Lue keskustelun säännöt.
Jos on seurustellut puolitoista vuotta, mutta mies ei esittele vanhemmilleen tai sisaruksilleen, pitäisikö erota?
10.05.2020 |
Kts. otsikko. On tarjonnut avaimensakin pyytämättä jo puolen vuoden seurustelun jälkeen ja avoin elämästään (tiedän tyyliin aina missä hän on). Ja pitää yhteyttä sukuunsa (tosin pintapuolisesti, eivät puhu ilmeisesti mitään kovin syvällisiä). Mutta ei ole ilmeisesti kertonut, että seurustelee (luulen kyllä, että osa niistä täytyy jo arvata), eikä esitellyt meitä toisillemme. Ollaan kuitenkin tavattu jo kaksi vuotta sitten ja oltu yhdessä puolitoista. Ja hän haluaisi jo asua yhdessäkin, yms. Muuten kaikki hyvin, mutta tämä yksi asia vain häiritsee. Miten hän kuvittelee että se tapahtuu? Törmätään joskus sattumalta ja hän esittelee minut "kaverinaan"? Hän joutuu sairaalaan ja törmätään siellä? Muutetaan yhteen ja postilaatikossa onkin vieressä toinen, vieras nimi? LOL! En ymmärrä miesten ajatustenjuoksua. Tuntuu kuin hän haluaisi, että se maagisesti jotenkin vain "tapahtuisi", ilman että hänen täytyisi tehdä asialle mitään. Muutenkin hän on vähän sellainen kunnianhimoton tyyppi. Ei olisi halunnut alun perin naimisiin eikä lapsiakaan (!) ellen olisi sanonut, että sorry, minä aion kyllä mennä naimisiin : D toivon mukaan sinun kanssasi, mutta that's up to you. : D
Mutta siis anyway, takaisin itse asiaan. Onko muilla kokemuksia, että kaikki muuten hyvin, mutta ei esittele suvulleen? Miksi ei? Ja miksi ei selitä miksei? Miten puhua asiasta? Miten asiat voi edetä sitten? Ei kai mitenkään? Pitäisikö erota?
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotatko miehen suvun hyväksyntää suhteellenne?
Siis sekin on tässä yhtenä pointtina: Nimenomaan en. En odota mitään avosylin olevaa vastaanottoa. Mutta se riski täytyy kuitenkin ottaa. Ei asioita voi jättää niin, että vaan ei tee mitään.
Esittely ja vuorovaikutus täytyy olla. Siitä eteenpäin asia on sitten minun ongelmani ja minun ja hänen sukunsa, miten toimitaan.
Sekin on yksi, että olen yrittänyt sanoa, että minä hoidan sitten kyllä tutustumisen heihin. Että ei mieheni täydy ottaa siitä vastuuta.
Ja lopulta he kyllä tulevat hyväksymään minut. Siinä ei kuule tule olemaan vaihtoehtoja. : D
Mitä jos et itse hyväksy heitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en edes tiedä, haluanko nähdä mieheni vanhempia. En ole koskaan nähnyt edellisten kumppanien vanhempia monista eri syistä. Joko suhde loppunut nopeasti, mies ei ole halunnut näyttää alkoholismin takia tai ovat kuolleet. Jotenkin en vain ole valmis siihen, ajatuksenakin kauhea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotatko miehen suvun hyväksyntää suhteellenne?
Siis sekin on tässä yhtenä pointtina: Nimenomaan en. En odota mitään avosylin olevaa vastaanottoa. Mutta se riski täytyy kuitenkin ottaa. Ei asioita voi jättää niin, että vaan ei tee mitään.
Esittely ja vuorovaikutus täytyy olla. Siitä eteenpäin asia on sitten minun ongelmani ja minun ja hänen sukunsa, miten toimitaan.
Sekin on yksi, että olen yrittänyt sanoa, että minä hoidan sitten kyllä tutustumisen heihin. Että ei mieheni täydy ottaa siitä vastuuta.
Ja lopulta he kyllä tulevat hyväksymään minut. Siinä ei kuule tule olemaan vaihtoehtoja. : D
Mitä jos et itse hyväksy heitä?
No, tämä on mahdollista myös. Mutta sekin on sitten edelleen riski, joka vain on otettava. Mitään ei elämässä saa, ellei edes yritä.
Ja jotenkin uskon, että tämä vaihtoehto ei tule kyseeseen. Olen ollut tekemisissä, tuntenut ja ollut ystäviä monenlaisten ihmisten kanssa elämäni aikana, ja luulen kyllä selviytyväni heistäkin. Minulla on tapana saada asiat aina järjestymään. : P
Vierailija kirjoitti:
Mä en edes tiedä, haluanko nähdä mieheni vanhempia. En ole koskaan nähnyt edellisten kumppanien vanhempia monista eri syistä. Joko suhde loppunut nopeasti, mies ei ole halunnut näyttää alkoholismin takia tai ovat kuolleet. Jotenkin en vain ole valmis siihen, ajatuksenakin kauhea.
Niin, no ymmärrän tiettyjä asioita kuten alkoholismia, ym. päihteitä. Mutta on se silti yhtä surullista. Jotain jää aina puuttumaan. Appivanhemmat, lasten isovanhemmat, suurperhe.
Tulee muuten kirjoituksestasi mieleen, että onko jokin syy, miksi noin monta lyhyttä suhdetta, ja kaikilla ongelmallinen perhetausta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotatko miehen suvun hyväksyntää suhteellenne?
Siis sekin on tässä yhtenä pointtina: Nimenomaan en. En odota mitään avosylin olevaa vastaanottoa. Mutta se riski täytyy kuitenkin ottaa. Ei asioita voi jättää niin, että vaan ei tee mitään.
Esittely ja vuorovaikutus täytyy olla. Siitä eteenpäin asia on sitten minun ongelmani ja minun ja hänen sukunsa, miten toimitaan.
Sekin on yksi, että olen yrittänyt sanoa, että minä hoidan sitten kyllä tutustumisen heihin. Että ei mieheni täydy ottaa siitä vastuuta.
Ja lopulta he kyllä tulevat hyväksymään minut. Siinä ei kuule tule olemaan vaihtoehtoja. : D
Mitä jos et itse hyväksy heitä?
No, tämä on mahdollista myös. Mutta sekin on sitten edelleen riski, joka vain on otettava. Mitään ei elämässä saa, ellei edes yritä.
Ja jotenkin uskon, että tämä vaihtoehto ei tule kyseeseen. Olen ollut tekemisissä, tuntenut ja ollut ystäviä monenlaisten ihmisten kanssa elämäni aikana, ja luulen kyllä selviytyväni heistäkin. Minulla on tapana saada asiat aina järjestymään. : P
Miksi? Itse olen huomannut että olen pitkään pitänyt lähipiirissäni ihmisiä, jotka eivät tuo elämääni mitään positiivista. Voi toki olla että nuo miehesi sukulaiset toisivat, mutta jos eivät, niin en oikein ymmärrä miksi pitäisi hirveästi yrittää ystävystyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
48-vuotias mies on jo ties monennella kierroksella parisuhteissaan. On ihan normaalia, ettei sen ikäisenä esitellä kumppaneita suvulle.
Nuoruuden yli 20-vuotisessa liiitossa, johon mun lapset syntyivät, tällainen "sukuun liittyminen" oli normaalia. Myöhemmällä iällä solmituissa liitoissa, johon perheenlisäystä ei edes hankita eikä välttämättä edes muuteta yhteen, puolison esittely suvulle ei ole kovin yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotatko miehen suvun hyväksyntää suhteellenne?
Siis sekin on tässä yhtenä pointtina: Nimenomaan en. En odota mitään avosylin olevaa vastaanottoa. Mutta se riski täytyy kuitenkin ottaa. Ei asioita voi jättää niin, että vaan ei tee mitään.
Esittely ja vuorovaikutus täytyy olla. Siitä eteenpäin asia on sitten minun ongelmani ja minun ja hänen sukunsa, miten toimitaan.
Sekin on yksi, että olen yrittänyt sanoa, että minä hoidan sitten kyllä tutustumisen heihin. Että ei mieheni täydy ottaa siitä vastuuta.
Ja lopulta he kyllä tulevat hyväksymään minut. Siinä ei kuule tule olemaan vaihtoehtoja. : D
Mitä jos et itse hyväksy heitä?
No, tämä on mahdollista myös. Mutta sekin on sitten edelleen riski, joka vain on otettava. Mitään ei elämässä saa, ellei edes yritä.
Ja jotenkin uskon, että tämä vaihtoehto ei tule kyseeseen. Olen ollut tekemisissä, tuntenut ja ollut ystäviä monenlaisten ihmisten kanssa elämäni aikana, ja luulen kyllä selviytyväni heistäkin. Minulla on tapana saada asiat aina järjestymään. : P
Miksi? Itse olen huomannut että olen pitkään pitänyt lähipiirissäni ihmisiä, jotka eivät tuo elämääni mitään positiivista. Voi toki olla että nuo miehesi sukulaiset toisivat, mutta jos eivät, niin en oikein ymmärrä miksi pitäisi hirveästi yrittää ystävystyä.
Luulen, että tässä on nyt mennyt puurot ja vellit sekaisin. Siis eihän meidän tarvitse sellaisella tavalla "sydänystävystyä". Mutta kyllä heidän nyt täytyy tietää, tunnistaa, tunnustaa ja huomioida läsnäoloni suvussa. Minä olen tullut jäädäkseni, ja mitä pikemmin he sen ymmärtävät, sitä parempi - heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
48-vuotias mies on jo ties monennella kierroksella parisuhteissaan. On ihan normaalia, ettei sen ikäisenä esitellä kumppaneita suvulle.
Nuoruuden yli 20-vuotisessa liiitossa, johon mun lapset syntyivät, tällainen "sukuun liittyminen" oli normaalia. Myöhemmällä iällä solmituissa liitoissa, johon perheenlisäystä ei edes hankita eikä välttämättä edes muuteta yhteen, puolison esittely suvulle ei ole kovin yleistä.
Wrong again. Olen hänen ensimmäinen kunnollinen parisuhteensa. Tämä juuri on se syy, miksi esittely on kuulemma niin vaikeaa.
No liittyisikö tuo kuitenkin apn käytökseen ja mielipiteisiin ?
Täällä kirjoittaa kuinka ”hän saa asiat järjestymään”, ”kyllä hän saa heidän hyväksynnän””vuorovaikutusta täytyy olla” jne. Eli kuulostaa siltä että apta ei ole helppo esitellä jos oma perhe vaikka sellaista jossa herkästi leimahtaa. Vie sinne sitten sytytetty dynamiittia sekaan joka ei anna muille tilaa vaan päsmäröi tahtoaan läpi väkisin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti mies salaa sulta jotain 🤔
Vierailija kirjoitti:
No liittyisikö tuo kuitenkin apn käytökseen ja mielipiteisiin ?
Täällä kirjoittaa kuinka ”hän saa asiat järjestymään”, ”kyllä hän saa heidän hyväksynnän””vuorovaikutusta täytyy olla” jne. Eli kuulostaa siltä että apta ei ole helppo esitellä jos oma perhe vaikka sellaista jossa herkästi leimahtaa. Vie sinne sitten sytytetty dynamiittia sekaan joka ei anna muille tilaa vaan päsmäröi tahtoaan läpi väkisin...
No jos ei asiat tapahdu muuten?
Ei minusta elämässä voi jäädä odottelemaan asioiden etenevän itsestään. Ei niin vain käy. Olen yrittänyt tätä kyllä monta kertaa. Ei tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti mies salaa sulta jotain 🤔
Niin, tämä on nyt vasta vastikään tullut mieleen. Ehkä lapsuudestaan jotain? En usko että näin on, mutta olisiko kuitenkin?
Tämä on 48-vuotiaan MIEHEN ensimmäinen kunnollinen parisuhde?
Liittyykö tämä parisuhde ja sukulaisten tapaamattomuus kenties siihen kun aloittaja kertoo "saavansa asiat järjestymään"?
Parisuhde on olemassa kun aloittaja on sen järjestänyt.
Miehellä ei siihen ole paljon sanomista, mutta siihen on, että ei halua tutustuttaa sukulaisiinsa.
Onko mies pienikokoisempi kuin aloittaja?
Jospa sekin vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on erilainen ( ehkä, en lukenut kaikkia) näkökulma.
Minä en ole esitellyt miesystävääni sukulaisille. Syy on se että asun kaukana heistä ja vielä suurempi syy on se etteivät he ole kiinnostuneita miestä tapaamaan. Kysyin joulun aikaan jos oltaisiin piipahdettu päiväksi, pariksi käymään mutta eivät halunneet. Kuulema eri asia majoittaa vain minut kuin sekä minut että mies. Että näin. Ollaan seurusteltu pari vuotta ja mies on kyllä esitellyt minut vanhemmilleen. Ja he olikin kivoja, normaaleja ihmisiä. Mun suku taas... no jaa, ilmeisesti heidän mielestään minun ei enää kannata ketään heille esitellä kun mieststäviä on ennen nykyistä ollut jopa kokonaiset kaksi. Eli pieleen menee tämäkin... joku sen tyylinen ajattelu on taustalla. Minkäs teet, elän elämääni ilman sukua sitten lähestulkoon.
Vierailija kirjoitti:
Miksi minun pitäisi tutustua poikani naisystäviin? Palstan mukaan anopit ovat alinta sakkaa, joten kiitos ei, en halua tutustua potentiaaliseen miniäehdokkaaseen. Haluan pitää oman mukavan elämäni, jossa kukaan ei ole minua määräämässä siksi, että aikanaan menin synnyttämään pojan.
Niin, meitä on monenlaisia anoppeja. Itse ainakin olen hyväksynyt poikieni valinnat, koska rakastan poikiani. Siksi myös tulen hyvin toimeen heidän puolisoiden kanssa, silloin kun nähdään. Rikasta elämää. Silti on oma elämä
Mites ne miehesi vanhempien muut miniät? Ovatko he tekemisissä appivanhempiensa kanssa? Noin muutoin viimeisimmistä kirjoituksistasi päätellen taidat olla melko voimakastahtoinen ja päällepäsmäri, joten miesystäväsi - varsinkin, kun ikää on jo noin paljon - ei jaksa alkaa mitään draamaa sinun ja sukunsa välillä. Nöyremmällä asenteella voisi ehkä onnistuakin, mutta ei noin määräävällä asenteella. Saatat olla ihan mukava ihminen, en sitä kiellä, mutta mulle kirjoituksistasi on nyt valitettavasti tullut sellainen tunne, että jos olisit mun poikani naisystävä, saisit mun puolestani määräillä ihan miten haluat omaa sukuasi, mutta et mun. Tuli turn off jo näistä kirjoituksistasi.
Vierailija kirjoitti:
Ette edes asu yhdessä? Ja nyt pitäisi olla jo suvulle esiteltynä?
Hmm.. omalla logiikallani se menee kyllä niin päin, että toiseen ihmiseen mukaan luettuna hänen ystäviinsä ja sukulaisiinsa tutustutaan siinä vaiheessa kun seurustellaan eli ennen sitoutumista avoliittoon. Ihmisen lähipiiri kertoo paljon myös hänestä itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kuin tuo mies. En esittely seurustelukumppaneita ennen kuin tiedän, että on todella vakavaa.
Esittelin miehen vanhemmilleni 1,5 vuoden jälkeen. Puoli vuotta muöhemmin menimme naimisiin.
Minut esiteltiin miehen vanhemmille kun oltiin 5kk seurusteltu. Seuraavan kerran käytiin visiitillä kun oltiin 7kk seurusteltu ja oltiin menty kihloihin. Siitä kuukausi eteenpäin mentiin naimisiin.
Oman tyttären poikaystävästä olin kyllä utelias, vaikka eihän sitä heti alussa voinut tietää tuleeko siitä pidempiaikainen juttu vai ei. Silti olin kiinnostuntu tutustumaan häneen, kai halusin vähän harjoitella sitä anoppina olemista tai jotain. Ja vävyhän hänestä sitten tuli, joten ei mennyt tutustuminen hukkaan :-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilenpä , että sinussa ja hänen perheessään on jotain hyvin hyvin erikoista, siis negatiivisella tavalla. Miks hän ei halua tiedän tutustuvan. Kun sinua se ap riepoo, niin seuraavalla kerralla ,kun kumppanisi lähtee tapaamaan äitiänsä, menisin väkisin mukaan. Aivan sama .jos siitä tulisi riitaa. Sittenpähän tietäisit mistä kenkänne puristaa.
En taatusti olisi niin nynny ,että suostuisin moiseen piilotteluun, johtuu se sitten sinusta tai toisesta suvusta.
Kissa pöydälle ja sillä siisti.no tätä olen miettinyt juuri, että en voi suostua piilotteluun. mutta toisaalta, valinta on myös oltava hänen. en voi pakottaa häntä järjestämään meille tapaamista. vai voinko?
Ehdottomasti voit. En taatusti alistuisi moiseen piilotteluun. Parempi kertarytinä ,kuin ainainen kitinä, sanoo sananlasku. Kyllä asiat tulee esille ennemmin tai myöhemmin,, pakosta. Ja parempi mitä aikaisemmin.
Siis sekin on tässä yhtenä pointtina: Nimenomaan en. En odota mitään avosylin olevaa vastaanottoa. Mutta se riski täytyy kuitenkin ottaa. Ei asioita voi jättää niin, että vaan ei tee mitään.
Esittely ja vuorovaikutus täytyy olla. Siitä eteenpäin asia on sitten minun ongelmani ja minun ja hänen sukunsa, miten toimitaan.
Sekin on yksi, että olen yrittänyt sanoa, että minä hoidan sitten kyllä tutustumisen heihin. Että ei mieheni täydy ottaa siitä vastuuta.
Ja lopulta he kyllä tulevat hyväksymään minut. Siinä ei kuule tule olemaan vaihtoehtoja. : D