Kertokaa teidän tyttöporukoista...

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä elämässäni kuulunut mihinkään tyttöporukkaan eikä minulla ole myöskään aikuisiällä ollut ketään läheisempää naispuolista kaveria. Sinänsä olen asian kanssa ihan ok, mutta täytyy myöntää että iskee välillä pieni kateus kun mies lähtee omien kavereidensa kanssa mökkireissulle, pelaamaan futista tai muuten vain viettämään iltaa. Silloin iskee aina sellainen riipivä tunne, että olisipa minullakin joskus tuollaista.

Mutta mies on minua sosiaalisesti taitavampi niin en kai minä tällaisena sosiaalisena surkimuksena voikaan vaatia mitään kavereita.

Ikävää, että sullakin on tällainen tilanne :/ Onko teidän mahdollista miehen porukan kautta nähdä myös pariskunnittain, puolisot otettaisiin mukaan? Tuo riipivä tunne kuvaa täsmälleen munkin oloa. 

Joskus tuntuu, että syynä on niin isosti sattuma, että kuka saa ystäviä ja kuka ei vaikka olisi mukava ihminen. Kamalan raadollista!

Vierailija kirjoitti:

Luovutin sen suhteen, kun kaikki halusivat vain olla kotonaan. Pian en enää edes kaivannut sellaista.

Mitä tarkoitat sillä että kaikki halusivat vain olla kotonaan? 

up

Ei ole, mutta ei kyllä ole koskaan ollutkaan.

Minulla on kaksi tällaista porukkaa, kumpikin on muodostunut yliopistossa noin 10-15 vuotta sitten. Olen ihan varma, että salaisuus välien pysymiseen on whatsapp-ryhmät: keskustelemme toisen porukan kanssa päivittäin ja toisen kanssa vähintään viikoittain. Näin pysymme toisten arjesta ja kuulumisesta hyvin perillä, ja juttua on helppo jatkaa livenäkin. Livenä tapaamme kerran-pari vuodessa ja nyt korona-aikaan olemme ottaneet videokeskustelut käyttöön. Ilman jatkuvaa yhteydenpitoa minä ainakin olisin etääntynyt heistä, en varmasti jaksaisi kysellä

kuulumisia erikseen säännöllisesti. Muutamia ihmisiä kummastakin porukasta tapaan myös kahden, koska asumme melko lähekkäin, mutta suurimman osan kanssa kontakti on vain ryhmässä. He ovat silti ihmisiä, joihin luotan ja joiden kanssa voisin viettää aikaa kahdenkin, jos olisi tilaisuus. Emme laita tapaamisistamme kuvia someen :)

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaksi tällaista porukkaa, kumpikin on muodostunut yliopistossa noin 10-15 vuotta sitten. Olen ihan varma, että salaisuus välien pysymiseen on whatsapp-ryhmät: keskustelemme toisen porukan kanssa päivittäin ja toisen kanssa vähintään viikoittain. Näin pysymme toisten arjesta ja kuulumisesta hyvin perillä, ja juttua on helppo jatkaa livenäkin. Livenä tapaamme kerran-pari vuodessa ja nyt korona-aikaan olemme ottaneet videokeskustelut käyttöön. Ilman jatkuvaa yhteydenpitoa minä ainakin olisin etääntynyt heistä, en varmasti jaksaisi kysellä

kuulumisia erikseen säännöllisesti. Muutamia ihmisiä kummastakin porukasta tapaan myös kahden, koska asumme melko lähekkäin, mutta suurimman osan kanssa kontakti on vain ryhmässä. He ovat silti ihmisiä, joihin luotan ja joiden kanssa voisin viettää aikaa kahdenkin, jos olisi tilaisuus. Emme laita tapaamisistamme kuvia someen :)

Vau, kuulostaapa ihanalta! Itselläni on whatsapp-porukka joka on sitten ehkä vähän liian iso tai muusta syystä ei toimi. Kukaan ei jaa arkeaan siellä eikä kukaan tartu kommenttiin, jos siellä kertoisi jotakin hassua tai vaikka kertoisi kokemastaan vastoinkäymisestä. Osa porukasta roikkuu whatsappissa mukana, lukee kyllä kaikki viestit muttei ikinä kommentoi mitään ja ehkä tämäkin syö sellaista luottamusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Voisipa aloittaa kaiken alusta ja tutustua eri ihmisiin. :/ Tiedän, kuulostan tosi negatiiviselta mutta tämä nyt jotenkin syö naista ihan hirveesti.

Meillä on työkavereiden kesken sellainen 6:n naisen porukka. Käydään erilaisilla mökkireissuilla yhdessä mutta nähdään toisiamme keskenään myös yksitellen tai pienemmissä porukoissa. Meillä kaikilla on omat perheet, kummi- ja kaasokuviot on kaikilla jo takana päin. Ollaan kaikki reilusti yli kolmekymppisiä, vanhin meistä jo 50v. Ollaan siis ystävystytty ihan aikuisella iällä. Jotenkin vaan on kemiat osuneet yksiin siinä että viihdytään keskenämme.

Hauskaa meillä on yhdessä ja meidän yhteisessä Messenger-ryhmässä tuuletetaan sitten milloin perheasioita, milloin työkuvioita, annetaan neuvoja ja ohjeita, vaihdetaan tietoja ja reseptejä, kerrotaan paljon sellaista jota ei halua ihan kaikille jakaa.

Mulla on tämmöinen jonkunlainen tyttöporukka. Tavattiin kliseisesti opintojen kautta. Aluksi vietin aikaa enemmän parin opiskelukaverin kanssa, koska meillä vain synkkasi hyvin heti tutorointiviikoista lähtien. Sitten kun vähitellen tutustui myös muihin opiskelukavereihin, niin mukaan tuli vielä pari lisää. Ihan vain yhteisillä leffailloilla lähdettiin liikkeelle ja sitten vähitellen mukaan tuli myös muita ajanviettotapoja (yhdessä syöminen, pienet retket yms.)

Toistaiseksi ollaan kaikki asuttu aika lähellä, ni en tiedä, miten tämä ystävyys kantaa, jos osa muuttaa kauemmas.

Varmaan tämä lähti siitä liikkeelle, että yhteinen ala takasi paljon puheenaiheita tuttavuuden alkuvaiheessa, uudella paikkakunnalla ei kellään ollut pahemmin ystäviä, ja tärkeimpänä hyvä onni, että meillä vaan sattuu synkkaamaan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on työkavereiden kesken sellainen 6:n naisen porukka. Käydään erilaisilla mökkireissuilla yhdessä mutta nähdään toisiamme keskenään myös yksitellen tai pienemmissä porukoissa. Meillä kaikilla on omat perheet, kummi- ja kaasokuviot on kaikilla jo takana päin. Ollaan kaikki reilusti yli kolmekymppisiä, vanhin meistä jo 50v. Ollaan siis ystävystytty ihan aikuisella iällä. Jotenkin vaan on kemiat osuneet yksiin siinä että viihdytään keskenämme.

Hauskaa meillä on yhdessä ja meidän yhteisessä Messenger-ryhmässä tuuletetaan sitten milloin perheasioita, milloin työkuvioita, annetaan neuvoja ja ohjeita, vaihdetaan tietoja ja reseptejä, kerrotaan paljon sellaista jota ei halua ihan kaikille jakaa.

Lohduttavaa, että vanhemmallakin iällä työn kautta voi saada noin läheisiä ystäviä :) Olisi niin hienoa, kun voisi kaikkea tuolllaista arkista jakaa yhdessä ja myös olla viihteellä. Eikä tarvitsisi vaan näyttää small talk -puoltaan, kertoa vain pintaraapaisua elämästään. Mitähän voisin itse tehdä, että saisin tällaisen porukan vai onko kerran pinnalliseksi muotoutunut porukka tuomittu olemaan sitä aina..?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tämmöinen jonkunlainen tyttöporukka. Tavattiin kliseisesti opintojen kautta. Aluksi vietin aikaa enemmän parin opiskelukaverin kanssa, koska meillä vain synkkasi hyvin heti tutorointiviikoista lähtien. Sitten kun vähitellen tutustui myös muihin opiskelukavereihin, niin mukaan tuli vielä pari lisää. Ihan vain yhteisillä leffailloilla lähdettiin liikkeelle ja sitten vähitellen mukaan tuli myös muita ajanviettotapoja (yhdessä syöminen, pienet retket yms.)

Toistaiseksi ollaan kaikki asuttu aika lähellä, ni en tiedä, miten tämä ystävyys kantaa, jos osa muuttaa kauemmas.

Varmaan tämä lähti siitä liikkeelle, että yhteinen ala takasi paljon puheenaiheita tuttavuuden alkuvaiheessa, uudella paikkakunnalla ei kellään ollut pahemmin ystäviä, ja tärkeimpänä hyvä onni, että meillä vaan sattuu synkkaamaan hyvin.

Tuo on kyllä hyvä lähtökohta, että kaikilla on sama tilanne ja on yksin uudessa kaupungissa. Ootteko puhuneet siitä, millaista tulee olemaan jos hiljalleen osa porukasta muuttaa toisaalle? Ootteko jutelleet siitä, että "pitää kyllä sitten pitää yhteyttä" tms.?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tämmöinen jonkunlainen tyttöporukka. Tavattiin kliseisesti opintojen kautta. Aluksi vietin aikaa enemmän parin opiskelukaverin kanssa, koska meillä vain synkkasi hyvin heti tutorointiviikoista lähtien. Sitten kun vähitellen tutustui myös muihin opiskelukavereihin, niin mukaan tuli vielä pari lisää. Ihan vain yhteisillä leffailloilla lähdettiin liikkeelle ja sitten vähitellen mukaan tuli myös muita ajanviettotapoja (yhdessä syöminen, pienet retket yms.)

Toistaiseksi ollaan kaikki asuttu aika lähellä, ni en tiedä, miten tämä ystävyys kantaa, jos osa muuttaa kauemmas.

Varmaan tämä lähti siitä liikkeelle, että yhteinen ala takasi paljon puheenaiheita tuttavuuden alkuvaiheessa, uudella paikkakunnalla ei kellään ollut pahemmin ystäviä, ja tärkeimpänä hyvä onni, että meillä vaan sattuu synkkaamaan hyvin.

Tuo on kyllä hyvä lähtökohta, että kaikilla on sama tilanne ja on yksin uudessa kaupungissa. Ootteko puhuneet siitä, millaista tulee olemaan jos hiljalleen osa porukasta muuttaa toisaalle? Ootteko jutelleet siitä, että "pitää kyllä sitten pitää yhteyttä" tms.?

Hiukan ollaan joo puhuttu, mutta ei ole ollut vielä ajankohtaista. Osa meistä on jo valmistunut ja kesätöiden takia porukkaa on välillä ollut kuukausia toisella paikkakunnalla, niin emme ole läheskään aina pystyneet näkemään toisiamme säännöllisesti opintojen yhteydessä. Meillä on yhteinen whatsapp-ryhmä, jossa juttelemme ja mietimme, mitä tehdään seuraavaksi. Nyt korona-aikana tapaamiset ovat olleet lähinnä yhteisiä ulkoiluja ja ryhmäskypejutteluita, niin ainakin jälkimmäisiä ja viestittelyä voidaan jatkaa sitten/jos kun osa muuttaa muualle.

Ei ole porukkaa. Lukiossa oli, mutta se oli ehkä sellaista kulissia kun halusi näyttää kuuluvansa johonkin. Yksittäisiä eri kautta mukaan tulleita ystäviä kyllä on mutten näe heitä samaan aikaan kuin korkeintaan lapsen ristiäisissä jne.

Minulle muodostui opiskeluaikana 6 hengen tyttöporukka, joiden kanssa on WhatsApp-ryhmä. Opintojen ehtoopuolella alkoi hiljentyä yhteydenpito, enkä sinänsä ihmettele: graduun kuluu hirveästi aikaa ja kaikilla oli omat parisuhteet ja omat työpaikat opintojen ohella. Nyt osa on valmistunut ja osa vielä tekee opintojaan pakettiin. Näyttäisi siltä, että tullaan hajaantumaan eri puolille Suomea lähivuosina työpaikkojen perässä, kilpailu yliopistokaupungissa työpaikoista on kovaa. Yhteydenpito jatkunee ehkä sellaisena satunnaisena kuulumisten vaihtona, harmi kyllä tuskin pysytään kovin läheisissä väleissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tällainen tyttöporukka. Ollaan tunnettu ala-asteelta, matkustetaan ja mökkeillään yhdessä ja kivaa on. Mitä haluaisit tietää?

Kiinnostaisi tietää, miten se teidän porukka on muotoutunut, ja minkä koet salaisuudeksi että teillä on aidosti kivaa ja ilmeisesti jokaisella jäsenellä synkkaa jokaisen jäsenen kanssa eikä ole kuppikuntia? :) Mietin vaan, miksei minulle tällaista porukkaa suotu

Jaa, vaikea sanoa, kun olemme tunteneet toisemme niin kauan. Vietimme jo teininä paljon aikaa tällä porukalla ja meillä oli niin tiivis yhteisö, ettei siihen oikein ulkopuolisia päässytkään. Ei ole mitään kuppikuntia ja kaikki hyväksymme toisemme sellaisena kuin olemme. Yhteiset mielenkiinnon kohteet auttavat asiaa myös, sekä samanlaiset arvot ja ajatukset elämästä. Turhan harvoin näin keski-iässä tapaamme, ainakaan koko porukalla, mutta meillä on tietynlaisia kiinteäksi muotoutuneita tapaamispäiviä mihin kaikki haluamme osallistua. Aina voidaan jatkaa juttua siitä mihin on viimeksi jääty. Pidän kyllä kavereistani tosi paljon ja olen onnellinen, että he ovat elämässäni!

Meillä oli porukka yliopistoajoilta. Vähitellen alkoi käymään niin, että kun kyseltiin mukaan illanviettoihin, osa pääsi mukaan ja osalla oli aina kiireitä. Siitä se pikkuhiljaa alkoi hajoilla ja nyt kaikilla on lähinnä ne "omat kaverit" siitä porukasta joihin pitää yhteyttä, ja joillakin on melkein kokonaan vaihtunut kaveripiiri. Vieläkin pystyisin kutsumaan kaikki heistä juhliin, mutta osaisin jo valmiiksi sanoa ketkä eivät tule. Sitäpaitsi tuntuisi kummalta kutsua vaikka häihin sellaisia ihmisiä, joita näkee ehkä kerran vuodessa isolla porukalla, kun on myös se oma pieni piiri jota aktiivisesti näen.

Ei ole koskaan ollut aloittajan kuvaamaa tyttöporukkaa. Nuorena oli erilaisia kaveriporukoita, mutta niissä oli aina sekä tyttöjä/naisia että poikia/miehiä. Nyt lähes kuuskymppisenä on muutaman vuoden ajan ollut yksi 5 naisen porukka, joka tapaa toisiaan kerran vuodessa. Ollaan vanhoja opiskelukavereita, mutta tavattiin porukalla ensimmäistä kertaa vasta 28 vuotta valmistumisen jälkeen. 

Mulla on aina ollut ystävät erikseen ja kaveriporukat erikseen. Saan kavereita helposti, mutta ystävystyn hitaasti. Porukoissa tuntuu aina olevan tietty sosiaalinen paine, joka saa ihmisen käyttäytymään ja ajattelemaan porukan mukaisella tavalla. Yksilöllisyys häviää porukassa eivätkä ihmiset tuo kovin herkästi esille ajatuksiaan tai  mielipiteitään, jotka poikkeaisivat muiden porukan jäsenten ajatuksista tai mielipiteistä. Olen ollut samassa työpaikassa jo 15 vuotta ja vaikka meillä onkin oikein mukava työporukka, en siltikään tunne työkavereitani kuin sen verran, mitä he haluavat työporukassaan itsestään antaa. Yksi työkavereistani on myös ystäväni eikä me koskaan puhuta työporukassa samalla tavalla kuin puhutaan kahdestaan. 

Ystäväni ovat hyvin erilaisia persoonia eivätkä  he tunne toisiaan. Ei ole ollut mitään syytä tutustuttaakaan, kun muuta yhteistä heillä ei olisi kuin että tuntevat minut. 

On. On lapsuudenajoilta 4 mimmin porukka, opiskeluajoilta toinen ja kolmas, aikuisiältä neljäs. Vähän on tietysti aikuistuttua yhteydenpito hiipunut, mutta pidetään edelleen yhteyttä silloin tällöin ja kun nähdään niin sitten jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin.

Sitten on yksi missä on pelkkiä miehiä ja minä ja kaksi sekamelskapoppoota molempien ystäviä, joiden kanssa puuhastellaan melkein joka viikko jotain. Työkavereista (miehiä ja naisia) on yksi ryhmä, tehdään paljon juttuja yhdessä myös vapaa-ajalla, ja kymmenkunta yksittäistä ystävää.

Puhutaan puhelimessa, käydään saunomassa, keikoilla, teatterissa, mökeillä ja kapakoissa.

OIen lie onnekas, mutta ystävyys ei tule tyhjästä. Pitää osata molemminpuolin kuunnella ja auttaa. Olen monessa suhteessa se, joka pitää enemmän yhteyttä, mutta toisaalta saan paljon kiitosta siitä että ihana kun sä jaksat järjestää ja soitella. Monta ystävyyssuhdetta on hiipunut muuttoihin ja muihin kuvioihin, mutta se on ihan ok.

Töiden ja koulun ympärille järjestyneet porukat ovat ihan kivoja, mutta yleensä hajoavat sitä myöten kun elämäntilanteet muuttuvat. Mulla on 4 hengen "tyttöporukka" tällä hetkellä mikä on jo aika paljon. Ikävä kyllä yksi jäsen on alkanut sekoilemaan alkon/pilven kanssa ja vetämään jatkuvasti omaa showta, viimeisinkin ryhmätapaamisemme oli tämän vuoksi vähän raskas. Yksi taas on todella ujo ja hiljainen ja hänet saa aina erikseen maanitella mukaan. Veikkaanpa että kohta ollaan vaan minä ja toinen kaveri tässäkin "porukassa".

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mitään tyttö porukkaa. Olisihan se varmasti kivaa, jos olisi.

Koulu aikaisista kavereista en juuri tiedä, missä menevät. Sen tiedän, että joilla on juuri sellaisia kaveriporukoita, joissa voi viettää tyttöjen iltoja.

Epäonnekseni olen ollut vuosia työssä miesvaltaisella alalla, ja siellä se ainoa naispuolinen työkaveri sanoi suoraan, että ei halua olla tekemisissä työkavereiden kanssa työajan ulkopuolella.

Miksei niistä miehistä ole ystäviksi?