Lue keskustelun säännöt.
Nyt avaudun. Auttakaa ihmiset! Täm on viimeinen paikka.
14.05.2020 |
Täällä työtön syrjäytynyt 30v nainen. Olen niin yhteiskunnan ulkopuolella ja köyhä kuin kirkonrotta. Päivät ovat ikuisia ja tyhjiä. Yritän nukkua ison osan päivistä pois mut kun päätä alkaa särkee.
Vuodesta toiseen tätä samaa painajaista. En vaa sovi tähän yhteiskuntaan ja olen täysin näkyymätön työkkäreille, lääkäreille. Kaikille!
Jos joku kiltti osaisi auttaa mua. Tämä on jo vuosia jatkunut. En ole tippaakaan masentunut vaa syrjäytynyt. En saa mistään otetta.
Ainut vahvuus on se että olen terve ja hallitsen hyvin vähäiset rahat.
Kommentit (115)
Aloita jostain pienestä asiasta. Jokin pieni muutos.
Mikä se voisi olla?
Auta jotain mummoa?
Lastenhoito?
Hae osa-aikatyötä?
Tee jokin päivämatka toiselle paikkakunnalle niin sekin voi piristää.
Onko kavereita, sukua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pyri heräämään aamulla aina samaan aikaan ja illalla älä valvo liian myöhään. Koita löytää itsellesi sopiva unirytmi. Sinun ei tarvitse nousta kuudelta ylös.
Tässä ideoita päiviin:
- Opettele laittamaan terveellistä ruokaa, jos et jo nyt niin tee. Kokeile eri reseptejä. Älä syö valmisruokaa ja eineksiä.
- Käy kävelyllä päivittäin.
- Ala tarkkailemaan luontoa ja bongaa vaikka eri lintuja tai kasveja ja tutustu niihin paremmin.
- Syksyllä poimimaan puolukoita ja mustikoita.
- Opettele ompelemaan, kutomaan tai piirtämään.
- Lue kirjoja.
- Lue päivittäin uutiset.
- Tee eväät ja mene metsään syömään. Kuuntele samalla lintujen laulua.
- Osta palapeli ja kasaa se.
- Kesällä uimaan.
- Valitse yksi itseäsi kiinnostava aihe ja etsi siitä tietoa. Kirjoita vaikka ylös tärkeimpiä kohtia.
- Katsele sarjoja ja elokuvia.
- Katso joku dokumentti itseäsi kiinnostavasta aiheesta ja koita oppia siitä jotain.Sitten voisit myös hakea töihin marjatilalle.
Mitä hyötyä päivittäisistä uutisista on? Masentuneet varmasti lukeneet niitä ihan tarpeeksi. Negatiiviset otsikot myyvät, joten niitä on lööpit täynnä.
Lisäksi nykyään pitäisi lukea useammasta lähteestä, että saisi tietää tietyistä aihealueista totuuden, eikä vain toimittajan omaa näkemystä.
Vierailija kirjoitti:
Soitan työkkärii joka viikko ja anelen apua, samoin Helsingin Ohjaamosta. Kukaan ei ymmärrä eikä jaksa auttaa. Työkkäri vähät välittää minusta. Olen ansiosidonnaisella tällä hetkellä. Sossusta en hae raha koska minulla on pienet säästöt ja tarvitsen niitä myöhemmin hammaslääkäriin, uuteen tietokoneseen ja talvikenkiin. Niistä vähäisistä rahoista en luovu.
Aika on mennyt mun ohi. Olen aivan liian tyhmä tähän yhteiskuntaan. En tajunnukkaan paljonko kaikki on muuttunut ( ja näin rajusti) 10 vuodessa.
Amis tai iltalukio olisivat hyviä vaihtoehtoja mutta varsinkin lukiokirjat maksavat.
Helsingissä bussilippu on 59e kuussa.
Työvoimakoulutukset on ilmaisia ja siltä ajalta työttömyusturvaasi korotetaan, miksi et hae niihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan mahtavaa kuinka syrjäytynyttä kehotetaan menemään metsään. Siellä voi sitten jutella vaikka kivelle <3
"Syrjäytyminen" on yksilön päänsisäinen ongelma.
Joku, kuten minä, voi olla syrjäytynyt omasta tahdostaan, eikä edes halua "ystäviä" tai viihdykkeitä joita yhdessäolo joillekin antaa.
Olen mieluimmin omissa oloissani erakkona kuin osallistun tähän sosiaaliseen näyttelemiseen, voi kun kiva kun kävitte tulkaa nyt pian käymään uudestaan.
Minulle on täysin yhdentekevää kuoletteko syöpään tai koronaan, eikä voisi vähempää kiinnostaa osallistua sen enempää kenenkään häihin kuin hautajaisiinkaan. Kakkua kyllä voisin syödä palan, ellei tarvitsisi kuunnella imeliä lauseita, paljon onnea nuorelleparille tai osanottoni suuressa murheessanne.
Suurta teatteria ja lopettuani sen 25 vuoden työuran jälkeen, jossa joka ikinen päivä pidättelin pierua ja oksennusta kuunnellessani työkavereiden haistapaskan hyvää päivää kirvesvartta jorinoita, kiitän luojaa, karmaa, mielenterveysongelmiani ja psykiatria joka kirjoitti minulle paperit joilla pääsin koko paskasta eroon ja työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen vuoksi.
Kahden vuoden ajan tarvitsi näytellä vakavasti masentunutta ennenkuin sain eläkepaperit ja pääsin elämään sellaista elämää jota pidän elämisen arvoisena.
Syrjäytyminen ei ole vapaaehtoinen valinta.
"Syrjäytyminen ja sosiaalinen syrjäyttäminen (engl. social exclusion tai social marginalization) viittaavat prosessiin, joka tuottaa koulutukseen, työmarkkina-asemaan, elintasoon, terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja elinympäristöön liittyvää yhteiskunnallista huono-osaisuutta.
Syrjäytymiselle ei ole vakiintunutta määritelmää suomenkielisessä sosiaalitutkimuksessa, mutta sitä käytetään usein kuvaamaan yksilön, kotitalouden tai jonkin ihmisryhmän joutumista taloudellisesti ja sosiaalisesti ongelmallisiin olosuhteisiin, joista on huonot mahdollisuudet vapautua. Sosiaalisesti ongelmallisilla olosuhteilla voidaan viitata esimerkiksi yhteiskunnan tai sen yksittäisten jäsenten taholta tulevan arvostuksen puutteeseen eli niin sanottuun sosiaaliseen leimautumiseen.
Sosiaalisella syrjäyttämisellä eli ekskluusiolla tarkoitetaan yksilöiden tai ihmisryhmien sosiaalis-taloudellista ulossulkemista tai marginalisointia eli reunalle työntämistä, minkä seurauksena he eivät kykene osallistumaan täysipainoisesti yhteiskunnan kulloinkin tavanomaisina pidettyihin toimintoihin."
.
Erakkoluonteet sitten erikseen.
En ikävä kyllä osaa analysoida asiaa hienoilla sivistyssanoilla, enkä viittauksilla sosiologian tutkimuksiin.
Koirakoulupohjalta vastaan kuitenkin, että vaikka me ihmiset olemme perusluonteeltamme samanlaisia esimoista Pygmeihin, meistä jotkut kokevat ns, syrjäytymisen vapauden saamisena tai vankilana.
On yksilöst äitsestään kiinni kuinka "yhteiskunnasta" ja sosiaalisista normeista ulosjäämisen kokee.
Jotkut menevät luostariin päästäkseen eroon ihmisistä, yhteiskunnan normeista ja toisen liittyvät moottoripyöräjengiin päästäkseen samaan tavoitteeseen.
Jotkut käpertyvät itsesääliin hyvinvointinsa seurauksena, nyppivät finnejä kasvoiltaan ja vajoavat syvään itsesäälin ja ihan samanalisella persoonallisuudella varustetut ihmiset toisella puolella maapallon loukuttavat rottia pysyäkseen hengissä (intian kastittoman väestöstä osa).
Jos ihminen joutuu tilanteeseen jossa hän ihan oikeasti joutuu taistelemaan pysäkseen hengissä, esim Rion ghetot, hänestä ei tule syrjäytynyttä vaan selviytyjä
Syrjäytynyt on Orwell:n uuskieltä tarkoittamaan länsimaista yksilöä, joka elää liian hyvissä olosuhteissa ja hänellä on aikaa pohtia yhdentekeviä asioita päivät pitkät ja sen seurauksena masentuu.
Heitä ns. syrjäytynyt keskelle erämaata niin hän tallustelee seuraavat sata kilometriä päästäkseen takaisin sivistyksen pariin saadakseen olla syrjäytynyt.
Sen matkan aikana hän ei tunne oloaan henkisesti huonoksi, sillä hänellä on tekemistä selvitäkseen matkasta hengissä.
Syrjäytyminen ja itsesääli alkaa vasta perillepääsyn jälkeen.
Liikuttavaa, kuinka moni kannustaa noihin työllistymispalveluiden piiriin. Olisiko paikallaan peukkuäänestys?
Peukku ylös, jos olet liputtanut täällä te-viranomaisten palvelujen puolesta, mutta et ole itse koskaan palveluita (uravalmennus, ammatinvalinnan ohjaus, työpajatoiminta, työkokeilu, kuntouttava työtoiminta...) käyttänyt.
Peukku alas, jos tiedät kokemuksesta ko. palveluiden olevan täyttä tilastojen kaunistelua ja työttömän simputtamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan mahtavaa kuinka syrjäytynyttä kehotetaan menemään metsään. Siellä voi sitten jutella vaikka kivelle <3
"Syrjäytyminen" on yksilön päänsisäinen ongelma.
Joku, kuten minä, voi olla syrjäytynyt omasta tahdostaan, eikä edes halua "ystäviä" tai viihdykkeitä joita yhdessäolo joillekin antaa.
Olen mieluimmin omissa oloissani erakkona kuin osallistun tähän sosiaaliseen näyttelemiseen, voi kun kiva kun kävitte tulkaa nyt pian käymään uudestaan.
Minulle on täysin yhdentekevää kuoletteko syöpään tai koronaan, eikä voisi vähempää kiinnostaa osallistua sen enempää kenenkään häihin kuin hautajaisiinkaan. Kakkua kyllä voisin syödä palan, ellei tarvitsisi kuunnella imeliä lauseita, paljon onnea nuorelleparille tai osanottoni suuressa murheessanne.
Suurta teatteria ja lopettuani sen 25 vuoden työuran jälkeen, jossa joka ikinen päivä pidättelin pierua ja oksennusta kuunnellessani työkavereiden haistapaskan hyvää päivää kirvesvartta jorinoita, kiitän luojaa, karmaa, mielenterveysongelmiani ja psykiatria joka kirjoitti minulle paperit joilla pääsin koko paskasta eroon ja työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen vuoksi.
Kahden vuoden ajan tarvitsi näytellä vakavasti masentunutta ennenkuin sain eläkepaperit ja pääsin elämään sellaista elämää jota pidän elämisen arvoisena.
Syrjäytyminen ei ole vapaaehtoinen valinta.
"Syrjäytyminen ja sosiaalinen syrjäyttäminen (engl. social exclusion tai social marginalization) viittaavat prosessiin, joka tuottaa koulutukseen, työmarkkina-asemaan, elintasoon, terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja elinympäristöön liittyvää yhteiskunnallista huono-osaisuutta.
Syrjäytymiselle ei ole vakiintunutta määritelmää suomenkielisessä sosiaalitutkimuksessa, mutta sitä käytetään usein kuvaamaan yksilön, kotitalouden tai jonkin ihmisryhmän joutumista taloudellisesti ja sosiaalisesti ongelmallisiin olosuhteisiin, joista on huonot mahdollisuudet vapautua. Sosiaalisesti ongelmallisilla olosuhteilla voidaan viitata esimerkiksi yhteiskunnan tai sen yksittäisten jäsenten taholta tulevan arvostuksen puutteeseen eli niin sanottuun sosiaaliseen leimautumiseen.
Sosiaalisella syrjäyttämisellä eli ekskluusiolla tarkoitetaan yksilöiden tai ihmisryhmien sosiaalis-taloudellista ulossulkemista tai marginalisointia eli reunalle työntämistä, minkä seurauksena he eivät kykene osallistumaan täysipainoisesti yhteiskunnan kulloinkin tavanomaisina pidettyihin toimintoihin."
.
Erakkoluonteet sitten erikseen.
En ikävä kyllä osaa analysoida asiaa hienoilla sivistyssanoilla, enkä viittauksilla sosiologian tutkimuksiin.
Koirakoulupohjalta vastaan kuitenkin, että vaikka me ihmiset olemme perusluonteeltamme samanlaisia esimoista Pygmeihin, meistä jotkut kokevat ns, syrjäytymisen vapauden saamisena tai vankilana.
On yksilöst äitsestään kiinni kuinka "yhteiskunnasta" ja sosiaalisista normeista ulosjäämisen kokee.
Jotkut menevät luostariin päästäkseen eroon ihmisistä, yhteiskunnan normeista ja toisen liittyvät moottoripyöräjengiin päästäkseen samaan tavoitteeseen.
Jotkut käpertyvät itsesääliin hyvinvointinsa seurauksena, nyppivät finnejä kasvoiltaan ja vajoavat syvään itsesäälin ja ihan samanalisella persoonallisuudella varustetut ihmiset toisella puolella maapallon loukuttavat rottia pysyäkseen hengissä (intian kastittoman väestöstä osa).
Jos ihminen joutuu tilanteeseen jossa hän ihan oikeasti joutuu taistelemaan pysäkseen hengissä, esim Rion ghetot, hänestä ei tule syrjäytynyttä vaan selviytyjä
Syrjäytynyt on Orwell:n uuskieltä tarkoittamaan länsimaista yksilöä, joka elää liian hyvissä olosuhteissa ja hänellä on aikaa pohtia yhdentekeviä asioita päivät pitkät ja sen seurauksena masentuu.
Heitä ns. syrjäytynyt keskelle erämaata niin hän tallustelee seuraavat sata kilometriä päästäkseen takaisin sivistyksen pariin saadakseen olla syrjäytynyt.
Sen matkan aikana hän ei tunne oloaan henkisesti huonoksi, sillä hänellä on tekemistä selvitäkseen matkasta hengissä.
Syrjäytyminen ja itsesääli alkaa vasta perillepääsyn jälkeen.
Tuli vielä mieleen, että ne jotka selvisivät erämaavelluksestaan hengissä, jakautuvat kahteen kastiin.
Toiset muistelevat itku kurkussa kuinka koviin oloihin olivat joutuneet, eivätkä sen vuoksi pääseet osallistumaan yhteiskunnan toimintaan ja jäävät jumiin asiaan loppuelämäkseen, Olen surkea ja tämäkin koettelemus piti vielä kestää, Ylöspääsyä ei näy.
Toisen miettivät, että minähän tulin sieltä autiomaasta pois vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja siihen ei moni henneri suomenmaassa pysty.
Minä pystyn mihin tahansa tästä eteenpäin, eikä minua pysty kukaan estämään etsiessäni omaa tapaani elää.
Valitsen minä mitä tahansa,vaikka sen yhteiskunnasta erossa olemisen ja ns. "syrjäytymisen", se on minuun valintani ja onpahan sosiologeilla jotain tekemistä yrittäessään pyrkiä pääni sisään.
Olen sua useita vuosia vanhempi, syrjäytynyt ja työkkärin unohtama myös, itellä ei ole ollut enää energiaa ottaa yhteyttä sinne. Mulla sitten taas on vaikka minkälaisia lahjoja, ja se se vasta turhauttaa kun tietää että voisi olla hyvä vaikka missä mutta ei silti saa mitään aikaiseksi asian suhteen, järkyttävä syyllisyys kun asiaa miettii. Monet mt-ongelmat ovat suurena syynä. Mulla joka päivä menee älyttömän nopeasti, oli sitten hyvä tai huono, varmaan juuri siksi kun aika vaan tikittää ja en tee mitään asialle :( :( D:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Soitan työkkärii joka viikko ja anelen apua, samoin Helsingin Ohjaamosta. Kukaan ei ymmärrä eikä jaksa auttaa. Työkkäri vähät välittää minusta. Olen ansiosidonnaisella tällä hetkellä. Sossusta en hae raha koska minulla on pienet säästöt ja tarvitsen niitä myöhemmin hammaslääkäriin, uuteen tietokoneseen ja talvikenkiin. Niistä vähäisistä rahoista en luovu.
Aika on mennyt mun ohi. Olen aivan liian tyhmä tähän yhteiskuntaan. En tajunnukkaan paljonko kaikki on muuttunut ( ja näin rajusti) 10 vuodessa.
Amis tai iltalukio olisivat hyviä vaihtoehtoja mutta varsinkin lukiokirjat maksavat.
Helsingissä bussilippu on 59e kuussa.
En usko etteikö työkkäri Ohjaamosta puhumattakaan muka auta sua. Sä et ehkä ole tyytyväinen siihen mitä on tarjottu? Vai mitä Ohjaamossa on sanottu sulle? Täällä on ehdotettu monenlaista, mutta sä et tartu mihinkään. Väität ettet ole masentunut, mutta kyllä sun jutut siltä kuulostaa.
Vierailija kirjoitti:
Liikuttavaa, kuinka moni kannustaa noihin työllistymispalveluiden piiriin. Olisiko paikallaan peukkuäänestys?
Peukku ylös, jos olet liputtanut täällä te-viranomaisten palvelujen puolesta, mutta et ole itse koskaan palveluita (uravalmennus, ammatinvalinnan ohjaus, työpajatoiminta, työkokeilu, kuntouttava työtoiminta...) käyttänyt.
Peukku alas, jos tiedät kokemuksesta ko. palveluiden olevan täyttä tilastojen kaunistelua ja työttömän simputtamista.
Olen käyttänyt sekä ammatinvalinnan ohjausta että työvoimakoulutusta ja hyötynyt molemmista. Mihin saa peukuttaa? Tai vastaatko minulle joko olet lakannut hakkaamasta puolisoasi: peukku ylös on kyllä ja peukku alas ei 😀
Tosin ap:n tapauksessa epäilen masennusta ja oikea osoite ensin olisi terveydenhuolto ja sitten vasta tulevaisuuden suunnitteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyri heräämään aamulla aina samaan aikaan ja illalla älä valvo liian myöhään. Koita löytää itsellesi sopiva unirytmi. Sinun ei tarvitse nousta kuudelta ylös.
Tässä ideoita päiviin:
- Opettele laittamaan terveellistä ruokaa, jos et jo nyt niin tee. Kokeile eri reseptejä. Älä syö valmisruokaa ja eineksiä.
- Käy kävelyllä päivittäin.
- Ala tarkkailemaan luontoa ja bongaa vaikka eri lintuja tai kasveja ja tutustu niihin paremmin.
- Syksyllä poimimaan puolukoita ja mustikoita.
- Opettele ompelemaan, kutomaan tai piirtämään.
- Lue kirjoja.
- Lue päivittäin uutiset.
- Tee eväät ja mene metsään syömään. Kuuntele samalla lintujen laulua.
- Osta palapeli ja kasaa se.
- Kesällä uimaan.
- Valitse yksi itseäsi kiinnostava aihe ja etsi siitä tietoa. Kirjoita vaikka ylös tärkeimpiä kohtia.
- Katsele sarjoja ja elokuvia.
- Katso joku dokumentti itseäsi kiinnostavasta aiheesta ja koita oppia siitä jotain.Sitten voisit myös hakea töihin marjatilalle.
Mitä hyötyä päivittäisistä uutisista on? Masentuneet varmasti lukeneet niitä ihan tarpeeksi. Negatiiviset otsikot myyvät, joten niitä on lööpit täynnä.
Lisäksi nykyään pitäisi lukea useammasta lähteestä, että saisi tietää tietyistä aihealueista totuuden, eikä vain toimittajan omaa näkemystä.
Onko sitten mukavaa kun ei ole perillä mistään. Ai kuka Sanna Marin?
Samoja ongelmia täällä. Koulutuksena tosin vaan peruskoulu (jep, tiedän). Keskeytin opinnot, kun sisareni teki itsemurhan. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin olen jotenkin toipunut siitä, mutta en tiedä mistä lähtisin korjaamaan elämääni. Kavereita ei ole, yksi ystävä joka asuu toisessa kaupungissa.
Mieluiten pääsisin jonnekin työhön, työkokeiluun, jotain sellaista. Oppisopimuksella jopa. Mutta miten? Minä olen ujo, syrjäytynyt, ahdistunut. Mistä minä edes aloittaisin?
Haluaisin vaan aloittaa alusta, unohtaa menneisyyteni.
Kuntouttavassa työtoiminnassa olen käynyt joo, mutta senhän huomasin jo olevan aika turhaa. Tykkäsin kuitenkin siitä sosiaalisesta kontaktista, mitä siellä käydessä sain.
Mulla on sitä halua tehdä jotain ja sitä on p-a-l-j-o-n, en vain tiedä mitä tekisin, mistä aloittaisin. Tämä tekemättömyys tekee musta oikeasti kohta hullun. Ajattelen, että olen ihan hyödytön. Ja sitä olenkin, tiedetään. Yhteiskunnan rahoilla elävä turhake. Kuinpa minua ei olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet terve. Kyllä varman saat töitä, jos vähän yrität.
Mene jonnekin opiskelemaan ja sitten ura alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikuttavaa, kuinka moni kannustaa noihin työllistymispalveluiden piiriin. Olisiko paikallaan peukkuäänestys?
Peukku ylös, jos olet liputtanut täällä te-viranomaisten palvelujen puolesta, mutta et ole itse koskaan palveluita (uravalmennus, ammatinvalinnan ohjaus, työpajatoiminta, työkokeilu, kuntouttava työtoiminta...) käyttänyt.
Peukku alas, jos tiedät kokemuksesta ko. palveluiden olevan täyttä tilastojen kaunistelua ja työttömän simputtamista.
Olen käyttänyt sekä ammatinvalinnan ohjausta että työvoimakoulutusta ja hyötynyt molemmista. Mihin saa peukuttaa? Tai vastaatko minulle joko olet lakannut hakkaamasta puolisoasi: peukku ylös on kyllä ja peukku alas ei 😀
Tosin ap:n tapauksessa epäilen masennusta ja oikea osoite ensin olisi terveydenhuolto ja sitten vasta tulevaisuuden suunnitteluun.
Hei, kiva kun kommentoit. En osannut arvata että kaltaisiasi löytyy. Omat kokemukseni ovat täysin päinvastaiset, osaan nimittäin etsiä tietoa koulutustarjonnasta ja ladata timanttiset CV-pohjat interneetistä. Tätä nykyä osaan myös puhella pehmeitä virkailijoille niin, ettei hommat pääse eskaloitumaan. Meitä on moneksi.
Vierailija kirjoitti:
Samoja ongelmia täällä. Koulutuksena tosin vaan peruskoulu (jep, tiedän). Keskeytin opinnot, kun sisareni teki itsemurhan. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin olen jotenkin toipunut siitä, mutta en tiedä mistä lähtisin korjaamaan elämääni. Kavereita ei ole, yksi ystävä joka asuu toisessa kaupungissa.
Mieluiten pääsisin jonnekin työhön, työkokeiluun, jotain sellaista. Oppisopimuksella jopa. Mutta miten? Minä olen ujo, syrjäytynyt, ahdistunut. Mistä minä edes aloittaisin?
Haluaisin vaan aloittaa alusta, unohtaa menneisyyteni.Kuntouttavassa työtoiminnassa olen käynyt joo, mutta senhän huomasin jo olevan aika turhaa. Tykkäsin kuitenkin siitä sosiaalisesta kontaktista, mitä siellä käydessä sain.
Mulla on sitä halua tehdä jotain ja sitä on p-a-l-j-o-n, en vain tiedä mitä tekisin, mistä aloittaisin. Tämä tekemättömyys tekee musta oikeasti kohta hullun. Ajattelen, että olen ihan hyödytön. Ja sitä olenkin, tiedetään. Yhteiskunnan rahoilla elävä turhake. Kuinpa minua ei olisi.
Lue kirjoitus kuvitellen, että on jonkun muun kirjoittama. Et ole turhake. Olet tärkeä. Yritä jostain aloittaa tekeminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tietysti on poikkeustilanteissa, mutta normaalisti:
Museokortti on 69€ vuosi ja sillä voit käydä päivittäin museoissa ja näyttelyissä. Ei tule 20c per päivä hintaa.
Jokaisella paikalla on tietysti omat kohteensa mutta Helsingissä mm. Kaupungin puutarhat ovat ihania paikkoja käydä kävelyillä. Kirjastoissa voi käydä tekemässä kaikenlaista, mm osassa on piano, jolla voi harjoitella soittamaan (ei kun aaronin pianokoulu 1 hyllystä mukaan), tai kantele, ukulele, akustinen tai sähkökitara, mikä sitten kiinnostaakaan.
Nyt-liikunta tarjoaa alle 30v halpaa liikuntaa (100€/v) ja ilmaisia kokeilutunteja.
Jos merkityksellisyyttä elämälleen hakee, niin SPR:n ystäväpalvelu tai Helsinki-missio kaipaa jatkuvasti porukkaa.
Kotona voi opiskella kieliä, eri yliopistojen nettikursseja, tehdä sukututkimusta, vaikka mitä.
Voi teitä jotka ette tiedä köyhän elämästä yhtään mitään...
Itseasiassa tiedän paljonkin. Mm. lukioajan elin opintotuella yksin tuntemattomalta vuokratussa huoneessa. Välillä rahaa oli 10 markkaa ruokaan 2 viikoksi kouluruokailun lisäksi. Silti kirjastossa kävin joka arkipäivä. TVtäkään kun ei ollut.
Yliopistoaikana olin yhtä köyhä, mutta kävin mm. omaksi ilokseni musiikkiluokassa soittamassa. Rahaa jäi kuitenkin soluhuoneen vuokran jälkeen 200€/kk ja sillä syötiin, juhlittiin ja matkustettiin. Pari kuukautta säästettiin, lennettiin 100 lipulla ja majoituttiin 15€/yö hostellissa. Toki yo-ruuan lisäksi lähinnä söin nuudeleita.
Olin pitkään köyhä, mutta systemaattisesti kuljin koulutuksen kautta kohti keskiluokkaista elämää, jonka saavuin 30-40:nä jättäen taakseni samalla käyhien alkoholistivanhempieni elintason. Olen luokkanousija. :)
Köyhyys rajoittaa, mutta ei estä kaikkea. Kaikkia mainitsemastani joku tuttuni on tehnyt, köyhä sellainen. Jos masennus on lisäksi, niin se alkaa jo oikeasti rampautumaan.
Jos etsit mielekkyyttä elämääsi, etsi Kristusta. Rukoilen, että löydät!
Vierailija kirjoitti:
Samoja ongelmia täällä. Koulutuksena tosin vaan peruskoulu (jep, tiedän). Keskeytin opinnot, kun sisareni teki itsemurhan. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin olen jotenkin toipunut siitä, mutta en tiedä mistä lähtisin korjaamaan elämääni. Kavereita ei ole, yksi ystävä joka asuu toisessa kaupungissa.
Mieluiten pääsisin jonnekin työhön, työkokeiluun, jotain sellaista. Oppisopimuksella jopa. Mutta miten? Minä olen ujo, syrjäytynyt, ahdistunut. Mistä minä edes aloittaisin?
Haluaisin vaan aloittaa alusta, unohtaa menneisyyteni.Kuntouttavassa työtoiminnassa olen käynyt joo, mutta senhän huomasin jo olevan aika turhaa. Tykkäsin kuitenkin siitä sosiaalisesta kontaktista, mitä siellä käydessä sain.
Mulla on sitä halua tehdä jotain ja sitä on p-a-l-j-o-n, en vain tiedä mitä tekisin, mistä aloittaisin. Tämä tekemättömyys tekee musta oikeasti kohta hullun. Ajattelen, että olen ihan hyödytön. Ja sitä olenkin, tiedetään. Yhteiskunnan rahoilla elävä turhake. Kuinpa minua ei olisi.
Älä missään nimessä unohda menneisyyttäsi, voit sotkea koko muistitoimintosi (sitä tapahtuu traumoja kokeneilla). Anna anteeksi itsellesi, siskollesi, perheellesi ja elämälle ("kohtalolle") ja jatka elämää. Mikäli se tuntuu väärältä niin palauta aina ajatuksesi siihen, että se ei ole väärin. Sinulla on oikeus selviytyä, nauttia ja elää haluamallasi tavalla ja olla myös onnellinen. Tutki koulutusohjelmien sisältöjä tarkkaan ja mieti mikä ala sinua kiinnostaa. Oppisopimus on haastava vaihtoehto mikäli työpaikkoja ei ole tarjolla, toivon kuitenkin, että löydät paikan jos haluat. Kouluvaihtoehto on aina olemassa eikä kannata jäädä vatvomaan keskeytystä. Voit aina aloittaa uudelleen!
Ootko mistä päin, jos Hesasta niin minusta voisi olla ehkä lenkkiseuraksi (N 39). Yksinäisuus vie voimat, ehkäpä se piristäisi:) Tai hae johonkin hyväntekeväisyysjärjestöön. Tai hae töitä ulkomailta - suomenkielisille on sitä tarjolla vain kieliosaamisen vuoksi. Ja muuta työn perässä johonkin lämpimään, Kyprokselle, Maltalle, Portugaliin:)
Voit muuttaa sun elämää!:)