Lue keskustelun säännöt.
Ihana korona - isovanhemmille vapaata lastenhoidosta!
10.05.2020 |
On tosiaan kuin lomaa, kun yli 70-vuotiaille iso-/isoisovanhemmille ei nyt tuoda lasten-/lastenlastenlapsia hoitoon vanhempien lähtiessä juhlimaan! Saavat vanhatkin elää vain omaa elämäänsä ilman turhaa painolastia!
Kommentit (211)
Miksei kaikki ennen lapsen saamista keskustele siitä vanhempien/appivanhempien kanssa aikovatko tai haluavatko he auttaa jos lapsenlapsia tulee?
Minä keskustelin, ja kävi ilmi että eivät ole valmiita tai kykeneviä auttamaan, ja tein ratkaisuni asiaan sitten sen mukaan. Se oli hyvä tieto, sillä sen myötä esim muutin 300km päähän enkä turhaan jäänyt samalle paikkakunnalle huonoon työtilanteeseen kökkimään suvun takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveää luettavaa. Olin yksinhuoltajaäiti ja nyt jo mummi. Mikään ei ole parempaa kuin lapsenlapset ja kyllä haluan heidän kanssaan olla ja tehdä asioita, he ovat elämäni suola!
Naisen roolinhan kuuluukin olla sellainen. Naisen ihanin asia on ensin lapset ja sitten lapsenlapset. Isän ja papan elämään saa mahtua muutakin ihanaa ja ihanampaa. Mutta naiselle kuuluu se rooli, että ihaninta maailmassa kuolemaan asti on lastenhoito.
Tämä on musta ihan järkyttävää. Naiset haukkuvat, syyllistävät, vaativat ja velvoittavat, keitäpäs muita kuin toisia naisia. Kukaan ei vielä 2020 huutele vaarien ja ukkien hoitovelvoitteen perään, kai se riittää, että käyvät kerran kalassa. En ole mitenkään innostunut lapsenlapsista, jos se tietää vain toista kierrosta lapsenhoitovaateita toistensa perään.
Samaa mieltä näin mummoikäisenä. Missä on lapsen isät ja isoisät?
Ja vaikka eletään vuotta 2020, naisen elämä tulee olla jo pienestä tytöstä alkaen raskas ja työntäyteinen. Ja tämä ihannointi ja velvoite vielä monen naisen naisen suulla.
Jo päiväkodissa ja koulussa vaaditaan pieniltä tutöiltä kiltteyttä ja toisen auttamista, samoin kotona kotitöissä ja sitten kun perustat perheen, vastuu kotitöistä ja lastenhoidosta jää naisten harteille suurimmaksi osaksi, työelämä vaatii oman uhrauksensa, olethan nainen, autat heikompiosaisia ja lista loputon.
Ja jos selviät tästä kaikesta ja pääset eläkkeelle, sitten tulee lastenlapsien hoito ja yökyläilyt, lasten pesut ja iltasadut ja teet miten päin tahansa, mikään ei ole riitävästi ja kylliksi.
Sinä sivussa yrität hoitaa naapurin mummot, iäkkäät vanhemmat ja appivanhemmat.
Siinä vierellä äksyilee vielä ikääntyvä ja sairasteleva puoliso ja tietysti nainen on hänen omaishoitajansa kuolemaansa saakka.Mutta milloin naisella on lupa elää itselleen ja haluamaansa elämää, ilman muiden naisten ulkopuolisia paineita ja vaatimuksia, kun teki nainen mitä tahansa, mikään ei ole riittävästi ja kylliksi ja hyvin. Oli kysymys sitten hoivasta, auttamisesta, ulkonäöstä, painosta tai mistä tahansa.
Surullista kuunneltavaa on monen vanhan naisen tarina vanhainkodissa, kun elämä on ollut raskas ja työntäyteinen, ettei edes kirjaa ollut aikaa lukea ja nyt kun sitä aikaa olisi, niin näkökyky on mennyt ja työstä nivelet kuluneet. Ja eikä siellä suvun ilolaulantaa ja ylistämistä hyvyydestä kuulu.
Ja tätä vielä naiset jaksavat ihannoida!
Ihanko oikeasti?
No mulla on sellaiset vanhemmat, jotka oli rakkaudettomat ja ilkeät ja hylkäsivät lapsensa oikeastaan täysin lapsen muuttaessa kotoa.
Mulle on omat lapset tärkeintä kaikessa, ja koska olen elänyt koko aikuiselämän ilman vanhempien tukea, aion auttaa ja tukea omia lapsiani.
Minulle (huomaa että puhun vain omasta puolesta) on elämäni tärkein asia ja täyttymys auttaa ja rakastaa lapsiani ja hoitaa ja rakastaa tulevia lapsenlapsiani. Mikään muu ei mulle ole niin tärkeää kuin rakastaa ja näyttää se.Toinenkaan ääripää ei ole terve. Anna sitten niiden lasten myös aikuistua. Et varmaankaan halua rajattomaksi isoäidiksi, ja rajattoman äidinkin lapsena oli kamalaa kasvaa. Ei yksityisyyttä, ei itsenäisyyttä. Kukaan ihminen ei voi eikä todellakaan halua loputtomiin olla vanhempiensa elämän koko tarkoitus ja täyttymys. Jossakin kohtaa se käy erittäin, erittäin ahdistavaksi. Ja jos suoraan sanotaan, lasten käyttäminen oman vaillejäämisen täyttämiseen on erittäin arveluttavaa. Tarvitsisit enemmän terapiaa.
Sinä et minu arvioi eikä mielipiteesi voisi vähempää kiinnostaa. Hoidapa oma mielenterveysongelmasi ensin.
Tässä ketjussa on todella vastenmielisen ilkeä solvaava kirjoittaja. Trolli voisi nyt poistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt tätä ehdollistamista joiltakin vanhemmilta, että isovanhemmat voi olla rakastavaiset ja hyvät,
vain jos he hoitavat lastenlapsiaan. En ymmärrä mikä logiikka siinä on?Meillä on isovanhemmat hoitaneet lastenlapsia 3-5 kertaa, ehkä tunnin parin esim. kaupassa käynnin ajan, kun ovat jo yli 70v ja asuvat 350km päässä ja toiset 500km päässä ja isomummi on jo 96v.
Ja hoidon puutteesta huolimatta, meillä lapsilla on isovanhempiin erittäin läheiset ja lämpimät välit ja siitä kunnian otan meille vanhemmille, koska molemmat vanhemmat olemme halunneet tehdä olosuhteet, että isovanhempi-lapsenlapsi suhde on syntynyt ja se on kantanut läpi elämän.
Ja mielestäni vanhempien tehtävä on auuttaa/luoda läheisiä ihmissuhteita lapsen puolesta, ei siihen lapsi kykene, oli sitten isovanhemmat, kummit tai muut läheiset lapsen elämässä.
Ja lastenlapsien suhteet isovanhempiin on yleensä yhtä lämpimät ja rakastavaiset, kuin lapsen vanhemmilla on omiin vanhempiinsa.
Miten suhde on syntynyt ja pysynyt noin läheisenä välimatkasta huolimatta? Meillä myös pitkä välimatka, jota isovanhemmat eivät ole halunneet kulkea. Meidän kulkemistamme rajoittavat työt, he terveitä eläkeläisiä. He halusivat luoda suhdetta puhelimitse ja skypellä. Ei meidän taaperot ymmärtäneet, mistä on kyse, tai että ruudulla mössöksi pikselöityvä naama on jokin mummo. Sama puhelimessa, kovasti ujostutti, eivät halunneet puhua tai osanneetkaan kommentoida isovanhempien lomailu- ja golf-juttuja.
Tulos on se, ettei välejä käytännössä ole, kun lapsista tuli teinejä. He olisivat tarvinneet mummun ja ukin sylin, yhteisiä hetkiä puistossa, iltasatuja... Kasvokkaista, elävää vuorovaikutusta. Siksi kiinnostaa kuulla, miten on voitu luoda niin läheinen suhde ilman, että isovanhemmat ja lapsenlapsi tapaavat suht usein. Kolme tuntia yhteistä aikaa isovanhemman kanssa koko lapsuuden aikana ei voi riittää siihen mitenkään.
Meilläkin isovanhemmat käy harvoin, mutta me käydään sitä useammin eli n. kuukauden parin kuukauden välein ja sitä aikaa löytyy, jos asiaa pitää tärkeänä. Ollaan puhelimella yhteydessä ja isovanhemmat ovat muutenkin arjessa läsnä puheissa.
Ja kun mennään isovanhemmille, he saavat vapaasti seurustella lasten kanssa ja tehdä omia juttujaan, ilman mitään velvoitteita ja me miehen kanssa otamme vastuun arjen pyörittämisestä, käydään kaupassa, tehdään ruuat ja välipalat, siivotaan, pestään pyykkiä, petaan petit ja autetaan kaikessa arkisissa askareissa, joka on taas meille vanhemmille lapsivapaata arkea ja lepoa, kun lapset eivät ole kimpussa. Ja näin isovanhemmat ovat läsnäolevia, eikä väsy liikaa, kun palvelut pelaavat, eikä tarvitse erityisesti mummojen huolehtia mistään, olla vain lapsen kanssa ja jos tarvitsee apua, me olemme paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveää luettavaa. Olin yksinhuoltajaäiti ja nyt jo mummi. Mikään ei ole parempaa kuin lapsenlapset ja kyllä haluan heidän kanssaan olla ja tehdä asioita, he ovat elämäni suola!
Naisen roolinhan kuuluukin olla sellainen. Naisen ihanin asia on ensin lapset ja sitten lapsenlapset. Isän ja papan elämään saa mahtua muutakin ihanaa ja ihanampaa. Mutta naiselle kuuluu se rooli, että ihaninta maailmassa kuolemaan asti on lastenhoito.
Tämä on musta ihan järkyttävää. Naiset haukkuvat, syyllistävät, vaativat ja velvoittavat, keitäpäs muita kuin toisia naisia. Kukaan ei vielä 2020 huutele vaarien ja ukkien hoitovelvoitteen perään, kai se riittää, että käyvät kerran kalassa. En ole mitenkään innostunut lapsenlapsista, jos se tietää vain toista kierrosta lapsenhoitovaateita toistensa perään.
Samaa mieltä näin mummoikäisenä. Missä on lapsen isät ja isoisät?
Ja vaikka eletään vuotta 2020, naisen elämä tulee olla jo pienestä tytöstä alkaen raskas ja työntäyteinen. Ja tämä ihannointi ja velvoite vielä monen naisen naisen suulla.
Jo päiväkodissa ja koulussa vaaditaan pieniltä tutöiltä kiltteyttä ja toisen auttamista, samoin kotona kotitöissä ja sitten kun perustat perheen, vastuu kotitöistä ja lastenhoidosta jää naisten harteille suurimmaksi osaksi, työelämä vaatii oman uhrauksensa, olethan nainen, autat heikompiosaisia ja lista loputon.
Ja jos selviät tästä kaikesta ja pääset eläkkeelle, sitten tulee lastenlapsien hoito ja yökyläilyt, lasten pesut ja iltasadut ja teet miten päin tahansa, mikään ei ole riitävästi ja kylliksi.
Sinä sivussa yrität hoitaa naapurin mummot, iäkkäät vanhemmat ja appivanhemmat.
Siinä vierellä äksyilee vielä ikääntyvä ja sairasteleva puoliso ja tietysti nainen on hänen omaishoitajansa kuolemaansa saakka.Mutta milloin naisella on lupa elää itselleen ja haluamaansa elämää, ilman muiden naisten ulkopuolisia paineita ja vaatimuksia, kun teki nainen mitä tahansa, mikään ei ole riittävästi ja kylliksi ja hyvin. Oli kysymys sitten hoivasta, auttamisesta, ulkonäöstä, painosta tai mistä tahansa.
Surullista kuunneltavaa on monen vanhan naisen tarina vanhainkodissa, kun elämä on ollut raskas ja työntäyteinen, ettei edes kirjaa ollut aikaa lukea ja nyt kun sitä aikaa olisi, niin näkökyky on mennyt ja työstä nivelet kuluneet. Ja eikä siellä suvun ilolaulantaa ja ylistämistä hyvyydestä kuulu.
Ja tätä vielä naiset jaksavat ihannoida!
Ihanko oikeasti?
No mulla on sellaiset vanhemmat, jotka oli rakkaudettomat ja ilkeät ja hylkäsivät lapsensa oikeastaan täysin lapsen muuttaessa kotoa.
Mulle on omat lapset tärkeintä kaikessa, ja koska olen elänyt koko aikuiselämän ilman vanhempien tukea, aion auttaa ja tukea omia lapsiani.
Minulle (huomaa että puhun vain omasta puolesta) on elämäni tärkein asia ja täyttymys auttaa ja rakastaa lapsiani ja hoitaa ja rakastaa tulevia lapsenlapsiani. Mikään muu ei mulle ole niin tärkeää kuin rakastaa ja näyttää se.Toinenkaan ääripää ei ole terve. Anna sitten niiden lasten myös aikuistua. Et varmaankaan halua rajattomaksi isoäidiksi, ja rajattoman äidinkin lapsena oli kamalaa kasvaa. Ei yksityisyyttä, ei itsenäisyyttä. Kukaan ihminen ei voi eikä todellakaan halua loputtomiin olla vanhempiensa elämän koko tarkoitus ja täyttymys. Jossakin kohtaa se käy erittäin, erittäin ahdistavaksi. Ja jos suoraan sanotaan, lasten käyttäminen oman vaillejäämisen täyttämiseen on erittäin arveluttavaa. Tarvitsisit enemmän terapiaa.
Sinä et minu arvioi eikä mielipiteesi voisi vähempää kiinnostaa. Hoidapa oma mielenterveysongelmasi ensin.
Ihan samaa sanon minäkin kyllä. Itse olen "ylirakastavan" ja ripustautuvan äidin lapsi ja todella pahasti haavoittunut sen vuoksi. Nuoruuteni oli tukahduttava, kun äitini ei mitenkään halunnut alkaa elää omaa elämäänsä, vaan piti tiukasti kiinni meistä lapsistaa. Olisin ollut onnellinen, jos olisi mennyt edes yksi päivä, jolloin äiti ei olisi soittanut ja kysellyt perääni. Tunsin myös vahvaa syyllisyyttä siitä, kun elin omaa elämääni ja samalla olin edelleen äitini elämän keskipiste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt tätä ehdollistamista joiltakin vanhemmilta, että isovanhemmat voi olla rakastavaiset ja hyvät,
vain jos he hoitavat lastenlapsiaan. En ymmärrä mikä logiikka siinä on?Meillä on isovanhemmat hoitaneet lastenlapsia 3-5 kertaa, ehkä tunnin parin esim. kaupassa käynnin ajan, kun ovat jo yli 70v ja asuvat 350km päässä ja toiset 500km päässä ja isomummi on jo 96v.
Ja hoidon puutteesta huolimatta, meillä lapsilla on isovanhempiin erittäin läheiset ja lämpimät välit ja siitä kunnian otan meille vanhemmille, koska molemmat vanhemmat olemme halunneet tehdä olosuhteet, että isovanhempi-lapsenlapsi suhde on syntynyt ja se on kantanut läpi elämän.
Ja mielestäni vanhempien tehtävä on auuttaa/luoda läheisiä ihmissuhteita lapsen puolesta, ei siihen lapsi kykene, oli sitten isovanhemmat, kummit tai muut läheiset lapsen elämässä.
Ja lastenlapsien suhteet isovanhempiin on yleensä yhtä lämpimät ja rakastavaiset, kuin lapsen vanhemmilla on omiin vanhempiinsa.
Miten suhde on syntynyt ja pysynyt noin läheisenä välimatkasta huolimatta? Meillä myös pitkä välimatka, jota isovanhemmat eivät ole halunneet kulkea. Meidän kulkemistamme rajoittavat työt, he terveitä eläkeläisiä. He halusivat luoda suhdetta puhelimitse ja skypellä. Ei meidän taaperot ymmärtäneet, mistä on kyse, tai että ruudulla mössöksi pikselöityvä naama on jokin mummo. Sama puhelimessa, kovasti ujostutti, eivät halunneet puhua tai osanneetkaan kommentoida isovanhempien lomailu- ja golf-juttuja.
Tulos on se, ettei välejä käytännössä ole, kun lapsista tuli teinejä. He olisivat tarvinneet mummun ja ukin sylin, yhteisiä hetkiä puistossa, iltasatuja... Kasvokkaista, elävää vuorovaikutusta. Siksi kiinnostaa kuulla, miten on voitu luoda niin läheinen suhde ilman, että isovanhemmat ja lapsenlapsi tapaavat suht usein. Kolme tuntia yhteistä aikaa isovanhemman kanssa koko lapsuuden aikana ei voi riittää siihen mitenkään.
Meilläkin isovanhemmat käy harvoin, mutta me käydään sitä useammin eli n. kuukauden parin kuukauden välein ja sitä aikaa löytyy, jos asiaa pitää tärkeänä. Ollaan puhelimella yhteydessä ja isovanhemmat ovat muutenkin arjessa läsnä puheissa.
Ja kun mennään isovanhemmille, he saavat vapaasti seurustella lasten kanssa ja tehdä omia juttujaan, ilman mitään velvoitteita ja me miehen kanssa otamme vastuun arjen pyörittämisestä, käydään kaupassa, tehdään ruuat ja välipalat, siivotaan, pestään pyykkiä, petaan petit ja autetaan kaikessa arkisissa askareissa, joka on taas meille vanhemmille lapsivapaata arkea ja lepoa, kun lapset eivät ole kimpussa. Ja näin isovanhemmat ovat läsnäolevia, eikä väsy liikaa, kun palvelut pelaavat, eikä tarvitse erityisesti mummojen huolehtia mistään, olla vain lapsen kanssa ja jos tarvitsee apua, me olemme paikalla.
Tämä on hyvä tapa, mutta edellyttää että isovanhemmat haluaa teidät sinne. Jos ei halua niin yhteydenpito vaikeaa. Tällainen tilanne on usein jos isovanhemmalla uusi puoliso, eli eivät tule lastensa luo, sinne ei saa mennä - sitten tavataan kerta vuoteen kaupungilla :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveää luettavaa. Olin yksinhuoltajaäiti ja nyt jo mummi. Mikään ei ole parempaa kuin lapsenlapset ja kyllä haluan heidän kanssaan olla ja tehdä asioita, he ovat elämäni suola!
Naisen roolinhan kuuluukin olla sellainen. Naisen ihanin asia on ensin lapset ja sitten lapsenlapset. Isän ja papan elämään saa mahtua muutakin ihanaa ja ihanampaa. Mutta naiselle kuuluu se rooli, että ihaninta maailmassa kuolemaan asti on lastenhoito.
Tämä on musta ihan järkyttävää. Naiset haukkuvat, syyllistävät, vaativat ja velvoittavat, keitäpäs muita kuin toisia naisia. Kukaan ei vielä 2020 huutele vaarien ja ukkien hoitovelvoitteen perään, kai se riittää, että käyvät kerran kalassa. En ole mitenkään innostunut lapsenlapsista, jos se tietää vain toista kierrosta lapsenhoitovaateita toistensa perään.
Samaa mieltä näin mummoikäisenä. Missä on lapsen isät ja isoisät?
Ja vaikka eletään vuotta 2020, naisen elämä tulee olla jo pienestä tytöstä alkaen raskas ja työntäyteinen. Ja tämä ihannointi ja velvoite vielä monen naisen naisen suulla.
Jo päiväkodissa ja koulussa vaaditaan pieniltä tutöiltä kiltteyttä ja toisen auttamista, samoin kotona kotitöissä ja sitten kun perustat perheen, vastuu kotitöistä ja lastenhoidosta jää naisten harteille suurimmaksi osaksi, työelämä vaatii oman uhrauksensa, olethan nainen, autat heikompiosaisia ja lista loputon.
Ja jos selviät tästä kaikesta ja pääset eläkkeelle, sitten tulee lastenlapsien hoito ja yökyläilyt, lasten pesut ja iltasadut ja teet miten päin tahansa, mikään ei ole riitävästi ja kylliksi.
Sinä sivussa yrität hoitaa naapurin mummot, iäkkäät vanhemmat ja appivanhemmat.
Siinä vierellä äksyilee vielä ikääntyvä ja sairasteleva puoliso ja tietysti nainen on hänen omaishoitajansa kuolemaansa saakka.Mutta milloin naisella on lupa elää itselleen ja haluamaansa elämää, ilman muiden naisten ulkopuolisia paineita ja vaatimuksia, kun teki nainen mitä tahansa, mikään ei ole riittävästi ja kylliksi ja hyvin. Oli kysymys sitten hoivasta, auttamisesta, ulkonäöstä, painosta tai mistä tahansa.
Surullista kuunneltavaa on monen vanhan naisen tarina vanhainkodissa, kun elämä on ollut raskas ja työntäyteinen, ettei edes kirjaa ollut aikaa lukea ja nyt kun sitä aikaa olisi, niin näkökyky on mennyt ja työstä nivelet kuluneet. Ja eikä siellä suvun ilolaulantaa ja ylistämistä hyvyydestä kuulu.
Ja tätä vielä naiset jaksavat ihannoida!
Ihanko oikeasti?
No mulla on sellaiset vanhemmat, jotka oli rakkaudettomat ja ilkeät ja hylkäsivät lapsensa oikeastaan täysin lapsen muuttaessa kotoa.
Mulle on omat lapset tärkeintä kaikessa, ja koska olen elänyt koko aikuiselämän ilman vanhempien tukea, aion auttaa ja tukea omia lapsiani.
Minulle (huomaa että puhun vain omasta puolesta) on elämäni tärkein asia ja täyttymys auttaa ja rakastaa lapsiani ja hoitaa ja rakastaa tulevia lapsenlapsiani. Mikään muu ei mulle ole niin tärkeää kuin rakastaa ja näyttää se.
Jokainen vanhempi hoitaa vanhemmuuttaan niillä eväillä, kyvyillä ja ympäristössä, mitä on elämässään saanut. Ja ne eväät voi olla hyvin erilaiset jo syntymähetkellä ja myöhemmin lapsuudessa. Jos on lusikalla saanut, ei voi kauhalla ammentaa.
Sinun lastesi onni ja rikkaus, että sinulla on ollut viisautta ja ymmärrystä katkaista sukupolvien kierre ja antaa lapsellesi parempi elämä, mitä itse olet saanut.
Ja tähän ei kaikki pysty, sekin on ihan inhimillistä.
Uskon jokaisen vanhemman haluavan hyvä vanhempi, mutta siihen kaikki eivät pysty, eikä ole eväitä. Suuria ikäluokkia on syytetty tunnekylmäksi ja rikkinäiseksi, joita he usein ovatkin, kun heidän lapsuuttaan varjosti heidän vanhempiensa kokemat sodan julmuudet ja kauhuudet ja tutkimusten mukaan ne siirtyvät sukupolvelta toiselle, jopa 3-4 polveen eli se ei ole heidän syytään, vaan seuraus ympäristöstä ja ajasta.
Itse ajattelen, että tämän päivän lapset ovat ensimmäinen sukupolvi, jossa ei enää näy Suomessa sodan kauhut. Ja tätä tukee myös kertomuksesi lapsista, joille annat paljon hoivaa ja rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksei kaikki ennen lapsen saamista keskustele siitä vanhempien/appivanhempien kanssa aikovatko tai haluavatko he auttaa jos lapsenlapsia tulee?
Minä keskustelin, ja kävi ilmi että eivät ole valmiita tai kykeneviä auttamaan, ja tein ratkaisuni asiaan sitten sen mukaan. Se oli hyvä tieto, sillä sen myötä esim muutin 300km päähän enkä turhaan jäänyt samalle paikkakunnalle huonoon työtilanteeseen kökkimään suvun takia.
Ihan hyvä keskustella, mutta olen edelleen sitä mieltä, että se määrä lapsia kuin mihin omat ja miehen voimat riittää. Apua saa myös ostamalla tai kunnalta jos oikein huonosti ovat asiat, joten en nyt omaa lapsenteko päätöstäni perustaisi isovanhempien avunantohaluihin tai haluttomuuteen.
Kuinka monella oikeesti on vaikka viikoittain isovanhemmat auttamassa?
Meidän molempien vanhemmat asuu tunnin ja toiset kolmen tunnin ajomatkan päässä eli ennen koronaa nähtiin max parin kuukauden välein. Arjen pyöritys ollaan siis tehty ihan itse koko ajan, lapset nyt 3v ja 7kk.
Ja nyt toki koronan aikaan ei olla nähty ollenkaan - mun molemmat vanhempani ovat riskiryhmää perussairauksien takia, vaikka ikää alle 70v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella oikeesti on vaikka viikoittain isovanhemmat auttamassa?
Meidän molempien vanhemmat asuu tunnin ja toiset kolmen tunnin ajomatkan päässä eli ennen koronaa nähtiin max parin kuukauden välein. Arjen pyöritys ollaan siis tehty ihan itse koko ajan, lapset nyt 3v ja 7kk.
Ja nyt toki koronan aikaan ei olla nähty ollenkaan - mun molemmat vanhempani ovat riskiryhmää perussairauksien takia, vaikka ikää alle 70v.
Kyllä joillain on, usein niillä millä napanuora ei ole katkennut. Naapurissa seuraan miten isovanhemmat hoitaa lasten harrastuskuslaamiset, joka viikonloppu ottaa yökylään, mummo tekee lapsiperheelle viikkosiivouksen, ukki tekee lumityöt ja leikkaa nurmikon. Kaikki juhlat on isovanhemoken organisoimia ja isovanhemmat maksaa perheen etelänmatkat ja kodinkoneet.
Minusta tuo on tavallaan liikuttavaa, Joskin ymmärrän että ehkä vähän avutonta riippuvuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella oikeesti on vaikka viikoittain isovanhemmat auttamassa?
Meidän molempien vanhemmat asuu tunnin ja toiset kolmen tunnin ajomatkan päässä eli ennen koronaa nähtiin max parin kuukauden välein. Arjen pyöritys ollaan siis tehty ihan itse koko ajan, lapset nyt 3v ja 7kk.
Ja nyt toki koronan aikaan ei olla nähty ollenkaan - mun molemmat vanhempani ovat riskiryhmää perussairauksien takia, vaikka ikää alle 70v.
Meillä mun vanhemmat auttavat lähes joka päivä. Asutaan lähekkäin ja ollaan ennen lapsiakin oltu tekemisissä päivittäin.
Meillä on mm. hevosia joten pikkulapsi aikana heidän apu on ollut erittäin tärkeää.
Miehen vanhemmat asuvat 15km päässä ja he käyvät meillä ja me heillä viikottain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tää on mulle tarkotettu niin tiedoksi vaan että lapsi ei ole ollut tänävuonna kun kerran yökylässä isovanhempien luona.
Sä puhut kaikille tutuille pitkin poikin tota samaa jaskaa joka on todella epämiellyttävää. Eikä ole ainoa valhe kun sä et tunnu puhuvan totta mistään.
Kyllä se jaska osuu vielä tuulettimeen ja leviää niin huolella ettei sulla ole taas muuta vaihtoehtoa kun vaihtaa maisemaa ja etsiä joku uus hölmö joka uskoo sun valheitas.
Hanki ittelles apua! Olet sairas!
Ihan oma syy kun olet pilannu välis kaikkiin ihmisiin eikä ne parane sillä että yrität kateellisena jatkivasti sotkea muiden välejä ja mustamaalata muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella oikeesti on vaikka viikoittain isovanhemmat auttamassa?
Meidän molempien vanhemmat asuu tunnin ja toiset kolmen tunnin ajomatkan päässä eli ennen koronaa nähtiin max parin kuukauden välein. Arjen pyöritys ollaan siis tehty ihan itse koko ajan, lapset nyt 3v ja 7kk.
Ja nyt toki koronan aikaan ei olla nähty ollenkaan - mun molemmat vanhempani ovat riskiryhmää perussairauksien takia, vaikka ikää alle 70v.
Meillä mun vanhemmat auttavat lähes joka päivä. Asutaan lähekkäin ja ollaan ennen lapsiakin oltu tekemisissä päivittäin.
Meillä on mm. hevosia joten pikkulapsi aikana heidän apu on ollut erittäin tärkeää.
Miehen vanhemmat asuvat 15km päässä ja he käyvät meillä ja me heillä viikottain.
Olette tosi onnellisessa asemassa.
Olispa kaikilla edes jotain apua joskus... monilla vaan ei ole koskaan apua saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tää on mulle tarkotettu niin tiedoksi vaan että lapsi ei ole ollut tänävuonna kun kerran yökylässä isovanhempien luona.
Sä puhut kaikille tutuille pitkin poikin tota samaa jaskaa joka on todella epämiellyttävää. Eikä ole ainoa valhe kun sä et tunnu puhuvan totta mistään.
Kyllä se jaska osuu vielä tuulettimeen ja leviää niin huolella ettei sulla ole taas muuta vaihtoehtoa kun vaihtaa maisemaa ja etsiä joku uus hölmö joka uskoo sun valheitas.
Hanki ittelles apua! Olet sairas!
Ihan oma syy kun olet pilannu välis kaikkiin ihmisiin eikä ne parane sillä että yrität kateellisena jatkivasti sotkea muiden välejä ja mustamaalata muita.
Tuliko väärään ketjuun
Merkillisiä kommentteja. Meillä isovanhemmat eivät ole koskaan hoitaneet - ollaan hoidettu itse - ja silti välit ovat lämpimät ja läheiset. Kaikilla helpompaa kun ei ole vaatimuksia puolin eikä toisin.
Ketjussa alkoi psykoosipotilaat riehumaan. Voisi lopettaa ketjun tähän.
Vierailija kirjoitti:
Merkillisiä kommentteja. Meillä isovanhemmat eivät ole koskaan hoitaneet - ollaan hoidettu itse - ja silti välit ovat lämpimät ja läheiset. Kaikilla helpompaa kun ei ole vaatimuksia puolin eikä toisin.
Eli kenenkään muun isovanhemmat ei saa ottaa lapsenlapsia yökylään vaikka itse haluaisivat ihan kysymättä ja ehdottamatta
Miten se on jollekki niin vaikea ymmärtää että joidenki isovanhemmat välittää lapsistaan ja lapsenlapsistaan sen verran että haluavat viettää aikaa niiden kanssa omasta halustaan eikä ole mitään "vaatimuksia".
Itselläkin oli lämpimät välit lapsena isovanhempiin ja halusin viettää niiden kanssa aikaa ja olla yökylässä.
Ihmetyttää kyllä kuinka kieroutunut ajatusmailma toisilla voi olla.
Mihin on kaikki hyvyys kadonnu.
Kyllä sitä voi tehdä asioita ilman että ne on jotain vaatimuksia tai palveluksia.
Joskus voi myös kuunnella sitä lastaan mitä se itse haluaa.
Se on kyllä ihan sama miten sinä tai te teette mutta ne on vaan mielipiteitä ja mielipide on ku persereikä eli jokasella on omansa.
Toinenkaan ääripää ei ole terve. Anna sitten niiden lasten myös aikuistua. Et varmaankaan halua rajattomaksi isoäidiksi, ja rajattoman äidinkin lapsena oli kamalaa kasvaa. Ei yksityisyyttä, ei itsenäisyyttä. Kukaan ihminen ei voi eikä todellakaan halua loputtomiin olla vanhempiensa elämän koko tarkoitus ja täyttymys. Jossakin kohtaa se käy erittäin, erittäin ahdistavaksi. Ja jos suoraan sanotaan, lasten käyttäminen oman vaillejäämisen täyttämiseen on erittäin arveluttavaa. Tarvitsisit enemmän terapiaa.