Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millaista oli elää lapsena perheessä, jossa kuritettiin ruumiillisesti?
08.05.2020 |
Järkyttyneenä luin tuosta lapsuudenystävän perheen tapoja käsittelevästä ketjusta, että vielä muutama vuosikymmen sitten lapsia kurtettiin jollain vyöllä, vaikka muuten olisi ollut normaali perhe.
Miten lapsi oikein pystyi tuollaiseen kuriin sopeutumaan? Pystyikö nauttimaan edes niistä hyvistä hetkistä, jos nurkan takana vaani taas seuraava kuritus?
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Se oli ajan henki. Lapsia sai kurittaa.
Toimiko se muka? Itse olen ainakin sen verran v-mäinen luonne, että olisin todennäköisesti vaan uhmannut ja kapinoinut lisää, jos olisi kuritettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan järkyttävää. Omiani en todellakaan kurita, vaan pelkästään sanoitan.
En enää oikein muista millaista se oli. Olin kiltti lapsi, en muista että olisin koskaan tehnyt kovin pahoja konnuuksia. Se oli äärettömän nöyryyttävää.... sain tukkapöllyä mutta myös vitsaa. Itse piti vitsa hakea metsästä ja laskea housut alas kun äiti löi.....
En ikinä tekisi vastaavaa omille lapsilleni. Ikinä. Sairasta.
Vierailija kirjoitti:
En enää oikein muista millaista se oli. Olin kiltti lapsi, en muista että olisin koskaan tehnyt kovin pahoja konnuuksia. Se oli äärettömän nöyryyttävää.... sain tukkapöllyä mutta myös vitsaa. Itse piti vitsa hakea metsästä ja laskea housut alas kun äiti löi.....
En ikinä tekisi vastaavaa omille lapsilleni. Ikinä. Sairasta.
Miten se sitten vaikutti? Olitko vielä kiltimpi sen jälkeen, kun oli vitsaa tullut? Ja jännititkö koko ajan, että teet vahingossa jotain, mistä tulee vitsaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä häpesi. Hävetti, kun lyötiin ja retuutettiin. Tunsin itseni noloksi. Aika outoa itse asiassa, nyt kun miettii. Mutta ei se pahinta ollut, pahempaa oli pilkkaaminen ja nöyryyttäminen. Jatkuva huutaminen ja haukkuminen. Mutta totuin siihen. Aikuisena sitten olen joutunut opettelemaan ihan alusta, miten ihmissuhteissa oikein ollaan ja kuinka perheenjäseniä kohdellaan. Mielenterveys on ollut aika palasina ajoittain.
Vierailija kirjoitti:
Toimiko se muka? Itse olen ainakin sen verran v-mäinen luonne, että olisin todennäköisesti vaan uhmannut ja kapinoinut lisää, jos olisi kuritettu.
Mulle ei ainakaan toiminut. Kuritusta edelsi aina suullinen uhkailu, haukkuminen yms, mikä ei tietenkään auttanut vaan aina kokeilin miten pitkälle voisin mennä, ennen kuin henkinen väkivalta kääntyy fyysiseksi. Olen vanhempien kanssa nyt aikuisena tekemisissä mahdollisimman vähän, eikä mulla edes lapsena ollut läheisiä välejä perheenjäsenten kanssa. Hyviä hetkiä lapsuudessa oli lähinnä hetket kavereiden kanssa. Olen syntynyt -89, joten ruumiillinen kuritus oli ollut laitonta kuitenkin useamman vuoden.
Ainoa hyvä asia, mitä tosta seurasi oli se, että mulle kehittyi nollatoleranssi kaikkea väkivaltaa kohtaan ja jos esim. kumppani tai kaveri on haukkunut, tai muuten käyttänyt henkistä väkivaltaa muhun, olen laittanut välit kylmästi poikki samantien ilman varoitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä saattoi tulla luunappi päähän jos oli oikein apina. Sattuihan se mutta ei siitä traumoja jäänyt ja kyllä mietti ensikerralla paremmin tekemisiään. Oltiin siis jo isompia ei mitään pikkulapsia.
Ahdistavaa! Jos jotain ”hyötyä”, niin en koskaan teini-iän saavutettuani ole pelännyt kuolemaa. Ennemmin ihmetellyt kuinka olenkin onnistunut pysymään hengissä, nyt jo 50+. Omille lapsille en ole jatkanut vaan olen aina painottanut että oli kyse kaverista/puolisosta tai kenestä tahansa niin ensimmäisestä lyönnistä lähdetään eikä palata. Väkivaltaan nollatoleranssi, en kestä yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minulla ollut mitään ongelmaa kurituksen suhteen. Ensin kiellettiin, sitten kiellettiin uudestaan, sitten varoitettiin miten käy jos ei lopeta ja sitten sai selkäänsä. Eikä se nyt edes sattunut paljoa mutta kahden kerran jälkeen riitti jo se varoitus.
Edelleen soittelen vanhemmille pari kertaa viikossa ja vaihdan kuulumisia. Oikein toimivat.
Pelkäsin isääni. No, rehellisesti sanottuna, pelkään vieläkin. Tosin isäni tapauksessa kyse ei ollut pelkästään kurituksesta, mukana oli myös alkoholismia.
Minua ei edes ahdista eniten omat kurituskokemukset. Pahiten mieleen on jäänyt ne kerrat, kun menin valittamaan isälle sisarusteni hölmöilyistä. Se järjetön ahdistus, kun isä raivostui ja kävi käsiksi sisarukseeni vain sen takia, etten osannut pitää suutani kiinni. Minusta kasvoi lopulta todella hiljainen. En uskaltanut puhua enää mistään, etten suututtaisi isääni. Olen hiljainen vieläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aivan järkyttävää. Omiani en todellakaan kurita, vaan pelkästään sanoitan.
Siis sanoitat mitä?
Muistan erityisen piinaavana sen, kun tiesi saavansa remmiä, mutta sitä piti odotella! Esim. oltiin kaupungilla asioilla ja sanottiin, että kotona tulee remmiä, koska en ole osannut käyttyä (eli olin kiukutellut jostain). Tosi kiva odotella kauppareissu loppuun ja sitten vielä kotona odotella, kun puretaan ostoksia jne ja sitten... :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan järkyttävää. Omiani en todellakaan kurita, vaan pelkästään sanoitan.
Siis sanoitat mitä?
Uutta hittibiisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se oli ajan henki. Lapsia sai kurittaa.
Toimiko se muka? Itse olen ainakin sen verran v-mäinen luonne, että olisin todennäköisesti vaan uhmannut ja kapinoinut lisää, jos olisi kuritettu.
Ei toiminut mulla. Kun kasvoin, löin takaisin ja sitten alettiin pelkäämään ja lopulta huostaanotettiin kun olin niin väkivaltainen.
Nyt aikuisena tiedän, että väkivalta synnyttää lisää väkivaltaa ja että vanhempani tekivät väärin. Mutta mitä muuta sitä lapsena osaisi kuin toimia sen esimerkin mukaan mitä on annettu?
Henkinen väkivalta oli myös kauheaa. Minulle opetettiin lapsena mm. että kukaan mies ei koskaan haluaisi mennä kanssani naimisiin. Joten toivoin tähdenlennolta että löytäisin miehen joka rakastaisi. 9-vuotiaana!
Toivoin myös että kuolisin, että vanhemmat silloin edes kaipaisivat minua. 11-vuotiaana!
Että ei kuvaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se oli ajan henki. Lapsia sai kurittaa.
Toimiko se muka? Itse olen ainakin sen verran v-mäinen luonne, että olisin todennäköisesti vaan uhmannut ja kapinoinut lisää, jos olisi kuritettu.
Minulle kävi juuri näin. Ei minusta huippu-urheilijaa tullut, vaikka juoksin remmiä karkuun, mutta sisu kasvoi. Lapsuudenkodissani on vieläkin remmejä piilossa sellaisissa paikoissa, joista niitä ei löydy ennen kuin talo puretaan. Ehdin sitten livahtaa karkuun ennen kuin kurittaja löysi uuden remmin.
Ei se kuritus millään tavalla "vaaninut nurkan takana" vaan siihen oli aina joku syy. En ollut mitenkään kiltti ja tottelevainen lapsi, joten vielä nykyiselläkin järjellä pidän kurituksia aiheellisina.
15: minä en todellakaan koskaan jäänyt odottamaan kuritusta vaan pysyin piilossa niin pitkään, että kurittaja oli leppynyt tai unohtanut.
Pelkäsin vanhempiani, koska ei tiennyt mistä äiti suuttuu niin että tulee selkäsauna. Muistan että joskus syy oli se että laitoin pikkusiskolle huonosti kengät jalkaan kun olimme menossa ulos.. en pelkää aikuisena kipua, vaikka joku kävisikin päälle niin mitä sitten, tuskin se enempää sattuu kun oman äidin lyöminen. Omiin lapsiini en ikinä voisi kuvitella koskevani satuttaen.. se tie päättyy minuun.
Olen syntynyt -97 ja meillä isä käytti jonkin verran fyysistä kuritusta ja oli kova huutamaan. Äidin ei tarvinnut, sai meidät käyttäytymään rajoilla ja rakkaudella. Isä saattoi suuttua vaikka siitä, että seisoin paino enemmän toisella jalalla ja käydä tukkaan kiinni. Joskus oli keittiön lattialle pudonnut roska, se oli syy hakea minut niskasta roikottaen huoneestani siivoamaan se pois.
Muistan joskus saaneeni runtua ihan aiheesta, vaikka siitä että olin piirtänyt seinään vaikka oli jo kolmesti kielletty. Silloin pystyin hyväksymään sen, että olin tehnyt tyhmästi ja sain maksaa siitä. Ei meillä sentään remmiä annettu, mutta avokämmenellä piiskaa muutaman kerran. Näistä ei jäänyt mitään kaunaa. Isä vain saattoi kurittaa ihan mitättömästäkin syystä, vaikka juuri väärästä seisoma-asennosta, ilmeestä tai siitä, että ruokapöydässä tai sohvalla pääsi paukku. Itse kuitenkin mätäni estoitta ja löyhytteli sitä hajua toisten nokkaan.
On minulla paljon hyviä ja hauskojakin muistoja isästä. Välimme eivät kuitenkaan ole lämpimät, koska minun piti koko lapsuuteni tarkkailla, millä tuulella isä on ja mistä se saattaa räjähtää. Jos isä oli hyvällä tuulella, oli parasta olla itsekin. Jos huonolla, oli viisainta haihtua. Huomaan, että vieläkin asetin siihen rooliin, kun käyn kotona.
Meillä oli aivan järkyttävää väkivaltaa äitin toimesta, pelkäsin henkeni edestä.
Ei siitä voi edes täällä kirjoittaa.
Kukaan ei puuttunut asioihimme.
Ja oli paljon muutakin, esim. näännyttämistä nälkään ja koululääkäri päästi "läpi" yhden sisaruksen silti.
Minä olen lempeä äiti eli täysin päinvastainen kuin oma äiti.
Alue: Aihe vapaa
Se oli ajan henki. Lapsia sai kurittaa.