Millaista oli elää lapsena perheessä, jossa kuritettiin ruumiillisesti?

Itseäni ei juuri lapsena kuritettu, mutta miestäni kyllä. Osallistun tähän ketjuun oikeastaan siksi, että meillä menee silti niin, että miehellä on ollut hyvät ja toimivat suhteet omiin vanhempiinsa, kun taas itselläni ei. Samoin olen huomannut omista lapsistani, että ovat todella kovapäisiä itseeni verrattuna, joten ymmärrän tavallaan anoppiani. Varmasti viesti on mennyt perille sata kertaa nopeammin kuritusväkivallalla kuin ikuisella jankuttamisella. Lisäksi mieheni on aikuisena ollut hyvin työteliäs, kunnollinen ja periksiantamaton, kun taas itse olen sellainen mukavuudenhaluinen lötkimys, joka ei ole ikinä saanut mitään aikaan. Ehkä jos minullakin olisi ollut joku kuri, olisin viitsinyt tehdä enemmän töitä aikuisena.

Miksi sanotaan "saada selkään" vaikka pepullehan siinä kuritettiin?

Vierailija kirjoitti:

Itseäni ei juuri lapsena kuritettu, mutta miestäni kyllä. Osallistun tähän ketjuun oikeastaan siksi, että meillä menee silti niin, että miehellä on ollut hyvät ja toimivat suhteet omiin vanhempiinsa, kun taas itselläni ei. Samoin olen huomannut omista lapsistani, että ovat todella kovapäisiä itseeni verrattuna, joten ymmärrän tavallaan anoppiani. Varmasti viesti on mennyt perille sata kertaa nopeammin kuritusväkivallalla kuin ikuisella jankuttamisella. Lisäksi mieheni on aikuisena ollut hyvin työteliäs, kunnollinen ja periksiantamaton, kun taas itse olen sellainen mukavuudenhaluinen lötkimys, joka ei ole ikinä saanut mitään aikaan. Ehkä jos minullakin olisi ollut joku kuri, olisin viitsinyt tehdä enemmän töitä aikuisena.

sille voi olla syynsä miksi olette valinneet toisenne puolisoiksi. Mies opettelee kauttasi mielihyvää ja lämpöä ja sinä taas saat työteliään miehen joka tekee asiat puolestasi :D (vitsi) 

Samaa olen huomannut omassa parisuhteessa. Mies lämmin ja huovaavainen, ei ole saanut kotona selkään. Minä kuritettu olen jatkuvasti tekemässä jotain koska opetettu että maailma on kova ja kylmä paikka

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä, hakattu ja nöyryytetty lapsi, olen päässyt kostamaan. Alkoholisti-isäni on lähes liikuntakyvytön ja silloin tällöin, ilman mitään ennakkovaroitusta, annan hänelle litsarin. Joskus myös tukistan. Jos hän alkaa itkeä, niin en käy hänen luonaan pitkään aikaan.

Kuulostaa kamalalta. Miksi ihmeessä jatkat väkivallan ja alistamisen kierrettä?

Hän ei tottele, joten saan kurittaa häntä fyysisesti.

Eli mielestäsi isäsi toimi oikein kurittaessaan sinua, kun olit lapsi?

Ei toiminut. Omia lapsiani en ole kurittanut. Lapsi ei voi tilanteelle mitään, aikuinen voi.

Nöyryyttävää. Kuuluu asioihin jotka olen pyrkinyt unohtamaan. Paljaalle pyllylle piiskaaminen on oikeastaan seksuaalista väkivaltaa. Sen tarkoitus on häpäistä enemmän kuin satuttaa. Vanhemmat oikeuttivat sen itselleen sillä, että raamatussa sanotaan että joka vitsaa säästää se lastaan vihaa. Ja kun siskoni isompana otti puheeksi vanhempien käyttämän väkivallan he puolustautuivat, että se oli eri asia kuin hakkaaminen. No ei ollut. Väkivalta on väkivaltaa. Kyllä se on vaurioittanut minua. Olen nyt myöhemmin vanhempana ja muissa ihmissuhteissa etäisempi kuin haluaisin.

Meillä saa näyttää tunteita ja tapellakin, eikä kiellettyjä puheenaiheita ole, toisin kuin lapsuudenkodissa. Siellä oli tukehduttava vaikenemisen kulttuuri. Varmasti tein tyhmyyksiä, mutta piiskaamisten syitä ei selitelty.

Vanhempani oivat toisaalta ihan huumorintajuisia, turvallisia ja välittäviä, mutta heissä oli tämä pimeä puoli joka halusi vaientaa ja nöyryyttää. Olen selittänyt sitä itselleni sillä, että molempien vanhemmat olivat sodan kokeneita. Kolme neljästä isovanhemmastani on evakkoja. Sotien traumat näkyvät vielä minun sukupolvessani.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni ei juuri lapsena kuritettu, mutta miestäni kyllä. Osallistun tähän ketjuun oikeastaan siksi, että meillä menee silti niin, että miehellä on ollut hyvät ja toimivat suhteet omiin vanhempiinsa, kun taas itselläni ei. Samoin olen huomannut omista lapsistani, että ovat todella kovapäisiä itseeni verrattuna, joten ymmärrän tavallaan anoppiani. Varmasti viesti on mennyt perille sata kertaa nopeammin kuritusväkivallalla kuin ikuisella jankuttamisella. Lisäksi mieheni on aikuisena ollut hyvin työteliäs, kunnollinen ja periksiantamaton, kun taas itse olen sellainen mukavuudenhaluinen lötkimys, joka ei ole ikinä saanut mitään aikaan. Ehkä jos minullakin olisi ollut joku kuri, olisin viitsinyt tehdä enemmän töitä aikuisena.

Rasavillien poikien kohdalla ehkä jollain lailla ymmärretävää (no ei), mutta kun olet lähtökohtaisesti jo kiltti tyttö, niin tuntui että kuritus oli aika ankara suhteessa siihen, mitä oli tehnyt. Muistan esimerkiksi sellaisen, olin jotain 10-11v ja oltiin ostettu keväällä uudet hienot vaaleat kengät, joihin heti ihastuin ja olisin halunnut laittaa ne heti kouluun, mutta äiti sanoi, että vasta sitten kun on kuivaa ja nyt pitää laittaa vielä kumpparit. No halusin niin kovasti laittaa ne uudet, että laitoin ne sitten kuitenkin ja lähdin kouluun. Kuraantuihan ne tietysti, mutta ei ne nyt pilalle menneet. No kuitenkin kotiin palattua tuli aika kova kuritus vyöllä tästä tottelemattomuudesta. Oliko mielestänne mitenkään kohtuullista tekooon nähden? Ei minusta, vaikka kuitenkin luulen, että ihan hyvä tarkoitus äidilla kuitenkin oli tuossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä, hakattu ja nöyryytetty lapsi, olen päässyt kostamaan. Alkoholisti-isäni on lähes liikuntakyvytön ja silloin tällöin, ilman mitään ennakkovaroitusta, annan hänelle litsarin. Joskus myös tukistan. Jos hän alkaa itkeä, niin en käy hänen luonaan pitkään aikaan.

Kuulostaa kamalalta. Miksi ihmeessä jatkat väkivallan ja alistamisen kierrettä?

Hän ei tottele, joten saan kurittaa häntä fyysisesti.

Eli mielestäsi isäsi toimi oikein kurittaessaan sinua, kun olit lapsi?

Ei toiminut. Omia lapsiani en ole kurittanut. Lapsi ei voi tilanteelle mitään, aikuinen voi.

Ja kuitenkin sinä aikuinen käytät fyysistä väkivaltaa heikompaasi kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni ei juuri lapsena kuritettu, mutta miestäni kyllä. Osallistun tähän ketjuun oikeastaan siksi, että meillä menee silti niin, että miehellä on ollut hyvät ja toimivat suhteet omiin vanhempiinsa, kun taas itselläni ei. Samoin olen huomannut omista lapsistani, että ovat todella kovapäisiä itseeni verrattuna, joten ymmärrän tavallaan anoppiani. Varmasti viesti on mennyt perille sata kertaa nopeammin kuritusväkivallalla kuin ikuisella jankuttamisella. Lisäksi mieheni on aikuisena ollut hyvin työteliäs, kunnollinen ja periksiantamaton, kun taas itse olen sellainen mukavuudenhaluinen lötkimys, joka ei ole ikinä saanut mitään aikaan. Ehkä jos minullakin olisi ollut joku kuri, olisin viitsinyt tehdä enemmän töitä aikuisena.

Rasavillien poikien kohdalla ehkä jollain lailla ymmärretävää (no ei), mutta kun olet lähtökohtaisesti jo kiltti tyttö, niin tuntui että kuritus oli aika ankara suhteessa siihen, mitä oli tehnyt. Muistan esimerkiksi sellaisen, olin jotain 10-11v ja oltiin ostettu keväällä uudet hienot vaaleat kengät, joihin heti ihastuin ja olisin halunnut laittaa ne heti kouluun, mutta äiti sanoi, että vasta sitten kun on kuivaa ja nyt pitää laittaa vielä kumpparit. No halusin niin kovasti laittaa ne uudet, että laitoin ne sitten kuitenkin ja lähdin kouluun. Kuraantuihan ne tietysti, mutta ei ne nyt pilalle menneet. No kuitenkin kotiin palattua tuli aika kova kuritus vyöllä tästä tottelemattomuudesta. Oliko mielestänne mitenkään kohtuullista tekooon nähden? Ei minusta, vaikka kuitenkin luulen, että ihan hyvä tarkoitus äidilla kuitenkin oli tuossa.

Miksi et totellut? Iso olit jo ja ymmärsit. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis tai ainakin takapuoli tässä tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kaikkea naiseuteen viittaavaa pidettiin häpeällisenä ja mummu antoi selkään. Muistan päivän kun kuukautiseni alkoivat 11-vuotiaana. Mummu otti tutun vyön komerosta ja löi niin että oli takamus punaisena monta päivää. Kirosi samalla "Miksi sinä piru menit ne noin aikaisin saamaan" Tämä jäi mieleen erittäin hämmentävänä enkä enää koskaan sanonut kenellekkään kuukautisistani ja ompelin itselleni salaa vanhoista vaatteista suojia ja käytin vessapaperia.

Myös yksi juttu minkä muistan, oli se, ettei saanut "keikistellä" Lauloin kerran kaverin kanssa sellaisiin muovimikrofoneihin ja tanssahtelimme siinä samalla. Mummi veti minut hiuksista saunan lauteita vasten ja löi löylykauhan varrella selkään huutaen että tuollaisia hu o ran hetkutuksia ei tässä talossa harrasteta. Kaveri juoksi kauhuissaan kotiin.

Asuin siis isän ja mummun kanssa, äitini kuoli kun olin 5-vuotias ja hänestä muistan ainoastaan lämpimän sylin ja halaukset. En tiedä miksi mummu oli sellainen kuin oli, koskaan en saanut mitään selitystä anteeksi pyynnöstä puhumattakaan. En mennyt hautajaisiin.

Isä ei koskaan tehnyt minulle mitään, mutta tiesi äitinsä toimintatavat. Hän on sentään pyytänyt vilpittömästi anteeksi, ettei aikoinaan estänyt mummun toimintaa. Oli niin rikki äidin kuolemasta ettei vaan ollut voimia.

Tässä ketjussa on paljon kamalia kohtaloita mutta tämän kohdalla mulla tuli itku enkä voi sille mitään. Olen ihan kauhean pahoillani vuoksesi, onneksi sinulla on sentään lämpimiä muistikuvia äidistäsi. En löydä ainuttakaan sanaa millä kommentoida tuota kuukautisten alkamiseen liittyvää tilannetta, pyyhin vain kyyneleitäni.

Mieluummin välittävä perhe ja välillä remmiä kuin se, että ei ollut mitään kuria eikä välitetty.

Minä sain remmistä ja risusta lapsena. Arpien, myös henkisten paranemiseen meni aikaa. Isä lopetti kurittamisen kun olin 11 vuotta. Myöhemmin kertoi, että tajusi asian vakavuuden vasta silloin. Hän itse on myös pahoinpitelijän lapsi. Omasta lapsuudesta muistan joskus itkeneeni salaa tunnilla, kun takapuoleen sattui. Isä oli saanut raivokohtauksen jostain asiasta, joka ei ollut edes minun tekemä. Minulla on niistä vieläkin hentoja arpia. Aikanaan annoin isälle anteeksi, mutta pitkään se oli vaikeaa. Ehkä enempi vihainen äidille, joka ei puuttunut asiaan mitenkään vaan salli käytöksen. Äiti ei koskaan pahoinpidellyt, mutta hänen määräilevä ja välinpitämätön suhtautuminenminuun oli suurempi pala käsitellä aikuisena. Nyt hoidan häntä pelkästä velvollisuudentunteesta. HÄn alkoholisoitui eläköityään. Jollain sadistisella tavalla nyt kostan hänelle rahallisesti.

Nöyryyttävää, ahdistavaa ja pelottavaa. Olin kiltti ja tunnollinen tyttö, enkä todellakaan ansainnut käsiksi käymistä. Isän kanssa oli epävarma olo, eikä koskaan tietänyt mistä hän suuttuu seuraavaksi. Fyysinen satuttaminen vie luottamuksen ja arvostuksenkin.

En itse satuta lapsiani koskaan. En retuuta tai vie väkisin mihinkään puhumattakaan lyömisestä, luunapeista tms. Kohtelen lapsiani siten kuin olisin halunnut itseäni kohdeltavan. Olen poikien äiti ja pojistani tulee toivottavasti ihmisiä, joilla on välineitä käsitellä tunteitaan ja toimia ihmissuhteissa toisia arvostaen - oli kyse lapsista tai aikuisista.

Toiset kuritetut vannovat, että eivät ikinä kurittaisi omia lapsiaan. Toiset kurittajat taas kurittavat, koska heitä itseäänkin oli kuritettu. Jännä. Mikäköhän sen sitten ratkaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se oli ajan henki. Lapsia sai kurittaa.

Toimiko se muka? Itse olen ainakin sen verran v-mäinen luonne, että olisin todennäköisesti vaan uhmannut ja kapinoinut lisää, jos olisi kuritettu.

Unohdit sellaisen pikkuisen jutun, että lapset pelkäävät heitä piekseviä vanhempia. Joten kyllä sen uhmakkaankin lapsen voi hyvin nujertaa ja pahimmassa tapauksessa syöstä vaikka isemurhaan.

Itselläni kävi niin, että kutistin itseni pieneksi ja kiltiksi, erittäin tunnolliseksi, koska koko ajan piti elää pelossa, saako turpiinsa. Uhmakkuus "puhkesi kukkaan" kun pääsin kotoa pois. Elin teini-iän jälkijunassa, hölmöilin parikymppisenä hölmöilyni. Tapailin ihan kaameita miehiä, olin toinen nainen yhdelle aviomiehelle ja rikoin heidän liittonsa, varastelin, join jne. Onneksi jotenkin selvisin siitä ja pääsin kiinni elämään. Mutta esim. parisuhteissa ja työelämässä minulla on ollut aina huono itsetunto. Olen jotenkin vasta jäljestäpäin aina tajunnut, että olinkin työssäni oikeasti hyvä tai että joku saattoi ihan oikeasti olla kiinnostunut minusta ja meistä olisi voinut tullakin jotain, sen sijaan että tyydyin johonkin jota en edes rakastanut. Lapseni kohdalla päätin, että paskan jatkumo saa loppua, enkä kasvata lastani samalla tavalla kuin vanhempani, vaan rakastan ja näytän sen lapselle. Olen oikeasti aika sankari.

Vierailija kirjoitti:

Toiset kuritetut vannovat, että eivät ikinä kurittaisi omia lapsiaan. Toiset kurittajat taas kurittavat, koska heitä itseäänkin oli kuritettu. Jännä. Mikäköhän sen sitten ratkaisi.

Luonne.

Sitä piti silloin oikeutettuna rangaistuksena. 

Pitikö teidän kiittää kurituksesta? Olen kuullut, että joillain oli tällainen sääntö, että kun remmitys oli ohi, piti nätisti kiittää saamastaan rangaistuksesta. Outoa.

Vierailija kirjoitti:

Toiset kuritetut vannovat, että eivät ikinä kurittaisi omia lapsiaan. Toiset kurittajat taas kurittavat, koska heitä itseäänkin oli kuritettu. Jännä. Mikäköhän sen sitten ratkaisi.

Geenit määräävät paljon, mm. temperamentin. Ja ihmisluonne on monimutkainen, ei olla mustavalkoisia. Lasten elämässä on muitakin ihmisiä kuin omat vanhemmat. Jos on saanut myötätuntoa joltain muulta kuin omilta vanhemmilta, niin voi kasvaa myötätuntoiseksi itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset kuritetut vannovat, että eivät ikinä kurittaisi omia lapsiaan. Toiset kurittajat taas kurittavat, koska heitä itseäänkin oli kuritettu. Jännä. Mikäköhän sen sitten ratkaisi.

Geenit määräävät paljon, mm. temperamentin. Ja ihmisluonne on monimutkainen, ei olla mustavalkoisia. Lasten elämässä on muitakin ihmisiä kuin omat vanhemmat. Jos on saanut myötätuntoa joltain muulta kuin omilta vanhemmilta, niin voi kasvaa myötätuntoiseksi itsekin.

Ja onhan asia paljon monikutkaisempi kuin vain kysymys remmiä vai ei remmiä. Lapsella, joka on saanut vain ei-fyysisiä rangaistuksia, on silti voinut olla kurja lapsuus. Ja remmiä saaneella on voinut olla hyvä lapsuus. Eli on vähän yksinkertaistavaa tämä keskustelu, jossa vain yhdestä asiasta eli siitä käytettiinkö remmiä vai ei, tehdään suuria johtopäätöksiä.

Saivathan Aku Ankan veljenpojat myös piiskaa kolttosistaan. Ja niin sain minäkin. Se oli ajan kuva. Nyt elämme aivan erilaisessa yhteiskunnassa. Silloin oli normaalia ottaa housut pois vaikka naapureiden nähden. Toki se hävetti älyttömästi, mutta oppipahan käyttäytymään.