Lue keskustelun säännöt.
Jos on seurustellut puolitoista vuotta, mutta mies ei esittele vanhemmilleen tai sisaruksilleen, pitäisikö erota?
10.05.2020 |
Kts. otsikko. On tarjonnut avaimensakin pyytämättä jo puolen vuoden seurustelun jälkeen ja avoin elämästään (tiedän tyyliin aina missä hän on). Ja pitää yhteyttä sukuunsa (tosin pintapuolisesti, eivät puhu ilmeisesti mitään kovin syvällisiä). Mutta ei ole ilmeisesti kertonut, että seurustelee (luulen kyllä, että osa niistä täytyy jo arvata), eikä esitellyt meitä toisillemme. Ollaan kuitenkin tavattu jo kaksi vuotta sitten ja oltu yhdessä puolitoista. Ja hän haluaisi jo asua yhdessäkin, yms. Muuten kaikki hyvin, mutta tämä yksi asia vain häiritsee. Miten hän kuvittelee että se tapahtuu? Törmätään joskus sattumalta ja hän esittelee minut "kaverinaan"? Hän joutuu sairaalaan ja törmätään siellä? Muutetaan yhteen ja postilaatikossa onkin vieressä toinen, vieras nimi? LOL! En ymmärrä miesten ajatustenjuoksua. Tuntuu kuin hän haluaisi, että se maagisesti jotenkin vain "tapahtuisi", ilman että hänen täytyisi tehdä asialle mitään. Muutenkin hän on vähän sellainen kunnianhimoton tyyppi. Ei olisi halunnut alun perin naimisiin eikä lapsiakaan (!) ellen olisi sanonut, että sorry, minä aion kyllä mennä naimisiin : D toivon mukaan sinun kanssasi, mutta that's up to you. : D
Mutta siis anyway, takaisin itse asiaan. Onko muilla kokemuksia, että kaikki muuten hyvin, mutta ei esittele suvulleen? Miksi ei? Ja miksi ei selitä miksei? Miten puhua asiasta? Miten asiat voi edetä sitten? Ei kai mitenkään? Pitäisikö erota?
Kommentit (97)
Ja ap katosi. Sellainen tällä kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja ap katosi. Sellainen tällä kertaa.
lol luuletko että päivystän täällä koko ajan epätoivoisena kyttäämässä ja repimässä hiuksiani että "vastatkaa nyt joku" : D
Nuorena olisin ihmetellyt tuota paljon. Nyt nelikymppisenä tuo voisi olla ihan normaalia. Ei kaikilla ihmisillä ole tv-sarjoista tuttua läheistä suhdetta vanhempiinsa. Ei ole luontevaa esim. soittaa vanhemmille ja sisaruksille ja ilmoittaa seurustelevansa, ja sitten järkätä virallisia tutustumispäivällisiä.
Sen sijaan olisin erittäin huolissani siitä, että meinaat pakottaa toisen ihmisen naimisiin ja isäksi. Jos mies "ei tiedä haluaako" naimisiin ja isäksi, niin se tarkoittaa aina sitä, että ei halua. Kyllä ihminen tietää, kun haluaa. Eli kannattaa ihan sen takia lopettaa se parisuhde tuohon. Et varmaankaan halua hengata palstalla valittamassa siitä kun mies ei hoida niitä ei toivottuja lapsia, ja lopulta eroaa sinusta kun hänhän ei koskaan edes halunnut naimisiin, mutta sinä kiristit ja pakotit.
Läheskään kaikki miehet eivät ole mitään voimakasluonteisia köriläitä, isotkin miehet ovat vielä kolmekymppisinä aivan "emmäätiä"-tyyppejä, jotka eivät osaa ilmaista itseään. Varmaan suurin osa heistä haluaa vain pelata ja käydä kaljalla kavereiden kera.
kiitos kaikista vastauksista. olen itse asiassa yllättynyt että a) tuli vastauksia b) että ne ovat näinkin "positiivisia", tai yleensäkin tätä luokkaa. olin varma, että kaikki sanovat, että "outoa, kyllä pitäisi erota".
Olen jotenkin aina ollut siinä ajatuksessa, että terveet ja tavalliset perheet pystyvät esittelemään ihmisiä toisilleen. Näin on kaveripiirissäni, ja minusta pitäisi pystyä. Eri asiahan on *tykätä*, kaikista ei vain voi tykätä mitenkään. Mutta kyllä pitää tietää, tutustua, olla kohtelias ja pystyä keskustelemaan asioista. En ymmärrä perhettä, jossa jäsenet inhoavat toisiaan. Asiat voi aina selvittää.
Toki tähän vaikuttaa myös se, että itse olen joutunut elämään juuri tuollaisen lapsuuden, jossa en voinut tuoda ketään kotiini, sillä äitini oli alkoholisti yksinhuoltaja - eli kasvatin siis itse itseni. Mummu oli onneksi taustatukena. Haaveilin aina kuuluvani suurperheeseen. Ja nyt sellainen olisi saatavilla. Ja ennen kuin joku kysyy, ei, se ei ole syy miksi olen tämän miehen kanssa. En edes tiennyt kaikkia hänen perhesuhteitaan kun tavattiin. Mutta onhan se nyt sopiva bonus. Ja kyllä nyt haluan olla osa myös miehen sukua. Tottakai. Se kuuluu asiaan.
Minusta tuntuu, että hänellä - ja vastauksista päätellen olisiko täälläkin - on vähän tällainen ajatus, että parisuhde ln sitä, että aloitetaan kokonaan uusi elämä ja sulkeudutaan johonkin kuplaan, johon valikoidaan vain harvoja ja valittuja asioita sieltä "entisestä elämästä" mukaan. No ei, lol. Parisuhde on sitä, että sinä kutsut toisen ihmisen elämääsi ja jaat sen hänen kanssaan. Ja tämä toinen henkilö tekee samoin sinulle. Ja vähitellen nämä kaksi elämää menevät päällekkäin ja yhtyvät. *Kukaan* meistä ei elä kuplassa, tai erillään muusta maailmasta. Eikä pidäkään elää.
Toinen asia tässä on se, että jos olet oikeasti ihastunut tai rakastunut toiseen, niin eikö hänen nimeään pitäisi haluta huutaa joka katolta? Minulla on sellainen olo hänestä. Jos hänellä ei ole minusta, mitä se kertoo.
1/2
- ap
Ja kysymyksiin: Ollaan 35 (minä) ja hän 48. Tämäkin minua huolestuttaa, jos hän olisi 20 ja ei tietäisi vielä mistään mitään tai eläisi villiä nuoruuttaan, ymmärtäisin asian paremmin. Mutta kyllä kai nyt jo tuossa iässä tulisi tietää, mitä haiuaa (vaikka ei olisi niin pahemmin seurustellutkaan aiemmin).
Ja toinen kysymys: Varsinaista lähisukuani on siis vain äitini, joka käytännössä asuu erakkona ja ei ole tavannut *ketään* paitsi ruoantuojia ja ambulanssikuskeja ainakin 10 vuoteen. Joten asia on vähän eri. Jos mieheni pyytäisi, niin voisin kyllä marssittaa hänet äitini eteen. En sitä pelkäisi, vaikka äitini erikoinen onkin.
No, koska tämä asia minua eilen juuri häiritsi eniten (oli äitienpäivä, ja hän oli ollut koko päivän vanhempiensa luona, jossa myös kaikki kolme veljestään, ja olin jotenkin ajatellut, että jossain kohtaa se on tullut esille, tai hän on sen lipsauttanut tms. - ja odotin että hän kertoisi asiasta, pettymys sitten kun ei ollutkaan, mietin jopa että pitäisikö erota heti). No, nähtiin sitten illalla myöhemmin, ja oli pakko ottaa asia esille. Ensin vain olin vähän surullisen oloinen, ja sitten hän sai onkia sen esille.
No, positiivisena asiana todettakoon, että hän ainakin sanoi, että asia ei johdu minusta, vaan tilanne olisi sama jos siinä olisi kuka tahansa muukin (uskonko?). Ja että häntä eniten hävettää sukunsa, ei minä tai hän itse. Hän kyllä sanoi yhteen väliin sen, että sehän olisi hienoa, jos tultaisiin toimeen hänen äitinsä kanssa. Mutta sekin, jos hän sanoo näin, niin mikä sitten on ongelmana??? Eikö hän usko, että minä saan kyllä ihmiset pitämään / tottumaan itseeni. : D Hän tietää kyllä laajan tuttavapiirini ja keitä kaikki tunnen. Kyllä minä yhden anopin siinä hoitelen kevyesti. En ymmärrä?
Sitten hän kuitenkin sanoi loppukaneettina, ettei ole valmis kertomaan vielä. Ymmärrän, että koska hän ei ole sellaista ikinä tehnyt, se on vaikeaa. Mutta silti en ymmärrä. Eikö hän näe, miten paljon helpompaa ja mukavampaa kaikki on sen vaivan jälkeen? Hän ei ikinä tulisi ajattelemaan jälkeenpäin, että "eipä olisi pitänyt esitellä"? Tämän pienen vaikeuden kun nyt ylittäisi, niin olisi smooth sailing sen jälkeen. Sanoinkin hänelle, että kertoisi *edes* sen, että on ylipäätään yhdessä *jonkun* kanssa (vaikkapa henkilön X). Ajatelkaa, jos nyt hänelle tapahtuisi vaikka jotain, ja törmättäisiin vaikkapa sairaalassa. Miten noloa se olisi hänen suvulleen, kun eivät olisi tienneet minusta mitään? Siinä minä sitten joutuisin änkyttämään ja selittämään, ja pahimmassa tapauksessa näyttämään jopa joitain valokuvia todisteeksi. Järkyttävän absurdi ajatus! Nyt miehet (ja muut samassa tilanteessa olevat) ottakaa itseänne niskasta kiinni, ja ryhdistäytykää! Miten asiat voivat muuten edetä?
kiitos muuten kommenteista - edelleen olen yllättynyt, että niitä edes tuli! lol : D
2/2
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos en itsekkään halua olla liiemmin tekemisissä sukuni kanssa, niin miksi välittäisin esitellä heille ketään? En minä saa siitä mitään että sukuni tulisi hyvin toimeen siippani kanssa, kun en itse kuitenkaan tule. On vaatinut 40 vuotta pyristellä irti siitä heidän lyttäävästä ja arvostelevasta seurastaan, sitten pitäisi mennä takaisin jonkun romantikon takia, joka toivoo itselleen uutta sukua? Mieti vähän miksi se miehesi pitää etäisyyttä sukuunsa. Kaikessa ei ole kyse sinusta.
2
ja se naimisiinmeno ja lapset ovat nyt toissijainen juttu (on mahdollista etten itsekään halua lapsia, ja jos haluaisinkin, se olisi vasta aikojen päästä, eihän asuta vielä edes yhdessä). ja naimisiin hän on jo sanonutkin jokin päivä menevänsä kanssani. mutta rauhoittelin häntä, että se olisi sitten joskus ehkä 2-10 vuoden päästä. lol. mutta sinnekin hän sanoi, ettei ehkä tule hänen sukua paikalle. silleen, että what? siis sitä sukua, jonka kanssa olet vähintään kuukausittain tekemisissä? eli kyllä, melko usein, kun joku kysyi. miten hän voi ajatella, että tällainen voisi toimia???
lisäyksenä vielä, että sanoin hänelle, että voisinko sitten tavata edes *jonkun* hänen puoleltaan olevan henkilön? kavereita hänellä ei oikeastaan ole (veljet ovat ajaneet sitä asiaa, jos tarvis), ja hän tekee töitä paljon ja arkipäivät kuluvat siihen. viihtyy myös hyvkn itsekseen kotona. koska työpaikallaan hän on kertonut "kotiväestä". niin siihen hän oli kai aika suopea.
mutta en tiedä jotenkin. onkohan tämä vähän kuolleen hevosen hakkaamista? tuntuu, että jossain voisi olla joku hieman nuorempi ja kunnianhimoisempikin mies, joka jotenkin jakaisi nämä ajatukseni ja elämän visioni.
toisaalta, monenlaisia miehiä tavanneena, en osaa kuvitella toista yhtä kultaista, fiksua, huomioonottavaista, rehtiä ja rakastavaa miestä, jota myös itse rakastan.
kysymys siis kai kuuluukin, että: riittääkö rakkaus, jos elämän visiot ja pitkän tähtäimen suunnitelmat ovat erilaisia? kenenkään ei pidä odottaa mukautuvan omiin visioihinsa, mutta ei omistaankaan pidä luopua. joten mikä eteen?
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos en itsekkään halua olla liiemmin tekemisissä sukuni kanssa, niin miksi välittäisin esitellä heille ketään? En minä saa siitä mitään että sukuni tulisi hyvin toimeen siippani kanssa, kun en itse kuitenkaan tule. On vaatinut 40 vuotta pyristellä irti siitä heidän lyttäävästä ja arvostelevasta seurastaan, sitten pitäisi mennä takaisin jonkun romantikon takia, joka toivoo itselleen uutta sukua? Mieti vähän miksi se miehesi pitää etäisyyttä sukuunsa. Kaikessa ei ole kyse sinusta.
2
mutta kun hän on ja tulee. ei hän pidä etäisyttä heihin. näkee normaalisti noin kerran kuussa vähintään. on WhatsApp-ryhmää nimellä "Perhe" yms. olen vain ymmärtänyt, että he eivät juttele mistään kovin "syvällisestä". mutta kai nyt liki kahden vuoden seurustelu kuuluu jo perusasioihin, jo ihan turvallisuussyistäkin.
- ap
Vierailija kirjoitti:
ja se naimisiinmeno ja lapset ovat nyt toissijainen juttu (on mahdollista etten itsekään halua lapsia, ja jos haluaisinkin, se olisi vasta aikojen päästä, eihän asuta vielä edes yhdessä). ja naimisiin hän on jo sanonutkin jokin päivä menevänsä kanssani. mutta rauhoittelin häntä, että se olisi sitten joskus ehkä 2-10 vuoden päästä. lol. mutta sinnekin hän sanoi, ettei ehkä tule hänen sukua paikalle. silleen, että what? siis sitä sukua, jonka kanssa olet vähintään kuukausittain tekemisissä? eli kyllä, melko usein, kun joku kysyi. miten hän voi ajatella, että tällainen voisi toimia???
lisäyksenä vielä, että sanoin hänelle, että voisinko sitten tavata edes *jonkun* hänen puoleltaan olevan henkilön? kavereita hänellä ei oikeastaan ole (veljet ovat ajaneet sitä asiaa, jos tarvis), ja hän tekee töitä paljon ja arkipäivät kuluvat siihen. viihtyy myös hyvkn itsekseen kotona. koska työpaikallaan hän on kertonut "kotiväestä". niin siihen hän oli kai aika suopea.
mutta en tiedä jotenkin. onkohan tämä vähän kuolleen hevosen hakkaamista? tuntuu, että jossain voisi olla joku hieman nuorempi ja kunnianhimoisempikin mies, joka jotenkin jakaisi nämä ajatukseni ja elämän visioni.
toisaalta, monenlaisia miehiä tavanneena, en osaa kuvitella toista yhtä kultaista, fiksua, huomioonottavaista, rehtiä ja rakastavaa miestä, jota myös itse rakastan.
kysymys siis kai kuuluukin, että: riittääkö rakkaus, jos elämän visiot ja pitkän tähtäimen suunnitelmat ovat erilaisia? kenenkään ei pidä odottaa mukautuvan omiin visioihinsa, mutta ei omistaankaan pidä luopua. joten mikä eteen?
- ap
Olitko ajatellut tätä joksikin provoksi mutta tilanne oli nyt niin arkinen ettei lähtenyt? Sä oot 35 ja mies paljon vanhempi ja vauvoja tulee joskus myöhemmin pitkän ajan päästä? Mikä sulle on pitkä aika? Sanoisin että sulla on realistiset mahdollisuudet saada edes yks lapsi jos alat heti yrittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja jos hän olisikin tosiaan vieraantunut heistä, yms., kannustaisin tietysti häntä sopimaan välinsä ja toteamaan kuinka lyhyt elämä on riitelyyn käytettäväksi. päinvastoin, nyt hänellä on mielestänu terve, normaali suhde sukuunsa. mikä tekee asiasta entistä käsittämättömän.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ja se naimisiinmeno ja lapset ovat nyt toissijainen juttu (on mahdollista etten itsekään halua lapsia, ja jos haluaisinkin, se olisi vasta aikojen päästä, eihän asuta vielä edes yhdessä). ja naimisiin hän on jo sanonutkin jokin päivä menevänsä kanssani. mutta rauhoittelin häntä, että se olisi sitten joskus ehkä 2-10 vuoden päästä. lol. mutta sinnekin hän sanoi, ettei ehkä tule hänen sukua paikalle. silleen, että what? siis sitä sukua, jonka kanssa olet vähintään kuukausittain tekemisissä? eli kyllä, melko usein, kun joku kysyi. miten hän voi ajatella, että tällainen voisi toimia???
lisäyksenä vielä, että sanoin hänelle, että voisinko sitten tavata edes *jonkun* hänen puoleltaan olevan henkilön? kavereita hänellä ei oikeastaan ole (veljet ovat ajaneet sitä asiaa, jos tarvis), ja hän tekee töitä paljon ja arkipäivät kuluvat siihen. viihtyy myös hyvkn itsekseen kotona. koska työpaikallaan hän on kertonut "kotiväestä". niin siihen hän oli kai aika suopea.
mutta en tiedä jotenkin. onkohan tämä vähän kuolleen hevosen hakkaamista? tuntuu, että jossain voisi olla joku hieman nuorempi ja kunnianhimoisempikin mies, joka jotenkin jakaisi nämä ajatukseni ja elämän visioni.
toisaalta, monenlaisia miehiä tavanneena, en osaa kuvitella toista yhtä kultaista, fiksua, huomioonottavaista, rehtiä ja rakastavaa miestä, jota myös itse rakastan.
kysymys siis kai kuuluukin, että: riittääkö rakkaus, jos elämän visiot ja pitkän tähtäimen suunnitelmat ovat erilaisia? kenenkään ei pidä odottaa mukautuvan omiin visioihinsa, mutta ei omistaankaan pidä luopua. joten mikä eteen?
- ap
Olitko ajatellut tätä joksikin provoksi mutta tilanne oli nyt niin arkinen ettei lähtenyt? Sä oot 35 ja mies paljon vanhempi ja vauvoja tulee joskus myöhemmin pitkän ajan päästä? Mikä sulle on pitkä aika? Sanoisin että sulla on realistiset mahdollisuudet saada edes yks lapsi jos alat heti yrittämään.
no se nyt on sivuseikka. luepa paremmin postaukset. ei lapset tässä ole olennaisia. kunhan nyt selviäisi tämän yhden esteen yli edes ensin. plus kuka puhui biologisesta lapsesta. plus ethän edes tiedä, olenko nainen vai poju ☺️
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän että ei ehkä halua esitellä sinua jos vanehmmat ja sukulaiset erikoisia tai vaikeita tyyppejä. Mutta jos ei ole edes kertonut heille seurustelustaan niin se on kyllä outoa. Ei teidän tarvitse olla tekemisissä mutta kyllä heidän olisi syytä tietää sinusta.
Vierailija kirjoitti:
No ehkä hän ajattelee, että se on joko niin, että sinä alat hänen perheensä jäseneksi, siis tiiviisti, tai sitten pysyttelette etäämmällä. Ehkä joku välimuoto on vaikea toteuttaa hänen perheessään? Jotkut suvut kun on todella tiiviisti kanssakäymisessä, ja siinä ei ole naimisissa vain puolisonsa, vaan käytännössä koko suvun kanssa, ja silloin suvun täytyy tietty hyväksyä tämä uusi ihminen täysin. Jos sen sijaan ette ole kovin tiiviisti kanssakäymisessä, on helpompaa. Ehkä miehesi ei oikein näe mitään luontevaa välimuotoratkaisua tuohon
mutta eikö näistäkin kaikista voisi vain sopia?
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kannattaa laihduttaa niin kehtaa esitellä
Perinteisesti äiti on koeajanut tyttären poikaystävän ja isä pojan tyttöystävän jotta selviää onko niistä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Sukulaiseni ovat yleisesti vaikeita ihmisiä, siis kaikki sedät ja täditkin, ei pelkästään vanhempani. Luultavasti ovat miniäehdokasta kohtaan vaativia ja tunkeilevia. Lisäksi äitini on uskonnollinen, kuuluen erääseen kristilliseen lahkoon, ja rupeaisi helposti pakottamaan miniäehdokkaalle elämänohjeita. Näistä syistä en ole vienyt ketään naista näytille, vaikka pisin suhteeni on ollut 3 vuotta, ja olen 37 vuotias mies.
no mutta miten meinasit asian järjestää sitten. täytyyhän sinun JOKIN päivä kuitenkin viedä joku sinne näytille. vai meinasitko mennä salaa naimisiin : D vai ajattelitko olla vanhana poikana lopun ikääsi?
Vierailija kirjoitti:
kannattaa laihduttaa niin kehtaa esitellä
ei ole ongelma. olen 183 ja painan noin 70 kg. : D
- ap
Itse olen vältellyt viimeiseen saakka vanhemmille esittelyjä ja samoin on tehnyt veljenikin. Kyseessä alkoholistivanhemmat, jotka elävät sotkun keskellä ja aina kännissä. Teininäkin, kun tapasin poikaystävien perhettä oli niin vaikeaa, koska kaikilla oli niin reippaat ja välittävät vanhemmat ja aina siisti koti ja alkoholia otettiin vain harvoin. Nyt aikuisenakin on tottakai ollut erilaisia perheitä miehillä, joiden kanssa olen tapaillut/seurustellut, mutta ei kenelläkään noin kamalaa, kuin itselläni ja olen hävennyt silmät päästäni.
Nykyisen miehen kanssa olen seurustellut 3 vuotta ja olen vihdoin esitellyt vanhemmilleni, koska kihlat ja asutaan yhdessä ym. Niin jo nyt mieheni on ottanut suusanallisesti yhteen kännissä kaikkea p*skaa sönköttävän isäni kanssa ja olen päättänyt, ettei tarvitse tavata, kuin pakolliset, jos niitäkään on. Itse olen hyvin vähän yhteydessä vanhempiini.
Vierailija kirjoitti:
Perinteisesti äiti on koeajanut tyttären poikaystävän ja isä pojan tyttöystävän jotta selviää onko niistä mihinkään.
käy sekin, jos se sitä vaatii : D tosin yksi veljistä mieluummin, siellä pari melko hottista x D
Tiedän pariskunnan, joiden vanhemmat tapasivat heidän häissään ensimmäistä kertaa. Ovat olleet melkein seitsemän vuotta naimisissa, kaksi lasta ja hyvin näyttää menevän.