Millaista oli elää lapsena perheessä, jossa kuritettiin ruumiillisesti?

Minua on muutaman kerran kuritettu, muttei se nyt mikään jokaviikkoinen tapahtuma ollut.

Minusta se oli epäoikeudenmukaista ja vihasin sitä, muttei se nyt ahdistanut tai pelottanut tai traumatisoitunut. En vaan itse ole sitä harrastanut ja pidän sitä hyvin huonona ja laiskan ihmisen kasvatustapana.

Jos jokin asia on ajan tapa ja yleinen jopa suositus, niin ei siitä osaa katkeroitua vanhemmilleen. He toimivat, kuten parhaiten osasivat ja heitä oli neuvottu. Ihan sama kuin vaikka nykyään, kun vanhempia kannustetaan vaikkapa viemään lapset päivähoitoon ja palaamaan viimeistään hoitovapaan päätyttyä töihin - pitäisikö siitä lasten olla aikuisina vanhemmilleen katkeria? Toivottavasti ei.

Muhun vaikutti siten että pahoinpitelin isäni aikuisena kun muistelin menneitä. On tullut myös mielenterveysongelmia ja olen äkkipikainen.

Ei usein kuritettu, ehkä kerran vuodessa, mutta se oli silti jotenkin arkinen puheenaihe. Vielä isonakin teini-ikää lähestyvänä tyttönä saatettiin jostain asiasta arkiseen sävyyn sanoa, että muista nyt tämä tai tee nyt näin tms. ettei tarvitse hakea remmiä. Ei siis mikään vihainen uhkaus, vaan sellainen ärsyttävän lempeään sävyyn sanottu!

Olen -89 syntynyt eikä mua lyöty, mutta tukkapöllyjä tuli ja ehkä joku luunappi. Ihan syystä, enkä koe, että olisin jotenkin elänyt pelossa. Ihan hyvä lapsuus mulla oli.

Kerran pestiin suu saippualla. Siitä tuli kiva leikki, ja menin heti sohvan taakse uudestaan kiroilemaan... :D

On se häväistys remmiä, risua ja tukistamista jättänyt pahat traumat pelkotiloineen, lukkiutuneisuutta, itsetuhoisuutta, huono itsetunto, päihteitä jne. Sitten oli vielä henkistäkin väkivaltaa uhkailua ja pelottelua. Perheen ulkopuolisetkin sai lyödä ja kurittaa. Eikä edes tiennyt mistä milloinkin kuritettiin eikä edes syytäkään tarvinnut olla. Ei ymmärtänyt mitä ihmeen pahaa oli tehnyt kun kukaan ei mitään puhunuyt kun remmi tai risu alkoi liehua jaloille yleensä takaapäin. Miehiä aloin vihaamaan erityisesti. Sitten se lyöminen vaihtui jossain vaiheessa seksuaaliseen ahdistelemiseen. 

Hyvin kasvattavaa. Kaikki liha tottelee juria ja pieni kipu ainoastaan aikuistuttaa nopeammin. Nykyajan nuoriso ja 18-vuotiaat on niin röyhkeitä, että niitä todellakin pitäisi hakata ja kunnolla niin oppisivat olemaan.

Olen syntynyt -90 luvulla kyllä sitä remmiä sai molemmilta vanhemmilta. Usein tuntui että riitti syyksi pelkästään maitolasin kaatuminen. Vahingoista sai huutia. Minusta kasvoi hieman arempi aikuinen joka välttelee konflikteja viimeiseen saakka. Omille lapsilleni en remmiä antas ikipäivänä. Nöyryyttävin kokemus oli kun isä kaivoi vyön esiin kun oli kaverikin kylässä.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -90 luvulla kyllä sitä remmiä sai molemmilta vanhemmilta. Usein tuntui että riitti syyksi pelkästään maitolasin kaatuminen. Vahingoista sai huutia. Minusta kasvoi hieman arempi aikuinen joka välttelee konflikteja viimeiseen saakka. Omille lapsilleni en remmiä antas ikipäivänä. Nöyryyttävin kokemus oli kun isä kaivoi vyön esiin kun oli kaverikin kylässä.

Ohhoh, yllättävää vielä noin nuorella on ollut tuollaista, vaikka kuritus oli jo pitkään ollut laitonta. Kuinka vanhaksi asti tuota jatkui ja otitko koskaan puheeksi, että tämä ei taida olla laillista ?

Minä sain yleensä tukkapöllyä, kerran pari myös vitsaa. Vitsansaannista muistan sen kerran kun koin sen todella epäoikeudenmukaiseksi, olin siskojen houkuttamana kironnut ja nämä säntäsivät kertomaan äidille. Se vääryys siinä jäi mieleen, kipukin tietysti.

Jostain syystä en muista pahalla, se oli silloinen normaali vanhemmilleni jotka eivät olleet sen pahempia ihmisiä kuin muutkaan. He toimivat kuten aikaan kuului, yleisesti käytetty rangaistus se silloin oli. Äidiltä sain paljon rakkautta ja hän osoitti myös sen, isäkin tavallaan. Ehkä siksi en tuomitse raskaasti. En silti puolusta tekoja, väärin se oli ehdottomasti ja kipeää teki. Mitään traumoja ei jäänyt, muistan heitä hyvällä.

En aina tahdo ymmärtää kun nykypäivästä käsin kauhistellaan menneisyyttä. Se oli aikaa silloin, ajateltiin eri tavalla. Hyväksyä ei voi eikä tarvitse, mutta en toisaalta ymmärrä näitä tuomioistuimia jälkikäteen. Meitäkin tuomitaan joskus, elimme sitten miten tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -90 luvulla kyllä sitä remmiä sai molemmilta vanhemmilta. Usein tuntui että riitti syyksi pelkästään maitolasin kaatuminen. Vahingoista sai huutia. Minusta kasvoi hieman arempi aikuinen joka välttelee konflikteja viimeiseen saakka. Omille lapsilleni en remmiä antas ikipäivänä. Nöyryyttävin kokemus oli kun isä kaivoi vyön esiin kun oli kaverikin kylässä.

Ohhoh, yllättävää vielä noin nuorella on ollut tuollaista, vaikka kuritus oli jo pitkään ollut laitonta. Kuinka vanhaksi asti tuota jatkui ja otitko koskaan puheeksi, että tämä ei taida olla laillista ?

Lapsen kengissä kun olin niin ei sitä tiennyt silloin että vanhemmat toimisivat lain puolesta väärin. Kyllä se sisimmässä tuntui koko ajan että ei näin kuuluisi käydä. Onneksi tuota jatkui vain muutaman vuoden kunnes vanhemmat erosivat. En ole aikuisiällä ottanut asiaa puheeksi heidän kanssaan.

Tämä on sellainen asia, josta en voisi koskaan omalla naamalla puhua edes kavereiden kanssa. Tuntuu edelleen nöyryyttävältä ajatella, että on ollut niin kuriton, että piti ihan fyysisesti käydä käsiksi. Oikeasti olin kiltti ja hiljainen lapsi ja koen, että vanhempieni autoritaarinen kasvatus oli kohdallani täysin ylimitoitettua. Meillä ei todellakaan sanoitettu tunteita tai hellitelty kuin joskus satunnaisesti. Mitään ei selitetty, vaan asiat piti tehdä "koska minä sanon": Kyseenalaistamisesta saattoi tulla selkäsauna. Usein suljin suuni vain siksi ettei tulisi selkään. Pidin vanhempiani idiootteina ja olin kateellinen kavereille, joiden kotona selvästi lapsia rakastettiin. Välillä mietin, miksi vanhempani hankkivat lapsia, kun eivät osoittaneet rakkautta. Tämä näkyi myös ihmissuhteissani siten, että olin 15 vuotta parisuhteessa, jossa puoliso käytti henkistä ja taloudellista väkivaltaa. Ajattelin, että mies on ihan hyvä, eihän se edes lyönyt.

Olen syntynyt 80-luvun puolella, jolloin ruumiillinen kuritus oli jo kielletty. Jostain syystä 90-luvulle tullessa selkäsaunat loppuivat ja olen varma ettei 1994 syntynyt sisarukseni ole koskaan saanut selkäsaunaa. En tiedä mitä tuossa välissä on tapahtunut. Ehkä joku sai selville vanhempani kasvatustavat ja piti puhuttelun. Jotenkin vaikea kuvitella, että kasvatustavat muuttuisi tuolla tavalla itsestään.

Nyt aikuisena olen hyvissä väleissä vanhempieni kanssa ja he suhtautuvat minuun kuten aikuiseen ihmiseen. En koe, että meidän välillä enää olisi sellaisia valta-asetelmia kuten lapsuudessani. Menneiden kaivelu ei ketään hyödytä ja uskon, että vanhempani ovat aikansa tuotteita eivätkä osanneet paremmin toimia.

Väkivaltaiset aikuiset ovat mestareita pelottelemaan ja uhkailemaan ettei asioita puhuta kodin ulkopuolelle. Paljon sitä on vielä nykyäänkin eikä naapurit välttämättä tiedä mitään mitä kenenkin huushollissa tapahtuu. Ulospäin esitetään melko normaalia ja onhan näitä tapauksia ollut.  

Ihmettelin kun kesäksi pääsin aina sukulaisten maatilalle ja siellä ei ollut väkivaltaa, kurittamista eikä mitään pelottelua, ei riitoja edes sen pariskunnankaan kesken. Jonkun sellaisen hyvän elämisen mallin näin ja sitä olen pyrkinyt toteuttamaan. Jos mitään muuta mallia ei näe kuin se väkivalta eikä pääse pois ollenkaan niin silloin selvitymiskeinot voivat olla aika vähäiset. 

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -90 luvulla kyllä sitä remmiä sai molemmilta vanhemmilta. Usein tuntui että riitti syyksi pelkästään maitolasin kaatuminen. Vahingoista sai huutia. Minusta kasvoi hieman arempi aikuinen joka välttelee konflikteja viimeiseen saakka. Omille lapsilleni en remmiä antas ikipäivänä. Nöyryyttävin kokemus oli kun isä kaivoi vyön esiin kun oli kaverikin kylässä.

Minäkin olen ysärin lapsia ja aika lailla samanlaisia kokemuksia löytyy. Tuo konfliktien välttely on erittäin tuttua. Oman isäni bravuuri oli antaa piiskaa paljaalle pyllylle kuusen oksilla. Pisteli ja kirveli ikävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se oli ajan henki. Lapsia sai kurittaa.

Toimiko se muka? Itse olen ainakin sen verran v-mäinen luonne, että olisin todennäköisesti vaan uhmannut ja kapinoinut lisää, jos olisi kuritettu.

Unohdit sellaisen pikkuisen jutun, että lapset pelkäävät heitä piekseviä vanhempia. Joten kyllä sen uhmakkaankin lapsen voi hyvin nujertaa ja pahimmassa tapauksessa syöstä vaikka isemurhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se oli ajan henki. Lapsia sai kurittaa.

Toimiko se muka? Itse olen ainakin sen verran v-mäinen luonne, että olisin todennäköisesti vaan uhmannut ja kapinoinut lisää, jos olisi kuritettu.

Unohdit sellaisen pikkuisen jutun, että lapset pelkäävät heitä piekseviä vanhempia. Joten kyllä sen uhmakkaankin lapsen voi hyvin nujertaa ja pahimmassa tapauksessa syöstä vaikka isemurhaan.

Näin juuri. Kun on pienestä pitäen saanut selkään ja peloteltu hiljaiseksi, ei muusta tiedä.

Turha tässä on ajankuvasta puhua. Meidän suvussa ei ole ikinä lyöty lapsia. Ei edes 20-luvulla syntynyt isoäiti saanut ikinä selkäänsä. Meillä on poikkeuksellisen läheiset välit suvussa ja perheessä. Hellyyttä on osoitettu aina ja syliin otettu. Olen vasta aikuisena ymmärtänyt, että joka kodissa ei ole näin.

Kyllä kyse on siis ihan sukukulttuurista. Onnittelut teille, jotka olette osanneet katkaista tuon kierteen. Ette ole katkeroituneet ja jatkaneet sitä eteenpäin.

Tapahtuu vielä nykyperheissäkin. Älkää unohtako sitä.

Minäkin olen syntynyt - 90 luvulla, ja olin äärimmäisen kiltti lapsi, en vielä teini-iässäkään rikkonut koskaan sääntöjä. Sain silti selkääni säännöllisin väliajoin, muita rangaistuksia en ole koskaan saanutkaan. Nuorempia sisaruksiani ei tietääkseni ole ruumiillisesti kuritettu.

Emme ole väleissä enää.

"Tämä on sellainen asia, josta en voisi koskaan omalla naamalla puhua edes kavereiden kanssa. Tuntuu edelleen nöyryyttävältä ajatella, että on ollut niin kuriton, että piti ihan fyysisesti käydä käsiksi. Oikeasti olin kiltti ja hiljainen lapsi ja koen, että vanhempieni autoritaarinen kasvatus oli kohdallani täysin ylimitoitettua. Meillä ei todellakaan sanoitettu tunteita tai hellitelty kuin joskus satunnaisesti. Mitään ei selitetty, vaan asiat piti tehdä "koska minä sanon": Kyseenalaistamisesta saattoi tulla selkäsauna. Usein suljin suuni vain siksi ettei tulisi selkään."

Minulla ihan sama, ei tarvittu kuin väärät sanat niin ihme raivo. Aloin ylikiltiksi ja hiljaiseksi välttääkseni lyömistä ja raivoa. Tahto nujerrettiin jo varhaisessa vaiheessa. Kaikki oli kiellettyä. Omaa ruumista ja seksuaalisuutta oppi häpeämään. Meillä kotona en muista että ikinä naurettiin tai olisi ollut huumoria. Kun kesäksi pääsi pois kotoa muualle niin ihmettelin kuinka siellä kasvatettu lyömällä ja henkisellä välivallalla. 

Syynä varmaankin on se ettei ole ikinä käsitelty omia lapsuuden traumoja kun heti nuorena tehdään lapsia niin ei ole mitään muita kasvatuskeinoja kun se mitenkä on itsekkin kasvatettu, siis toistaa vaan samoja keinoja millä itsensäkin on kasvatettu kun ei ole muita malleja eikä ole omistakaan traumoista päästy ylitse sillä se vie vuosikymmeniä aikaa, ei ole käsitellyt niitä koskaan niin ettei jatkaa niitä huonoja seuraavaankin sukupolveen. 

Kovin on painottunut otos tässä ketjussa. Valtaosa lapsista sai joskus harvoin selkäänsä tai mitä nyt sitten perheessä käytettiin. Eikä siinä odoteltu seuraavaa kertaa henkeä pidätellen, välissähän saattoi kulua vuosia. Asia ei vertaudu siihen, että aikuinen varoo ärsyttämästä puolisoa ettei tulisi turpaan.

Tähän keskusteluun kommentoivat kuitenkin ne, joiden kotona on ollut muita ongelmia, joihin yhdistyessään lyöminen on jättänyt pysyvät jäljet.

Itse kuuluin jälkimmäiseen ryhmään ja olin katkera, viisikymppisenä olen lopulta alkanut ymmärtää, ettei tärkein ongelma ollut äidin äkkipikainen fyysinen väkivaltaisuus vaan hänen narsistinen vaikeutensa hyväksyä minun muitakaan tarpeitani.

Nykyisin halutaan ajatella, että kun lapsia vaan ei lyödä niin ei voi olla mitään muutakaan pahaa. Epäilenpä, että tosiasiassa henkistä väkivaltaa käytetään nykyisin sitten senkin edestä. Kaikilta kun ei luonnistu hyvällä kasvattaminen, se nyt vain on mahdottomuus missään muualla kuin haavemaailmassa.