elämä on kunnossa, ymmärtää täysin sitä, jonka elämä ei ole kunnossa. Vaikea tilanne.

Minä olen päätynyt siihen, että en kiusaa muita masennuksellani (itse en pidä itseäni masentuneena, mutta muut pitävät, joten kai se on se ja sama sitten). Pysyn ihan vapaaehtoisesti poissa - ja niin näkyvät muutkin pysyvän poissa minun luotani. Vaihtoehtoja on harvassa, ja nekin tavallaan toistensa ääripäitä.

Mä panin välit poikki kaveriin, joka teki selväksi etten saa enää surra ja kelpaan mutta

iloisena.

Tunsin oloni kurjaksi ja kiittelin niistä vaivaisista 5minuuttisista mitä se puhui mun kanssa 3 kuukauden välein kun rohkenin soittaa.

Irvokasta oli, että juuri se aina ennen oli tolkuttanut että ollaan ystäviä.

Joten poistin sen fbkavereista ja lakkasin soittamasta.

Voin heti vahvemmin ja itsetuntokin koheni.

Parempi olisi sanoa, miksi se häiritsee sinua. Eli sinä et pysty keskustelemaan hänen asioistaan, koska x (masentavaa, vie kaiken tilan, ei kiinnosta, haluat vain kevyttä seuraa jne jne). Tällöin päästään siihen pohjasyyhyn suoraan esittämättä väitteitä luonteenpiirteistä. Yhtä hyvin sinua voisi väittää itsekkääksi.

Jos masennus johtuu vääränlaisesta kaveripiiristä niin ehkä parempi ettei susta kuulukkaan.

Minusta on vähän hassua, että masentuneita pidetään automaattisesti jotenkin oikeasti hyviä tyyppeinä, joilla nyt vaan on vaikeaa ja heitä pitää loppuun asti ymmärtää.

Kun jotkut ihmiset ovat oikeasti itsekeskeisiä olematta kuitenkaan kykeneviä itsereflektioon, kyllä tällaisia masentuneidenkin joukosta löytyy. Minulla on masentuneita ystäviä ja itsekin kärsin ajoittaisesta masennuksesta, mutta ei meidän vuorovaikutus ole sitä, että yksi kaataa kaiken paskan toisen niskaan. Sellaiset kaverit ovat jääneet omille teilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä on hyvä että huomautat, itse ainakin haluaisin tietää jos yksi niistä harvoista keille asioistani puhun, ei kestäisi mua ja pitäisi itsekeskeisenä. Lakkaisin kyllä heti aidoista asioistani puhumisen, ja jatkossa voisimme puhua vaikka säästä, koronasta ja shoppailusta.

Sulle ei tulis mieleen, että ehkä hänelläkin voisi olla aitoja asioita, joista haluaisi puhua? Tässä nyt tuskin tarkoitetaan, ettei yhtään haluta kuulla kaverin masennuksesta ja ongelmista, vaan että keskustelu olisi tasapuolistaja välillä voisi yrittää jostain muustakin jutella...

No joo, jos kaveri todella kokee että hänen asiansa eivät saa yhtään tilaa, onhan se väärin. Ja todennäköisesti masentunut ei edes tajua, että on sellainen. Asiasta lempeästi sanominen voi auttaa. Olen itsekin ollut ystävä hyvin masentuneen kanssa, jolle puhetulva samoista asioista oli lähes pakkomielteistä selittämistä, eikä siihen käytökseen auttanut enää huomauttaminen. Ei jotenkin ollut yhtään kosketuksissa siihen miten käyttäytyy. Ymmärsin kyllä, mutta kävi raskaaksi. Olen itse sen verran onnekas että mulla masennus ei, toivottavasti, ole tullut niin vakavaksi että käyttäytyisin noin.

Tuohan se ristiriita juuri on. Masentunut on itsekeskeisyydessään hyvin raskasta seuraa. Siitä ei kuitenkaan saa sanoa, sillä se olisi moittimista.

Masentunutta ei silti myöskään saisi jättää yksin, sillä silloin taas valitetaan, että läheiset hylkäävät masentuneen.

Eli teet niin tai näin, niin se on aina väärinpäin.