Lue keskustelun säännöt.
Minkälaista lasten elämä on perheissä, missä vanhempia ei kiinnosta?
01.05.2020 |
Nyt on ollut paljon puhetta näistä perheistä, joissa vanhempia ei kiinnosta lasten koulunkäynti tai hyvinvointi ylipäänsä. Syynä voi olla tietysti mielenterveys- ja päihdeongelmat, mutta muistakin syistä vanhemmat laiminlyövät lapsiaan. Itselläni ei ole mitään kokemusta tällaisesta ja haluaisin paremmin ymmärtää, millaista se elämä tämmöisissä perheissä on. Kertokaa siis ihan käytännön esimerkkejä arjesta.
Kommentit (130)
Eipä sitä kannata ulkopuolisille kuvailla, kun eivät he sitä kuitenkaan ymmärtäisi. Ja mitäpä se parempiosaisia liikuttaisikaan. Katsokaa siis toiseen suuntaan kuten olette tähän saakkakin tehneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turvattomuutta ja pelkoa aiheuttavaa. Monesti myös lapset joutuvat olemaan pikkuaikuisia ja ottamaan vastuuta asioista, jotka eivät sen ikäiselle vielä kuuluisi. Lapset myös joutuvat salailemaan asioita.
Kyllä niillä lapsuuden kavereilla, joilla on kotona alkoholismia ja/tai mielenterveysongelmia elämä vaikutti olevan mukavan vapaata. Kukaan ei pakottanut saamaan kokeista kymppejä ja tekemään kotitöitä. Saivat kulkea ympärikyliä vapaasti mihin aikaan tahansa. Jos nyt ei kukaan huolehtinutkaan vaatteista ja syömisistä niin eipä niissäkään asioissa kukaan niille nillittänyt.
Tämä oli 70-80-lukua. Kotona oli jatkuva yksinäisyyden tunne joka laajeni myöhemmin kaikkialle, kouluun ja työelämään. Koska minut ohitettiin koko ajan arjessa niin en oppinut kommunikoimaan kunnolla enkä edes oppinut itsestäni juuri mitään. Se olisi vaatinut päivittäistä keskustelua minua kiinnostavista ja vaivaavista asioista. Oli vaan vanhempien elämä ja heidän tarpeet. Sisäinen maailmani oli tyhjä ja pelottava. Rakkaudelliset katseet ja hyvät sanat jäi puuttumaan. Sain kuitenkin huonoa palautetta ja kyllästyneitä ilmeitä, joten välillä olin heille olemassa. Tietysti se pilasi elämäni ja tulevaisuuteni koska minun oli pakko sopeutua kylmyyteen ja puutteeseen ja se muokkasi mieleni ankeaksi ja jopa kehoni meni sekaisin jännittämisestä, paniikista ja jatkuvasta surusta.
Olin myös katkera ja kateellinen kavereiden paremmasta elämästä. Kaikilla tuntui kaikki olevan paremmin, enkä edes ollut väärässä.
Ne on sellasia perheitä, joihin syntyy lapsia, joista ei välitetä. Ehkä ruokitaan, mutta ei oteta syliin tai niille edes puhuta paisi huudetaan, jos häiritsevät ja lyödään. Siellä ne kasvaa rakkaudetta, kasvattamatta. Vanhemmat elää kuin niitä ei olisi, riitelee, juo, katsoo pornoa jne.. Lapset kotona. Kukaan ei vahdi monelta ne menee nukkumaan tai tulee ulkoa kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulin, että lapseni luokalla oleva poika oli huostaanotettu. Oli ollut mukana taksiryöstössä, pahoinpitelyssä ja väärennöksessä. Mietin, että miten tämä on ylipäänsä mahdollista, että 12-vuotias liikkuu kaikki yöt ulkona ja rötöstelee? Mikä voi ihan oikeasti olla sellainen syy, ettei välitä omasta lapsesta tuon vertaa?
Vanhempien oma urakehitys ja harrastukset olivat tärkeämpiä kuin lapset. Hyväksyntää ei saanut, teki mitä hyvänsä miten hyvin tahansa. Vaatimuksia sateli koko ajan, teki mitä hyvänsä miten hyvin tahansa.
Onneksi aikuisena saa vihdoin levätä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli 70-80-lukua. Kotona oli jatkuva yksinäisyyden tunne joka laajeni myöhemmin kaikkialle, kouluun ja työelämään. Koska minut ohitettiin koko ajan arjessa niin en oppinut kommunikoimaan kunnolla enkä edes oppinut itsestäni juuri mitään. Se olisi vaatinut päivittäistä keskustelua minua kiinnostavista ja vaivaavista asioista. Oli vaan vanhempien elämä ja heidän tarpeet. Sisäinen maailmani oli tyhjä ja pelottava. Rakkaudelliset katseet ja hyvät sanat jäi puuttumaan. Sain kuitenkin huonoa palautetta ja kyllästyneitä ilmeitä, joten välillä olin heille olemassa. Tietysti se pilasi elämäni ja tulevaisuuteni koska minun oli pakko sopeutua kylmyyteen ja puutteeseen ja se muokkasi mieleni ankeaksi ja jopa kehoni meni sekaisin jännittämisestä, paniikista ja jatkuvasta surusta.
Olin myös katkera ja kateellinen kavereiden paremmasta elämästä. Kaikilla tuntui kaikki olevan paremmin, enkä edes ollut väärässä.[/
Tämä oli todella koskettava kuvaus. Kiitos, kun jaoit ja toivon, että kaikesta tästä huolimatta sinulla menee nykyään elämässä paremmin. Olet tärkeä ja arvokas!
Vierailija kirjoitti:
Kuulin, että lapseni luokalla oleva poika oli huostaanotettu. Oli ollut mukana taksiryöstössä, pahoinpitelyssä ja väärennöksessä. Mietin, että miten tämä on ylipäänsä mahdollista, että 12-vuotias liikkuu kaikki yöt ulkona ja rötöstelee? Mikä voi ihan oikeasti olla sellainen syy, ettei välitä omasta lapsesta tuon vertaa?
Päihdeongelmat. Mukana usein myös ylisukupolvisuutta. Samanlainen ollut vanhemman omakin lapsuus. Äiti voi olla itse fas, isä linnakundi. Mielenterveysongelmst, kotona vaan pötköttelevä vanhempi, joka ei omien ongelmien vellomiselta kykene näkemään lapsen tilsnnetta. Tai kaikki kerralla. Monet kodit on todella moniongelmaisia. T: sossu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on yksi lapsen koulun kautta tuttu perhe, jossa on monta pientä lasta. Yksi heistä samalla luokalla oman lapseni kanssa ja siksi on ollut välillä meillä kyläilemässä. Lapsi on ihmetellyt, kun meillä on ruoka-ajat, kotiintuloajat, nukkumaanmenoajat yms. arjen rutiinit. Ja että meillä halutaan tietää, missä lapsi on, kenen kanssa ja mitä tekemässä. Nämä oli kaikki hänelle ihan uutta. Samoin kuin se, että meillä jutellaan ja hassutellaan lasten kanssa ja myös halataan. Tosi surullista. Tämä perhe on muuttanut lähi-idästä Suomeen. Päällisin puolin vaikuttavat ihan ”normaaleilta” ja ystävällisiä ja uskontonsa vuoksi tuskin on päihdeongelmastakaan kysymys. Mutta joku sielläkin vanhemmuudessa on pahasti pielessä. Ei ole ”rajoja eikä rakkautta”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin, että lapseni luokalla oleva poika oli huostaanotettu. Oli ollut mukana taksiryöstössä, pahoinpitelyssä ja väärennöksessä. Mietin, että miten tämä on ylipäänsä mahdollista, että 12-vuotias liikkuu kaikki yöt ulkona ja rötöstelee? Mikä voi ihan oikeasti olla sellainen syy, ettei välitä omasta lapsesta tuon vertaa?
Päihdeongelmat. Mukana usein myös ylisukupolvisuutta. Samanlainen ollut vanhemman omakin lapsuus. Äiti voi olla itse fas, isä linnakundi. Mielenterveysongelmst, kotona vaan pötköttelevä vanhempi, joka ei omien ongelmien vellomiselta kykene näkemään lapsen tilsnnetta. Tai kaikki kerralla. Monet kodit on todella moniongelmaisia. T: sossu
Minun vanhemmat oli korkeastikoulutettuja ja johtavissa asemissa kuten heidän vanhempansa, mutta isällä alkoholiongelma ja joku raivotauti, kotona vanhemmat vain riiteli koko ajan, isä oli puolet viikosta kännissä ja tällöin riitelivät myös läpi yön. Tätä jatkui koko lapsuuteni eli 18 vuotta. En ole "ihan" terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin, että lapseni luokalla oleva poika oli huostaanotettu. Oli ollut mukana taksiryöstössä, pahoinpitelyssä ja väärennöksessä. Mietin, että miten tämä on ylipäänsä mahdollista, että 12-vuotias liikkuu kaikki yöt ulkona ja rötöstelee? Mikä voi ihan oikeasti olla sellainen syy, ettei välitä omasta lapsesta tuon vertaa?
Päihdeongelmat. Mukana usein myös ylisukupolvisuutta. Samanlainen ollut vanhemman omakin lapsuus. Äiti voi olla itse fas, isä linnakundi. Mielenterveysongelmst, kotona vaan pötköttelevä vanhempi, joka ei omien ongelmien vellomiselta kykene näkemään lapsen tilsnnetta. Tai kaikki kerralla. Monet kodit on todella moniongelmaisia. T: sossu
Minun vanhemmat oli korkeastikoulutettuja ja johtavissa asemissa kuten heidän vanhempansa, mutta isällä alkoholiongelma ja joku raivotauti, kotona vanhemmat vain riiteli koko ajan, isä oli puolet viikosta kännissä ja tällöin riitelivät myös läpi yön. Tätä jatkui koko lapsuuteni eli 18 vuotta. En ole "ihan" terve.
Miksei äitisi ottanut eroa ja yrittänyt tarjota reille psrempas lapsuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli 70-80-lukua. Kotona oli jatkuva yksinäisyyden tunne joka laajeni myöhemmin kaikkialle, kouluun ja työelämään. Koska minut ohitettiin koko ajan arjessa niin en oppinut kommunikoimaan kunnolla enkä edes oppinut itsestäni juuri mitään. Se olisi vaatinut päivittäistä keskustelua minua kiinnostavista ja vaivaavista asioista. Oli vaan vanhempien elämä ja heidän tarpeet. Sisäinen maailmani oli tyhjä ja pelottava. Rakkaudelliset katseet ja hyvät sanat jäi puuttumaan. Sain kuitenkin huonoa palautetta ja kyllästyneitä ilmeitä, joten välillä olin heille olemassa. Tietysti se pilasi elämäni ja tulevaisuuteni koska minun oli pakko sopeutua kylmyyteen ja puutteeseen ja se muokkasi mieleni ankeaksi ja jopa kehoni meni sekaisin jännittämisestä, paniikista ja jatkuvasta surusta.
Olin myös katkera ja kateellinen kavereiden paremmasta elämästä. Kaikilla tuntui kaikki olevan paremmin, enkä edes ollut väärässä.[/
Tämä oli todella koskettava kuvaus. Kiitos, kun jaoit ja toivon, että kaikesta tästä huolimatta sinulla menee nykyään elämässä paremmin. Olet tärkeä ja arvokas!
Oh, kiitos. Parempaan suuntaan mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on sellaisesta perheestä, jossa vanhempia ei vain kiinnostanut. Heillä oli paljon lapsia, mutta kenestäkään eivät kyenneet pitämään huolta. Ruokaa oli kyllä ja vaatteet pestiin, mutta minkäänlaista kiintymyssuhdetta tai tunne-elämän tason asioita ei ollut. Ei ollut myöskään vuorokausirytmiä, koulunkäyntiin ei kannustettu jne. Vanhemmat olivat molemmat pitkäaikaistyöttömiä, ei päihdeongelmaa. Lapset nähtiin vanhempien omistamina tavaroina, joiden tehtävä oli palvella vanhempia ja hoitaa kaikki asiat heidän puolestaan. Lapsia peloteltiin ja uhkailtiin mm. vanhempien kuolemalla. Fyysistä väkivaltaa käytettiin surutta.
Miehelläni kesti todella pitkään opetella normaalia elämää. Kävi yhdessä vaiheessa terapiassakin. Toinen vanhemmista on katkaissut välit ”itsekkääseen ja kiittämättömään” poikaansa, toinen soittelee vain ja ainoastaan silloin, kun tarvitsee jotain, koskaan ei edelleenkään ole kiinnostunut lainkaan poikansa tai tämän perheen kuulumisista.
Ainakin viidentoista vuoden ajan on jo ollut havaittavissa huoltajien välinpitämättömyys lapsiaan kohtaan. Välinpitämättömyys näkyy yleensä niin, että lapsen annetaan mennä ja tulla miten hän itse haluaa eikä hänen käytökseensä tai koulunkäyntiinsä kiinnitetään mitään huomiota, tai jos kiinnitetäänkin, niin hyvin vähän. Tästähän on ollut vuosien aikana silloin tällöin jotain "juttua" jopa valtamediassa, mutta ne jutut ovat valitettavasti painuneet unholaan.
Ongelmat alkoivat ilmaantumaan silloin, kun "kukkahatut" päättivät, että lapsille ei saisi pitää enää kuria (varsinkin opettajana/koulunkäyntiavustajana toimineet tietävät ja ymmärtävät tämän). Hyvin moni huoltaja sitten lopetti lähes täysin huollettavistaan välittämisen ja tavallaan ulkoistivat kasvatuksen ulkopuolisille, esimerkiksi juuri opettajille. tässä vaiheessa opettajilta kuitenkin oli kielletty kurin pito.
Jo nykypäivänä ongelmat ovat selkeästi nähtävissä - nuoret ovat uusavuttomia, huonokäytöksisiä ja suorastaan tyhmiä (hyvänä esimerkkinä tulosten romahtaminen PISA-testeissä). Tilanne tulee tästä vain pahenemaan. Tämä todellinen ongelma on ollut pitkään tabu, mutta toivottavasti asiaan herätään viimein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin, että lapseni luokalla oleva poika oli huostaanotettu. Oli ollut mukana taksiryöstössä, pahoinpitelyssä ja väärennöksessä. Mietin, että miten tämä on ylipäänsä mahdollista, että 12-vuotias liikkuu kaikki yöt ulkona ja rötöstelee? Mikä voi ihan oikeasti olla sellainen syy, ettei välitä omasta lapsesta tuon vertaa?
Päihdeongelmat. Mukana usein myös ylisukupolvisuutta. Samanlainen ollut vanhemman omakin lapsuus. Äiti voi olla itse fas, isä linnakundi. Mielenterveysongelmst, kotona vaan pötköttelevä vanhempi, joka ei omien ongelmien vellomiselta kykene näkemään lapsen tilsnnetta. Tai kaikki kerralla. Monet kodit on todella moniongelmaisia. T: sossu
Minun vanhemmat oli korkeastikoulutettuja ja johtavissa asemissa kuten heidän vanhempansa, mutta isällä alkoholiongelma ja joku raivotauti, kotona vanhemmat vain riiteli koko ajan, isä oli puolet viikosta kännissä ja tällöin riitelivät myös läpi yön. Tätä jatkui koko lapsuuteni eli 18 vuotta. En ole "ihan" terve.
Miksei äitisi ottanut eroa ja yrittänyt tarjota reille psrempas lapsuutta?
En tiedä, en usko että häntä kiinnosti miten tuo lapsiin vaikuttaa. Ei koskaan jutellut aiheesta kanssani. Aikuisena joskus valitin tuosta isän juomisesta kun olin lapsi/nuori, äiti tiuskaisi vain että minkä hän sille voi. Hän ei yleisestikään ottaen välitä lapsista erityisemmin. Tämä on periytynyt myös minulle.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin viidentoista vuoden ajan on jo ollut havaittavissa huoltajien välinpitämättömyys lapsiaan kohtaan. Välinpitämättömyys näkyy yleensä niin, että lapsen annetaan mennä ja tulla miten hän itse haluaa eikä hänen käytökseensä tai koulunkäyntiinsä kiinnitetään mitään huomiota, tai jos kiinnitetäänkin, niin hyvin vähän. Tästähän on ollut vuosien aikana silloin tällöin jotain "juttua" jopa valtamediassa, mutta ne jutut ovat valitettavasti painuneet unholaan.
Ongelmat alkoivat ilmaantumaan silloin, kun "kukkahatut" päättivät, että lapsille ei saisi pitää enää kuria (varsinkin opettajana/koulunkäyntiavustajana toimineet tietävät ja ymmärtävät tämän). Hyvin moni huoltaja sitten lopetti lähes täysin huollettavistaan välittämisen ja tavallaan ulkoistivat kasvatuksen ulkopuolisille, esimerkiksi juuri opettajille. tässä vaiheessa opettajilta kuitenkin oli kielletty kurin pito.
Jo nykypäivänä ongelmat ovat selkeästi nähtävissä - nuoret ovat uusavuttomia, huonokäytöksisiä ja suorastaan tyhmiä (hyvänä esimerkkinä tulosten romahtaminen PISA-testeissä). Tilanne tulee tästä vain pahenemaan. Tämä todellinen ongelma on ollut pitkään tabu, mutta toivottavasti asiaan herätään viimein.
Jos ne lyömishommat on ainoa asia, jolla pystyy osoittamaan lapselleen rajoja ja rakkautta, niin kannattaa hakeutua esimerkiksi perheneuvolaan, jossa opetetaan, että sen lapsen kanssa voi vaikka myös keskustella.
Voiko osa vanhemmista vaan olla niin tyhmiä, että ajattelevat, ettei lapset ymmärrä / näe / tunne mitään, mitä ympärillä tapahtuu?
Olin lapsi kasarilla varakkaassa virkamiesperheessä. Vanhempia ei kiinnostanut lapset lainkaan. Koulutehtävissä ei koskaan autettu, vanhempinilloissa ei käyty, ongelmissa (kiusaaminen) ei autettu, sanottiin vaan että oma syy.
Harrastuksia ei ”annettu” pitää, mihinkään ei kuskattu. Jos tuli joku pipi (siis vaikka kaaduin ja tuli verta polvesta) niin karjuttiin että saa^ana tur-pa kiinni ja läimäytettiin päähän.
Jos maitolasi kaatui sai tukkapöllyä, jos kengät oli jätetty eteiseen ”väärin” sai läimäytyksen, jos itki sai luunapin, jos nauroi kovaa sai luunapin.
Yksin sai olla aina, huolista ei saanut kertoa, mistään ei lohdutettu. Koskaan ei sanottu mitään kaunista, en ole ikinä saanut kuulla esim että ”olet rakas” tai ”olet tärkeä”.
Naiseksi kasvamisessa ei mitään tukea, ei kerrottu menkoista, ei annettu rahaa siteisiin, vessapaperia piti taitella housuun. Sitten kyllä raivottiin ja huudettiin jos oli tullut ohivuoto lakanalle. Äiti itselleen hankki siteet mutta ei lapselle, lapsen piti käyttää vessapaperia...
Uusia vaatteita ei saanut, serkun vanhoilla mentiin. Kaikesta kitsasteltiin, ei haluttu ostaa luistimia tai suksia. Joulu- ja synttäriöahjaksi sai sukkia ja shampoota.
Kotoa piti muuttaa kun täytti 18. Tästä alettiin puhumaan jo pari vuotta aikaisemmin ja ilmoitettiin että omillasi olet sitten ja missään ei auteta.
Ja niin kävi, kotoa piti muuttaa, ilman rahaa ja tukea, itse piti maksaa lukio loppuun iltatyöllä ja hommata vuokra-asunto.
Tän jälkeen vanhemmat eivät enää pitäneet yhteyttä. Jouluksi ei saanut mennä kotiin, korkeintaan soittivat pari kertaa vuodessa. Ikäänkuin täydellinen ”hylkääminen”.
Tätä se on ollut sitten loppuelämä, esim hääni ei kiinnostaneet heitä, lasteni syntymät ei myöskään. Eivät tulleet ristiäisiin, eivät halua nähdä lapsenlpsiaan ja tietenkään eivät vahingossakaan ole auttaneet mitenkään.
Tällaisia koteja usein pidetään ”rupusakki” koteina mutta mun vanhemmat oli ihan hyvissä töissä. Epäilen että tekivät lapsia ihan vain sosiaalisen paineen takia, tippakaan eivät lapsistaan välittäneet.
Nyt nämä boo-merit ovat 68 ja 70 ja katkeria. Kuulemma tuli niin kiittämättömät lapset ja vaikka tekivät kaikkensa ja antoivat paljon (hah) niin kokevat nyt että LAPSET ovat epäonnistuneita. Eivät edelleenkään soittele tai halua tavata mutta katkeria haukkumiskirjeitä ovat lähetelleet. En ymmärrä miksi, he itse ovat aina halunneet elää niinkuin heillä ei lapsia olisi olemassakaan. Boo-merit :)
Vanhemmat ovat kuin huonoja kavereita.