Kertokaa teidän tyttöporukoista...

Joskus kouluvuosina ja opiskeluaikoina olin tyttöporukoissa vuosia. Molemmissa oli omat hauskat piirteensä, mutta myös sitä kuuluisaa naisten välistä kyräilyä.

Tuo kouluaikojen porukka on kai pysynyt jotenkin yhteyksissä ja kasassa ja tapaavat silloin tällöin. Itse jäin pois porukasta, kun väsyin siihen jatkuvaan miehistä riitelyyn ja parin prinsessan kiukutteluun. Lopulta vielä yksi näistä alkoi isomman luokan soutamisen minun ja parhaan ystäväni välillä, joten lopulta päätin etten oikeasti halua olla näiden ihmisten kanssa. En ole muuten katunut päivääkään, että katkaisin välit. Porukassa esiintyi ”ystävien” ulkonäön rajua arvostelua, miehistä rajua riitelyä (itkua ja huutoa), suoranaista nimittelyä ja muuta outoa käytöstä. Lisäksi sellaista toisten välien sotkemista oli yllättävän paljon. Sellaista hajota ja hallitse tyyppistä. Nykyisin näistä puolet ovat isoissa firmoissa esimiestehtävissä. Yllättääkö että juuri ne pahimmat riitelijät ja hämmentäjät? Porukassa oli parikymmentä.

Opiskeluaikana naisiporukassa oli sellaista asteen aikuisempaa selän takana haukkumista ja edessäpäin nirppanokkailua. Miehistä tuli myös jonkinlaista riitaa osalla. Prinsessat arvostelivat taviksia jne. Päin naamaa jaa selän takana. Lopulta porukka hajosi maailmalle. Yhteyksissä ollaan osan kanssa enemmän, osan vähemmän. Tässä porukassa oli n.10 henkeä.

En kaipaa enempää naisporukoita. Oma kokemus on, että ajoittain voi olla kivaa, mutta mitä isompi porukka, sitä enemmän kaikenlaisia klikkejä pinnan alla, jotka näkyvät enemmän porukan sisällä kuin ulkopuolelle.

Teini-ikäisenä ja parikymppisten alussa minulla oli harrastuspiirin kautta muodostautunut tyttöporukka jonka kanssa reissattiin ja hengattiin. Tutustuin ensin yhteen, sitten toiseen, sitten tuli jonkun kaverin kaverina kolmas ja niin edelleen, ajan kanssa siis muodostui.

Kaipaan kyllä noita aikoja, siinä vuosien varrella kaveriporukka suli vähitellen. Osa katosi kun aloitti seurustelusuhteen eikä kavereille enää ollut aikaa, osa löysi muuta seuraa. Ns. kasvettiin erilleen. Opiskelin itse miesvaltaista alaa niin ei sieltäkään mitään kultaista tyttöjengiä löytynyt. Nyt kolmekymppisenä on lähinnä sekasukupuoliporukkaa ja muutama parempi naispuoleinen ystävä. Myönnän olevani kateellinen niille joilla on se oma tiivis tyttöporukka.

Vierailija kirjoitti:

Joskus kouluvuosina ja opiskeluaikoina olin tyttöporukoissa vuosia. Molemmissa oli omat hauskat piirteensä, mutta myös sitä kuuluisaa naisten välistä kyräilyä.

Tuo kouluaikojen porukka on kai pysynyt jotenkin yhteyksissä ja kasassa ja tapaavat silloin tällöin. Itse jäin pois porukasta, kun väsyin siihen jatkuvaan miehistä riitelyyn ja parin prinsessan kiukutteluun. Lopulta vielä yksi näistä alkoi isomman luokan soutamisen minun ja parhaan ystäväni välillä, joten lopulta päätin etten oikeasti halua olla näiden ihmisten kanssa. En ole muuten katunut päivääkään, että katkaisin välit. Porukassa esiintyi ”ystävien” ulkonäön rajua arvostelua, miehistä rajua riitelyä (itkua ja huutoa), suoranaista nimittelyä ja muuta outoa käytöstä. Lisäksi sellaista toisten välien sotkemista oli yllättävän paljon. Sellaista hajota ja hallitse tyyppistä. Nykyisin näistä puolet ovat isoissa firmoissa esimiestehtävissä. Yllättääkö että juuri ne pahimmat riitelijät ja hämmentäjät? Porukassa oli parikymmentä.

Opiskeluaikana naisiporukassa oli sellaista asteen aikuisempaa selän takana haukkumista ja edessäpäin nirppanokkailua. Miehistä tuli myös jonkinlaista riitaa osalla. Prinsessat arvostelivat taviksia jne. Päin naamaa jaa selän takana. Lopulta porukka hajosi maailmalle. Yhteyksissä ollaan osan kanssa enemmän, osan vähemmän. Tässä porukassa oli n.10 henkeä.

En kaipaa enempää naisporukoita. Oma kokemus on, että ajoittain voi olla kivaa, mutta mitä isompi porukka, sitä enemmän kaikenlaisia klikkejä pinnan alla, jotka näkyvät enemmän porukan sisällä kuin ulkopuolelle.

Kyllä juuri kuvailemasikaltaista meininkiä tapahtuu niin miesporukoissa kuin molempien sukupuolien muodostamissa ryhmissä, kokemusta on! 20 henkeä on jo niin iso poppoo että väistämättäkin tapahtuu klikkiytymistä ja valtataisteluita sukupuoleen katsomatta. 5-6 henkeä on ehdoton maksimi kaveriporukalle jotta selvitään ilman sosiaalisia pelejä ja juoruilua.

Minullakaan ei ole mitään kaveriporukkaa tai tyttöporukkaa. Yksittäisi erillisiä kavereita on muutamia. Olen siis 32v. Olen usein miettinyt, että olenko jotenkin outo, kun ei ole sellaista jengiä, kenen kanssa vietettäisiin jotain tyttöjen iltoja, pikkujouluja tai kylpyläreissuja. Olen jotenkin kuvitellut että suurimmalla osalla on tällainen porukka. Välillä tämä on vähän harmittanut, mutta sitten ymmärrän, että en aidosti kaipaa sellaista. Jos kaipaisin, olisin varmaankin hankkiutunut hanakammin sellaiseen seuraan tai tehnyt asian eteen jotain, että minulla tuollainen porukka olisi :)

Minullakaan ei ole mitään naisporukkaa. En ole niin sanotusti porukkaihminen, vaan viihdyn paremmin yhden tai kahden ystävän kanssa yhtä aikaa, koska silloin kykenen oikeasti keskittymään siihen, mitä toiselle kuuluu. Lisäksi nuoruuden kokemukseni tyttöporukoista ovat suurimmaksi osaksi huonoja, koska näihin porukoihin tuppaa aina muodostumaan nokkimisjärjestyksiä ja kummallisia roolituksia, joita ei viimeistään aikuisena enää jaksa. Ei kukaan ole pelkästään miestennielijä, kiltti tyttö, uranainen tai luonnonlapsi, vaan kaikissa ihmisissä on monia eri puolia ja vivahteita. Todella tylsää, jos muut ympärilläsi haluavat istuttaa sinut johonkin tiettyyn muottiin.

Sivusta olen seurannut joitain tuttuja naisporukoita ja välillä näkee, että niissä on enempi vähempi kaikenlaisia valtataisteluita ja ilmapiiriongelmia. Iloisten Instagram-yhteiskuvien takaa paljastuu usein riitaisa, hierarkkinen ja hajoamisen partaalla keikkuva porukka. Toisaalta taas esim. jonkin tietyn harrastuksen ympärille muodostuneet porukat vaikuttavat monesti aidosti yhdessä viihtyviltä ja yhtä köyttä vetäviltä. Tässä näkyy sama ilmiö kuin parisuhteidenkin kohdalla: mitä enemmän somessa hehkutetaan ja ihkutetaan sitä omaa porukkaa, niin sitä todennäköisemmin sen sisällä esiintyy ongelmaa jos toistakin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole koskaan ollut aloittajan kuvaamaa tyttöporukkaa. Nuorena oli erilaisia kaveriporukoita, mutta niissä oli aina sekä tyttöjä/naisia että poikia/miehiä. Nyt lähes kuuskymppisenä on muutaman vuoden ajan ollut yksi 5 naisen porukka, joka tapaa toisiaan kerran vuodessa. Ollaan vanhoja opiskelukavereita, mutta tavattiin porukalla ensimmäistä kertaa vasta 28 vuotta valmistumisen jälkeen. 

Mulla on aina ollut ystävät erikseen ja kaveriporukat erikseen. Saan kavereita helposti, mutta ystävystyn hitaasti. Porukoissa tuntuu aina olevan tietty sosiaalinen paine, joka saa ihmisen käyttäytymään ja ajattelemaan porukan mukaisella tavalla. Yksilöllisyys häviää porukassa eivätkä ihmiset tuo kovin herkästi esille ajatuksiaan tai  mielipiteitään, jotka poikkeaisivat muiden porukan jäsenten ajatuksista tai mielipiteistä. Olen ollut samassa työpaikassa jo 15 vuotta ja vaikka meillä onkin oikein mukava työporukka, en siltikään tunne työkavereitani kuin sen verran, mitä he haluavat työporukassaan itsestään antaa. Yksi työkavereistani on myös ystäväni eikä me koskaan puhuta työporukassa samalla tavalla kuin puhutaan kahdestaan. 

Ystäväni ovat hyvin erilaisia persoonia eivätkä  he tunne toisiaan. Ei ole ollut mitään syytä tutustuttaakaan, kun muuta yhteistä heillä ei olisi kuin että tuntevat minut. 

Tuo kuvauksesi ystäväpiirin ja kaveripiirin erosta on kyllä osuva omalla kohdallanikin: kavereita kyllä saa helpostikin, mutta tosiystävien saaminen on vienyt aikaa ja edellyttää jo toisentasoista luottamustakin. Minulla on myöskin ystävissä hyvin erilaisia persoonia, jotka eivät lähinnä tuosta mainitsemastasi syystä välttämättä tunne toisiaan.

Olen vajaa nelikymppinen ja mulla on parikin naisporukkaa, mihin kuulun. Toinen viiden hengen porukka on ollut jo ihan lapsuudesta asti. Ei välttämättä nähdä porukalla kun pari kertaa vuodessa, mutta ollaan whatsapin kautta yhteydessä usein. Viime vuonna tehtiin yhteinen ulkomaan reissu porukalla, mikä oli ihana nostalgiamatka nuoruuden etelänreissuihin (toki meno oli siis ihan erilaista mitä sillon parikymppisenä :D).

Toinen porukka on isompi, siinä on yli 10 naista, mutta harvemmin nähdään ihan koko porukalla. Joku saattaa olla poissa vuodenkin, jos vaikka on raskaana tai pieni vauva, jolloin ei pikkujoulut yms kiinnosta.  Vietetään siis ainakin pikkujoulut joka vuosi porukalla ja lisäksi on satunnaisia brunsseja, mökkireissuja jne. Useimmiten nähdään ilman miehiä ja lapsia ja ainakin itselleni on elintärkeää päästä välillä näkemään ihan vaan ystävien kesken :) Olen tosi onnellinen ja kiitollinen, että minulla on edelleen vielä tässä iässä nämä kaksi ihanaa porukkaa, joiden kanssa voi aina suunnitella kivaa tekemistä säännöllisin väliajoin. Ja veikkaampa, että porukan yhteydenpito tulee vaan lisääntymään siinä vaiheessa, kun kaikkien lapset on isompia ja on vielä vapaampi menemään.

Mulla oli peruskoulussa tyttöporukka, mutta ei se välttämättä niin ruusuista ole kuin voisi kuvitella. Ihme liittotumista, ristiriitoja, selän takana ja joskus päin naamaa paskan puhumista, kateutta ja sitten, jos porukkaan otetaan mukaan joku, jonka kanssa juuri sinulla ei hirveän hyvin synkkaa, niin joudut sietämään sitten sitäkin.

Aikuisena joskus tapasin tuota porukkaa taas ja ei tullut sellaista hyvää ja lämmintä fiilistä. Ihan kuin olisi palannut sinne teiniaikojen meininkiin.

Nyt aikuisena on paljon parempi kuin on pari hyvää ystävää, joiden kanssa on oikeasti kiva ja rento olla ja voi jutella kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ja lisäksi liuta mukavia työkavereita. Lähimpään piiriini otan nykyään vain sellaisia ihmisiä, joiden kanssa ei tule sellaista tunnetta, että tässä on nyt jotain ääneensanomatonta ristiriitaa taas taustalla.

Minulla kaksi porukkaa. Toinen on muodostunut jo 20 vuotta sitten, yritetään nähdä kerran tai pari vuodessa, yleensä jonkun kotona kokoonnutaan. Vaihdetaan kuulumisia myös somessa. Toinen porukka on tullut lasten kautta, meillä on samanikäisiä lapsia ja asutaan lähekkäin. Käydään syömässä, elokuvissa, joskus reissussa. Mutta kyllä nyt parin viime vuoden aikana näiden porukoiden yhteydenpito ja kokoontumiset ovat vähentyneet siitä mitä joskus on ollut. Kaikilla on omat elämät, työt, perheet, elämä vie välillä erilleen, ei sille mitään voi.

Mulla on :) Tosin meidän porukkaan kuuluu neljä naista ja kaksi miespuoleista (homoseksuaalia), eli en tiedä lasketaanko tyttöporukaksi.

Porukka muotoutui oikeastaan jo joskus yläasteen ja lukion aikoihin, ja on pysynyt samanlaisena. Välillä on ollut aikoja jolloin pidetään vähemmän yhteyttä koko porukalla - esim osa on asunut ulkomailla -, mutta sitten taas on kuin ei oltaisi oltu lainkaan erossa. Vappuja, tupareita, kotibileitä, leffailtoja, mökkiviikonloppuja yms vietetään yhdessä. Sellaista rentoa yhdessäoloa eikä tarvitse varoa sanoja tai edes pieruja siinä seurassa. Puhutaan kaikesta.

Joo, vaikka käytin sanaa tyttöporukka niin kokemukset kaikenlaisista porukoista toki kiinnostaa. :) Sellainen stereotypinen ihanteellinen leffojen tyttöporukka, jossa kaikki sujuu kuin rasvattu, on vaan itselleni iskostunut mieleen ja sellaista olen hirveästi kaivannut.

Kiitos kommenteista, huomaan jotenkin helpotuksen tunnetta, kun kuulen, että vaikka olisi joku porukka olemassa niin se ei välttämättä olekaan sitä miltä ulospäin vaikuttaa. Mutta onnittelut teille, jotka olette näin hienoihin ihmisiin tutustuneet, että on välitöntä ja lämmintä, varmasti iso rikkaus elämässä. :)

Vierailija kirjoitti:

Mulla on :) Tosin meidän porukkaan kuuluu neljä naista ja kaksi miespuoleista (homoseksuaalia), eli en tiedä lasketaanko tyttöporukaksi.

Porukka muotoutui oikeastaan jo joskus yläasteen ja lukion aikoihin, ja on pysynyt samanlaisena. Välillä on ollut aikoja jolloin pidetään vähemmän yhteyttä koko porukalla - esim osa on asunut ulkomailla -, mutta sitten taas on kuin ei oltaisi oltu lainkaan erossa. Vappuja, tupareita, kotibileitä, leffailtoja, mökkiviikonloppuja yms vietetään yhdessä. Sellaista rentoa yhdessäoloa eikä tarvitse varoa sanoja tai edes pieruja siinä seurassa. Puhutaan kaikesta.

Mut saa adoptoida teidän porukkaan. <3 :D

Vierailija kirjoitti:

Mulla on :) Tosin meidän porukkaan kuuluu neljä naista ja kaksi miespuoleista (homoseksuaalia), eli en tiedä lasketaanko tyttöporukaksi.

Porukka muotoutui oikeastaan jo joskus yläasteen ja lukion aikoihin, ja on pysynyt samanlaisena. Välillä on ollut aikoja jolloin pidetään vähemmän yhteyttä koko porukalla - esim osa on asunut ulkomailla -, mutta sitten taas on kuin ei oltaisi oltu lainkaan erossa. Vappuja, tupareita, kotibileitä, leffailtoja, mökkiviikonloppuja yms vietetään yhdessä. Sellaista rentoa yhdessäoloa eikä tarvitse varoa sanoja tai edes pieruja siinä seurassa. Puhutaan kaikesta.

Kuulostaa samalta kuin minulla! Tosin meitä on viisi naista ja yksi mies. Asutaan vähän eri puolilla Suomea ja välillä ulkomailla ja kaikilla on myös muitakin kaveripiirejä, mutta tämä meidänkin jengi on edelleen olemassa. Koko porukalla emme näe kauhean usein, mutta kasassa pysymisen salaisuus on varmaankin internet. Päivitetään kuulumisia whatsappiin, ennen whatsappia käytettiin facebookia. Porukka muotoutui yläasteen ja lukion aikana, ei minkään tietyn asian ympärille edes. Oikeastaan en edes osaa sanoa, miten löysimme toisemme. Joku tunsi jonkun toisen ja sitten todettiin että tullaan kaikki hyvin juttuun myös keskenämme, huumorintaju ja arvomaailma yhdistivät silloin ja edelleen. Tässä lienee se toinen salaisuus, eli ystävyys on ollut alusta asti syvällistä.

Lukiossa meillä oli 8 tytön porukka, muistelen tätä aikaa lämmöllä. Muutaman kanssa olen edelleen tekemisissä mutta emme nää mitenkään porukassa, enkä sitä kaipaakaan. Riittää, että on yhden kanssa kerrallaan. Työporukan kanssa joskus yritettiin pitää tällaista porukkaa yllä mutta yleensä tapaamiset kaatui siihen, ettei vain yhteistä aikaa löytynyt. Opiskeluajoiltakin jäi vain yksittäisiä tuttuja.

Jokaisen pitäisi jotenkin täydentää sitä porukkaa. Tai ainakin innostua lähtemään mukaan jos jotain järjestetään. Silleen pysynee siinä porukassa? 

Ja ei se täydentäminen mitään ihmeellistä ole. Sen että osaa olla aidosti avoin ja puhua ystävyydellä mutta pelkäämättä. 

Ei ole enää. Jossain vaiheessa vielä oli 6 naisen porukka, mutta kaikki lähteneet elämässään eri suuntiin, ihan maantieteellisesti kuin elämässä muutenkin.

Yhden kanssa ollaan edelleen tosi läheisiä. Muutenkin on yksittäisiä hyviä ystäviä, ei mitään porukkaa. Ei se kyllä useimmiten mitään haittaa.

Miehellä taas on 10 hengen kaveriporukka, mutta oikeasti pahassa paikassa luotettavia ja läheisiä ystäviä ei niinkään. Mielummin näin päin, vaikka toki joku mökkiporukkahengailu voisi olla joskus mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Oli niin pitkään, kunnes kateus minun menestymistä kohtaan astui ystävyyksien väliin. Selän takana p*skan jauhantaa ja lopettivat yhteydenpidon kuin seinään. Ei kutsuttu enää mihinkään kekkereihin yms.

Nykyään on 1 hyvä ystävä ja se riittää, enempää en kaipaa.

Kateus menestymisestäsi päätti suhteenne?

Onnittelut menestymisestäsi!

Olipa ikävä tilanne, jos noin vähäisellä asialla oli merkitystä.

Itse luen vähän haikeana viestejänne. Minulla ei koskaan ole ollut mitään porukkaa ja oikeastaan hyvin vähän ystäviä muutenkin ja kiusattiin, joten ei siinä paljon syntynyt mitään ihmeellistä. Olen myös  aika ujokin ihminen, joten ei ole helppoa enää aikuisena ystäviä saada ja minulle se varmaan on muutenkin vaikeampaa. Nyt tietenkin riittäisi todellakin, että saisin edes muutaman ystävän. Olisi kiva käydä jossain keikoilla, konserteissa tai muissa tapahtumissa ja ihan vaan viettää muutenkin aikaa muiden kanssa. Sellainen elämä on aika vierasta minulle ja ei ole ketään muutenkaan. Joskus myös oikeasti ajattelen sitä, että kumpa minulle olisi jäänyt ystäviä jo nuoruudesta tai muuten sellaisia ihmisiä joiden kanssa ollaan kasvettu yhdessä. Nyt tämä nollasta aloittaminen on vähän vaikeampaa, vaikka aika nuori olenkin. Sitä kun oikeasti tahtoisi kuulua edes johonkin ryhmään ja tavallaan, että olisi edes joku jota pyytää mukaan jonnekin. Se olisi kiva asia.

Meillä on tiivis tyttöporukka. Tehdään yhdessä kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Istutaan iltaa, retkeillään, leivotaan, pidetään teemabileitä yms. Ollaan hyvin erilaisissa elämäntilanteissa eikä olla mitään koulu- tai opiskelukavereita vaan muuten vaan tuttuja oltu ja siitä 'ryhmäydytty'.

Nuorempana/teininä oli tällainen porukka, mutta paljon oli juuri sellaista kyräilyä, kateutta, selän takan paskanpuhumista.. Sitten kun minulla ja kaverillani tuli jostain syystä välirikko niin kaikki muut kaverit ottivat hänen puolensa koska olivat KAIKKI alunperin hänen kavereitaan.. Sen jälkeen jäin aika yksin ja odotin vain että saan pakolliset koulut käytyä ja muutin 500km päähän..

Nykyään en siedä/alkaa ahdistamaan jos kasassa on isompi lauma akkoja, en vaan osaa olla oma itseni. Nyt esim. työporukka meispainotteinen eikä mitään ongelmia.